h1

Knutepunkt, päivä kaksi: Torstai

huhtikuu 21, 2009

Nukuttuamme varsin myöhään, liitymme monien muiden seuraan Oslon Keskusasemalla ja nousemme Knutepunkt-bussiin. Olimme lähes ajoissa, mutta kaksi bussia oli jo ehtinyt lähteä.

Bussiss lukaisin larppiskenaarion nimeltä ”School Trip”, jonka minä ja moni muu tulisi vetämään alkuseremonioiden jälkeen. Kukaan ei kysynyt, kiinnostiko meitä — elokuvaohjaaja ja Knutepunktin luoja Erlend Eidsem Hansen vaan valitsi parikymmentä vanhaa pelinjohtajaa, joille antoi tehtävän. Takakani istuvalla Eirikillä oli sama taakka.

Knutepunkt-paikka oli kauniin vuorten kehystämän puolijäätyneen jäisen vieressä. Mökkejä, hotelli ja rannassa iso kota. Paljon vanhoja ystäviä tuli tervehtimään ja halaamaan meitä. Jaoin kerrossängyn The Company P –kanssaomistajani Martin Ericssonin kanssa mökissä, jossa oli lisäksemme viisi muuta ihmistä.

Tapahtuma oli alkava rituaalilla (joita norjalaiset rakastavat). Erlend antoi pelinjohtajille tehtävän auttaa häntä, jotta alkuseremoniat kehittyisivät saumattomasti larpiksi. Kantaen soihtuja me kaksikymmentä kävelimme hitaasti rummun ja huilun säestäminä keskelle parinsadan ihmisen kehää. Useimmilla osallistujilla oli palamattomat soihdut käsissään ja me sytytimme niitä sitä mukaa, kun valitsimme pelaajat omiin pelautuksiimme.

Omaan Luokkaretkeeni sain pelaajiksi Larsin, Jeeppi-veteraani Tobias Wrigstadin ja kuusi muuta, jotkut tuttuja, toiset eivät. Peli oli ongelmallinen — se oli näennäisen realistinen larppi luokkakokoukssesta, joka yhtäkkiä keskeytyy, kun opettaja esittelee keksimäänsä aikakonetta ja tarjoaa mahdollisuutta matkustaa ajassa taaksepäin nuoruuden traumaattiseen tapahtumaan. Tai traumaattiseen muutamalla ryhmän jäsenelle. Muita ei koko juttu kiinnostanut, ja he olisivat halunneet jättää tilaisuuden käyttämättä.

Jokaisen pelinjohtajan oli tarkoitus järjestää peli omalla tyylillään (360 asteen illuusio, jeepform, pöytäpeli, fyysistä teatterimaisuutta, mitä tahansa). Halusin tehdä omastani niin eläytymistä tukevan kuin mahdollista, ja tämä vaati sitä, että jotenkin poistaisin aikakoneen tuoman häiriötekijän ja loisin voimakkaan tunnun ryhmästä ja nimenomaisesta paikasta ilman proppeja, lavasteita, ääntä, valoa, pukuja tai valmistautumista.

Käytettävissä oli sen sijaan ihmisiä, joilla oli hivenen kummalliset hiukset ja vaatteet (olivathan he larppajia) ja yhteinen käsitys nörttitriviasta. Päätin tehdä Luokkaretkestä Harry Potter –pelin, jossa opiskelijat olivatkin velhokoulun väkeä. Magia selitti aikamatkustuksen ja velhomeininki loi sopivan uniikin ilmapiirin puoleksitoista tunniksi. Onnekkaasti saamani huone sisälsi paljon vanhoja kirjoja. Monet kiittelivät jälkikäteen, joten tämä taisi olla hyvä ratkaisu.

Tämän jälkeen riensimme pääsaliin todistamaan hyvän ystäväni Joc Koljosen juontamaa talk show’ta, jossa tusina Knutepunkt-kävijää puhui siitä, mitä oli tehnyt viimeisen vuoden aikana ja siitä, mitä aikoi tehdä tapahtumassa. Mukana olivat Martin puhumassa Dollplaystä ja Marikasta, tutkija Jaakko Stenros kertomassa pervasiivisista peleistä, ja suomalaisbrittiläinen näyttelijä Teatteri Naamio ja höyhenestä, Johanna MacDonald, joka ei ollut ennen käynyt Knutepunktissa, mutta oli huomannut (aivan oikein), että larpilla ja esitystaiteella on paljon yhteistä.

Yritin mennä nukkumaan kahden maissa noustakseni aamukahdeksaksi Johannan ohjelmaan. Valitettavasti Martin oli saanut käsityksen, että asumuksemme on määritelty bilemökiksi ja toi sinne väkeä jatkojen jatkoille, kun muut asumukset olivat jo pimeinä. Mutta sellaistakin on Knutepunktin taika!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: