Archive for the ‘Ympäristö’ Category

h1

Turun taudin kasvot

19 joulukuun, 2012
Näkymä Brahenkadulta.

Näkymä Brahenkadulta.

Turun tauti on sitä, kun rakennusalan firmat päättävät Turun rakennuspolitiikasta, eli käytännössä repivät valtuuston ja rakennuslautakunnan siunauksella vanhat talot maan tasalle ja pistävät rumia elementtikerrostaloja tilalle. Usein tähän liittyy esimerkiksi suojeltujen puutalojen äkillinen palaminen, kaupunginvaltuutettujen yllättävät sairastumiset ennen tärkeitä kokouksia (jotta grynderihenkiset varavaltuutetut pääsevät paikalle) ja paljon sellaista.

Kirjoitin ilmiön aiemmista kauheuksista romaanissani Ihmisen poika, mutta ei pidä luulla, että Turun taudista olisi päästy.

Paljon valtaa näissä asioissa keskittyy rakennuslautakuntaan. Siellä siis puolueiden (ei kaupunkilaisten) valitsemat edustajat päättävät siitä, millaisia rakennushankkeita viedään eteenpäin. Rakennushankkeita Turussa ajavia liikkeitä ovat esimerkiksi grynderit Hartela, Palmberg ja NCC.

Demokraattisesti toimivassa kaupungissa rakennuslautakunnan jäsenillä ja rakennusfirmojen edustajilla ei tietenkään ole minkäänlaisia kytköksiä. Hallintolain  28 §:n mukaan virkamies tai luottamushenkilö on jäävi, mikäli ”hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista” tai ”jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen läheiselleen” tai ”jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen”.

Turussa sen sijaan rakennuslautakunnan puheenjohtajana on pitkään ollut Raimo Huhtanen, jonka työpaikka oli Hartela. Mies oli siis mitä suurimmassa määrin jäävi kävelemään lähellekään kyseistä lautakuntaa.

Huhtanen ei ollut valtapuolueiden Kokoomuksen tai SDP:n mies vaan Vasemmistoliiton! Tärkeän lautakunnan puheenjohtajuus oli annettu vasemmistolle sillä ehdolla, että sen saa juuri gryndereiden luottomies Huhtanen. En tiedä, miksi tähän suostuttiin, mutta ehkä olisi kirpaissut liikaa jäädä vaille puheenjohtajuuksia.

(En myöskään tiedä, mitä asiaa Huhtasella ylipäätään oli Vasemmistoliittoon. Miehen linja on järjestelmällisesti kannattaa kaikkia rakennushankkeita riippumatta niiden yhteiskunnallisesta, kulttuurisesta tai ympäristöllisestä tuhoisuudesta. Tietenkään kaikki rakennushankkeet eivät ole ongelmallisia, mutta Huhtanen tekee puhtaasti, mitä grynderit määräävät. Kuten sivumennen sanoen tekee suuri osa myös SDP:stä ja Kokoomuksesta.)

Tällä kertaa Vasemmistoliitto ei enää suostunut saneluun eli nk. Turku-sopimukseen. Siitä neuvoteltaessa Kokoomus ilmoitti Vasemmistoliiton edustajille, että Vasemmistoliitto ei saisi yhtään lautakunnan puheenjohtajuutta, menettäisi kaupunginhallituksessakin yhden paikan. (Toisin kuin vaalitulos eli kaupunkilaisten kanta sanoisi.) Lisäksi Kokoomus ilmoitti, että Raimo Huhtasesta tulee rakennuslautakunnan puheenjohtaja.

Vasemmisto sanoi ei. Tästä rangaistukseksi puolue menetti pari lautakuntapaikkaa.

Mitä teki Kokoomus? Ehdotti Raimo Huhtasta omalla mandaatillaan rakennuslautakuntaan. Tätä, ystäväni, tätä on Turun tauti. Puoluekannalla ei ole väliä, kunhan kyselemättä ajaa grynderien asiaa. Siis yksi Kokoomuksen edustajista rakennuslautakunnassa on Vasemmistoliiton jäsen. Täysin päätöntä.

Netissä spekuloidaan, että nimitysehdotus olisi palkinto siitä, että Huhtanen (toisin kuin koko muu vasemmisto) valtuustossa äänesti 18.6.2012 Toriparkin puolesta.

Mitä voimme tehdä? Emme paljon mitään, paitsi pitää asiaa esillä ja näkyvillä. Johonkin valtapuolueiden, gryndereiden, rahamiesten ja muiden hyvien veljien kehtaaminen Turussakin loppuu. Mikäli asiaa ei taas haudata hiljaisesti.

h1

Kolumni: Kuka poimii maan hedelmät?

26 marraskuun, 2012

Kaivoslakia koskeva kolumnini, joka julkaistiin Turun Sanomissa 24.11.2012.

h1

TS: Yhteiskunnallisen keskustelun reimarit

30 huhtikuun, 2012

Lauantaina julkaistiin Turun Sanomissa tämmöinen kolumnini Björn Wahlroosista ja vasemmiston tilasta. (Klikkaa isommaksi.) Hyvää työväen juhlaa!

h1

Kolumni Turun Sanomissa: Käymälää kyttää ain junan kissa

12 huhtikuun, 2012

Maaliskuun lopun kolumnini Turun Sanomissa käsittelee VR:ää.

h1

Eläinoikeusliike, mikä teitä vaivaa?

9 tammikuun, 2012

Kannatan eläinten oikeuksia, sikatilakuvauksia ja turkistarhauksen lopettamista. Presidentinvaaleissa ajattelin äänestää ensimmäisellä kierroksella Paavo Arhinmäkeä ja toisella olen valmis äänestämään Pekka Haavistoa, olettaen että hänen vastaehdokkaansa ei ole Arhinmäki. Muun muassa siksi, että he ovat näiden vaalien vihreimmät ja eläinystävällisimmät ehdokkaat.

Symppaan erittäin paljon eläinoikeusliikettä. Niinpä onkin pakko kysyä, että hei, eläinoikeusliike! Mikä teitä vaivaa?

Näissä vaaleissa eläinoikeusliike on keskittynyt lähinnä mustamaalaamaan Haavistoa ja Arhinmäkeä, joiden nyt kaikin puolin luulisi olevan eläinoikeusliikkeen omat ehdokkaat. Heistä etsitään luupin kanssa joka päivä toinen toistaan hirvittävämpiä lipsahduksia, joita sitten suurennellaan, jotta kukaan ei varmasti äänestäisi kumpaakaan.

Tulee mieleen 80-vuotiaiden vasemmistolaisukkojen vaivaannuttava keskinäinen nokittelu siitä, kuka milloinkin ymmärsi kannattaa oikeaa neuvostopoliitikkoa ja miksi kaikki muut ovat aatteen pettureita.

Ymmärrättekö te, että jos te saisitte tahtonne läpi ja kukaan ei äänestäisi Haavistoa ja Arhinmäkeä, kaikki äänestäisivät turkistarhausta laillisena elinkeinona kannattavia lihaa syöviä ydinvoimadiggareita? Hieman erikoinen pyrkimys eläinoikeusliikkeelle.

Suuresti ihailemani Oikeutta Eläimille vaatii anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta, sen vuoksi, mitä hän sanoi Alueviestin haastattelussa. Koska haastattelu on netissä äänenä, kirjoitan olennaisen kohdan tähän auki:

”Tällasiin naamioituneena tehtyihin iskuihin mun kantani on ollut kielteinen niinku kotirauha-ajatuksen vuoksi. Että mä olen ajatellut niinku verrata ajatusta siihen, että jos jonkun muun asian takia pihapiiriin tunkeuduttais, tultais naamioituneena, otettais videota, julkaistais se netissä… Nyt se tapahtu eläinsuojelun nimissä, mutta entäs jos vaikka uusnatsit jostain ihmeen syystä päättäsivät tehdä tällasta, niin sillon se varmaan tuomittaisiin erittäin jyrkästi. Siinä mielessä tarkotus ei pyhitä minusta keinoja, vaan jokanen joka toimii eläinsuojeluasialla, pitää toimia omalla nimellään, omilla kasvoillaan ja tuoda esiin omat tarkotusperänsä.”

Onko Haavisto Oikeutta Eläimille –järjestön mielestä periaatteellisesti väärässä? Ei. Hän vain ei tiennyt, että aktivistit eivät olleet naamioituneita. Vertasiko hän eläinaktivisteja uusnatseihin? Ei. Hän koetti problematisoida heille olettamaansa toimintamallia asettamalla sen vastapuolen käsiin.

Arhinmäen kampanjasta löydetty ”skandaali” on kylläkin lähtöisin Iltalehdestä, mutta siihenkin jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet mukaan. Hän on nimittäin tilannut taideteoksen Teemu Mäeltä, joka on lehden mukaan ”kissantappovideostaan tunnettu taiteilija”. Teemu Mäen sairaita hengentuotteita ovat viimeisen vuoden aikana tilanneet muun muassa Ylioppilasteatteri, Voima-lehti ja Aalto-yliopisto. Mikään marginalisoitu friikki hän siis ei ole. Kissantappovideollaankin Mäki kritisoi sitä, miten käytämme eläimiä oman tyydytyksemme saamiseksi. Hän teki sen brutaalisti ja shokeeraavasti, mikä toki oli tarkoituskin. Kissat ovat minustakin kivoja. Mutta onko kissan tappaminen taiteen vuoksi jotenkin kategorisesti erilaista kuin lehmän kasvattaminen ja tappaminen tarjoushampurilaisen vuoksi tai minkin kasvattaminen luksusvaatteen vuoksi? Mielestäni ei.

Kyseessä on siis kaksi tekemällä tehtyä kriisiä. On hyvä, että kansalaisaktivistit toimivat omien ehdokkaidensa ja puolueidensa unilukkareina ja pitävät huolta siitä, että nämä pysyvät oikealla tiellä. Eläinoikeusliikkeellä toki on sananvapaus sanoa ja tehdä, mitä haluaa, mutta saavuttaako se näin sen, mitä haluaa? Punavihreiden tapellessa keskenään kyllä ne ovat porvarit ja konservatiivit, jotka ilahtuvat – eivät tehosikaloiden asukkaat.

Mitäpä, jos seuraavat kolme viikkoa käyttäisimme kertomaan Suomen kansalle, miksi vaikkapa Sauli Niinistöä äänestämällä eläimet kärsivät ja luonto tuhoutuu huomattavasti pahemmin kuin vihreitä ehdokkaita äänestämällä?

h1

Lentomatkailun kirous ja autuus

23 toukokuun, 2011

Pidän matkustamisesta ja luonnonsuojelusta. Näitä kahta on usein vaikea sovittaa yhteen. Thaimaan- tai Islannin-matkaa on käytännössä mahdoton tehdä lentämättä ja usein läheisempiinkin kohteisiin (Lappi tai Lontoo) tulee mentyä koneella. Junalla tai laivalla vierailuun sopivat suomalaisten kaupunkien lisäksi Tukholma, Pietari, Moskova, Tallinna ja jotkut muut läheiset kaupungit.

Boikotoin paljon kaikkea lihatuotteista israelilaisiin appelsiineihin, kuljen julkisilla aina kun mahdollista, ja sitä rataa. Mutta lentomatkailua on vaikea lopettaa ilman, että lopettaa myös matkustamisen. Työmatkoja lukuun ottamatta se olisi toki mahdollista, mutta sehän vasta kummallista olisi, jos globaalissa maailmassa vain luonnonystävät eivät olisi kansainvälisiä tai olisivat sitä vain virtuaalisesti.

Tämä on toistaiseksi ollut elämässäni ratkaisematon ristiriita, joka kaivelee aina, kun astun lentokoneeseen. Mikä siis neuvoksi? Ovatko vapaaehtoiset päästömaksut tie autuuteen?

*

Tämä on keskustelunavaus Terho-foorumille. Kommentoikaa sitä täällä: http://terhoforum.fi/forum/viewtopic.php?f=4&t=228

h1

Uusi yhteiskunnallinen keskustelupalsta Terho!

5 toukokuun, 2011

Minä ja joukko punaisia, vihreitä ja sitoutumattomia aktivisteja olemme perustaneet uuden yhteiskunnallisen keskustelupalstan nimeltä Terho. Terhoista kasvaa suuria puita, joilla on vahvat juuret ja joita esi-isämme palvoivat pyhinä. Tervetuloa mukaan!

Keskustelun aiheita ovat esimerkiksi:
sosiaalinen oikeudenmukaisuus
taloudellinen oikeudenmukaisuus
luonnon- ja ympäristönsuojelu
sananvapaus, demokratia, sensuurin vastustaminen
tasa-arvo (mukaanlukien sukupuolten, seksuaalivähemmistöjen)
arvoliberaalius
monikulttuurisuus
kestävä kehitys

http://www.terhoforum.fi/

Joitain poimintoja:

Keskustelua Osama bin Ladenin kuolemasta: viewtopic.php?f=4&t=88

Vihreiden puheenjohtajaehdokkaista. Sinnemäki vai Niinistö? viewtopic.php?f=4&t=61

Presidentinvaaleista: viewtopic.php?f=4&t=72

Portugalin tukipaketista osana hallitusratkaisua: viewtopic.php?f=4&t=107

h1

Ashterdamissa

20 huhtikuun, 2010

Olen tuhkapilven vuoksi jumissa Amsterdamissa vaimoni kanssa. Aurinko paistaa ja koulu maksaa aiheutuvat kulut, joten huonomminkin voisi mennä, mutta monesta kivasta jään paitsikin.

Viikko sitten lensin Lontooseen The company P:n lyhyelle työkeikalle. Heathrow’lta otin keskiviikkoillalla koneen Amsterdamiin, jossa Elina ja minä osallistuimme opintojen puitteissa EU:n Languages Through Lenses –lyhytelokuvaworkshoppiin. Teemme myöhemmin kesällä lyhytelokuvan suunnitelmiemme pohjalta, ja tapasimme ympäri Eurooppaa tulleita tekijöitä, joilla on samat aikeet ja suunnitelmat.

Torstaina tieto tulivuorenpurkauksesta levisi pikkuhiljaa ja perjantaina olikin workshopissa täysi kaaos, kun kaikkien lennot piti sumplia uudelleen. Meidän lentomme oli vasta lauantai-iltana, joten silloin vielä toivottiin, että sille ehkä pääsisi.

Tarkoitukseni oli lähteä Helsingistä sunnuntaiaamuna Turkuun, jossa oli hevimusikaalin treeniviikonloppu, eli aika tiukkaan pakatun aikataulun olin itselleni kehittänyt. Kyllä tällä pakkolomalla oppii jotakin omasta suhteesta sekä lentomatkailuun että kiireeseen.

Sunnuntaina Turussa kuitenkin luettiin kirjoittamani käsikirjoitus 1827 – Infernal Musical –esitykseen, ilmeisesti vielä kutakuinkin lopullisella roolituksella. Siistiä! Näyttelijöiden ja muun työryhmän kommenttien perusteella tekstistä tykättiin ja projekti konkretisoitui tosi paljon itse kullekin. En malta odottaa, että pääsen itse lukuharkkoihin.

Hassua kyllä, mietin tekstiä kirjoittaessani, että saisinko mainittua vuonna 1815 Tyynellämerellä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen. Se peitti koko Maapallon pitkään kestäneeseen tuhkapilveen, jonka vuoksi sitä seurasi niin sanottu ”vuosi ilman kesää”. Oli kylmää, sadot menivät pilalle, ihmiset nälkiintyivät, Euroopan suurkaupungeissa oli ruokamellakoita.

Sivuhuomiona neljä kirjailijaa vietti kesälomaa Sveitsissä tuolloin 1816, mutta juuri tämän ”vulkaanisen talven” vuoksi sää oli niin kehno, että he pysyivät sisällä ja päättivät pitää kauhutarinakilpailun. Siitä syntyi Mary Shelleyn Frankenstein – Moderni Prometheus ja John Polidorin esi-Dracula The Vampyre. Eli kaksi populaarikulttuurin keskeistä hahmoa syntyi kesättömän vuoden vuoksi. Samaan kämppään osallistunut Lordi Byron kirjoitti vuodesta vielä apokalyptisen runon Darkness.

Jätin tulivuorivuoden pois musikaalin dialogista, kun ajattelin, että ei kukaan usko tulivuorenpurkauksella voivan olla niin suuria seurauksia. Nyt olen itse jumissa Amsterdamissa, kun Eyjafjallajökull syöksee tuhkaa ilmakehään. Netistä ja puhelimella olen stalkkaillut fiiliksiä… Tässä kuvassa tekstiä luetaan ekan kerran ääneen.

Tänä viikonloppuna puolestaan on Ruotsissa Knutpunkt, jossa olin aikeissa pitää kolme ohjelmanumeroa: Jeesus-aiheisen larpin nimeltä Messias, rituaalityöpajan Erlend Eidsemin kanssa ja esitelmän Martin Elricssonin kanssa. Ensimmäisen peruutin ja kaksi muuta jäävät nyt muiden harteille. Harmittaa, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme perjantaina yöjunalla Kööpenhaminaan ja vaihdamme siellä tai Malmössä aamulla junaan, joka lähtee Katrineholmiin, lähelle Knutpunktia. Osallistuisimme ’Punktin viimeiseen iltaan ja jatkaisimme sieltä sitten bussilla Tukholmaan ja sunnuntaiyönä lautalla Helsinkiin. Aikamoinen seikkailu.

h1

Ydinvoimasta päätettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä

7 maaliskuun, 2010

Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen naulitsee Hesarin kannan lisäydinvoimaan tämän päivän (7.3.2010) yliökirjoituksessa:

”Jos hakijat täyttävät lain edellyttämät vaatimukset, lupa pitäisi antaa kaikille. Jos yksityisellä pääomalla halutaan rakentaa Suomeen uutta ydinvoimalaa, miksi hallituksen pitäisi se estää? Jos teollisuus pystyy rahoittamaan hankkeensa [kaikki kolme] ja kantamaan siihen liittyvän riskin, sen tulisi kaiken järjen mukaan saada se tehdä.”

Mitenhän Janne Virkkunen näkee, että yksityinen ydinenergiayhtiö kantaisi vastuun mahdollisesta ydinvoimalaonnettomuudesta? Yhtä hyvin kuin pankkikriisistä tai Islannin konkurssista? Voimalaa varten perustettu bulvaaniyhtiö konkurssiin, emäyhtymä porskuttaa eteenpäin ja kansalaiset maksavat laskun?

Puhumattakaan siitä, että yksityinen ydinvoimalayhtiö tai edes Suomen eduskunnan pieni enemmistö voisi tehdä päätöksen hankkia Suomeen lisää ydinjätettä, joka säteilee maaperässämme vielä 250000 vuoden päästä. Onko jätesäiliöiden rakentaminen yhtä vakaalla pohjalla kuin Olkiluodon kolmosen? Viisi vuotta käyttöön oton jälkeen huomataankin, että jotkut laskelmat ovat virheellisiä tai joku tavarantoimittaja vähän oikonut mutkia?

On mielestäni absurdia, että tällaisia päätöksiä ylipäätään tehdään eduskunnassa normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä. Heti kun saadaan sata edustajaa 199:stä päätösvaltaisesta tukemaan ajatusta, voidaan runnoa luvat läpi. Jos viikon päästä joku olisi muuttanut mielensä, ei asiaa voi enää auttaa, päätös on tehty ja sitoo seuraavat neljännesmiljoona vuotta.

Ydinvoimasta tulisi päättää perustuslain säätämisjärjestyksessä, eli 2/3 enemmistöllä eduskunnassa, perustuslain pykälän 20 nojalla:

20 §: Vastuu ympäristöstä
Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

h1

Puoluevaltuustoa ja Pohjola-filmiä

27 kesäkuun, 2009

Olin tänään Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa seuraamassa Paavo Arhinmäen valintaa puheenjohtajaksi. Eilen en päässyt live-tenttiin Koko-teatteriin, kun olin seuraamassa Out’n’Loudin ja London Gay Men’s Chorusin yhteiskonserttia Ruoholahden konservatoriolla.

Kokous kesti kolmisen tuntia ja sisälsi paljon knoppailumaista tenttailua tyyliin: ”Mitä mieltä olette turkistarhauksesta, ydinvoimasta, Lissabonin sopimuksesta, asevelvollisuudesta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja saamenkielisten lasten oikeudesta opetukseen äidinkielellään? Vastatkaa lyhyesti.” Toinen pitkä osio oli kannatuspuheenvuorot, joissa vanhat ja nuoret, miehet ja naiset, pohjoisen ja etelän väki, asetti näkemyksiään sekalaisesti Paavon ja Merjan taakse.

Yksi piti sellaisenkin puheenvuoron, jossa sanoi, ettei äänestä kumpaakaan ja Korhonen olisi ollut paljon parempi. ””On vaikea ajatella, että minun pitäisi valita nyrkkeilyhanskojen ja valkoisten tennistossujen välillä. Siihen en kykene!” Mies äänestikin ainoana tyhjää.

Lopulta Paavo valittiin äänin 34-20, mikä olikin suuri ilon aihe. Pressitilaisuudessa hän mm. lupasi tehdä Vasemmistoliitosta ensimmäisen todellisen tietoyhteiskuntapuolueen ja korosti puolueen jo aiemminkin vastustaneen Lex Nokioita ja Karpeloita.

En kovin hyvin tunne Helsingin yli nelikymppisiä vasemmistolaisia, joten oli hauska kokouksen jälkeen kilistellä heidän – ja toki tuttujen nuorten vasureiden – kanssa Vltavan terassilla Paavon kunniaksi. Siitä vielä Juttutupaan jatkoille ja sitten kotiin.

Klikkasin äsken hs.fi:n auki nähdäkseni etusivulla Paavon naaman ja jutun hänestä puheenjohtajana. Yllätykseni oli mitä suurin, kun Paavo-juttu oli vasta neljäntenä ja ensimmäisenä olimmekin minä ja Elina! (Okei, jutut on aikajärjestyksessä, mutta yllätyin silti.) Aiheena Pohjola-filmi ja kulttuuriyrittäminen, pitempi juttu ilmestynee huomisessa paperilehdessä.

Tästäkin jutusta saa jo vilkaisun uuteen työhuoneeseemme. Tai oikeastaan työhuone on ollut mulla jo melkein vuoden ankeana valkoisena hallina, jossa on pöytä, tuoli ja läppäri. Kuten kuvasta näkyy, muutos on melkoinen nyt, kun Elinakin tulee sinne.