h1

Palkittu Baabelin metsä elokuvateattereihin

huhtikuu 19, 2012

LEHDISTÖTIEDOTE

Lyhytelokuvia ei juuri elokuvateattereissa nähdä, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Kaksiminuuttinen seikkailutarina Baabelin metsä esitetään kaikissa Finnkinon teattereissa Koti eläintarhassa -elokuvan alkukuvana.

Baabelin metsä on seikkailuelokuva, jossa kolme lasta yrittävät pelastaa poronvasan pinteestä. Rauna-Aletta on saamelaistyttö, joka tarvitsee apua puun nostamisessa. Hän saa avukseen Erdemin ja Ibain, kaksi poikaa, joista toinen puhuu vain kurdia ja toinen baskia. He eivät jaa yhteistä kieltä, mutta ihmeenomaisesti ymmärtävät toisiaan.

Lyhytelokuvan käsikirjoitti Mike Pohjola ja tuotti Elina Pohjola. Ohjaus on Pohjoloiden yhteinen. Teos kuvattiin Rovaniemellä kesällä 2010 ja sen tuotti Taideteollinen korkeakoulu yhteistyössä Pohjola-filmi Oy:n kanssa. Saman vuoden lokakuussa elokuva voitti Languages Through Lenses -kilpailusarjan pääpalkinnon Prix Europa -festivaaleilla Berliinissä. Sen jälkeen Baabelin metsä on kiertänyt festivaaleilla ympäri maailmaa.

“Minulle on tärkeää, että elokuvat löytävät yleisönsä ja siksi haluankin löytää niille mahdollisimman monia eri levityskanavia”, tuottaja-ohjaaja Elina Pohjola kertoo. “Kun ehdotin Baabelin metsän teatterilevitystä FS Filmille ja Finnkinolle, he olivat heti yhteistyössä mukana.”

Baabelin metsää ja Koti eläintarhassa -elokuvaa levitetään maanlaajuisesti kaikissa Finnkinon teattereissa. Ne saavat ensi-iltansa perjantaina 27.4.2012.

Koti eläintarhassa (We Bought a Zoo) on riemastuttava tositarina kaikenikäisille eläinrakkaille. Elokuvan on ohjannut Cameron Crowe. Se kertoo yksinhuoltajaisästä (Matt Damon), joka ryhtyy perheineen kunnostamaan ränsistynyttä eläintarhaa. Muissa pääosissa nähdään mm. Scarlett Johansson ja Thomas Haden Church. Elokuvan musiikin on tehnyt Sigur Rós –yhtyeen päävokalisti Jón Þór ”Jónsi” Birgisson.

Pohjola-filmi on pohjoiseen elokuvaan erikoistunut tuotantoyhtiö. Seuraavaksi ensi-iltaan tulevat Wille Hyvösen dokumenttielokuva työnimeltä Kummisetä ja Mikko Kuparisen ohjaama, Tuuve Aron Merkki-novelliin pohjautuva Sirocco. Pohjola-filmin perustivat vuonna 2009 tuottaja Elina Pohjola ja käsikirjoittaja, kirjailija Mike Pohjola.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: