Solmukohta on mahtava!

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread: http://laivforum.net/threads/20275-Solmukohta-2012-appreciation-thread!
Solmukohta talk on Twitter is here: https://twitter.com/#!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk: http://nordiclarptalks.org/post/20957499776/how-to-become-a-god-mike-pohjola

A Finnish delicacy with an informative sign.

 

Advertisement

Nordic Larp Talks ja State of Play

Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, interaktiivisuudesta tai roolipeleistä, suosittelen viettämään tämän illan Club PRKL:ssä Helsingissä tai netissä seuraamassa tapahtuman live streamia. Tänään julkaistaan uusi Solmukohta-kirja States of Play sekä pidetään Nordic Larp Talks ensi kertaa Suomessa.

Ovet aukeavat kuudelta, erinomainen States of Play julkaistaan seitsemältä ja Johanna Koljosen emännöimä Nordic Larp Talks alkaa kahdeksalta!

States of Playn on päätoimittanut Juhana Pettersson ja siinä on kymmeniä todella kiinnostavia ertikkeleita Pohjoismaiseen roolipelitraditioon liittyvästä suunnittelusta, teoriasta, dokumentaatiosta ja seurauksista. Oma artikkelini Folk Fantasy käsittelee Täällä Kirjokannen alla -larppia ja mahdollista uutta alkua fantasiagenrelle. Kirja on myös ladattavina ilmaisena PDF-tiedostona.

Tässä hieman englanninkielistä infoa Nordic Larp Talkseista:

We are proud to welcome you to Nordic Larp Talks Helsinki 2012 – an evening of entertaining, thought-provoking and mind-boggling lectures about projects and ideas from the Nordic tradition of live action roleplaying games.

The talks are presented by writer, radio & television host as well as winner of the innovator category of this year’s The Swedish Grand Journalism Prize award, Johanna Koljonen.

You can follow the talks live streamed on nordiclarptalks.org Wednesday April 11th 8pm EEST or at the PRKL club in central Helsinki, Kaisaniemenkatu 4.

Speakers
Mike Pohjola – How to become a god
Johanna Macdonald – From stage to larp
JP Kaljonen – The interplay between player and man in the street
Jesper Bruun – Experimental Larp Design
Lizzie Stark – Playing in Graveyards: Terror collides with larp in New York City

Oma esitelmäni, How To Become A God, käsittelee draaman historiaa Dionysos-rituaaleista tositelevisioon ja edemmäs, ja miten tämä kaikki liittyy roolipelleihin. Samalla tulen myös vastanneeksi erääseen mysteeriin Aristoteleen Runousopissa, joka on ihmetyttänyt teatteritutkijoita kolmetuhatta vuotta…

Nähdään siellä!

Täällä Kirjokannen alla

Järjestin viikonloppuna larpin Täällä Kirjokannen alla. Se oli muinaisista ja nykyisistä suomalaisista myyteistä ammentava metsäseikkailularppi – ja varsin onnistunut.

Aamuauringon valaisemat orjat ja matkalaiset odottavat aamupuuron valmistumista.

Kirjokannen alainen maailma pohjautui haluun uudistaa fantasiaroolipelien varsin luutunutta perintöä. Tolkienin Keski-Maa on erinomainen yhdistelmä Kuningas Arthuria, viikinkimyyttejä, Kullervon tarinaa, Raamattua, Shakespearea ja Wagneria – ja on pitkälti sementoinut fantasian kuvaston: lähes kaikissa fantasiaroolipelissä on pakollisina kansoina haltiat, kääpiöt ja rohkeat ihmiset.

Halusin miettiä, millainen keitos saataisiin Kalevalasta, kansalaissodasta, Kaurismäestä, Murheellisten laulujen maasta, Väinö Linnasta, Minna Canthista, hevistä ja muutenkin omasta suomalaisuuden kokemuksestani. Mitä kansoja siitä voi kummuta? Mitä, jos Itämeren suomalaisille kansoille olisi kehittynyt korkeakulttuuri ilman germaanisia tai kristillisiä vaikutteita? Miten uskonnot ja jumalat voisivat kehittyä? Näin syntyi Kirjokannen alainen maailma, joka pelissä heräsi hienosti eloon – kiitos hyvien kirjoittajien ja innostuneiden pelaajien!

Mikko Ryytyn tekemä kartta Kirjokannen alaisista maista.

Pelin dramaturgia oli sellainen, että useimmat pelaajat aloittavat pelin kulkemalla metsän halki Pohjolan Kivimäen vartiotupaan. Matkalla on kaksi porttia, joista kuljetaan porukoina. Ensimmäisen portin jälkeen pelaaja siirtyy välitilaan ja alkaa muuttua hahmokseen. Porukka ei puhu enää pelin ulkopuolisia asioita, mutta jotkut saivat laulaa ryhmänsä tunnusbiisin. Toisen portin jälkeen astutaan pelin maailmaan ja ollaan täysin hahmoissa keskellä Pohjolan salaperäisiä korpia. Melko pian tämän jälkeen kohdataan vielä vartiomies, joka vaatii matkalaisia esittämään asiansa.

Pelin varsinainen pihvi oli etsiä Maailmanpylvään palasia. Pylväs oli seissyt Kivimäellä ja kannatellut Taivaan Kirjokantta siitä lähtien kun Ilmarinen sen oli takonut Suuren Tammen kaaduttua aikojen alussa. Pohjolan nykyinen louhi oli kuitenkin laiminlyönyt pylvään vartioinnin ja se oli luhistunut. Nyt jokainen palanen oli pienen seikkailun tai urotyön takana ympäröivissä monipuolisissa metsissä, kallioissa, hiidenkirnuissa tai vartiotuvan alapuolella avautuvassa lammessa.

Pelin lopussa oli suuri rituaali Pohjolan Kivimäellä, missä Maailmanpylväs oli koottava uudelleen yhteen. Kivimäelle mentiin seitsemällä lukolla suljetun portin lävitse. Rituaalissa ei pystytty enää pelastamaan maailmaa sellaisenaan, mutta voitiin antaa vanhan maailman luhistua Kirjokannen alle ja synnyttää uusi maailmanaika, jonka luonteen löydetyt pylväänpalaset määräsivät. Jokainen joutui valitsemaan, jäisikö vanhaan maailmanaikaan kuolemaan vai astuisiko uuteen tuntemattomaan maailmaan. Odotetusti lähes kaikki astuivat uuteen maailmaan, mutta jotkut myös jäivät. Viimeinen portti johti siis pois Kivimäeltä ja loppurituaalista uuteen maailmaan – ja pelin loppumiseen.

Sampolainen vallankumoustaistelija ja jukolainen Mustakullervon pappi viimeistelevät Maailmanpylvästä kuovinmaalaisten ylimysten auttaessa. Taivaannaula on lyöty puukolla kiinni Maailmanpylvääseen.

Larpin jälkeen lauantai-iltana oli mahtavaa istua nuotiolla kirkkaiden tähtien alla, kertoa tarinoita ja laulaa lauluja. Viime kerrasta oli liian pitkä aika!

Mielettömän suuri kiitos kaikille pelaajille, kirjoittajille, rakentajille, kantajille, ruoanlaittajille, autokuskeille, lavastajille, rituaalisuunnittelijoille, avustajille, verkkosuunnittelijoille, graafikoille. (Mutta okei, ensi kerralla pelipaikka, jossa on sähköt, juokseva vesi ja johon pääsee autolla. 🙂

Viime öinä Ukko Ilmarinen on iskenyt salamoita, ukkosta ja rankkasadetta oikein olan takaa. Vanha maailmanaika siellä jää luhistuvan Kirjokannen alle. Se aiheuttaa hurjia myrskyjä täälläkin vielä monta viikkoa, mutta älkää pelätkö: se pysyy, minkä rakensimme, kunnes joskus
lastemme lasten lapset joutuvat hurjien seikkailujen jälkeen luomaan uuden ja paremman maailman.

Päässäni Pohjolan tytärten pelissä solmima kukkaseppele. Huomatkaa myrkkymarjat!

Hevimusikaaliin lisäesitys!

Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical on ollut mieletön menestys Turussa, olen vieläkin oikein poissa tolaltani. Vähän väliä Turun Sanomissa tuntuu olevan joku pääkirjoitus, joka käsittelee musikaalia. Siis Turun Sanomissa, joka ennen tunnettiin maailman ainoana urheilulehtenä, joka julkaisee kuolinilmoituksia!

Alkuperäinen esityskausi tammi-helmikuulla myytiin loppuun ja todella monet halukkaat jäivät ilman lippua. Toukokuulle tuli kolme lisäesitystä ja nekin myytiin päivässä loppuun. Nyt teatteri on onnistunut jotenkin järjestämään vielä yhden lisäesityksen 15.5.! Liput sinne tulevat myyntiin 2.3. Turun Nuoren Teatterin ja lippu.fi:n kautta. Nyt ei kannata hidastella, koska tämän jälkeen tämä ei enää toistu!

Esitystä ei harmikseni ole kovin paljoa paheksuttu, jopa entisen Turun piispan (nykyisen SDP:n kansanedustajan) Ilkka Kantolan kerrotaan pitäneen siitä, vaikka Suomen ensimmäinen arkkipiispa esitetään hieman kyseenalaisessa valossa. Mutta muutama ihminen sentään on pahastunut!

Turun Sanomissa kirjoitettiin tällä tavalla: ”Taas se nähtiin, että pirun kanssa ei pidä veljeillä. Alakerran suosikkimusiikilla ratsastava 1827 Infernal Musical on joutunut yläkerran mustalle listalle.” Pekko Honkasalon polvivamma ja Kristian Meurmanin oharit ovat siis Jumalan kostoa. Samaa epäili fundamentalistikristillinen Övertorneå-blogi.

Tällainen reaktio nyt oli odotettavissakin, mutta tästä saatananpalvojatytön pitämän Sokeiden silmien moraali -blogin kirjoituksesta olen aika ylpeä:

”Samaan aikaan arkkipiispa puolisoineen katsellessaan maailman menoa ja hallitsijavaltion ryssien elkeilyä Suomenmaalla tekevät asioista omat johtopäätöksensä lopunajoista päätyen paholaisenpalvontaan järkeiltyään Jumalan luomana/alaisena Saatanan olevan Jumalan tahdon asialla. (Piste minulta käsikirjoittajalle!) […] Nuivasanaisen moitteen tahdon kuitenkin lausua lankeamisesta arkkipiispan sonnustamiseen esityksen luppupuolella viihteestä tutuksi punaiseksi piruksi varustettuna lipevän myyntimiehen elkeillä ja talkshow-vitseillä, mikä on suoranaista Saatanan pilkkaa, jos jotain niin korkeaa ja pyhää voisi pilkata. (Piste pois käsikirjoittajalta.)”

Hevimusikaalia syytetään siis sekä jumalanpilkasta että saatananpilkasta! Pidän tätä melko hyvänä osumana! 🙂

Ashterdamissa

Olen tuhkapilven vuoksi jumissa Amsterdamissa vaimoni kanssa. Aurinko paistaa ja koulu maksaa aiheutuvat kulut, joten huonomminkin voisi mennä, mutta monesta kivasta jään paitsikin.

Viikko sitten lensin Lontooseen The company P:n lyhyelle työkeikalle. Heathrow’lta otin keskiviikkoillalla koneen Amsterdamiin, jossa Elina ja minä osallistuimme opintojen puitteissa EU:n Languages Through Lenses –lyhytelokuvaworkshoppiin. Teemme myöhemmin kesällä lyhytelokuvan suunnitelmiemme pohjalta, ja tapasimme ympäri Eurooppaa tulleita tekijöitä, joilla on samat aikeet ja suunnitelmat.

Torstaina tieto tulivuorenpurkauksesta levisi pikkuhiljaa ja perjantaina olikin workshopissa täysi kaaos, kun kaikkien lennot piti sumplia uudelleen. Meidän lentomme oli vasta lauantai-iltana, joten silloin vielä toivottiin, että sille ehkä pääsisi.

Tarkoitukseni oli lähteä Helsingistä sunnuntaiaamuna Turkuun, jossa oli hevimusikaalin treeniviikonloppu, eli aika tiukkaan pakatun aikataulun olin itselleni kehittänyt. Kyllä tällä pakkolomalla oppii jotakin omasta suhteesta sekä lentomatkailuun että kiireeseen.

Sunnuntaina Turussa kuitenkin luettiin kirjoittamani käsikirjoitus 1827 – Infernal Musical –esitykseen, ilmeisesti vielä kutakuinkin lopullisella roolituksella. Siistiä! Näyttelijöiden ja muun työryhmän kommenttien perusteella tekstistä tykättiin ja projekti konkretisoitui tosi paljon itse kullekin. En malta odottaa, että pääsen itse lukuharkkoihin.

Hassua kyllä, mietin tekstiä kirjoittaessani, että saisinko mainittua vuonna 1815 Tyynellämerellä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen. Se peitti koko Maapallon pitkään kestäneeseen tuhkapilveen, jonka vuoksi sitä seurasi niin sanottu ”vuosi ilman kesää”. Oli kylmää, sadot menivät pilalle, ihmiset nälkiintyivät, Euroopan suurkaupungeissa oli ruokamellakoita.

