Vallankumous Facebookissa

Tapasin eilen täällä Reykjavikissa naisen, joka tutki Facebookin vaikutusta demokratiaan. Hänen mukaansa vuodenvaihteessa tapahtunut Islannin hallituksen kaato saatiin pitkälti aikaan Facebookin kautta luodulla kansalaisliikkeellä. Se järjesti mielenosoituksia, jotka vähitellen saivat koko kansan tuen puolelleen. Islannissa valtamediat yrittivät puolustella hallitusta, mutta lopulta sosiaalinen media otti voiton.

Onnistuisikohan sama myös Suomessa? Täällä koko kansa ei ole Facebookissa, mutta toisaalta isot uutisvälineet eivät myöskään pyri peittelemään hallituksen korruptiota.

Perustamani ryhmä Eduskuntavaalit 2010 on ollut noin viikon kasassa ja sai eilen seitsemän maissa tuhannen jäsenensä. Hienoa! Nyt on reilut tuhatkaksisataa, joten toiveita on saada toinen tonni nopeammin…

Jäseninä on muiden muassa kirjailijoita, toimittajia, yrittäjiä, aktivisteja, palkansaajia, opiskelijoita, virkahenkilöitä, kansalaisjärjestötoimijoita ja poliitikkoja. Yhden kansanedustajajäsenemme noteerasi myös Hesari, joka uutisoi ryhmästä. Samalla ryhmän tavoitteet julkaistiin lehdessä.

Rakennuskorruption myötä Vanhasen päivät näyttävät luetuilta. Voimme jokainen vaikuttaa asiaan:
- Kutsutaan suomalaiset kaverimme ryhmän jäseniksi. (Omani on kaikki jo kutsuttu
- Postataan linkkiä ryhmään facebook-profiiliin, blogeihin, Twitteriin, yhteisöpalveluihin.
- Kirjoitetaan yleisönosastoihin Vanhasen korruptiohallituksen lopusta.
- Osallistutaan mielenilmauksiin nykyhallitusta vastaan.

MIELENOSOITUKSIA:
1.10.09 klo 18:00 demokratian hautajaiset eduskuntatalon portaille.
http://www.facebook.com/event.php?eid=262905195503
(ja sama toistuu ensi viikonkin torstaina, jos hallitus vielä seisoo)

Jos viisituhatta ihmistä sitoutuu tulemaan paikalle, on samana päivänä isompi mielenosoitus klo 17. Siitä lisää täällä:
http://uudetvaalit.net/

Järjestä itse oma mielenosoitus kotikaupungissasi! Helpoiten se onnistuu kutsumalla ihmisiä paikalle Facebookin ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kautta. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi kaupungintalot, torit ja Keskustan piiritoimistot.

Korruption on loputtava – se on ihan Matti

Ropecon-ohjelmaa #2, omat valinnat

Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?

Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).

Ropecon-ohjelmaa #1

Kävin läpi Ropeconin ohjelmaa tarkoituksenani löytää muutama kiinnostava tärppi blogissani mainittavaksi. Mutta mahtavaa ja kiinnostavaa ohjelmaa löytyy vaikka muille jakaa, eikä pelkästään roolipeleistä, vaan historiasta, salaliitoista, uskonnoista ja vaikka mistä… Onneksi hämärästi pukeutuneet friikit pitävät suuren yleisön poissa tapahtumasta, muutenhan siellä ei pystyisi hengittämään

Joudunkin tekemään kolme blogimerkintää tästä aiheesta. Ensin omat ohjelmani, sitten muut kiinnostavat ”normaalit” ohjelmanumerot ja lopulta vielä kiinnostavat pelit.

Eniten jännitän perjantaista rituaalityöpajaa ja lauantaista esitelmää Dollplaysta, Sanningen om Marikasta, Tevasta ja muista The Company P:n puuhista. Roolipelit ovat sekä työ että harrastus, mutta rituaalityöpaja on selkeästi jälkimmäistä, esitelmä Roolipeliä televisiossa taas enemmän työn puolella. Joskin kun työn vuoksi ”joutuu” tekemään yhteistyötä Buffyn ja Heroesin tekijöiden kanssa, on sekin aika siistiä… Sain juuri tänään Dollplayn matskuista leikatun esittelyvideon, jonka Suomen ensi-ilta on lauantaina!

Päivistä tulee muutenkin aika tiukkoja. Roolipelaajaa kustantavan Riimuahjon hallituksen pj:nä ja Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran tiedottajana olen enemmän tai vähemmän kiinni kolmessa muussakin ohjelmassa. Sunnuntaina en onneksi itse järjestä mitään.

Ikuisuuden laakso -pelin julkaisutilaisuus
Pe 16.00 –  Pe 17.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Yksinäiset pingviinisankarit taivaltavat Etelämantereen ikuisessa tuulessa, alati valppaana katalien antipingviinien väijytyksille. Ikuisuuden laakso on roolipeli pingviineistä ja sankareista, joilla ei ole sijaa maailmassa, jota he suojelevat. Julkaisutilaisuudessa pelin tekijä kertoo sen synnystä ja tekemiseen liittyneistä kommervenkeistä.

Rituaalityöpaja
Pe 18.00 –  Pe 20.00, Rantasauna Työpaja
Järjestäjä: Mike Pohjola
Fokus jossain larpin, klassisen tragedian ja rituaalin välimaastojen etsimisessä, Ennakkoilmoittautuminen.

Itran kaupunki -pelin julkaisutilaisuus
Pe 21.00 –  Pe 22.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Alkoholisoitunut yksityisetsivä, holkissa tupakkaa polttava naimaton nainen. Surrealismi ja unelmat, joiden et koskaan halua toteutuvan. Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry julkaisee suomeksi norjalaisen roolipelin Itran kaupunki. Siellä roolipelaajan alitajunta määrää pelin säännöt. Julkaisutilaisuudessa kerrotaan pelistä ja sen tuottamisesta Suomeen.

Roolipeliä televisiossa: Dollplay ja Sanningen om Marika
La 12.00 –  La 14.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Mike Pohjola
Voiko roolipelien keinoja soveltaa televisioon? Miten pelinjohdetaan videon kanssa vuorovaikuttavia ihmisiä ympäri maailmaa? Suomalaisruotsalaisen The Company P:n Mike Pohjola kertoo, miten sujuu roolipeliaiheinen yhteistyö Joss “Buffy” Whedonin ja Tim “Heroes” Kringin kanssa. Aiheina erityisesti Emmy-voittaja Sanningen om Marika, Dollhouse-sarjaa laajentanut Dollplay ja tuleva salainen projekti.

Roolipelaaja-lehden tekeminen
La 14.00 –  La 16.00, Sali 26 Paneeli
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Roolipelaaja on Suomen ainoa roolipelilehti, ja toimii kotimaisen roolipeliskenen ehdoilla. Roolipelaaja-paneelikeskusteluun osallistuu eri lehden tekijöitä. Aiheena on lehden tekeminen. Paneelin aikana yleisö pääsee osallistumaan vuoden 2009 viimeisen Roolipelaajan ideointiin ja syntyyn. Numeron teemana ovat robotit.

Vasemmiston hyvät pj-ehdokkaat

EU-vaalitappion hyvä puoli on se, että Vasemmistoliiton nuorennusleikkaus aikaistui. Lauantaina äänestetään uudesta puheenjohtajasta ja ehdokkaita ovat nuoret kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen. Molemmat vaikuttavat hyviltä, joten sikäli punavihreän sukupolven voitto tässä äänestyksessä on varma.

Huomenna perjantaina pj-ehdokkaat ovat livenä vaalitentissä KoKoTeatterissa Helsingissä klo 18-20. Tänään he olivat (hieman kömpelösti toteutetussa) nettitentissä, jossa vastasivat kansalaisten kysymyksiin. Itse esitin molemmille kolme kysymystä:

Sananvapaus internetissä. Mitä mieltä olet Lex Nokiasta? Entä poliisin suorittamasta netin ennakkosensuurista (muka lapsipornon estämiseksi)?

Merja Kyllönen: en ole nähnyt Lex-nokiassa mitään järkeä ja kyllä lapsipornonkin osalta olisi paljon asioita tehtävissä ilman ennakkosensuuriakin. Myös vanhemmuuden ja vastuun korostaminen ovat isoja asioita yhteiskunnassa, jossa vanhempana oleminenkin näyttää entistä enemmän ulkoistuvan muiden kuin äitien ja isien tehtäväksi. Kokoomus ajaa poliisivaltiota ja
hallitus on sillä linjalla tiukasti…

Paavo Arhinmäki: Vasemmistoliitto vastusti alusta asti tiukasti ja johdonmukaisesti Lex Nokiaa. Ennakkosensuuri lehdistössä kuin netissäkin on käytännössä hankalaa ellei mahdotonta ja demokratian kannalta arveluttavaa. Vasemmistoliitto on kohtuullisen hyvin toiminut tietoyhteiskuntaäänestyksissä eduskunnassa (mm. Lex Nokia ja Lex Karpela), mutta tällä alueella tarvittaisiin huomattavasti enemmän osaamista ja sitä kautta omia aloitteita.

Ydinvoima. Pitäisikö ydinvoiman rakentaminen lopettaa tai jopa nykyiset voimalat sulkea? Jos pitäisi, mistä saamme teollisuuden himoitsemaa lisäenergiaa?

Merja Kyllönen: en ole kannattamassa uutta ydinvoimarakentamista, mutta entisiä tuskin tullaan ihan heti sulkemaan ainakaan
nykypolitiikan vallitessa. Uutta energiaa ja kokonaan uudenlainen energiapoliittinen malli olisi luotavissa, jos
energiauudistuksen tukieurot liikkuisivat perheiden ja tavallisen kansalaisen hyödyksi siirtämään asukkaat pois yleisen energiatuotannon piiristä, liki omavaraisiksi. Olen kuullut naureskelua eduskunnassa, kun olen asiasta puhunut, mutta tässä uusiutuvan energian haaran kehittämisen suunnassa olisi mahdollisuus myös uusien alueellisten työpaikkojen ja toiminnan luomiseen myös laajemmin. (energian tuotto ja esim. rakentaminen) Mutta se tarkoittaisi pienyrittäjyyden ja kansalaisten tukemista pörssikeikarien sijasta ja ainakaan porvarihallitus ei ole ollut tähän muutokseen valmis. Ja sieltäpä sitä olisi teollisuuden (joka elää valtavaa muutosmurrosta) himoitsemaa energiaa mahdollisuus saada, vain poliittinen tahto puuttuu…

Paavo Arhinmäki: Vasemmistoliitolla on selkeä ja yksimielinen puoluekokouskanta siitä, että ydinvoiman lisärakentamista ei pidä hyväksyä. Toki puolueessa on yksittäisiä toisellaisiakin kantoja. Sähkönkulutus Suomessa on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sotien jälkeen. Nyt himoitut lisäydinvoimalat olisivat ennen muuta sähkön vientiin, siksi kai mm. saksalainen Eon pyrkii Fennovoiman kautta Suomen ydinvoimamarkkinoille. Esimerkiksi metsäteollisuus on jo nyt sähkönkannalta omavarainen.

Nykyiset ydinvoimalaitokset pitää sulkea viimeistään silloin, kun ne tulevat käyttöikänsä päähän. Tilalle pitää alkaa nyt jo suunnittelemaan energian säästöä ja kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa tuotantoa.

