
Puheeni Nato-yhteistyötä vastaan
10 toukokuun, 2022Viime lauantaina 7.5. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä kokousti yhdessä päättääkseen, onko Nato-jäsenyys edelleen kynnyskysymys hallitusyhteistyölle. Puoluehallituksen linja oli, että voimme jatkaa hallituksessa vaikka Suomi tekisi Nato-jäsenhakemuksen. Aiempi puoluevaltuuston linjaus oli, että emme voi, ja minä esitin, että pysyisimme tässä linjassa.
Kokouksessa kuultiin useita hyviä puheita puolesta ja vastaan. Myös hallitusyhteistyön kannattajien puheet olivat etupäässä hyvin Nato-kriittisiä. Tunnelma kokouksessa oli koko ajan hyvä ja, heh, toverillinen, vaikka asiasta oltiinkin eri mieltä.
Tein siis puoluevaltuutettuna esityksen, jolla asetuin tässä asiassa puoluejohtoa vastaan. Pidin tällaisen puheen.
Pidin tänään tällaisen puheen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.
*
Kuusitoista vuotta sitten puhuin kynttilöin valaistulla Tehtaankadulla murhatun toimittajan Anna Politkovskajan muistotilaisuudessa. Joku oli tuonut äänekkäät koiransa paikalle ja puheeni aikana huudettiin:
”Miksi koirien haukku kuuluu kovempaa kuin ihmisten puhe?”
Vastasin, että juuri siksi olimme siellä.
Oli jo silloin selvää, että Putinin Venäjä on epädemokraattinen ja aggressiivinen roistovaltio.
Olemme protestoineet urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä Venäjällä, olemme tukeneet sikäläistä demokratialiikettä, tuominneet sodat ja vastustaneet Rosatomia ja muuta energiayhteistyötä. Turhaan.
Valta-asemassa olevat haukkuvat koirat ovat katsoneet rahan ja voiman tärkeämmiksi kuin rauhan ja ihmisoikeudet.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, muuttui yleinen mielipide salamannopeasti. Koiratkin tajusivat, että Putin on roisto ja yhteistyö pitää lopettaa. Samalla ne haukkuivat meitä Venäjä-mielisiksi.
Putin tai Suomen nojatuolikenraalit eivät ole ainoita, joille raha ja voima on tärkeämpää kuin rauha ja ihmisoikeudet. Nämä koirat haukkuvat myös Amerikassa, Turkissa, Israelissa, Unkarissa, Kiinassa ja ympäri maailmaa.
Esitän, että Vasemmistoliitto pysyy linjassaan ja päättää, ettei ole hallituksessa, jos Suomen valtiojohto käynnistää prosessin, joka veisi Suomen Natoon.
Ihmisten puheen on kuuluttava kovempaa kuin koirien haukun.
Esityksestä äänestettiin ja se hävisi äänin 10-52 puoluehallituksen esitystä vastaan. Minun kantani tukijoissa oli sekä kansanedustajia että puoluevaltuutettuja.
Vasemmistoliitto siis pysyy hallituksessa, vaikka Nato-hakemus jätettäisiinkin. Tyydyn tähän päätökseen, mutta Nato-jäsenyyttä vastustan edelleen.
Vastaa