Arkisto kategorialle ‘maahanmuutto’

h1

Äärioikeisto Suomessa

tammikuu 15, 2013

Sain juuri luettua erinomaisen tietokirjan Äärioikeisto Suomessa – vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Sen herkullisinta antia oli varmasti Perussuomalaisten ja Hommafoorumin analysointi, vaikka tai koska niissä oli paljon jo valmiiksi tuttua.

Oli myös kiinnostavaa lukea eurooppalaisen äärioikeiston historiasta 30-luvun fasismista tähän päivään. Omassa tiedoissani vuosien 1945 ja 2000 välillä olikin tässä melkoinen aukko, mitä nyt satunnaiset uusnatsit siellä piipahtivat. Mutta kaikki onkin samaa jatkumoa.

Hälyttävintä oli saada tietää kotimaisten uusnatsien, natsiskinien ja Suomen Vastarintaliikkeen toiminnasta, joka ei ole niin marginaalia tai järjestäytymätöntä, kuin olin uskonut ja toivonut.

Äärioikeisto Suomessa on kirjoitettu kiihkottomasti ja analysoiden, eikä myöskään perinteisiä puolueita tai vasemmistolaisia liikkeitä säästetä aiheelliselta kritiikiltä. (Esimerkiksi SDP:n Kari Rajamäki osoittautuu yhdeksi pahimmista valtapuolueen julkirasisteista.)

Suosittelen kaikille, erittäin valaisevaa luettavaa, jonka merkityksen pelkään vain kasvavan lähivuosina.

Hyvin tehty, Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila!

h1

Halla-ahoa ei pitäisi erottaa

kesäkuu 13, 2012

Media ja poliitikot ovat sitä mieltä, että Halla-ahon pitää jättää hallintovaliokunnan puheenjohtajuus, koska hän on saanut tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ja koska hän on “vähätellyt ja kyseenalaistanut oikeusistuimien toimivaltaa”.

Blogi ja tuomio

Rasistisia kirjoituksia viljelevän maahanmuuttovastustajan istuminen maahanmuutosta päättävän valiokunnan johdossa voi johtaa muihinkin kaameisiin tilanteisiin. Mitä, jos törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomittu henkilö istuisi vastaamassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöstä ja NATO:sta? Mitä, jos yksi eduskunnan pahimmista kapitalisteista ja pankkien hännystelijöistä (joka 2008 vaaleissa sai yrityksiltä yli 30 000 euroa vaalirahaa) olisi eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja? Mitä, jos oikeusministeriksi tulisi henkilö, joka on hallitusneuvotteluissa aktiivisesti yrittänyt estää harmaan talouden vastaisia toimia? Mitä, jos monella istuvalla kansanedustajalla ja valiokuntajohtajalla olisi päällä korruptiosyyte?

Näinhän on juuri nyt. Halla-ahon ennen kansanedustajuutta kirjoittama tahallisen provosoiva blogimerkintä ei mielestäni ole mikään häkellyttävä erityistapaus. Blogikirjoitus on aika lapsellinen ja sillä Halla-aho suorastaan kaivaa verta nenästään, mutta edes siitä saatu tuomio Korkeimmassa oikeudessa ei mielestäni tee Halla-ahoa sen vähemmän sopivaksi kansanedustajaksi kuin monta hänen kollegaansa.

Olen sitä mieltä, että Halla-ahoa ei olisi alunperinkään pitänyt valita hallintovaliokuntaan tai itse asiassa edes eduskuntaan. Mutta hän sai viime eduskuntavaaleissa Helsingissä toiseksi eniten ääniä heti Paavo Arhinmäen jälkeen, ja niinpä hänestä tuli kansanedustaja – halusin minä sitä tai en. Eduskunta jyvittää valiokuntapaikat puolueille ja puolueiden eduskuntaryhmät jakavat ne sitten keskenään. En aivan ymmärrä, miksi henkilökysymykset jätetään eduskuntaryhmille, mutta koska niin tehdään, oli Perussuomalaisilla täydet valtuudet nimittää Halla-aho hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi – halusin minä sitä tai en.

