Viime aikoina on lehdissä ja blogeissa kirjoiteltu kristillisistä jouluperinteistä ja pitäisikö ne poistaa kouluista ja päiväkodeista vai ei. Aika vähälle huomiolle on päässyt se, että melko harva jouluperinne itse asiassa on kristillinen.
Joulu itsessään ei ole alunperin mitenkään kristillinen juhla, vaikka siihen sittemmin liitettiinkin Jeesuksen syntymän juhlinta. Sitä ennen talvipäivänseisausta juhlittiin Rooman Imperiumissa Saturnuksen syntymäjuhlana ja viikingit kuoleman ja tiedonjumala Odinin päivänä. Silloin syksyn pimeys taittui ja valo sai jälleen voiton kuolemasta, se on siis myös Auringon juhla.
Joulun vietossa sinänsä ei siis ole mitään kristillistä. Mutta entä nämä nimenomaiset jouluperinteet?
Monien ihmisten jouluperinteisiin kuuluu tietenkin joitain ihan selkeästi kristinuskoon liittyviä juttuja, kuten joulukirkossa käynti. Jotkut käyvät siellä vain kuuntelemassa kauniita joululauluja, mutta on se silti selkeän kristillinen tapahtuma. Samoin jouluevankeliumin lukeminen ja tiernapoikien esittäminen.
Useimmat muut perinteet ovatkin sitten paljon vähemmän kristillisiä. Jopa sana ”joulu” on pakanallinen jul, toisin kuin englannin Christ’s Mass.
Joulupukki
Nykyinen pukkimme on sekoitus erilaisia lahjoja tuovia hahmoja, leimallisimmin Pohjoismaiden Joulupukkia ja Manner-Euroopan Pyhää Nikolausta. Sen jälkeen ne ovat tietenkin käyneet läpi amerikkalaisen sulatusuunin ja Coca-Colan markkinointitiimi on sementoinut pukin nutun värin. Nikolauksessa on yhteyksiä katolilaiseen pyhimysuskoon (joissain maissa hän muuten kulkee apurinaan vangittu Saatana), mutta Pukki taas on puhtaan pakanallinen ukko.
Muinainen Joulupukki oli todellakin Pukki, alunperin ehkä toinen Thorin vaunuja vetäneistä vuohista. Joulupukki oli salaperäinen ja synkkä pimeyden hahmo. Yksi kylän miehistä veti vuohinaamarin päähänsä ja kiersi talosta taloon vaatimassa lahjoja. 1800-luvulle tultaessa Pukki oli jo vähän hilpeämpi vanha harmaa- tai sininuttuinen vaeltaja, joka toi lahjoja kilteille lapsille. Tuohon aikaan kirkko vastusti syvästi tätä pakanallista perinnettä ja yritti kitkeä sen joulusta, jonka piti olla heidän vapahtajansa armorikas syntymäjuhla. Kaukoviisaasti nähty Runebergin appiukolta arkkipiispa Tengströmiltä, sillä nykyään ainakin kaupungilla kävellessä tuntuu, että Joulupukki on voittanut tämän taistelun 6-0.
Myös varsinkin Ruotsissa suositut olkiset vuohikoristeet ovat tätä samaa perua, vähän toisenlaisia joulupukkeja.
Joulukinkku
Pohjoisessa talvipäivänjuhlien yhteydessä uhrattiin sika hedelmällisyyden jumalalle Freyrille, jonka ratsu oli Kultaharja-niminen karju. Viikingit ja saksit levittivät tapaa Englantiin ja muualle Eurooppaan.
Tästä pakanallisesta tavasta katolinen kirkko piti, sillä mikäpä olisikaan parempi tapa varmistaa, että kasteen ottaneet maurit ja juutalaiset todella olivat hartaasti Kristuksen-uskossa, kuin pakottaa nämä syömään sikaa?
Itse kasvissyöjänä en syö kinkkua, ja tuskin muslimitkaan, mutta mitään erityisen kristillistä ei siinäkään jouluperinteessä ole.
Joulukuusi
Yleisen käsityksen mukaan joulukuusen alku oli siinä, kun muinaiset germaanit toivat ikivihreitä havuja ja puita sisään taloihinsa talveksi tai jouluksi. Tämä on varmasti yksi tausta, mutta saattaa olla, että joulukuusella on myös kristilliset juuret. (On toki myös mahdollista, että tämä kristillinen selitys on keksitty jälkeenpäin, kuten monet muutkin.)
