Vallankumous Facebookissa

Tapasin eilen täällä Reykjavikissa naisen, joka tutki Facebookin vaikutusta demokratiaan. Hänen mukaansa vuodenvaihteessa tapahtunut Islannin hallituksen kaato saatiin pitkälti aikaan Facebookin kautta luodulla kansalaisliikkeellä. Se järjesti mielenosoituksia, jotka vähitellen saivat koko kansan tuen puolelleen. Islannissa valtamediat yrittivät puolustella hallitusta, mutta lopulta sosiaalinen media otti voiton.

Onnistuisikohan sama myös Suomessa? Täällä koko kansa ei ole Facebookissa, mutta toisaalta isot uutisvälineet eivät myöskään pyri peittelemään hallituksen korruptiota.

Perustamani ryhmä Eduskuntavaalit 2010 on ollut noin viikon kasassa ja sai eilen seitsemän maissa tuhannen jäsenensä. Hienoa! Nyt on reilut tuhatkaksisataa, joten toiveita on saada toinen tonni nopeammin…

Jäseninä on muiden muassa kirjailijoita, toimittajia, yrittäjiä, aktivisteja, palkansaajia, opiskelijoita, virkahenkilöitä, kansalaisjärjestötoimijoita ja poliitikkoja. Yhden kansanedustajajäsenemme noteerasi myös Hesari, joka uutisoi ryhmästä. Samalla ryhmän tavoitteet julkaistiin lehdessä.

Rakennuskorruption myötä Vanhasen päivät näyttävät luetuilta. Voimme jokainen vaikuttaa asiaan:
- Kutsutaan suomalaiset kaverimme ryhmän jäseniksi. (Omani on kaikki jo kutsuttu
- Postataan linkkiä ryhmään facebook-profiiliin, blogeihin, Twitteriin, yhteisöpalveluihin.
- Kirjoitetaan yleisönosastoihin Vanhasen korruptiohallituksen lopusta.
- Osallistutaan mielenilmauksiin nykyhallitusta vastaan.

MIELENOSOITUKSIA:
1.10.09 klo 18:00 demokratian hautajaiset eduskuntatalon portaille.
http://www.facebook.com/event.php?eid=262905195503
(ja sama toistuu ensi viikonkin torstaina, jos hallitus vielä seisoo)

Jos viisituhatta ihmistä sitoutuu tulemaan paikalle, on samana päivänä isompi mielenosoitus klo 17. Siitä lisää täällä:
http://uudetvaalit.net/

Järjestä itse oma mielenosoitus kotikaupungissasi! Helpoiten se onnistuu kutsumalla ihmisiä paikalle Facebookin ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kautta. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi kaupungintalot, torit ja Keskustan piiritoimistot.

Korruption on loputtava – se on ihan Matti

Sarjakuvafestivaaleilla

Palasin viimeyönä häämatkalta Grönlannista ja nyt olenkin jo työn touhussa. Viikonloppuna on Helsingissä Sarjakuvafestivaalit, joilla haastattelen molempina päivinä pohjoismaisia sarjakuvantekijöitä.

La 15.00: Joakim Pirinen
Sokeri-Sakarin luoja, ruotsalainen Joakim Pirinen kertoo uusimmasta albumistaan. Kalmasen herrasväen aviopulmat on Pirisen odotettu paluuteos. Piirtäjää haastattelee Mike Pohjola.

Su 13.30: Mikko Ketola ja Anssi Rauhala
Anni Isotalon seikkailut edustavat ranskalaisvaikutteista, mutta tunnistettavan kotimaista seikkailusarjakuvaa. Annin luojia haastattelee Mike Pohjola.

Molempia esiintymisiäni seuraa Sergio Aragonés, jota haastattelee vanha koulutoverini (ja se Maijamäen yläasteen toinen sarjakuvafani) Jyrki Vainio. Pakko päästä kuuntelemaan Sergio-sedän MAD-turinoita ja hassua aksenttia.

Kuulumisia AYYE:sta #3: Pelaan Mooses-kortin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui ensimmäistä kertaa viime viikon torstaina. Kokouspaikaksi oli valittu Säätytalo, aloituspuheenvuoron piti opetusministeri Henna Virkkunen ja Hesari julkaisi edaattoreiden yhteiskuvan. Jonkinlaista suuruutta siis odotettiin.

Virkkunen kertoi, miten Aalto-yliopisto loisi innovaatioita, jotka parantaisivat Suomen talouskasvua, ja sitä kautta pelastaisivat paitsi Suomen, myös koko maailman. Innovaatiopropagandisteille tuttua hybristä siis – sitä samaa, mitä valtiosihteeri Raimo Sailas ja Aalto-yo:n isä, entinen rehtorimme Yrjö Sotamaa tapasivat suoltaa.

Pääasiana oli kuitenkin se, että edustajisto päättäisi omista säännöistään. Taikkilaisille tärkein asia ja kynnyskysymys on sääntöjen kohta, jossa määritellään ylioppilaskunnan hallitus: haluamme sääntöihin vakuutuksen, että siellä on vähintään yksi edustaja jokaisesta koulusta. Riskinä nimittäin on, että vaikka päätökset tehdään jäsenten valitsemassa edustajistosa, toimeenpanovalta voi päätyä yksipuoliselle hallitukselle, jossa taikkilaisten, kylterien tai teekkarien näkemys ei ole edustettuna. Vaikuttaa kuitenkin ensimmäisen kokouksen perusteella siltä, että muutamaa nurkkakuntaista teekkaria lukuun ottamatta, kaikki ovat tämän ”kiintiötaikkilaispykälän” kannalla. Asiasta ei kuitenkaan vielä päästy äänestämään.

Enemmän polemiikkia syntyi siitä, pitäisikö säännöistä päättää yksinkertaisella vai 2/3 ääntenenemmistöllä. Vaalisäännön ja yo-kunnan sääntöluonnoksen mukaan niiden luomiseen riittäisi yksinkertainen enemmistö, mutta myöhempään muokkaamiseen tarvittaisiin 2/3. Eli tämän pykälän toteutuessa kerran luotuja sääntöjä olisi sitäkin vaikeampi muuttaa.

Edustajiston 45 jäsenestä teekkareita on 27, joten he keskenään muodostavat yli 50% edustajistosta, mutta eivät kahta kolmasosaa. Kysymykseen siitä, miten säännöistä päätetään, riitti kuitenkin puolet edustajistosta. Niinpä pidettiin monta puhetta ennen kuin asiasta äänestettiin.

Itse puhuin siitä, että sääntöjä ei ole, eikä sääntöjä voida päättää jos ei ole sääntöjä kertomassa, miten säännöistä päätetään. Ystäväni Syksy Räsäsen kanssa asiasta puhuessani hän ehdotti, että tarvitsisimme jonkinlaisen kulttuuriheeroksen, joka loisi säännöt. Puheessani vertasin tilannetta Kymmenen käskyn antamiseen – Mooseksen kaltaisen edaattorin tulisi tuhota kaikkien aiempien ylioppilaskuntien säännöt, luoda uudet ja sitten lähteä, mutta luvata palata sinä päivänä, kun häntä eniten tarvittaisiin.

Se olisi kuitenkin demokratian irvikuva, joten päädyin siihen, että tarvitsisimme 2/3 enemmistön. Muutaman muun puheen jälkeen äänestettiin ja tulos oli 24 vastaan 21 yksinkertaisen enemmistön puolesta. Teekkarit jyräsivät ryhmäpäätöksellään Kauppakorkean ja Taideteollisen opiskelijoiden mielipiteet, sekä muutaman demokratiaa kannattavan teekkarinkin.

Tämän kohdan jälkeen kaikki muut olivatkin läpihuutojuttuja: teekkarit olivat nimittäin päättäneet, että asioista voi päättää pelkillä teekkarien äänillä, joten sen jälkeen lähes jokainen äänestys päättyi samoihin tuloksiin 24-21. Teekkarien etukäteen päättämät mielipiteet kirjattiin Jumalan sanana sääntöihin jokaisessa kohdassa, eikä pienintäkään lipsumista oikeudenmukaisuuden tai individualismin hengessä tapahtunut.

Mooses nousi siis teekkarien keskuudesta – edaattori, joka junttaa näkemyksensä ensin teekkareiden parissa ja sitten tekee niistä lain kirjainta. Kanssa-edaattorini Oskari Sipola kommentoikin myöhemmin, että pelasin Mooses-kortin. (Verrattavissa Hitler-korttiin, jota tässä kokouksessa tosin ei pelattu.)

Myöhemmin pääsin toki myös vaatimaan Elokuvakoulun ja muiden taideaineiden irrottamista Aallosta ja yhdistämistä Teakin kanssa Taideyliopistoksi.

Muutamien äänestysten jälkeen kokous päätettiin keskeyttää ja jatkaa kaksi viikkoa myöhemmin. Paljon asioita jäi päättämättä, muun muassa hallituksen muodostaminen. Tällä välin päätöksenteosta sivuutetut kylterit ja taikkilaiset miettivät, mitä voivat tehdä saadakseen edustajistossa edes vähän valtaa itselleen. Jos teekkarit pääsevät ryhmäpäätöksellään junailemaan jokaisen asian, taikkilaisten innovaatioyliopistopelot osoittautuvat perustelluiksi.

Tässä vielä hiukan kommentaaria muista blogeista:

Humanistin yleisblogi (erästä toista puhettani arvioidaan Parsonsin AGIL-kentällä)

Viiden äänen enemmistö

Huurteiset: Ja tästä se lähtee

Alkkarit.fi

KY Ylioppilaskunta

Kultakuumetta

Haastateltu: “Kalevala tuntui lukiossa pakkopullalta.”
Toimittaja: “Pakkopulla saattaa aina jossain vaiheessa muuttua pehmeäksi, mukavan makuiseksi, lämpimäksi pullaksi.”
Haastateltu: “Ehkäpä jopa leivokseksi.”

Samassa YLEn Kalevalan-päivän Kultakuume-ohjelmassa olin ilmeisesti myös minä puhumassa sanaleikeistä, vaikka olinkin tämän aikoinaan unohtanut kuunnella. Pitkälti samat horinathan siellä tulee höpistyksi kuin muissakin sanaleikkihaastatteluissa, joskin painotus sanaleikkiedeltäjiini Jukka Virtasesta ja Reino Helismaasta Elias Lönnrotiin ja runonlaulajiin on vähän vahvempi.

(Ohjelman puolivälin jälkeen alkaa biisi, sitten oon mä!)

Puoluevaltuustoa ja Pohjola-filmiä

Olin tänään Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa seuraamassa Paavo Arhinmäen valintaa puheenjohtajaksi. Eilen en päässyt live-tenttiin Koko-teatteriin, kun olin seuraamassa Out’n'Loudin ja London Gay Men’s Chorusin yhteiskonserttia Ruoholahden konservatoriolla.

Kokous kesti kolmisen tuntia ja sisälsi paljon knoppailumaista tenttailua tyyliin: “Mitä mieltä olette turkistarhauksesta, ydinvoimasta, Lissabonin sopimuksesta, asevelvollisuudesta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja saamenkielisten lasten oikeudesta opetukseen äidinkielellään? Vastatkaa lyhyesti.” Toinen pitkä osio oli kannatuspuheenvuorot, joissa vanhat ja nuoret, miehet ja naiset, pohjoisen ja etelän väki, asetti näkemyksiään sekalaisesti Paavon ja Merjan taakse.

Yksi piti sellaisenkin puheenvuoron, jossa sanoi, ettei äänestä kumpaakaan ja Korhonen olisi ollut paljon parempi. “”On vaikea ajatella, että minun pitäisi valita nyrkkeilyhanskojen ja valkoisten tennistossujen välillä. Siihen en kykene!” Mies äänestikin ainoana tyhjää.

Lopulta Paavo valittiin äänin 34-20, mikä olikin suuri ilon aihe. Pressitilaisuudessa hän mm. lupasi tehdä Vasemmistoliitosta ensimmäisen todellisen tietoyhteiskuntapuolueen ja korosti puolueen jo aiemminkin vastustaneen Lex Nokioita ja Karpeloita.

En kovin hyvin tunne Helsingin yli nelikymppisiä vasemmistolaisia, joten oli hauska kokouksen jälkeen kilistellä heidän – ja toki tuttujen nuorten vasureiden – kanssa Vltavan terassilla Paavon kunniaksi. Siitä vielä Juttutupaan jatkoille ja sitten kotiin.

Klikkasin äsken hs.fi:n auki nähdäkseni etusivulla Paavon naaman ja jutun hänestä puheenjohtajana. Yllätykseni oli mitä suurin, kun Paavo-juttu oli vasta neljäntenä ja ensimmäisenä olimmekin minä ja Elina! (Okei, jutut on aikajärjestyksessä, mutta yllätyin silti.) Aiheena Pohjola-filmi ja kulttuuriyrittäminen, pitempi juttu ilmestynee huomisessa paperilehdessä.

Tästäkin jutusta saa jo vilkaisun uuteen työhuoneeseemme. Tai oikeastaan työhuone on ollut mulla jo melkein vuoden ankeana valkoisena hallina, jossa on pöytä, tuoli ja läppäri. Kuten kuvasta näkyy, muutos on melkoinen nyt, kun Elinakin tulee sinne.

Knutepunkt, päivä neljä: Lauantai

Saatoin unohtaa mainita joitain tärkeitä yksityiskohtia perjantai-illalta, kuten outo improvisoitu fantasiaseikkailu näyttelijä Daniel Krauklisin kanssa. Tapasin myös miehen, jolla oli pitkät kynnet ja pitkä, vaalea tukka, jota norjalaiset kutsuivat nimellä ”nuori Mike Pohjola”. Mukava kaveri, joten ei siis ihan kaltaiseni.

Olin ilmoittautunut moniin ohjelmiin lauantaiaamupäivällä, mutta nukuin useimpien läpi. Ehdin osallistumaan Jiituomas Harviaisen luennon jälkeiseen keskusteluun. Luennon aiheena oli ollut rituaalien ja larppien yhtäläiset ja erilaiset piirteet. Harmi, että missasin, mutta artikkeleita on ilmeisesti jo tulossa.

Herätin Martinin, raahasin hänet lounaalle ja sitten aloimme rakentaa esiintymispuitteitamme. En ole usein krapulassa, mutta tuntemattomista syistä tämä kirous oli tänä päivänä päälleni langennut. Päänsärkyä, pahoinvointia, sekavuutta, ja muuta mukavaa.

Knutepunktin käytännön järjestelyt toimivat yleisesti ottaen hyvin, mutta huomasin paljon ongelmia tekniikan kanssa. Äänipiuhoja puuttui, jatkojohtoja ei löytynyt, videoprojektorit myöhässä. Roudarit tekivät, minkä pystyivät, mutta tuli vaikutelma, että kamaa ei vaan ollut tarpeeksi. Myöhemmin illalla päädyin lainaamaan läppäriäni Erlendin ja Katri Lassilan elokuville, koska niitä ei jostain syystä voinut näyttää muilla laitteilla.

Kun kaikki oli valmista, pidimme puolentoista tunnin esitelmän, aloittaen Sanningen om Marikasta, ja jatkaen siitä eteenpäin. Loimme eräänlaisen tarinankaaren sen ympärille, että viime vuoden Solmukohdassa olimme juuri valmistautumassa lähtöömme Cannesiin ja kansainväliseen Emmy-gaalaan.

Kun kerroimme tarinamme meistä gaalassa, laittamassa kynsilakkaa ja näyttämässä keskaria passiiviselle medialle, ja voittamassa sen patsaan… ihmiset taputtivat. Se oli mukava, lämmin hetki. Me molemmat olemme niin monta vuotta olleet ne ärsyttävät jätkät mustassa, jotka esittävät hävyttömiä vaatimuksia ja joita syytetään harrastuksen tuhoamisesta viemällä sitä milloin mihinkin väärään suuntaan, joten tämä yhteisöllisyyden tunne oli mahtavaa. Ei katkeruutta, ei kateutta, vain iloa. (Ja perustellusti, sillä mielestämme tämä on juurikin pohjoismaista roolipelaamista yhdistettynä perinteiseen televisioon.)

Sitten puhuimme pitkällisesti Dollplaysta ja hyvin, hyvin, hyvin lyhyesti kahdesta tulevasta projektista: The Artists ja TEVA. Yhteenvetona: ”Emme voi oikeastaan sanoa mitään näistä.” ”Ehkä voisimme sanoa, missä maassa se alkaa?” ”No, se saattaa alkaa jossain yksittäisessä maassa, tai ehkä ei.”

Illan viimeinen ohjelma, Erlendin elokuvaa lukuunottamatta, oli keskusteluohjelmaa emuloiva jeepform-peli. Idea oli jonkinlainen elämänkerta-tv-ohjelma, jossa yleisö improvisoi/roolipelaa henkilön elämän keskeisiä hetkiä. Tällaiset kokeilut ovat tärkeitä, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Jutusta tuli ylipitkää improvisaatioteatteria ilman yhdistävää juonta tai pointtia.

Ohjelman jälkeen tarjolla oli paljon hengailua ja kummallisia juhlia. Tsekeillä oli mökissään juhla, jossa tarjoiltiin pahaa alkoholia, mutta kostin tuomalla turkinpippureita tuliaisena. Ihmiset esittivät lauluja kotimaistaan, mikä oli mielestäni yllättävän kansallismielistä Knutepunktien kansainväliseen henkeen, joten sanoin tulevani klingonien kotiplaneetalta. Minua tietenkin pyydettiin laulamaan klingonioopperaa, mutta päätin sen sijaan esittää monologin prinssi Khamletin tragediasta. (Jaakko hyväksyi, todeten, että se on paljon parempi alkuperäisellä klingonilla esitettynä.)

Jukka ja Hakkis vetivät yhden sijaan kaksi juomistyöpajaa tänä vuonna. Ensimmäinen oli salainen, joten en voi kirjoittaa siitä mitään. Toinen oli lyhyt ”porttivartti”, jossa seuraamme liittyi hyvin humalainen ja hyvin nuori färsaarelainen ensikertalainen, jonka nimesin Junioriksi. Hän ei tiennyt, kuka kukaan oli, joka oli mielestämme hupaisaa. Jos olisimme olleet vähemmän ylimielisiä ja humalaisia, olisimme ehkä esittäytyneet, mutta sellainen ei ole Knutepunktin lauantai-ilta.

Iltalehdessä asiaa e-kirjasta

Parransängen pituuden avulla muistelisin, että tämä haastattelu tehtiin jo pari viikkoa sitten. Mutta tänään Iltalehdessä allekirjoittanut julistautuu kirjailijoiden paarialuokkaan, jonka kanssa kukaan kustantaja ei halua työskennellä ja jota humalaiset kulttuuritädit ei enää lähentele: En nimittäin tuomitse e-kirjoja vaan näen niissä jopa mahdollisuuksia!

TV Guidessa

Maikkarin nettiuutiset ja IDG.se-lehti kirjoittavat Dollplaysta. Mikäs siinä, mutta näin pohjoiseurooppalaiseen silmään huomattavasti jänskemmältä tuntuu, että myös TV Guide huomioi meidät! Jee

Näitteks? Ihan siinä Galactica-puhelinsovelluksen ja Lost-näyttelijän vitsivideon vieressä! Tätä menoa me voidaan jonain päivänä olla melkein yhtä isoja kuin youtube-video jätkistä jotka katsoo youtube-videota oksentavista naisista!

