Archive for the ‘Uncategorized’ Category

h1

Petterssonin puolustus

29 syyskuun, 2022

Neljä historioitsijaa on syyttänyt tietokirjailija ja toimittaja Maria Petterssonia plagioinnista ja saanut syytöksilleen paljon näkyvyyttä lehdissä ja somessa. Itse syytösten paikkansapitävyyteen ei ole mediassa juuri pureuduttu.

Korostettakoon ensin, että arvostan sekä historiallista tutkimusta että populaaria tietokirjallisuutta suuresti. Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset on loistava esimerkki jälkimmäisestä. Syytöksiä esittäneet taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Susanna Välimäki, tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik, kulttuurihistorian professori Maarit Leskelä-Kärki ja musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen ovat tehneet hienoa ja tärkeää tutkimusta. Nämä asiat eivät mielestäni ole lähtökohtaisesti ristiriidassa.

Historiaa käsittelevän populaarin tietokirjallisuuden ja omassa tapauksessani historiallisten romaanien on tapana nojata historiallisessa tutkimuksessa esiin tulleisiin asioihin. Omana ohjenuorani romaanikirjailijana on ollut Antti Tuurin maksiimi: ”Kaikki, mikä tiedetään, pitää olla prikuulleen oikein. Mutta mitä ei tiedetä, sen voi keksiä.” Jos julkaistua tieteellistä tietoa ei saisi käyttää, ei Suomessa voisi ilmestyä historiallisia romaaneita eikä historiallisia tietokirjoja paitsi tutkijoiden itsensä kirjoittamia tieteellisiä teoksia. Itse en pitäisi sitä hyvänä.

Jouduin itse niin ikään neljän historioitsijan hampaisiin muutama vuosi sitten, kun kommentoin Turun paloa. Vastasin syytöksiin näin. Sittemmin sovimme kiistan ja pääsimme ystävällisiin väleihin. Syytökset Maria Petterssonia kohtaan ovat paljon vakavampia.

Syytökset

Tutkijat ovat esittäneet syytöksiään sekä sanomalehtien palstoilla että omassa blogissaan. Käyn nämä väitteet nyt yksitellen läpi.

Ensin historioitsijat ottivat yhteyttä Helsingin Sanomiin, jonka sivuilla 15.9. Leskelä-Kärki sanoo näin: ”Tavallinen lukija lukee kirjaa Petterssonin tekstinä, hänen löytöinään ja tulkintanaan, eikä hän voi tämän lähdeluettelon perusteella mitenkään tietää, että tiedot ja tulkinnat Ida Mobergin elämästä perustuvat Susannan ja Juhan valtavaan tutkimustyöhön, jota on tehty useita vuosia ja eri maissa.”

Jos tämä tavallinen lukija lukisi esimerkiksi Petterssonin kirjan esipuheen, sieltä paljastuisi useaan otteeseen, että kirja pohjautuu tutkijoiden työhön, ja siellä Pettersson myös kehottaa useita kertoja perehtymään aiheelle omistettuun kirjallisuuteen. Jota hänen teoksensa lähdeluettelossa onkin runsaasti vinkattu.

”Tutkijoiden mielestä on ongelmallista, että Pettersson ei tee eroa omien ja tutkijoiden ajatusten välille. ”Lukija ei voi kuin päätellä tietojen ja tulkintojen perustuvan Petterssonin omalle tutkimustyölle ja ajattelulle”, Välimäki sanoo.”

Onpas se lukija nyt hölmö. Veikkaan, että aika monelle on selvää, että kun luetteloidaan faktat jonkun henkilön elämästä, se pohjautuu tutkimukseen. Ja kun aletaan humoristisesti kommentoida asiaa, se on kirjailijan omaa lisäystä.

Syytteet jatkuivat Hesarissa 24.9. ”Tutkimus- ja opetusmaailmassa puhutaan yleisesti plagioimisesta silloin, kun tekstissä esiintyy joko sanasta sanaan samoja tai vain vähän muutettuja kohtia kuin toisessa tekstissä. Samaa sanoo Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Sen määritelmän mukaan plagiointi on vilppiä, joka loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.”

Suomen historian jännät naiset ei pyri olemaan eikä väitä olevansa tieteellinen teos. Miksi ihmeessä sen pitäisi noudattaa minkäänlaista tieteellistä käytäntöä? Itse laitoin kustannustoimittajan painostuksesta 1827-romaaniini lähdeluettelon ja kaduin sitä heti. Tieteelliseen tutkimukseen se totta kai kuuluisi, romaaniin ei. Suomen historian jännissä naisissa sellainen on ja se on aivan riittävän tarkka tällaiseen kirjaan.

Vaatimus siitä, että yleistajuinen tietokirja noudattaisi tieteellistä käytäntöä on aivan yhtä absurdi kuin jos minä kritisoisin jotain tutkijoiden tieteellistä artikkelia siitä, että se ei noudata kalevalaista nelipolvista runomittaa.

Blogin väitteet

Tutkijoiden julkaisemassa blogikirjoituksessa plagiointisyyte esitetään hyvin yksityiskohtaisesti.

Keskeinen väite tiivistetään blogissa näin: ”Maria Petterssonin kirjassa Suomen historian jännät naiset: Selvänäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia (Atena, 2022) plagioidaan muun muassa Susanna Välimäen ja Juha Torvisen artikkelia ”Musiikki salatietona: Säveltäjä-antroposofi Ida Moberg ja henkinen kilvoittelu”.”

Artikkeli ilmestyi Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmaisen toimittamassa mainiossa artikkelikokoelmassa Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Minulla on sekä se, että Suomen historian jännät naiset tässä edessäni juuri nyt.

Ensimmäinen täsmällinen kritiikki on, että tuo itse artikkeli olisi pitänyt olla Petterssonin kirjan lähdeluettelossa. Tyylikysymys, sillä kirja, jossa se ilmestyi, on lähdeluettelossa. Jos, luettuani Petterssonin artikkelin Mobergista, haluaisin tietää lisää, ja hankkisin käsiini Uuden etsijät, ei minun olisi kovin vaikea löytää sisällysluettelosta kohtaa Musiikki salatietona, jonka alaotsikossa Moberg mainitaan nimeltä. Lisätiedon löytämistä tuo lähdemerkintä palvelee siis aivan riittävästi. Pettersson on kuitenkin luvannut lisätä sen lähdeluetteloon, joten se siitä.

Seuraava väite on vähän omituinen sillä sen mukaan on annettu liikaa lähteitä:

”Kirjan lähdeluettelossa mainitaan myös Ulla Saaren (1997) Ida Mobergia koskeva Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa tehty pro gradu -tutkielma Ida Moberg (1859–1947): Unohdettu säveltäjä. Sitä Pettersson ei käsittääksemme ole voinut käyttää, sillä sen kahdesta yliopistollisesta arkistokappaleesta toinen on kadonnut kauan sitten ja toinen on eräällä tutkimushankkeella pitkäaikaislainassa.”

Kuulostaa kyllä melkoiselta Indiana Jones -tehtävältä löytää tämä gradu, joskin voihan siitä olla muitakin kappaleita kuin yliopiston kirjastossa. Sen sijaan lähdeluettelossa ollut Helena Holsti-Setälän gradu viittaa ahkerasti Ulla Saaren graduun, joten ehkä tekijän mielestä ei ollut kohtuutonta antaa jotain krediittiä myös Ulla Saarelle. Minusta sen kyllä olisi voinut jättää pois ellei sitä suoraan siteerattu.

Erilaisia lainauksia

Syytteet jatkuvat: ”Jotkin tarkastelun kohteena olevat Suomen historian jännät naiset -kirjan tekstikohdat ovat suoraa lainausta, jotkin enemmän tai vähemmän muunneltuja (esim. synonyymikorvaukseen perustuvia) tai epäsuoria lainauksia ja jotkin lähdetekstin tiivistyksiä, jolloin pitemmästä alkutekstistä on jätetty sanoja tai lauseita välistä pois.”

Tässä on iso lista syytöksiä, joten puretaan sitä hiukan.

Jotkut ovat suoraa lainausta. Jos ne on merkattu, mikäs siinä. Jos ei, no, palataan siihen tarkemmin plagiointisyytöksen kohdalla.

Jotkut ovat enemmän tai vähemmän muunneltuja lainauksia. Tai lähdetekstin tiivistyksiä. Ehkä tämä olisi ongelma tieteellisessä tekstissä, jossa keskustellaan tieteellisten löytöjen esittämisenä oman tutkimustyön tuloksena, mutta journalismin ja kaunokirjallisuuden parissa ”muunneltu lainaus” ei kyllä ole lainaus.

Kirjassa on epäsuoria lainauksia. Eli referointeja. Totta kai on. Sehän on koko tällaisen journalistisen, populaarin tietokirjan idea. Referoidaan eri lähteissä olevia tietoja jostain asiasta. Mikä ongelma siinä on?

Plagiointisyyte

Sitten tullaan itse pommiin: ”Suomen historian jännät naiset -kirjassa on yhteensä 54 lukua (sekä esipuhe). Tässä tarkasteltiin niistä vain yhtä. Tulokseksi saatiin 37 plagiointiesimerkkiä.”

Tutkijoiden mukaan Pettersson on siis plagioinut 37 kertaa yhdessä omassa artikkelissaan. Jos hän on plagioinut samassa vielä muitakin artikkeleita ja vielä jokaisessa yhtä paljon, niin sehän tarkoittaa tuhansia plagiointikertoja! Ei ihme, että media on tarttunut tähän väitteeseen.

Tutkijat ovat rakentaneet vertailutaulukon, jossa Petterssonin tekstiä verrataan tutkijoiden omiin teksteihin. He soveltavat siihen Taarna Valtosen ja Leena Valkeapään mallia, joka koskee hyvää tieteellistä käytöstä. Mielestäni on merkityksetöntä, noudatetaanko ei-tieteellisessä teoksessa hyvää tieteellistä käytöstä, mutta eteenpäin!

Ensimmäiset väitetyt plagiaatit ovat nämä:
”Suomen Teosofisen seuran”

”kuoro”

”Helsingin filharmonisen”

”jäsenet”

”Suomen Teosofisen Seuran”

”vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne”

Ja viimeisenä Väinö Valvanteen kirjoittama teksti, jonka molemmat artikkelit merkitsevät lainaukseksi. Se on kuitenkin laskettu yhdeksi näistä plagioinneista.

Tämä saattaa nyt kuulostaa pilkunviilaukselta tai siltä, että teen pilkkaa tutkijoiden todellisista huolista. Mutta nämä todella ovat näitä heidän nostamiaan plagiaatteja, kuten oheisesta ruutukaappauksesta käy ilmi.

Kuka tahansa asiasta kirjoittanut toimittaja olisi koska tahansa voinut kävellä Akateemiseen Kirjakauppaan ostamaan Uuden etsijät ja perehtyä näihin väitteisiin. Mutta minä teen sen nyt heidän puolestaan. Katsotaan siis tarkemmin tuota Musiikki salatietona -artikkelin kohtaa, jonka Pettersson tutkijoiden mukaan on plagioinut. Ja lainaan sen nyt journalistisessa tarkoituksessa.

”Kun Suomen Teosofinen Seura perustettiin, Moberg jatkoi toimintaansa siinä.

Vihkiäisjuhlassa oli yleisöä yli 500 henkeä. Runoilija Nino Runeberg esitelmöi, Mobergin johtama Teosofinen kuoro lauloi ja seuraan kuuluneet Helsingin filharmonisen seuran jäsenet toimivat orkesterina. Tilaisuudessa esitettiin muun muassa kaksi Mobergin uutta sävellystä: jo aiemmin mainitsemamme Auringonnousu-sarjan finaali eli Hiljaisuus (Rauha) sekä kuorolle ja orkesterille sävelletty Hymn: Se hur himlen ljusnar (suom. ”Hymni: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla”) Alcesten eli Nino Runebergin tekstiin. Seuran vuosikertomuksessa kuoron laulun todetaan olleen ”mieltä ylentävää”.

Ensimmäisen vuosijuhlan julkisessa kokouksessa Helsingissä 15.3.1908 Teosofinen kuoro lauloi Mobergin johdolla ja orkesterin säestyksellä jälleen Hymnin: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla. Sen jälkeen kuultiin esitelmä ”Totuuden etsimisestä”. Useiden musiikkiesitysten ja puheiden jälkeen Oskar Merikanto soitti jonkin Sibeliuksen pianokappaleen ja kuoro lauloi Merikannon pianosäestyksellä ja Mobergin johdolla Dies irae -osan (”Vihan päivä”) Wolfgang Amadé Mozartin Sielunmessusta, mihin kokous päättyi. Saman tyyppinen ohjelma toistui seuraavan vuoden vuosijuhlassa. Kuoro esitti lauluja myös seuran illanvietoissa.

Suomen Teosofisen Seuran vuoden 1910 vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kuvaa musiikin merkitystä seuran tapahtumissa seuraavalla tavalla:

”Tässä näet [musiikkia esittävät] esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tämä havainto antoi meille aavistuksen, mitenkä tulevaisuudessa tulee olemaan vielä tuhatkertaa mahtavampaa, kun oikein osataan tätä puolta toteuttaa. [- -] Tällaiset soitto-esitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Maria Petterssonin kertomana Ida Moberg -luvun ingressissä nämä tapahtuvat menevät näin:

”Suomen Teosofisen Seuran perustamisjuhlaan on saapunut yli 500 ihmistä. Lavalle nousee teosofeista koostuva kuoro, jota säestävät Helsingin filharmonisen orkesterin teosofijäsenet. Kuoroa johtaa säveltäjä Ida Moberg, joka säveltää usein teosofian oppien mukaan. Suomen Teosofisen Seuran vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kirjoittaa näin: ”Esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tällaiset soittoesitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Minun nähdäkseni näissä teksteissä on aika paljon eroa ja yksittäiset sanat eivät ole mitään teoksia. Ne voivat olla tavaramerkkejä, esimerkiksi Pepsi tai Lego, mutta niitäkin saa journalistisessa ja tieteellisessä tekstissä käsitellä. Ainoa kohta, jossa on suoraan lainattu jotain, on tuo Valvanteen teksti.

Muutoin Pettersson kertoo samat faktat, jotka kerrotaan Musiikissa salatietona, mutta faktoilla ei ole mitään tekijänoikeutta. Eikä toisen paljastamien ja julkaisemien faktojen kertominen missään tapauksessa ole plagiointia. Toki on kohteliasta, että Pettersson laittaa tuon yksittäisen artikkelin suoraan lähteeksi.

Lähes kaikki 37 ”plagioinnista” ovat samanlaisia: yksittäisiä sanoja tai sanapareja, kuten ”Esoteerisissa liikkeissä”, ”sävelsi”, ”yksinomaan”, ”Teosofisen sekakuoron”, ”musiikkia”, ”on runollinen elämäkerta”, ”Sibelius”, ”henkistä kehitystä”, ”sekakuorolle, jousiorkesterille ja uruille” ja niin edelleen.

Joukossa on kuitenkin myös yksi kokonainen lause, joka samanlainen molemmissa artikkeleissa. Katsotaan sitä tarkemmin. Seuraava lause on siis identtinen.

”Suomen Teosofiseen Seuraan kuuluivat esimerkiksi Oskar Merikanto, Ida Moberg, Erkki Melartin, Axel von Kothen, Emil Kauppi, Leevi Madetoja ja Frida Sergejeff.”

Nyt on pakko sanoa, että aika vähän on villoja plagiaattiväitteessä tältä kohdin.

Kansallisbiografia

Toinen väitetty plagioinnin kohde on Välimäen Kansallisbiografiaan kirjoittama artikkeli Ida Mobergista.

Ensimmäisiä ”plagiointeja” ovat tavat kuvata Anna Blomqvistia ”merkittäväksi laulupedagogiksi”, Anna Ingmania ”musiikkikriitikoksi” ja Maikki Fribergiä ”naisasianaiseksi”. Minusta tämä ei ole plagiointia nähnytkään. Jos taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori ilmoittaa, että Blomqvist on merkittävä laulupedagogi, niin sillä mennään.

Löytyykö täältä kokonaisia lausepareja? Kyllä, yksi. Mennään siihen lopuksi. Mutta nämä seuraavat ovat niin lähellä, että tarkastellaan niitä ensin.

Välimäki kirjoittaa: ”Pariskunta eli yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Pettersson kirjoittaa: ”Moberg ja Koch elivät yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Välimäki kirjoittaa: ”Kochin kuoleman (1927) jälkeen Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Pettersson kirjoittaa: ”Puolison kuoleman jälkeen 70-vuotiaasta Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Välimäki kirjoittaa: ”hän oli ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän oli myös ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Välimäki kirjoittaa: ”Moberg johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämänsä aikana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämässään.”

Ovatko nämä lauseet plagiointia eli ”toisen kirjoittaman tekstin esittämistä omana”? Minusta ei. Niissä vain todetaan samat asiat, mitkä Välimäkikin toteaa. Välimäen muotoilu on kuivan toteavaa eikä näissä lauseissa ylity teoskynnys. Välimäen Kansallisbiografia-artikkeli on merkitty artikkelin lähdeluetteloon.

Entä se yksi täysin samanlainen lause?

”Päätyönään hän kuitenkin piti säveltämistä.”

Tähänkö se jäi?

Selma Kajanus

Kolmas väitetyn plagioinnin kohde on Nuppu Koivisto-Kaasikin kirjoittama Kansallisbiografia-artikkeli Selma Kajanuksesta.

Samantapaisia lauseita on yksi:

Koivisto kirjoittaa: ”Hän kävi erikoisluvalla kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudest ja tähtitieteestä. Erityisen innostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta, jonka approbaturin hän tentti 54-vuotiaana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Kajanus sai erikoisluvan käydä kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudesta ja tähtitieteestä, mutta erityisen kiinnostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta.”

Jälleen, Pettersson on artikkelissaan kertonut saman asian kuin yksi lähdeteksteistään. Kuten on tarkoituskin.

Säveltäjäkuva

Neljäs vertailtava teksti on Helena Holsti-Setälän gradu Ida Moberg (1859-1947): Aatteellisen naisen säveltäjäkuva.

Holsti-Setälä: ”Kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu Steinerin mukaan henkisestä maailmasta.”

Pettersson: ”Rudolf Steinerin mukaan kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu henkisestä maailmasta.”

Tässä siis Holsti-Setälä lainaa Rudolf Steineria. Ja Pettersson toistaa tämän lainauksen. Ovatko molemmat plagioineet Steineria?

Samanlaiset virkkeet kuuluvat näin:
Holsti-Setälä: ”Moberg on itse kuvaillut vanhempiaan seuraavasti: ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.” (Moberg 1945, 227.)”

Pettersson: ”Moberg kuvailee perhettään näin. ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.””

Eli on siis jälleen toistettu lainaus. Mitä ihmeen plagiointia se on?

Ja:

Holsti-Setälä kirjoittaa: ”Aiemman maailman ihmiset olisivat Steinerin mukaan voineet kuvailla musiikin syvemmän olemuksen kokemusta näin: Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen [- -], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Maria Pettersson kirjoittaa: Ne kuulostavat esimerkiksi tältä: ”Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen […], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Kirjoittajien johdatus Steiner-lainaukseen on aivan erilainen, lainaus tietenkin samanlainen. Tutkijat ovat kirjoittaneet vielä pienen lisäyksen taulukkoonsa:
[HUOM. Mukaan on kopioitu mukaan jopa lainauksen poisto […], mikä paljastaa, että kyseessä on Holsti-Setälän eikä Steinerin tekstin kopiointi.]

Nyt jäitä hattuun, Holsti-Setälä. On päivänselvää, että Pettersson on käyttänyt lähteitä tekstissään. Hän ei ole käynyt tutkimassa arkistoja ja Mobergin kirjeenvaihtoa ja Steinerin koko tuotantoa siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen kirjansa ei ole tieteellistä tutkimusta. Gradu on. Musiikki salatietona on.

Populaarin tietokirjan tarkoitus ei ole paljastaa uutta tieteellistä tietoa vaan kertoa jo tiedettyä sellaiselle yleisölle, jota aiemmat julkaisut eivät ole tavoittaneet. Ja koska minulla on molemmat kirjat tässä edessäni, voin sanoa, että Uuden etsijät ei ole helppolukuinen joululahjakirja. Se on tieteellistä tutkimusta. Ansiokasta ja tärkeää. Mutta ei populaaria.


Lopuksi

Toivon historian tutkijoille lisää arvostusta ja rahoitusta ja aikaa päätyöhönsä. Toivon myös tietokirjailijoille työrauhaa ja kaikille ymmärrystä siitä, että tietokirja ei yleensä ole tieteellistä tutkimusta. Ja että julkaistu tieto on kaikille vapaata. Ja ihmiset lukekoot jännistä naisista kaikista mahdollisista kirjoista.

h1

Kestääkö Suomen media hybridivaikuttamisen?

24 elokuun, 2022

Pientä pohdintaa: Kun Ylilaudan freelance-trollit veivät #jauhojengi’llä mediaa ja kansan pulssia 6-0, niin miten paljon meillä on resilienssiä kuukausipalkkaisten trollien ja propagandistien hybridioperaatioiden edessä?

Mitä esimerkiksi Ukraina, Venäjä, NATO, Kiina, Israel, USA, Amazon, Apple ja Google tahtovat meiltä? Ja miten monta trollia/kolumnistia/influensseria/tiedottajaa on värvätty toteuttamaan tätä tahtoa juuri Suomessa? Varmasti jokaisella taholla yli yksi, joillain kymmeniä.

Toteuttavatko he sitä juuri nyt?

Ovatko he toteuttaneet sitä jo aikaisemmin?

Onko kansalaismielipiteessä jonkin asian suhteen tapahtunut jotain jyrkkiä muutoksia viimeisen, sanotaan vaikka kymmenen vuoden aikana? Miten paljon hybridivaikuttamisella on osaa tähän?

Menisi salaliittoteoriaksi lähteä pohtimaan, onko jokin yksittäinen poliitikon ero, Suomen suhde toiseen maahan/valtioon/järjestöön, vaalitulos tai laki seurausta hybridivaikuttamisesta. Mutta jotkin melko varmasti ovat.

Toimitusten tehtävä olisi olla äärimmäisen tarkkoja siinä, että media toimisi riippumattomasti, päätösvaltaa ei luovutettaisi toimitusten ulkopuolelle (”uutisoimme tästä koska se nousi keskusteluun”) ja että väitteet lähteistettäisiin kunnolla.

Nyt minusta vaikuttaa siltä, että näin ei ole. Siis lainkaan. Kuka tahansa kaveriporukka tai vihamielinen toimija voi saada jonkin aiheen trendaamaan Twitterissä ja sitten alati kovenevassa uutiskilpailussa siitä onkin jo pakko uutisoida.

Tälle pitää laittaa stoppi. Media voi itse päättää onko neljäs valtiomahti media vai suurvaltojen ja suuryhtiöiden trollitehtaat.

Ensimmäinen askel olisi tutkia, miten hybridivaikuttaminen on jo vaikuttanut median aiheiden ja näkökulmien valintaan.

h1

Palkkakaaoksen uudet käänteet

4 elokuun, 2022

Olen ihmetellyt, miksi minun pitää somessa tehdä selvityksiä Helsingin palkkakaaoksesta, kun se olisi median tehtävä. Nyt media tekee tehtäväänsä! Tuoreessa Iltalehden artikkelissa toimittaja Onni Kari haastattelee useita asianosaisia. Luetaanpa se tarkasti!

Otsikko:
”Helsingin palkanmaksu kaaoksessa – pormestari Singaporessa, kansliapäällikkö osti miljoonilla konsulttiapua”

Okei, näyttää aika pahalta. Mutta toisaalta, tilanne on juuri tuo.

Aiheena ovat muun muassa kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan tilaus konsulttiyhtiö Deloittelle, pormestari Juhana Vartiaisen prioriteetit, valtuutettu Veronika Honkasalon esittämä kritiikki ja entisen talousjohtaja Ulla Kukkosen siirtyminen Sarastian liiketoimintajohtajaksi.

Kaiken pohjalla on siis tämä:

”Tuhannet kaupungin työntekijät ovat saaneet virheellisiä palkkoja tai jääneet palkatta. … Sunnuntaina HS uutisoi kaupungin laiminlyöneen laillisen velvollisuutensa ilmoittaa palkkatietoja tulorekisteriin.”

Deloitte

”Konsulttiyhtiö Deloittelle on maksettu tähän mennessä yli kolme miljoonaa euroa palkanmaksusotkun selvittämiseksi.

Viimeisestä 1,8 miljoonan hankinnasta päätti yksin kansliapäällikkö Sarvilinna heinäkuussa.”
Summat on isoja, mutta toisaalta vain 77 euroa per Hgin työntekijä.

Mielestäni ei siis sinänsä olisi ongelmallista käyttää tuon verran rahaa asian ratkaisemiseen, jos asia sillä ratkeaisi. Deloitten 1,2 miljoonaa tuli kuitenkin jo ennen kuin kaikki meni pieleen, joten maksettiinko heille ensin ongelmien aiheuttamisesta ja nyt niiden korjaamisesta?


Takaisin Iltalehden juttuun: ”Kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalo ihmettelee, miksi hankintaa ei tuotu kaupunginhallitukseen.

– Se on sen kokoluokan summa, että on ollut tapana tuoda näin isot hankinnat kaupunginhallituksen tietoon vähintään.”

”Outoa on sekin, että on tehty päätös suorahankinnasta ja sitten se sopimus tehdään vasta myöhemmin, Honkasalo sanoo Iltalehdelle.”
Tämä ei ihan auennut artikkelista, mutta kaupungin päätösasiakirjoista selviää tällaista: ”Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Deloitte Consulting Oy:n (0555345-6) tarjouksen Palkkahallinnon tuen vakauttamisen ja kehittämisen palvelun tuottamisesta ajalle 8/2022-5/2023.
Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.”
Kuulostaa kieltämättä omituiselta, että rahaa maksetaan, mutta ei vielä tiedetä, että mitä sillä saadaan.


”Sarvilinna ei tarkenna Iltalehdelle miksi päätti ostaa Deloittelta konsultointiapua, vaan kehottaa perehtymään hankintailmoitukseen.”
Voitaisiinko sopia, että kunnes Helsingin palkkakaaos on korjattu, pormestarit, kansliapäälliköt ja muut vastuulliset vastaavat kysymyksiin?

Deloitten kanssa hankinnasta sopinut henkilöstöjohtaja Nina Gros kertoo IL:lle mailitse: ”– Lisätuki suunnataan erityisesti palkkavirheiden tunnistamiseen ja estämiseen, tilannekuvan kokoamiseen ja raportointiin sekä virheiden juurisyiden selvittämiseen.”

Kiitos selkeästä vastauksesta, Nina Gros! Ja vaikuttaa siltä, että tässä pyritään ratkaisemaan ongelmaa juuri niin kuin pitääkin.

(Toki se olisi silti pitänyt tuoda kaupunginhallitukseen, mutta kuitenkin.)

Honkasalo jatkaa: ”Deloitte on ollut itse mukana Espoossa ja Helsingissä auttamassa ottamaan käyttöön tätä Sarastian järjestelmää. Samalle firmalle on ikään kuin avoin shekki, että ollaan riippuvaisia siitä, koska muita firmoja ei ole, jotka tätä järjestelmää tuntisivat yhtä hyvin.”

Tältä se kieltämättä vaikuttaa ja se on kyllä erittäin ongelmallista.

Mutta ei tämä tähän lopu! Tänään kävi ilmi, että koska kansliapäällikkö teki kahden miljoonan konsulttipäätöksen kaupunginhallituksen kesäloman alussa, kaupunginhallitus ei voi enää elokuussa ensimmäisessä istunnossaan ottaa ”vanhaa” asiaa käsittelyyn. Oliko ajankohta sattumaa?
Toivottavasti saamme lukea siitä jatkoartikkelista, jossa Onni Kari tai joku muu toimittaja pureutuu vielä tarkemmin Deloitten osaan tässä saagassa.

Kukkonen

Sitten siirrytään Ulla Kukkoseen: ”Sosiaalisessa mediassa on esitetty, että palkanlaskentaa hoitavan Talpan toimitusjohtaja Ulla Kukkonen olisi osittain vastuussa Sarastian järjestelmään siirtymisestä. Maaliskuun alussa Kukkonen siirtyi Sarastian liiketoimintajohtajaksi.”

Sosiaalisessa mediassa on esitetty = Minä olen esittänyt. Noin viisisataa retweettiä tarkoittaa, että on tämän aika moni nähnyt, selvästi myös Onni Kari. Pyysin tuolloin, että joku media tarttuisi aiheeseen ja nyt näin tapahtui. Kiitos!

”Kukkonen aloitti syyskuussa 2020 Talpassa. Päätös Sarastian järjestelmään siirtymisestä tehtiin marraskuussa 2020 kaupunginhallituksessa.

Kukkosen mukaan julkisuudessa on ollut ”aika paljon paskaa liittyen minuun”.”

Noh, #sorisiitä, mutta sinun aikanasi tuo päätös tehtiin.

”Kun mut valittiin loppuvuodesta [Sarastiaan], jättäydyin pois ohjausryhmätyöskentelystä. En halunnut, että tulee missään tapauksessa sellaista puhetta, että mulla olisi jokin päätöseturistiriita mihinkään asioihin, Kukkonen sanoo.”

Voikohan tämän tarkistaa pöytäkirjoista?

”Digitalisaatiojohtaja Rusaman mukaan Kukkosen rooli Sarastian järjestelmän valinnassa ei ollut merkittävä.”

Pian päästäänkin Rusamaan. Jos palkanlaskentaa hoitavan yksikön johtajalla EI ollut merkittävää roolia omalla tontillaan niin Rusamalla ainakin oli.

Pormestari

”Pormestari Vartiaista on syytetty johtajuuden puuttumisesta kriisin keskellä. Elokuun alussa hän on ollut työmatkalla Singaporessa. Heinäkuussa pormestari oli viikon työmatkalla New Yorkissa.”

Pormestari ja Sarvilinna käyttävät kaupungissa korkeinta operatiivista valtaa.

En sano, että pormestari ei saisi tehdä mitään muita asioita, mutta minusta tässä kohtaa olisi pitänyt julistaa punainen hälytys, kääriä hihat, vaatia päitä pölkylle ja ilmoittaa, että omaa palkkaa ei nosteta ennen kuin asia on hoidettu.

Mutta aika hiljaista on ollut.

Valtuutettu Veronika Honkasalo ilmaisee Iltalehden jutussa saman asian näin:

”Koko vyyhdissä on johtajuus hukassa. Ihmettelen sitä, että Vartiainen on niin niukkasanaisesti tätä kommentoinut julkisuudessa.”

Ja apulaispormestari Nasima Razmyar Twitterissä näin, mitä Iltalehtikin lainaa:

”Tilanne on karsea ja pyynnöistä huolimatta poliittinen johto ei ole saanut virkajohdolta riittävän selkeitä vastauksia tai sitoutuneisuutta ongelman välittömään ratkaisemiseen.”

Digijohtaja Rusama

”Honkasalo kertoo, että kaupunginhallituksen päätös Sarastian järjestelmän käyttöönotosta tehtiin 2020 ilman poliittista keskustelua.

– Se on ollut sellainen tekninen asia, jota ei ole sen kummemmin avattu.”

Samaa on sanonut minulle moni muu tuolloinen kaupunginhallituksen jäsen.

”Valmistelutyön Sarastian palkanlaskentajärjestelmään siirtymiseksi tekivät Helsingin kaupungin digitalisaatioyksikkö ja henkilöstöosasto.”

No niin. Näitä yksiköitä johtivat ja johtavat digijohtaja Mikko Rusama ja henkilöstöjohtaja Nina Gros.

”– Varmasti on aliarvioitu se vaikeus, mikä näin isossa organisaatiossa on, kun siirrytään uuteen HR-järjestelmään ja toimintamalliin, digitalisaatiojohtaja Rusama sanoo.”

”On aliarvioitu se vaikeus” on siis suomeksi ”Minä luulin että se olisi helpompaa.”

”– 95 prosenttia palkoista menee oikein, mutta sitten siellä on tietty osa palkoista, joka on mennyt pieleen ja se on aiheuttanut tosi paljon ongelmia, hän jatkaa.”

Eikö tätä samaa selitystä käyttänyt ahdistelusta syytetty kansanedustaja? ”95 prosenttia naisista ei ole tullut minun lähentelemäkseni.”

Rusaman muut vastaukset toistavat tätä samaa eri sanoin: Sillä on pystytty maksamaan palkkoja myös oikein.

Ihan kiva.

Sarastian toimari

”Sarastian toimitusjohtaja Mika Kantola puolustaa järjestelmäänsä.

– Järjestelmä laskee palkat oikein. Järjestelmä ei laske palkkoja väärin, vaan se laskee juuri niin, kuin tiedot järjestelmään on toimitettu, Kantola sanoo Iltalehdelle.”

Mahdollisesti näin, mutta ei kyllä kovin vahva puolustus silloinkaan.

Jos järjestelmä on sellainen, että mitä ilmeisimmin 5% tiedoista merkitään siihen väärin, ei voi sanoa, että järjestelmä tai sen toimittaja olisivat moitteettomia. Joko sen käyttöliittymä on surkea tai sen käytössä ei ole koulutettu riittävästi.

Lisäksi järjestelmä voi myös korjata virheitä. (Esimerkiksi palkan 1400.00€ voisi muokata 1400,00€:ksi.)

Ja jos esimerkiksi palkkatietoja ei ole lähetetty verottajalle, miksi järjestelmä päästää tämän läpi?

Tässä olisi varmasti paljon purettavaa medialle.

”Muutamat palkka-ajot ovat kuitenkin kestäneet yli 30 tuntia, Kantola kertoo. – Siellä palkka-aineistossa virheiden määrä on ollut niin suuri, että se on aiheuttanut tähän ajon kestoon niitä ongelmia. Sen kanssa tehdään töitä, jotta ongelma saadaan ratkaistua, Kantola sanoo.”

Tämä on ihan silkkaa potaskaa ja sen ymmärtää tällainen tietojenkäsittelytieteen drop-outkin. Kun normaali kotitietokone pystyy laskemaan miljardeja laskutoimituksia sekunnissa, ei ole mitenkään mahdollista, että 39 000 ihmisen palkanlasku kestäisi kolmekymmentä TUNTIA!

Tämän jurnutuksen selittäminen sillä, että käyttäjät ovat syöttäneet sinne virheellistä dataa on myös täysin älytön. Virhesyöte voisi johtaa siihen, että systeemi joutuisi johonkin loputtomaan luuppiin. Mutta nythän se johtaa siihen, että palkat maksetaan päin honkia.

Huh.

Iso kiitos Iltalehdelle ja Onni Karille tähän asiaan puuttumisesta. En vieläkään ymmärrä, miksei siitä puhuta enempää mediassa ja erityisesti miksi asiasta vastuulliset eivät kommentoi sitä. Paljon avoimia kysymyksiä jäi vielä, toivottavasti niihinkin saadaan vastauksia.

h1

Mikä on Sarastia?

3 elokuun, 2022

Helsingin palkanmaksukaaoksen konkreettinen syy on se, että alkuvuodesta otettiin käyttöön Sarastian toimittama palkanmaksujärjestelmä, joka ei toimi. Mikä tämä Sarastia siis oikein on? Katsotaanpa.

Sarastia ei ole varsinaisesti yksityinen yritys muttei myöskään liikelaitos. Se on kuntien omistama yhtiö, joka tuottaa omistajilleen talous- ja HR-palveluita. Satoihin omistajiin kuuluu ensisijaisesti kuntia. Pääomistajat ovat Pori (22% osakkeista), Hämeenlinna (18%) ja Turku (5%). Mukana on myös useita kuntayhtymiä, jotka omistavat yhden (1) osakkeen.

Sarastia syntyi vasta 2019, kun KuntaPro ja Kunnan Taitoa Oy yhdistyivät. Nämä taas oli alunperin perustettu varsin hyvään tarkoitukseen: keskitytään palveluiden tuottamiseen kuntalaisille eikä tahkoamaan voittoa omistajille. Näin julkisen palvelun pitääkin toimia.

Sitra käynnisti vuoden 2009 alussa Kuntien Palvelukeskus -hankkeen, jossa untasektorilla voitaisiin saavuttaa usean miljardin vuosittaiset säästöt virtaviivaistamalla prosesseja ja sirpaleisia tietohallinnon järjestelmiä. Tästä kehittyi Kunnan Taitoa Oy.

KuntaPron taas perustivat Seutukeskus Oy Häme ja satakuntalainen Taloustuki Kuntapalvelut Oy. Niinpä sen omistajissa on paljon hämäläisiä ja Porin seudun kuntia.

Kaikki oli silloin vielä hyvin tai ainakin aika hyvin. Vanha hankintalaki korvattiin uudella vuonna 2016 Sipilän hallituksen aikana, mutta jo tuolloin oli voimassa pykälä, jonka mukaan kuntien ei tarvitse kilpailuttaa hankintoja, jos ne tehdään omalta ”sidosyksiköltä”. Sidosyksikkö on itsenäinen laitos tai yhtiö, jossa kunta tai kuntayhtymä yksin tai yhdessä muiden vastaavien kanssa käyttää määräysvaltaa samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa.

(Sipilän hallitus teki muuten tähän kohtaan sellaisen muutoksen, että nuo sidosyksiköt eivät saa ”sotkea markkinoita” eli tehdä kauppaa ulkopuolisten kanssa. EU vaati siihen joitain rajoituksia, mutta Sipilän hallitus päätti kieltää sen lähes kokonaan.)

Hankintalain kohta sidosyksiköistä siis tarkoittaa, että Rauman tai Porin ei tarvinnut kilpailuttaa hankintoja, joita se teki Taloustuki Kuntapalvelut Oy:ltä eikä Hämeenlinnan tai Janakkalan hankintoja Seutukeskus Oy Hämeeltä.

Taloustuki ja Seutukeskus yhdistyivät KuntaProksi, joka yhdistyi Kunnan Taitoa Oy:n kanssa Sarastiaksi vuonna 2019. Sarastialla olikin nyt 240 omistajaa, jotka olivat kuntia, kuntayhtymiä ja muita julkisia toimijoita. Ja niistä kenenkään ei enää tarvinnut kilpailuttaa mitään, mikä tilataan Sarastialta. Helsinki ei ollut mukana tässä porukassa.

Seuraavana vuonna Helsinki kuitenkin päätti, että heidän on tilattava Sarastialta palkanlaskujärjestelmä. (Miten tähän päädyttiin, on oma tarinansa.)

Helsinki ei kuitenkaan voinut ostaa mitään Sarastialta, koska ei ollut sen osakas. Hankinta olisi siis kilpailutettava. Paitsi jos Helsinki pääsisi Sarastian osakkaaksi jälkikäteen! Siksi Helsingin kaupunginhallitus päätti 26.10.2020 ”hyväksyä Sarastia Oy:n osakkeiden merkinnän HR-järjestelmähankinnan mahdollistamiseksi sidosyksikköhankintana” eli ilman kilpailutusta. Helsinki osti 1500 osaketta 5490 eurolla.

Tällä vippaskonstilla Helsinki olikin yhtäkkiä Sarastian osakas ja Sarastia Helsingin talouspalvelun sidosyksikkö. Niin voitiin tehdä suorahankinta ilman kilpailutusta. Kilpailuttaminen olisi voinut tuottaa toimivamman järjestelmän ja ennen kaikkea tällöin toimittajalla olisi koko ajan sopimussakko ja/tai sanktiot, kun möivät sutta ja sekundaa.

Nykytilannehan on se, että pormestari on ilmoittanut, että syydetään rahaa konsulteille, kunnes ongelma ratkeaa. Ei siis Sarastian rahaa vaan Helsingin rahaa. Ovatko konsultit Sarastialta? Se ei vielä ole selvinnyt.

Eräs tuntemani lobbari kommentoi minulle somessa, että ”ongelman juurisyy on julkisen sektorin oma inhouse-yhtiö, joissa usein yhdistyy karrikoidusti sanoen julkisen sektorin tehottomuus yksityisen sektorin vastuuttomuuteen”. Siltä tosiaan vaikuttaa.

Tilanne ei ratkea eikä sitä kunnolla yritetäkään ratkaista. Ja samaan aikaan kaupungin 39 000 työntekijää eivät välttämättä saa palkkaa tai saavat väärän määrän palkkaa, eivät saa tolkullista palkkakuittia eikä heidän tulojaan ilmoiteta verottajalle.

h1

Palkkakaaoksen pyöröovi

1 elokuun, 2022

Helsingin palkkakaaoksesta on osaltaan vastuussa Helsingin taloushallintopalvelu Talpan ex-toimitusjohtaja Ulla Kukkonen. Hänen aikanaan kaupunki siirsi 39 000 työntekijän palkanlaskennan Sarastia-firman systeemiin.

Maaliskuussa Kukkonen siirtyi Sarastian liiketoimintajohtajaksi.

Lukisin tästä mielelläni lisää, jos jokin media esimerkiksi haastattelisi Kukkosta, Sarastian toimaria, Helsingin pormestaristoa ja juristeja siitä, miten tämä ylipäätään on mahdollista.

Ovatko tämän tason julkiset hankinnat todellakin täysin ostettavissa? Ja vielä niin, että yhden urakehityksen hinta on se, että kymmenettuhannet työntekijät eivät voi luottaa saavansa palkkojaan ajallaan.

Itse palkkakaaoksen ratkaisussa pormestarilla on operatiivista valtaa ja hän on se, jonka se pitäisi ratkaista. Helsingin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on esittänyt korjauksia, jotka voisi heti toteuttaa tilanteen parantamiseksi ja monien pienituloisten työntekijöiden pelastamiseksi:

Työlainsäädäntö mahdollistaa arviopalkan maksamisen. Kunnes viat ja käytännöt saadaan korjattua, Helsingin tulisi maksaa peruspalkkaa kaikille työntekijöille. Tällöin kukaan ei jäisi kokonaan ilman palkkaa. Tilanteen helpottamiseksi kaupungin on mahdollistettava lisäksi kuluttoman ja korottoman käyttöluoton antaminen henkilöstökassasta työntekijöille, joiden palkoissa on ollut virheitä.

Virheitä palkanmaksussa aiheuttaa pula palkanlaskijoista ja siirtyminen uuteen maksujärjestelmään Sarastiaan. Sarastian yksi suurimpia ongelmia on se, että järjestelmä siirtää palkanlaskijoiden tehtäviä muille työntekijöille. On tehotonta, että muihin töihin koulutetut työntekijät joutuvat käyttämään työaikaansa palkkojen merkitsemiseen. Käytäntö tulee korjata, jotta uusi järjestelmä ei heikentäisi kaupungin palveluiden laatua.

Saa toteuttaa!

h1

Esittelyni puoluekokouksessa

9 kesäkuun, 2022

Huomenna alkaa Vasemmistoliiton puoluekokous, jossa valitaan puoluejohto. Olen ehdolla varapuheenjohtajaksi, mutta en pääse itse paikalle kokoukseen. Tein tällaisen lyhyen esittelyvideon itsestäni Vasemmiston puoluekokousväelle.

(Videon alla puhe myös tekstinä.)

Varapuheenjohtajaehdokkaan esittely Vasemmiston puoluekokouksessa 2022

Olen Mike Pohjola, ammatiltani kirjailija ja yrittäjä Helsingistä, istunut kaksi kautta puoluevaltuustossa.

Puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa tein esityksen, että Vasemmistoliitto ei pysy hallituksessa, jos Suomi menee Natoon. Eli jatkaisi aikaisemmin sovitulla linjallaan. Äänin 10-52 kokous päätti, että tämä ei ole enää hallituskysymys.

Sen jälkeen jotkut rauhanaktivistit jättivät puolueen. Toiset pyysivät minua ehdolle varapuheenjohtajaksi. Suostuin ehdolle, koska puoluejohdossa tarvitaan joku, joka ehdottomasti vastustaa sotilasliittoja, vastustaa ydinseita, vastustaa imperialismia ja puolustaa rauhaa, puolustaa kulttuuria, puolustaa tasa-arvoa.