Oikeuden vähättely

Helsingin Sanomat kirjoittaa: “Lain­sää­tä­jän ei pi­dä puut­tua oi­keus­is­tuin­ten yk­sit­täi­siin rat­kai­sui­hin, saa­ti vä­hä­tel­lä tai ky­seen­alais­taa oi­keus­is­tuin­ten tuo­mio­val­taa. Näin te­ke­mäl­lä Hal­la-aho kai­vaa maa­ta myös it­se sää­tä­mien­sä la­kien al­ta.”

Hesari viittaa Halla-ahon tiedotteeseen, jossa hän itse kirjoitti siis näin: “Ottamatta sinänsä kantaa kko:n päätökseen – joka mielestäni on väärä ja epäoikeudenmukainen – , on syytä muistaa, että…” Ja: “Kko:n päätöstä ei kannata pitää minään taivaallisena totuutena. Se on muutaman ihmisen henkilökohtainen tulkinta. Se, että hovi- ja käräjäoikeuden tuomarit olivat tulleet päinvastaiseen johtopäätökseen, osoittaa, että tulkinnanvaraa oli.”

Puuttuuko Halla-aho oikeusistuimen yksittäiseen ratkaisuun? Kyllä.

Vähätteleekö Halla-aho oikeusistuimen tuomiovaltaa? Ei.

Kyseenalaistaako Halla-aho oikeusistuimen tuomiovallan? Ei.

En ole missään nähnyt vihiä siitä, että Halla-aho sanoisi, että ei aio seurata oikeuden määräystä. Hän on sakoista maksanut jo 330€, joten uuden tuomion myötä maksettavaa on vielä 70€. Ainakin hän itse on sanonut sen maksavansa. Hän siis aikoo totella oikeusistuimen tuomiota.

Mielestäni on päivänselvää, että kuka tahansa vapaan maan kansalainen – jopa kansanedustaja – joka on mielestään väärin tuomittu, on oikeutettu näin sanomaan. (Sivumennen sanoen, minustakin Halla-aho oli väärin tuomittu, varsinkin kun hänen blogistaan ja Hommaforumilta löytyisi paljon törkyisempiäkin lausuntoja kuin nuo lähinnä retoriikan piikkiin menevät heitot. Mutta se ei nyt kuulu tähän.) Niin siis Halla-ahokin “puuttuu” oikeuden ratkaisuun. Hän ei kuitenkaan sano, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja vaatii Kko:ta käsittelemään asian uudelleen. Hän vain sanoo, että päätös oli hänestä väärä ja epäoikeudenmukainen.

Aivan samoin teki myös esimerkiksi ETYJ:in ja NATO:n parlamentaaristen yleiskokouksien Suomen valtuuskuntien puheenjohtaja Ilkka Kanerva, kun hänet tuomittiin törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. YLE uutisoi Kanervan kannanotosta näin: “Kanerva aikoo valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hän kirjoittaa tuomion olevan väärä, sillä hän ei ole mielestään syyllistynyt rikokseen.” [...] “Kanerva määrättiin ehdollisen vankeustuomion lisäksi pantavaksi viralta julkisista luottamustehtävistään. [...] “Kanervan mukaan mitään puhetta ei ole ollut kansanedustajan luottamustehtävien tai valiokuntapaikkojen jättämisestä.”

Voimme olettaa, että jos kansanedustaja (ja suuren valiokunnan varapuheenjohtaja) saa tuomion Nuorisosäätiö-jutussa, hänkin on sitä mieltä, että tuomio on väärä ja epäoikeudenmukainen. Eikä se mielestäni ole oikeuden halventamista.

Lainsäätäjät siis puuttuvat koko ajan heitä itseään koskeviin oikeuden päätöksiin, eikä Halla-aho mitenkään vähätellyt tai kyseenalaistanut oikeusistuimen tuomiovaltaa. Tietenkään hänen ei olisi kannattanut muotoilla tiedotettaan aivan siihen sävyyn, mutta se ei mielestäni vielä ole peruste millekään poliittiselle ajojahdille.

On aika selvää, että tässä pitkään kytenyt halu syrjäyttää Halla-aho hallintovaliokunnasta on nyt löytänyt itselleen keppihevosen. Se halu kytee minussakin, suorastaan roihuaa, mutta mielestäni eduskunta halventaa itse itseään tällä kikkailulla.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Ensinnäkin Halla-ahon kannattaisi kirjoittaa uusi tiedote, jossa hän ilmoittaa kunnioittavansa ja tottelevansa oikeuden päätöstä ja maksavansa saamansa sakot. Hänen kannattaisi myös sanoa, että nyt kansanedustajana hän ei enää kirjoittaisi sitä alkuperäistä blogimerkintäänsä ainakaan sillä tavalla muotoiltuna kuin teki yksityishenkilönä. Hän on niin taitava retorikko, että hän osaisi varmasti myös esittää jonkinlaisen anteeksipyynnön eduskunnalle ja oikeuslaitokselle ilman, että menettää kasvojaan. Hän voisi jopa korostaa, että kannattaa vallan kolmijakoa.

Eduskunnan kannattaisi painaa tämä asia villasella, mutta samalla reagoida internetin, sosiaalisen median, läpinäkyvyysvaatimusten yms paineisiin ja todeta, että vaalikauden alussa ei voida tietää, säilyykö yksittäisten edustajien luottamus. Olisi aivan paikallaan vaikka aina kesätauon jälkeen tarkistaa toimielinten kokoonpano. Näin jatkossa voitaisiin joustavammin reagoida yllättäviin tilanteisiin, eikä kaikki olisi esimerkiksi rikoksesta tuomittujen edustajien oman harkinnan varassa.

Perussuomalaisten ja Timo Soinin pitäisi sanoa, että tämä on vakava asia, jota puidaan eduskuntaryhmän sisällä. Kurinpalautus on varmasti paikallaan ja ehkä sellainen on tulossakin, mutta ei anna hyvää kuvaa puolueesta, että asia näytetään painavan villasella.

Median pitäisi pistää jäitä hattuun. Ylenmääräinen opposition kritisointi tuntui oudolta silloin, kun oma puolueeni istui siellä ja tuntuu edelleen oudolta, kun Vasemmisto on hallituksessa. Median pitäisi olla vallan vahtikoira, joka syynää tarkasti esimerkiksi pääministerin ja valtiovarainministerin tekemisiä, sen sijaan että kohdistaa terävimmät piikkinsä vähäisempien päättäjien ahdisteluun. (Tällä en tarkoita, että olisi käynnissä joku perussuomalaisten ajojahti. Kansanedustajien sikailuista pitää myös kertoa kansalle.)

Korkeimman oikeuden tulisi ottaa tekstien konteksti ja sävy paremmin huomioon. On totta, että Halla-ahon seuraajat osaavat lukea hänen tekstejään rivien välistä, mutta rivien välissä ilmaistuja asioita ei voi kieltää. Ainakaan demokratiassa.

Lopuksi

Edustaja Halla-ahon kirjoittama avoin vastaus Meri Valkamalle oli aivan loistava. Lisää tällaista, vähemmän pikkusieluista nysväämistä ja maahanmuuttajien demonisoimista! Ja hyvää kesää!

h1

TS: Yhteiskunnallisen keskustelun reimarit

huhtikuu 30, 2012

Lauantaina julkaistiin Turun Sanomissa tämmöinen kolumnini Björn Wahlroosista ja vasemmiston tilasta. (Klikkaa isommaksi.) Hyvää työväen juhlaa!

h1

Natsit: Emme tienneet, että NSDAP oli natsimielinen järjestö.

marraskuu 1, 2011

NÜRNBERG, 1946. Oikeudenkäynti Saksan sodanaikaisia johtajia vastaan on alkanut. Hermann Göringiä, Rudolf Hessiä, Albert Speeriä ja muita Saksan johtajia syytetään muun muassa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Johtajat vetoavat tietämättömyyteen.

