h1

Jos se on lehdessä, se on totta!

syyskuu 23, 2008

Eilisen Hesarin Google-artikkelissa oli multa pari kommenttia, joissa kerroin tsekkaavani paljon viittauksia hakukoneella. Jostain syystä toimittaja oli päättänyt, että olen 30-vuotias. (Esimerkiksi Googlella olisi selvinnyt, että olen 29.)

Samana päivänä sain käsiini myös City-lehden, jossa sama ”tieto” toistuu! Tietävätkö nämä toimittajat jotain, mitä itse en tiedä? Enkö olekaan vaaka? Itse asiassa City-lehden tietojen perusteella en ole edes neitsyt (syyskuu), vaan jotain muuta! Nimittäin sieltä paljastuu, että kirjoitin ylioppilaaksi 20-vuotiaana. Olen siis syntynyt jo keväällä 1978! Vai… Kenties 1977? (Vuonna, jona Elvis ja Chaplin kuolivat?) Mikä on enää totta?

Lisäksi City-lehti skuuppaa kuvatekstissään, että olen Turun kaupunginvaltuutettu! Aika hyvin, kun itse jutussa kuitenkin todetaan, että asun Helsingissä. (No, ei se mitään: myös haastattelijan nimi oli väärin.) Sinänsä itse juttu on kuitenkin aika hauska:

2 kommenttia

  1. Ei millään pahalla, mut sun kirja on ihan ylimainostettu! HS oli oikeassa, latteaa, kyllä. En pystynyt lukemaan 50 sivua pitemmälle oikeesti. Miten tällaisiä kirjoja edes pääsee läpi?


  2. Hetkinen, oletko sä siis se Hesarin kriitikko? ;P



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: