Archive for lokakuu 2015

h1

Vaalilupauksia ei voi keksiä jälkikäteen

21 lokakuun, 2015
Muistatteko, kun nykyiset hallituspuolueet ennen vaaleja kertoivat 10 miljardin leikkauksista, jotka kohdistuisivat mm. koulutukseen? En minäkään, mutta Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle sunnuntaina kolumnoinut Tuomas Niskakangas ilmeisesti muistaa.

Screen Shot 2015-10-21 at 15.53.44Tuomas Niskakangasta tituleerataan sekä HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtajaksi että politiikan ja talouden toimituksen uutistuottajaksi. 18.10.2015 julkaistiin hänen kolumninsa Sekasorto etenee aikataulussa. Sen perusteella voisi kuvitella, että musta on valkoista ja valheet totuuksia.

Niskakangas käy läpi Sipilän hallituksen tekemiä ideologisia linjauksia ja väittää, että ne olisivat olleet hyvin tiedossa jo ennen vaaleja. Näin ollen hallituksella olisi myös kansan mandaatti politiikalleen ja ”Pulinat pois!” olisi oikeutettu vaatimus:

”Hallitus ei peitellyt aikeitaan. Vaalien alla valtion säästö- ja uudistustarpeet olivat esillä. Kansa äänesti niitä puolueita, jotka korostivat suurien menoleikkausten tärkeyttä. Maahan syntyi äänestystulosta heijasteleva hallitus.”

Tämä on melkoinen analyysi esitettäväksi kolumnissa, sillä se on täysin vastakkaista mieltä kuin sata prosenttia muista Suomen hallituspolitiikkaa käsittelevistä asiantuntijakirjoituksista.

Sipilä meni vaaleihin sammutetuin lyhdyin eikä kertonut politiikastaan juuri mitään. Sen verran tiedettiin, että muutaman miljardin hän haluaisi leikata. Samaa lupasi Timo Soini. Stubbin Kokoomus puhu 5-6 miljardista. Yksikään äänestäjä ei äänestänyt kymmenen miljardin leikkauksien puolesta.

Erityisen törkeä on hallituksen päätös leikata koulutuksesta, kun sekä Stubb että Sipilä yksiselitteisesti julistivat, että koulutuksesta ei leikata. Soini ei sanonut asiasta juuta eikä jaata. Melko outoa, jos tämäkin on nyt kansan vika.

Kauppatieteen maisteri Niskakankaan itsekritiikki rajoittuu tähän lauseeseen: ”Joukkoviestimien on syytä katsoa peiliin, jos ihmiset eivät ymmärtäneet, että luvatut miljardien leikkaukset näkyvät ihan oikeasti ihmisten arjessa.”

Virkkeen alkuosaan on helppo yhtyä: Joukkoviestimien on syytä katsoa peiliin.

Sipilän leikkauslista ei voi jälkikäteen muuttua hallituspuolueiden vaalilupauksiksi, edes maan päälehden toimesta.

Advertisement