Archive for Touko 2009

h1

Ehdokkaani eurovaaleissa on Anna Mikkola

Touko 27, 2009

Euroopan parlamentin ennakkoäänestys alkaa tänään. Oma ehdokkaani on Vasemmistoliiton Anna Mikkola. Hän on nuori, punavihreä ja arvoliberaali nainen. Töissä Mikkola on Esko Seppäsen MEP-avustajana, joten myös asiantuntemusta Brysselin kiemuroista löytyy reippaasti. Äänestäkää tekin, numero on 109!

Myös muihin Vasemmistoliiton ehdokkaisiin kannattaa tutustua.

Mikkolan sivuilla esitellään hänen vaaliteemansa:

Sosiaalinen Eurooppa

Ainoa reitti sosiaaliseen Eurooppaan on sellainen perussopimus, jossa kansalaisten yksilölliset ja kollektiiviset sosiaaliset oikeudet, mukaan luettuna lakko-oikeus, kirjataan vähintään tasa-arvoisiksi artikloiksi sisämarkkinasääntöjen kanssa. Lue lisää…

Demokratia

Demokratian toteutumiselle on olennaista se, että ihmisellä on järjellä käsitettävissä oleva mahdollisuus äänestämällä vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa ja elinympäristöönsä. Lue lisää…

Ympäristö

EU:n oma ilmastopolitiikka perustuu päästökauppaan, joka ei tähän mennessä ole onnistunut vähentämään päästöjä – päästöt ovat päinvastoin kasvaneet EU:ssa. Päästökauppa on markkinamekanismi, joka on valittu metodiksi koska markkinoiden toimintaa halutaan EU:ssa häiritä mahdollisimman vähän. Lue lisää…

Sähköiset oikeudet

Telemarkkinoita säätelevän EU-lainsäädännön lähtökohta ei tällä hetkellä ole verkon käyttäjien oikeudet, vaan teollisuuden edut. Tämä on tulosta paitsi teollisuuden valtavasta lobbaamisesta, myös verkkomaailman tuntemattomuudesta poliitikkojen keskuudessa. Monet nettiaktiivit ovat vastanneet tähän haasteeseen vaatimalla netin jättämistä kaiken sääntelyn ulkopuolelle. Sääntely on kuitenkin ehdottoman tarpeellista käyttäjien oikeuksien turvaamiseksi. Lue lisää…

Talous

Suomessa oikeistohallitus toisteli pitkälle syksyyn, ettei meillä ole hätää, että Suomen talous on täysin kunnossa. Sitten varovasti puhuttiin parin miljardin lisävelasta, sitten jo aika monen miljardin. Joko ei uskallettu myöntää, tai ei ymmärretty kuinka vakava tilanne on kyseessä. Vaikea sanoa kumpi on pahempaa. Kun rahoitusmarkkinat ovat globalisoituneet, myös ongelmat ovat globalisoituneet, eikä Suomi säästy vakavilta seurauksilta. Lue lisää…

h1

Paronin jalanjäljillä AYY:ssa

Touko 25, 2009

Aalto-yliopiston edustajiston järjestäytyminen on hyvin kummallinen operaatio, jossa rakennetaan tyhjän päälle tavalla, joka muistuttaa legendaarista saksalaista aatelismiestä. Mutta se saattaa toimia.

Ylioppilaskunnan ja sen edustajiston laillinen asema on kiinnostava. Edustajisto päättää ylioppilaskunnan säännöt, mutta edustajisto ei voi kokoontua ennen kuin sillä on säännöt. Tällä hetkellä käytössä on kolmen ylioppilaskunnan työstämät luonnokset, mutta valta niiden muuttamiseen on meillä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

Kun edustajisto on saanut ylioppilaskunnan säännöt valmiiksi, on lain mukaan myös Aalto-yliopiston rehtorin hyväksyttävä ne. Rehtorin on kuitenkin nimittänyt säätiön hallitus, joka taas on nimitetty yliopistolain luonnoksen mukaisesti, mutta luonnos ei mennyt läpi perustuslakivaliokunnasta.

