Ville Vuorela mietti blogissaan suhdettani kustantajani Johnny Knigan kanssa, ja miksi minä saan kirjoittaa fiktiota, mutta hän ei. Ensin pieni korjaus: WSOY:n omistama Johnny Kniga Kustannus kustansi Myrskyn ajan vuonna 2003, mutta ei sen jälkeen halunnut julkaista kaunokirjallisuuttani.
Niinpä vaihdoin kustantajaa ja olen nykyään Gummeruksella. Gumma julkaisikin vuonna 2008 esikoisromaanini Kadonneet kyyneleet ja myös Sanaleikkikirjan. Sieltä ilmestyy varmaan ensi vuonna myös Ihmisen poika, ainakin itse olen heihin tyytyväinen. Suosittelen muillekin!
Kustantaja ei päätä, mitä kirjailija saa kirjoittaa, ellei halua maksaa kirjoitustyöstä kunnon ennakkoja joilla voi päästä jo tuntipalkoille. Näin taisi käydä Hannu Raittilalle, jolta tilattiin Mannerheim-romaani. Raittila tosin purki sopimuksen, koska aihe ei sittenkään sytyttänyt tarpeeksi.
Kustantaja päättää, mitä haluaa tehdä kirjoitetulle käsikirjoitukselle, mikäli kirjailija sitä heille tarjoaa. Yleensä kaunokirjallisuuden sopimukset tehdään valmiista tai lähes valmiista käsiksestä, tietokirjassa voi riittää aihe ja tieto kirjailijan pätevyydestä. Vain hyvin harvoin kustantaja ja kirjailija sitoutuvat toisiinsa ennen kirjan kirjoittamista, mutta WSOY ja Jari Tervo tekivät muutama vuosi sitten sopimuksen Tervon kolmen seuraavan kirjan julkaisemisesta. Ainakin Tervo on sopimusta viime viikkoina katunut.
Olen usein ihmetellyt BTJ Kustannuksen bisnesmallia, mutta emoyhtiö BTJ Finland Oy osti hiljattain Kustannusosakeyhtiö Avaimen ja fuusioitti kustannustoimintansa siihen. Vuorelan uuden Häirikkötehdas-kirjan kustantaa siis Avain.
Avaimella, kuten kaikilla normaaleilla kustantamoilla tieto- ja kaunokirjat jaotellaan selkeästi erilleen. Jako ei ole mutkaton – esimerkiksi roolipelikirjat yleensä sisältävät aika paljon fiktiota, mutta ovat myös opaskirjoja roolipelin pelaamiseen. Samoin Sanaleikkikirjanihan olisi voinut vertautua runo- tai aforismikirjoihin, mutta ilmestyi kuitenkin tietopuolelta. Elämäkerrat ovat yleensä tietokirjoja.
Ville Vuorelan Pelintekijän käsikirja on selvästi tietokirja, omaelämäkerrallinen Elämäpeli jossain sieltä välistä. Häirikkötehdas käsittelee ymmärtääkseni Vuorelan omia kouluaikoja omaelämäkerrallisesti, mutta niin tekee myös esimerkiksi Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja oma Ihmisen poikani, ja ne ovat selkeästi romaaneita. Vuorela voisi aivan hyvin ottaa yhteyttä kustantajaansa Avaimella ja sanoa, että aikoo kehittää kirjaansa proosallisempaan suuntaan ja etäännyttää päähenkilöä itsestään. En usko, että kustantamo sen vuoksi haluaisi vetäytyä sopimuksesta, jos kirja muuten on hyvä.
Ja ennen seuraavan kirjan kirjoittamista voikin ottaa suoraan kustantajaan yhteyttä ja sanoa, että ajattelin kirjoittaa tällaisen romaanin, kiinnostaako. Vastaus on luultavasti: ”Alustavasti kyllä, kirjoita käsikirjoituksen ensimmäinen versio, niin katsotaan.”
Ihmisen pojan kanssa halusin jo alkuvaiheessa palautetta kustantajalta, ja sainkin. Esimerkiksi kerronta muuttui paljon kronologisemmaksi ja sain hyviä neuvoja siitä, mikä toimii ja mikä ei. Syyskesästä ensimmäinen käsisversio valmistunee ja sitten alkaakin iso urakka yhteistyönä, kun mietitään, miten siitä saisi myös lukijalle parhaan mahdollisen kokonaisuuden.
Voimia kaikille kirjailijatovereille ja sellaisiksi aikoville!
Musta tuntuu 