h1

VASTINE: Viini ja moniavioisuus pois lasten kirjoista!

kesäkuu 4, 2010

VASTINE: Viini ja moniavioisuus pois lasten kirjoista!

Vasemmistoliiton kulttuuripoliitikko, kirjailija Mike Pohjola on suivaantunut Evankelisluterilaisen kirkon suunnittelemasta kirjasarjasta.

Kirkko kaavailee lapsille ja nuorillekin suunnattuun Raamattu-julkaisuohjelmaan 66-osaista teosta, joka kertoo juutalaisuudesta ja sen lahkoista. Kirjassa on Suomen lain vastaisia toimia, joita esitetään nuorille täysin normaaleina. Kirjassa henkilöt on jatkuvasti huumeiden vaikutuksen alaisina. Viinillä ja epäjumalien palvonnalla on vahva osuus näissä lahkopiireissä.

Eräs kirjan henkilöistä lävistää itseään masokistisesti nauloilla ja pukeutuu vaippaan kuin nudistinen avohoitotapaus ja nuoret tytöt harrastavat äitinsä kuoltua haureutta isänsä kanssa.

Yksi päähenkilöistä, 33-vuotias poika, on kauhuissaan, eikä haluaisi kuolla uskonsa vuoksi. Hän pelkää ristiinnaulitsemista, mutta noitapoika, johon päähenkilö on ihastunut, houkuttelee hänet kaikkeen mukaan. Ristillä poika näkee toisten aurat, on kauhuissaan ja voi pahoin.

Pohjola on huolissaan myös siitä, että juutalaiset lahkot esitetään hyvin positiivisessa valossa ja luodaan kuva siitä, että lopulta kaikki toiminta on täysin hyväksyttävää ja normaalia. Pohjolan mukaan kirjassa on lainvastaisia toimia, joita esitetään nuorille täysin normaaleina. Kirjan henkilöt lukevat loitsuja, pitävät monia vaimoja, myyvät veljiään orjiksi, tuhoavat kaupunkeja, syyllistyvät sotarikoksiin, jakavat meriä, hallusinoivat erämaassa, siunaavat pyhiä lehmiä, taivaan jumalaa ja neitsytjumalatarta ja vievät uhreja alttarille. Monessa luvussa ylistetään täydellistä kuuliaisuutta näille jumalille, ja annetaan nuorille käskyjä sukuelinten silpomiseen.

Evankelisluterilaisen kirkon Raamattu on suunnattu 0-99-vuotiaille tytöille ja pojille. Kerhoohjelma koostuu “maailmallakin huippusuosituista kirjasarjoista”. Mike Pohjola suunnittelee tekevänsä aiheesta Suomen kansalle kirjallisen kysymyksen sekä tutkintapyynnön keskusrikospoliisille.

Kirjasarja on täysin sopimaton 0-99-vuotiaille. Pohjola esittää, että uskonnolliseen kirjallisuuteen tulisi säätää ikärajat samoin kuin elokuvissa on tehty. Pohjolan mukaan joukko kansanedustajia on puuhaamassa aiheesta lakialoitetta.

“On ristiriitaista, jos sallimme näin vahingollisen materiaalin julkaisun maassamme, jolla voi olla monia haitallisia seurauksia lapsille ja nuorille samalla, kun yritämme kaikin keinoin taistella lasten- ja nuorten mielenterveyden ja terveellisten elämäntapojen puolesta”, Pohjola sanoo.

“Eräs kirjan hahmoista jopa viettää aikaa prostituoitujen, spitaalisten ja fariseusten kanssa, ja parantaa sapattina. Voimmeko sallia tällaisen terveiden arvojen vastaisen kirjallisuuden leviävän maamme nuorison keskuudessa?” kysyy huolestunut Pohjola.

Lisää aiheesta täällä: Kansanedustaja vaatii kirjoille ikärajoja

Mainokset

13 kommenttia

  1. Juuri näin! Loistavaa.


  2. Oikein puhuttu!

    Tavallisesti tyytyisin vaatimaan moiselle turmiolliselle roskalle K-18 ikärajaa, mutta tässä kyseisessä teoksessa syyllistytään myös kiihotukseen kansanryhmää, tai itse asiassa useita kansanryhmiä vastaan. Näin ollen kirja tulisi kieltää kokonaan ja sen levityksestä tulisi seurata asianmukainen rangaistus.


  3. On kunnioitettavaa, että edes joku yrittää tässä mädännäisessä yhteiskunnassamme vielä pitää yllä moraalisia arvoja. Go Mike!


  4. Hihihi. Olipas näppärää. Kyllä Miken pitäisi pystyä parempaan.


  5. Go Mike!

    Hyvä tämä, ei haittaa ollenkaan muistuttaa ihmisiä muutamistakin asioista joita pidetään täysin arkipäiväisenä.


  6. Nyt menit möläyttämään tämänkin ilmoille aivan liian aikaisin. Oikea toimintatapa olisi valmistella hyvissä ajoin hakemus kieltää raamattu ja muut uskonnolliset kirjat, samaan aikaan tukemalla lakialoitetta lisätä kirjoihin ikärajat. Sitten lakialoitteen mentyä läpi hakea kovimpia rajoituksia näillä valmistelluilla papereilla, sekä alkuperäisille teoksille, sekä otteille kirjoista. Jälkimmäisiin voisi käyttää perusteena ”alkuperäisteoksen sisällön esittäminen puolueellisesti valikoimalla otteita, joilla mielenkiinto teosta kohtaan herätetään” tai jotain sensellaista.


  7. Oikein!


  8. No veitpä sanat suustani!


  9. […] VASTINE: Viini ja moniavioisuus pois lasten kirjoista! VASTINE: Viini ja moniavioisuus pois lasten kirjoista! Vasemmistoliiton kulttuuripoliitikko, kirjailija Mike Pohjola on […] […]


  10. Haha Mahtavaa, Mike! Juuri näin! 😀


  11. Hei Mike! Ymmärrän toki hyvin kaltaisesi ajattelevan ihmisen voimakkaan närkästyksen tällaisten taantumuksellisten mielipiteiden edessä. Pyytäisin silti edes vähän armoa meitä kristittyjä kohtaan; me kaikki kun emme ole mitään leenarauhaloita. Uskon jopa että valtaosa meistä kokee hiljaista myötähäpeää kyseisen poliitikon kommenttien johdosta.

    Mutta mitä tähän kuvaukseesi Raamatun sisällöstä tulee, niin täytyy sanoa, että luet ilmeisesti jotain toista käännöstä kuin minä. 🙂 Joka tapauksessa – kuten eräs keskustelija jo totesi – pystyisit varmasti parempaankin.

    Siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, että Raamattu ei kaikilta osin todellakaan sovellu perheen pienimmille.


  12. Pohjolan blogausta ymmärtääkseen pitää lukea tämä uutinen Sanoma Magazinesin tiedotteesta, jonka mukaan ”Julkaisujohtaja Ulla Leppä ei muutenkaan osaa yhdistää kristillisdemokraattien kansanedustajan Leena Rauhalan esittämiä väitteitä mihinkään Sanoma Magazinesin kirjoista.” Tämän takia Pohjolakin on kuvannut Raamatun tavalla, jota kukaan teokseen tutustunut ei tunnista (muuksi kuin tahallaan väärinymmärretyksi).

    Mitä itse tapaukseen tulee, niin Cate Tiernanin Sweep-kirjasarja jäi Suomessa julkaisematta kustantajan päätöksestä. Suomen julkaisusta huolehtivat kertoivat sensuroineensa päihdeviittauksia [lähde], mutta toimitusjohtaja päätti uskonnollisen wicca-aiheen olevan liikaa. Päätöksellä ei kuulemma ole mitään tekemistä suomalaisen kansanedustajan aloitteen kanssa [lähde], niin kuin uskottavaa onkin: eivät kukkahattutädit sentään koko maata hallitse.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: