Archive for huhtikuu 2011

h1

Ihmisen poika -esittely

22 huhtikuun, 2011

Gummeruksen syyskauden katalogi ilmestyi vähän aikaa sitten. Siinä esitellään kaikki kesän ja vuodenvaihteen välillä ilmestyvät kirjat, ja mukana on omaelämäkerrallinen Jeesus-romaanini Ihmisen poika. Jeesuksen kuoleman ja pian tapahtuvan ylösnousemuksen kunniaksi julkaisen nyt kirjan esittelytekstin ja kansikuvan.

Jeesus tulee, oletko valmis?

Mike Pohjola
Ihmisen poika

Eräänä päivänä pieni Julius Sariola kiipeää leikin lomassa korkeaan puuhun ja putoaa. Kuin ihmeen kaupalla hänen saappaansa tarttuu oksaan, ja Julius pelastuu. Kun hän kertoo tapauksesta äidilleen, tämä kertoo suojelusenkelin pelastaneen hänet, koska Jumalalla on hänelle vielä tehtävä maailmassa.

Tapaus jää vaivaamaan tiukan uskonnollisessa perheessä kasvavaa Juliusta, ja jossain vaiheessa hän oivaltaa, mikä on tuo Jumalan hänelle varaama tehtävä: Julius on Jeesuksen toinen tuleminen. Koska hän tietää, että lopun aikoina tulee vääriä profeettoja, hän ei kerro asiasta kenellekään. Elämäänsä hän alkaa kuitenkin elää valmistautuen vaivihkaa tulevaan tehtäväänsä, mikä se ikinä onkin.

Ihmisen poika on kertomus uskosta ja epäilystä, Commodore 64 -koneista, roolipelaamisesta, Jerusalemin syndroomasta ja Turun taudista. Se on 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani ja ajaton myytti, omaelämäkerrallinen tarina ja tietoinen antirealistinen konstruktio. Ennen kaikkea se on valloitava lukuelämys.

Mike Pohjola (s. 1978) on kirjoittaja ja pelisuunnittelija, joka opiskelee TaiKissa elokuvakäsikirjoittamista. Hän on aiemmin julkaissut mm. nuortenromaanin Kadonneet kyyneleet ja ollut tekemässä Emmy-palkittua tv-sarjaa Ruotsissa. Omaelämäkerrallisen Ihmisen pojan elokuvaoikeudet on jo optioitu Hollywoodiin.

Advertisement