Miksi liityitte natsipuolueeseen?
”Laitoin joskus aikoinaan hakemuksen johonkin järjestöön, mistä en ollut tarkemmin perillä, että mikä se oli”, valtakunnanmarsalkka Göring muistelee. ”Mielestäni kansallismielisyydessä ei ole mitään vikaa, mutta tosissaan tämä on tapahtunut silloin aikoja sitten ja tämä nyt on vanha juttu.”
Kuinka vanha?
”Muutama vuosi.”
Tämä on natsijärjestö. Kannatatko tällaista ideologiaa?
”En missään nimessä kannata.”
Miksi haitte sitten?
”Minä en ole tarkalleen tiennyt, mistä siinä on kyse silloin”, syytettynä olevista kansallissosialisteista korkea-arvoisin miettii. ”Pitää peruuttaa se hakemus sieltä.”

Kuvassa hakaristilippujen alla Hitlerin ja Göbbelsin vieressä oleva Göring ei huomannut puolueessa mitään natsihenkisyyttä.

”Liityin Kansallissosialistiseen puolueeseen joskus aikoja sitten ja olin unohtanut koko asian”, puolueen varajohtaja Hess sanoo. ”En olisi tässä elämäntilanteessa hakemassa sellaista jäsenyyttä.”

Isänmaallinen ihminen.Euroopan etupiirijaosta vastannut Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop kertoo liittyneensä natseihin, koska häneen vetosi puolueen nettisivu. “Olen isänmaallinen ihminen.” Von Ribbentrop ei ole varma, aikooko hän olla liikkeen kanssa tekemisissä tulevaisuudessa.

”Ei se nyt väärin ole, jos joku hakee jäsenyyttä johonkin”, varusteluministeri Albert Speer filosofoi. ”En muista, oliko se tuolloin, kun siihen hain, niin samoilla aatteilla kehissä mukana, vai onko se nyt muuttunut radikaaliksi. Olen tehnyt virheitä muutenkin, mutta nyt olen tehnyt parannuksen”, Speer naurahtaa.

”En kannata rotuoppia”, rotuopin luoja Alfred Rosenberg linjaa. ”Siinä olen kyllä samaa mieltä, että monikulttuurisuus ei ole mikään hyvä asia ja se tuo vaan mukanaan ongelmia.”
Oletteko sitten huolissanne saksalaisen rodun tulevaisuudesta?
”Oikeastaan ihan lainopillisesti ei saa puhua mistään roduista. Siitä on nyt tullut uudet ohjeet”, arjalaisen rodun ylivertaisuudesta laajasti kirjoittanut Rosenberg kertoo. ”Ei ole olemassa muuta kuin yksi ihmisrotu, että tommonen kysymys on ihan täysin turha.”

Syytetyt ovat ihmeissään natsiväitteistä.

Kaikki syytetyt kiistivät tienneensä, että Saksan kansallissosialistinen puolue NSDAP on natsihenkinen järjestö. Omien sanojensa mukaan he eivät kannata puolueen aatteita, eivätkä koskaan kannattaneetkaan.
Luftwaffen ylikäskynhaltija Göring täsmentää vielä: ”Siinä mielessä kannatin, että mielestäni patriotismi on ihan ookoo ja omaa isänmaata ja kansallista identiteettiä pitää puolustaa, mutta ei mitenkään aggressiivisesti.”

h1

Uusi yhteiskunnallinen keskustelupalsta Terho!

toukokuu 5, 2011

Minä ja joukko punaisia, vihreitä ja sitoutumattomia aktivisteja olemme perustaneet uuden yhteiskunnallisen keskustelupalstan nimeltä Terho. Terhoista kasvaa suuria puita, joilla on vahvat juuret ja joita esi-isämme palvoivat pyhinä. Tervetuloa mukaan!

Keskustelun aiheita ovat esimerkiksi:
sosiaalinen oikeudenmukaisuus
taloudellinen oikeudenmukaisuus
luonnon- ja ympäristönsuojelu
sananvapaus, demokratia, sensuurin vastustaminen
tasa-arvo (mukaanlukien sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen)
arvoliberaalius
monikulttuurisuus
kestävä kehitys

http://www.terhoforum.fi/

Joitain poimintoja:

Keskustelua Osama bin Ladenin kuolemasta: viewtopic.php?f=4&t=88

Vihreiden puheenjohtajaehdokkaista. Sinnemäki vai Niinistö? viewtopic.php?f=4&t=61

Presidentinvaaleista: viewtopic.php?f=4&t=72

Portugalin tukipaketista osana hallitusratkaisua: viewtopic.php?f=4&t=107

h1

Minä olen etelän media ja muita paljastuksia

elokuu 24, 2010

Miksi isot mediat ovat niin ydinvoimamyönteisiä? Miksi keskustapuoluetta lyödään etelän mediassa? Miksi Johanna Korhonen sai kenkää? Miksi Hesari parjaa koko ajan YLEä? Miksi lehdistö vaikenee maahanmuuttajakriittisen liikkeen lukemattomista voitoista? Kuka on vastuussa? No… minä.

“Teillä on kädessänne enää yksi valttikortti, joka on se, että edelleen – tilanteen lievästä paranemisesta huolimatta – teillä on käsissänne massatiedotusvälineet, joiden avulla te voitte kontrolloida sitä mitä ns. suuri yleisö asioista tietää”, kertoo nimimerkki Suurkirjoitus Hommaforumilla minusta ja edustamastani äärivasemmistosta.

Olen käynyt Hommassa

h1

Tulossa: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa

elokuu 17, 2010

Olen osallistunut Savukeitaan esseeantologiaan, joka julkaistaan tänä syksynä. Kirjan nimi on Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? ja se sisältää kirjoituksia Halla-ahosta, hänen ympärilleen rakentuneesta ilmiöstä sekä maahanmuutosta ja maahanmuuttokriittisyydestä. Kustantajan esittely kirjasta:

Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? (toim. Ville Hytönen) 19,90€ 978-952-5500-78-3, 232s. Pehmeäk.

Tilaa teos 16€ (sis. posti) norm. 19,90.

Eiralainen blogikirjoittaja ja kielitieteilijä Jussi Halla-aho on noussut yhdeksi 2000-luvun maahanmuuttokeskustelun kiistellyimmistä hahmoista. Hänen kirjoituksensa ovat synnyttäneet vankan kannattajajoukon, joka puhuttelee Halla-ahoa mestarinaan.Samaan aikaan Halla-ahoa on syytetty rasistisista lausunnoista, vihapuheesta, jumalanpilkasta, sovinismista ja seksuaalivähemmistöjen uhkailusta. Häntä vastustetaan ja vihataan vähintäänkin yhtä paljon kuin kannatetaan. Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? selvittää yhdeksän kirjoittajan voimin Halla-ahon väitteitä, motiiveja, kieltä ja häntä mediailmiönä. Kirjoittajat ovat Arja Alho, Jukka Hankamäki, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Husein Muhammed, Katja Kettu, Jussi K. Niemelä, Sirpa Pietikäinen ja Mike Pohjola.

Oma tekstissäni seuraan Hommaforumin ja Halla-ahon kirjoittelua eräästä yksittäisestä maahanmuuttoon liittyvästä aiheesta. Käytän aika paljon lainauksia, etten laita sanoja kenenkään suuhun. Toimitin jutun sivutyönä myös pienen maahanmuuttokriittisen sanaston (jonka tiimoilta voinkin mainita, että hommalaiset käyttävät Mestari-nimitystä etupäässä itseironisesti).

Kirjasta on jo vilkasta keskustelua Hommassa.

Olen myös puhumassa Hännikäisen kanssa kirjan tiimoilla Helsingin Kirjamessuilla torstaina. Tästä lisää myöhemmin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.