Keskiajan kristillisissä mysteerinäytelmissä yleinen aihe oli syntiinlankeemus. Näissä Paratiisissa kasvavaa hyvän ja pahan tiedon puuta esitti kuusi, johon ripustettiin omenoita esittämään lankeemusta. Joskus niissä roikkui myös öylättejä edustamassa katumusta. Keskiajan loppupuolella kirkko kielsi mysteerinäytelmät liian rivoina, mutta samoihin aikoihin alkoivat puolipakanalliset germaanit tuoda nuo hyvän ja pahan tiedon puut koteihinsa joulunpyhiksi. Aiheesta ei ole vakavaa historiallista todistusaineistoa, mutta mikään ei osoita, että pakanallisten joulupuiden ja paratiisin joulupuiden välillä olisi ollut taukoa sen enempää kuin yhteyttäkään.
Monet tietenkin vastustivat kuusten tuomista sisään pakanallisena toimintana. 1600-luvulla eräs luterilainen teologi ehdottikin, että parempi kuin koristella joulukuusia ”olisi osoittaa lapset kohti tuota hengellistä seetriä, Jeesusta Kristusta”. Hengellinen seetri taitaa monessa kodissa kuitenkin vähemmän tärkeässä osassa kuin hedelmällisyyden ja syntiinlankeemuksen havupuu.
Tulevaisuuden joulu
Jos viimeiset viisikymmentä vuotta elettiin kaupallistumisen aikaa, nyt eletään varmastikin yhtäältä maallistumisen ja toisaalta monikulttuurisuuden aikaa. Amerikkalaiset televisiosarjat ja mainoskampanjat ovat vaikuttaneet jouluperinteisiimme valtavasti, varmasti myös hanukka, ramadan ja kekri, osittain jopa kiitospäivä. Joissain kodeissahan syödään joulukalkkunaa.
Pidän luultavana, että viidensadan vuoden päästäkin ydintalvien pimeimpinä päivinä juhlitaan. Jos luonto on silloin mallillaan, varmaan koteihin tulee joulupuu, jouluruokaa ja Joulupukki. Mutta onko koristeltuna kataja vai mänty? Onko ruokana kinkku, tofukalkkuna vai GM-nauta? Minkä värinen takki Joulupukilla sillä kertaa on?
Kehittävätkö muslimit, juutalaiset, hindut ja buddhalaiset omat jouluperinteensä, vai pystyvätkö he pitämään kiinni omista juhlistaan paremmin kuin kristityt ja pakanat?
Lopuksi
Jotkut ovat kommentoineet myös sitä, että on vaarallista opettaa lapsille jouluevankeliumin kaltaisia legendoita tosina. Tässä kohtaa on aiheellista perehtyä Käytöksen kultaiseen kirjaan (Tuomi Elmgren-Heinonen, 1956):
Joulupukki, joka meillä saapuu jouluaattona ja tanssii piirileikkinsä lasten mukana joulukuusen ympärillä, kuuluu kansan tavan mukaan vasta Tapaninpäivän huvituksiin. Tämä päivä on muutenkin varattu kaikenlaiselle ilonpidolle, kilpa-ajoille, kujeille, leikeille ja vilkkaalle seurustelulle. Maalla joulupukki kiersi talosta taloon, se oli pukeutunut turkkiin tai olkiin tai sillä oli oljesta valmistetut pitkät sarvet. Tapaninpäivänä kiersivät talosta taloon myös erilaisiin pukimiin pukeutuneet tähtipojat. Se seikka, että on julkisestikin keskusteltu siitä, valehdellaanko lapsille, kun heille uskotellaan joulupukin olevan olemassa, todistaa, miten kauas vanhojen kansantapojen tunnelmasta olemme joutuneet. Joulupukki on tietenkin ’leikki-oikea.’ Lapsi antautuu täysin sydämin, niin kuin kansa ennen, joulupukin saapumisen lumoihin, suorittaa kumarruksensa, vastaa kysymyksiin ja leikkii piirileikkinsä aivan yhtä syvästi nauttien, vaikka se tietäisi joulupukin naamarin ja turkin alla piilevän isän, sedän tai jonkun muun läheisen omaisen.
Tänään on muuten pimein vuorokausi satoihin vuosiin, joten valon voittoa todella kelpaa juhlia. Siispä hyvää ja myyttistä joulua kaikille!
Musta tuntuu 