h1

Kirja ei ole vain kirjailijan tekemä

lokakuu 10, 2016

Turun palosta kertova romaanini 1827 on saanut erinomaiset arvostelut ja tosi paljon näkyvyyttä. Kaikissa lehtijutuissa sun muissa aina korostetaan, että ooh, tässä visionäärinen legendaarinen kirjailija on silkkaa nerouttaan uudistanut historiallista romaania tai jotain. Ihan yksin!

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

Se ei pidä paikkaansa. Kirjan tekemisessä on auttanut tosi moni ihminen. Itse tekstiä on hiottu erittäin pitkään kustannustoimittaja Salla Pullin kanssa. Siis tyyliin viisi vuotta. Ilman hänen tarkkaavaisuuttaan, olisi jo neljä vuotta sitten julkaistu aivan keskeneräinen kirjantekele nimeltä ”1827 Inferno”. Onneksi ei julkaistu. Sen jälkeen on hiottu henkilöiden kutsumanimiä ja tekstin jakoa lukuihin ja murteiden oikeakielisyyttä ja rytmiä ja tyyliä ja pilkkuja ja vaikka mitä. Kiitos, Salla!

Kustantamossa ja sen liepeillä on myös moni muu ihminen auttanut kirjan tekemisessä. Tuomo Parikka on taittanut kirjan ja luonut siihen kannen. Anton Sucksdorff on ottanut kirjailijavalokuvan. Jani Blommendahl on järjestänyt kirjan painoon. Katja Leino ja Minttu Nikkilä ovat pitäneet huolta, että myös media huomioi kirjan olemassaolon – ja sen se todella on tehnyt! Laura Lyytinen, Inkeri Penttinen ja Rita Miettinen ovat selittäneet kirjakaupoille, miksi kukaan haluaisi ostaa Turun historiasta kertovaa romaania. Susanna Jussila on pitänyt pyörät pyörimässä kustantamossa. Mikko Meronen ja Anna Baijars ovat johtaneet koko laitosta tänä aikana.

Sitten on kirjapaino Bookwell Porvoossa, jossa PDF-tiedosto muuttuu paperiksi ja musteeksi. Siellä on töissä latojia, kirjapainajia, trukkikuskeja, laaduntarkkailijoita ja vaikka mitä. Olin seuraamassa siellä edellisen romaanini painoa ja sain nähdä nämä kovan luokan duunarit työn touhussa. Isot koneet imevät musteen, punavärin ja metallipantonen, siirtävät sen painolaatalle, iskevät paperiin, leikkaavat paperin, taittavat paperin vihoiksi, sitovat vihot kirjoiksi, leikkaavat reunat suoriksi, liittävät kannet päälle ja pakkaavat valmiit kirjat laatikoihin.

Sen jälkeen Kirjavälityksen kuskit ajavat kirjat kauppoihin ja kirjastoihin, kirjakauppojen myyjät laittavat ne esille ja myyvät niitä, kirjastonhoitajat vinkkaavat teosta kävijöille, kriitikot arvostelevat sen, toimittajat kirjoittavat juttuja (joissa keskitytään kirjailijoihin), tapahtumajärjestäjät kutsuvat kirjailijan kertomaan teoksestaan, ja toivottavasti lukijat vielä lukevatkin sen kirjan.

Lisäksi olen saanut korvaamatonta apua historiantutkijoilta, kavereilta, kollegoilta, perheeltä, museoihmisiltä, matkaoppailta, murretutkijoilta, arkistonhoitajilta ja monelta muulta, kun olen tehnyt taustatutkimusta kirjaani varten.

Kaiken päälle on vielä iso liuta äidinkielenopettajia, lehtoreita, professoreita, apurahalautakuntien jäseniä, poliitikkoja, virkailijoita, sun muuta, jotka mahdollistavat tämän kaiken, ja jotka pitävät pienen kielialueen omaa ja omaleimaista kirjallisuutta tärkeänä.

Elokuvissa ja näytelmissä ja sanomalehdessä ja roolipeleissä ja melkein missä vaan muussa ilmaisumuodossa nämä tekijät ovat näkyvillä käsiohjelmassa tai lopputeksteissä tai tekijälaatikossa. Kirjassa ei koskaan. Kirjailija saa itse laittaa ne kiitoksiin, jos haluaa.

En ymmärrä alkuunkaan, miksi näin on. Suomalaista kirjallisuutta eivät tee vain kirjailijat. Sitä teemme me kaikki!

Myös lukijat. Kiitos teillekin! Ja hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: