Archive for the ‘Gootteilu’ Category

h1

Kolumni: Rouva Lin valokuvat

7 tammikuun, 2013

Lauantain kolumnissani muistelen, kuinka Kiinan kommunistipuolueen propagandisti puhuu gooteista. Julkaistu Turun Sanomissa 5.1.2013.

kolumni_rouva_li_050113

h1

Solmukohta on mahtava!

20 huhtikuun, 2012

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread: http://laivforum.net/threads/20275-Solmukohta-2012-appreciation-thread!
Solmukohta talk on Twitter is here: https://twitter.com/#!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk: http://nordiclarptalks.org/post/20957499776/how-to-become-a-god-mike-pohjola

A Finnish delicacy with an informative sign.

 

h1

Ihmisen pojan traileri

21 syyskuun, 2011

Omaelämäkerrallinen Jeesus-romaanini Ihmisen poika julkaistaan huomenna, mutta se saattaa löytyä jo kaupoista. Sitä odotellessa sopii vilkaista kirjan englanninkielistä traileria. Saa suositella myös ulkomaisille kustantajille.

h1

Hevimusikaaliin lisäesitys!

28 helmikuun, 2011

Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical on ollut mieletön menestys Turussa, olen vieläkin oikein poissa tolaltani. Vähän väliä Turun Sanomissa tuntuu olevan joku pääkirjoitus, joka käsittelee musikaalia. Siis Turun Sanomissa, joka ennen tunnettiin maailman ainoana urheilulehtenä, joka julkaisee kuolinilmoituksia!

Alkuperäinen esityskausi tammi-helmikuulla myytiin loppuun ja todella monet halukkaat jäivät ilman lippua. Toukokuulle tuli kolme lisäesitystä ja nekin myytiin päivässä loppuun. Nyt teatteri on onnistunut jotenkin järjestämään vielä yhden lisäesityksen 15.5.! Liput sinne tulevat myyntiin 2.3. Turun Nuoren Teatterin ja lippu.fi:n kautta. Nyt ei kannata hidastella, koska tämän jälkeen tämä ei enää toistu!

Esitystä ei harmikseni ole kovin paljoa paheksuttu, jopa entisen Turun piispan (nykyisen SDP:n kansanedustajan) Ilkka Kantolan kerrotaan pitäneen siitä, vaikka Suomen ensimmäinen arkkipiispa esitetään hieman kyseenalaisessa valossa. Mutta muutama ihminen sentään on pahastunut!

Turun Sanomissa kirjoitettiin tällä tavalla: ”Taas se nähtiin, että pirun kanssa ei pidä veljeillä. Alakerran suosikkimusiikilla ratsastava 1827 Infernal Musical on joutunut yläkerran mustalle listalle.” Pekko Honkasalon polvivamma ja Kristian Meurmanin oharit ovat siis Jumalan kostoa. Samaa epäili fundamentalistikristillinen Övertorneå-blogi.

Tällainen reaktio nyt oli odotettavissakin, mutta tästä saatananpalvojatytön pitämän Sokeiden silmien moraali -blogin kirjoituksesta olen aika ylpeä:

”Samaan aikaan arkkipiispa puolisoineen katsellessaan maailman menoa ja hallitsijavaltion ryssien elkeilyä Suomenmaalla tekevät asioista omat johtopäätöksensä lopunajoista päätyen paholaisenpalvontaan järkeiltyään Jumalan luomana/alaisena Saatanan olevan Jumalan tahdon asialla. (Piste minulta käsikirjoittajalle!) […] Nuivasanaisen moitteen tahdon kuitenkin lausua lankeamisesta arkkipiispan sonnustamiseen esityksen luppupuolella viihteestä tutuksi punaiseksi piruksi varustettuna lipevän myyntimiehen elkeillä ja talkshow-vitseillä, mikä on suoranaista Saatanan pilkkaa, jos jotain niin korkeaa ja pyhää voisi pilkata. (Piste pois käsikirjoittajalta.)”

Hevimusikaalia syytetään siis sekä jumalanpilkasta että saatananpilkasta! Pidän tätä melko hyvänä osumana! 🙂

h1

Jeesus-biisien Top 10

27 marraskuun, 2010

Teen aina jokaiselle kirjoitusprojektilleni oman soittolistan, jossa on teemaan sopivaa musiikkia. Sitä kuunnellessa pääsee nopeasti oikeaan tunnelmaan. Ihmisen poikaa varten olen kasannut soittolistan, jossa on paljon nuoruuteni musiikkia, mutta erityisesti kappaleita Jeesuksesta.

Jeesusta tai kristinuskoa käsittelevää rokkia on vaikea googlettaa, koska löytyy niin paljon Jeesusta ja kristinuskoa ylistävää rokkia. Kriittisemmästä musiikista ei ole niin tehty listoja. Tässä yksi.

Hassisen Kone – Jeesus tulee. Aikanaan aika paheksuttavakin biisi 80-luvun alusta, nyt melko harmiton rallatus, jossa ironisoidaan ihmisiä, jotka odottavat Jeesuksen toista tulemista. Noihin aikoihin taisi joka toisessa lyhtypylväässä olla ruma aanelonen, jossa luki ”Jeesus tulee! Oletko valmis?” Ismo Alanko jatkaa biisissä: ”Viritä virtes! Osaatko psalmis? Jeesus tulee, vaihda jo pukua, alahan treenata ulkolukua.”

Depeche Mode – Personal Jesus. Kappale siitä, miten kaikki ovat joskus jollekulle toiselle ”Jeesus” eli se ainoa joka välittää. Tarinan mukaan biisi käsitteli alunperin Priscillan ja Elviksen suhdetta. Välillä olen ajatellut tämänkin olevan tv-pastori-biisi, koska siinä puhutaan Jeesukselle soittamisesta. Tästä on myös Johnny Cashilta ja Marilyn Mansonilta loistavat cover-versiot, jotka kaikki ovat soittolistallani. Nina Hagenin, The Clashin tai Tori Amosin versioihin en ole vielä kunnolla tutustunut, mutta ehkä tässä olisi ainesta jonkinlaiseen Personal Jesus –maratoniin, verrokkina monta tuntia kestänyt Sweet Dreams –cover-maraton, jonka Juhana Pettersson toteutti larppiimme En kadu mitään.

PMMP – Henkilökohtaisesti. Jonkinlainen vastakohta Personal Jesuksen anteeksiantavalle Jeesukselle, tässä on tarjolla suomalaisille ehkä tutumpi kohtuuton ja ankara Jeesus, ilmeisesti narsismin symbolina. ”Henkilökohtaisesti oot Kristus itsellesi, muut saavat armahdustasi odottaa. Ja sinä henkilökohtaisesti ainoa sanelija, pääroolissa niin monen muun elämän.”

The Rolling Stones – Sympathy For the Devil. Musiikillisesti loistava paholaisbiisi, jonka kertosäkeessä viitataan Bulgakovin kirjaan Saatana saapuu Moskovaan. Itse säkeistöt kertovat Saatanan historiasta ristiinnaulitsemisesta nykypäivään. Kummallista kyllä, Perkele tuntuu vastustavan paitsi kristinuskoa, myös kapitalismia, sillä hänen hirveyksiinsä ei kuulu niinkään yleinen sodan levittäminen vaan lokakuun vallankumouksen kanntattaminen ja Saksan puolella oleminen toisessa maailmansodassa. Vahvasti amerikkalaisessa perspektiivissä siis ollaan, sillä aika moni suomalainen syyllistyi samoihin synteihin.

Kolmas nainen – Äiti pojastaan pappia toivoi. Jo kappaleen nimi kertoo loistavasti äidin ihanteiden ja pojan elämänkaipuun ristiriidasta – aihe, joka on toki läsnä myös omaelämäkerrallisessa romaanissani. Tarjolla on myös kenties paras suomalaisen rokin puoliriimi. ”Äiti pojastaan pappia TOI-VOI. POIka lauLOI, lauLOI ja JOI. Äiti TOI-VOI, POIka JOI.” Parasta on, että riimi ei nouse liikaa esiin, vaan tulee täysin luontevasti ja kikkailematta.

Genesis – Jesus He Knows Me. Amerikkalaisiin tv-pastoreihin pureutuva kappale. Hyvä biisi, mutta jutun kärkenä on (varmaankin tässä yhteydessä perusteltu) tekopyhyys. ”I believe in the family with my ever-loving wife beside me. She don’t know about my girlfriend, or the man I met last night.” Oman kokemukseni mukaan kristittyjä syyttävät tekopyhyydestä usein vain ne ateistit, jotka eivät tunne yhtään kristittyä. Ei sillä, etteikö Jumalankin leivissä olisi tekopyhää porukkaa, mutta tuskin se nyt jokaista kristittyä leimaa.

Juice Leskinen – Matteus, Markus, Luukas ja mä. Opetuslapsista tai evankelistoista on luonnollisesti laulettu paljon vähemmän kuin Jeesuksesta itsestään. Juice kuitenkin tekee evankeliumien kirjoittajista (jotka eivät edes eläneet samaan aikaan, saati että olisivat tunteneet toisiaan) jonkinlaisen bändin, joka vetää Palestiinan kiertuetta. ”Totuus päätyikö evakeljumiin, ei sen väliä niin, kunhan juteltiin, ja annettiin ihmisen viihtyä, Matteus, Markus, Luukas, ja mä. Ja Matteus hän vyyhtesi tarinaa, kertoi aikansa, sankarista, joka ihmistä soitti kuin kitaraa, tuli jostakin Nasaretista.” Juicella on aika paljon kristinuskoa käsitteleviä biisejä, joiden asenne uskontoa ja Jeesusta kohtaan vaihtelee hyvin paljon. Tämä ei ole mitenkään terävimmästä päästä, mutta näkökulma on hyvin freesi.

Jesus Christ Superstar – Jesus Christ Superstar. Mahtavan musikaalin nimibiisi. ”Jesus Christ Superstar, do you think you are what they say you are?” Lyriikoissa käydään läpi epäloogisuuksia Jeesuksen toiminnassa: jos hän oli Jumalan poika ja hänellä oli joku suunnitelma, niin miksi hän toimi niin kuin toimi? Jos kuuntelette kappaletta (tai musikaalin koko erinomaisen soundtrackin) Spotifysta, suosittelen Lontoon miehitystä vuodelta 1996. Biisistä on myös slovenialaisen industrialbändi Laibachin nerokas coveri.

Monty Python – Always Look on the Bright Side of Life. Life of Brianin legendaarinen loppukappale toimii laulettuna ja vihellettynä. Elokuva itsessään oli murrosikäisenä tajunnanräjäyttävä ja biisi sille nerokas lopetus. Harmillisesti Eric Idle (joka elokuvassa esittää kappaleen) käytti sitä uudelleen näyttämömusikaalissaan Spamalot!, joka siis kertoo kuningas Arthurin tarinan lisäten siihen kaikki mahdolliset Python-hittibiisit. (Mukana on myös Finland, Finland, Finland.) Mutta kun Brianin elämässä syntyy nerokas kontrasti synkästä ristiinnaulitsemisesta ja hauskojen fiilisten viheltämisestä, on biisi lattea jos sen esittää Patsy-aseenkantaja masentuneelle kuninkaalle ja alateksti on sama kuin yläteksti: koeta hei piristyä!

Ramones – I’m Not Jesus. Tämän kappaleen sanat sopivat tosi hyvin Ihmisen pojan teemaan. ”Don’t wanna die for your sins. Got no special powers. Sacrifice and sacrilege. Hey man, I wanna live! I’m not Jesus! I can’t heal you. Taste my blood it doesn’t taste like wine. Can’t you see this cross isn’t mine?” Apocalypticalla on samanniminen pari vuotta vanha metallibiisi, jossa aikuinen mies kohtaa häntä lapsena hyväksikäyttäneen papin, mutta vaikka kappale on hyvä, se ei puhuttele mua yhtä oivasti kuin tämä. En minä ole Jeesus, antakaa minun olla ihminen!

h1

Hevimusikaali 1827

22 tammikuun, 2010

Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…

Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.

Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?

Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.

Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…

Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)

h1

Minervasta lehden kuolemaan

10 lokakuun, 2009

Aika rankka viikko takana.

*

Lipunpolttajien kuvausten alku on viivästynyt (alunperin piti aloittaa ensi viikolla), mikä on aiheuttanut paljon ylimääräistä päänvaivaa, stressiä ja häslinkiä.

Toisaalta aikaa on vapautunut myös muuhun toimintaan. Niinpä olen ollut mielenosoittamassa, näyttelemässä tulevassa Espoo-sketsisarjassa goottia antikvaaria, haudannut yhden aikakauslehden ja pohtinut Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ilmettä.

*

Maanantaina pidettiin Riimuahjo Oy:n hallituksen kokous, jossa päätettiin lopettaa Roolipelaajan julkaiseminen. Lehti tuotti jatkuvasti tappiota, eikä enää ollut kykyjä sijoittaa siihen omaa rahaa. Se oli meille kaikille henkilökohtaisesti tärkeä projekti, joten sen lopettaminen oli raskas päätös.

Roolipelaajan loppumista on puitu pitkällisesti, eikä aina kovin rakentavasti lehden omilla foorumeilla. Myös foorumit suljetaan tämän kuun lopussa.

Ihmeellistä, että roolipelaajien kaltainen aika omaleimainen porukka jaksaa olla näin hajanainen ja torailla keskenään. Syiksi olen kuullut kaikenlaista koulukiusaamisesta suomalaiseen kansanluonteeseen. Nyt on aika aikuistua ja alkaa yhdessä luoda parempaa roolipeliskeneä ja ainaisen naljailun sijaan tukea uusia toimijoita.

*

Torstaina pidettiin Eduskuntatalolla ensimmäinen oranssi mielenosoitus korruptiota vastaan. Olin mukana järjestämässä ja myös puhujana, mutta taustalla oli useampi iso uusia vaaleja vaativa nettiyhteisö, mukaan lukien itse pyörittämäni Eduskuntavaalit 2010. Myös aikaisemmat demokratian hautajaiset saavat nyt tästä jatkoa.

oranssimiekkari_1

Kuva: Tommi Tampio

Paikalla oli alle sata oranssiin pukeutuneita mielenosoittajia, mikä ei ole vielä paljon, mutta jos porukan määrä edes tuplaantuu joka viikko, on meitä pian tuhansia ja sitten kymmeniätuhansia. Vanhasen korruptiohallitus ja ostettu eduskunta eivät kaatuneet tänä torstaina eivätkä kaadu ensi torstainakaan, mutta jonain torstaina ne kaatuvat, kunhan jaksamme olla aktiivisia.

Nyt meitä vilkuili portaiden nurkista moni kansanedustaja ja KMS-rahoilla itsensä ryvettänyt Ilkka Kanerva kipitti mielenosoituksen edustalta piiloon kansanedustajabussiin. Ike on paitsi kansanedustaja, myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja, mistä käsin on tehnyt KMS-myönteistä politiikkaa. Vaadin häntä mikrofonin ääreen vastaamaan kansalaisten syytöksiin, mutta ei tullut.

Islannissa oli pitkälti sama tilanne ja siellä mielenosoittajien ja muiden oranssiin pukeutuneiden määrä kasvoi hiljalleen, kunnes hallitus lopulta kaatui. Meillä on puolellamme Suomen varsin puolueeton ja aktiivinen media, Islannissa kun valtalehdet yrittivät lähinnä piilotella valtaapitävien toilailuja. Jopa niin paljon, että entinen pääministeri ja keskuspankin pääjohtaja Davíð Oddsson palkattiin vähän potkujensa jälkeen valtalehti Morgunblaðiðin päätoimittajaksi.

Suomessa media ja kansa ovat selvästi samalla puolella, joten lähtökohdat ovat Islantiakin paremmat!

Seuraava tapahtuma on ensi viikon torstaina 15.10. klo 17 eduskuntatalolla. Pääset paikalle tai et, muista pukeutua oranssiin joka torstai. Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

*

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY kaipaa logoa ja graafista tunnusta. On debatoitu, pitäisikö sen olla modernistinen vai heraldinen, esittää aaltoja vai jotain symbolisempaa, ja sen sellaista.

Itse pidän klassillisesta kuvastosta ja se sopii mielestäni hyvin ajatukseen sivistysyliopistosta, ja lisäksi tarjoaa hyvää vastapainoa Aalto-yliopiston konsulttimaiselle logolle. (Samalla tavalla kuin ylioppilaskunta toivottavasti tarjoaa jotain pysyvämpiä arvoja ja sisältöjä yliopiston hallituksen teknokraattiselle linjalle.)

minerva_bronzeAntiikin jumaltarustossa on vain yksi jumala, jonka toimenkuvassa yhdistyvät kaikki moninaiset oppialamme: roomalainen neitsytjumalatar Minerva. Minerva oli viisauden, kaupankäynnin, taiteiden, kudonnan, kädentaitojen, sotureiden, lääketieteen, taikuuden ja musiikin jumalatar. Siinä tuli kieltämättä about kaikki Suomen korkeakoulut, mutta missään muussa jumalassa eivät yhdisty insinööritaidot, kaupankäynti ja taiteet.

Minerva myös auttoi Prometheusta varastamaan tulen (=kulttuurin) Olympos-vuoren jumalilta ja tuomaan sen ihmisille. Minervan lähin vastine kreikkalaisessa jumaltarustossa on Pallas Athene. Hän ei ole käytössä muilla suomalaisilla yliopistoilla.

Ehdotin AYY:n edustajistolle, että valitsemme suojelijattareksemme Minervan ja hänet esitetään jollain modernilla tavalla visuaalisessa ilmeessämme.

h1

Kadonneille kyynelille Lasten LukuVarkaus -palkinto!

11 kesäkuun, 2009

Terveisiä Sodankylästä. Eilisellä Suomen halki ulottuneella automatkalla pysähdyimme Varkaudessa, jossa Vekara-Varkaus-viikon yhtenä kohokohtana jaettiin Lasten LukuVarkaus -palkinto. Ja kyllä kannatti: ehdolla ollut fantasiaromaanini Kadonneet kyyneleet julistettiin voittajaksi!

Voittajan valitsi kuusihenkinen 10-12-vuotias lapsiraati, joka luki seitsemän lasten- ja nuortenkirjaa, ja valitsi niistä suosikkinsa. Monet aikuiset ovat sanoneet Kadonneita kyyneliä liian vaikeaksi tai synkäksi varhaisnuorisolle, mutta niinpä vain lapset tietävät paremmin, mitä haluavat lukea.


Aikuisillehan kirjoitetaan dekkari- ja trillerisarjojen lisäksi myös niin sanottua laatukirjallisuutta, mutta monella on se käsitys, että lapsille riittää bulkkitavara. Kadonneet kyyneleet on tarkoitettu nimenomaan laatukirjallisuudeksi nuorille, joten on mielettömän upeaa, että se sellaiseksi myös todetaan. Tämä on ainoa lukijoiden itsensä myöntämä palkinto lasten- ja nuortenkirjalle.

Tapahtuma oli liikuttava: 8-vuotias lauloi pianon säestyksellä, sitten kulttuuritoimen ja sponsoroivan StoraEnson edustajan puheet, ja lopulta lapsiraati nostettiin lavalle kertomaan ehdokkaat ja paljastamaan voittaja. Sen jälkeen sain hedelmäkorin ja kunniakirjan, ja sanoin itsekin muutaman sanan.

Voittorahat tulevat kyllä tarpeeseen, kun yritän viettää samaan aikaan sekä taiteilijan, opiskelijan että yrittäjän elämää, jotka harvoin ovat kovin tuottoisia…

h1

Knutepunkt, päivä neljä: Lauantai

29 huhtikuun, 2009

Saatoin unohtaa mainita joitain tärkeitä yksityiskohtia perjantai-illalta, kuten outo improvisoitu fantasiaseikkailu näyttelijä Daniel Krauklisin kanssa. Tapasin myös miehen, jolla oli pitkät kynnet ja pitkä, vaalea tukka, jota norjalaiset kutsuivat nimellä ”nuori Mike Pohjola”. Mukava kaveri, joten ei siis ihan kaltaiseni.

Olin ilmoittautunut moniin ohjelmiin lauantaiaamupäivällä, mutta nukuin useimpien läpi. Ehdin osallistumaan Jiituomas Harviaisen luennon jälkeiseen keskusteluun. Luennon aiheena oli ollut rituaalien ja larppien yhtäläiset ja erilaiset piirteet. Harmi, että missasin, mutta artikkeleita on ilmeisesti jo tulossa.

Herätin Martinin, raahasin hänet lounaalle ja sitten aloimme rakentaa esiintymispuitteitamme. En ole usein krapulassa, mutta tuntemattomista syistä tämä kirous oli tänä päivänä päälleni langennut. Päänsärkyä, pahoinvointia, sekavuutta, ja muuta mukavaa.

Knutepunktin käytännön järjestelyt toimivat yleisesti ottaen hyvin, mutta huomasin paljon ongelmia tekniikan kanssa. Äänipiuhoja puuttui, jatkojohtoja ei löytynyt, videoprojektorit myöhässä. Roudarit tekivät, minkä pystyivät, mutta tuli vaikutelma, että kamaa ei vaan ollut tarpeeksi. Myöhemmin illalla päädyin lainaamaan läppäriäni Erlendin ja Katri Lassilan elokuville, koska niitä ei jostain syystä voinut näyttää muilla laitteilla.

Kun kaikki oli valmista, pidimme puolentoista tunnin esitelmän, aloittaen Sanningen om Marikasta, ja jatkaen siitä eteenpäin. Loimme eräänlaisen tarinankaaren sen ympärille, että viime vuoden Solmukohdassa olimme juuri valmistautumassa lähtöömme Cannesiin ja kansainväliseen Emmy-gaalaan.

Kun kerroimme tarinamme meistä gaalassa, laittamassa kynsilakkaa ja näyttämässä keskaria passiiviselle medialle, ja voittamassa sen patsaan… ihmiset taputtivat. Se oli mukava, lämmin hetki. Me molemmat olemme niin monta vuotta olleet ne ärsyttävät jätkät mustassa, jotka esittävät hävyttömiä vaatimuksia ja joita syytetään harrastuksen tuhoamisesta viemällä sitä milloin mihinkin väärään suuntaan, joten tämä yhteisöllisyyden tunne oli mahtavaa. Ei katkeruutta, ei kateutta, vain iloa. (Ja perustellusti, sillä mielestämme tämä on juurikin pohjoismaista roolipelaamista yhdistettynä perinteiseen televisioon.)

Sitten puhuimme pitkällisesti Dollplaysta ja hyvin, hyvin, hyvin lyhyesti kahdesta tulevasta projektista: The Artists ja TEVA. Yhteenvetona: ”Emme voi oikeastaan sanoa mitään näistä.” ”Ehkä voisimme sanoa, missä maassa se alkaa?” ”No, se saattaa alkaa jossain yksittäisessä maassa, tai ehkä ei.”

Illan viimeinen ohjelma, Erlendin elokuvaa lukuunottamatta, oli keskusteluohjelmaa emuloiva jeepform-peli. Idea oli jonkinlainen elämänkerta-tv-ohjelma, jossa yleisö improvisoi/roolipelaa henkilön elämän keskeisiä hetkiä. Tällaiset kokeilut ovat tärkeitä, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Jutusta tuli ylipitkää improvisaatioteatteria ilman yhdistävää juonta tai pointtia.

Ohjelman jälkeen tarjolla oli paljon hengailua ja kummallisia juhlia. Tsekeillä oli mökissään juhla, jossa tarjoiltiin pahaa alkoholia, mutta kostin tuomalla turkinpippureita tuliaisena. Ihmiset esittivät lauluja kotimaistaan, mikä oli mielestäni yllättävän kansallismielistä Knutepunktien kansainväliseen henkeen, joten sanoin tulevani klingonien kotiplaneetalta. Minua tietenkin pyydettiin laulamaan klingonioopperaa, mutta päätin sen sijaan esittää monologin prinssi Khamletin tragediasta. (Jaakko hyväksyi, todeten, että se on paljon parempi alkuperäisellä klingonilla esitettynä.)

Jukka ja Hakkis vetivät yhden sijaan kaksi juomistyöpajaa tänä vuonna. Ensimmäinen oli salainen, joten en voi kirjoittaa siitä mitään. Toinen oli lyhyt ”porttivartti”, jossa seuraamme liittyi hyvin humalainen ja hyvin nuori färsaarelainen ensikertalainen, jonka nimesin Junioriksi. Hän ei tiennyt, kuka kukaan oli, joka oli mielestämme hupaisaa. Jos olisimme olleet vähemmän ylimielisiä ja humalaisia, olisimme ehkä esittäytyneet, mutta sellainen ei ole Knutepunktin lauantai-ilta.

h1

Knutepunkt, päivä kolme: Perjantai

23 huhtikuun, 2009

Onnistuin heräämään aamukahdeksaksi Johannan Physical Rituals –työpajaan. Se tuntui enemmänkin teatterityöpajalta, johon oli yhdistetty konseptuaalisia eläytymisharjotteita, mikä sinänsä oli mahtavaa, mutta kaukana Knutepunkt-rituaaleista.

Aamiaisen jälkeen menin kuuntelemaan luentoa tsekkiläisestä larppaamisesta. Kaikki kuulijat taisivat mennä sisään ylimielisellä asenteella ja lähteä harvinaisen nöyrinä. Tsekeillä on dokumentoituja larppeja jo ajalta ennen toista maailmansotaa. Ja jotain sinnepäin jo ennen ensimmäistä! Mieletöntä.

Ennen lounasta vedin pienet päikkärit kerätäkseni voimani iltapäivää varten. En odottanut ruokailuilta paljoa, mutta ateriat osoittautuivat mahtaviksi norjalaisiksi tapas-buffeteiksi täynnä enemmän vaihtoehtoja kuin lautaselle mahtui. Lihansyöjillä tietysti vieläkin enemmän!

Sitten koitti oman rituaalityöpajani vuoro. Se, että edes halusin järjestää rituaalityöpajan riittänee todisteeksi, että olen muuttunut täysin norjalaiseksi.

En tiedä, mihin muuhun laavua käytettiin, mutta tähän se oli omiaan. Keskellä loimusi tuli, jonka ympärille kokoonnuimme. Ensin uhrasimme hiukan viiniä Dionysos-jumalalle joko juomalla sitä tai kaatamalla sitä tuleen, ja minä piirsin rituaaliveitsellä maagisen ympyrän osallistujien ympärille.

Kokeilimme kolmea tai neljää erityyppistä kuoroa, aloittaen klassisella dionyysisellä dityrambille, jossa on vain kuoro ja sen johtaja tai pappi. Sitten lisäsimme yhden näyttelijän, sitten toisen, siirtyen koko ajan lähemmäs kreikkalaista tragediaa, jossa kuoro on vain yksi näyttämöllä oleva asia. Aristoteles ja Nietzsche sanoivat, että kuoro on ihanteellinen yleisö, ja halusin kokeilla, mitä se tarkoittaa. Luulen, että tajuan nyt, mutta vedän kyllä jotain vastaavaa Ropeconissakin.

Naamioita ja musiikkia ja yksinpuheluita ja messuamista. Omasta mielestäni se oli aika siistiä, joskin kyseessä oli vielä selvästi oppimiskokemus. Monet odottivat feikkirituaalia enemmänkin kuin rituaaleja käsittelevää työpajaa, ja he pettyivät, kun saivat liikaa teoriaa ja liian vähän rumpuja.

Rituaalin jälkeen oli gaalan vuoro. Bileissä jokaisen piti pukeutua lempiväriinsä, joten itse sonnustauduin Amsterdamista vuodenvaihteessa hankkimaani goottipukuun. Hakkis ja Jukka olivat päätyneet pinkkeihin stetsoneihin ja kaapuihin, ja muuttuivat rakkauden velhoiksi.

Bileissä oli pari erinomaista burleskiesitystä, mahtavia ihmisiä, paljon erilaisia juomia, väkeä liikkumassa pienistä piireistä isoihin ryhmiin ja taas yksityisiin keskusteluihin ja paljon tanssia. Tämä oli minulle se pakollinen yö, jolloin valvotaan aivan liian myöhään, ja täysin sen arvoinen.