Aalto-yliopisto. Sivistysyliopistoa on ajettu urakalla alas Suomessa viime vuodet. Tuoreita virstanpylväitä ovat uusi kapitalistista akatemiaa tarjoava yliopistolaki ja uusliberalistisiin innovaatioihin tähtäävä säätiömuotoinen Aalto-yliopisto.
Miten tulisit puheenjohtajana pelastamaan suomalaisen sivistysyliopiston, akateemisen vapauden ja riippumattoman taideopetuksen, joiden varaan suuri osa kansallisesta kulttuuristamme on syntynyt, ja jotka nyt ovat kaikki kriisissä?

Merja Kyllönen: Rahoituksen ja toiminnan turvaaminen – nyt yliopistoilla on mahdollisuus mennä konkurssiin, mikä ilmeisesti
on ollut tarkoituksenakin, kun porvarihallitus on tätä ajatusta eteenpäin vienyt. Tuottavuus ja tehokkuusajattelu ovat karanneet tyystin käsistä ja kaikki merkittävät arvot ollaan myymässä talouden alttarilla. Aktiivista ja kansalaisyhteiskuntaan pohjaavaa politiikkaa, jossa “massaliikkeen” avulla palautettaisiin sivistysyliopisto sille kuuluvaan arvoonsa.

Paavo Arhinmäki: Koko tämä kevät käytiin eduskunnan sivistysvaliokunnassa vääntöä uudesta yliopistolaista. Vasemmistoliiton edustajana sivistysvaliokunnassa viimeiseen asti puolustin kriittistä ja riippumatonta sivistysyliopistoa, jossa toteutuu aito autonomia ja sisäinen demokratia. Tarkemmin tästä mm. tämän linkin alla: http://www.punajuuri.net/?id=9381&tmp=1

Odotan puheenjohtajan valintaa enemmän ilolla kuin jännityksellä. Kumpi se onkaan, puolueen suunta varmasti jämäköityy ja meininki nuorentuu! Kannattaa vilkaista myös muita kysymyksiä ja vastauksia työpolitiikasta homoperheisiin.

Yhteissoittolista Ihmisen pojalle

Tein yhteisöllisen Spotify-soittolistan työn alla olevalle romaanilleni Ihmisen poika. Kirja kertoo hieman kaltaisestani nuoresta miehestä, joka kasvaa sen tiedon varjossa, että saattaa olla Jeesuksen toinen tuleminen.

Pääteemoja ovat:
uskonto
poliittinen korruptio
seksi ja deittailu
Jeesus
80- ja 90-luvuilla kasvaminen
gootti/punk/underground -meininki
graffitit
2000-luvulla eläminen

Osallistukaa soittolistan tekemiseen ja suositelkaa biisejä!
http://open.spotify.com/user/revontuli/playlist/4fpOVEAOnU8ayxZGrnV84K
spotify:user:revontuli:playlist:4fpOVEAOnU8ayxZGrnV84K

Olen koettanut löytää muitakin yhteisöllisiä tapoja työstää romaania, ja niitä voi tsekkailla täältä Wreck-a-Moviesta.

Knutepunkt, päivä neljä: Lauantai

Saatoin unohtaa mainita joitain tärkeitä yksityiskohtia perjantai-illalta, kuten outo improvisoitu fantasiaseikkailu näyttelijä Daniel Krauklisin kanssa. Tapasin myös miehen, jolla oli pitkät kynnet ja pitkä, vaalea tukka, jota norjalaiset kutsuivat nimellä ”nuori Mike Pohjola”. Mukava kaveri, joten ei siis ihan kaltaiseni.

Olin ilmoittautunut moniin ohjelmiin lauantaiaamupäivällä, mutta nukuin useimpien läpi. Ehdin osallistumaan Jiituomas Harviaisen luennon jälkeiseen keskusteluun. Luennon aiheena oli ollut rituaalien ja larppien yhtäläiset ja erilaiset piirteet. Harmi, että missasin, mutta artikkeleita on ilmeisesti jo tulossa.

Herätin Martinin, raahasin hänet lounaalle ja sitten aloimme rakentaa esiintymispuitteitamme. En ole usein krapulassa, mutta tuntemattomista syistä tämä kirous oli tänä päivänä päälleni langennut. Päänsärkyä, pahoinvointia, sekavuutta, ja muuta mukavaa.

Knutepunktin käytännön järjestelyt toimivat yleisesti ottaen hyvin, mutta huomasin paljon ongelmia tekniikan kanssa. Äänipiuhoja puuttui, jatkojohtoja ei löytynyt, videoprojektorit myöhässä. Roudarit tekivät, minkä pystyivät, mutta tuli vaikutelma, että kamaa ei vaan ollut tarpeeksi. Myöhemmin illalla päädyin lainaamaan läppäriäni Erlendin ja Katri Lassilan elokuville, koska niitä ei jostain syystä voinut näyttää muilla laitteilla.

Kun kaikki oli valmista, pidimme puolentoista tunnin esitelmän, aloittaen Sanningen om Marikasta, ja jatkaen siitä eteenpäin. Loimme eräänlaisen tarinankaaren sen ympärille, että viime vuoden Solmukohdassa olimme juuri valmistautumassa lähtöömme Cannesiin ja kansainväliseen Emmy-gaalaan.

Kun kerroimme tarinamme meistä gaalassa, laittamassa kynsilakkaa ja näyttämässä keskaria passiiviselle medialle, ja voittamassa sen patsaan… ihmiset taputtivat. Se oli mukava, lämmin hetki. Me molemmat olemme niin monta vuotta olleet ne ärsyttävät jätkät mustassa, jotka esittävät hävyttömiä vaatimuksia ja joita syytetään harrastuksen tuhoamisesta viemällä sitä milloin mihinkin väärään suuntaan, joten tämä yhteisöllisyyden tunne oli mahtavaa. Ei katkeruutta, ei kateutta, vain iloa. (Ja perustellusti, sillä mielestämme tämä on juurikin pohjoismaista roolipelaamista yhdistettynä perinteiseen televisioon.)

Sitten puhuimme pitkällisesti Dollplaysta ja hyvin, hyvin, hyvin lyhyesti kahdesta tulevasta projektista: The Artists ja TEVA. Yhteenvetona: ”Emme voi oikeastaan sanoa mitään näistä.” ”Ehkä voisimme sanoa, missä maassa se alkaa?” ”No, se saattaa alkaa jossain yksittäisessä maassa, tai ehkä ei.”

Illan viimeinen ohjelma, Erlendin elokuvaa lukuunottamatta, oli keskusteluohjelmaa emuloiva jeepform-peli. Idea oli jonkinlainen elämänkerta-tv-ohjelma, jossa yleisö improvisoi/roolipelaa henkilön elämän keskeisiä hetkiä. Tällaiset kokeilut ovat tärkeitä, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Jutusta tuli ylipitkää improvisaatioteatteria ilman yhdistävää juonta tai pointtia.

Ohjelman jälkeen tarjolla oli paljon hengailua ja kummallisia juhlia. Tsekeillä oli mökissään juhla, jossa tarjoiltiin pahaa alkoholia, mutta kostin tuomalla turkinpippureita tuliaisena. Ihmiset esittivät lauluja kotimaistaan, mikä oli mielestäni yllättävän kansallismielistä Knutepunktien kansainväliseen henkeen, joten sanoin tulevani klingonien kotiplaneetalta. Minua tietenkin pyydettiin laulamaan klingonioopperaa, mutta päätin sen sijaan esittää monologin prinssi Khamletin tragediasta. (Jaakko hyväksyi, todeten, että se on paljon parempi alkuperäisellä klingonilla esitettynä.)

Jukka ja Hakkis vetivät yhden sijaan kaksi juomistyöpajaa tänä vuonna. Ensimmäinen oli salainen, joten en voi kirjoittaa siitä mitään. Toinen oli lyhyt ”porttivartti”, jossa seuraamme liittyi hyvin humalainen ja hyvin nuori färsaarelainen ensikertalainen, jonka nimesin Junioriksi. Hän ei tiennyt, kuka kukaan oli, joka oli mielestämme hupaisaa. Jos olisimme olleet vähemmän ylimielisiä ja humalaisia, olisimme ehkä esittäytyneet, mutta sellainen ei ole Knutepunktin lauantai-ilta.

Knutepunkt, päivä kolme: Perjantai

Onnistuin heräämään aamukahdeksaksi Johannan Physical Rituals –työpajaan. Se tuntui enemmänkin teatterityöpajalta, johon oli yhdistetty konseptuaalisia eläytymisharjotteita, mikä sinänsä oli mahtavaa, mutta kaukana Knutepunkt-rituaaleista.

Aamiaisen jälkeen menin kuuntelemaan luentoa tsekkiläisestä larppaamisesta. Kaikki kuulijat taisivat mennä sisään ylimielisellä asenteella ja lähteä harvinaisen nöyrinä. Tsekeillä on dokumentoituja larppeja jo ajalta ennen toista maailmansotaa. Ja jotain sinnepäin jo ennen ensimmäistä! Mieletöntä.

Ennen lounasta vedin pienet päikkärit kerätäkseni voimani iltapäivää varten. En odottanut ruokailuilta paljoa, mutta ateriat osoittautuivat mahtaviksi norjalaisiksi tapas-buffeteiksi täynnä enemmän vaihtoehtoja kuin lautaselle mahtui. Lihansyöjillä tietysti vieläkin enemmän!

Sitten koitti oman rituaalityöpajani vuoro. Se, että edes halusin järjestää rituaalityöpajan riittänee todisteeksi, että olen muuttunut täysin norjalaiseksi.

En tiedä, mihin muuhun laavua käytettiin, mutta tähän se oli omiaan. Keskellä loimusi tuli, jonka ympärille kokoonnuimme. Ensin uhrasimme hiukan viiniä Dionysos-jumalalle joko juomalla sitä tai kaatamalla sitä tuleen, ja minä piirsin rituaaliveitsellä maagisen ympyrän osallistujien ympärille.

Kokeilimme kolmea tai neljää erityyppistä kuoroa, aloittaen klassisella dionyysisellä dityrambille, jossa on vain kuoro ja sen johtaja tai pappi. Sitten lisäsimme yhden näyttelijän, sitten toisen, siirtyen koko ajan lähemmäs kreikkalaista tragediaa, jossa kuoro on vain yksi näyttämöllä oleva asia. Aristoteles ja Nietzsche sanoivat, että kuoro on ihanteellinen yleisö, ja halusin kokeilla, mitä se tarkoittaa. Luulen, että tajuan nyt, mutta vedän kyllä jotain vastaavaa Ropeconissakin.

Naamioita ja musiikkia ja yksinpuheluita ja messuamista. Omasta mielestäni se oli aika siistiä, joskin kyseessä oli vielä selvästi oppimiskokemus. Monet odottivat feikkirituaalia enemmänkin kuin rituaaleja käsittelevää työpajaa, ja he pettyivät, kun saivat liikaa teoriaa ja liian vähän rumpuja.

Rituaalin jälkeen oli gaalan vuoro. Bileissä jokaisen piti pukeutua lempiväriinsä, joten itse sonnustauduin Amsterdamista vuodenvaihteessa hankkimaani goottipukuun. Hakkis ja Jukka olivat päätyneet pinkkeihin stetsoneihin ja kaapuihin, ja muuttuivat rakkauden velhoiksi.

Bileissä oli pari erinomaista burleskiesitystä, mahtavia ihmisiä, paljon erilaisia juomia, väkeä liikkumassa pienistä piireistä isoihin ryhmiin ja taas yksityisiin keskusteluihin ja paljon tanssia. Tämä oli minulle se pakollinen yö, jolloin valvotaan aivan liian myöhään, ja täysin sen arvoinen.

Knutepunkt, päivä kaksi: Torstai

Nukuttuamme varsin myöhään, liitymme monien muiden seuraan Oslon Keskusasemalla ja nousemme Knutepunkt-bussiin. Olimme lähes ajoissa, mutta kaksi bussia oli jo ehtinyt lähteä.

Bussiss lukaisin larppiskenaarion nimeltä ”School Trip”, jonka minä ja moni muu tulisi vetämään alkuseremonioiden jälkeen. Kukaan ei kysynyt, kiinnostiko meitä — elokuvaohjaaja ja Knutepunktin luoja Erlend Eidsem Hansen vaan valitsi parikymmentä vanhaa pelinjohtajaa, joille antoi tehtävän. Takakani istuvalla Eirikillä oli sama taakka.

Knutepunkt-paikka oli kauniin vuorten kehystämän puolijäätyneen jäisen vieressä. Mökkejä, hotelli ja rannassa iso kota. Paljon vanhoja ystäviä tuli tervehtimään ja halaamaan meitä. Jaoin kerrossängyn The Company P –kanssaomistajani Martin Ericssonin kanssa mökissä, jossa oli lisäksemme viisi muuta ihmistä.

Tapahtuma oli alkava rituaalilla (joita norjalaiset rakastavat). Erlend antoi pelinjohtajille tehtävän auttaa häntä, jotta alkuseremoniat kehittyisivät saumattomasti larpiksi. Kantaen soihtuja me kaksikymmentä kävelimme hitaasti rummun ja huilun säestäminä keskelle parinsadan ihmisen kehää. Useimmilla osallistujilla oli palamattomat soihdut käsissään ja me sytytimme niitä sitä mukaa, kun valitsimme pelaajat omiin pelautuksiimme.

Omaan Luokkaretkeeni sain pelaajiksi Larsin, Jeeppi-veteraani Tobias Wrigstadin ja kuusi muuta, jotkut tuttuja, toiset eivät. Peli oli ongelmallinen — se oli näennäisen realistinen larppi luokkakokoukssesta, joka yhtäkkiä keskeytyy, kun opettaja esittelee keksimäänsä aikakonetta ja tarjoaa mahdollisuutta matkustaa ajassa taaksepäin nuoruuden traumaattiseen tapahtumaan. Tai traumaattiseen muutamalla ryhmän jäsenelle. Muita ei koko juttu kiinnostanut, ja he olisivat halunneet jättää tilaisuuden käyttämättä.

Jokaisen pelinjohtajan oli tarkoitus järjestää peli omalla tyylillään (360 asteen illuusio, jeepform, pöytäpeli, fyysistä teatterimaisuutta, mitä tahansa). Halusin tehdä omastani niin eläytymistä tukevan kuin mahdollista, ja tämä vaati sitä, että jotenkin poistaisin aikakoneen tuoman häiriötekijän ja loisin voimakkaan tunnun ryhmästä ja nimenomaisesta paikasta ilman proppeja, lavasteita, ääntä, valoa, pukuja tai valmistautumista.

Käytettävissä oli sen sijaan ihmisiä, joilla oli hivenen kummalliset hiukset ja vaatteet (olivathan he larppajia) ja yhteinen käsitys nörttitriviasta. Päätin tehdä Luokkaretkestä Harry Potter –pelin, jossa opiskelijat olivatkin velhokoulun väkeä. Magia selitti aikamatkustuksen ja velhomeininki loi sopivan uniikin ilmapiirin puoleksitoista tunniksi. Onnekkaasti saamani huone sisälsi paljon vanhoja kirjoja. Monet kiittelivät jälkikäteen, joten tämä taisi olla hyvä ratkaisu.