Sivuhuomiona neljä kirjailijaa vietti kesälomaa Sveitsissä tuolloin 1816, mutta juuri tämän ”vulkaanisen talven” vuoksi sää oli niin kehno, että he pysyivät sisällä ja päättivät pitää kauhutarinakilpailun. Siitä syntyi Mary Shelleyn Frankenstein – Moderni Prometheus ja John Polidorin esi-Dracula The Vampyre. Eli kaksi populaarikulttuurin keskeistä hahmoa syntyi kesättömän vuoden vuoksi. Samaan kämppään osallistunut Lordi Byron kirjoitti vuodesta vielä apokalyptisen runon Darkness.

Jätin tulivuorivuoden pois musikaalin dialogista, kun ajattelin, että ei kukaan usko tulivuorenpurkauksella voivan olla niin suuria seurauksia. Nyt olen itse jumissa Amsterdamissa, kun Eyjafjallajökull syöksee tuhkaa ilmakehään. Netistä ja puhelimella olen stalkkaillut fiiliksiä… Tässä kuvassa tekstiä luetaan ekan kerran ääneen.

Tänä viikonloppuna puolestaan on Ruotsissa Knutpunkt, jossa olin aikeissa pitää kolme ohjelmanumeroa: Jeesus-aiheisen larpin nimeltä Messias, rituaalityöpajan Erlend Eidsemin kanssa ja esitelmän Martin Elricssonin kanssa. Ensimmäisen peruutin ja kaksi muuta jäävät nyt muiden harteille. Harmittaa, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme perjantaina yöjunalla Kööpenhaminaan ja vaihdamme siellä tai Malmössä aamulla junaan, joka lähtee Katrineholmiin, lähelle Knutpunktia. Osallistuisimme ’Punktin viimeiseen iltaan ja jatkaisimme sieltä sitten bussilla Tukholmaan ja sunnuntaiyönä lautalla Helsinkiin. Aikamoinen seikkailu.

Jeesus-tutkimusta #5: Hyvää zombi-Jeesuksen päivää!

Ihmisen poika -romaanissa muistelen, kun vierailin ekaa kertaa tulevien ystävieni kommuunissa 90-luvulla, ja seinällä oli valokopioitu mustavalkoinen A4, johon oli piirretty kauhuelokuvajulistetta parodioiva kuva Jeesuksesta, joka astuu ulos haudasta zombin näköisenä. Tekstinä oli muistaakseni ”It’s Easter night, and he’s back from the dead!” ja ”He wants your immortal soul!” Piirtäjän nimi on unohtunut, eikä googlettamallakaan löytynyt kyseistä teosta, mutta jos muistatte kuvan, niin vinkatkaa.

Se oli silloin mielestäni hauska ja oivaltava (ja tosi rankka), mutta nykyään zombi-Jeesuksesta on tullut suorastaan internetin arkea. Niinpä pääsiäissunnuntaita, jolloin evankeliumien Jeesus nousi kuolleista, kutsutaankin nimellä Zombie Jesus Day. Tässä vähän jälkijunassa hieman zombi-Jeesus-materiaalia. Osa uskoo olevansa oivaltavia, mutta monet jatkavat vain nettiperinnettä ja viittaavat jo tunnettuun ilmiöön.

Ropecon-ohjelma

Eilinen aloittelijoille, vanhemmille ja opettajille tarkoitettu Arpacon tuli nähtyä. Reilu sata kävijää ilmeisesti piipahti ihmettelemässä, kokeilemassa ja kuuntelemassa. Eniten väkeä taisivat vetää vampyyrinhammastyöpaja ja mafialarppi. Lapsissa oli hauska nähdä alakouluikäisiä hevareita, mangusteja, nörttejä ja ninjoja, eli juuri sitä porukkaa, jonka houkuttelemista varten tapahtuma järjestettiinkin.

Sain myös käsiini tänään alkavan Ropeconin käsiohjelman. Salaisuusteema näkyy ainakin siinä, että kartassakin oli jotain tekstiä kääpiöriimuilla ja Hobitin lukemisesta on niin pitkään, että tekstin merkitys jäi hämärän peittoon… Toivottavasti pohjoinen on kuitenkin ylhäällä ihmiskarttojen tapaan.

Oma ohjelmani alkaa olla valmiina, joten voidaankin vilkaista vielä tapahtuman kiinnostavaan pelitarjontaan. Larppeja, pöytäpelejä ja demotusta. Viimeisenä se humoristinen mutta oudon kiehtova peli, missä itse ajattelin sunnuntaina pelata. Tänä vuonna Ropeconissa on kilpailu ennalta kirjoitetuista skenaarioista ja se näkyy myös siinä, että kiinnostavia pöytäroolipelejä on ohjelmakartassa.

Ropecon-ohjelmaa #2, omat valinnat

Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?

Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).

Ropecon-ohjelmaa #1

Kävin läpi Ropeconin ohjelmaa tarkoituksenani löytää muutama kiinnostava tärppi blogissani mainittavaksi. Mutta mahtavaa ja kiinnostavaa ohjelmaa löytyy vaikka muille jakaa, eikä pelkästään roolipeleistä, vaan historiasta, salaliitoista, uskonnoista ja vaikka mistä… Onneksi hämärästi pukeutuneet friikit pitävät suuren yleisön poissa tapahtumasta, muutenhan siellä ei pystyisi hengittämään 🙂

Joudunkin tekemään kolme blogimerkintää tästä aiheesta. Ensin omat ohjelmani, sitten muut kiinnostavat ”normaalit” ohjelmanumerot ja lopulta vielä kiinnostavat pelit.

Eniten jännitän perjantaista rituaalityöpajaa ja lauantaista esitelmää Dollplaysta, Sanningen om Marikasta, Tevasta ja muista The Company P:n puuhista. Roolipelit ovat sekä työ että harrastus, mutta rituaalityöpaja on selkeästi jälkimmäistä, esitelmä Roolipeliä televisiossa taas enemmän työn puolella. Joskin kun työn vuoksi ”joutuu” tekemään yhteistyötä Buffyn ja Heroesin tekijöiden kanssa, on sekin aika siistiä… Sain juuri tänään Dollplayn matskuista leikatun esittelyvideon, jonka Suomen ensi-ilta on lauantaina!

Päivistä tulee muutenkin aika tiukkoja. Roolipelaajaa kustantavan Riimuahjon hallituksen pj:nä ja Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran tiedottajana olen enemmän tai vähemmän kiinni kolmessa muussakin ohjelmassa. Sunnuntaina en onneksi itse järjestä mitään.

Ikuisuuden laakso -pelin julkaisutilaisuus
Pe 16.00 –  Pe 17.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Yksinäiset pingviinisankarit taivaltavat Etelämantereen ikuisessa tuulessa, alati valppaana katalien antipingviinien väijytyksille. Ikuisuuden laakso on roolipeli pingviineistä ja sankareista, joilla ei ole sijaa maailmassa, jota he suojelevat. Julkaisutilaisuudessa pelin tekijä kertoo sen synnystä ja tekemiseen liittyneistä kommervenkeistä.

Rituaalityöpaja
Pe 18.00 –  Pe 20.00, Rantasauna Työpaja
Järjestäjä: Mike Pohjola
Fokus jossain larpin, klassisen tragedian ja rituaalin välimaastojen etsimisessä, Ennakkoilmoittautuminen.

Itran kaupunki -pelin julkaisutilaisuus
Pe 21.00 –  Pe 22.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Alkoholisoitunut yksityisetsivä, holkissa tupakkaa polttava naimaton nainen. Surrealismi ja unelmat, joiden et koskaan halua toteutuvan. Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry julkaisee suomeksi norjalaisen roolipelin Itran kaupunki. Siellä roolipelaajan alitajunta määrää pelin säännöt. Julkaisutilaisuudessa kerrotaan pelistä ja sen tuottamisesta Suomeen.

Roolipeliä televisiossa: Dollplay ja Sanningen om Marika
La 12.00 –  La 14.00, Auditorio Esitelmä
Järjestäjä: Mike Pohjola
Voiko roolipelien keinoja soveltaa televisioon? Miten pelinjohdetaan videon kanssa vuorovaikuttavia ihmisiä ympäri maailmaa? Suomalaisruotsalaisen The Company P:n Mike Pohjola kertoo, miten sujuu roolipeliaiheinen yhteistyö Joss ”Buffy” Whedonin ja Tim ”Heroes” Kringin kanssa. Aiheina erityisesti Emmy-voittaja Sanningen om Marika, Dollhouse-sarjaa laajentanut Dollplay ja tuleva salainen projekti.

Roolipelaaja-lehden tekeminen
La 14.00 –  La 16.00, Sali 26 Paneeli
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Roolipelaaja on Suomen ainoa roolipelilehti, ja toimii kotimaisen roolipeliskenen ehdoilla. Roolipelaaja-paneelikeskusteluun osallistuu eri lehden tekijöitä. Aiheena on lehden tekeminen. Paneelin aikana yleisö pääsee osallistumaan vuoden 2009 viimeisen Roolipelaajan ideointiin ja syntyyn. Numeron teemana ovat robotit.

Knutepunkt, päivä viisi: Sunnuntai

Jaakko oli suostutellut minut pelaamaan Jiituomas Harviaisen Rukouksissa posliinialttarilla heti aamiaisen jälkeen. Se olikin loistava aloitus aamulle, jolloin kaikki olivat väsyneitä tai krapulassa.

Peli kertoi joukosta ylimielisiä nuoria näyttelijöitä aamuna Teatterikorkean pääsykokeiden jälkeen. He olivat juhlineet rankasti ja kaikilla oli hatarat muistikuvat eilisillasta. Tarjolla oli jonkinlainen murhamysteerin rakenne (”Kuka kuti kenen kanssa? Miksi minulla on mustelma vatsassa?”), mutta vain sen verran, että muu pelaaminen sai siitä kimmokkeita.

Larpin varsinainen ydin oli hahmojen keskinäinen sanailu. Kaikilla oli fyysisesti heikko olo, he olivat hermostuneita kokeistaan ja yrittivät mollata muita tai saada riitaa aikaan. Loistavaa pelattavaa väsyneessä mielentilassa, kun pelaajat saattoivat istuksia sohvilla lähes vaakatasossa ja haukkua toisiaan.

Harviainen oli mainostanut tätä ”pelinä, jossa kaikki ovat krapulassa eikä kukaan muista mitä on tapahtunut”, mikä sai minut vieroksumaan peliä pitkään, mutta kokonaisuus osoittautuikin mielekkääksi ja kiinnostavaksi. Olin kuullut jonkun esittäneen Faustia edellispäivän versiossa, joten annoin itselleni luvan lausua Hamletia. (Kun olin vetänyt samaa yksinpuhelua edeltävänä iltana klingoniksi ja nyt esitin pitemmän version englanniksi, kohtaus sai hieman surrealistisen kontekstin.)

Kaiken kaikkiaan erittäin kiintoisa kokemus. Harviainen on ehdottomasti yksi aikamme kiinnostavimmista con-larppi-taiteilijoista.

Pelin jälkeen pakattiin laukut ja siirryttiin busseihin, jotka veivät valtaosan Oslon rautatieasemalle ja meidät muut Gardaemonin lentokentälle. Kone ei lähtenyt moneen tuntiin, joten vietimme monta tuntia Peppes Pizzassa jutellen larpeista ja bisneksistä ja roolipeleistä ja taiteesta ja tieteestä ja tutkimuksesta ja elämästä.

Tobias Wrigstad teki kaksi nopeatempoista haastatteluvideota kysyen ihmisiltä Knutepunktissa, mitä heistä oli siistiä. The One Cool Thing –videot ovat Youtubessa täällä ja täällä. Ilmeisesti vastaavia videoita on suuret määrät muistakin coneista, joten ehkä kyseessä on jonkinlainen indie-roolipelitapahtumien trendi.

Mahtavan Solmukirjan Larp, Universe and Everything lisäksi toin mukanani kolme muuta loistokirjaa. Tronsmosta ostamani teos oli Lipstick Traces – The Secret History of the 20th Century, jota Martin aiemmin suositteli. Claus Raasted oli julkaissut valokuvakirjan larpeista, jotka hän järjesti vuonna 2008. Siinä on parisataa sivua mahtavia värikuvia. Ja viimeiseksi sain nimikoidun kappaleen Itras by -roolipeliä, joka on norjalainen surrealistinen pöytäpeli. Sitä käännetään parhaillaan suomeksi, mutta tästä lisää myöhemmin.

Olin hiukan huolestunut, etten pääsisi paluulennolle ilman passia tai henkkareita, mutta onnistuin puhumaan lentokenttähenkilökunnan soittamaan Suomen maahanmuuttoviranomaisille, jotka antoivat luvan päästää minut matkaan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli oivallinen Knutepunkt. Rento, innostava, ja sisälsi juuri oikeassa suhteessa bilettämistä, keskusteluita, larppeja, rituaaleja ja teoriaa.