Kirja ilmestynyt!

Kadonneet kyyneleet on viimeinkin käsissäni. Sen pitäisi olla myös kirjakaupoissa ja webbikaupatkin mainostavat sitä. Hinta tuntuisi olevan parinkympin paikkeilla. Osta osta osta! (Niitä saa ostaa myös multa siellä, missä liikun.)

Suurikuu.fi (18,80e, 3-5 päivää)
booky.fi (20,20e, 1-2 päivää)
AdLibris (16,80e)

Kannessa on muuten hienoa koholakkaa, se lisää kirjaan sopivaa hivenen taianomaista vaikutelmaa.

Advertisement

Kuivapuvussa

Olin viime vuonna Thaimaassa sukeltamassa ystäväni Jukka Seppäsen kanssa. Siellä vedet ovat kirkkaita ja lämpimiä.

Täällä Suomessa vesi on sameaa ja kylmää, enkä ole innostunut testaamaan Itämerta kuin vasta viime maanantaina. Kuivapuvussa kylmyys (tai edes vedelle melko ominainen märkyys) ei tunnu, mutta näkyvyys oli sangen heikkoa kun oli vielä pimeääkin. Ensi viikolla uusi kokeilu, silloin hylkyjen keskellä.

En kadu mitään!

Pari vuotta sitten Juhana Pettersson (FIN), Eirik Fatland (NOR) ja minä (FIN) järjestettiin Olohuone 306,4 km2 -kaupunkitaidefestivaalilla Turussa todellisuuspeliä, performanssia ja larppia yhdistänyt En kadu mitään. Juhana on laittanut pelistä dokumentaatiota nettiin, mukaan lukien kuvia ja vähän listaa kaikista kummallisista ajatuksistamme. Niihin kuuluu mm. perustamamme piraattiradioasema, lakanahirviö ja pokeria pelaavat Jumala ja Yliminä. (Ja se oli siis kaikesta huolimatta vakava teos.)

Keskiyön aurinkoa, poroja ja elokuvia

Osallistun nyt toista kertaa Sodankylän elokuvajuhlille. Yöjuna toi osan seurueestamme Rovaniemelle torstaiaamuna ja sieltä jatkettiin bussilla Sodikseen.

Kaksi tiukkaa leffapäivää on nyt takana ja kolmas alkamassa. Paras festarileffa on toistaiseksi Cleaning Womenin säestämä neuvostoliittolainen mykkätieteisleffa Aelita, joskin sen olen nähnyt jo aikaisemmin Orionissa.

Sodankylän juhlista ei voi kirjoittaa mainitsematta tätä hyvin ihmeellistä tasa-arvoista meininkiä. Varsinkin Suomen kulttuurikentästä täällä on todellinen läpileikkaus, sillä kirjailijat, kustantajat, toimittajat, näyttelijät, ohjaajat, muusikot ja Taikin elokuvaopiskelijat hengailevat täällä sadevaatteissaan makkarateltalla. Täällä kaikki ovat ensisijaisesti elokuvaharrastajia, eikä ole mitenkään poikkeuksellista istua Lasse Pöystin vieressä katsomassa Lasse Pöysti -elokuvaa. (Mutta ihan oma vibansa siinä toki on.)

Perjantai huipentuu Porttikosken lavatansseihin keskellä metsää. Tänä vuonna orkesterina oli Vallilan tango ja lavalla päästiinkin pyörähtelemään sekä tangon, valssin että twistin tahdeissa. En ole varma tanssiko Milos Formankin, mutta viime vuonna Abbas Kiarostami tangosi.

Non manco di nulla

Larppiani Ei minulta mitään puutu on pelattu runsaasti Italiassa nimellä Non manco di nulla. Kyseessä on hienoisen goottilainen pienoislarppi, joka sijoittuu nykyaikaan ja liikemiehen muistotilaisuuteen. Juuri saamani kuvat tuoreesta pelautuksesta avaavat ikkunaa larppikulttuurien eroihin.

Suomessa fiilis on ollut melko hillitty: tummia pukuja ja hiljaisia ääniä. Tämä italialaiskuva tavoittaa sen puolen melko hyvin:

Sen sijaan seuraava kuva tuo enemmän mieleen Ruusun nimen tai pahojen velhojen kokouksen. Kuvassa on katoliseksi muuttunut pappi (vas) ja ilmeisesti pelinjohtajan pelaama toinen katolinen pappi (oik), joka suomessa oli hautaustoimiston työntekijä.

P-viikko

Tämän viikon olen viettänyt The Company P:n toimistossa Tukholmassa. Toimitusjohtaja Christopher Sandberg, luova johtaja Martin Ericsson ja minä olemme brainstormanneet, kehitelleet ideoita, konsepteja ja formaatteja, kirjoittaneet kuin hullut ja välillä pitäneet live- tai videotapaamisia ruotsalaisten ja amerikkalaisten superkapitalistien kanssa.

Toimisto on juuri otettu käyttöön, joten en ole aiemmin käynyt täällä. Puolet tilasta muistuttaa tavallista über-nykyaikaista it-/mediakonttoria Mac-varustuksineen ja valkoisine seinineen. Toinen puoli on täynnä Hamlet-larpista jääntenä olevia barokkihuonekaluja ja Sanningen om Marikan salatiedetarpeistoa. Firman työkirjahyllyt ovat täynnä paitsi pelisuunnittelua, ohjelmointia ja tv-dramaturgiaa, myös anarkismia, postmodernismia, magiaa, roolipelejä ja tee-se-itse-graffitioppaita.

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni paitsi roolipelaten ja kirjastoissa piilotellen, myös isän toimiston kopiokoneiden ja printtereiden lomassa. Sen jälkeen olen täydellisesti hukannut konttoriestetiikan viehätyksen, mutta täällä se alkaa uhkaavasti löytyä uudelleen…

(kuvassa Martin Ericsson ja tj Christopher Sandberg)