Uutiskatsaus

Mietin välillä, että googlettaako Joss Whedon sarjansa arvosteluita blogeista ja lehdistä. Vaikea sanoa, mutta itse ainakin olen viime päivät vähintään kerran päivässä selvittänyt, miten kansa ja media meidät huomioi. Erityisesti kiinnostaa tietysti, miten kotimaassa suhtaudutaan.

Tämänpäiväinen Hesarin juttu ja sen poliittinen kainalo olivat nannaa luettavaa. Mikään yllätys ne eivät olleet, sillä toimittaja Ahlroth vietti toimistolla kanssamme koko tiistain.

Suomessa Dollplayn kuitenkin skuuppasi Digitodayssa ja IT-viikossa ilmestynyt juttu.

Ruotsissa isoin juttu on ollut media-alan lehdessä Resumessa, ensimmäinen erinomaisessa Weird Science -blogissa.

Tässä vielä pari englanninkielistä linkkiä: Active Dollhouse, Buddy Tv, SideReel, Broadcasting Cable, Crater Labs, Inc., Pervasive Games.

Foxin tiedote

Viimeinkin FOX on lähettänyt myös virallisen lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan mistä on kyse. Pelimme saitille ovat ilmestyneet ensimmäiset osallistujien tekemät videot… melko friikkiä kamaa, joten tarina ottaa heti kättelyssä ensimmäiset odottamattomat käänteet!

HELP SOLVE THE MYSTERY OF THE DOLLHOUSE
WITH THE INTERACTIVE ONLINE DRAMA “DOLLPLAY”
AT FOX.COM/DOLLHOUSE

Only Web Audiences Can Free Woman Trapped in the Dollhouse

Game enthusiasts and Joss Whedon fans alike need not wait for the series premiere of the highly anticipated new drama DOLLHOUSE Friday, Feb. 13 (9:01-10:00 PM ET/PT) on FOX to begin to unravel the show’s mythology. “Dollplay,” an innovative and unique online participation drama invites Whedonites, crime buffs and FOX fans to solve an intriguing mystery now unfolding at fox.com/dollhouse and rprimelab.com.

DOLLHOUSE stars Eliza Dushku as ECHO, a member of a highly illegal and underground group of individuals (“Actives”) who have had their personalities wiped clean so they can be imprinted with any number of new personas. Hired by the wealthy, powerful and connected, the Actives don’t just perform their hired roles, they wholly become – with mind, personality and physiology – whomever the client wants or needs them to be. Whether imprinted to be a lover, an assassin, a corporate negotiator or a best friend, the Actives know no other life than the specific engagements they are in at that time. After each engagement, Echo returns to the mysterious Dollhouse where her thoughts, feelings, experiences and knowledge are erased. Or are they?

In the groundbreaking new online participation drama “Dollplay,” a young woman named Hazel Rose is trapped in a locked mobile laboratory. Her link to the outside world is through the online audience, who are her only hope to escape confinement and help her find out more about her mother, a researcher somehow linked to the Dollhouse. Through Hazel’s video blog of real-time captivity, fans are encouraged to post clips, view other fan video responses and offer Hazel advice. In return, Hazel will respond to the audience, challenging them to help her uncover clues and discover secrets about the Dollhouse’s early defining days. Meanwhile, Hazel will use the Dollhouse’s imprint machine to dangerously mind-wipe and download herself with a number of new and different personas to help her piece together her mother’s sordid history.

With only three weeks, beginning today, to solve the mystery and escape from the laboratory, time is running out for Hazel. Visit rprimelab.com or fox.com/dollhouse today to help Hazel before it’s too late.

DOLLHOUSE is a 20th Century Fox Television and Mutant Enemy Inc. production and was created by Joss Whedon. Whedon also directed the premiere episode and serves as executive producer and writer. Liz Craft and Sarah Fain are co-executive producers.

Behind “Dollplay” is The company P, a radical production outfit from Sweden that coined the term “participation drama.” They won an Emmy Award in 2008 for Outstanding Interactive TV Service.