Posts Tagged ‘Raudan laulu’

h1

Kunniavieraana Tracon Hitpointissa

joulukuu 2, 2015

Vietin viikonlopun Tampereella Tracon Hitpointin kunniavieraana. Jaoin kunnian Miska Fredmanin kanssa, joka on niin ikään roolipelisuunnittelija. Olen usein vieraillut Traconissa (Tamperen Roolipeli- ja Anime-Con), sielläkin kerran kunniavieraana, ja Hitpoint oli tuon suurtapahtuman pikkusisar. Se järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Roolipeli käynnissä. Kuva: Mikael Peltomaa

Roolipeli käynnissä. Kuva: Mikael Peltomaa

Esiinnyin avajaisten ja päättäjäisten lisäksi kolmessa plus yhdessä ohjelmanumerossa.

Miska Fredman ja Mike Pohjola. Kuva: Mikael Peltomaa.

Miska Fredman ja Mike Pohjola. Kuva: Mikael Peltomaa.

Miska ja minä kerroimme yhdessä perhepelien suunnittelusta. Miska on julkaissut Astraterra-nimisen avaruusseikkailuroolipelin, josta valitettavasti on painos loppu. Minä taas kerroin Myrskyn sankareista.

Kuva: Ville Vuorela

Kuva: Ville Vuorela

Pidin myös hieman vaivaannuttavasti nimetyn esitelmän ”Mike Pohjola: Elämä ja teot.” Siinä kerroin kirjoistani ja peleistäni. Ajattelin, että monelle nämä ovat jo aiemmista coneista tuttuja, joten keskityin uutuuksiin Raudan lauluun ja Mitä Pekka Siitoin tarkoittaa? -kirjaan. (Jälkimmäistä oli conin järjestäjien taholta erikseen toivottu.)

Sunnuntaina pidin vielä enemmän ammattilaistyyppisen luennon osallistumisen käsikirjoittamisesta. Esittelin kaksi transmediaprojektia – Sanningen om Marika ja Baltic Warriors – ja kerroin lyhyesti, mikä erottaa osallistuvan kerronnan perinteisestä ja interaktiivisesta kerronnasta. Roolipelaajayleisö on aiheeseen tietysti melko vihkiytynyt jo valmiiksi, joten kaikkea ei tarvinnut vääntää rautalangasta.

Bonusnumero oli perjantainen vierailu Tulenkantajien kirjakauppaan, jossa puhuin niin ikään Pekka Siitoin -kirjasta.

*

Pidimme Miskan kanssa myös yhteistä myyntipöytää. Aiemmin emme ole tehneet tällä tavalla yhteistyötä, mutta se meni mielestäni mallikkaasti. Mukana oli myös erinomaisia vapaaehtoisia myyjiä. Kiitos siitä! Ehkä ensi kerralla saadaan lisää suomalaisia pelintekijöitä mukaan yhteispöydälle Ropeconiin, Traconiin tai Finnconiin? (Tietysti toiveena on myös, että tätä satsaustamme harrastukseen ei kohdeltaisi pöytähinnoittelussa samoin kuin kovaa bisnestä tekeviä lelu- ja vaatekauppoja. Kotimaisia roolipelejä kun ei edes roolipelitapahtumissa myy juuri kukaan.)

Tracon-Hitpoint-11

Kuva: Mikael Peltomaa

Oli mukavaa huomata, miten roolipeliskeneä kerääntyi ohjelmanumeroiden ja pelien välillä pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja mielipiteitä.

Tracon-Hitpoint-13

Kuva: Mikael Peltomaa

raudanlaulu_etukansiItselleni iso juttu oli tietysti Raudan laulu -lisäosan julkaiseminen Myrskyn sankareihin. Se on ensimmäinen pelaajille tarkoitettu lisäosa, ja kysyntää löytyi kivasti! Hieman yllätyin siitä, että myös muita lisäosia sekä ihan peruspeliä (ja sen englanninnoksen työversiota) ostettiin vielä niin paljon. Selvästi kannattaa olla esillä siellä, missä pelaajatkin ovat.

Kiitos, Tracon Hitpoint! Suosittelen tapahtumaa kaikille. Hienoa saada roolipelien valoa vuoden pimeimpään aikaan!

Kuva: Mikael Peltomaa

Kuva: Mikael Peltomaa

Mainokset
h1

Mike Pohjolan Tracon-ohjelma

marraskuu 26, 2015

Olen viikonloppuna kunniavieraana Tracon Hitpoint -roolipelitapahtumassa Tampereella ja piipahdan samalla reissulla Tulenkantajien kirjakaupassa. Hitpointissa julkaistaan uusi Myrskyn sankarit -lisäosa Raudan laulu – Superlisäosa edistyneille pelaajille. Tässä viikonlopun ohjelma.

siitoin_kansiPerjantai 18-19 Tulenkantajien kirjakauppa: Kerron kirjasta Mitä Pekka Siitoin tarkoittaa?

Pekka Siitoin (1944-2003) oli jotain kylähullun ja terroristin välistä ja toimi linkkinä Kolmannen valtakunnan ja 2000-luvun äärioikeiston välillä. Samalla hän oli myös omanlaisensa vapauden ja liberalismin kannattaja. Mitä Pekka Siitoin tarkoittaa? -kirjassa useat kirjoittajat ristivalottavat Siitoimen persoonaa ja merkitystä.

Hämeenpuisto 25.

Lauantai 15-17 Kunniavieraspaneeli: Koko perheen roolipelit

Tracon Hitpointin kunniavieraat Miska Fredman ja Mike Pohjola ovat suunnitelleet roolipelejä kaikenikäisille. Mitä täytyy ottaa huomioon kun suunnitellaan kuusivuotiaalle? Kuinka peli sujuu koko perheen kesken? Tule kuuntelemaan Astraterran ja Myrskyn Sankareiden suunnittelijoita!

Tammerkosken koulutalo, Juhannuskylän koulu. Rautatienkatu 3-5.

raudanlaulu_etukansiLauantai 20-21 Mike Pohjola: Elämä ja teot

Kunniavieras Mike Pohjola kertoo pelisuunnittelijan ja kirjailijan elämästään, larppaamisesta ja muista projekteistaan. Puhun myös Pekka Siitoimesta sekä uudesta Myrskyn sankarit -lisäosasta Raudan laulu.

Tammerkosken koulutalo, Juhannuskylän koulu. Rautatienkatu 3-5.

Sunnuntai 12-13 Interaktiivisuuden käsikirjoittaminen

Mike Pohjola on tehnyt osallistuvaa ja interaktiivista tarinankerrontaa monessa eri muodossa: transmediaa, roolipelejä, larppeja, interaktiivista teatteria ja valinta romaaneja. Mutta miten tarinan voi kirjoittaa, jos katsoja, lukija tai pelaaja saa valita, mitä siinä tapahtuu? Interaktiivisuuden käsikirjoittamisen lyhyt oppimäärä.

Tammerkosken koulutalo, Juhannuskylän koulu. Rautatienkatu 3-5.

Lisäksi lauantaina 12-20 ja sunnuntaina 10-17 on Traconissa myyntipöytä, jossa myydään kirjojani ja pelejäni. Piipahtelen siellä myös aina ehtiessäni. Nähdään Tampereella!

tausta_banneri