Järjestin viikonloppuna larpin Täällä Kirjokannen alla. Se oli muinaisista ja nykyisistä suomalaisista myyteistä ammentava metsäseikkailularppi – ja varsin onnistunut.
Aamuauringon valaisemat orjat ja matkalaiset odottavat aamupuuron valmistumista.
Kirjokannen alainen maailma pohjautui haluun uudistaa fantasiaroolipelien varsin luutunutta perintöä. Tolkienin Keski-Maa on erinomainen yhdistelmä Kuningas Arthuria, viikinkimyyttejä, Kullervon tarinaa, Raamattua, Shakespearea ja Wagneria – ja on pitkälti sementoinut fantasian kuvaston: lähes kaikissa fantasiaroolipelissä on pakollisina kansoina haltiat, kääpiöt ja rohkeat ihmiset.
Halusin miettiä, millainen keitos saataisiin Kalevalasta, kansalaissodasta, Kaurismäestä, Murheellisten laulujen maasta, Väinö Linnasta, Minna Canthista, hevistä ja muutenkin omasta suomalaisuuden kokemuksestani. Mitä kansoja siitä voi kummuta? Mitä, jos Itämeren suomalaisille kansoille olisi kehittynyt korkeakulttuuri ilman germaanisia tai kristillisiä vaikutteita? Miten uskonnot ja jumalat voisivat kehittyä? Näin syntyi Kirjokannen alainen maailma, joka pelissä heräsi hienosti eloon – kiitos hyvien kirjoittajien ja innostuneiden pelaajien!
Mikko Ryytyn tekemä kartta Kirjokannen alaisista maista.
Pelin dramaturgia oli sellainen, että useimmat pelaajat aloittavat pelin kulkemalla metsän halki Pohjolan Kivimäen vartiotupaan. Matkalla on kaksi porttia, joista kuljetaan porukoina. Ensimmäisen portin jälkeen pelaaja siirtyy välitilaan ja alkaa muuttua hahmokseen. Porukka ei puhu enää pelin ulkopuolisia asioita, mutta jotkut saivat laulaa ryhmänsä tunnusbiisin. Toisen portin jälkeen astutaan pelin maailmaan ja ollaan täysin hahmoissa keskellä Pohjolan salaperäisiä korpia. Melko pian tämän jälkeen kohdataan vielä vartiomies, joka vaatii matkalaisia esittämään asiansa.
Pelin varsinainen pihvi oli etsiä Maailmanpylvään palasia. Pylväs oli seissyt Kivimäellä ja kannatellut Taivaan Kirjokantta siitä lähtien kun Ilmarinen sen oli takonut Suuren Tammen kaaduttua aikojen alussa. Pohjolan nykyinen louhi oli kuitenkin laiminlyönyt pylvään vartioinnin ja se oli luhistunut. Nyt jokainen palanen oli pienen seikkailun tai urotyön takana ympäröivissä monipuolisissa metsissä, kallioissa, hiidenkirnuissa tai vartiotuvan alapuolella avautuvassa lammessa.
Pelin lopussa oli suuri rituaali Pohjolan Kivimäellä, missä Maailmanpylväs oli koottava uudelleen yhteen. Kivimäelle mentiin seitsemällä lukolla suljetun portin lävitse. Rituaalissa ei pystytty enää pelastamaan maailmaa sellaisenaan, mutta voitiin antaa vanhan maailman luhistua Kirjokannen alle ja synnyttää uusi maailmanaika, jonka luonteen löydetyt pylväänpalaset määräsivät. Jokainen joutui valitsemaan, jäisikö vanhaan maailmanaikaan kuolemaan vai astuisiko uuteen tuntemattomaan maailmaan. Odotetusti lähes kaikki astuivat uuteen maailmaan, mutta jotkut myös jäivät. Viimeinen portti johti siis pois Kivimäeltä ja loppurituaalista uuteen maailmaan – ja pelin loppumiseen.
Sampolainen vallankumoustaistelija ja jukolainen Mustakullervon pappi viimeistelevät Maailmanpylvästä kuovinmaalaisten ylimysten auttaessa. Taivaannaula on lyöty puukolla kiinni Maailmanpylvääseen.
Larpin jälkeen lauantai-iltana oli mahtavaa istua nuotiolla kirkkaiden tähtien alla, kertoa tarinoita ja laulaa lauluja. Viime kerrasta oli liian pitkä aika!
Mielettömän suuri kiitos kaikille pelaajille, kirjoittajille, rakentajille, kantajille, ruoanlaittajille, autokuskeille, lavastajille, rituaalisuunnittelijoille, avustajille, verkkosuunnittelijoille, graafikoille. (Mutta okei, ensi kerralla pelipaikka, jossa on sähköt, juokseva vesi ja johon pääsee autolla. 🙂
Viime öinä Ukko Ilmarinen on iskenyt salamoita, ukkosta ja rankkasadetta oikein olan takaa. Vanha maailmanaika siellä jää luhistuvan Kirjokannen alle. Se aiheuttaa hurjia myrskyjä täälläkin vielä monta viikkoa, mutta älkää pelätkö: se pysyy, minkä rakensimme, kunnes joskus
lastemme lasten lapset joutuvat hurjien seikkailujen jälkeen luomaan uuden ja paremman maailman.
Päässäni Pohjolan tytärten pelissä solmima kukkaseppele. Huomatkaa myrkkymarjat!
Musta tuntuu 