Hyvä on, ne ufot olivat Ihmisen pojan viraalimarkkinointia!

Pienet videomme UFOista Lontoon ja Jerusalemin yllä ovat selvästi hämmentäneet ihmisiä. Ovatko ne aitoja? Ovatko ne feikkejä? Ovatko ne viraalimarkkinointia Iron Skylle? Ei aivan…

Taitaa olla aika tunnustaa. Mutta katsokaa ne ensin — ne on aika kivoja.

UFOja leijumassa Jerusalemissa allaan Temppelivuori, jossa juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon mukaan maailmanluominen alkoi:

Pari kuukautta myöhemmin samat UFOt nähtiin Lontoossa BBC:n rakennuksen yllä.

Mitä nämä valkoiset, kiiltävät asiat olivat, nämä tunnistamattomat lentävät esineet? Ei, eivät olleet avaruusaluksia. Ei, eivät suokaasua myöskään.

Aivan oikein. Nyt te alatte tajuta.

Ne olivat enkeleitä.

Ihmisen poika on romaani 80-luvulla kasvavasta nuoresta miehestä, joka miettii, että hän saattaa olla Jeesuksen toinen tuleminen. Mukana on tietenkin paljon kristinuskoon ja Jeesuksen paluuseen liittyvä ihmeitä tai ainakin siltä vaikuttavia asioita.

Kirjan valtaosa tapahtuu Suomessa, mutta päähenkilö visiteeraa myös Jerusalemissa vuosituhannen vaihteessa. Siksi teimme videon, jossa enkelit käyvät Jerusalemin yllä.

Monet tajusivat tämän, mutta Lontoo ihmetytti heitä. Minä kun luulin, että se olisi ollut se helpompi vihje! Se on viittaus Conspiracy For Goodiin, jonka järjestimme siellä lähes tarkalleen vuosi sitten. Silloin kuvasin alkuperäisen videon kännykälläni. CFG ei liity Ihmisen poikaan muutoin, mutta siellä saatu graffitinmaalauskokemus oli arvokasta kirjoittaessani yhtä kirjan kappaleista.

Kirjan viimeinen editointikierros on käynnissä ja Ihmisen poika julkaistaan syyskuussa.

Tässä kansi.

PS. Vai olivatko ne sittenkin ufoja…?

Minä olen etelän media ja muita paljastuksia

Miksi isot mediat ovat niin ydinvoimamyönteisiä? Miksi keskustapuoluetta lyödään etelän mediassa? Miksi Johanna Korhonen sai kenkää? Miksi Hesari parjaa koko ajan YLEä? Miksi lehdistö vaikenee maahanmuuttajakriittisen liikkeen lukemattomista voitoista? Kuka on vastuussa? No… minä.

“Teillä on kädessänne enää yksi valttikortti, joka on se, että edelleen – tilanteen lievästä paranemisesta huolimatta – teillä on käsissänne massatiedotusvälineet, joiden avulla te voitte kontrolloida sitä mitä ns. suuri yleisö asioista tietää”, kertoo nimimerkki Suurkirjoitus Hommaforumilla minusta ja edustamastani äärivasemmistosta.

Olen käynyt Hommassa

Tulossa: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa

Olen osallistunut Savukeitaan esseeantologiaan, joka julkaistaan tänä syksynä. Kirjan nimi on Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? ja se sisältää kirjoituksia Halla-ahosta, hänen ympärilleen rakentuneesta ilmiöstä sekä maahanmuutosta ja maahanmuuttokriittisyydestä. Kustantajan esittely kirjasta:

Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? (toim. Ville Hytönen) 19,90€ 978-952-5500-78-3, 232s. Pehmeäk.

Tilaa teos 16€ (sis. posti) norm. 19,90.

Eiralainen blogikirjoittaja ja kielitieteilijä Jussi Halla-aho on noussut yhdeksi 2000-luvun maahanmuuttokeskustelun kiistellyimmistä hahmoista. Hänen kirjoituksensa ovat synnyttäneet vankan kannattajajoukon, joka puhuttelee Halla-ahoa mestarinaan.Samaan aikaan Halla-ahoa on syytetty rasistisista lausunnoista, vihapuheesta, jumalanpilkasta, sovinismista ja seksuaalivähemmistöjen uhkailusta. Häntä vastustetaan ja vihataan vähintäänkin yhtä paljon kuin kannatetaan. Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? selvittää yhdeksän kirjoittajan voimin Halla-ahon väitteitä, motiiveja, kieltä ja häntä mediailmiönä. Kirjoittajat ovat Arja Alho, Jukka Hankamäki, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Husein Muhammed, Katja Kettu, Jussi K. Niemelä, Sirpa Pietikäinen ja Mike Pohjola.

Oma tekstissäni seuraan Hommaforumin ja Halla-ahon kirjoittelua eräästä yksittäisestä maahanmuuttoon liittyvästä aiheesta. Käytän aika paljon lainauksia, etten laita sanoja kenenkään suuhun. Toimitin jutun sivutyönä myös pienen maahanmuuttokriittisen sanaston (jonka tiimoilta voinkin mainita, että hommalaiset käyttävät Mestari-nimitystä etupäässä itseironisesti).

Kirjasta on jo vilkasta keskustelua Hommassa.

Olen myös puhumassa Hännikäisen kanssa kirjan tiimoilla Helsingin Kirjamessuilla torstaina. Tästä lisää myöhemmin.

Kustantajista

Ville Vuorela mietti blogissaan suhdettani kustantajani Johnny Knigan kanssa, ja miksi minä saan kirjoittaa fiktiota, mutta hän ei. Ensin pieni korjaus: WSOY:n omistama Johnny Kniga Kustannus kustansi Myrskyn ajan vuonna 2003, mutta ei sen jälkeen halunnut julkaista kaunokirjallisuuttani.

Niinpä vaihdoin kustantajaa ja olen nykyään Gummeruksella. Gumma julkaisikin vuonna 2008 esikoisromaanini Kadonneet kyyneleet ja myös Sanaleikkikirjan. Sieltä ilmestyy varmaan ensi vuonna myös Ihmisen poika, ainakin itse olen heihin tyytyväinen. Suosittelen muillekin!

Kustantaja ei päätä, mitä kirjailija saa kirjoittaa, ellei halua maksaa kirjoitustyöstä kunnon ennakkoja joilla voi päästä jo tuntipalkoille. Näin taisi käydä Hannu Raittilalle, jolta tilattiin Mannerheim-romaani. Raittila tosin purki sopimuksen, koska aihe ei sittenkään sytyttänyt tarpeeksi.

Kustantaja päättää, mitä haluaa tehdä kirjoitetulle käsikirjoitukselle, mikäli kirjailija sitä heille tarjoaa. Yleensä kaunokirjallisuuden sopimukset tehdään valmiista tai lähes valmiista käsiksestä, tietokirjassa voi riittää aihe ja tieto kirjailijan pätevyydestä. Vain hyvin harvoin kustantaja ja kirjailija sitoutuvat toisiinsa ennen kirjan kirjoittamista, mutta WSOY ja Jari Tervo tekivät muutama vuosi sitten sopimuksen Tervon kolmen seuraavan kirjan julkaisemisesta. Ainakin Tervo on sopimusta viime viikkoina katunut.

Olen usein ihmetellyt BTJ Kustannuksen bisnesmallia, mutta emoyhtiö BTJ Finland Oy osti hiljattain Kustannusosakeyhtiö Avaimen ja fuusioitti kustannustoimintansa siihen. Vuorelan uuden Häirikkötehdas-kirjan kustantaa siis Avain.

Avaimella, kuten kaikilla normaaleilla kustantamoilla tieto- ja kaunokirjat jaotellaan selkeästi erilleen. Jako ei ole mutkaton – esimerkiksi roolipelikirjat yleensä sisältävät aika paljon fiktiota, mutta ovat myös opaskirjoja roolipelin pelaamiseen. Samoin Sanaleikkikirjanihan olisi voinut vertautua runo- tai aforismikirjoihin, mutta ilmestyi kuitenkin tietopuolelta. Elämäkerrat ovat yleensä tietokirjoja.

Ville Vuorelan Pelintekijän käsikirja on selvästi tietokirja, omaelämäkerrallinen Elämäpeli jossain sieltä välistä. Häirikkötehdas käsittelee ymmärtääkseni Vuorelan omia kouluaikoja omaelämäkerrallisesti, mutta niin tekee myös esimerkiksi Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja oma Ihmisen poikani, ja ne ovat selkeästi romaaneita. Vuorela voisi aivan hyvin ottaa yhteyttä kustantajaansa Avaimella ja sanoa, että aikoo kehittää kirjaansa proosallisempaan suuntaan ja etäännyttää päähenkilöä itsestään. En usko, että kustantamo sen vuoksi haluaisi vetäytyä sopimuksesta, jos kirja muuten on hyvä.

