h1

Fossiilipohatat varautuvat ilmastonmuutokseen, varaudutaan mekin

marraskuu 19, 2016

Mike Pohjolan puhe puoluevaltuustossa 19.11.2016

screen-shot-2016-11-19-at-15-05-40Hyvät kaverit,

”Maailma muuttuu, Eskoseni.”

Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on jo aiheuttanut tsunameita, kuivuuksia ja muita sääilmiöitä ympäri maailmaa. Suomessakin rikotaan sääennätyksiä sekä kylmässä että kuumassa. Syyriassa kuivuudet ovat aiheuttaneet muuttoliikkeitä, jotka johtivat tuhoiseen sisällissotaan ja lopulta miljooniin pakolaisiin.

Tämä on vasta alkua.

Nykyisillä ilmastosopimuksilla jatkamme ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilipäästöjen lisäämistä vielä toistakymmentä vuotta. Sen jälkeen niitä aletaan hillitä, mutta aivan liian vähän.

Ainoa toivo ilmastonmuutoksen estämiselle poliittisin keinoin olisi maailmanlaajuinen talouisjärjestelmän, yhteiskunnan ja kulttuurin muutos kohti hiilipihiä, kestävää elämäntapaa. Aikaa on pari vuotta. Kuulostaako todennäköiseltä? Ei minustakaan.

Sanotaan optimistisesti, että tämän todennäköisyys voisi olla 15-20%.

Nyt vietetään kansallista Peliviikkoa. Tuo prosenttiluku tarkoittaisi siis sitä, että Maapallo heittää arpakuutiota ja saa kutosen.

Yksi pahimmista ilmastonmuutoksen mahdollisista seurauksesta olisi, että napajäiden sulaessa merenpinnat nousevat viisi metriä tai enemmänkin. Rannikkokaupungit, kuten Helsinki, Turku, Pori, Vaasa ja Oulu tuhoutuisivat. Rannikolla olevat ydinvoimalat, eli kaikki ydinvoimalamme, muuttuisivat käyttökelvottomiksi. Saarivaltiot hukkuisivat. Tsunamit lisääntyisivät entisestään. Ilmastopakolaisten määrä nousisi satoihin miljooniin.

Tämän todennäköisyys ennen kuin minä olen eläkeiässä on noin 20%. Sanotaan, että näin käy, jos heitämme nopalla ykkösen.

Vomme tietysti toivoa, että ilmastonmuutos pysähtyy nykyiseen, jo pahaan tilanteeseensa. Sanotaan, että se olisi nopealla vitonen. Ilmastopakolaisia tulisi muutama kymmenen miljoonaa.

Entäs, jos Maapallo heittää nopalla 2, 3 tai 4? Ilmastonmuutos pahenee, merenpinnat nousevat pari metriä, ilmastopakolaisia on 40-100 miljoonaa. Tämän todennäköisyys olisi siis noin fifty/fifty.

Samalla, kun yritämme pelastaa maailmaa, meidän pitäisi varautua siihen, että se tuhoutuu.

Olin Sitran turvallisuusseminaarissa toissavuonna. Siellä ruotsalainen professori esitti vastaavia madonlukuja. Hänen mukaansa yhteiskunnan rakenteet, kuten demokratia ja poliisilaitos, romahtavat ilmastonmuutoksen seurauksena.

Kysyin, että jos miljardööri kuulee tämän, eikö hän silloin toteaisi, että hän ei voi enää luottaa siihen, että valtio huolehtii omaisuuden periytymisestä hänen lapsilleen. Hänen on itse pidettävä siitä huolta. Professorin mukaan asia on juuri näin, ja jokainen rikas industrialisti kyllä tietää nämä samat riskianalyysit ja todennäköisyydet.

Me tiedämme, että ilmastonmuutos on paha uhka ja sen tietävät myös Donald Trump, Juha Sipilä ja muut fossiilipohatat. Fossiilipohatat, jotka julkisesti kiistävät ilmastonmuutoksen tai estävät työn sen pysäyttämiseksi.

Nämä fossiilipohatat ovat rikastuneet ilmaston tuhoamiselle ja rikastuvat sillä edelleen. Mutta yksityisyydessän he tietävät kyllä, että maailmalle käy huonosti. He ovat jo hyväksyneet sen, että kun maailma heittää noppaa, siitä tulee 1, 2, 3, 4 tai 5. Siitä ei tule kutosta.

Samaan aikaan, kun he pumppaavat keskiluokan ja köyhien rahoja taskuihinsa, tyhjentävät maaperää luonnonvaroista ja vaikeuttavat ilmastonmuutoksen pysäyttämistä, nämä fossiilipohatat sijoittavat yksityisarmeijoihin, kelluviin keinosaariin, linnoitettuihin korkean paikan tontteihin ja keinoihin paeta tuhoamistaan valtioista oman lähipiirinsä kanssa.

Tästä on kyse, kun Shell yrittää porata öljyä Jäämerellä. Tästä on kyse TTIP:ssä. Tästä on kyse Donald Trumpissa, Vladimir Putinissa ja Juha Sipilässä. Tästä on kyse silloin, kun leikataan köyhiltä, koulutuksesta ja terveydestä, ja annetaan rikkaille. Tästä on kyse Talvivaarassa.

Fossiilipohatat tietävät tämän. He myös varautuvat katastrofiin.

Meidänkin täytyy tiedostaa tämä. Meidänkin on varauduttava katastrofiin. Me voimme ja meidän täytyy myös yrittää estää katastrofi ja estää fossiilipohattojen aiheuttama ilmastonmuutos. Jos emme siinä onnistu, meidän on kysyttävä, että kun ilmastonmuutos on tapahtunut, millaisen paremman maailman voimme silloin rakentaa. Vasemmistoa ja oikeudenmukaisuutta tarvitaan silloinkin.

Kiitos.

Mike Pohjola on Vasemmiston kuntavaaliehdokas Helsingissä.

3 kommenttia

  1. ”Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on jo aiheuttanut tsunameita, kuivuuksia ja muita sääilmiöitä”

    Kerro minulle miten ilmaston lämpeneminen aiheuttaa tsunameita, Mikä on sellainen mekanismi joka aiheuttaa tsunamin, muu kuin seisminen ilmiö?


    • Käsittääkseni ilmastonmuutos pahentaa tsunameita. On epäilyksiä, että se myös aiheuttaa niitä, mutta siitä ei ole konsensusta.

      Olisi ehkä ollut parempi puhua hurrikaaneista kuin tsunameista!


      • No jaa, rajumyrsyt (mitä Lontoon murteella joskus nimitetään nimellä hurrikaani) ovat olleet viime aikoina vähenemään päin, ainakin tilastojen mukaan. Yhteys ilmastonmuutokseen taitaa olla toisensuuntainen kuin monet haluavat väittää.

        Tsunameista en ole koskaan kuullut muuta kuin että maanjäristykset aiheuttavat niitä, ei mikään muu. Jos olet kuullut muuta, anna linkki, tutustun asiaan mielelläni.

        Apropoo, tieteessä ei konsensuksella ole merkitystä. Esimerkiksi Ignaz Semmelweis, joka ymmärsi hygienian merkityksen. Lue täältä miten hänen työnsä sopi yhteen konsensuksen kanssa:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ignaz_Semmelweis

        Tai yksityiskohtaisempi teksti englanniksi
        https://en.wikipedia.org/wiki/Ignaz_Semmelweis

        Muitakin esimerkkejä on, mutta tämän muistan parhaiten.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: