Kiitos kaikesta, Peter von Bagh.

Tunsin Peter von Baghin ennen kaikkea elokuvahistorian professorina, mutta toisinaan törmäsimme myös Sodankylän leffafestareilla, kirjallisuuden parissa tai vastustaessamme yliopistouudistusta. Petteri oli erittäin innoissaan puhumassa mielenosoitusjärjestelyistä.

Viimeinen tapaamisemme taisi sijoittua ratikkaan, kun olin viemässä silloin alle kolmevuotiasta lastani tarhaan. Puhuimme Petterin kanssa siitä, miten elokuvarahoittajat ovat sivistymättömiä, sillä meidän projektimme eivät olleet juuri silloin saaneet rahoitusta.

Poikani osallistuu keskusteluun sanomalla: ”Minä olen kirjastobussi.”
Petteri ei hätkähtänyt yhtään, vaan vastasi: ”Niin, kun sulla on noi jalat, millä sä pääset eteenpäin, ja toi pää, missä on paljon tietoa varastoituna. Tosi hieno huomio kyllä.”

Petteri ei ollut mikään lepäämisen ystävä, joten en toivota rauhallista lepoa. Mutta arvostin häntä suuresti ja kiitän saamistani opetuksista sekä käymistämme keskusteluista.

Advertisement

Turun koulukunnan manifesti puolaksi

Turun koulukunnan manifesti on julkaistu puolaksi nimellä Manifest Szkoły Turku! Kääntäjä Oskar Mieczkowski isännöi minua viime vuonna Torunin Copernicon-tapahtumassa, jossa olin kunniavieraana. Jos puola sujuu, käännös löytyy täältä. Ja aiemmin käännetty Siveysvala täältä, kommenttien kera.

Po tym, co do tej pory zostało tu napisane, łatwo domyślić się jakie są wzajemne stosunki pomiędzy Szkołą Turku a innymi szkołami myślenia o RPG – czyli pomiędzy Turkuistami a gamistami i dramaturgistami. Szkoła Turku walczy o bezpośrednie, ale też długofalowe cele eläytyjistów (immersjonistów) i symulacjonistów.

Englanninkielinen alkuperäisteksti ja muut Turun koulukunnan julkaisut löytyvät täältä. Manifesto on käännetty myös ranskaksi, slovakiksi, venäjäksi ja italiaksi.

Turun koulukunnan manifesti on roolipelejä käsittelevä kiistelty taide-essee, joka peräänkuuluttaa roolihahmoon eläytymistä.

Solmukohta on mahtava!

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread: http://laivforum.net/threads/20275-Solmukohta-2012-appreciation-thread!
Solmukohta talk on Twitter is here: https://twitter.com/#!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk: http://nordiclarptalks.org/post/20957499776/how-to-become-a-god-mike-pohjola

A Finnish delicacy with an informative sign.

 

TS: Pappani ja presidentti

Tänään Turun Sanomissa julkaistu kolumnini Pappani ja presidentti.

Turun Kirjamessuilla

Huomenna alkavat Turun Kirjamessut. Nyt olen menossa sinne kirjailijana, aiemmin olen ollut siellä monena vuotena haastattelijana ja lavaisäntänä. Fiore-lavaa oli hauska isännöidä aikanaan ja vieläkin tunnen tapahtumaan jonkinlaista lukkarinrakkautta, vaikka kustantamot panostavatkin yleensä enemmän uusiin Helsingin messuihin.

Tänä vuonna esiinnyn Ihmisen pojan kanssa joka päivä Turun messuilla:

Perjantai 30.9.1011
11.20 – 11.40 Agricola-lava, haastattelija Sakari Heiskanen
11.40 – 12.00 Akateeminen kirjakauppa (A69), signeeraus

Lauantai 1.10.2011
16.00 – 17.00 Turun scifiseuran osasto, yleisökeskustelu

Sunnuntai 2.10.2011
14.30 – 14.45 Lukulaakso A30
15.50 – 16.10 Fiore-lava, haastattelija Niina Repo
16.10. – 16.20 Akateeminen kirjakauppa (A69), signeeraus

Tulkaahan paikalle ja tervehtimään!

Täällä Kirjokannen alla

Järjestin viikonloppuna larpin Täällä Kirjokannen alla. Se oli muinaisista ja nykyisistä suomalaisista myyteistä ammentava metsäseikkailularppi – ja varsin onnistunut.

Aamuauringon valaisemat orjat ja matkalaiset odottavat aamupuuron valmistumista.

Kirjokannen alainen maailma pohjautui haluun uudistaa fantasiaroolipelien varsin luutunutta perintöä. Tolkienin Keski-Maa on erinomainen yhdistelmä Kuningas Arthuria, viikinkimyyttejä, Kullervon tarinaa, Raamattua, Shakespearea ja Wagneria – ja on pitkälti sementoinut fantasian kuvaston: lähes kaikissa fantasiaroolipelissä on pakollisina kansoina haltiat, kääpiöt ja rohkeat ihmiset.

Halusin miettiä, millainen keitos saataisiin Kalevalasta, kansalaissodasta, Kaurismäestä, Murheellisten laulujen maasta, Väinö Linnasta, Minna Canthista, hevistä ja muutenkin omasta suomalaisuuden kokemuksestani. Mitä kansoja siitä voi kummuta? Mitä, jos Itämeren suomalaisille kansoille olisi kehittynyt korkeakulttuuri ilman germaanisia tai kristillisiä vaikutteita? Miten uskonnot ja jumalat voisivat kehittyä? Näin syntyi Kirjokannen alainen maailma, joka pelissä heräsi hienosti eloon – kiitos hyvien kirjoittajien ja innostuneiden pelaajien!

Mikko Ryytyn tekemä kartta Kirjokannen alaisista maista.

Pelin dramaturgia oli sellainen, että useimmat pelaajat aloittavat pelin kulkemalla metsän halki Pohjolan Kivimäen vartiotupaan. Matkalla on kaksi porttia, joista kuljetaan porukoina. Ensimmäisen portin jälkeen pelaaja siirtyy välitilaan ja alkaa muuttua hahmokseen. Porukka ei puhu enää pelin ulkopuolisia asioita, mutta jotkut saivat laulaa ryhmänsä tunnusbiisin. Toisen portin jälkeen astutaan pelin maailmaan ja ollaan täysin hahmoissa keskellä Pohjolan salaperäisiä korpia. Melko pian tämän jälkeen kohdataan vielä vartiomies, joka vaatii matkalaisia esittämään asiansa.

Pelin varsinainen pihvi oli etsiä Maailmanpylvään palasia. Pylväs oli seissyt Kivimäellä ja kannatellut Taivaan Kirjokantta siitä lähtien kun Ilmarinen sen oli takonut Suuren Tammen kaaduttua aikojen alussa. Pohjolan nykyinen louhi oli kuitenkin laiminlyönyt pylvään vartioinnin ja se oli luhistunut. Nyt jokainen palanen oli pienen seikkailun tai urotyön takana ympäröivissä monipuolisissa metsissä, kallioissa, hiidenkirnuissa tai vartiotuvan alapuolella avautuvassa lammessa.

Pelin lopussa oli suuri rituaali Pohjolan Kivimäellä, missä Maailmanpylväs oli koottava uudelleen yhteen. Kivimäelle mentiin seitsemällä lukolla suljetun portin lävitse. Rituaalissa ei pystytty enää pelastamaan maailmaa sellaisenaan, mutta voitiin antaa vanhan maailman luhistua Kirjokannen alle ja synnyttää uusi maailmanaika, jonka luonteen löydetyt pylväänpalaset määräsivät. Jokainen joutui valitsemaan, jäisikö vanhaan maailmanaikaan kuolemaan vai astuisiko uuteen tuntemattomaan maailmaan. Odotetusti lähes kaikki astuivat uuteen maailmaan, mutta jotkut myös jäivät. Viimeinen portti johti siis pois Kivimäeltä ja loppurituaalista uuteen maailmaan – ja pelin loppumiseen.

Sampolainen vallankumoustaistelija ja jukolainen Mustakullervon pappi viimeistelevät Maailmanpylvästä kuovinmaalaisten ylimysten auttaessa. Taivaannaula on lyöty puukolla kiinni Maailmanpylvääseen.

Larpin jälkeen lauantai-iltana oli mahtavaa istua nuotiolla kirkkaiden tähtien alla, kertoa tarinoita ja laulaa lauluja. Viime kerrasta oli liian pitkä aika!

Mielettömän suuri kiitos kaikille pelaajille, kirjoittajille, rakentajille, kantajille, ruoanlaittajille, autokuskeille, lavastajille, rituaalisuunnittelijoille, avustajille, verkkosuunnittelijoille, graafikoille. (Mutta okei, ensi kerralla pelipaikka, jossa on sähköt, juokseva vesi ja johon pääsee autolla. 🙂

Viime öinä Ukko Ilmarinen on iskenyt salamoita, ukkosta ja rankkasadetta oikein olan takaa. Vanha maailmanaika siellä jää luhistuvan Kirjokannen alle. Se aiheuttaa hurjia myrskyjä täälläkin vielä monta viikkoa, mutta älkää pelätkö: se pysyy, minkä rakensimme, kunnes joskus
lastemme lasten lapset joutuvat hurjien seikkailujen jälkeen luomaan uuden ja paremman maailman.

Päässäni Pohjolan tytärten pelissä solmima kukkaseppele. Huomatkaa myrkkymarjat!

Ropeconissa sunnuntaina

Pohjoismaiden suurin roolipelifestivaali Ropecon alkaa taas huomenna Espoon Dipolissa. Toisena kunniavieraana on jokaisen 80-luvun lopulla aloittaneen pikkupojan suurin idoli, punalaatikko-Dungeos&Dragonsin toimittanut Frank Mentzer! Menen todellakin pyytämään nimmarin Pelaajan ohjekirjaan.

Itse esiinnyn tapahtumassa sunnuntaina kahdessa ohjelmassa. Yksi on roolipelisuunnittelija Ville Vuorelan vetämä englanninkielinen paneeli, jossa kanssapuhujina muun muassa tämä samainen Mentzer. Ja toinen on ”reading”, eli tarjoan mahdollisuuden kuulla parhaita paloja tulevasta omaelämäkerrallisesta Jeesus-romaanistani Ihmisen poika.

Mike Pohjola: Ihmisen poika
Su 11.00 –  Su 12.00, Sali 25 Aloittelijaystävällinen Muu ohjelma
Järjestäjä: Mike Pohjola
Mike Pohjola lukee roolipeliaiheisia otteita syyskuussa ilmestyvästä omaelämänkerrallisesta Jeesus-romaanistaan Ihmisen poika.

The Definition of a hero – Panel discussion
Su 12.00 –  Su 14.00, Auditorio Paneeli Englanninkielinen For foreigners
Järjestäjä: Ville Vuorela, Frank Mentzer, Erik Mona, Mike Pohjola, Pete Nash, Jeff Richard
What makes a hero? Good posture and eyesight? Luck, charm and good looks? A sword, a loincloth and guts? Ville Vuorela hosts a panel discussion with Pete Nash, Mike Pohjola, Jeff Richard and Guests of Honor Frank Mentzer and Erik Mona searching for the answer.

Lisäksi conissa julkaistaan ennätysmäärä kotimaisia roolipelejä! Kymmenisen nimikettä näkee päivänvalon, mukana Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran jättimäinen Unelma keltaisesta kuninkaasta ja muita tanskalaisia roolipelejä.

Kesänovelleja

Lähden pian kesälaitumille täältä työhuoneeltani, joten tarjoankin teille vähän kesälukemista. Minulta ilmestyi nimittäin eriskummallinen kertomus sekä Ylioppilaslehdessä että Aalto-yliopiston Ainossa.

Olen kirjoittanut ja ideoinut nämä aivan eri aikaan, mutta molemmissa nuori aikuinen helsinkiläinen matkustaa Karjalaan nostalgisoimaan. Huomio, Markku Pölönen, tarinoiden elokuvaoikeuksia ei ole vielä myyty! Paljon muuta yhteistä näillä ei olekaan, paitsi ehkä että molemmat ovat myös vähän arkirealismista irrallaan, mutta niinhän minulla usein…

Ylioppilaslehden kesänovelli on nimeltään Vanhan linnan salaisuus, ja löytyy myös nettimuodossa.

Ainossa on kolmeosainen seikkailu nimeltä Maan korvessa. Se ilmestyi Ainoissa 2/2011, 3/2011 ja 4/2011. Ensimmäinen lehdistä on näköislehtenä netissä (tarina alkaa ihan loppusivuilla), muita joutuu ilmeisesti vielä odottelemaan…

Ankallisaarre löytyi pahviroskiksesta!

Pahvinkeräysastiaanhan saa laittaa vain pahvia ja kartonkia, ei esimerkiksi paperia tai muovia. Niinpä yllätykseni oli suuri, kun pahviroskiksen avatessani sieltä minua tuijotti tämä näky: noin kymmenen vuosikertaa Aku Ankkoja. Lehdet paperia ja kannet muovia.

En avannut kaikkia kansioita, mutta arvioisin, että tässä ovat vuosikerrat 1976-1985 tai jotain sitä luokkaa. Ilmeisesti kaikki lehdet ovat tallessa ja hyväkuntoisia. Lehtien takaosasta selvisi, että joskus vuosikymmenen vaihteessa oli perhe muuttanut tänne Töölöön, ja arvatenkin nyt ikääntyneet vanhemmat olivat heittäneet tarpeettomat tavarat pois. Miksi juuri nämä olivat pahviroskiksessa, sitä en osannut arvata.

Mietin, pitäisikö ne siirtää tavalliseen roskikseen, vai peräti ottaa talteen. Ja jos ottaisin talteen, pitäisikö yrittää jäljittää niiden alkuperäinen omistaja (joka kenties on käärmeissään vanhemmilleen), pitää ne itse vai myydä divariin. Ainakin vuosikerrat 1981, 1984 ja 1985 minulla on itsellänikin, mutta muut voisi olla hauska antaa Aslanille – jonka syntymäpäivä itse asiassa on huomenna. (Kenties tällä tavalla Ateistinen Ankkajumala tahtoo lahjoa poikaani?)

Hain meidän vanhat lastenvaunut pahviastian eteen ja nostin kansiot sieltä yksitellen. Joidenkin pinnalla oli hiukan multaa, koska ilmeisesti samassa yhteydessä astiaan oli heitetty myös jonkun ruukkukasvin jämät. Etupäässä lehdet olivat moitteettomassa kunnossa, ja nyt kärryissä odottaa mukava ankalliskirjasto. Divariin vai kotiin? Jos divariin, niin niistä saaduilla rahoilla toki Aslan saa jonkin syntymäpäivälahjan.

Paljonko näistä dyykatuista Akkareista kannattaa pyytää? Yksitellen en varmaan jaksa ruveta myymään, vaikka hinta ehkä olisikin parempi. Vai pitäisikö alkuperäiseen omistajaan vielä ottaa yhteyttä, jos ne ovat päätyneet roskiin jotenkin vahingossa?

Tämähän on melkein niin kuin jonkun Carl Barksin ankkaseikkailun alku! Pian paljastuu, että sarjakuvien tilaaja on kadonnut tai lehtien välistä löytyy Akun näytenumero vuodelta 1951…

Hevimusikaaliin lisäesitys!

Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical on ollut mieletön menestys Turussa, olen vieläkin oikein poissa tolaltani. Vähän väliä Turun Sanomissa tuntuu olevan joku pääkirjoitus, joka käsittelee musikaalia. Siis Turun Sanomissa, joka ennen tunnettiin maailman ainoana urheilulehtenä, joka julkaisee kuolinilmoituksia!

Alkuperäinen esityskausi tammi-helmikuulla myytiin loppuun ja todella monet halukkaat jäivät ilman lippua. Toukokuulle tuli kolme lisäesitystä ja nekin myytiin päivässä loppuun. Nyt teatteri on onnistunut jotenkin järjestämään vielä yhden lisäesityksen 15.5.! Liput sinne tulevat myyntiin 2.3. Turun Nuoren Teatterin ja lippu.fi:n kautta. Nyt ei kannata hidastella, koska tämän jälkeen tämä ei enää toistu!

Esitystä ei harmikseni ole kovin paljoa paheksuttu, jopa entisen Turun piispan (nykyisen SDP:n kansanedustajan) Ilkka Kantolan kerrotaan pitäneen siitä, vaikka Suomen ensimmäinen arkkipiispa esitetään hieman kyseenalaisessa valossa. Mutta muutama ihminen sentään on pahastunut!

Turun Sanomissa kirjoitettiin tällä tavalla: ”Taas se nähtiin, että pirun kanssa ei pidä veljeillä. Alakerran suosikkimusiikilla ratsastava 1827 Infernal Musical on joutunut yläkerran mustalle listalle.” Pekko Honkasalon polvivamma ja Kristian Meurmanin oharit ovat siis Jumalan kostoa. Samaa epäili fundamentalistikristillinen Övertorneå-blogi.

Tällainen reaktio nyt oli odotettavissakin, mutta tästä saatananpalvojatytön pitämän Sokeiden silmien moraali -blogin kirjoituksesta olen aika ylpeä:

”Samaan aikaan arkkipiispa puolisoineen katsellessaan maailman menoa ja hallitsijavaltion ryssien elkeilyä Suomenmaalla tekevät asioista omat johtopäätöksensä lopunajoista päätyen paholaisenpalvontaan järkeiltyään Jumalan luomana/alaisena Saatanan olevan Jumalan tahdon asialla. (Piste minulta käsikirjoittajalle!) […] Nuivasanaisen moitteen tahdon kuitenkin lausua lankeamisesta arkkipiispan sonnustamiseen esityksen luppupuolella viihteestä tutuksi punaiseksi piruksi varustettuna lipevän myyntimiehen elkeillä ja talkshow-vitseillä, mikä on suoranaista Saatanan pilkkaa, jos jotain niin korkeaa ja pyhää voisi pilkata. (Piste pois käsikirjoittajalta.)”

Hevimusikaalia syytetään siis sekä jumalanpilkasta että saatananpilkasta! Pidän tätä melko hyvänä osumana! 🙂