Posts Tagged ‘Kirjallisuus’


Teaching Dark Arts at a Magic School

27 marraskuun, 2014

”You should never use the Torture Curse on a baby, especially an unborn one.”

This is a personal account of my experiences in the larp College of Wizardry played in Czocha Castle in Poland in Nov 13-15, 2014. The larp was set at a university in the world of Harry Potter.

College of Wizardry was a real emotional rollercoaster, with crying and laughing, grimacing and growling, cursing and charming, teaching and learning.

The castle. Picture by Liveforrm.

The larp was set in 2014 at a College of Wizardry and Witchcraft. Meaning that when kids graduate from Hogwarts or Durmstrang, and want to continue with their studies, the come here. The Harry Potter books were set in the 1990s, so this is around two decades after those events and the rise and fall of Lord Voldemort. Many teachers would still remember those times, but students had only just been born.

The illusion was really strong. The castle was great, it was wonderfully decorated by the set designers and the participants, the costumes were great, everybody played wonderfully, and there were enough special effects and costumed monsters to really create the feeling of living in a world of magic.

Students having dinner. Picture by John-Paul Bichard.

The larp was designed by a Polish-Danish team of organizers, and lasted for two and a half days. There were about a hundred student players, thirty or so staff players, and maybe fifty supporting characters and organizers. Altogether close to two hundred people. Maybe half of the larp was lectures, with the other stuff school politics, sorting into houses, initiation ceremonies, dancing, meetings, and adventures.

Professor Miclariotic (Christopher Sandberg) holding his class on Magical Artifacts. Picture by Christina Molbech.

Create your own character

The larp was more or less ”create your own character, but we give you a few pointers which you are free to ignore”. This meant that characters didn’t really have any pre-made relationships with other characters, but players would have to forge all those amongst themselves before the larp.

One way to do that was to contact individual players you knew from somewhere else, and agree that you are my enemy, or you are my old friend, or something in that vein. Facebook groups and live meetings were utilized for that. Another way is to start a group (like C.A.N.D.L.E., see below), and invite all other characters to join it if they would be interested in that. Third is to create a plot, and ask game masters link other characters to it, or invite them yourself during the larp. (I did this, too, creating a mystery around the disappearance of my predecessor.) I’m sure there are lots of other possibilities, too, but as this sort of thing is rarely done in Finland, I’m no expert.

One of the mane secret passageways. This one leads from the Library to Bane’s classroom. Picture by John-Paul Bichard.

For some larps this kind of thing can work, but when you are trying to create a community, it’s not a very good method. It meant, for example, that the Potter style ”who’s related to whom” thing is very difficult, as everyone has a different family name. Or trying to introduce a ”murder mystery” after all the characters are finished, and trying to ask the organizers to find the culprit. I don’t know if someone was actually contacted saying ”Oh, by the way, you killed the previous Professor.”

In Finnish larps family relations, multiple relations to other characters, plots and intrigues, murders and the like would have been an obvious part of a character description, but I’ve heard it goes against the Danish style, because someone might not want to play that. (”In soviet Finland, the game plays you.”)

As far as I’ve understood, the Polish writers would’ve preferred to write personalities, plots and relations, but were told not to according to some Danish aesthetic. Similarly, us Finnish players almost had to force the Danish organizers into allowing us to create a timeline for the staff. As in who’s been in Czocha for how long, who remembers which events, who used to be a student under whom, and so on. We felt it would be impossible to forge our character relations without it, while the Danes felt it would be unnecessary and clunky and only hinder improvisation. Personally, I think the Polish/Finnish style would have suited this larp much better.

All that said, personally I had a great time at the larp, and received very much support from the organizers whenever I did come up with some plot, faction or need. Our agreements didn’t always become common knowledge to all the other players, but still.

Potions lab. Picture by Cosmic Joke.

Professor Bane

I played Bombastus Bane, Professor of Dark Arts. Defense Against the Dark Arts, I mean.

Just before Expecto Patronum. Picture by John-Paul Bichard.

I wanted to make Bane seem as evil as possible without getting him in jail. Everyone is sure he’s a former Death Eater but they can’t prove it. Everyone knows he teaches Dark Arts, but he’s never been caught. He just looks so evil.

And by evil I don’t mean real-world evil like anti-gay, but Potter evil meaning he dresses in black, has a distorted face and voice, and hates head Auror Harry Potter with a vengeance. Sort of like Czocha’s very own Severus Snape.

I went out of my way to have evil make-up, ridiculous Wicked Witch of the West hat, red-and-black robes, fresh tattoos where the Dark Mark would have been, and a scary voice. Many people complemented me on the voice afterwards, and I heard many students made fun of it during the larp. So it worked quite well.

Bane in his ridiculous hat talks with Janitor Igor Vadenko (Mikko Pervilä). Picture by Sofie Falk.

To have a little twist to this, I figured Bane wasn’t born bad and had a good ”soul.” This was reflected in his beautiful pearly white wand, his swan Patronus, his heart tattoo, and his tragic love for his imprisoned family. This was the inner layer of Bane that some got to see and many guessed at during the larp.

Bane was also the founding member of the Czocha chapter of C.A.N.D.L.E. It stood for ”Committee Advocating Natural Dark-Light Equality,” and was envisioned as a sort of ”evil Amnesty.” An ineffectual college political association that wants to close down Azkaban, stop Auror misconduct, stop pure blood harrassment, and so on. All perfectly reasonable political goals which just happen to be very Death Eater friendly. Treatment of Muggle-born witched and wizards was not the prime concern for C.A.N.D.L.E. (That said, many non-dark witches and wizards did start to sympathize the organization during the run of the larp.)

But for the most part I tried to be as comic book evil as possible, on the border between silly and scary, between obvious villain and tragic anti-hero.

Family tragedy

What some people knew is that Bane’s whole family (mother, father, wife) had been in Azkaban since the war. What no one knew was that Bane’s wife had been pregnant at the time of imprisonment, and had given birth to their son Vladimir in Azkaban. Vladimir had grown up there surrounded by Dementors and criminals.

Friday at lunch Bane received a letter informing him that his wife had passed away at Azkaban. Bane left the dining room to ponder on this in the Dark Forest. (And while there, I realized my natural playing style demands for several long hours alone pondering about this. But the playing style of this larp would actually benefit from me making this as public as possible.) After Bane’s disbelief had turned to anger, he returned to the dining hall to attack the Auror Caitlin O’Doherty, who’d just spent a year in Azkaban ”studying” the prisoners. Clearly she had killed Bane’s wife!

Ministry official politely asks Professor Bane not to point his wand at the Auror Caitlin O’Doherty accusing her of killing his wife. In the foreground another professor continues with his lunch. Between the official and Bane, the prominent nose of a Gringotts goblin asking what to do with the property of Bane’s wife, of whose death he had just been informed. (Azkaban tells the bank before they tell the relatives, apparently.) Photo by Jean-Paul Bichard.

Wands were drawn and death threats growled in front of horrified students, but eventually O’Doherty managed to drag Bane to his classroom to explain the thing.

”You’re wife was very sick, had been for a long time,” she said. ”He would have died anyway. But what you must know is that she didn’t die naturally. She was killed.”
”By your son Vladimir.”
”He wanted to save her from further pain. But now he will be accused of murder. Only you can help him, if you prove you are working against the Dark Wizards.”
”I’m trying to help you!”

She managed to convince Bane his son had killed his wife. All the fault of the Ministry, of course, but still.

The Auror Caitlin O’Doherty (Mia Häggström). Picture by John-Paul Bichard.

Crying at the Sorting

What really broke Bane’s heart (and mine) was the Sorting Ceremony on the evening of that day. Looking at all the new juniors walking to their houses, and being cheered, Bane suddenly realised Vladimir was nineteen, and this year he would have been a junior.

Sorting Ceremony. Picture by Christina Molbech.

Thinking that if Vladimir hadn’t grown up in Azkaban he would’ve been sorted into Faust, and Bane would’ve been so proud. Or sorted into some other house, and Bane would have had petty arguments with his son. And Vladimir would be so excited about all those student crushes and initiation rituals and all the ordinary life of the nineteen-year-old wizard.

And maybe his mother Miranda would have been there on the balcony with Bane watching him. I cried in and off for an hour about this, first looking down at the ceremony, and after that when the Feiersinger witch too me aside I poured my heart out to her.

I still get a little misty thinking about that. What could have been.

Laurent liaison

The larp wasn’t all sad, far from it. It combined tragedy, comedy, romance, mystery, school life, and all the other great elements that make the Potter books magic.

The love story part for Bane was mostly about his wife. But that doesn’t mean he didn’t have a little time for a secret romance with a student. (It perhaps doesn’t make sense in real-world terms, but there is an internal realism to the whole experience. Perhaps like the emotions and events of a whole school year packed into two and a half days.)

Titienne Laurent was Bane’s least favorite student, kind of like a female Potter to my Snape. Laurent was a good student, but as a Muggle-born, could not understand Bane’s hatred for Aurors. Bane hated her guts, and she his. Too bad they had a mutual attraction going on.

Laureeeeeen (Josefin Westborg). Perhaps their shared love of stupid hats brought them together? Picture by John-Paul Bichard.

They had never spoken about their feelings until the day when Bane lost his wife. They met discreetly in the secret cellar, having descended many, many stairs. She wanted to discuss her studies, her investigations and the Torture Curse. Bane couldn’t concentrate.

Laurent, unwillingly, concoled him.
Five minutes later, they were doing the dirty against the cellar wall.

By the next day Laurent had already fallen in love with another student. (Talix, it turned out after the larp.) She and Bane met again at the Secret Cellar where someone had drawn a huge magic circle.
She thought she shouldn’t see Bane before she knew if the infatution would leave to an actual relationship.
”What you and I had, Professor, was just sex. Really good sex.”
”Professor Bane, I hate you.”
They were shortly interrupted by two Professors trying to find Death Eaters, and seeing Bane there with the obvious remains of a summoning spell, made them suspicious.

”It doesn’t work like that for me.”
Awkward silence.

Play to lose

Larps of the Nordic tradition differ from American larps in that there are virtually no rules. That is to say, we didn’t have Magic Points, skill checks, or anything that would get in between the player and the characters, or the character and the world.

How did this work? Very simply: Everything that you can and will do, you do for real. Meaning running, arm wrestling, sleight of hand, and so on. Stuff like sex and death that you can do, but don’t necessarily want to do, you pretend to do. And then there’s magic.

There was a lot of magic in the form of spells, artifacts, monsters, curses, potions, omens, portents, ghosts, and so on. To create a list of every possible spell and potion and their combinations would’ve taken forever, and would have made for very dull reading. So they didn’t.

The magic system for spells was very simple: You point your wand at someone, describe what you attempt to do, and then the victim decides what happens. Staff always wins duels against students.

At one instance I pointed my wand at our Quidditch coach (who was actually a dark wizard polyjuiced as the coach), and yelled: ”Paralyzio!” The player got it immediately, and pretended to be paralyzed. (I know there’s also the actuall Potter spell Stupefy, but I couldn’t think of it in the moment.)

The coach’s player could’ve said ”Deflecto!” if he’d wanted, and then we would have had a magical duel, but in my experience most of the time people played to lose, and most spells had the desired effect. (I had some students cast spells on me that I could’ve decided to ignore, but didn’t.)

No one was at the larp to win all the magic duels, or have the most powerful character, but to immerse in the world of Harry Potter. And for that you don’t need much more rules than that.

Lessons in torture

Much of the larp was taken by actual magical schoolwork. Bane had just become Professor of Defense Against the Darks Arts II (or DADA2 for short), having taught DADA1 for many years. This meant he would teach the students how to defend against the Unforgivable Curses, which include… Class? Yes! The Torture Curse, the Imperius Curse, and, of course, the Killing Curse.

Bane teaching his class.

To learn how to defend against them, the students would first have to understand them and learn how to cast them. Since they are Unforgivable, this posed a bit of a problem, but Bane had it all figured out.

(For the larp I had prepared two lectures, and Bane gave both of them three times. The first one started with a test on their natural learning ability and on theory of the Unforgivable Curses. The second one was all about practicing the Torture Curse on other students.)

Bane’s favorite student Norah Asar, and least favorite student Titienne Laurent both want to speak their mind.


Professor Bane would teach the Torture Curse in the Torture Dungeon. In his hand are one-use wands used to cast the Imperius Curse on the one who will later cast the Torture Curse. (Otherwise it would be quite illegal.)


Bane and the one-use Imperius wands. Picture by John-Paul Bichard.

He found these great one-use Solberg wands where some anonymous person had already imbued with the unforgivable Imperius Curse. (The Imperius forces the victim to do whatever the caster says.)
As you know, in a case like this, the legal responsibility for the Torture Curse is on whoever placed the Imperius Curse on the wands, but unfortunately we will never know who that wonderful person is.
So as you can see, it’s all perfectly legal and moral and educational.

The students were divided into pairs (”Partner up with someone you will have no trouble hating.”), and each pair was given one of these wands. Then the victim would cast the Imperius Curse on the torturer saying: ”Cast the Torture Curse on me for one second.” Then the torturer would torture the victim with their own wand. After this, the victim would tell the torturer what they felt. Then they would switch. (The wand had one use per caster.)
At the end of the class we would discuss our experiences, and figure out ways to use what we have learned for defense.

In one of these classes Bane had one pregnant student, Norah Asar (Pernilla Rosenberg). He was partnered up with Sebastian Dolohov (Markus Montola).

Bane did have a soft spot of sorts for protecting babies, and another one for Norah Asar. So he didn’t want the baby hurt.

Dolohov: ”Professor! Can the baby be accidentally hurt when you cast the Torture Curse on the mother?”
At this Bane remembered how his own pregnant wife had been taken to Azkaban to be tortured by Dementors.
Class snickers.
More snickering.


The larp was extensively photographed, and the film crew Cosmic Joke was there making a documentary film about the larp. They filmed the whole thing and conducted player interviews after the larp.

Teaser for the Cosmic Joke documentary.

I would have preferred clearer information about where these photos and videos would be used, and a shared understanding nothing would get shared without player permission. (And from a legal point of view, Cosmic Joke might enjoy having signed release forms from all the players.)

But that’s a minor nitpick. Go check out the galleries, they’re great!

John-Paul Bichard’s photos.

Christina Molbech’s photos

Cosmic Joke, batch I

There will be a sequel on April 9-12, 2015. And a rerun of the original on April 16-19, 2015. Stay tuned…

The school coat of arms by Tia-Carolina Ihalainen.


Konkretiaa tekijänoikeuskeskusteluun

26 syyskuun, 2014

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi lausuntonsa koskien kansalaisaloitetta tekijänoikeuslain muuttamiseksi. Se tuntuu olevan läpeensä fiksua tekstiä.

Tekijänoikeuslain legitimiteetin ja kuluttajien näkökulmasta valvontaresurssit tulee kohdistaa yksityishenkilöiden ja kotitalouksien valvonnan sijaan laajamittaisen kaupallisen piratismin torjuntaan.

Toisin sanoen: Ongelma ei ole se, että Oiva, 13, lataa Cheekin levyn. Ongelma on, että Kim, 40, ottaa mainostajilta rahaa jakaakseen sen Oivalle. Kim varastaa Cheekiltä, Oiva ei. Toistaiseksi lakitoimet ovat kuitenkin kohdistuneet lähinnä Oivaan. Mutta myös Kimit ansaitsevat oikeusturvan ja ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan. Oivien vainoaminen sen sijaan ei auta mitään.

Asiasta on arvatenkin taas alkamassa kiivas netti- ja mediakeskustelu, joka pohjautuu retoriikkaan, demonisointiin ja käytännöstä vieraantuneisiin utopioihin riippumatta siitä, mitä kantaa ajetaan. Tässä hieman konkretiaa monella median haaralla toimivalta yrittäjältä ja taiteilijalta.


photo(55)Suuri osa piratismikeskusteluun tekijäpuolella osallistuvista taitaa olla kauno- ja tietokirjailijoita sekä kääntäjiä. Koska Suomessa kirjat nautitaan etupäässä vielä kuollut puu -muodossa, ei kustannusmaailma ole oikeastaan edes konkretian tasolla saamassa nettijakelun ongelmia ja hyötyjä, piratismista puhumattakaan.

Ne, mitä piratisointi konkreettisesti koskee on kutakuinkin tässä järjestyksessä tv-sarjat, porno, elokuvat, musiikki, videopelit ja muut tietokoneohjelmat.

Tv-sarjojen rahoitus jenkeissä pohjautuu paljolti sarjojen saamaan näkyvyyteen. Piratismi on yksi näkymisen kanava. Esimerkiksi Game of Thrones -sarjan eurooppalaiset latausnumerot ovat yksi tunnusluku, jolla voidaan osoittaa sarjan olevan mahtava, ja josta voi päätellä, paljonko DVD-bokseja tullaan myymään. Netflix ja vastaavat palvelut toki vähentävät tätäkin.

Suomessa television piratisointi koskee lähinnä sitä, että ohjelmia tai esimerkiksi sketsisarjan yksittäisiä sketsejä katsellaan vaikka Youtubesta silloinkin, kun niiden esitysaika on päättynyt. Suomessa sarjojen rahoitus on pitkälti kanavien ja perinteisten mainoskatkomainostajien varassa, ja nämä taas maksavat tekijöille esitysoikeuksista. Jos kaikki kaupallisen kanavan esittämät jaksot laitetaan Youtubeen ja niitä katsotaan siellä vaikka satojatuhansia kertoja – sen sijaan, että kanava esittäisi sen, myisi mainosaikaa ja maksaisi tekijöille – tässä on kyse ihan oikeasta tekijöiden tulonmenetyksestä. Sen sijaan Yleisradio tuntuu olevan vähemmän huolissaan tästä, koska heidän tehtävänsä ei ole tehdä rahaa vaan tarjota veronmaksajien maksamia ohjelmia. Ylenkään tapauksessa tekijät eivät saa asianmukaista korvausta. Parempi olisi laittaa omat ohjelmat ikuisesti Areenaan ja maksaa korvauksia esimerkiksi katsomismäärien mukaan.

Pornoteollisuudesta en osaa sanoa tarkemmin, mutta käsittääkseni voittomarginaalit ovat ilmaisen nettipornon (eivät vain piratismin) myötä lähes kadonneet.

Elokuvia piratismi uhkaa aika vähän, ellei kyse ole ensi-iltaa edeltäneistä vuodoista. Toki leffoja piratisoidaan, mutta harva miettii, lataanko elokuvan vai menenkö teatteriin. Jos ei ole varaa käydä teatterissa, ei teini tai työtön vähennä lipputuloja lataamalla elokuvan ilmaiseksi. Sama henkilö voi myöhemmin ostaa DVD:n tai maksaa jatko-osan näkemisestä – tai kertoa leffasta varakkaammalle kaverilleen. Kun vanhempien elokuvien laillinen saatavuus on usein huonoa, on piraattisaiteilla myös funktionsa jonkinlaisena laittomana kansainvälisenä kirjastona, jonka kulttuurista merkitystä ei tule väheksyä. Kultturisen merkityksen tuottamisella ei tietenkään voi elää, jos mainosrahat menevät tekijöiden sijasta sivuston ylläpitäjälle, joten Netflixin kaltaisten laillisten vaihtoehtojen kehittämiseen kannattaa satsata.

Pelien piratisoinnin suhteen kyse on lähinnä isoista AAA-peleistä. En tiedä lukuja, mutta voisin kuvitella piratismin tekevän pientä lovea lyhyellä tähtäimellä pelifirmojen lompakoihin, mutta pitkän tähtäimen vaikutukset voivat olla negatiivisia tai positiivisia. Suomessa Alan Wake ja tuleva Quantum Break ovat harvoja esimerkkejä peleistä, jotka voisivat olla tulilinjalla.

Kun internet-piratismi musiikin kohdalla ilmiönä alkoi yleistyä joskus 90-luvulla, oli levyteollisuuden ensimmäinen ratkaisuyritys tehdä huonompia tuotteita. Itsekin ostin jonkun DRM-suojatun levyn, jota en pystynytkään tietokoneellani kuuntelemaan. Nyt tästä on luovuttu. Piratismia on toki vielä olemassa, mutta Spotify ja vastaavat ovat käytännössä tehneet siitä merkityksetöntä tai mahdollisesti positiivista. Siis sillä tavalla merkityksetöntä, että ne, jotka lataavat jonkun levyn Piratebaysta, eivät muutenkaan olisi silloin ostaneet sitä. Mahdollisesti positiivista sillä tavalla, että ne teinit, jotka ovat oppineet fanittamaan lataamaansa artistia, voivat varakkaampina käyttää paljonkin rahaa keikkojen, paitojen, levyjen, striimausten yms ostamiseen. Musiikkiteollisuus ei enää pahemmin pidä meteliä piratismista, koska se on jo sopeutunut ja voittanut.


Jos kommentoitte, pyydän olemaan vertaamatta immateriaalisten hyödykkeiden (esim musiikkitiedosto) jakamista materiaalisten hyödykkeiden (esim leipä) varastamiseen. Se ei helpota keskustelua.



11 elokuun, 2014

Päätin lauantain muistelemalla satavuotiasta Tove Janssonia. Olen aina rakastanut Muumeja. Varhaisimmat muistoni niistä ovat, kun äiti luki niitä minulle ja pikkuveljelleni, kun odottelimme neuvolaa Vanha-Ulvilassa.
Sitten luin ne kaikki itsekin ja joka kesä piti mökillä lukea Taikurin hattu, kun tuli sadepäivä. Joskus aurinkoisinakin päivinä.
Kuudennella luokalla meidän luokka Taimon ala-asteella Naantalissa esitti näytemän Muumilaakson joulu. Koska olin lukenut kaikki kirjat, sain olla Muumipappa. Se oli vaikein rooli, koska sillä oli eniten repliikkejä. Mokasin niistä vain yhden. Muumipapan piti ottaa lunta käteensä ja sanoa: ”Tämä on varmaan joulu.” Mutta sanoinkin: ”Tämä on varmaan lunta.”
Kun Muumit-piirretty alkoi, tiesin olevani liian vanha katsomaan sitä. Sitä paitsi se oli aivan vääränlainen, koska Pikku Myy ei ollut tuossa vaiheessa vielä muuttanut Muumitaloon, eikä siellä mitään noitaa ole. Mutta silti tykästyin siihen ja katsoin ”pikkusiskon seurana”.
Nuhjalan sivukirjastossa oli lastenosastolla hyvä sarjakuvakokoelma, johon kuuluivat myös ne A4-kokoiset Muumi-sarjakuvakirjat, joihin oli koottu Toven ja Larsin kaikki sarjakuvat. Vähän outoja ne olivat pillereineen ja viskeineen, mutta luin ne silti kaikki mielelläni.
Yksi kaverini myi yäasteella Anti-Muumi-teepaitoja. Se johtui siitä, että Naantaliin suunniteltiin Muumimaailmaa juuri siihen samaan saareen, missä nuorison oli tapana kokoontua ryyppäämään. Itse en koskaan ollut käyttänyt sitä siihen.
Olin paikalla Muumimaailman avajaisissa, koska siellä oli myös suuri sankarini Tove Jansson. Minä ja muutama muu pyysimme häneltä nimmaria. Olin saanut Turun Sanomien toimittajalta lainaan lehtiön ja kynän. Olin ensimmäinen, jolle Tove antoi nimmarin. Sen jälkeen, kun muutkin pyysivät omistusta, hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi aavistuksen korostuksellisella suomella: ”Saanko lainata tätä?” Annoin lainata kynää.
Minulla on tuo nimikirjoitettu lehtiön sivu edelleen yhden muumikirjan välissä.
Kun ensimmäinen romaanini Kadonneet kyyneleet ilmestyi, pidin mielessäni siinä olevaa satukansaa airiita jonkinlaisina tovejanssonmaisina pikkuötököinä, ja sellaisena ne kirjan kannessakin esiintyvät.
Nyttemmin mökillä ollut Taikurin hattu taitaa olla tuhoutunut, mutta hankin divarista samaa ikäluokkaa olevan painoksen ja luen sitä nyt pojalleni. (Uusissa painoksissa kuvat toistuvat aivan ala-arvoisesti.)
Hyvää syntymäpäivää, Tove! Toivottavasti saat lettuja ja vaapukkahilloa!


Ropecon-ohjelma 2014

19 heinäkuun, 2014

Ropecon on jo viikon päästä eli 25.-27.7.2014. Edellisvuosien tapaan se on Espoon Dipolissa ja sen ympäristössä. Itselleni tärkeintä on kolmen Myrskyn sankarit -lisäosan julkistaminen. Sen tiimoilta järjestän itse kolme puheohjelmaa ja yhden miitin, sekä päivystän tiskillämme Kaubamajassa. Kaubamaja on auki pe 15-21, la 10-18 ja su 10-15.

Koetan silti ehtiä tutustumaan muuhunkin ohjelmaan. Moni kiinnostava ohjelma jää omien ohjelmieni alle, mutta tässä valintani!

Haltialähetystö viime vuoden Ropeconissa.

Haltialähetystö viime vuoden Ropeconissa.


PE 16-18

Pelon valta

Pelko on yksi vahvimmista tunteista ja mainio vipuvarsi, millä manipuloida kansaa. Tämä esitelmä käsittelee  pelkoa  vallankäytön  välineenä.  Huomion  pääkohteena  on,  kuinka  pelkoa  käytetään modernissa  mediayhteiskunnassa.  Tätä  varten  yleisö  tutustutetaan  mm.  moraalipaniikkeihin  ja pelon kulttuuriin, sekä tapoihin havaita niitä.

Paikka: Klondyke

Järjestäjä: Tuukka Tenhunen

(Vaihtoehtoina: Sali 26, 16-17: Rahanpesu. Auditorio, 16-18: Maanalaisia seikkailuja 2. Sali 25, 17-18: Paradoksit, oraakkelit ja tiedon valta.)


PE 18-20

Luke Crane: Mies, ura ja pelit.

Luke kertoo itsestään, urastaan ja pelistään. (Luke Crane on Ropeconin kunniavieras ja roolipelisuunnittelija. –Miken huom.)

Paikka: Auditorio

Järjestäjä: Luke Crane


PE 20-22

Mythology, Art, and Game Design

Jason Soles discusses his professional history, storytelling, and the threads that run through his work. (Luke Crane on Ropeconin kunniavieras ja roolipelisuunnittelija. –Miken huom.)

Paikka: Auditorio

Järjestäjä: – -, Jason Soles

(Vaihtoehtona Sali 25, 2030-2230: Näin rakennat poliittisen järjestelmän)

PE 22-2330

Myrrysmiehet & Ironspine – Uudet julkaisut ja tulevaisuuden näkymiä

Mitä tapahtuu, kun kaksi merkittävää suomalaista roolipelikustantajaa yhdistävät voimansa? Se selviää, kun Myrrysmiehet (Vihan lapset, Lännen Maat) ja Ironspine (Heimot, ENOC, Generian legendat) kertovat tuoreista julkaisuistaan (Astraterra, Robin Hood) ja luvassa on myös ennakkokatsausta työn alla oleviin tuotteisiin.

Paikka: Sali 26

Järjestäjä: Miska Fredman, Ville Takanen, Jukka Sorsa, Jukka Särkijärvi, Samuli Ahokas


PE 16-18 ja 2130-00:00 (Tämä on pakko tsekata jossain välissä!)

Vili Nissinen Talk Show

Kahtena edellisvuonna Conin hurmannut larppia, immersioteatteria ja osallistavaa perfomanssia yhdistävä teos palaa vieläkin räävittömänpämä ja anteeksipyytelettömänpänä. Oletko sinä valmis käyttäytymään huonosti? K16

Paikka: Sali 1

Järjestäjä: Vili Nissinen


Myrskyn sankareiden myyntipöytä Ropeconissa 2013. Kuva: Viivi Veivo.

Myrskyn sankareiden myyntipöytä Ropeconissa 2013. Kuva: Viivi Veivo.


LA 11-13

Age of the Tempest: Roleplaying for kids and beginners

Welcome  to  the  international  publishing  event  of  Age  of  the  Tempest!  It  is  a  Finnish  tabletop roleplaying  game  for  kids  and  beginners  now  available  in  English.  The  game’s  designer  and author Mike Pohjola will tell about the crowdfunding, the game design and the story.

Paikka: Klondyke

Järjestäjä: Mike Pohjola


LA 14-16

Myrskyn sankarit: Maailmanvalloitus alkaa

Myrskyn sankarit on aloittelijaystävällinen roolipeli, joka julkaistiin viime Ropeconissa. Nyt se on myynnissä kirjakaupoissa ja tavarataloissa. Mitä on luvassa seuraavaksi? Kysymykset tervetulleita.

Paikka: Sali 26

Järjestäjä: Mike Pohjola


LA 1530-1630


Now second time at Ropecon, three fantastic guest speakers and Massi share their strangest, most magnificent and just plain disastrous mistakes in the name of designing great or not so great games. By sharing our mistakes we all learn that failing is not the same as being a failure, it is part of designing. Let’s learn from our mistakes and laugh the shame away! The concept is known from larp conference Solmukohta.

Paikka: Auditorio

Järjestäjä: Maija Hannula

(Vaihtoehtona Klondyke, 15-1630: Palestiinalainen larppi Suomen miehityksestä)


LA 19-20

Myrskyn sankarit -miitti

Tapaa Myrskyn sankareiden pelaajat ja tekijät! Pelikokemusten vaihtoa, nimikirjoituksia, tutustumista, toiveita ja kysymyksiä. Tapaaminen Käpyovilla seitsemältä, itse miitti Dipolin länsipuolella nurmikolla. Myrskyn sankarit tarjoaa keksiä, sipsiä ja mehua.

Paikka: Ulkona Käpyoven luona

Järjestäjä: Mike Pohjola

Vedän Myrskyn sankarit -esitelmää Ropeconissa 2013. Taitava nuorukainen auttoi nopanheitossa. Kuva: Viivi Veivo.

Vedän Myrskyn sankarit -esitelmää Ropeconissa 2013. Taitava nuorukainen auttoi nopanheitossa. Kuva: Viivi Veivo.


SU 10-12

Games for kids

Designing roleplaying games for kids can pose its own challenges. Luke Crane (Mouse Guard), Mike Pohjola (Age of the Tempest), and Miska Fredman (Astraterra) share their experiences on what it’s like to design and run games for kids.

Paikka: Klondyke

Järjestäjä: Mike Pohjola

SU 12-14

Oudot teemat lautapeleissä 2: Joukkorahoituksen valta

Oudot  teemat  ovat  olleet  lautapeleissä  vahvasti  läsnä,  mutta  viimeisen  6v  aikana  on  tapahtunut mullistus. Pärjäävätkö oudot teemat joukkorahoituksen pyörteissä?

Paikka: Klondyke

Järjestäjä: Tuomas Riekkinen

(Vaihtoehtona Sali 26, 12-13: Robin Hood -roolipelin valtiaat)

SU 13-15

Satutunti lapsille

Lasten satutunti. Merirosvo Sini Parta vie lapset merirosvosatujen maailmaan.

Paikka: Sali 1

Järjestäjä: Sini Helminen



24 heinäkuun, 2013

On taas se aika vuodesta, kun roolipelaajat, larppaajat, korttipelaajat ja muut siistit tyypit huomaavat askeltensa kulkevan, kuin jonkin sopivasti virittyneisiin ihmissieluihin vaikuttavan magneetin vetäminä, kohti Espoon Dipolia. Sillä siellä on Ropecon!

Itselleni tämän vuoden ehdoton pääjuttu on Myrskyn sankarien julkaiseminen. Sen tiimoilta on kaksi isoa esitelmää. Lisäksi olen paneelissa puhumassa kirjailijuuden ja roolipelaamisen suhteesta, sekä kerron englanniksi virheistäni. Istun myös Kaubamajassa myymässä Myrskyn sankareita ja toivottavasti ehdin sitä demottaakin. (Monet muut kyllä demottavat, joten ei huolta!)

Pe 20-22 Sali 26: Myrskyn sankarit: Joukkorahoituksella kauppoihin

Viime vuonna Myrskyn sankarit –projekti käynnistettiin Ropeconissa ja joukkorahoitettiin syksyllä. Tänään julkaistaan seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka, joka tulee syksyllä kauppoihin. Miten projekti kasvoi paljon suunnitelmiaan suuremmaksi? Entä mikä on seuraava askel?

La 13-15 Auditorio: Myrskyn sankarit: Viherhuppuja ja kotkasotureita

Seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka kertoo kapinasta pahaa keisaria vastaan. Onko laatikossa nopat? Mitä hahmoluokkia pelissä on? Miten maailma eroaa Myrskyn ajasta? Paljonko piiralla on kestopisteitä? Kuka haluaa pelata sikopaimenta, jos voi olla velho tai ritari?

La 17-18 Auditorio: Kaikki ne tekemämme virheet… roolipeleissä

Knutepunktista tuttu konsepti nyt Ropeconissa! Massi ja hänen kolme fantastista suunnittelijakollegaansa jakavat kaikkein oudoimmat, upeimmat ja katastrofaalisimmat virheensä pelien suunnittelun parissa. Viemme yleisön läpi yleisten virheiden – ja Mike Pohjola, Juhana Pettersson ja Timo Multamäki kertaavat kommelluksiaan. Opitaan virheistämme ja nauretaan häpeä pois!

Su 11-13 Sali 26: Roolipelit kirjailijan työvälineenä

Kirjailijat Juhana Pettersson (Sokerisamurai), Mike Pohjola (Ihmisen poika), Ville Vuorela (Vanha koira) ja Nina Hurma (Yönpunainen höyhen) keskustelevat siitä, miten roolipelit voivat auttaa romaanin kirjoittamisessa ja miten fiktion kirjoittaminen eroaa pelin kirjoittamisesta.


Äärioikeisto Suomessa

15 tammikuun, 2013

Sain juuri luettua erinomaisen tietokirjan Äärioikeisto Suomessa – vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Sen herkullisinta antia oli varmasti Perussuomalaisten ja Hommafoorumin analysointi, vaikka tai koska niissä oli paljon jo valmiiksi tuttua.

Oli myös kiinnostavaa lukea eurooppalaisen äärioikeiston historiasta 30-luvun fasismista tähän päivään. Omassa tiedoissani vuosien 1945 ja 2000 välillä olikin tässä melkoinen aukko, mitä nyt satunnaiset uusnatsit siellä piipahtivat. Mutta kaikki onkin samaa jatkumoa.

Hälyttävintä oli saada tietää kotimaisten uusnatsien, natsiskinien ja Suomen Vastarintaliikkeen toiminnasta, joka ei ole niin marginaalia tai järjestäytymätöntä, kuin olin uskonut ja toivonut.

Äärioikeisto Suomessa on kirjoitettu kiihkottomasti ja analysoiden, eikä myöskään perinteisiä puolueita tai vasemmistolaisia liikkeitä säästetä aiheelliselta kritiikiltä. (Esimerkiksi SDP:n Kari Rajamäki osoittautuu yhdeksi pahimmista valtapuolueen julkirasisteista.)

Suosittelen kaikille, erittäin valaisevaa luettavaa, jonka merkityksen pelkään vain kasvavan lähivuosina.

Hyvin tehty, Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Mikael Brunila!


1825 Adventti osat 8-14

11 joulukuun, 2012

Tässä seitsemän seuraavaa osaa Turun Sanomissa viime vuonna julkaistuun jatkokertomukseen 1825 Adventti. Se on etko-osa ensi kesänä ilmestyvälle romaanilleni 1827 Inferno. Edelliset osat löytyvät täältä.

Tätä oli tosi hauska kirjoittaa, koska uin tuolloin (kuten nytkin) korviani myöten historiallisessa Turussa ja kaupungissa muisteltiin vielä lämmöllä vähän aiemmin esiteltyä hevimusikaalia. Oli mahtavaa vähän irrotella samojen henkilöiden parissa ja samalla huvittua ja ehkä liikuttuakin entisajan joulutavoista.

Tutustumme Snellmaniin, Cygnaeukseen, Karva-Pirjoon ja moneen muuhun merkkihenkilöön, käymme saunassa ja kirkossa, saadaan häätö ja paheksutaan tiernapoikaesitystä.

”Nämä esitykset pitää kieltää”, sanoi arkkipiispa Tengström pormestarille. ”Helsingissä maistraatti sakottaa kaksikymmentä hopeataaleria jokaista, joka kiertelee taloissa tähtipojan tai joulupukin valepuvussa.”

Osa 8: Maria, 4.12.1825

Osa 9: Fredrik, 5.12.1825

Osa 10: Johan, 6.12.1825

Osa 11: Neekeri-Pepe, 7.12.1825

Osa 12: Saunassa, 8.12.1825

Osa 13: Valtkortti, 9.12.1825

Osa 14: Tähtipoika, 10.12.1825


1827 – Infernon käsikirjoitus kustantajalla

16 toukokuun, 2012

Lähetin eilen 1827 – Infernon käsikirjoituksen kustantajalle. Hieno rajapyykki, vaikka tästä seuraakin vielä kommentteja, uusia versioita, kielenhuoltoa, taittovedoksia ja kaikkea muuta. Seuraava konkreettinen rajapyykki on oikeastaan kirjan saaminen painoon.

Tulossa on siis Turun paloon sijoittuva historiallinen seikkailuromaani. Saman tarinan pohjalta tehtiin viime vuonna myös huippusuosittu hevimusikaali 1827 – Infernal Musical. Pian kaksisataa vuotta on mietitty Turun palon syitä ja periturkulaiseen tapaan etsitty syyllisiä, mutta nyt mysteerit viimeinkin ratkeavat!

Word kertoo kirjasta tällaisia tilastoja:

Pages 150.
Words 65,297.
Characters 512,419.
Paragraphs 3,082.
Lines 6,911.

Tästä voimme päätellä, että kirja on noin kolmesataasivuinen eli puolet järkälemäisestä Ihmisen pojasta.

Nyt olisi hienoa saada kirjan Facebook-yhteisö aktiiviseksi ja paljon kannattajia. Laitan sinne linkkejä, päivityksiä, kuvia, ennakkomateriaalia, arvosteluja ja kaikkea mahdollista kirjaan liittyvää. Mahdollisesti myös jotain tarjouksia – viime vuonna jaoin Ihmisen pojan tykkääjille ilmaisia lippuja Turun Kirjamessuille.

Ennen ilmestymistä saaduista tykkääjistä voi olla ihan konkreettista hyötyä, sillä kirjakaupat alkavat nyt päättää, paljonko syksyn kirjoja tilaavat mihinkin kauppaan. Jos siis haluat varmistaa, että paikallisessa Suomalaisessa tai Kansallisessa on Infernoa tarjolla, tykkää kirjan sivusta, kutsu kaverisi mukaan ja käy vielä kirjakaupassa varmistamassa, että sitä on tulossa.


Solmukohta on mahtava!

20 huhtikuun, 2012

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread:!
Solmukohta talk on Twitter is here:!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk:

A Finnish delicacy with an informative sign.



Nordic Larp Talks ja State of Play

11 huhtikuun, 2012

Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, interaktiivisuudesta tai roolipeleistä, suosittelen viettämään tämän illan Club PRKL:ssä Helsingissä tai netissä seuraamassa tapahtuman live streamia. Tänään julkaistaan uusi Solmukohta-kirja States of Play sekä pidetään Nordic Larp Talks ensi kertaa Suomessa.

Ovet aukeavat kuudelta, erinomainen States of Play julkaistaan seitsemältä ja Johanna Koljosen emännöimä Nordic Larp Talks alkaa kahdeksalta!

States of Playn on päätoimittanut Juhana Pettersson ja siinä on kymmeniä todella kiinnostavia ertikkeleita Pohjoismaiseen roolipelitraditioon liittyvästä suunnittelusta, teoriasta, dokumentaatiosta ja seurauksista. Oma artikkelini Folk Fantasy käsittelee Täällä Kirjokannen alla -larppia ja mahdollista uutta alkua fantasiagenrelle. Kirja on myös ladattavina ilmaisena PDF-tiedostona.

Tässä hieman englanninkielistä infoa Nordic Larp Talkseista:

We are proud to welcome you to Nordic Larp Talks Helsinki 2012 – an evening of entertaining, thought-provoking and mind-boggling lectures about projects and ideas from the Nordic tradition of live action roleplaying games.

The talks are presented by writer, radio & television host as well as winner of the innovator category of this year’s The Swedish Grand Journalism Prize award, Johanna Koljonen.

You can follow the talks live streamed on Wednesday April 11th 8pm EEST or at the PRKL club in central Helsinki, Kaisaniemenkatu 4.

Mike Pohjola – How to become a god
Johanna Macdonald – From stage to larp
JP Kaljonen – The interplay between player and man in the street
Jesper Bruun – Experimental Larp Design
Lizzie Stark – Playing in Graveyards: Terror collides with larp in New York City

Oma esitelmäni, How To Become A God, käsittelee draaman historiaa Dionysos-rituaaleista tositelevisioon ja edemmäs, ja miten tämä kaikki liittyy roolipelleihin. Samalla tulen myös vastanneeksi erääseen mysteeriin Aristoteleen Runousopissa, joka on ihmetyttänyt teatteritutkijoita kolmetuhatta vuotta…

Nähdään siellä!