Tämän jälkeen riensimme pääsaliin todistamaan hyvän ystäväni Joc Koljosen juontamaa talk show’ta, jossa tusina Knutepunkt-kävijää puhui siitä, mitä oli tehnyt viimeisen vuoden aikana ja siitä, mitä aikoi tehdä tapahtumassa. Mukana olivat Martin puhumassa Dollplaystä ja Marikasta, tutkija Jaakko Stenros kertomassa pervasiivisista peleistä, ja suomalaisbrittiläinen näyttelijä Teatteri Naamio ja höyhenestä, Johanna MacDonald, joka ei ollut ennen käynyt Knutepunktissa, mutta oli huomannut (aivan oikein), että larpilla ja esitystaiteella on paljon yhteistä.

Yritin mennä nukkumaan kahden maissa noustakseni aamukahdeksaksi Johannan ohjelmaan. Valitettavasti Martin oli saanut käsityksen, että asumuksemme on määritelty bilemökiksi ja toi sinne väkeä jatkojen jatkoille, kun muut asumukset olivat jo pimeinä. Mutta sellaistakin on Knutepunktin taika!

Knutepunkt: Päivä yksi, keskiviikko

Saavuin Osloon ilman kännykkää tai passia tai seuraa, eikä kukaan tiennyt, että tulen jo tänään. Ei mikään loistava alku.

Laskeuduin kuitenkin jaloilleni, sillä ehdin käydä loistavassa Tronsmo-kirjakaupassa ennen kuin osallistuin joidenkin muiden A Week in Norway -kävijöiden kanssa Jeeppien Fat Man Down -peliin.

Erikoinen kokemus; freeform-roolipeli ylipainoisen miehen kiusaamisesta. Yksi joukosta pelaa läskiä, muut luovat erilaisia kohtauksia, joissa hänellä on vaikeuksia painonsa vuoksi. Yhdessä kohtauksessa me noin viisitoista keräännyimme kehäksi hänen ympärilleen, jokainen pelaten julmaa alter egoa, joka kritisoi häntä. Sitten keräännyime lähemmäs, puhuen nopeammin ja kovempaa ja päällekkäin, kunnes olimme kosketusetäisyydellä huutaen ”Läski läski läski läski! Ruma ruma ruma!” Ei mikään kohottava kokemus kenellekään, mutta silti kiinnostava kokeilu.

Myöhemmin illalla menimme katsomaan yleisöosallistumista sisältävää näytelmää nimeltä The Night of the Serpents. Film noir –henkinen esitys tapahtui baarissa, ja välillä yleisöä pyydettiin tekemään ääniä tai eleitä. Koska yleisö koostui 50 larppaajasta, tilanne oli karata lapasesta, mutta sallimme näyttelijöiden vetää tarinan omien suunnitelmiensa mukaan…

Näytelmän jälkeen Knutepunkt-kirja Larp, Universe and Everything julkaistiin. Olen lukenut viitisen artikkelia ja erinomaista kamaa on kyllä tarjolla. Yön vietin vanhojen ystävieni Eirik Fatlandin ja Li Xinin luona, jossa yöpyi myös tanskalainen kuvittaja ja storyboard-taiteilija Lars Munck. Olen järjestänyt pari larppia ja muuta taideproggista Eirikin kanssa, ja hän ja Li Xin jopa opiskelivat Taikin Medialabrassa kaksi vuotta.

Loistava ensimmäinen ilta!

IHME-puhe Youtubessa

Pidin IHME-päivillä pidin “Miten yhteisö syntyy” -osiossa parinkymmenen luennon roolipeleistä ja yhteisöllisyydestä. Video siitä on julkaistu Youtubessa kolmessa erässä: