Archive for the ‘Taide’ Category


Kiitos kaikesta, Peter von Bagh.

24 syyskuun, 2014
Tunsin Peter von Baghin ennen kaikkea elokuvahistorian professorina, mutta toisinaan törmäsimme myös Sodankylän leffafestareilla, kirjallisuuden parissa tai vastustaessamme yliopistouudistusta. Petteri oli erittäin innoissaan puhumassa mielenosoitusjärjestelyistä.

Viimeinen tapaamisemme taisi sijoittua ratikkaan, kun olin viemässä silloin alle kolmevuotiasta lastani tarhaan. Puhuimme Petterin kanssa siitä, miten elokuvarahoittajat ovat sivistymättömiä, sillä meidän projektimme eivät olleet juuri silloin saaneet rahoitusta.

Poikani osallistuu keskusteluun sanomalla: ”Minä olen kirjastobussi.”
Petteri ei hätkähtänyt yhtään, vaan vastasi: ”Niin, kun sulla on noi jalat, millä sä pääset eteenpäin, ja toi pää, missä on paljon tietoa varastoituna. Tosi hieno huomio kyllä.”

Petteri ei ollut mikään lepäämisen ystävä, joten en toivota rauhallista lepoa. Mutta arvostin häntä suuresti ja kiitän saamistani opetuksista sekä käymistämme keskusteluista.


TS-kolumni: Ei siihen saa koskea, se on taidetta

10 syyskuun, 2012

Turun Sanomissa 2.9.2012 julkaistiin osallistuvaa taidetta ruotiva kolumnini. Osansa saavat niin Kiasma kuin Kristian Smedskin.

Kolumnia kiiteltiinkin jo siitä, miten kulttuuri-ihminen (=minä) onnistuu laskeutumaan ”tavalliselle arhinmäkeläiselle tasolle”.


Turun koulukunnan manifesti puolaksi

24 huhtikuun, 2012

Turun koulukunnan manifesti on julkaistu puolaksi nimellä Manifest Szkoły Turku! Kääntäjä Oskar Mieczkowski isännöi minua viime vuonna Torunin Copernicon-tapahtumassa, jossa olin kunniavieraana. Jos puola sujuu, käännös löytyy täältä. Ja aiemmin käännetty Siveysvala täältä, kommenttien kera.

Po tym, co do tej pory zostało tu napisane, łatwo domyślić się jakie są wzajemne stosunki pomiędzy Szkołą Turku a innymi szkołami myślenia o RPG – czyli pomiędzy Turkuistami a gamistami i dramaturgistami. Szkoła Turku walczy o bezpośrednie, ale też długofalowe cele eläytyjistów (immersjonistów) i symulacjonistów.

Englanninkielinen alkuperäisteksti ja muut Turun koulukunnan julkaisut löytyvät täältä. Manifesto on käännetty myös ranskaksi, slovakiksi, venäjäksi ja italiaksi.

Turun koulukunnan manifesti on roolipelejä käsittelevä kiistelty taide-essee, joka peräänkuuluttaa roolihahmoon eläytymistä.


Solmukohta on mahtava!

20 huhtikuun, 2012

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread:!
Solmukohta talk on Twitter is here:!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk:

A Finnish delicacy with an informative sign.



Nordic Larp Talks ja State of Play

11 huhtikuun, 2012

Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, interaktiivisuudesta tai roolipeleistä, suosittelen viettämään tämän illan Club PRKL:ssä Helsingissä tai netissä seuraamassa tapahtuman live streamia. Tänään julkaistaan uusi Solmukohta-kirja States of Play sekä pidetään Nordic Larp Talks ensi kertaa Suomessa.

Ovet aukeavat kuudelta, erinomainen States of Play julkaistaan seitsemältä ja Johanna Koljosen emännöimä Nordic Larp Talks alkaa kahdeksalta!

States of Playn on päätoimittanut Juhana Pettersson ja siinä on kymmeniä todella kiinnostavia ertikkeleita Pohjoismaiseen roolipelitraditioon liittyvästä suunnittelusta, teoriasta, dokumentaatiosta ja seurauksista. Oma artikkelini Folk Fantasy käsittelee Täällä Kirjokannen alla -larppia ja mahdollista uutta alkua fantasiagenrelle. Kirja on myös ladattavina ilmaisena PDF-tiedostona.

Tässä hieman englanninkielistä infoa Nordic Larp Talkseista:

We are proud to welcome you to Nordic Larp Talks Helsinki 2012 – an evening of entertaining, thought-provoking and mind-boggling lectures about projects and ideas from the Nordic tradition of live action roleplaying games.

The talks are presented by writer, radio & television host as well as winner of the innovator category of this year’s The Swedish Grand Journalism Prize award, Johanna Koljonen.

You can follow the talks live streamed on Wednesday April 11th 8pm EEST or at the PRKL club in central Helsinki, Kaisaniemenkatu 4.

Mike Pohjola – How to become a god
Johanna Macdonald – From stage to larp
JP Kaljonen – The interplay between player and man in the street
Jesper Bruun – Experimental Larp Design
Lizzie Stark – Playing in Graveyards: Terror collides with larp in New York City

Oma esitelmäni, How To Become A God, käsittelee draaman historiaa Dionysos-rituaaleista tositelevisioon ja edemmäs, ja miten tämä kaikki liittyy roolipelleihin. Samalla tulen myös vastanneeksi erääseen mysteeriin Aristoteleen Runousopissa, joka on ihmetyttänyt teatteritutkijoita kolmetuhatta vuotta…

Nähdään siellä!


Helsinki on jo museoiden kaupunki

11 tammikuun, 2012

Helsinkiin halutaan Guggenheimilla saada ”Bilbao-efektiä”, jossa tänne tulisi hirveästi enemmän kulttuurituristeja kuin aikaisemmin. En tiedä oletteko huomanneet, mutta Helsingissä on JO aika paljon museoita ja turisteja. Pieni vertailu:

Bilbaon museot ennen kuin Guggenheim rakennettiin (*): Härkätaistelumuseo, Taiteellisten jäljennösten museo, Pyhän taiteen museo, Merimuseo, Baskimuseo ja Kuvataidemuseo. Toistan: Härkätaistelumuseo ja Taiteellisten jäljennösten museo!

Helsingin museot saman lähteen mukaan nyt ennen kuin Guggenheimista on päätetty mitään: Suomenlinna, Seurasaari, Ateneum, Kiasma, Design-museo, Kaupunginmuseo, Kansallismuseo, Kulttuurien museo, Mannerheim-museo, Sukellusvene Vesikko ja Sotamuseo. (Lisäksi kulttuurimatkaajille tietty Korkeasaari, Kansallisteatteri, Kansallisooppera, Finlandia-talo, Linnanmäki, Stadikka, Eduskuntatalo, empirekeskusta, Musiikkitalo…)

Kyllä minun on helppo kuvitella, että jos Härkätaistelumuseostaan tunnettu kaupunki saa yhtäkkiä hienon kuvataidemuseon, niin sinne tulee enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin. Mutta jos Helsingin kaltaiseen merkittävään museokaupunkiin tulee yksi lisää, niin vaikutus on vähäisempi, ellei mitätön.

Jos Helsingillä todellakin on valtion ja yksityisten lahjoittajien avulla käyttää 140-300 miljoonaa euroa kaupungissa toimivien museoiden kehittämiseen ja lanseeraamiseen, mitä järkeä on laittaa rahoja amerikkalaisen säätiön brändin kehittämiseen, kun niillä voisi kehittää ja mainostaa Stadia todellisena Museoiden kaupunkina? Sellaisena, kuin esimerkiksi Bilbao ei ole.

*: Käytin museoiden listaamisessa lähteenä englanninkielistä Wikitravel-sivustoa, josta puuttui ainakin Sinebrychoffin taidemuseo ja Arkkitehtuurimuseo, mutta en lisäillyt listaan mitään siltä varalta, että Bilbaostakin puuttuisi esimerkiksi joku kiinnostava Kivimuseo tai vastaava.
Vertailun vuoksi Tukholmalla oli epätasaisella sivustolla kahdeksan museota tai galleriaa, Oslolla neljätoista, Pietarilla kolmetoista (mukaan lukien massiivinen Eremitaasi), Tallinnalla neljä, Turulla kymmenen, Tampereella yksitoista, Rovaniemellä kolme, Espoolla ja Vantaalla nolla. (Heureka mainittiin Helsingin yhteydessä.) Aivan superluotettava lähde Wikitravel siis ei ole, mutta kertoo ehkä kaupunkien merkittävyydestä kansainvälisinä matkailukohteina.

Jos museo kuitenkin rakennetaan, niin osallistun arkkitehtikilpailuun oheisella pienoismallilla. Se on Alvar Aallon perinteitä postmodernisti jatkava rakennusteos, joka jatkaa Helsingin nykyrakentamisen linjaa ja sulautuu saumattomasti Katajanokan historialliseen ympäristöön toimien samalla yhdistävänä elementtinä ympäröivien Kauppatorin, empirekeskustan, Uspenskin katedraalin ja Suomenlahden välillä. Valkoinen väri ja laatikkomainen muoto korostavat puhtautta, talvea, suomalaisuutta, kansainvälisyyttä ja innovatiivisuutta. Klemmarit symboloivat teippiä, jota en kuitenkaan jaksanut etsiä.

Pienoismalli on käytettävissä myös kotimaisten suuryritysten pääkonttoriksi Töölönlahdelle.


Eläinoikeusliike, mikä teitä vaivaa?

9 tammikuun, 2012

Kannatan eläinten oikeuksia, sikatilakuvauksia ja turkistarhauksen lopettamista. Presidentinvaaleissa ajattelin äänestää ensimmäisellä kierroksella Paavo Arhinmäkeä ja toisella olen valmis äänestämään Pekka Haavistoa, olettaen että hänen vastaehdokkaansa ei ole Arhinmäki. Muun muassa siksi, että he ovat näiden vaalien vihreimmät ja eläinystävällisimmät ehdokkaat.

Symppaan erittäin paljon eläinoikeusliikettä. Niinpä onkin pakko kysyä, että hei, eläinoikeusliike! Mikä teitä vaivaa?

Näissä vaaleissa eläinoikeusliike on keskittynyt lähinnä mustamaalaamaan Haavistoa ja Arhinmäkeä, joiden nyt kaikin puolin luulisi olevan eläinoikeusliikkeen omat ehdokkaat. Heistä etsitään luupin kanssa joka päivä toinen toistaan hirvittävämpiä lipsahduksia, joita sitten suurennellaan, jotta kukaan ei varmasti äänestäisi kumpaakaan.

Tulee mieleen 80-vuotiaiden vasemmistolaisukkojen vaivaannuttava keskinäinen nokittelu siitä, kuka milloinkin ymmärsi kannattaa oikeaa neuvostopoliitikkoa ja miksi kaikki muut ovat aatteen pettureita.

Ymmärrättekö te, että jos te saisitte tahtonne läpi ja kukaan ei äänestäisi Haavistoa ja Arhinmäkeä, kaikki äänestäisivät turkistarhausta laillisena elinkeinona kannattavia lihaa syöviä ydinvoimadiggareita? Hieman erikoinen pyrkimys eläinoikeusliikkeelle.

Suuresti ihailemani Oikeutta Eläimille vaatii anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta, sen vuoksi, mitä hän sanoi Alueviestin haastattelussa. Koska haastattelu on netissä äänenä, kirjoitan olennaisen kohdan tähän auki:

”Tällasiin naamioituneena tehtyihin iskuihin mun kantani on ollut kielteinen niinku kotirauha-ajatuksen vuoksi. Että mä olen ajatellut niinku verrata ajatusta siihen, että jos jonkun muun asian takia pihapiiriin tunkeuduttais, tultais naamioituneena, otettais videota, julkaistais se netissä… Nyt se tapahtu eläinsuojelun nimissä, mutta entäs jos vaikka uusnatsit jostain ihmeen syystä päättäsivät tehdä tällasta, niin sillon se varmaan tuomittaisiin erittäin jyrkästi. Siinä mielessä tarkotus ei pyhitä minusta keinoja, vaan jokanen joka toimii eläinsuojeluasialla, pitää toimia omalla nimellään, omilla kasvoillaan ja tuoda esiin omat tarkotusperänsä.”

Onko Haavisto Oikeutta Eläimille –järjestön mielestä periaatteellisesti väärässä? Ei. Hän vain ei tiennyt, että aktivistit eivät olleet naamioituneita. Vertasiko hän eläinaktivisteja uusnatseihin? Ei. Hän koetti problematisoida heille olettamaansa toimintamallia asettamalla sen vastapuolen käsiin.

Arhinmäen kampanjasta löydetty ”skandaali” on kylläkin lähtöisin Iltalehdestä, mutta siihenkin jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet mukaan. Hän on nimittäin tilannut taideteoksen Teemu Mäeltä, joka on lehden mukaan ”kissantappovideostaan tunnettu taiteilija”. Teemu Mäen sairaita hengentuotteita ovat viimeisen vuoden aikana tilanneet muun muassa Ylioppilasteatteri, Voima-lehti ja Aalto-yliopisto. Mikään marginalisoitu friikki hän siis ei ole. Kissantappovideollaankin Mäki kritisoi sitä, miten käytämme eläimiä oman tyydytyksemme saamiseksi. Hän teki sen brutaalisti ja shokeeraavasti, mikä toki oli tarkoituskin. Kissat ovat minustakin kivoja. Mutta onko kissan tappaminen taiteen vuoksi jotenkin kategorisesti erilaista kuin lehmän kasvattaminen ja tappaminen tarjoushampurilaisen vuoksi tai minkin kasvattaminen luksusvaatteen vuoksi? Mielestäni ei.

Kyseessä on siis kaksi tekemällä tehtyä kriisiä. On hyvä, että kansalaisaktivistit toimivat omien ehdokkaidensa ja puolueidensa unilukkareina ja pitävät huolta siitä, että nämä pysyvät oikealla tiellä. Eläinoikeusliikkeellä toki on sananvapaus sanoa ja tehdä, mitä haluaa, mutta saavuttaako se näin sen, mitä haluaa? Punavihreiden tapellessa keskenään kyllä ne ovat porvarit ja konservatiivit, jotka ilahtuvat – eivät tehosikaloiden asukkaat.

Mitäpä, jos seuraavat kolme viikkoa käyttäisimme kertomaan Suomen kansalle, miksi vaikkapa Sauli Niinistöä äänestämällä eläimet kärsivät ja luonto tuhoutuu huomattavasti pahemmin kuin vihreitä ehdokkaita äänestämällä?


Ihmisen poika -esittely

22 huhtikuun, 2011

Gummeruksen syyskauden katalogi ilmestyi vähän aikaa sitten. Siinä esitellään kaikki kesän ja vuodenvaihteen välillä ilmestyvät kirjat, ja mukana on omaelämäkerrallinen Jeesus-romaanini Ihmisen poika. Jeesuksen kuoleman ja pian tapahtuvan ylösnousemuksen kunniaksi julkaisen nyt kirjan esittelytekstin ja kansikuvan.

Jeesus tulee, oletko valmis?

Mike Pohjola
Ihmisen poika

Eräänä päivänä pieni Julius Sariola kiipeää leikin lomassa korkeaan puuhun ja putoaa. Kuin ihmeen kaupalla hänen saappaansa tarttuu oksaan, ja Julius pelastuu. Kun hän kertoo tapauksesta äidilleen, tämä kertoo suojelusenkelin pelastaneen hänet, koska Jumalalla on hänelle vielä tehtävä maailmassa.

Tapaus jää vaivaamaan tiukan uskonnollisessa perheessä kasvavaa Juliusta, ja jossain vaiheessa hän oivaltaa, mikä on tuo Jumalan hänelle varaama tehtävä: Julius on Jeesuksen toinen tuleminen. Koska hän tietää, että lopun aikoina tulee vääriä profeettoja, hän ei kerro asiasta kenellekään. Elämäänsä hän alkaa kuitenkin elää valmistautuen vaivihkaa tulevaan tehtäväänsä, mikä se ikinä onkin.

Ihmisen poika on kertomus uskosta ja epäilystä, Commodore 64 -koneista, roolipelaamisesta, Jerusalemin syndroomasta ja Turun taudista. Se on 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani ja ajaton myytti, omaelämäkerrallinen tarina ja tietoinen antirealistinen konstruktio. Ennen kaikkea se on valloitava lukuelämys.

Mike Pohjola (s. 1978) on kirjoittaja ja pelisuunnittelija, joka opiskelee TaiKissa elokuvakäsikirjoittamista. Hän on aiemmin julkaissut mm. nuortenromaanin Kadonneet kyyneleet ja ollut tekemässä Emmy-palkittua tv-sarjaa Ruotsissa. Omaelämäkerrallisen Ihmisen pojan elokuvaoikeudet on jo optioitu Hollywoodiin.


Hevimusikaaliin lisäesitys!

28 helmikuun, 2011

Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical on ollut mieletön menestys Turussa, olen vieläkin oikein poissa tolaltani. Vähän väliä Turun Sanomissa tuntuu olevan joku pääkirjoitus, joka käsittelee musikaalia. Siis Turun Sanomissa, joka ennen tunnettiin maailman ainoana urheilulehtenä, joka julkaisee kuolinilmoituksia!

Alkuperäinen esityskausi tammi-helmikuulla myytiin loppuun ja todella monet halukkaat jäivät ilman lippua. Toukokuulle tuli kolme lisäesitystä ja nekin myytiin päivässä loppuun. Nyt teatteri on onnistunut jotenkin järjestämään vielä yhden lisäesityksen 15.5.! Liput sinne tulevat myyntiin 2.3. Turun Nuoren Teatterin ja kautta. Nyt ei kannata hidastella, koska tämän jälkeen tämä ei enää toistu!

Esitystä ei harmikseni ole kovin paljoa paheksuttu, jopa entisen Turun piispan (nykyisen SDP:n kansanedustajan) Ilkka Kantolan kerrotaan pitäneen siitä, vaikka Suomen ensimmäinen arkkipiispa esitetään hieman kyseenalaisessa valossa. Mutta muutama ihminen sentään on pahastunut!

Turun Sanomissa kirjoitettiin tällä tavalla: ”Taas se nähtiin, että pirun kanssa ei pidä veljeillä. Alakerran suosikkimusiikilla ratsastava 1827 Infernal Musical on joutunut yläkerran mustalle listalle.” Pekko Honkasalon polvivamma ja Kristian Meurmanin oharit ovat siis Jumalan kostoa. Samaa epäili fundamentalistikristillinen Övertorneå-blogi.

Tällainen reaktio nyt oli odotettavissakin, mutta tästä saatananpalvojatytön pitämän Sokeiden silmien moraali -blogin kirjoituksesta olen aika ylpeä:

”Samaan aikaan arkkipiispa puolisoineen katsellessaan maailman menoa ja hallitsijavaltion ryssien elkeilyä Suomenmaalla tekevät asioista omat johtopäätöksensä lopunajoista päätyen paholaisenpalvontaan järkeiltyään Jumalan luomana/alaisena Saatanan olevan Jumalan tahdon asialla. (Piste minulta käsikirjoittajalle!) […] Nuivasanaisen moitteen tahdon kuitenkin lausua lankeamisesta arkkipiispan sonnustamiseen esityksen luppupuolella viihteestä tutuksi punaiseksi piruksi varustettuna lipevän myyntimiehen elkeillä ja talkshow-vitseillä, mikä on suoranaista Saatanan pilkkaa, jos jotain niin korkeaa ja pyhää voisi pilkata. (Piste pois käsikirjoittajalta.)”

Hevimusikaalia syytetään siis sekä jumalanpilkasta että saatananpilkasta! Pidän tätä melko hyvänä osumana! 🙂


Conspiracy For Good ehdolla palkintoihin

23 helmikuun, 2011

Kesällä Lontoon kaduilla ja sitä ennen ympäri maailmaa netissä ja kännyköillä pelattu Conspiracy For Good on ehdolla pariin interaktiivisen median huippupalkintoon.

Mediafestivaali South By Southwest (SXSW) jakaa joka vuosi palkintoja interaktiivisille teoksille ja Conspiracy For Good on ehdolla mobiilisarjan palkintoon. Siistii! SXSW pidetään Texasissa 11.-20.3. ja palkinnot jaetaan gaalassa 15.3.

Viimeksi The Company P voitti Sanningen om Marikalla Kansainvälisen Interaktiivisen Emmy-palkinnon parhaasta interaktiivisesta tv-palvelusta Cannesissa pidetyssä MIPTV-tapahtumassa ja nyt olemme ehdolla samassa sarjassa jälleen. Nimi tosin on vaihtunut Kansainväliseksi Digitaaliseksi Emmyksi ja kategoria Digitaalinen fiktio. Sähkösiipinen Emmy-jumalatar saattaa päätyä käsiimme 4.4. Cannesissa.

Jänskää 🙂

PS. Jos Conspiracy For Good ei vielä ole tuttu, niin täällä on oivallinen video, joka koettaa ahtaa koko megakokemuksen muutamaan minuuttiin.