Archive for joulukuu 2010

h1

Kristillisistä jouluperinteistä – Ateistivegetaristi puolustaa joulukinkkua

joulukuu 22, 2010

Viime aikoina on lehdissä ja blogeissa kirjoiteltu kristillisistä jouluperinteistä ja pitäisikö ne poistaa kouluista ja päiväkodeista vai ei. Aika vähälle huomiolle on päässyt se, että melko harva jouluperinne itse asiassa on kristillinen.

Joulu itsessään ei ole alunperin mitenkään kristillinen juhla, vaikka siihen sittemmin liitettiinkin Jeesuksen syntymän juhlinta. Sitä ennen talvipäivänseisausta juhlittiin Rooman Imperiumissa Saturnuksen syntymäjuhlana ja viikingit kuoleman ja tiedonjumala Odinin päivänä. Silloin syksyn pimeys taittui ja valo sai jälleen voiton kuolemasta, se on siis myös Auringon juhla.

Joulun vietossa sinänsä ei siis ole mitään kristillistä. Mutta entä nämä nimenomaiset jouluperinteet?

Monien ihmisten jouluperinteisiin kuuluu tietenkin joitain ihan selkeästi kristinuskoon liittyviä juttuja, kuten joulukirkossa käynti. Jotkut käyvät siellä vain kuuntelemassa kauniita joululauluja, mutta on se silti selkeän kristillinen tapahtuma. Samoin jouluevankeliumin lukeminen ja tiernapoikien esittäminen.

Useimmat muut perinteet ovatkin sitten paljon vähemmän kristillisiä. Jopa sana ”joulu” on pakanallinen jul, toisin kuin englannin Christ’s Mass.

Joulupukki

Nykyinen pukkimme on sekoitus erilaisia lahjoja tuovia hahmoja, leimallisimmin Pohjoismaiden Joulupukkia ja Manner-Euroopan Pyhää Nikolausta. Sen jälkeen ne ovat tietenkin käyneet läpi amerikkalaisen sulatusuunin ja Coca-Colan markkinointitiimi on sementoinut pukin nutun värin. Nikolauksessa on yhteyksiä katolilaiseen pyhimysuskoon (joissain maissa hän muuten kulkee apurinaan vangittu Saatana), mutta Pukki taas on puhtaan pakanallinen ukko.

Muinainen Joulupukki oli todellakin Pukki, alunperin ehkä toinen Thorin vaunuja vetäneistä vuohista. Joulupukki oli salaperäinen ja synkkä pimeyden hahmo. Yksi kylän miehistä veti vuohinaamarin päähänsä ja kiersi talosta taloon vaatimassa lahjoja. 1800-luvulle tultaessa Pukki oli jo vähän hilpeämpi vanha harmaa- tai sininuttuinen vaeltaja, joka toi lahjoja kilteille lapsille. Tuohon aikaan kirkko vastusti syvästi tätä pakanallista perinnettä ja yritti kitkeä sen joulusta, jonka piti olla heidän vapahtajansa armorikas syntymäjuhla. Kaukoviisaasti nähty Runebergin appiukolta arkkipiispa Tengströmiltä, sillä nykyään ainakin kaupungilla kävellessä tuntuu, että Joulupukki on voittanut tämän taistelun 6-0.

Myös varsinkin Ruotsissa suositut olkiset vuohikoristeet ovat tätä samaa perua, vähän toisenlaisia joulupukkeja.

Joulukinkku

Pohjoisessa talvipäivänjuhlien yhteydessä uhrattiin sika hedelmällisyyden jumalalle Freyrille, jonka ratsu oli Kultaharja-niminen karju. Viikingit ja saksit levittivät tapaa Englantiin ja muualle Eurooppaan.

Tästä pakanallisesta tavasta katolinen kirkko piti, sillä mikäpä olisikaan parempi tapa varmistaa, että kasteen ottaneet maurit ja juutalaiset todella olivat hartaasti Kristuksen-uskossa, kuin pakottaa nämä syömään sikaa?

Itse kasvissyöjänä en syö kinkkua, ja tuskin muslimitkaan, mutta mitään erityisen kristillistä ei siinäkään jouluperinteessä ole.

Joulukuusi

Yleisen käsityksen mukaan joulukuusen alku oli siinä, kun muinaiset germaanit toivat ikivihreitä havuja ja puita sisään taloihinsa talveksi tai jouluksi. Tämä on varmasti yksi tausta, mutta saattaa olla, että joulukuusella on myös kristilliset juuret. (On toki myös mahdollista, että tämä kristillinen selitys on keksitty jälkeenpäin, kuten monet muutkin.)

Keskiajan kristillisissä mysteerinäytelmissä yleinen aihe oli syntiinlankeemus. Näissä Paratiisissa kasvavaa hyvän ja pahan tiedon puuta esitti kuusi, johon ripustettiin omenoita esittämään lankeemusta. Joskus niissä roikkui myös öylättejä edustamassa katumusta. Keskiajan loppupuolella kirkko kielsi mysteerinäytelmät liian rivoina, mutta samoihin aikoihin alkoivat puolipakanalliset germaanit tuoda nuo hyvän ja pahan tiedon puut koteihinsa joulunpyhiksi. Aiheesta ei ole vakavaa historiallista todistusaineistoa, mutta mikään ei osoita, että pakanallisten joulupuiden ja paratiisin joulupuiden välillä olisi ollut taukoa sen enempää kuin yhteyttäkään.

Monet tietenkin vastustivat kuusten tuomista sisään pakanallisena toimintana. 1600-luvulla eräs luterilainen teologi ehdottikin, että parempi kuin koristella joulukuusia ”olisi osoittaa lapset kohti tuota hengellistä seetriä, Jeesusta Kristusta”. Hengellinen seetri taitaa monessa kodissa kuitenkin vähemmän tärkeässä osassa kuin hedelmällisyyden ja syntiinlankeemuksen havupuu.

Tulevaisuuden joulu

Jos viimeiset viisikymmentä vuotta elettiin kaupallistumisen aikaa, nyt eletään varmastikin yhtäältä maallistumisen ja toisaalta monikulttuurisuuden aikaa. Amerikkalaiset televisiosarjat ja mainoskampanjat ovat vaikuttaneet jouluperinteisiimme valtavasti, varmasti myös hanukka, ramadan ja kekri, osittain jopa kiitospäivä. Joissain kodeissahan syödään joulukalkkunaa.

Pidän luultavana, että viidensadan vuoden päästäkin ydintalvien pimeimpinä päivinä juhlitaan. Jos luonto on silloin mallillaan, varmaan koteihin tulee joulupuu, jouluruokaa ja Joulupukki. Mutta onko koristeltuna kataja vai mänty? Onko ruokana kinkku, tofukalkkuna vai GM-nauta? Minkä värinen takki Joulupukilla sillä kertaa on?

Kehittävätkö muslimit, juutalaiset, hindut ja buddhalaiset omat jouluperinteensä, vai pystyvätkö he pitämään kiinni omista juhlistaan paremmin kuin kristityt ja pakanat?

Lopuksi

Jotkut ovat kommentoineet myös sitä, että on vaarallista opettaa lapsille jouluevankeliumin kaltaisia legendoita tosina. Tässä kohtaa on aiheellista perehtyä Käytöksen kultaiseen kirjaan (Tuomi Elmgren-Heinonen, 1956):

Joulupukki, joka meillä saapuu jouluaattona ja tanssii piirileikkinsä lasten mukana joulukuusen ympärillä, kuuluu kansan tavan mukaan vasta Tapaninpäivän huvituksiin. Tämä päivä on muutenkin varattu kaikenlaiselle ilonpidolle, kilpa-ajoille, kujeille, leikeille ja vilkkaalle seurustelulle. Maalla joulupukki kiersi talosta taloon, se oli pukeutunut turkkiin tai olkiin tai sillä oli oljesta valmistetut pitkät sarvet. Tapaninpäivänä kiersivät talosta taloon myös erilaisiin pukimiin pukeutuneet tähtipojat. Se seikka, että on julkisestikin keskusteltu siitä, valehdellaanko lapsille, kun heille uskotellaan joulupukin olevan olemassa, todistaa, miten kauas vanhojen kansantapojen tunnelmasta olemme joutuneet. Joulupukki on tietenkin ’leikki-oikea.’ Lapsi antautuu täysin sydämin, niin kuin kansa ennen, joulupukin saapumisen lumoihin, suorittaa kumarruksensa, vastaa kysymyksiin ja leikkii piirileikkinsä aivan yhtä syvästi nauttien, vaikka se tietäisi joulupukin naamarin ja turkin alla piilevän isän, sedän tai jonkun muun läheisen omaisen.

Tänään on muuten pimein vuorokausi satoihin vuosiin, joten valon voittoa todella kelpaa juhlia. Siispä hyvää ja myyttistä joulua kaikille!

Mainokset
h1

Nordic Larp –kirja ilmestyy

joulukuu 22, 2010

Ystäväni Jaakko Stenros ja Markus Montola ovat puolitoista vuotta työstäneet valtavaa valokuvakirjaa kunnianhimoisimmista pohjoismaisista larpeista. Nordic Larp ilmestyy nyt keskiviikkona, itse sain tiistai-iltapäivällä oman tekijänkappaleeni. Ja sitä kyllä kelpaa hehkuttaa!

Kirjassa on kolmekymmentä loistavaa live-roolipeliä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Joitain pelejä olen ollut itse tekemässä (Luminescence, inside:outside, Europa, PanoptiCorp, Dragonbane), toisissa olen ollut pelaajana (Helsingin Camarilla, Ground Zero, The Executive Game, Hamlet, Zombie, Mellan himmel och hav, Silmäpuoli merirosvo) ja kaikista olen kuullut paljon hyvää.

Kirjassa esitellyn viidentoista larppivuoden aikana on ehditty tutkia muun muassa sukupuolirooleja, yhteiskuntaa, syöpää, Norjan natsimiehitystä, mafiaa, kansallisuutta, mielisairauksia, kapitalismia, Shakespearea ja spurguja, sekä seikkailla vampyyrien, lohikäärmeiden, steampunk-avaruusalusten, merirosvojen ja radion välityksellä kommunikoivien kuolleiden henkien parissa. Usein monet näistä ovat yhdistyneet samassa pelissä.

Oma artikkelini In Prison With Kafka and Beckett käsittelee Eirik Fatlandin ja minun suunnittelemaa ja Irene Tankin tuottamaa inside:outside –larppia (vuosilta 2001-2002), joka oli ensimmäinen oma pelini, joka pääsi taidegalleriaan. Kirjassa on pelistä kahdeksan sivua tekstiä ja Frode Dybvadin ottamia kuvia. Kuvat sinänsä ovat hyviä, mutta koska alkuperäiset katosivat Froden laukussa Färsaarille, ovat monet muut jutut paljon visuaalisempia. (Tämä käsittääkseni kuvaa hyvin sitä, miten suuren työn Stenros ja Montola ovat joutuneet tekemään löytääkseen vanhemmista peleistä kuvia.)

Koska larppi on medioimaton teos, jota ei voi tallentaa tai toistaa, on tällaisen kirjan toimittaminen  äärimmäisen hieno kulttuuriteko. Ilman sitä vanhat uraauurtavat roolipelit saattaisivat jäädä vain osallistuvien hapertuviin muistoihin ja nuotioiden äärellä kerrotuiksi tarinoiksi, nyt niistä on dokumentaatiota ja visuaalista todistusaineistoa. Tämän kirjan myötä pohjoismainen larppihistoria muuttuu kuolemattomaksi.

En ole tietenkään vielä ehtinyt lukea koko järkälettä, mutta selailun perusteella se on kattava otos täynnään kiinnostavia artikkeleita ja mahtavia valokuva-aukeamia. Kirja on saatavilla ainakin netistä ja Ateneumin ja Kiasman kirjakaupoista mutta sen voi hankkia myös julkaisubileissä tänään keskiviikkona 22.12.

Julkkarit ovat iltaseitsemästä eteenpäin Dubrovnikissa, Eerikinkatu 11, Helsinki. Tervetuloa mukaan!

Juhlat pidetään samanaikaisesti myös Oslossa, Kööpenhaminassa ja Oslossa, ja ne ovat live-streamilla yhteydessä toisiinsa. Videota voi seurata myös netissä ja siihen voi osallistua Twitterillä (#nordiclarp). (Lupaan, että kaikkien osallistujien ammattinimike ei ole Social Media Expert!)

h1

Elokuvauutisia

joulukuu 18, 2010

Joitain elokuvaan ja teatteriin liittyviä päivityksiä…

*

Sain 4000 euroa käsikirjoitustukea Elokuvasäätiöstä pitkälle fiktioelokuvalleni, jonka työnimi on Viimeistä päivää. Se kertoo kolmesta duunarista, jotka saavat potkut, ja koettavat kiristää työnsä takaisin kidnappaamalla pomon tyttären. Pieleenhän se menee. Olen saanut rahoitusta lyhytelokuville ja kerran tuotantoyhtiö on saanut tekstilleni kehittelytukea, mutta tämä on ensimmäinen itse saamani käsikirjoitustuki pitkälle elokuvalle. Eräänlainen ammattimaisuuden tunnustus, siis.

*

Lauri Nurksen ohjaama ja Katri Mannisen käsikirjoittama Veijarit-elokuva tulee ensi-iltaan joulupäivänä. Näyttelen leffassa minipienessä roolissa alle minuutin, mikä näin ennakkovaroituksena kerrottakoon.

*

Saimme Elinan kanssa Taikin publiikissa johtavalta dekaanilta (eli entiseltä Taikin rehtorilta) tunnustuksen ja kunniakirjan Baabelin metsän menestyksen vuoksi. Kivaa 🙂

*

Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical tulee noin kuukauden päästä ensi-iltaan. Lippuja saattaa olla vielä muutama jäljellä, joten ei kannata odottaa välipäiviin. Olen näytelmän tiimoilta ollut jonkin verran esillä medioissa, tässä puhelimella skannattuna Turun Sanomat Extrassa ollut oivallinen haastattelu.

h1

Hollywoodin kuulumisia, osa 1

joulukuu 17, 2010

Vietin itsenäisyyspäivän tiimoilla viikon Los Angelesissa lähinnä työasioissa. Siellä oli tapaamisia ja pääsin osallistumaan myös Suomen konsulin virka-asunnolla pidettyyn itsenäisyyspäiväjuhlaan, jossa pääesiintyjänä oli itse Joulupukki (tuo suurmies, joka antoi meille itsenäisyytemme). Matkan virallinen syy on vielä salaisuus, mutta ylipäätään ensivierailu Hollywoodissa oli aika jännä! Skientologeja todella on joka puolella, kuvassa L. Ron Hubbard’s Winter Wonderland

Halvin ja pienin saatavilla oleva vuokra-auto oli suomalaisen silmiin silti aika iso, normaali viisiovinen henkilöauto, jolla ajelin ruuhkassa vuokraamolta hotellille. Kartta oli pullollaan tuttuja kadunnimiä ja tien vasemmalla puolella oli palmupuistikoita, oikealla öljykenttä. Ajoin La Cienga Boulevardia pohjoiseen, ja sen poikkikatuina ohittui Santa Monica Freeway, Venice Boulevard ja Fairfax Avenue, kunnes lopulta käännyin Olympic Boulevardille ja sieltä Highland Avenuelle. Pienet kaupat ja kerrostalot vaihtuivat hiljalleen hienoiksi omakotitaloiksi, hotelleiksi ja nähtävyyksiksi. Risteyksissä näkyy Beverly Boulevard, Melrose Avenue, Santa Monica Boulevard, Sunset Boulevard ja Hollywood Boulevard, kunnes lopulta saavuin hotellini parkkipaikalle. Valet ajoi auton paikalleen.

*

Amerikkalainen kontaktini vei minut Santa Monicassa elokuvateatteriin, jossa oli päivänäytöksenä Steam of Life eli Miesten vuoro. Oli kiinnostavaa nähdä se amerikkalaisten seurassa, alun talvimaisemat loivat ihanan ja eksoottisen kontekstin täkäläisille, kun Suomessa ne olivat vain perusmaisemia. Tapasin ohjaaja Mika Hotakaisen, joka paljastui kokkolalaiseksi roolipelaajaksi, eli meillä on paljon yhteisiä kavereita. Kokkola-mafia on kaikkialla.

En muistaakseni ollut koskaan nähnyt Tyyntä valtamerta. Rannalla oli Irakissa kuolleille kalifornialaissotilaille tehty muistomerkki, pieni sotilashautausmaa. Valkoisia puisia ristejä ja siellä täällä Daavidin tähti tai puolikuu. Niitä on joitain satoja. Vieressä on pieni kyltti, jossa on valokuvia irakilaisista. Siinä lukee: ”Sodassa kuolleiden miljoonien irakilaisten muistolle.” Onpa sentään jotain, vaikka irvokkaalta muutaman laitonta valloitussotaa tekevän sotilaan kunnioitus tuntui sen vierellä.

Kävelin lankonkia kunnes se loppui ja sitten tarvoin märässä hiekassa sinne, mihin laineet tulivat. Kuljin vetäytyvän aallon perässä, kunnes sain upotettua kämmeneni Tyynen valtameren veteen. Sitten tuli seuraava aalto ja juoksin sen perässä pois.

*

Conspiracy For Goodia tehdessä tutustuin Tim Kringiin ja hänen avustajiinsa Bobiin ja Zachiin. Menimme heidän kanssaan läheiseen thaimaalaiseen ravintolaan. Tim kertoi hiukan alueesta, Hollywood and Vine on kuulemma se risteys, jossa historiallisesti nuoret näyttelijät ”löydetään”. Risteyksen rakennukset olivat 20-luvulta ja käyneet läpi Hollywoodin kulta-ajan. Isot valkoiset Hollywood-kirjaimet näkyivät kivasti pohjoisella vuorenrinteellä. Tuli mieleen Chinatown tai Roger Rabbit.

Thaimaalaisessa ravintolassa tilasimme ison joukon kala- ja äyriäisruokia, ja söimme niitä aasialaisessa buffet-hengessä. Viikonloppuisin ravintolassa kuulemma esiintyy omistajan veli, joka on thaimaalainen Elvis-imitaattori, joka ei osaa sanaakaan englantia. Nyt tilalla oli vain kolmemetrinen mustaa muovia oleva Elvis-patsas.

*

Lisää Hollywood-päivityksiä tulossa…