Arkisto aiheelle ‘Interaktiivisuus’

h1

Ihmisen pojan aika koittaa

marraskuu 26, 2009

Jeesus-aiheinen romaanini Ihmisen poika edistyy koko ajan ja toivon saavani siitä joulukuussa ensimmäisen version valmiiksi. Jos kaikki menee nappiin, kustantaja innostuu ja itse pystyn olemaan laajentamatta aihetta loputtomasti, kirja voitaisiin julkaista ehkä jo syksyllä 2010.

Niinpä nyt on aika vaikuttaa! Olen tehnyt kirjaa osittain yhteisöllisesti niin, että tulevat lukijat ovat voineet ehdottaa teemaan sopivia biisejä, kertoa mitä mielikuvia keskeinen symboli herättää ja nyt ideoida nimeä yhdelle androgyynille skeittipunk-okkultisti-anarkistihahmolle.

Kirjan tekoon sopii osallistua Wreck-a-Movie -palstalla, joka on tarkoitettu lähinnä yhteisölliseen elokuvantekoon, mutta tuntuu sopivan myös proosaan. Lisäksi Spotifyssä olevalle avoimelle soittolistallle sopii lisätä biisejä! Biisien olisi hyvä käsitellä jotain seuraavista aiheista: uskonto, korruptio, seksi, Jeesus, 80- ja 90-luvuilla kasvaminen, gootti/punk/underground, graffiti sekä uusina maailmanloppu ja utopiat/dystopiat.

Kaipaan myös jonkinlaista konsepteja kansitaiteeksi, toi nyt photoshoppaamani on liian lähellä perinteisten suomalaisten ysärikirjojen halpiskansia, joten vapaaehtoiset graafikot ja kuvaajat ilmoittautukaa!

Myös kommenteissa voi osallistua! Kertokaa, miltä tuo kansikuvassa oleva merkki herättää. Ajatus on, että päähenkilö piirtelee sitä tiedostamattaan ja eri henkilöt esittävät siitä omia tulkintojaan. Jotkut ovat sanoneet, että se näyttää maljalta, toisten mielestä härältä. Mikä se sinusta on?

h1

Ropecon-ohjelmaa #2, omat valinnat

heinäkuu 29, 2009

Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?

Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).

Read the rest of this entry ?

h1

Ropecon-ohjelmaa #1

heinäkuu 29, 2009

Kävin läpi Ropeconin ohjelmaa tarkoituksenani löytää muutama kiinnostava tärppi blogissani mainittavaksi. Mutta mahtavaa ja kiinnostavaa ohjelmaa löytyy vaikka muille jakaa, eikä pelkästään roolipeleistä, vaan historiasta, salaliitoista, uskonnoista ja vaikka mistä… Onneksi hämärästi pukeutuneet friikit pitävät suuren yleisön poissa tapahtumasta, muutenhan siellä ei pystyisi hengittämään :)

Joudunkin tekemään kolme blogimerkintää tästä aiheesta. Ensin omat ohjelmani, sitten muut kiinnostavat ”normaalit” ohjelmanumerot ja lopulta vielä kiinnostavat pelit.

Eniten jännitän perjantaista rituaalityöpajaa ja lauantaista esitelmää Dollplaysta, Sanningen om Marikasta, Tevasta ja muista The Company P:n puuhista. Roolipelit ovat sekä työ että harrastus, mutta rituaalityöpaja on selkeästi jälkimmäistä, esitelmä Roolipeliä televisiossa taas enemmän työn puolella. Joskin kun työn vuoksi ”joutuu” tekemään yhteistyötä Buffyn ja Heroesin tekijöiden kanssa, on sekin aika siistiä… Sain juuri tänään Dollplayn matskuista leikatun esittelyvideon, jonka Suomen ensi-ilta on lauantaina!

Päivistä tulee muutenkin aika tiukkoja. Roolipelaajaa kustantavan Riimuahjon hallituksen pj:nä ja Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran tiedottajana olen enemmän tai vähemmän kiinni kolmessa muussakin ohjelmassa. Sunnuntaina en onneksi itse järjestä mitään.

Ikuisuuden laakso -pelin julkaisutilaisuus
Pe 16.00 –  Pe 17.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Yksinäiset pingviinisankarit taivaltavat Etelämantereen ikuisessa tuulessa, alati valppaana katalien antipingviinien väijytyksille. Ikuisuuden laakso on roolipeli pingviineistä ja sankareista, joilla ei ole sijaa maailmassa, jota he suojelevat. Julkaisutilaisuudessa pelin tekijä kertoo sen synnystä ja tekemiseen liittyneistä kommervenkeistä.

Rituaalityöpaja
Pe 18.00 –  Pe 20.00, Rantasauna Työpaja
Järjestäjä: Mike Pohjola
Fokus jossain larpin, klassisen tragedian ja rituaalin välimaastojen etsimisessä, Ennakkoilmoittautuminen.

Itran kaupunki -pelin julkaisutilaisuus
Pe 21.00 –  Pe 22.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Alkoholisoitunut yksityisetsivä, holkissa tupakkaa polttava naimaton nainen. Surrealismi ja unelmat, joiden et koskaan halua toteutuvan. Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry julkaisee suomeksi norjalaisen roolipelin Itran kaupunki. Siellä roolipelaajan alitajunta määrää pelin säännöt. Julkaisutilaisuudessa kerrotaan pelistä ja sen tuottamisesta Suomeen.

Roolipeliä televisiossa: Dollplay ja Sanningen om Marika
La 12.00 –  La 14.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Mike Pohjola
Voiko roolipelien keinoja soveltaa televisioon? Miten pelinjohdetaan videon kanssa vuorovaikuttavia ihmisiä ympäri maailmaa? Suomalaisruotsalaisen The Company P:n Mike Pohjola kertoo, miten sujuu roolipeliaiheinen yhteistyö Joss “Buffy” Whedonin ja Tim “Heroes” Kringin kanssa. Aiheina erityisesti Emmy-voittaja Sanningen om Marika, Dollhouse-sarjaa laajentanut Dollplay ja tuleva salainen projekti.

Roolipelaaja-lehden tekeminen
La 14.00 –  La 16.00, Sali 26 Paneeli
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Roolipelaaja on Suomen ainoa roolipelilehti, ja toimii kotimaisen roolipeliskenen ehdoilla. Roolipelaaja-paneelikeskusteluun osallistuu eri lehden tekijöitä. Aiheena on lehden tekeminen. Paneelin aikana yleisö pääsee osallistumaan vuoden 2009 viimeisen Roolipelaajan ideointiin ja syntyyn. Numeron teemana ovat robotit.

h1

Vasemmiston hyvät pj-ehdokkaat

kesäkuu 25, 2009

EU-vaalitappion hyvä puoli on se, että Vasemmistoliiton nuorennusleikkaus aikaistui. Lauantaina äänestetään uudesta puheenjohtajasta ja ehdokkaita ovat nuoret kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen. Molemmat vaikuttavat hyviltä, joten sikäli punavihreän sukupolven voitto tässä äänestyksessä on varma.

Huomenna perjantaina pj-ehdokkaat ovat livenä vaalitentissä KoKoTeatterissa Helsingissä klo 18-20. Tänään he olivat (hieman kömpelösti toteutetussa) nettitentissä, jossa vastasivat kansalaisten kysymyksiin. Itse esitin molemmille kolme kysymystä:

Sananvapaus internetissä. Mitä mieltä olet Lex Nokiasta? Entä poliisin suorittamasta netin ennakkosensuurista (muka lapsipornon estämiseksi)?

Merja Kyllönen: en ole nähnyt Lex-nokiassa mitään järkeä ja kyllä lapsipornonkin osalta olisi paljon asioita tehtävissä ilman ennakkosensuuriakin. Myös vanhemmuuden ja vastuun korostaminen ovat isoja asioita yhteiskunnassa, jossa vanhempana oleminenkin näyttää entistä enemmän ulkoistuvan muiden kuin äitien ja isien tehtäväksi. Kokoomus ajaa poliisivaltiota ja
hallitus on sillä linjalla tiukasti…

Paavo Arhinmäki: Vasemmistoliitto vastusti alusta asti tiukasti ja johdonmukaisesti Lex Nokiaa. Ennakkosensuuri lehdistössä kuin netissäkin on käytännössä hankalaa ellei mahdotonta ja demokratian kannalta arveluttavaa. Vasemmistoliitto on kohtuullisen hyvin toiminut tietoyhteiskuntaäänestyksissä eduskunnassa (mm. Lex Nokia ja Lex Karpela), mutta tällä alueella tarvittaisiin huomattavasti enemmän osaamista ja sitä kautta omia aloitteita.

Ydinvoima. Pitäisikö ydinvoiman rakentaminen lopettaa tai jopa nykyiset voimalat sulkea? Jos pitäisi, mistä saamme teollisuuden himoitsemaa lisäenergiaa?

Merja Kyllönen: en ole kannattamassa uutta ydinvoimarakentamista, mutta entisiä tuskin tullaan ihan heti sulkemaan ainakaan
nykypolitiikan vallitessa. Uutta energiaa ja kokonaan uudenlainen energiapoliittinen malli olisi luotavissa, jos
energiauudistuksen tukieurot liikkuisivat perheiden ja tavallisen kansalaisen hyödyksi siirtämään asukkaat pois yleisen energiatuotannon piiristä, liki omavaraisiksi. Olen kuullut naureskelua eduskunnassa, kun olen asiasta puhunut, mutta tässä uusiutuvan energian haaran kehittämisen suunnassa olisi mahdollisuus myös uusien alueellisten työpaikkojen ja toiminnan luomiseen myös laajemmin. (energian tuotto ja esim. rakentaminen) Mutta se tarkoittaisi pienyrittäjyyden ja kansalaisten tukemista pörssikeikarien sijasta ja ainakaan porvarihallitus ei ole ollut tähän muutokseen valmis. Ja sieltäpä sitä olisi teollisuuden (joka elää valtavaa muutosmurrosta) himoitsemaa energiaa mahdollisuus saada, vain poliittinen tahto puuttuu…

Paavo Arhinmäki: Vasemmistoliitolla on selkeä ja yksimielinen puoluekokouskanta siitä, että ydinvoiman lisärakentamista ei pidä hyväksyä. Toki puolueessa on yksittäisiä toisellaisiakin kantoja. Sähkönkulutus Suomessa on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sotien jälkeen. Nyt himoitut lisäydinvoimalat olisivat ennen muuta sähkön vientiin, siksi kai mm. saksalainen Eon pyrkii Fennovoiman kautta Suomen ydinvoimamarkkinoille. Esimerkiksi metsäteollisuus on jo nyt sähkönkannalta omavarainen.

Nykyiset ydinvoimalaitokset pitää sulkea viimeistään silloin, kun ne tulevat käyttöikänsä päähän. Tilalle pitää alkaa nyt jo suunnittelemaan energian säästöä ja kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa tuotantoa.

Aalto-yliopisto. Sivistysyliopistoa on ajettu urakalla alas Suomessa viime vuodet. Tuoreita virstanpylväitä ovat uusi kapitalistista akatemiaa tarjoava yliopistolaki ja uusliberalistisiin innovaatioihin tähtäävä säätiömuotoinen Aalto-yliopisto.
Miten tulisit puheenjohtajana pelastamaan suomalaisen sivistysyliopiston, akateemisen vapauden ja riippumattoman taideopetuksen, joiden varaan suuri osa kansallisesta kulttuuristamme on syntynyt, ja jotka nyt ovat kaikki kriisissä?

