h1

Muumimuistoja

elokuu 11, 2014

Päätin lauantain muistelemalla satavuotiasta Tove Janssonia. Olen aina rakastanut Muumeja. Varhaisimmat muistoni niistä ovat, kun äiti luki niitä minulle ja pikkuveljelleni, kun odottelimme neuvolaa Vanha-Ulvilassa.
Sitten luin ne kaikki itsekin ja joka kesä piti mökillä lukea Taikurin hattu, kun tuli sadepäivä. Joskus aurinkoisinakin päivinä.
Kuudennella luokalla meidän luokka Taimon ala-asteella Naantalissa esitti näytemän Muumilaakson joulu. Koska olin lukenut kaikki kirjat, sain olla Muumipappa. Se oli vaikein rooli, koska sillä oli eniten repliikkejä. Mokasin niistä vain yhden. Muumipapan piti ottaa lunta käteensä ja sanoa: ”Tämä on varmaan joulu.” Mutta sanoinkin: ”Tämä on varmaan lunta.”
Kun Muumit-piirretty alkoi, tiesin olevani liian vanha katsomaan sitä. Sitä paitsi se oli aivan vääränlainen, koska Pikku Myy ei ollut tuossa vaiheessa vielä muuttanut Muumitaloon, eikä siellä mitään noitaa ole. Mutta silti tykästyin siihen ja katsoin ”pikkusiskon seurana”.
Nuhjalan sivukirjastossa oli lastenosastolla hyvä sarjakuvakokoelma, johon kuuluivat myös ne A4-kokoiset Muumi-sarjakuvakirjat, joihin oli koottu Toven ja Larsin kaikki sarjakuvat. Vähän outoja ne olivat pillereineen ja viskeineen, mutta luin ne silti kaikki mielelläni.
Yksi kaverini myi yäasteella Anti-Muumi-teepaitoja. Se johtui siitä, että Naantaliin suunniteltiin Muumimaailmaa juuri siihen samaan saareen, missä nuorison oli tapana kokoontua ryyppäämään. Itse en koskaan ollut käyttänyt sitä siihen.
Olin paikalla Muumimaailman avajaisissa, koska siellä oli myös suuri sankarini Tove Jansson. Minä ja muutama muu pyysimme häneltä nimmaria. Olin saanut Turun Sanomien toimittajalta lainaan lehtiön ja kynän. Olin ensimmäinen, jolle Tove antoi nimmarin. Sen jälkeen, kun muutkin pyysivät omistusta, hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi aavistuksen korostuksellisella suomella: ”Saanko lainata tätä?” Annoin lainata kynää.
Minulla on tuo nimikirjoitettu lehtiön sivu edelleen yhden muumikirjan välissä.
Kun ensimmäinen romaanini Kadonneet kyyneleet ilmestyi, pidin mielessäni siinä olevaa satukansaa airiita jonkinlaisina tovejanssonmaisina pikkuötököinä, ja sellaisena ne kirjan kannessakin esiintyvät.
Nyttemmin mökillä ollut Taikurin hattu taitaa olla tuhoutunut, mutta hankin divarista samaa ikäluokkaa olevan painoksen ja luen sitä nyt pojalleni. (Uusissa painoksissa kuvat toistuvat aivan ala-arvoisesti.)
Hyvää syntymäpäivää, Tove! Toivottavasti saat lettuja ja vaapukkahilloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: