Turun Sanomissa 2.9.2012 julkaistiin osallistuvaa taidetta ruotiva kolumnini. Osansa saavat niin Kiasma kuin Kristian Smedskin.
Kolumnia kiiteltiinkin jo siitä, miten kulttuuri-ihminen (=minä) onnistuu laskeutumaan ”tavalliselle arhinmäkeläiselle tasolle”.
Eilen, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, alkoi Turun Sanomissa ilmestyä kirjoittamani jatkosarja tai joulukalenteri nimeltä 1825 – Adventti.
Siinä selviää moni 1827 – Infernal Musicalin taustakysymys. Miten Maria Vass päätyi Hellmaneille töihin? Miksi Elias Hellman lähti Karjalaan keräämään runoja? Miten käy Lispetin kielletyn rakkauden? Onnistuuko arkkipiispa Tengström estämään rahvaan halun tuoda joulukuusia taloihinsa?
Seurataan siis joulunodotusta kultakauden Turussa pari vuotta ennen paloa. Tämä oli sitä aikaa, kun nykyiset ikiaikaisina pitämämme jouluperinteet – kuusi, kinkku, pukki, lahjat ja muut – vasta tekivät tuloaan tähän protestanttien pyhimpään aikaan. Toisaalta jotkut perinteet – ajoitus talvipäivänseisauksen yhteydessä, joulurauhanjulistus, joulupuuro – olivat jo tuolloin vanhoja ja jatkuvat varmaan vielä kauas tulevaisuuteen.
Ajatukseni on, että tämä toimii sekä hevimusikaalin faneille että niille, joille nämä hahmot eivät vielä ole tuttuja. Tervetuloa seuraamaan tuttujen hahmojen joulunodotusta Turun Sanomien 28-osaisessa jatkosarjassa 1825 – Adventti. Elias Hellmanin roolissa nähty Lauri Kukkonen palaa rooliinsa Mikael Rydenfeltin valokuvissa.
Joka päivä paperilehdessä ja myös osoitteessa http://www.ts.fi/joulukalenteri
Aurinko ei ollut vielä noussut, kun Elias Hellman hyppäsi lautturin kyytiin Aurajoen suistolla. Elias oli matkustanut pitkään suorittamassa salaista tehtäväänsä ja oli viimein palaamassa kotiinsa lepäämään.
”Se o arventsunnunta tännä”, lautturi sanoi. ”Saak kyssy, mikää mies te ootte?”
…
Alkuviikosta paljastuu joulukuisen Amerikan-matkani varsinainen syy. Se ei kuitenkaan ole salaista, että kävin tutustumassa Universal Studiosin huvipuistoon.
Kymmeneltä ajoin pari kilometriä pohjoiseen, Studio Cityyn, jossa on Universal Studios Hollywood eli ”Los Angelesin viihdepääkaupunki”. Alueella sijaitsevassa lavastekylässä kuvataan jatkuvasti leffoja, ja sen vieressä on iso ja hyvin amerikkalaishenkinen teemapuisto. Käytin siellä kuusi mahtavaa tuntia. Luokkayhteiskuntaan sopivasti tarjolla oli karvalakkilippuja ja kalliimpia Front of the Line –lippuja. Minulle oli suositeltu jälkimmäisen hankkimista ja hyvä niin: sillä sai ohittaa 20 minuuttia kestävät jonot ja pääsi suoraan kävelemällä sisään haluamilleen ajeluille. Lisäksi siihen piti sisältyä jotain oheisohjelmaa.
Aloitin päivän kävelemällä Kauhujen taloon. Se alkoi näyttelynä Universalin vanhoista hirviöistä (Frankenstein, Dracula, Susimies), ja muuttui koko ajan pelottavammaksi. Katselin pimeässä käytävässä jotain nukeilla toteutettua monimutkaista kidutuskohtausta, kun yhtäkkiä raatelukyntinen käsi kurkotti minua kohti. Elävä näyttelijä kauhupuvussa hyökkäsi kimppuuni ja jahtasi seuraavaan huoneeseen. Mahtavaa! Vastaavia kauhukokemuksia oli paljon ja lopussa sekä Frankenstein että Susimies olivat kimpussani.
Sitten oli vuorossa Terminator 2 3D. Se oli yhdistelmä live-showta ja kolmiulotteista elokuvaa. Liveosuudessa oltiin Cyberdynen demonstraatiossa, jossa kerrotiin uudesta keinoälystä ja mahtavista roboteista, joiden varaan voidaan jättää kaikki arkiset asiat. Välillä Sarah ja John Connor häiritsevät demonstraatiota ja taistelevat alkeellisia terminattoreita vastaan. Sitten tulevaisuudesta tulee uusia terminaattoreita sotkemaan tilannetta. So far so good. Mutta kun Arnold vie John Connorin tulevaisuuteen tuhoamaan Skynetin, katsojan rooli muuttuukin täysin. Äsken me olimme sijoittajia tai asiakkaita Cyberdynen demonstraatiossa, mutta miten me nyt yhtäkkiä seuraamme John Connorin näkymättöminä taustapiruina, kun robotit taistelevat tulevaisuudessa? 3D-elokuva oli toki mahtava, mutta keskeneräiseksi jäänyt osallistujan/katsojan rooli häiritsi.
Tätä seurasivat mainio jokiajelu Jurassic Parkissa, vähäpätöinen Mymmy the Ride, studiokiertoajelu backlotilla jossa leffoja ja tv-sarjoja vieläkin kuvataan (tutuksi tui mm. Täydellisten naisten Wisteria Lane), loistava King Kong 360|3D, monipuolinen The Simpsons Ride ja lopussa vielä kosteaksi jättänyt WaterWorld. Useimmissa yhdistettiin 3D-elokuvaa live-näyttelijöihin, toisissa oli ihan perinteinen vuoristoratameininki. Simpsonit ja King Kong olivat mielestäni onnistuneimmat, sillä niissä yleisöllä oli selkeästi ilmaistu osa tarinassa, ja tätä ei missään vaiheessa rikottu, vaan jännitys osittain rakennettiin sen varaan.
Simpsons-ajelussa Krusty-pellen huvipuistossa testattiin uutta vuoristorataa, vaikka murhamies Sideshow Bob mellastikin alueella. Jo jonotusvaihe on osa kokemusta ja siinä kerrotaan jutun taustatarinaa. Radan koeajoon valittiin Simpsonit ja joku toinen porukka, vaikkapa noi – eli ”juuri meidän vaunu”. Ajelu menee tietenkin täysin pieleen, kun Bob aiheuttaa pahojaan, ja vaunu karkaa huvipuistosta Springfieldiin. Kaikenlaisissa paikoissa käydään, mutta koko ajan yleisön osa on olla vaunussa, joka heiluu joka puolelle, usein lähellä Simpsonien vaunua. Lopulta Bob saadaan taltutettua ja vaunu putoaa takaisin huvipuistoon.
Alueen kioskeissa ja ruokaloissa oli myynnissä karkkipopcorneja, kalkkunahodareita, pizzaa, hampurilaisia, limsaa ja jäätelöä. Kaupat tarjosivat feikki-Oscar-patsaita (”Academy Award For BEST FRIEND”) ja valtavan määrän oheistuotteita. Lähes jokaisen ajelun vieressä oli krääsäkauppa. Tiedän, että 10-vuotiaana olisin ollut niistä innoissani, nyt en ostanut mitään, paitsi vesipullon ja siivun kasvispizzaa.
Isossa vesialtaassa pidetyn Waterworld -esityksen jälkeen kaksi näyttelijää – naispääosa ja miesavustaja – jäivät kertomaan show’sta kalliimman lipun ostaneille. Televisiossakin sivurooleja tehnyt nainen oli selvästi turhautunut keikkaansa huvipuistokomeljanttarina ja se näkyi ja kuului hänen esitelmästään aika epäammattimaisella tavalla. Hänen huumorinsa oli sellaista ”…and I hate my job!” –tyyliä, joka toimii Simpsoneissa, mutta tuhansien kilometrien päästä tulleilta reippaasti maksavilta asiakkailta sillä ei heru hirveästi sympatiaa. No, kaipa senkin voisi tehdä hyvin. Esitelmästä jäi kuitenkin surullinen maku suuhun: täällä nämä ihmiset raatavat meidän orjinamme, vaikka kaikki varmaan tekisivät mieluummin Shakespearea. Ja monet näyttelijät ovat noitakin rooleja hakeneet, mutta eivät ole saaneet. Ja entäs puiston työntekijät sitten, tässäkö nyt turistit riistävät Amerikan työväestöä?
Amerikan työväestöä: Muumio, Beetlejuice, Susimies sekä Nakuttajan ja Frankensteinin pariskunnat.
Lyhyt traileri 1827 – Infernal Musicalille, puolentoista viikon päästä ensi-iltansa saavalle hevimusikaalille. Lippuja on vielä hiukan, mutta jos haluat valita paikkasi, varaa heti. Esityskausi on vain 21.1.-5.2.2011.
Monet ovat kysyneet, mikä hevimusikaali oikeastaan on. Onko siinä vain biisejä, vai sisältyykö siihen joku tarinakin? Muodoltaan se on kuin West Side Story tai The Producers – näytelmä, jossa tarina välillä kerrotaan laulamalla vuoropuhelun sijaan. Tyyliltään se on varsin erilainen, yhdistäen historiallista toimintaa heavy metaliin. Esityksessä on etupäässä tunnettuja kappaleita, kuten Paranoid, Carry On tai Hunting High And Low. Mukana on myös yksi oma biisimme (lyriikat minulta, sävelet musiikkiohjaaja Joona Lukalalta), ja yksi upouusi biisi Lordilta, Devil’s Crashing the Party. Broadway-termein siis musikaalin ”book” on minulta ja ”lyrics” Diolta ja monelta muulta. Mutta kyllä, helvetinmoinen tarina on tarjolla!
Jos olette Briteissä, suosittelen kuuntelemaan BBC Radio 3:n ohjelman Music Matters, ja heidän raporttinsa Turusta ja Tallinnasta, Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Siellä haastatellaan ainakin minua ja soitetaan jotain meidän biisejä.
Ajankohtainen kakkonen tekee myös ison Turku-jutun tällä viikolla, ja kuvassa on sekä musikaali että minä. (Tunnistatko t-paidan?) Myös VR:n Matkaan-lehden tammikuun numeroon kannattaa tutustua.
Rock on!
Lordi ja kaksi palanutta leidiämme sekä Devil's Crashing the Partyn sinkkujulkaisu.
Joitain elokuvaan ja teatteriin liittyviä päivityksiä…
*
Sain 4000 euroa käsikirjoitustukea Elokuvasäätiöstä pitkälle fiktioelokuvalleni, jonka työnimi on Viimeistä päivää. Se kertoo kolmesta duunarista, jotka saavat potkut, ja koettavat kiristää työnsä takaisin kidnappaamalla pomon tyttären. Pieleenhän se menee. Olen saanut rahoitusta lyhytelokuville ja kerran tuotantoyhtiö on saanut tekstilleni kehittelytukea, mutta tämä on ensimmäinen itse saamani käsikirjoitustuki pitkälle elokuvalle. Eräänlainen ammattimaisuuden tunnustus, siis.
*
Lauri Nurksen ohjaama ja Katri Mannisen käsikirjoittama Veijarit-elokuva tulee ensi-iltaan joulupäivänä. Näyttelen leffassa minipienessä roolissa alle minuutin, mikä näin ennakkovaroituksena kerrottakoon.
*
Saimme Elinan kanssa Taikin publiikissa johtavalta dekaanilta (eli entiseltä Taikin rehtorilta) tunnustuksen ja kunniakirjan Baabelin metsän menestyksen vuoksi. Kivaa 🙂
*
Käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musical tulee noin kuukauden päästä ensi-iltaan. Lippuja saattaa olla vielä muutama jäljellä, joten ei kannata odottaa välipäiviin. Olen näytelmän tiimoilta ollut jonkin verran esillä medioissa, tässä puhelimella skannattuna Turun Sanomat Extrassa ollut oivallinen haastattelu.
Maailman ensimmäisen hevimusikaalin 1827 – Infernal Musicalin liput ovat vihdoin tulleet myyntiin! Varaa omasi Lippupisteestä.
Esitykset ovat välillä 21.1.-5.2.2011 Turussa uudessa Logomo-esitystilassa ja kyseessä on siis kulttuuripääkaupunkivuoden ensimmäinen iso proggis. Liput voi varata täältä.
Muistakaa myös likettää hevimusikaalia Facebook-sivulla!
Toissaviikolla oli käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musicalin harjoitusviikonloppu ja promokuvaukset. Tässä yksi hieno kuva, josta tulee hyvin esiin sekä aikakausi, heviys että Turun palo. Liittykää faneiksi Facebookissa!
Olen tuhkapilven vuoksi jumissa Amsterdamissa vaimoni kanssa. Aurinko paistaa ja koulu maksaa aiheutuvat kulut, joten huonomminkin voisi mennä, mutta monesta kivasta jään paitsikin.
Viikko sitten lensin Lontooseen The company P:n lyhyelle työkeikalle. Heathrow’lta otin keskiviikkoillalla koneen Amsterdamiin, jossa Elina ja minä osallistuimme opintojen puitteissa EU:n Languages Through Lenses –lyhytelokuvaworkshoppiin. Teemme myöhemmin kesällä lyhytelokuvan suunnitelmiemme pohjalta, ja tapasimme ympäri Eurooppaa tulleita tekijöitä, joilla on samat aikeet ja suunnitelmat.
Torstaina tieto tulivuorenpurkauksesta levisi pikkuhiljaa ja perjantaina olikin workshopissa täysi kaaos, kun kaikkien lennot piti sumplia uudelleen. Meidän lentomme oli vasta lauantai-iltana, joten silloin vielä toivottiin, että sille ehkä pääsisi.
Tarkoitukseni oli lähteä Helsingistä sunnuntaiaamuna Turkuun, jossa oli hevimusikaalin treeniviikonloppu, eli aika tiukkaan pakatun aikataulun olin itselleni kehittänyt. Kyllä tällä pakkolomalla oppii jotakin omasta suhteesta sekä lentomatkailuun että kiireeseen.
Sunnuntaina Turussa kuitenkin luettiin kirjoittamani käsikirjoitus 1827 – Infernal Musical –esitykseen, ilmeisesti vielä kutakuinkin lopullisella roolituksella. Siistiä! Näyttelijöiden ja muun työryhmän kommenttien perusteella tekstistä tykättiin ja projekti konkretisoitui tosi paljon itse kullekin. En malta odottaa, että pääsen itse lukuharkkoihin.
Hassua kyllä, mietin tekstiä kirjoittaessani, että saisinko mainittua vuonna 1815 Tyynellämerellä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen. Se peitti koko Maapallon pitkään kestäneeseen tuhkapilveen, jonka vuoksi sitä seurasi niin sanottu ”vuosi ilman kesää”. Oli kylmää, sadot menivät pilalle, ihmiset nälkiintyivät, Euroopan suurkaupungeissa oli ruokamellakoita.
Sivuhuomiona neljä kirjailijaa vietti kesälomaa Sveitsissä tuolloin 1816, mutta juuri tämän ”vulkaanisen talven” vuoksi sää oli niin kehno, että he pysyivät sisällä ja päättivät pitää kauhutarinakilpailun. Siitä syntyi Mary Shelleyn Frankenstein – Moderni Prometheus ja John Polidorin esi-Dracula The Vampyre. Eli kaksi populaarikulttuurin keskeistä hahmoa syntyi kesättömän vuoden vuoksi. Samaan kämppään osallistunut Lordi Byron kirjoitti vuodesta vielä apokalyptisen runon Darkness.
Jätin tulivuorivuoden pois musikaalin dialogista, kun ajattelin, että ei kukaan usko tulivuorenpurkauksella voivan olla niin suuria seurauksia. Nyt olen itse jumissa Amsterdamissa, kun Eyjafjallajökull syöksee tuhkaa ilmakehään. Netistä ja puhelimella olen stalkkaillut fiiliksiä… Tässä kuvassa tekstiä luetaan ekan kerran ääneen.
Tänä viikonloppuna puolestaan on Ruotsissa Knutpunkt, jossa olin aikeissa pitää kolme ohjelmanumeroa: Jeesus-aiheisen larpin nimeltä Messias, rituaalityöpajan Erlend Eidsemin kanssa ja esitelmän Martin Elricssonin kanssa. Ensimmäisen peruutin ja kaksi muuta jäävät nyt muiden harteille. Harmittaa, mutta minkäs teet.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme perjantaina yöjunalla Kööpenhaminaan ja vaihdamme siellä tai Malmössä aamulla junaan, joka lähtee Katrineholmiin, lähelle Knutpunktia. Osallistuisimme ’Punktin viimeiseen iltaan ja jatkaisimme sieltä sitten bussilla Tukholmaan ja sunnuntaiyönä lautalla Helsinkiin. Aikamoinen seikkailu.
Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…
Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.
Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.
Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?
Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.
Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…
Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)
Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?
Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).
Musta tuntuu 