Merja Kyllönen: Rahoituksen ja toiminnan turvaaminen – nyt yliopistoilla on mahdollisuus mennä konkurssiin, mikä ilmeisesti
on ollut tarkoituksenakin, kun porvarihallitus on tätä ajatusta eteenpäin vienyt. Tuottavuus ja tehokkuusajattelu ovat karanneet tyystin käsistä ja kaikki merkittävät arvot ollaan myymässä talouden alttarilla. Aktiivista ja kansalaisyhteiskuntaan pohjaavaa politiikkaa, jossa “massaliikkeen” avulla palautettaisiin sivistysyliopisto sille kuuluvaan arvoonsa.

Paavo Arhinmäki: Koko tämä kevät käytiin eduskunnan sivistysvaliokunnassa vääntöä uudesta yliopistolaista. Vasemmistoliiton edustajana sivistysvaliokunnassa viimeiseen asti puolustin kriittistä ja riippumatonta sivistysyliopistoa, jossa toteutuu aito autonomia ja sisäinen demokratia. Tarkemmin tästä mm. tämän linkin alla: http://www.punajuuri.net/?id=9381&tmp=1

Odotan puheenjohtajan valintaa enemmän ilolla kuin jännityksellä. Kumpi se onkaan, puolueen suunta varmasti jämäköityy ja meininki nuorentuu! Kannattaa vilkaista myös muita kysymyksiä ja vastauksia työpolitiikasta homoperheisiin.

h1

Knutepunkt, päivä neljä: Lauantai

huhtikuu 29, 2009

Saatoin unohtaa mainita joitain tärkeitä yksityiskohtia perjantai-illalta, kuten outo improvisoitu fantasiaseikkailu näyttelijä Daniel Krauklisin kanssa. Tapasin myös miehen, jolla oli pitkät kynnet ja pitkä, vaalea tukka, jota norjalaiset kutsuivat nimellä ”nuori Mike Pohjola”. Mukava kaveri, joten ei siis ihan kaltaiseni.

Olin ilmoittautunut moniin ohjelmiin lauantaiaamupäivällä, mutta nukuin useimpien läpi. Ehdin osallistumaan Jiituomas Harviaisen luennon jälkeiseen keskusteluun. Luennon aiheena oli ollut rituaalien ja larppien yhtäläiset ja erilaiset piirteet. Harmi, että missasin, mutta artikkeleita on ilmeisesti jo tulossa.

Herätin Martinin, raahasin hänet lounaalle ja sitten aloimme rakentaa esiintymispuitteitamme. En ole usein krapulassa, mutta tuntemattomista syistä tämä kirous oli tänä päivänä päälleni langennut. Päänsärkyä, pahoinvointia, sekavuutta, ja muuta mukavaa.

Knutepunktin käytännön järjestelyt toimivat yleisesti ottaen hyvin, mutta huomasin paljon ongelmia tekniikan kanssa. Äänipiuhoja puuttui, jatkojohtoja ei löytynyt, videoprojektorit myöhässä. Roudarit tekivät, minkä pystyivät, mutta tuli vaikutelma, että kamaa ei vaan ollut tarpeeksi. Myöhemmin illalla päädyin lainaamaan läppäriäni Erlendin ja Katri Lassilan elokuville, koska niitä ei jostain syystä voinut näyttää muilla laitteilla.

Kun kaikki oli valmista, pidimme puolentoista tunnin esitelmän, aloittaen Sanningen om Marikasta, ja jatkaen siitä eteenpäin. Loimme eräänlaisen tarinankaaren sen ympärille, että viime vuoden Solmukohdassa olimme juuri valmistautumassa lähtöömme Cannesiin ja kansainväliseen Emmy-gaalaan.

Kun kerroimme tarinamme meistä gaalassa, laittamassa kynsilakkaa ja näyttämässä keskaria passiiviselle medialle, ja voittamassa sen patsaan… ihmiset taputtivat. Se oli mukava, lämmin hetki. Me molemmat olemme niin monta vuotta olleet ne ärsyttävät jätkät mustassa, jotka esittävät hävyttömiä vaatimuksia ja joita syytetään harrastuksen tuhoamisesta viemällä sitä milloin mihinkin väärään suuntaan, joten tämä yhteisöllisyyden tunne oli mahtavaa. Ei katkeruutta, ei kateutta, vain iloa. (Ja perustellusti, sillä mielestämme tämä on juurikin pohjoismaista roolipelaamista yhdistettynä perinteiseen televisioon.)

Sitten puhuimme pitkällisesti Dollplaysta ja hyvin, hyvin, hyvin lyhyesti kahdesta tulevasta projektista: The Artists ja TEVA. Yhteenvetona: ”Emme voi oikeastaan sanoa mitään näistä.” ”Ehkä voisimme sanoa, missä maassa se alkaa?” ”No, se saattaa alkaa jossain yksittäisessä maassa, tai ehkä ei.”

Illan viimeinen ohjelma, Erlendin elokuvaa lukuunottamatta, oli keskusteluohjelmaa emuloiva jeepform-peli. Idea oli jonkinlainen elämänkerta-tv-ohjelma, jossa yleisö improvisoi/roolipelaa henkilön elämän keskeisiä hetkiä. Tällaiset kokeilut ovat tärkeitä, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Jutusta tuli ylipitkää improvisaatioteatteria ilman yhdistävää juonta tai pointtia.

Ohjelman jälkeen tarjolla oli paljon hengailua ja kummallisia juhlia. Tsekeillä oli mökissään juhla, jossa tarjoiltiin pahaa alkoholia, mutta kostin tuomalla turkinpippureita tuliaisena. Ihmiset esittivät lauluja kotimaistaan, mikä oli mielestäni yllättävän kansallismielistä Knutepunktien kansainväliseen henkeen, joten sanoin tulevani klingonien kotiplaneetalta. Minua tietenkin pyydettiin laulamaan klingonioopperaa, mutta päätin sen sijaan esittää monologin prinssi Khamletin tragediasta. (Jaakko hyväksyi, todeten, että se on paljon parempi alkuperäisellä klingonilla esitettynä.)

Jukka ja Hakkis vetivät yhden sijaan kaksi juomistyöpajaa tänä vuonna. Ensimmäinen oli salainen, joten en voi kirjoittaa siitä mitään. Toinen oli lyhyt ”porttivartti”, jossa seuraamme liittyi hyvin humalainen ja hyvin nuori färsaarelainen ensikertalainen, jonka nimesin Junioriksi. Hän ei tiennyt, kuka kukaan oli, joka oli mielestämme hupaisaa. Jos olisimme olleet vähemmän ylimielisiä ja humalaisia, olisimme ehkä esittäytyneet, mutta sellainen ei ole Knutepunktin lauantai-ilta.

h1

Tulin Knutepunktin takia, jäin ritaalien vuoksi

huhtikuu 14, 2009

Lähden Norjaan huomenna osallistuakseni torstaina alkavaan nelipäiväiseen Knutepunkt-konferenssiin. Ensimmäisen kerran kävin pohjoismaita kiertävässä roolipelitaiteen ja –teorian huipputapahtumassa Tanskassa 1999, joten kymmenen vuotta ja yksitoista tapahtumaa tulee nyt täyteen.

Jo monen vuoden ajan on tapahtuman yhteydessä julkaistu artikkelikokoelma, ja tänä vuonna monet artikkeleista julkaistaan previkkana netissä jo etukäteen. Menkää katsomaan, vaikuttivat hyviltä! Larppikulttuuria Latviassa ja Brasiliassa, sekä juttuja Malik Hyltoftilta, Eirik Fatlandilta, Morgan Jarlilta, Andrea Castellanilta ja monelta suomalaiselta merkkihenkilöltä.

Itse järjestän Knutepunktissa kaksi ohjelmanumeroa. Martin Elricssonin kanssa puhumme lauantaina Dollplaysta ja vähän myös Sanningen om Marikasta sekä The Company P:n tulevista proggiksista.

Perjantaina kokeilen jotain uutta ja pidän rituaaliworkshopin. Norjalaiset ovat pitkäät olleet hyvin kiinnostuneita rituaalien käytöstä larpeissa ja jopa roolipelin ja rituaalin suhteesta. Itse taas olen törmännyt rituaalitekstiin etsiessäni tekstejä eläytymisestä taiteellisessa tekemisessä ja törmännyt Nietzschen varhaisessa tuotannossaan esittämiin näkemyksiin Dionysoksen ja Apollonin palvontamenoista. Rituaalityöpaja on osa laajempaa kirjoittamiseen ja roolipelaamiseen liittyvää kymmenvuotistä esteettistä projektiani, johon liittyy myös gradutyöni Taikista.

Odotan mahtavaa Knutepunktia ja olen innoissani, kun pääsen kokeilemaan jotain uutta vielä kymmenen vuoden jälkeenkin!

h1

Lies and Seductions erityismaininnalle Unity Awardseissa

huhtikuu 7, 2009

Taikin Medialabrassa työstämämme ihmissuhdeseikkailupeli Lies and Seductions sai Unity Awards 2008 -kilvassa erityismaininnan kategoriassa Seikkailupelin kehitys. Kilpaan osallistui hyvin varhainen beta-versio pelistä, joten se luvannee hyvää pian ilmestyvälle bugivapaalle versiolle. (Mä olen osallistunut pelin tarinan suunnitteluun ja vastaan massiivisesta dialogin käsikirjoituksesta.)

Konferenssissa L&S esiteltiin näin:

Lies and Seductions… Very much an adult game. Not for kids at all. Um and umm. I mean, you try to get the right person to sack.

h1

RePlay-näyttely Varkaudessa

maaliskuu 8, 2009

Juha Allan Ekholmin valokuvanäyttely RePlay perustuu hänen ja minun vuonna 2004 Kuopiossa toteuttamaan live-roolipeliin Todellinen kaupunki. Valokuvaaja Ekholmin triptyykkinäyttely on sen jälkeen kiertänyt gallerioita koko maassa, mutta varsinkin Savossa ja avataan seuraavaksi Varkaudessa 12.3.

Tarjolla on sekä pelissä esiintyneitä paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia että myös valikoituja lainoja kuopiolaisvalokuvaajalegenda Viktor Barsokevitschilta, jonka kuvat olivat pelissäkin olennaisia. Normaalinäyttelyn lisäksi valokuvat on julkaistu pelikorttimuodossa, jolloin niistä voi varta vasten suunnitellun pasianssin myötä muodostua tuhatpäin erilaisia kolmiyhdistelmiä.

Menkäähän katsomaan ja osallistumaan!

JAE_kadonnut_A3.indd

h1

Dollplay pian ohi

helmikuu 27, 2009

Täällä Olofsgatanilla on parhaillaan karonkka käynnissä. Tarina jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta oma osuuteni on ohi.

Viimeistään nyt kannattaa siis tsekata projekti täältä tai tarina alusta asti täältä.

Hieman haikeat on fiilikset, mutta on kyllä todella mahtavaa päästä palaamaan kotimaahan.

h1

Uutiskatsaus

helmikuu 20, 2009

Mietin välillä, että googlettaako Joss Whedon sarjansa arvosteluita blogeista ja lehdistä. Vaikea sanoa, mutta itse ainakin olen viime päivät vähintään kerran päivässä selvittänyt, miten kansa ja media meidät huomioi. Erityisesti kiinnostaa tietysti, miten kotimaassa suhtaudutaan.

Tämänpäiväinen Hesarin juttu ja sen poliittinen kainalo olivat nannaa luettavaa. Mikään yllätys ne eivät olleet, sillä toimittaja Ahlroth vietti toimistolla kanssamme koko tiistain.

Suomessa Dollplayn kuitenkin skuuppasi Digitodayssa ja IT-viikossa ilmestynyt juttu.

Ruotsissa isoin juttu on ollut media-alan lehdessä Resumessa, ensimmäinen erinomaisessa Weird Science -blogissa.

Tässä vielä pari englanninkielistä linkkiä: Active Dollhouse, Buddy Tv, SideReel, Broadcasting Cable, Crater Labs, Inc., Pervasive Games.