Olen käymässä Hollannissa ja jatkan huomenna Geneveen viettämään uutta vuotta.
Tietää että ollaan Amsterdamissa, kun turistikeskustassa on erittäin vaikeaa löytää nettikahvilaa ilotalojen ja kannabisbaarien välistä…
Olen käymässä Hollannissa ja jatkan huomenna Geneveen viettämään uutta vuotta.
Tietää että ollaan Amsterdamissa, kun turistikeskustassa on erittäin vaikeaa löytää nettikahvilaa ilotalojen ja kannabisbaarien välistä…
Tapanani on kasata päällekkäin hirveä kasa projekteja, ja odottaa että joku niistä toteutuu. Tässä tällä hetkellä ajankohtaisia…
Eilen sain valmiiksi ekan synopsis-version vähän erilaiseen musikaaliin, joka on tarkoitus esittää vuonna 2011. Koska musikaaleja harjoitellaan todella pitkään, pitäisi käsiksen olla kasassa jo ensi vuoden kesällä.
Romaanini Ihmisen poika edistyi marraskuussa niin hyvin, että sain koottua siitä paketin, jonka näyttää kustantajalleni. Paljon on vielä kirjoittamatta ja vielä enemmän varmaan pitää muuttaa, mutta onpahan jo jotain. Myös WreckAMoviessa Ihmisen poika -projekti kerää mukavasti palautetta ja ideoita, käykää vilkaisemassa tai lukemassa previkkakappaleet.
Olen koulussa syksyllä kirjoittanut elokuvatreatmentia, jonka haaveilen päätyvän tuotantoon vuoden 2010 paikkeilla. Tarkoitus on nyt vuodenvaihteen molemmilla puolilla kirjoittaa käsikirjoituksen ensimmäistä versiota. Kyseessä on seikkailukomedia, jonka työnimi on Kadetti Kaarina sivarin leivissä.
Tammikuussa tulen viettämään paljon aikaa Ruotsissa, sillä The Company P:n suuruudenhullut maailmanvalloitussuunnitelmat ovat lähellä toteutumistaan. Tarkempia tietoja seuraa myöhemmin, mutta sen verran voin ehkä sanoa, että tämän siistimpiä yhteistyökumppaneita saa hakea…
Tässä juuri sinulle erityisenä aineettomana joululahjana kaksi kirjoittamaani ja esittämääni joulurunoa.
Joululaulunjulistus on tekstinä pari vuotta vanha, tunnelmia joulusta nyky-yhteiskunnassa.
Valon tuoja sisältää puolestaan hivenen fantasiallisempia elementtejä.
Hyvää joulua ja muita talvipäivänseisausjuhlia!
Lomamatka sujui mitä parhaimmin, vaikka Seoulissa olikin kylmää. Vietimme vajaan viikon sukellellen Ban Rayan paratiisisaarella Thaimaassa ja Kambodzhassa seikkailimme Angkor Watissa ja seudun muissa temppeleissä ja rauniokaupungeissa.
Ta Prohmin viidakkotemppeli on maailman siisteimpiä paikkoja ja esiintyy mm. Tombraider-elokuvassa. Palmujen ja lehtipuiden, kukkien ja apinoiden keskellä on mieletön kivirakennelma, jonka valtavat puunjuuret ovat vain muutamasta kohdasta romahduttaneet. Polvistuin siellä tyttöystäväni eteen ja hän vastasi kosintaani myöntävästi.