Posts Tagged ‘naantali’

h1

Muumimuistoja

11 elokuun, 2014

Päätin lauantain muistelemalla satavuotiasta Tove Janssonia. Olen aina rakastanut Muumeja. Varhaisimmat muistoni niistä ovat, kun äiti luki niitä minulle ja pikkuveljelleni, kun odottelimme neuvolaa Vanha-Ulvilassa.
Sitten luin ne kaikki itsekin ja joka kesä piti mökillä lukea Taikurin hattu, kun tuli sadepäivä. Joskus aurinkoisinakin päivinä.
Kuudennella luokalla meidän luokka Taimon ala-asteella Naantalissa esitti näytemän Muumilaakson joulu. Koska olin lukenut kaikki kirjat, sain olla Muumipappa. Se oli vaikein rooli, koska sillä oli eniten repliikkejä. Mokasin niistä vain yhden. Muumipapan piti ottaa lunta käteensä ja sanoa: ”Tämä on varmaan joulu.” Mutta sanoinkin: ”Tämä on varmaan lunta.”
Kun Muumit-piirretty alkoi, tiesin olevani liian vanha katsomaan sitä. Sitä paitsi se oli aivan vääränlainen, koska Pikku Myy ei ollut tuossa vaiheessa vielä muuttanut Muumitaloon, eikä siellä mitään noitaa ole. Mutta silti tykästyin siihen ja katsoin ”pikkusiskon seurana”.
Nuhjalan sivukirjastossa oli lastenosastolla hyvä sarjakuvakokoelma, johon kuuluivat myös ne A4-kokoiset Muumi-sarjakuvakirjat, joihin oli koottu Toven ja Larsin kaikki sarjakuvat. Vähän outoja ne olivat pillereineen ja viskeineen, mutta luin ne silti kaikki mielelläni.
Yksi kaverini myi yäasteella Anti-Muumi-teepaitoja. Se johtui siitä, että Naantaliin suunniteltiin Muumimaailmaa juuri siihen samaan saareen, missä nuorison oli tapana kokoontua ryyppäämään. Itse en koskaan ollut käyttänyt sitä siihen.
Olin paikalla Muumimaailman avajaisissa, koska siellä oli myös suuri sankarini Tove Jansson. Minä ja muutama muu pyysimme häneltä nimmaria. Olin saanut Turun Sanomien toimittajalta lainaan lehtiön ja kynän. Olin ensimmäinen, jolle Tove antoi nimmarin. Sen jälkeen, kun muutkin pyysivät omistusta, hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi aavistuksen korostuksellisella suomella: ”Saanko lainata tätä?” Annoin lainata kynää.
Minulla on tuo nimikirjoitettu lehtiön sivu edelleen yhden muumikirjan välissä.
Kun ensimmäinen romaanini Kadonneet kyyneleet ilmestyi, pidin mielessäni siinä olevaa satukansaa airiita jonkinlaisina tovejanssonmaisina pikkuötököinä, ja sellaisena ne kirjan kannessakin esiintyvät.
Nyttemmin mökillä ollut Taikurin hattu taitaa olla tuhoutunut, mutta hankin divarista samaa ikäluokkaa olevan painoksen ja luen sitä nyt pojalleni. (Uusissa painoksissa kuvat toistuvat aivan ala-arvoisesti.)
Hyvää syntymäpäivää, Tove! Toivottavasti saat lettuja ja vaapukkahilloa!

h1

The dreams have returned

29 joulukuun, 2013

For some reason I hardly ever remember my dreams. I’m sure that objectively speaking there are dreams, but it feels like I just lose consciousness for seven or eight hours, and remember nothing of that time. Like a book with several blank pages between chapters.

If I wake up in the middle of the night, I have a vague recollection of being in the middle of a dream, but it quickly evaporates, like morning mist on a bright summer day. I only have the faintest memories of even having dreamed.

I’ve theorized this has something to do with writing for a living. By the time I go to bed, the creative juices aren’t exactly overflowing anymore. It’s also possible it’s somehow related to stress or being busy. Whatever the reason, I suffer from a lack of dreams.

But on vacation it’s different: After some days of no stress and no writing the dreams come back! Last night it happened.

Last night I woke up from a really intense dream: my brother was trying to kill my with a makeshift knife. He’d made a pointy Lego structure and then somehow sharpened it like a prison shiv. We were maybe teenagers, maybe grown-ups, it didn’t really matter, but we were in our childhood home in Naantali. He chased me around the dinner table, and I remember trying to figure out how to get out. He’s stronger than me, has a better position, and is armed. Maybe I could jump through the window, but the fall and the broken glass would probably leave me unable to escape any further. At some point I realized the only way to beat him is to wake up.

Having an intense fictional experience like this when you’re completely unaccustomed to them was really powerful. It wasn’t a nightmare exactly, just a really exciting and scary regular dream. I had to read a book for a long time before I could fall asleep again.

This time I dreamt of a science fiction wedding with marvelous plot twists and characters. Often with dreams like these the ”great ideas” don’t really work in real life, either because they’re not ideas at all or because you’ve dream-jumped from the problem to having solved it with nothing in between. Like trying to find a hammer a nail, but lacking the right tool, then writing down ”a hammer” on a piece of paper, placing that next to the nail, and suddenly the nail is in. But this time the ideas were really good and novel. I wrote them down, and now it looks like they could make a nice short story or a film.

There were small elements in the dreams that I can immediately spot were from something that happened yesterday. One small scene from a movie we saw, playing with Lego, things like that. Most of it… I have know idea where it’s coming from, but I like it.

The dreams are back! Give me more!