Vasemmistoliiton on palattava tekemään rauhantyötä, vastustamaan sotilasliittoja ja ydinaseita, vaatimaan aseistariisuntaa. Samalla meidän on oltava ehdottomia vaatimuksissamme ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, kulttuurialan tukemisessa ja heikompien puolustamisessa.

Jos me emme puhu työttömien, asunnottomien, köyhien, pakolaisten ja paperittomien puolesta, kuka sitten?

Olen ehdolla Vasemmistoliiton ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi puheenjohtajaksi sekä puoluehallitukseen. Tällä hetkellä toimin Helsingin kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtajana ja kokemusta on johtotehtävistä erilaisissa luottamustoimissa ja yritysmaailmassa.

Ääni minulle on ääni atomikenraaleita, vihankylväjiä ja fossiilipohatoita vastaan.

h1

Suomettua voi myös Turkin suuntaan

31 toukokuun, 2022

Nato-päätöksestä tuli suomalaisessa keskustelussa nopeasti jonkinlainen identiteettikysymys. Sinne ei haluttu turvallisuus- tai ulkopoliittisista syistä vaan siksi, että ”olisimme osa länttä” tai ”jotta suomettumisen aika päättyisi”. Somessa leviteltiin YYA-ajan kuolinilmoituksia ja kaikki pääkirjoitukset olivat täynnä ”läntistä arvoyhteisöä”.

Me muutamat sotilasliittojen vastustajat yritimme purkaa näitä väitteitä ja korostaa, että tämä arvoyhteisö on imperialistisia hyökkäyssotia käyvän Yhdysvaltojen johtama, monissa Nato-maissa on vakavia ongelmia demokratian tai ihmisoikeuksien kanssa ja että sotilasliitto itsekin on syyllistynyt hyökkäyssotiin.

Meitä syytettiin putinisteiksi, suomettuneiksi ja milloin miksikin, kun kehtasimme tällä tavalla mussuttaa Natosta, joka oli ilmeisesti vähän kuin Aragornin johtama Keski-Maan vapaiden kansojen liitto, paitsi vieläkin parempi, hienompi ja puhtoisempi.

Heti, kun Suomen ja Ruotsin jäsenhakemus oli pistetty sisään, paljastuivat arvoyhteisön todelliset kasvot. Autoritäärinen, omia kansalaisiaan vainoava Turkki alkoi vaatia jäsenkandidaatteja toimittamaan heille aseita ja kurdeja.

En haluaisi sanoa, että minähän sanoin. Mutta ihmetyttää hieman, miksi juuri kukaan muu ei sanonut. Esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto, jolta Turkin suhtautumisesta moneen kertaan Eduskunnassa kysyttiinkin, mutta joka ei nähnyt siinä mitään ongelmia.

Onko suomettuminen sitä, että tekee, mitä Venäjä käskee? Minusta se on sitä, että pieni maa pyrkii mukauttamaan oman politiikkansa aggressiivisten suurvaltojen toiveisiin. 60-luvulla Suomi oli suomettunut Neuvostoliiton suuntaan. Kylmän sodan jälkeen monet olisivat halunneet suomettua Yhdysvaltojen suuntaan ja jonkin verran näin tapahtuikin, mutta muutama vuosikymmen olimme kuitenkin melko itsenäisiä ja riippumattomia. Nyt, ollaksemme osa läntistä arvoyhteisöä, meidän on näköjään suometuttava paitsi Yhdysvaltojen, myös Turkin suuntaan.

Minusta Suomi pärjäsi paremmin ilman suomettumista: Osana EU:ta, mutta varustettuna isolla asevelvollisuusarmeijalla, vahvalla maanpuolustustahdolla ja isolla reservillä. Tällöin voimme pitää päämme.

Nyt, kun Nato-jäsenyys on tehty, olisi tämä mielestäni edelleen oikea linja. Jos meitä ei hyväksytä sotilasliittoon ilman, että alamme polkea ihmisoikeuksia, voimme sanoa, että ei sitten. Nato ehkä tarvitsee Suomea, mutta Suomi ei tarvitse Natoa. Eikä Suomi varsinkaan tarvitse enää yhtään enempää suomettumista.

Kurdien asia on meidän asiamme. Turkille ei pidä myydä aseita eikä luovuttaa kurdeja.

h1

Puheeni Nato-yhteistyötä vastaan

10 toukokuun, 2022

Viime lauantaina 7.5. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä kokousti yhdessä päättääkseen, onko Nato-jäsenyys edelleen kynnyskysymys hallitusyhteistyölle. Puoluehallituksen linja oli, että voimme jatkaa hallituksessa vaikka Suomi tekisi Nato-jäsenhakemuksen. Aiempi puoluevaltuuston linjaus oli, että emme voi, ja minä esitin, että pysyisimme tässä linjassa.

Kokouksessa kuultiin useita hyviä puheita puolesta ja vastaan. Myös hallitusyhteistyön kannattajien puheet olivat etupäässä hyvin Nato-kriittisiä. Tunnelma kokouksessa oli koko ajan hyvä ja, heh, toverillinen, vaikka asiasta oltiinkin eri mieltä.

Tein siis puoluevaltuutettuna esityksen, jolla asetuin tässä asiassa puoluejohtoa vastaan. Pidin tällaisen puheen.

Pidin tänään tällaisen puheen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.

*

Kuusitoista vuotta sitten puhuin kynttilöin valaistulla Tehtaankadulla murhatun toimittajan Anna Politkovskajan muistotilaisuudessa. Joku oli tuonut äänekkäät koiransa paikalle ja puheeni aikana huudettiin:

”Miksi koirien haukku kuuluu kovempaa kuin ihmisten puhe?”

Vastasin, että juuri siksi olimme siellä.

Oli jo silloin selvää, että Putinin Venäjä on epädemokraattinen ja aggressiivinen roistovaltio.

Olemme protestoineet urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä Venäjällä, olemme tukeneet sikäläistä demokratialiikettä, tuominneet sodat ja vastustaneet Rosatomia ja muuta energiayhteistyötä. Turhaan.

Valta-asemassa olevat haukkuvat koirat ovat katsoneet rahan ja voiman tärkeämmiksi kuin rauhan ja ihmisoikeudet.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, muuttui yleinen mielipide salamannopeasti. Koiratkin tajusivat, että Putin on roisto ja yhteistyö pitää lopettaa. Samalla ne haukkuivat meitä Venäjä-mielisiksi.

Putin tai Suomen nojatuolikenraalit eivät ole ainoita, joille raha ja voima on tärkeämpää kuin rauha ja ihmisoikeudet. Nämä koirat haukkuvat myös Amerikassa, Turkissa, Israelissa, Unkarissa, Kiinassa ja ympäri maailmaa.

Esitän, että Vasemmistoliitto pysyy linjassaan ja päättää, ettei ole hallituksessa, jos Suomen valtiojohto käynnistää prosessin, joka veisi Suomen Natoon.

Ihmisten puheen on kuuluttava kovempaa kuin koirien haukun.

Esityksestä äänestettiin ja se hävisi äänin 10-52 puoluehallituksen esitystä vastaan. Minun kantani tukijoissa oli sekä kansanedustajia että puoluevaltuutettuja.

Vasemmistoliitto siis pysyy hallituksessa, vaikka Nato-hakemus jätettäisiinkin. Tyydyn tähän päätökseen, mutta Nato-jäsenyyttä vastustan edelleen.

h1

Kotimainen kulttuuri on pelastettava

3 helmikuun, 2022

Pian alkaa kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-alan Viimeinen sulku -mielenosoitus. 

”Hallitushan jo lupasi lopettaa rajoitukset, mitä te enää sinne menette?”

Rajoituksia saa olla, mutta niiden on oltava tehokkaita ja kohdistettu oikein. Kun seuraava tautimuunnos tulee, ei käy, että jälleen teatterit, urheilukatsomot ja elokuvasalit suljetaan. Paikallaan istuvat ihmiset eivät levitä tautia.

Ihmisten elinkeinoa ei voi rajoittaa mielivaltaisesti eikä suomalaista kulttuuria voi laittaa moneksi vuodeksi pauselle. Kulttuurilla tarkoitan kaikkea rokkikeikoista harrastajateatterin esityksiin, jääkiekkomatseista oopperan ensi-iltaan. Kulttuuri on elintärkeää suomalaisille. Se tekee meistä meidät.

Itse olen vuoden alussa aloittanut toimikauteni Helsingin kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtajana ja tiedän intiimisti, miten rajoitukset uhkaavat nyt jopa tätä Suomen suurinta ja aiemmin erittäin vakavaraista teatteria. Miten huono tilanne sitten onkaan kaikilla muilla valtion rahoitusta saavilla teattereilla? Entä sitten vapaat ryhmät, ylioppilasteatterit, nuorisoteatterit ja harrastajaryhmät? Ja tämä on vain yksi esittävän kulttuurin monista aloista.

Vaikka rajoituksista ollaan toivottavasti tällä erää luopumassa, on toinen, vähintään yhtä tärkeä asia. Huomenna hallitus päättää lisätalousarviosta ja koronaelvytyksestä. Paljonko kulttuurille annetaan elpymisrahaa? Tähän asti ei lainkaan tarpeeksi. Sekä freelancerit että suuret kulttuurilaitokset ovat kärsineet suunnattomasti ja tarvitsisivat valtavaa tukea pystyäkseen jatkamaan edes normaalia kituuttamistaan.

Normaalitilanteessa kulttuuri ei ole valtiolle kuluerä vaan tulonlähde. Kulttuuriin käytetty euro tuo ainakin 1,7 euroa takaisin, sillä sillä maksetaan palkkoja, ja se johtaa myös muiden palveluiden käyttöön, joista kaikesta maksetaan veroja. Tähän ei ole vielä laskettu kulttuurin terveydellisiä hyötyjä, jotka ennaltaehkäisevät paljon vakavampia ongelmia. (Kuka meistä olisi jaksanut korona-aikaa näinkään tolkuissaan ilman suoratoistopalveluita?)

Siksi menen itse mielenosoitukseen myös vaatimaan hallitukselta tuntuvaa lisärahoitusta. Ei puhuta miljoonista eikä edes muutamista kymmenistä miljoonista. Tarvitaan satoja miljoonia euroja, jotta kulttuuriala ja kulttuurin ammattilaiset saadaan pelastettua takaisin tuottamaan Suomelle sekä tulovirtoja että merkitystä. 

Mike Pohjola

Kirjailija, pelisuunnittelija

Helsingin Teatterisäätiön puheenjohtaja

h1

Kiusaajat uhkaavat yhteiskuntaa

14 huhtikuun, 2021

Nettihäirinnän eri muodot ovat uhka poliitikoille, toimittajille ja tavallisille netinkäyttäjille. Sen perimmäisenä tarkoituksena on pelotella ja hiljentää, ja se toimii, jos annamme sen toimia.

Suomen hallitus ja varsinkin viisi johtavaa naisministeriä ovat jatkuvan haukkumisen, häirinnän ja maalittamisen kohteina sosiaalisessa mediassa. Naton tutkimuksen mukaan jatkuva vihapuhe ja alatyylinen palaute ovat uhka Suomen demokratialle.

”Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus”, tiivisti pääministeri Sanna Marin tätä häirintää.Maalitus ja muut häirinnän muodot siirtävät vallan yhteiskunnalta näille häiriköille ja heitä masinoiville pääkiusaajille.

*

File:John Bauer 1915.jpg - Wikipedia

Mitä maalitus sitten on ja miksi se on ongelma?

Maalitus tapahtuu yleensä sosiaalisessa mediassa. Siinä joku nostaa esiin toisen some-käyttäjän ja tavalla tai toisella usuttaa seuraajiaan häiriköimään tätä. Tyypillinen tapa tähän on jakaa jokin yksittäinen viesti asiayhteydestään irrotettuna ja kommentoida esimerkiksi: ”Mitenköhän toimittelija suhtautuisi, jos hänen oma postilaatikkonsa täyttyisi uhkauksista?”

Tämä ei lain kirjaimessa ole uhkaus eikä edes yllytys rikokseen mutta todellisuudessa johtaa siihen, että maalituksen kohdetta aletaan häiritä ja uhkailla.

Tietenkin se tarkoittaa, että maalittajalla on riittävästi trollihenkisiä seuraajia ja mielipidevaltaa näihin. Minä en voisi maalittaa Donald Trumpia, mutta Donald Trump voisi maalittaa minut.

Usein maalittajat väittävät, että kyllähän tuokin maalitti minua. Että ajetaanko tässä nyt kaksilla rattailla? Yritän avata asiaa.

*

Jos koulun pihalla Make sanoo, että Ville pitäisi hakata ja Ville sanoo, että Make pitäisi hakata, ovatko molemmat yhtä syyllisiä? Makella on kaveripiirissään viisi väkivaltaista tyyppiä, jotka mielellään hakkaisivat Villen tai kenet vaan Make käskee. Villellä taas ei ole kavereita. Onko molempien toive edelleen yhtä paha? Entä sitten, kun Ville hakataan? Onko Ville yhtä syyllinen kuin Make?

Kristillisen toisen posken kääntämisen ideaalissa ei tietenkään ole hyvä, että Ville toivoo Makea hakattavan. Mutta tosiasiassa vain toinen näistä toiveista voi toteutua. Toinen niistä on abstrakti harmistuksen ilmaus, toinen konkreettista yllytystä rikokseen.

Sama juttu pätee maalitukseen. Jos some-vaikuttajalla on runsaasti seuraajia, jotka ovat taipuvaisia trollikäytökseen, hän voi usuttaa näitä uhrinsa kimppuun maalittamalla tätä. Jos somettajalla ei ole seuraajia tai nämä eivät harrasta häirintää, ei hän voi myöskään maalittaa ketään.

Tämä ei ole teoriaa vaan raakaa todellisuutta, jossa monet – varsinkin naiset, nuoret ja vähemmistöihin kuuluvat – ovat koko ajan maalittamisen uhreina.

*

Jotkut ajattelevat, että tämä pitää vain kestää. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Mutta se ei pidä paikkaansa.

Häirintä vaikuttaa ihmisten toimintamahdollisuuksiin konkreettisesti: Toimittajat välttelevät tiettyjä aiheita. Valtioneuvoston tutkimuksen mukaan 28 prosenttia vihapuheen kohteeksi joutuneista päättäjistä kokee halunsa osallistua poliittiseen päätöksentekoon vähentyneen. Ihmiset hiljennetään ja passivoidaan, jolloin häiriköt pääsevät sanelemaan koko yhteiskunnan arvot.

On kuin koulukiusaajat pääsisivät päättämään opetusohjelmasta.

Ketään ei saa hiljentää.

(Julkaistu Kansan Uutisissa 25.3.2021.)

PS. Liity mukaan kansanliikkeeseen nettihäirintää vastaan: Twiittaa hashtagilla #trollikontrolli tai liity TrolliKontrollin Facebook-ryhmään!