Ja ennen seuraavan kirjan kirjoittamista voikin ottaa suoraan kustantajaan yhteyttä ja sanoa, että ajattelin kirjoittaa tällaisen romaanin, kiinnostaako. Vastaus on luultavasti: ”Alustavasti kyllä, kirjoita käsikirjoituksen ensimmäinen versio, niin katsotaan.”

Ihmisen pojan kanssa halusin jo alkuvaiheessa palautetta kustantajalta, ja sainkin. Esimerkiksi kerronta muuttui paljon kronologisemmaksi ja sain hyviä neuvoja siitä, mikä toimii ja mikä ei. Syyskesästä ensimmäinen käsisversio valmistunee ja sitten alkaakin iso urakka yhteistyönä, kun mietitään, miten siitä saisi myös lukijalle parhaan mahdollisen kokonaisuuden.

Voimia kaikille kirjailijatovereille ja sellaisiksi aikoville!

Lokakuun lukupäiväkirja

Ystäväni Vesa Saarinen julkaisee blogissaan kaksikuukausittaista lukupäiväkirjaa, jota on hauska lukea. Kokeillaanpa, jos itsekin pystyisin moiseen…

LOKAKUU 2009

Voluspa (The Prophecy)

Islannissa mukaan tarttui englanninkielinen versio muinaisesta viikinkirunosta Voluspa (”Näkijättären ennustus”), ja sen luki nopeasti. Näkijätär kertoo elähdyttävästi maailmanlopusta, viimeisestä taistelusta ja sen jälkeisestä uudesta maailmasta. Mikään pitkä tarina ei ole kyseessä ja erittäin väljällä runokirjamaisella taitollakaan se ei yllä sataan sivuun. Käännös on sikäli hieman ärsyttävä, että monet muinaisskandinaaviset tarunimet kuuluvat yleistietoon, mutta niiden englanninnokset eivät. World of Giantsin arvaa Jötunheimiksi, mutta Nidhogg-lohikäärmeen kääntäminen Dark-Strikeriksi on jo aika hämäävää. Hauskana lisänä lopussa on runon useimmista versioista pois jätetty lista kääpiöiden nimistä, joka on kuin suoraan Hobitin kuka kukin on: Veigur of Gandálfur, Vindálfur, Thráinn, Thekkur og Thorinn. (”Force and Wand-Elf, Wind-Elf, Stubborn, Darer and Stiff.”)

Merja Leppälahti: Roolipelaaminen – Eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja

Lukaisin tämän lyhyen tietokirjan alunperin, koska haastattelin kirjailijaa Turun Kirjamessuilla. Leppälahti kertoo asiallisesti ja ilman tällaisia harrastusesittelyitä yleensä riivaavia asiavirheitä pöytäroolipeleistä, larpeista, sekä niitä liippaavista harrastuksista. Läheisiä aiheita ovat figupelit, korttipelit, historian elävöitys, sekä japanilaisen pop-kulttuurin monet muodot. Roolipelien kirjo Harry Potter –peleistä kaupunkipeleihin ja kauhusta scifiin tulee hyvin käsitellyksi, mutta osansa saavat myös roolipeliyhteisöt ja käsitykset roolipelien mahdollisista vaaroista.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tätä ruotsalaistiiliskiveä hehkutettiin korkeakirjallisena vampyyritarinana, joka ottaisi viimeinkin kauhuleffojen hirviöt vakavaan käsittelyyn. No höpöhöpö. Kasarilähiöön sijoittuvat tarina kertoo kyllä spurguista ja koulukiusauksesta sosiaalisen realismin hengessä, mutta ei juuri pohdi syitä tai seurauksia tai mitään muutakaan. Vampyyreja verrataan addikteihin, sairaisiin ja seksuaalisiin saalistajiin, mitkä eivät varsinaisesti ole mitenkään uusia tulkintoja klassisesta aiheesta, vaan varsin luutuneita ja tylsiä. Myös kerronta on lähes päätalomaista puuduttavassa hitaudessaan. Lupaava alku lähtee vampyyritytön ja ihmispojan ystävyydestä, mutta sitäkään ei oikein viedä mihinkään. Toivottavasti kirjan elokuvaversiot ovat parempia.

Simon Reid-Henry: Fidel & Che: A Revolutionary Friendship

Vaikuttava kertomua Fidel Castron ja Che Guevaran ystävyydestä. Sissisotakuvaukset lisäsivät hetkellisesti omaa intoani järjestää oransseja mielenosoituksia. Kirjasta välittyi melko hyvin kuubalainen sikarintuoksuinen ajankuva ja loistavan selkeästi se poliittinen konteksti, johon Kuuban vallankumous sijoittui. Asiallisesti ja rehellisesti todetaan miesten perhesuhteiden onnettomuudesta, omien sissisotilaiden ammuskelusta ja sairaista työtunneista. Aseellisen vallankumouksen kauheuksia ei siis vähätellä, mutta se tuntuu silti ainakin kirjan puitteissa täysin oikeutetulta ja perustellulta. Hasta la victoria siempre!

Jeesus-tutkimusta #1: Jesus Christ Superstar (1973, elokuva)

Kirjoitan Ihmisen poika –romaania nuoresta miehestä ja hänen suhteestaan Jeesukseen. Matkalla saan katsoa paljon Jeesus-leffoja ja lukea Jeesus-kirjoja, joten bloggaanpa niistä hiukan samaan tyyliin kuin Juhana Pettersson Research Blog Antarcticassaan.

Alunperin Jesus Christ Superstar oli käsittääkseni Andrew Lloyd Webberin levynä julkaistu rock-ooppera, josta sittemmin tehtiin lavamusikaali. Olen kuunnellut vuoden 1996 Lontoon esittäjien levytystä paljon, ja biisit tarjoavat mainion tulkinnan Raamatun aiheista. Musikaali on niin sanotusti läpisävelletty, eli siinä ei ole tavanomaista dialogia lainkaan vaan kaikki lauletaan.

Musikaali kertoo Johanneksen evankeliumin loppuosan, Jeesuksen tulon Jerusalemiin palmusunnuntaina, Juudaksen petoksen, ristiinnaulitsemisen. Tärkeissä osissa ovat myös Magdalan Maria, ylipappi Kaiafas, Pontius Pilatus ja Herodes. Keskiöön nousee Juudaksen ja Jeesuksen suhde. Jeesus on ollut ryhmänsä johtaja ja opettaja jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt hän on alkanut hyväksyä joidenkin seuraajiensa ajatukset siitä, että on Jumalan poika. Juudas varoittaa, että ylipappi Kaiafas lakkauttaa koko lahkon, jos Jeesus ei ota järkeä käteen, mutta itsekeskeinen marttyyri ei kuuntele Juudasta. Lopulta Raamatun tapahtumat kuitenkin tapahtuvat, mutta annetaan ymmärtää, että jos Jeesuksen kohtalo oli kuolla ristillä, Juudaksen kohtalo oli mahdollistaa se petoksellaan.

Sain vasta nyt katsottua musikaalista vuonna 1973 tehdyn mainion elokuvasovituksen. Tarina oli tietenkin biiseistä täysin tuttu, joten esiin nousivat lähinnä jotkin hillittömimmät tulkinnat.

Kuvastossa, kuten lyriikoissakin, on paljon tietoisia anakronismeja. Esimerkiksi basaarilla on iänikuisten huorien ja hedelmäkauppiaiden lisäksi myös postikorttitelineitä. Bassoisen paha juutalainen ylipappi Kaiafas ja hänen pappisneuvostonsa seisovat moderneilla rakennustelineillä ja näyttävät mustissa viitoissaan variksilta. Papeilla on myös todella härskit ja kummalliset mustat lakit, jotka sopisivat paremmin kellotapulille.

Isoin yllätys oli kuitenkin Herodes, joka esiintyy vain yhdessä kohtauksessa. Hän pilkkaa Jeesusta mahtavalla biisillä:

”Prove to me that you’re divine;
change my water into wine.
That’s all you need do,
then I’ll know it’s all true.
Come on, King of the Jews.
Jesus, you just won’t believe
the hit you’ve made around here.
You are all we talk about,
the wonder of the year.
Oh what a pity
if it’s all a lie.
Still, I’m sure that you can rock
the cynics if you try.
So, you are the Christ,
you’re the great Jesus Christ.
Prove to me that you’re no fool;
walk across my swimming pool.”

Kuunneltuna laulu kuulostaa huumoristisuudestaan huolimatta elegantin uhkaavalta, joten en todellakaan osannut odottaa, että Herodes olisi boksereissaan tyttö- ja poikarakastajiensa ympäröimänä oleva pulska ja flamboyantti Studio 54 -dandy.

Ei mitenkään paras Jeesus-filmi, mutta hyvää vastapainoa iänikuiselle tosikkomaiselle ajankuvan rakentamiselle, ja loistavat musat.

Vallankumous Facebookissa

Tapasin eilen täällä Reykjavikissa naisen, joka tutki Facebookin vaikutusta demokratiaan. Hänen mukaansa vuodenvaihteessa tapahtunut Islannin hallituksen kaato saatiin pitkälti aikaan Facebookin kautta luodulla kansalaisliikkeellä. Se järjesti mielenosoituksia, jotka vähitellen saivat koko kansan tuen puolelleen. Islannissa valtamediat yrittivät puolustella hallitusta, mutta lopulta sosiaalinen media otti voiton.

Onnistuisikohan sama myös Suomessa? Täällä koko kansa ei ole Facebookissa, mutta toisaalta isot uutisvälineet eivät myöskään pyri peittelemään hallituksen korruptiota.

Perustamani ryhmä Eduskuntavaalit 2010 on ollut noin viikon kasassa ja sai eilen seitsemän maissa tuhannen jäsenensä. Hienoa! Nyt on reilut tuhatkaksisataa, joten toiveita on saada toinen tonni nopeammin…

Jäseninä on muiden muassa kirjailijoita, toimittajia, yrittäjiä, aktivisteja, palkansaajia, opiskelijoita, virkahenkilöitä, kansalaisjärjestötoimijoita ja poliitikkoja. Yhden kansanedustajajäsenemme noteerasi myös Hesari, joka uutisoi ryhmästä. Samalla ryhmän tavoitteet julkaistiin lehdessä.

Rakennuskorruption myötä Vanhasen päivät näyttävät luetuilta. Voimme jokainen vaikuttaa asiaan:
- Kutsutaan suomalaiset kaverimme ryhmän jäseniksi. (Omani on kaikki jo kutsuttu
- Postataan linkkiä ryhmään facebook-profiiliin, blogeihin, Twitteriin, yhteisöpalveluihin.
- Kirjoitetaan yleisönosastoihin Vanhasen korruptiohallituksen lopusta.
- Osallistutaan mielenilmauksiin nykyhallitusta vastaan.

MIELENOSOITUKSIA:
1.10.09 klo 18:00 demokratian hautajaiset eduskuntatalon portaille.
http://www.facebook.com/event.php?eid=262905195503
(ja sama toistuu ensi viikonkin torstaina, jos hallitus vielä seisoo)

Jos viisituhatta ihmistä sitoutuu tulemaan paikalle, on samana päivänä isompi mielenosoitus klo 17. Siitä lisää täällä:
http://uudetvaalit.net/

Järjestä itse oma mielenosoitus kotikaupungissasi! Helpoiten se onnistuu kutsumalla ihmisiä paikalle Facebookin ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kautta. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi kaupungintalot, torit ja Keskustan piiritoimistot.

Korruption on loputtava – se on ihan Matti

Kuulumisia AYYE:sta #3: Pelaan Mooses-kortin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui ensimmäistä kertaa viime viikon torstaina. Kokouspaikaksi oli valittu Säätytalo, aloituspuheenvuoron piti opetusministeri Henna Virkkunen ja Hesari julkaisi edaattoreiden yhteiskuvan. Jonkinlaista suuruutta siis odotettiin.

Virkkunen kertoi, miten Aalto-yliopisto loisi innovaatioita, jotka parantaisivat Suomen talouskasvua, ja sitä kautta pelastaisivat paitsi Suomen, myös koko maailman. Innovaatiopropagandisteille tuttua hybristä siis – sitä samaa, mitä valtiosihteeri Raimo Sailas ja Aalto-yo:n isä, entinen rehtorimme Yrjö Sotamaa tapasivat suoltaa.

Pääasiana oli kuitenkin se, että edustajisto päättäisi omista säännöistään. Taikkilaisille tärkein asia ja kynnyskysymys on sääntöjen kohta, jossa määritellään ylioppilaskunnan hallitus: haluamme sääntöihin vakuutuksen, että siellä on vähintään yksi edustaja jokaisesta koulusta. Riskinä nimittäin on, että vaikka päätökset tehdään jäsenten valitsemassa edustajistosa, toimeenpanovalta voi päätyä yksipuoliselle hallitukselle, jossa taikkilaisten, kylterien tai teekkarien näkemys ei ole edustettuna. Vaikuttaa kuitenkin ensimmäisen kokouksen perusteella siltä, että muutamaa nurkkakuntaista teekkaria lukuun ottamatta, kaikki ovat tämän ”kiintiötaikkilaispykälän” kannalla. Asiasta ei kuitenkaan vielä päästy äänestämään.

Enemmän polemiikkia syntyi siitä, pitäisikö säännöistä päättää yksinkertaisella vai 2/3 ääntenenemmistöllä. Vaalisäännön ja yo-kunnan sääntöluonnoksen mukaan niiden luomiseen riittäisi yksinkertainen enemmistö, mutta myöhempään muokkaamiseen tarvittaisiin 2/3. Eli tämän pykälän toteutuessa kerran luotuja sääntöjä olisi sitäkin vaikeampi muuttaa.

Edustajiston 45 jäsenestä teekkareita on 27, joten he keskenään muodostavat yli 50% edustajistosta, mutta eivät kahta kolmasosaa. Kysymykseen siitä, miten säännöistä päätetään, riitti kuitenkin puolet edustajistosta. Niinpä pidettiin monta puhetta ennen kuin asiasta äänestettiin.

Itse puhuin siitä, että sääntöjä ei ole, eikä sääntöjä voida päättää jos ei ole sääntöjä kertomassa, miten säännöistä päätetään. Ystäväni Syksy Räsäsen kanssa asiasta puhuessani hän ehdotti, että tarvitsisimme jonkinlaisen kulttuuriheeroksen, joka loisi säännöt. Puheessani vertasin tilannetta Kymmenen käskyn antamiseen – Mooseksen kaltaisen edaattorin tulisi tuhota kaikkien aiempien ylioppilaskuntien säännöt, luoda uudet ja sitten lähteä, mutta luvata palata sinä päivänä, kun häntä eniten tarvittaisiin.

Se olisi kuitenkin demokratian irvikuva, joten päädyin siihen, että tarvitsisimme 2/3 enemmistön. Muutaman muun puheen jälkeen äänestettiin ja tulos oli 24 vastaan 21 yksinkertaisen enemmistön puolesta. Teekkarit jyräsivät ryhmäpäätöksellään Kauppakorkean ja Taideteollisen opiskelijoiden mielipiteet, sekä muutaman demokratiaa kannattavan teekkarinkin.

Tämän kohdan jälkeen kaikki muut olivatkin läpihuutojuttuja: teekkarit olivat nimittäin päättäneet, että asioista voi päättää pelkillä teekkarien äänillä, joten sen jälkeen lähes jokainen äänestys päättyi samoihin tuloksiin 24-21. Teekkarien etukäteen päättämät mielipiteet kirjattiin Jumalan sanana sääntöihin jokaisessa kohdassa, eikä pienintäkään lipsumista oikeudenmukaisuuden tai individualismin hengessä tapahtunut.

Mooses nousi siis teekkarien keskuudesta – edaattori, joka junttaa näkemyksensä ensin teekkareiden parissa ja sitten tekee niistä lain kirjainta. Kanssa-edaattorini Oskari Sipola kommentoikin myöhemmin, että pelasin Mooses-kortin. (Verrattavissa Hitler-korttiin, jota tässä kokouksessa tosin ei pelattu.)

Myöhemmin pääsin toki myös vaatimaan Elokuvakoulun ja muiden taideaineiden irrottamista Aallosta ja yhdistämistä Teakin kanssa Taideyliopistoksi.

Muutamien äänestysten jälkeen kokous päätettiin keskeyttää ja jatkaa kaksi viikkoa myöhemmin. Paljon asioita jäi päättämättä, muun muassa hallituksen muodostaminen. Tällä välin päätöksenteosta sivuutetut kylterit ja taikkilaiset miettivät, mitä voivat tehdä saadakseen edustajistossa edes vähän valtaa itselleen. Jos teekkarit pääsevät ryhmäpäätöksellään junailemaan jokaisen asian, taikkilaisten innovaatioyliopistopelot osoittautuvat perustelluiksi.

Tässä vielä hiukan kommentaaria muista blogeista:

Humanistin yleisblogi (erästä toista puhettani arvioidaan Parsonsin AGIL-kentällä)

Viiden äänen enemmistö

Huurteiset: Ja tästä se lähtee

Alkkarit.fi

KY Ylioppilaskunta