Joten koko yliopistoa ei pitäisi olla olemassa, eikä sillä myöskään ole lainmukaisesti valittua rehtoria, joka voisi vahvistaa yhtään mitään, saati ylioppilaskunnan sääntöjä. Haaveena on, että jonkinlaisen hermeneuttisen osmoosin myötä edustajisto olisi täysin lainmukainen ja toimivaltainen 1.1.2010, vaikka aloittaakin toimintansa jo elokuussa.

Jos kuulostaa monimutkaiselta, sitä se onkin. Edustajiston koulutuksissa on jo keskusteltu siitä, miten voimme pitää edes ensimmäistä kokousta edeltävää iltakoulua, kun meillä ei ole puheenjohtajaa, eikä sääntöjä siitä, ketkä sinne saavat tulla, eikä mitään prosessia päättää näistä asioista, eikä edes mitään prosessia päättää prosessista.

Tulee mieleen paroni von Münchhausen, joka laskeutui Kuusta Maahan niin, että ripusti Kuun sirpistä köyden ja laskeutui sen päähän asti. Sitten hän leikkasi köyden yläpuoleltaan ja solmi irtopään alapuolelleen ja pääsi taas laskeutumaan yhden köydenmitan. Lopulta hän pääsi Maahan. Mutta hän olikin paroni von Münchhausen.

h1

Yhteissoittolista Ihmisen pojalle

Touko 22, 2009

Tein yhteisöllisen Spotify-soittolistan työn alla olevalle romaanilleni Ihmisen poika. Kirja kertoo hieman kaltaisestani nuoresta miehestä, joka kasvaa sen tiedon varjossa, että saattaa olla Jeesuksen toinen tuleminen.

Pääteemoja ovat:
uskonto
poliittinen korruptio
seksi ja deittailu
Jeesus
80- ja 90-luvuilla kasvaminen
gootti/punk/underground -meininki
graffitit
2000-luvulla eläminen

Osallistukaa soittolistan tekemiseen ja suositelkaa biisejä!
http://open.spotify.com/user/revontuli/playlist/4fpOVEAOnU8ayxZGrnV84K

Olen koettanut löytää muitakin yhteisöllisiä tapoja työstää romaania, ja niitä voi tsekkailla täältä Wreck-a-Moviesta.

h1

Nukketeatteri liikaa Turun poliisille

Touko 16, 2009

Vapaan kulttuurin festivaali oli tulossa jälleen Turkuun täksi viikonlopuksi. Poliisi pidätti esiintyjät ja järjestyjät.

poliisit_turkuFestivaalin idea on, että kulttuurielämää äärimmäisen tiukille ajavassa Turussa olisi tarjolla myös omaehtoista ja maksutonta kulttuuritoimintaa. Tämän vuoden ohjelma pitää sisällään rokkikeikkoja, nukketeatteria, käsityöpajoja, animaationäytöksiä ja kaikenlaista muuta.

Poliisi oli kuitenkin hyökännyt sisään kesken nukketeatteriesityksen, pidättänyt nukketaiteilijan, järjestäjät, yleisöä. Ei ole tiedossa, pidätettiinkö kaikki yleisössä olleet vai päästettiinkö jotkut kävelemään. Syynä ilmeisesti oli ollut huviluvan puute tai joku vastaava mitätön syyte.

Turun kaupungin virkamiehet ja poliitikot jostain syystä tekevät parhaansa ajaakseen kulttuuria ahtaalle. Eikä vain hippien ja talonvaltaajien taidetta vaan jopa kaupungin omia kulttuurilaitoksia, kuten kaupunginteatteria, kaupunginmuseota ja kaupunginorkesteria. Kulttuurin valtionosuuksia on leikattu, koska Turku on kanavoinut niitä kaikenlaisiin omiin tienpäällystysproggiksiinsa sen sijaan, että kaikkien muiden Suomen kuntien lailla käyttäisi rahat siihen, mihin ne on tarkoitettu. Siitä sitten kulttuuripääkaupungiksi.

Viimeksi Vapaan kulttuurin festivaali pidettiin viime vuoden huhtikuussa ja olin silloin itsekin paikalla esittämässä runoja. Meininki oli erittäin positiivinen ja kiinnostava, ja yleisöä oli varsinkin iltaa kohden runsaasti. En heti hahmota, ketä tapahtuma olisi voinut haitata.

h1

Brutaali nukkekabaree Helsingissä ti 19.5.

Touko 14, 2009

Maailman suurenmoisin nukkekirurgi esiintyy toukokuun 19. päivänä Helsingissä. Tyydyttääkseen aplodiennälkäänsä hän suorittaa unohtumattomia leikkauksia ja mitä ihmeellisimpiä lääketieteellisiä temppuja. Tervetuloa Doktor Heartlessin kabareeseen, joka on pullollaan nälkäisiä kyborgeja, kauniita mutantteja ja kuolleita kuuluisuuksia.

Doktor Heartless on vinoutunut nukkekabaree, brutaali komedia, hilpeä friikkisirkus, jonka takana on norjalaissuomalainen kamuni Lars Wingård. Olen itse auttanut tekstin suomentamisessa, ja voin luvata, että mahtavaa aikuisten nukketeatteria on tarjolla.

Doktor Heartless esiintyy tiistaina 19.5. klo 21 Lepakkomiehen Kutiklubilla.

h1

Mutta onko se Star Trekiä?

Touko 10, 2009

Näin uuden Star Trek –leffan eilisiltana, enkä ollut kovin vaikuttunut. Se oli toki hauska ja viihdyttävä toimintaleffa, mutta odotin enemmän.

(Tässä tilityksessä on parit spoilerit, mutta ei se mikään murhamysteeri ole, joten lue pois.)

Ykköskriteerini elokuvalle oli, että jos vien jonkun Trek-ummikon sitä katsomaan, ”tajuaisivatko” he mistä on kyse. Ymmärtäisivätkö he, miksi nuoruudessani minulla oli seinällä Data-juliste, miksi opettelin vulkanuslaisen käsitervehdyksen pari klingoninkielistä fraasia? Ja olisiko tällä leffalla ollut kymmenvuotiaaseen minuun yhtä iso vaikutus kuin varhaisilla TNG-jaksoilla?

Sitä tämä elokuva ei tarjonnut lainkaan. Se puhuttelee faneja tarpeeksi, kun ei riko jatkuvuutta, sisältää vanhoja hokemia, palauttaa retro-asusteet ja sitä rataa. Valtavirtayleisölle se antoi paljon avaruusräjähdyksiä ja planeettojen pinnalla käytyjä nyrkkitappeluita. Mutta ”se jokin” puuttuu.

Siinä ei ole sitä, mikä sai meidät rakastamaan Star Trekiä vaikka siinä oli joskus huonot efektit, laiskaa kirjoittamista tai surkeaa ohjausta. Kaiken teknolätinen keskellä oli inhimillisiä kysymyksiä, filosofisia dilemmoja ja kirkas, utopistinen näkymä tulevaisuudesta. Se antoi toivoa. Tämä antaa… räjähdyksiä ja nyrkkitappeluita.

En mitenkään vastusta räjähdyksiä ja nyrkkitappeluita. Nehän ovat mahtavia. Varsinkin, kun sattuvat vieraiden planeettojen kiertoradoilla. Mutta halusin enemmän.

Tiedostan, että elokuva ei ilmaisumuotona ole kovin sovelias filosofialle ja eettisille kysymyksille. Se on visuaalista tarinankerrontaa. Mutta yksi asia, mikä elokuvissa onnistuu hyvin, on lähikuvat hahmoista, joista olemme oppineet välittämään, tekemässä vaikeita valintoja ja taustalla tunteisiin vetoavaa musiikkia, joka saa minut nauramaan ja itkemään. Rakastan jo valmiiksi näitä hahmoja, joten ajattelin, että tässä se ainakin onnistuu. Mutta ei. Itkin Pirates of the Carribbeania ja Sinkkuelämää –leffoja katsoessa. Mutta tässä? Ei mitään. Pari hyvää vitsiä, runsaasti popcorn-toimintaa, mutta silmät pysyivät kuivina. Kaikki tuntui vain jotenkin samantekevältä.

Monissa arvosteluissa hehkutettiin sitä, että tämä elokuva sisältää henkilökohtaisia tarinoita, joista voimme välittää: Kapteeni Kirkin ja Mr Spockin nuoruuden dilemmat. Tarina on jo tuttu kaikista ennakkojutuista: Kirk on kapinallinen alisuoriutuja, joka vastaa haasteeseen voittaa marttyyrina kuolleen avaruussankari-isänsä maine. Spock temppuilee tunteellisen ihmisperimänsä ja loogisen vulkanuslaisuutensa välillä.

Tai niin varmaan synopsiksessa lukee.

Kirkin tarina on kelvollisesti kerrottu, ja siinä näytteleminen, ohjaus ja käsikirjoitus yhdistyvät varsin hyvään, joskin epäinspiroituneeseen kertomukseen. Näin Jim Kirkistä tulee kapteeni Kirk, joka osaa yhdistää ylimielisen ja omahyväisen asenteensa loistavaan johtajuuteen. Amerikkalaisilla käsikirjoittajilla tuntuu olevan jonkinlainen krooninen Oidipus-kompleksi, jossa jokainen valkoihoinen kaskyt-ja-risat miessankari vertaa itseään isäänsä, mutta tässä se kyllä toimii.

Spockin tarina sen sijaan teeskentelee olevansa jotain, mitä ei ole. En oikeasti tajua, miten tällainen sekavan kirjoittamisen ja laiskan ohjaamisen yhdistelmä päätyi valkokankaalle. Lähtökohtana on, että Spock piilottaa kaikki tunteensa ja väittää perustavansa kaikki päätöksensä logiikalle – aivan kuten tv-sarjassa. Mutta tämä ei välity lainkaan. Kaikki hänen päätöksensä perustuvat puhtaalle, peittelemättömälle tunteelle. Kieltäydyt paikasta Vulkanuksen Tiedeakatemiassa, koska ne haukkuivat äitiäsi? Ärsyynny ilkeäksi, kun Kirk voittaa kokeesi? Kude tyttöystäväsi kanssa hississä? Menetä jatkuvasti malttisi puhuessasi pienimmistäkin asioista? Jätä komentopaikkasi mennäksesi leikkimään Indyä Vulkanukselle? Masennu äitisi menetyksestä? Mitä ihmettä? Jos tarkoitus oli esittää Spock piilottamassa tunteitaan, eikö kannattaisi antaa hänelle jotain kohtauksia, joissa katsoja odottaa hänen näyttämässä tunteitaan (ja näitä oli paljon), mutta sitten tunteita EI näytettäisi? Ennen kuin vasta kliimaksissa, jossa padot vihdoin murtuvat, ja yleisö on kyynelissä, kun katsoo kivikasvojen irvistävän kipuaan.

Sen sijaan saimme tarinan jostain tunteidensa heittelemästä pikkumaisesta jätkästä, jolla on koko ajan huono mäihä, ja joka lopulta ystävystyy kilpakumppaninsa kanssa. Kyllä senkin tarinan kanssa voi elää, mutta miksi teeskennellä, että se on jotain muuta?

Se itse asiassa summaa tunteeni koko elokuvaa kohtaan. Se on kiva avaruusseikkailu, mutta miksi teeskennellä, että se on Star Trekiä?

Istuin Butt-Jannen vieressä teatterissa ja olen paljolti samaa mieltä hänenkin his arvostelunsa kanssa.

h1

Knutepunkt, päivä viisi: Sunnuntai

Touko 4, 2009

Jaakko oli suostutellut minut pelaamaan Jiituomas Harviaisen Rukouksissa posliinialttarilla heti aamiaisen jälkeen. Se olikin loistava aloitus aamulle, jolloin kaikki olivat väsyneitä tai krapulassa.

Peli kertoi joukosta ylimielisiä nuoria näyttelijöitä aamuna Teatterikorkean pääsykokeiden jälkeen. He olivat juhlineet rankasti ja kaikilla oli hatarat muistikuvat eilisillasta. Tarjolla oli jonkinlainen murhamysteerin rakenne (”Kuka kuti kenen kanssa? Miksi minulla on mustelma vatsassa?”), mutta vain sen verran, että muu pelaaminen sai siitä kimmokkeita.

Larpin varsinainen ydin oli hahmojen keskinäinen sanailu. Kaikilla oli fyysisesti heikko olo, he olivat hermostuneita kokeistaan ja yrittivät mollata muita tai saada riitaa aikaan. Loistavaa pelattavaa väsyneessä mielentilassa, kun pelaajat saattoivat istuksia sohvilla lähes vaakatasossa ja haukkua toisiaan.

Harviainen oli mainostanut tätä ”pelinä, jossa kaikki ovat krapulassa eikä kukaan muista mitä on tapahtunut”, mikä sai minut vieroksumaan peliä pitkään, mutta kokonaisuus osoittautuikin mielekkääksi ja kiinnostavaksi. Olin kuullut jonkun esittäneen Faustia edellispäivän versiossa, joten annoin itselleni luvan lausua Hamletia. (Kun olin vetänyt samaa yksinpuhelua edeltävänä iltana klingoniksi ja nyt esitin pitemmän version englanniksi, kohtaus sai hieman surrealistisen kontekstin.)

Kaiken kaikkiaan erittäin kiintoisa kokemus. Harviainen on ehdottomasti yksi aikamme kiinnostavimmista con-larppi-taiteilijoista.

Pelin jälkeen pakattiin laukut ja siirryttiin busseihin, jotka veivät valtaosan Oslon rautatieasemalle ja meidät muut Gardaemonin lentokentälle. Kone ei lähtenyt moneen tuntiin, joten vietimme monta tuntia Peppes Pizzassa jutellen larpeista ja bisneksistä ja roolipeleistä ja taiteesta ja tieteestä ja tutkimuksesta ja elämästä.

Tobias Wrigstad teki kaksi nopeatempoista haastatteluvideota kysyen ihmisiltä Knutepunktissa, mitä heistä oli siistiä. The One Cool Thing –videot ovat Youtubessa täällä ja täällä. Ilmeisesti vastaavia videoita on suuret määrät muistakin coneista, joten ehkä kyseessä on jonkinlainen indie-roolipelitapahtumien trendi.

Mahtavan Solmukirjan Larp, Universe and Everything lisäksi toin mukanani kolme muuta loistokirjaa. Tronsmosta ostamani teos oli Lipstick Traces – The Secret History of the 20th Century, jota Martin aiemmin suositteli. Claus Raasted oli julkaissut valokuvakirjan larpeista, jotka hän järjesti vuonna 2008. Siinä on parisataa sivua mahtavia värikuvia. Ja viimeiseksi sain nimikoidun kappaleen Itras by -roolipeliä, joka on norjalainen surrealistinen pöytäpeli. Sitä käännetään parhaillaan suomeksi, mutta tästä lisää myöhemmin.

Olin hiukan huolestunut, etten pääsisi paluulennolle ilman passia tai henkkareita, mutta onnistuin puhumaan lentokenttähenkilökunnan soittamaan Suomen maahanmuuttoviranomaisille, jotka antoivat luvan päästää minut matkaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli oivallinen Knutepunkt. Rento, innostava, ja sisälsi juuri oikeassa suhteessa bilettämistä, keskusteluita, larppeja, rituaaleja ja teoriaa.