h1

Knutepunkt: Päivä yksi, keskiviikko

huhtikuu 21, 2009

Saavuin Osloon ilman kännykkää tai passia tai seuraa, eikä kukaan tiennyt, että tulen jo tänään. Ei mikään loistava alku.

Laskeuduin kuitenkin jaloilleni, sillä ehdin käydä loistavassa Tronsmo-kirjakaupassa ennen kuin osallistuin joidenkin muiden A Week in Norway -kävijöiden kanssa Jeeppien Fat Man Down -peliin.

Erikoinen kokemus; freeform-roolipeli ylipainoisen miehen kiusaamisesta. Yksi joukosta pelaa läskiä, muut luovat erilaisia kohtauksia, joissa hänellä on vaikeuksia painonsa vuoksi. Yhdessä kohtauksessa me noin viisitoista keräännyimme kehäksi hänen ympärilleen, jokainen pelaten julmaa alter egoa, joka kritisoi häntä. Sitten keräännyime lähemmäs, puhuen nopeammin ja kovempaa ja päällekkäin, kunnes olimme kosketusetäisyydellä huutaen ”Läski läski läski läski! Ruma ruma ruma!” Ei mikään kohottava kokemus kenellekään, mutta silti kiinnostava kokeilu.

Myöhemmin illalla menimme katsomaan yleisöosallistumista sisältävää näytelmää nimeltä The Night of the Serpents. Film noir –henkinen esitys tapahtui baarissa, ja välillä yleisöä pyydettiin tekemään ääniä tai eleitä. Koska yleisö koostui 50 larppaajasta, tilanne oli karata lapasesta, mutta sallimme näyttelijöiden vetää tarinan omien suunnitelmiensa mukaan…

Näytelmän jälkeen Knutepunkt-kirja Larp, Universe and Everything julkaistiin. Olen lukenut viitisen artikkelia ja erinomaista kamaa on kyllä tarjolla. Yön vietin vanhojen ystävieni Eirik Fatlandin ja Li Xinin luona, jossa yöpyi myös tanskalainen kuvittaja ja storyboard-taiteilija Lars Munck. Olen järjestänyt pari larppia ja muuta taideproggista Eirikin kanssa, ja hän ja Li Xin jopa opiskelivat Taikin Medialabrassa kaksi vuotta.

Loistava ensimmäinen ilta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: