Archive for the ‘Novellit’ Category

h1

Hevimusikaalin etko-osa: 1825 – Adventti

28 marraskuun, 2011

Eilen, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, alkoi Turun Sanomissa ilmestyä kirjoittamani jatkosarja tai joulukalenteri nimeltä 1825 – Adventti.

Siinä selviää moni 1827 – Infernal Musicalin taustakysymys. Miten Maria Vass päätyi Hellmaneille töihin? Miksi Elias Hellman lähti Karjalaan keräämään runoja? Miten käy Lispetin kielletyn rakkauden? Onnistuuko arkkipiispa Tengström estämään rahvaan halun tuoda joulukuusia taloihinsa?


Seurataan siis joulunodotusta kultakauden Turussa pari vuotta ennen paloa. Tämä oli sitä aikaa, kun nykyiset ikiaikaisina pitämämme jouluperinteet – kuusi, kinkku, pukki, lahjat ja muut – vasta tekivät tuloaan tähän protestanttien pyhimpään aikaan. Toisaalta jotkut perinteet – ajoitus talvipäivänseisauksen yhteydessä, joulurauhanjulistus, joulupuuro – olivat jo tuolloin vanhoja ja jatkuvat varmaan vielä kauas tulevaisuuteen.

Ajatukseni on, että tämä toimii sekä hevimusikaalin faneille että niille, joille nämä hahmot eivät vielä ole tuttuja. Tervetuloa seuraamaan tuttujen hahmojen joulunodotusta Turun Sanomien 28-osaisessa jatkosarjassa 1825 – Adventti. Elias Hellmanin roolissa nähty Lauri Kukkonen palaa rooliinsa Mikael Rydenfeltin valokuvissa.

Joka päivä paperilehdessä ja myös osoitteessa http://www.ts.fi/joulukalenteri

Sunnuntaisin ja jouluaattona netissä myös taustoittava video!

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun Elias Hellman hyppäsi lautturin kyytiin Aurajoen suistolla. Elias oli matkustanut pitkään suorittamassa salaista tehtäväänsä ja oli viimein palaamassa kotiinsa lepäämään.

”Se o arventsunnunta tännä”, lautturi sanoi. ”Saak kyssy, mikää mies te ootte?”

Advertisement
h1

Kesänovelleja

30 kesäkuun, 2011

Lähden pian kesälaitumille täältä työhuoneeltani, joten tarjoankin teille vähän kesälukemista. Minulta ilmestyi nimittäin eriskummallinen kertomus sekä Ylioppilaslehdessä että Aalto-yliopiston Ainossa.

Olen kirjoittanut ja ideoinut nämä aivan eri aikaan, mutta molemmissa nuori aikuinen helsinkiläinen matkustaa Karjalaan nostalgisoimaan. Huomio, Markku Pölönen, tarinoiden elokuvaoikeuksia ei ole vielä myyty! Paljon muuta yhteistä näillä ei olekaan, paitsi ehkä että molemmat ovat myös vähän arkirealismista irrallaan, mutta niinhän minulla usein…

Ylioppilaslehden kesänovelli on nimeltään Vanhan linnan salaisuus, ja löytyy myös nettimuodossa.

Ainossa on kolmeosainen seikkailu nimeltä Maan korvessa. Se ilmestyi Ainoissa 2/2011, 3/2011 ja 4/2011. Ensimmäinen lehdistä on näköislehtenä netissä (tarina alkaa ihan loppusivuilla), muita joutuu ilmeisesti vielä odottelemaan…