Eilinen aloittelijoille, vanhemmille ja opettajille tarkoitettu Arpacon tuli nähtyä. Reilu sata kävijää ilmeisesti piipahti ihmettelemässä, kokeilemassa ja kuuntelemassa. Eniten väkeä taisivat vetää vampyyrinhammastyöpaja ja mafialarppi. Lapsissa oli hauska nähdä alakouluikäisiä hevareita, mangusteja, nörttejä ja ninjoja, eli juuri sitä porukkaa, jonka houkuttelemista varten tapahtuma järjestettiinkin.

Sain myös käsiini tänään alkavan Ropeconin käsiohjelman. Salaisuusteema näkyy ainakin siinä, että kartassakin oli jotain tekstiä kääpiöriimuilla ja Hobitin lukemisesta on niin pitkään, että tekstin merkitys jäi hämärän peittoon… Toivottavasti pohjoinen on kuitenkin ylhäällä ihmiskarttojen tapaan.

Oma ohjelmani alkaa olla valmiina, joten voidaankin vilkaista vielä tapahtuman kiinnostavaan pelitarjontaan. Larppeja, pöytäpelejä ja demotusta. Viimeisenä se humoristinen mutta oudon kiehtova peli, missä itse ajattelin sunnuntaina pelata. Tänä vuonna Ropeconissa on kilpailu ennalta kirjoitetuista skenaarioista ja se näkyy myös siinä, että kiinnostavia pöytäroolipelejä on ohjelmakartassa.

Ropecon-ohjelmaa #2, omat valinnat

Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?

Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).

Ropecon-ohjelmaa #1

Kävin läpi Ropeconin ohjelmaa tarkoituksenani löytää muutama kiinnostava tärppi blogissani mainittavaksi. Mutta mahtavaa ja kiinnostavaa ohjelmaa löytyy vaikka muille jakaa, eikä pelkästään roolipeleistä, vaan historiasta, salaliitoista, uskonnoista ja vaikka mistä… Onneksi hämärästi pukeutuneet friikit pitävät suuren yleisön poissa tapahtumasta, muutenhan siellä ei pystyisi hengittämään

Joudunkin tekemään kolme blogimerkintää tästä aiheesta. Ensin omat ohjelmani, sitten muut kiinnostavat ”normaalit” ohjelmanumerot ja lopulta vielä kiinnostavat pelit.

Eniten jännitän perjantaista rituaalityöpajaa ja lauantaista esitelmää Dollplaysta, Sanningen om Marikasta, Tevasta ja muista The Company P:n puuhista. Roolipelit ovat sekä työ että harrastus, mutta rituaalityöpaja on selkeästi jälkimmäistä, esitelmä Roolipeliä televisiossa taas enemmän työn puolella. Joskin kun työn vuoksi ”joutuu” tekemään yhteistyötä Buffyn ja Heroesin tekijöiden kanssa, on sekin aika siistiä… Sain juuri tänään Dollplayn matskuista leikatun esittelyvideon, jonka Suomen ensi-ilta on lauantaina!

Päivistä tulee muutenkin aika tiukkoja. Roolipelaajaa kustantavan Riimuahjon hallituksen pj:nä ja Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran tiedottajana olen enemmän tai vähemmän kiinni kolmessa muussakin ohjelmassa. Sunnuntaina en onneksi itse järjestä mitään.

Ikuisuuden laakso -pelin julkaisutilaisuus
Pe 16.00 –  Pe 17.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Yksinäiset pingviinisankarit taivaltavat Etelämantereen ikuisessa tuulessa, alati valppaana katalien antipingviinien väijytyksille. Ikuisuuden laakso on roolipeli pingviineistä ja sankareista, joilla ei ole sijaa maailmassa, jota he suojelevat. Julkaisutilaisuudessa pelin tekijä kertoo sen synnystä ja tekemiseen liittyneistä kommervenkeistä.

Rituaalityöpaja
Pe 18.00 –  Pe 20.00, Rantasauna Työpaja
Järjestäjä: Mike Pohjola
Fokus jossain larpin, klassisen tragedian ja rituaalin välimaastojen etsimisessä, Ennakkoilmoittautuminen.

Itran kaupunki -pelin julkaisutilaisuus
Pe 21.00 –  Pe 22.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Alkoholisoitunut yksityisetsivä, holkissa tupakkaa polttava naimaton nainen. Surrealismi ja unelmat, joiden et koskaan halua toteutuvan. Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry julkaisee suomeksi norjalaisen roolipelin Itran kaupunki. Siellä roolipelaajan alitajunta määrää pelin säännöt. Julkaisutilaisuudessa kerrotaan pelistä ja sen tuottamisesta Suomeen.

Roolipeliä televisiossa: Dollplay ja Sanningen om Marika
La 12.00 –  La 14.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Mike Pohjola
Voiko roolipelien keinoja soveltaa televisioon? Miten pelinjohdetaan videon kanssa vuorovaikuttavia ihmisiä ympäri maailmaa? Suomalaisruotsalaisen The Company P:n Mike Pohjola kertoo, miten sujuu roolipeliaiheinen yhteistyö Joss “Buffy” Whedonin ja Tim “Heroes” Kringin kanssa. Aiheina erityisesti Emmy-voittaja Sanningen om Marika, Dollhouse-sarjaa laajentanut Dollplay ja tuleva salainen projekti.

Roolipelaaja-lehden tekeminen
La 14.00 –  La 16.00, Sali 26 Paneeli
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Roolipelaaja on Suomen ainoa roolipelilehti, ja toimii kotimaisen roolipeliskenen ehdoilla. Roolipelaaja-paneelikeskusteluun osallistuu eri lehden tekijöitä. Aiheena on lehden tekeminen. Paneelin aikana yleisö pääsee osallistumaan vuoden 2009 viimeisen Roolipelaajan ideointiin ja syntyyn. Numeron teemana ovat robotit.

Knutepunkt, päivä viisi: Sunnuntai

Jaakko oli suostutellut minut pelaamaan Jiituomas Harviaisen Rukouksissa posliinialttarilla heti aamiaisen jälkeen. Se olikin loistava aloitus aamulle, jolloin kaikki olivat väsyneitä tai krapulassa.

Peli kertoi joukosta ylimielisiä nuoria näyttelijöitä aamuna Teatterikorkean pääsykokeiden jälkeen. He olivat juhlineet rankasti ja kaikilla oli hatarat muistikuvat eilisillasta. Tarjolla oli jonkinlainen murhamysteerin rakenne (”Kuka kuti kenen kanssa? Miksi minulla on mustelma vatsassa?”), mutta vain sen verran, että muu pelaaminen sai siitä kimmokkeita.

Larpin varsinainen ydin oli hahmojen keskinäinen sanailu. Kaikilla oli fyysisesti heikko olo, he olivat hermostuneita kokeistaan ja yrittivät mollata muita tai saada riitaa aikaan. Loistavaa pelattavaa väsyneessä mielentilassa, kun pelaajat saattoivat istuksia sohvilla lähes vaakatasossa ja haukkua toisiaan.

Harviainen oli mainostanut tätä ”pelinä, jossa kaikki ovat krapulassa eikä kukaan muista mitä on tapahtunut”, mikä sai minut vieroksumaan peliä pitkään, mutta kokonaisuus osoittautuikin mielekkääksi ja kiinnostavaksi. Olin kuullut jonkun esittäneen Faustia edellispäivän versiossa, joten annoin itselleni luvan lausua Hamletia. (Kun olin vetänyt samaa yksinpuhelua edeltävänä iltana klingoniksi ja nyt esitin pitemmän version englanniksi, kohtaus sai hieman surrealistisen kontekstin.)

Kaiken kaikkiaan erittäin kiintoisa kokemus. Harviainen on ehdottomasti yksi aikamme kiinnostavimmista con-larppi-taiteilijoista.

Pelin jälkeen pakattiin laukut ja siirryttiin busseihin, jotka veivät valtaosan Oslon rautatieasemalle ja meidät muut Gardaemonin lentokentälle. Kone ei lähtenyt moneen tuntiin, joten vietimme monta tuntia Peppes Pizzassa jutellen larpeista ja bisneksistä ja roolipeleistä ja taiteesta ja tieteestä ja tutkimuksesta ja elämästä.

Tobias Wrigstad teki kaksi nopeatempoista haastatteluvideota kysyen ihmisiltä Knutepunktissa, mitä heistä oli siistiä. The One Cool Thing –videot ovat Youtubessa täällä ja täällä. Ilmeisesti vastaavia videoita on suuret määrät muistakin coneista, joten ehkä kyseessä on jonkinlainen indie-roolipelitapahtumien trendi.

Mahtavan Solmukirjan Larp, Universe and Everything lisäksi toin mukanani kolme muuta loistokirjaa. Tronsmosta ostamani teos oli Lipstick Traces – The Secret History of the 20th Century, jota Martin aiemmin suositteli. Claus Raasted oli julkaissut valokuvakirjan larpeista, jotka hän järjesti vuonna 2008. Siinä on parisataa sivua mahtavia värikuvia. Ja viimeiseksi sain nimikoidun kappaleen Itras by -roolipeliä, joka on norjalainen surrealistinen pöytäpeli. Sitä käännetään parhaillaan suomeksi, mutta tästä lisää myöhemmin.

Olin hiukan huolestunut, etten pääsisi paluulennolle ilman passia tai henkkareita, mutta onnistuin puhumaan lentokenttähenkilökunnan soittamaan Suomen maahanmuuttoviranomaisille, jotka antoivat luvan päästää minut matkaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli oivallinen Knutepunkt. Rento, innostava, ja sisälsi juuri oikeassa suhteessa bilettämistä, keskusteluita, larppeja, rituaaleja ja teoriaa.

Knutepunkt, päivä neljä: Lauantai

Saatoin unohtaa mainita joitain tärkeitä yksityiskohtia perjantai-illalta, kuten outo improvisoitu fantasiaseikkailu näyttelijä Daniel Krauklisin kanssa. Tapasin myös miehen, jolla oli pitkät kynnet ja pitkä, vaalea tukka, jota norjalaiset kutsuivat nimellä ”nuori Mike Pohjola”. Mukava kaveri, joten ei siis ihan kaltaiseni.

Olin ilmoittautunut moniin ohjelmiin lauantaiaamupäivällä, mutta nukuin useimpien läpi. Ehdin osallistumaan Jiituomas Harviaisen luennon jälkeiseen keskusteluun. Luennon aiheena oli ollut rituaalien ja larppien yhtäläiset ja erilaiset piirteet. Harmi, että missasin, mutta artikkeleita on ilmeisesti jo tulossa.

Herätin Martinin, raahasin hänet lounaalle ja sitten aloimme rakentaa esiintymispuitteitamme. En ole usein krapulassa, mutta tuntemattomista syistä tämä kirous oli tänä päivänä päälleni langennut. Päänsärkyä, pahoinvointia, sekavuutta, ja muuta mukavaa.

Knutepunktin käytännön järjestelyt toimivat yleisesti ottaen hyvin, mutta huomasin paljon ongelmia tekniikan kanssa. Äänipiuhoja puuttui, jatkojohtoja ei löytynyt, videoprojektorit myöhässä. Roudarit tekivät, minkä pystyivät, mutta tuli vaikutelma, että kamaa ei vaan ollut tarpeeksi. Myöhemmin illalla päädyin lainaamaan läppäriäni Erlendin ja Katri Lassilan elokuville, koska niitä ei jostain syystä voinut näyttää muilla laitteilla.

Kun kaikki oli valmista, pidimme puolentoista tunnin esitelmän, aloittaen Sanningen om Marikasta, ja jatkaen siitä eteenpäin. Loimme eräänlaisen tarinankaaren sen ympärille, että viime vuoden Solmukohdassa olimme juuri valmistautumassa lähtöömme Cannesiin ja kansainväliseen Emmy-gaalaan.

Kun kerroimme tarinamme meistä gaalassa, laittamassa kynsilakkaa ja näyttämässä keskaria passiiviselle medialle, ja voittamassa sen patsaan… ihmiset taputtivat. Se oli mukava, lämmin hetki. Me molemmat olemme niin monta vuotta olleet ne ärsyttävät jätkät mustassa, jotka esittävät hävyttömiä vaatimuksia ja joita syytetään harrastuksen tuhoamisesta viemällä sitä milloin mihinkin väärään suuntaan, joten tämä yhteisöllisyyden tunne oli mahtavaa. Ei katkeruutta, ei kateutta, vain iloa. (Ja perustellusti, sillä mielestämme tämä on juurikin pohjoismaista roolipelaamista yhdistettynä perinteiseen televisioon.)

Sitten puhuimme pitkällisesti Dollplaysta ja hyvin, hyvin, hyvin lyhyesti kahdesta tulevasta projektista: The Artists ja TEVA. Yhteenvetona: ”Emme voi oikeastaan sanoa mitään näistä.” ”Ehkä voisimme sanoa, missä maassa se alkaa?” ”No, se saattaa alkaa jossain yksittäisessä maassa, tai ehkä ei.”

Illan viimeinen ohjelma, Erlendin elokuvaa lukuunottamatta, oli keskusteluohjelmaa emuloiva jeepform-peli. Idea oli jonkinlainen elämänkerta-tv-ohjelma, jossa yleisö improvisoi/roolipelaa henkilön elämän keskeisiä hetkiä. Tällaiset kokeilut ovat tärkeitä, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Jutusta tuli ylipitkää improvisaatioteatteria ilman yhdistävää juonta tai pointtia.

Ohjelman jälkeen tarjolla oli paljon hengailua ja kummallisia juhlia. Tsekeillä oli mökissään juhla, jossa tarjoiltiin pahaa alkoholia, mutta kostin tuomalla turkinpippureita tuliaisena. Ihmiset esittivät lauluja kotimaistaan, mikä oli mielestäni yllättävän kansallismielistä Knutepunktien kansainväliseen henkeen, joten sanoin tulevani klingonien kotiplaneetalta. Minua tietenkin pyydettiin laulamaan klingonioopperaa, mutta päätin sen sijaan esittää monologin prinssi Khamletin tragediasta. (Jaakko hyväksyi, todeten, että se on paljon parempi alkuperäisellä klingonilla esitettynä.)

Jukka ja Hakkis vetivät yhden sijaan kaksi juomistyöpajaa tänä vuonna. Ensimmäinen oli salainen, joten en voi kirjoittaa siitä mitään. Toinen oli lyhyt ”porttivartti”, jossa seuraamme liittyi hyvin humalainen ja hyvin nuori färsaarelainen ensikertalainen, jonka nimesin Junioriksi. Hän ei tiennyt, kuka kukaan oli, joka oli mielestämme hupaisaa. Jos olisimme olleet vähemmän ylimielisiä ja humalaisia, olisimme ehkä esittäytyneet, mutta sellainen ei ole Knutepunktin lauantai-ilta.

Knutepunkt, päivä kolme: Perjantai

Onnistuin heräämään aamukahdeksaksi Johannan Physical Rituals –työpajaan. Se tuntui enemmänkin teatterityöpajalta, johon oli yhdistetty konseptuaalisia eläytymisharjotteita, mikä sinänsä oli mahtavaa, mutta kaukana Knutepunkt-rituaaleista.

Aamiaisen jälkeen menin kuuntelemaan luentoa tsekkiläisestä larppaamisesta. Kaikki kuulijat taisivat mennä sisään ylimielisellä asenteella ja lähteä harvinaisen nöyrinä. Tsekeillä on dokumentoituja larppeja jo ajalta ennen toista maailmansotaa. Ja jotain sinnepäin jo ennen ensimmäistä! Mieletöntä.

Ennen lounasta vedin pienet päikkärit kerätäkseni voimani iltapäivää varten. En odottanut ruokailuilta paljoa, mutta ateriat osoittautuivat mahtaviksi norjalaisiksi tapas-buffeteiksi täynnä enemmän vaihtoehtoja kuin lautaselle mahtui. Lihansyöjillä tietysti vieläkin enemmän!

Sitten koitti oman rituaalityöpajani vuoro. Se, että edes halusin järjestää rituaalityöpajan riittänee todisteeksi, että olen muuttunut täysin norjalaiseksi.

En tiedä, mihin muuhun laavua käytettiin, mutta tähän se oli omiaan. Keskellä loimusi tuli, jonka ympärille kokoonnuimme. Ensin uhrasimme hiukan viiniä Dionysos-jumalalle joko juomalla sitä tai kaatamalla sitä tuleen, ja minä piirsin rituaaliveitsellä maagisen ympyrän osallistujien ympärille.

Kokeilimme kolmea tai neljää erityyppistä kuoroa, aloittaen klassisella dionyysisellä dityrambille, jossa on vain kuoro ja sen johtaja tai pappi. Sitten lisäsimme yhden näyttelijän, sitten toisen, siirtyen koko ajan lähemmäs kreikkalaista tragediaa, jossa kuoro on vain yksi näyttämöllä oleva asia. Aristoteles ja Nietzsche sanoivat, että kuoro on ihanteellinen yleisö, ja halusin kokeilla, mitä se tarkoittaa. Luulen, että tajuan nyt, mutta vedän kyllä jotain vastaavaa Ropeconissakin.

Naamioita ja musiikkia ja yksinpuheluita ja messuamista. Omasta mielestäni se oli aika siistiä, joskin kyseessä oli vielä selvästi oppimiskokemus. Monet odottivat feikkirituaalia enemmänkin kuin rituaaleja käsittelevää työpajaa, ja he pettyivät, kun saivat liikaa teoriaa ja liian vähän rumpuja.

Rituaalin jälkeen oli gaalan vuoro. Bileissä jokaisen piti pukeutua lempiväriinsä, joten itse sonnustauduin Amsterdamista vuodenvaihteessa hankkimaani goottipukuun. Hakkis ja Jukka olivat päätyneet pinkkeihin stetsoneihin ja kaapuihin, ja muuttuivat rakkauden velhoiksi.

Bileissä oli pari erinomaista burleskiesitystä, mahtavia ihmisiä, paljon erilaisia juomia, väkeä liikkumassa pienistä piireistä isoihin ryhmiin ja taas yksityisiin keskusteluihin ja paljon tanssia. Tämä oli minulle se pakollinen yö, jolloin valvotaan aivan liian myöhään, ja täysin sen arvoinen.

Knutepunkt, päivä kaksi: Torstai

Nukuttuamme varsin myöhään, liitymme monien muiden seuraan Oslon Keskusasemalla ja nousemme Knutepunkt-bussiin. Olimme lähes ajoissa, mutta kaksi bussia oli jo ehtinyt lähteä.

Bussiss lukaisin larppiskenaarion nimeltä ”School Trip”, jonka minä ja moni muu tulisi vetämään alkuseremonioiden jälkeen. Kukaan ei kysynyt, kiinnostiko meitä — elokuvaohjaaja ja Knutepunktin luoja Erlend Eidsem Hansen vaan valitsi parikymmentä vanhaa pelinjohtajaa, joille antoi tehtävän. Takakani istuvalla Eirikillä oli sama taakka.

Knutepunkt-paikka oli kauniin vuorten kehystämän puolijäätyneen jäisen vieressä. Mökkejä, hotelli ja rannassa iso kota. Paljon vanhoja ystäviä tuli tervehtimään ja halaamaan meitä. Jaoin kerrossängyn The Company P –kanssaomistajani Martin Ericssonin kanssa mökissä, jossa oli lisäksemme viisi muuta ihmistä.

Tapahtuma oli alkava rituaalilla (joita norjalaiset rakastavat). Erlend antoi pelinjohtajille tehtävän auttaa häntä, jotta alkuseremoniat kehittyisivät saumattomasti larpiksi. Kantaen soihtuja me kaksikymmentä kävelimme hitaasti rummun ja huilun säestäminä keskelle parinsadan ihmisen kehää. Useimmilla osallistujilla oli palamattomat soihdut käsissään ja me sytytimme niitä sitä mukaa, kun valitsimme pelaajat omiin pelautuksiimme.

Omaan Luokkaretkeeni sain pelaajiksi Larsin, Jeeppi-veteraani Tobias Wrigstadin ja kuusi muuta, jotkut tuttuja, toiset eivät. Peli oli ongelmallinen — se oli näennäisen realistinen larppi luokkakokoukssesta, joka yhtäkkiä keskeytyy, kun opettaja esittelee keksimäänsä aikakonetta ja tarjoaa mahdollisuutta matkustaa ajassa taaksepäin nuoruuden traumaattiseen tapahtumaan. Tai traumaattiseen muutamalla ryhmän jäsenelle. Muita ei koko juttu kiinnostanut, ja he olisivat halunneet jättää tilaisuuden käyttämättä.

Jokaisen pelinjohtajan oli tarkoitus järjestää peli omalla tyylillään (360 asteen illuusio, jeepform, pöytäpeli, fyysistä teatterimaisuutta, mitä tahansa). Halusin tehdä omastani niin eläytymistä tukevan kuin mahdollista, ja tämä vaati sitä, että jotenkin poistaisin aikakoneen tuoman häiriötekijän ja loisin voimakkaan tunnun ryhmästä ja nimenomaisesta paikasta ilman proppeja, lavasteita, ääntä, valoa, pukuja tai valmistautumista.

Käytettävissä oli sen sijaan ihmisiä, joilla oli hivenen kummalliset hiukset ja vaatteet (olivathan he larppajia) ja yhteinen käsitys nörttitriviasta. Päätin tehdä Luokkaretkestä Harry Potter –pelin, jossa opiskelijat olivatkin velhokoulun väkeä. Magia selitti aikamatkustuksen ja velhomeininki loi sopivan uniikin ilmapiirin puoleksitoista tunniksi. Onnekkaasti saamani huone sisälsi paljon vanhoja kirjoja. Monet kiittelivät jälkikäteen, joten tämä taisi olla hyvä ratkaisu.

Tämän jälkeen riensimme pääsaliin todistamaan hyvän ystäväni Joc Koljosen juontamaa talk show’ta, jossa tusina Knutepunkt-kävijää puhui siitä, mitä oli tehnyt viimeisen vuoden aikana ja siitä, mitä aikoi tehdä tapahtumassa. Mukana olivat Martin puhumassa Dollplaystä ja Marikasta, tutkija Jaakko Stenros kertomassa pervasiivisista peleistä, ja suomalaisbrittiläinen näyttelijä Teatteri Naamio ja höyhenestä, Johanna MacDonald, joka ei ollut ennen käynyt Knutepunktissa, mutta oli huomannut (aivan oikein), että larpilla ja esitystaiteella on paljon yhteistä.

Yritin mennä nukkumaan kahden maissa noustakseni aamukahdeksaksi Johannan ohjelmaan. Valitettavasti Martin oli saanut käsityksen, että asumuksemme on määritelty bilemökiksi ja toi sinne väkeä jatkojen jatkoille, kun muut asumukset olivat jo pimeinä. Mutta sellaistakin on Knutepunktin taika!

Tulin Knutepunktin takia, jäin ritaalien vuoksi

Lähden Norjaan huomenna osallistuakseni torstaina alkavaan nelipäiväiseen Knutepunkt-konferenssiin. Ensimmäisen kerran kävin pohjoismaita kiertävässä roolipelitaiteen ja –teorian huipputapahtumassa Tanskassa 1999, joten kymmenen vuotta ja yksitoista tapahtumaa tulee nyt täyteen.

Jo monen vuoden ajan on tapahtuman yhteydessä julkaistu artikkelikokoelma, ja tänä vuonna monet artikkeleista julkaistaan previkkana netissä jo etukäteen. Menkää katsomaan, vaikuttivat hyviltä! Larppikulttuuria Latviassa ja Brasiliassa, sekä juttuja Malik Hyltoftilta, Eirik Fatlandilta, Morgan Jarlilta, Andrea Castellanilta ja monelta suomalaiselta merkkihenkilöltä.

Itse järjestän Knutepunktissa kaksi ohjelmanumeroa. Martin Elricssonin kanssa puhumme lauantaina Dollplaysta ja vähän myös Sanningen om Marikasta sekä The Company P:n tulevista proggiksista.

Perjantaina kokeilen jotain uutta ja pidän rituaaliworkshopin. Norjalaiset ovat pitkäät olleet hyvin kiinnostuneita rituaalien käytöstä larpeissa ja jopa roolipelin ja rituaalin suhteesta. Itse taas olen törmännyt rituaalitekstiin etsiessäni tekstejä eläytymisestä taiteellisessa tekemisessä ja törmännyt Nietzschen varhaisessa tuotannossaan esittämiin näkemyksiin Dionysoksen ja Apollonin palvontamenoista. Rituaalityöpaja on osa laajempaa kirjoittamiseen ja roolipelaamiseen liittyvää kymmenvuotistä esteettistä projektiani, johon liittyy myös gradutyöni Taikista.

Odotan mahtavaa Knutepunktia ja olen innoissani, kun pääsen kokeilemaan jotain uutta vielä kymmenen vuoden jälkeenkin!