Mikä on immersiivinen romaani?

Gummerus julkaisee viikon päästä immersiivisen romaanini Sinä vuonna 1918. Tästä on monien lukijoiden päässä syntynyt varsin ymmärrettävä kysymys: Mikä ihme on immersiivinen romaani?

Idea on, että romaani on lukija tekee päähenkilön päätökset tämän puolesta. Päähenkilöä eli ”sinua” houkutellaan liittymään punakaartiin ja suojeluskuntaan. Kumman valitset? Vai jäätkö siviiliksi? Jos liityt suojeluskuntaan, siirry lukuun 101: Suojeluskunta. Jos liityt punakaartiin, siirry lukuun 113: Työväen järjestyskaarti. Jos et liity kumpaakaan, siirry lukuun 135: Siviili kansalaissodassa.

Alussa lukija valitsee päähenkilön sukupuolen ja kotiseudun, ja nämä tietysti määrittävät tarinaa varsin paljon. Sisällissota koski eri tavalla miehiä ja naisia, lappilaisia ja karjalaisia. Ennen sotaa päähenkilö saattaa päätyä torppariksi, työläiseksi, talonpojaksi tai aateliseksi, mikä tietysti myös vaikuttaa hänen tarinaansa myös paljon.

Henkilö saattaa myös kuolla tautiin, nälkään, luotiin, tappeluun tai jollain muulla tavalla – jopa ennen sisällissotaa. Tai selvitä veijarimaisesti hengissä tai jopa hyötyä sodasta. Ja on mukana rakkaustarinoitakin…

Mahdollisia elämänkohtaloita ja tarinoita on lukemattomia. Idea on, että kun lukija on saanut yhden tarinan päätökseen, hän lukee kirjan uudelleen ja tekee erilaiset valinnat. Näistä elämänlangoista punoutuu sitten kudos, joka on se varsinainen kokonaisuus ja teos.

Kyseessä on niin sanottu Choose Your Own Adventure -muoto, jota 80- ja 90-luvulla käytettiin jonkun verran nuorten seikkailukirjoissa. Rakastuin siihen silloin, mutta sitten koko muoto katosi Suomesta kokonaan ja maailmaltakin lähes täysin. Hypertekstin avulla on webissä toki ollut jotain yritelmiä.

Tuolloin nuo olivat lähes pelkästään nuortenkirjallisuutta. Sinä vuonna 1918 on vakava aikuisten kirja aiheesta, jossa ei ole mitään hauskaa. Mutta huomasin, että juuri tämän muodon käyttö valaisee aiheesta sellaisia kolkkia, jotka ovat aiemmin jääneet varjoon.

Jännittää aika paljon, miten tämä toimii lukijoille. Kirja ilmestyy 27.1.2018. Samana päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta sisällissodan alkamisesta.

Advertisement

Guggenheimin kävijäarvailut

New Yorkin Guggenheim-museossa vieraili vuonna 2013 ennätykselliset 1,2 miljoonaa ihmistä. Koko kaupungissa kävi tuona vuonna 54,3 miljoonaa. Heistä siis peräti 2,2% kävi museossa! Upea luku.

Helsingissä käy vuosittain 3-3,5 miljoonaa matkailijaa. Helsingin kaupunginhallitus suosittaa tännekin Guggenheim-museon rakentamista, sillä heistä 550 000 tulisi käymään museossa. Siis jopa 15,7% tai huonona matkailuvuonna 18,3%!

Helsingin tynkä-Guggenheim olisi siis kaupunkiin tulevien turistien keskuudessa seitsemän kertaa suositumpi kuin New Yorkissa oleva jättimäinen pää-Guggenheim.

550 000 kävijällä Guggenheim olisi suositumpi kuin Korkeasaari, Tuomiokirkko tai Temppeliaukion kirkko, mutta vähemmän suosittu kuin Suomenlinna. Tätä suositumpia ovat vain liikematkailijoiden suosima Messukeskus sekä mahdollisesti Linnanmäki.

Helsingin Guggenheim olisi myös suositumpi kuin Ateneum, Kiasma, ja Amos Anderson yhteensä vuonna 2015. Siitä huolimatta, että suuri osa näiden vierrailijoista oli lapsia ja muita maksuttomia kävijöitä, jotka Guggenheimissa joutuisivat ostamaan lipun.

Vertailun vuoksi todettakoon vielä, että Louvressa käy 28,8% Pariisin matkailijoista. Se on Euroopan suosituin museo.

Ymmärrän kyllä, että jos nämä luvut pitäisivät paikkansa, Helsingin Guggenheim olisi niin mieletön attraktio, että se olisi suorastaan pakko rakentaa! Valitettavasti luvuissa on kyse enemmänkin lobbareiden haaveilusta kuin asiantuntijoiden ennusteista.

Puhe koulutusleikkauksia vastustavassa mielenosoituksessa

Tänään oli Helsingissä ja Tampereella Ei lukukausimaksuille! -mielenosoitus, jossa vastustettiin tulean hallituksen suunnittelemia leikkauksia koulutukseen. Osallistuin Helsingin mielenosoitukseen ja pidin siellä pienen improvisoidun puheen. Tässä se muistinvaraisesti auki kirjoitettuna ja hieman paranneltuna.

Mielenosoituskulkue pysähtyi Opetusministeriön eteen. Kuva: Henri Pienimaa

Olen kirjailija ja pelisuunnittelija. Olen opiskellut Turun yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa, joka opiskeluideni aikana tuli osa säätiömuotoista Aalto-yliopistoa.

Suomi, suomalaisuus ja Suomen idea pohjautuu taiteilijoiden ja yliopistomiesten – silloin nimenomaan miesten – ajatuksiin parin sadan vuoden takaa. He halusivat rakentaa meille kansallisen identiteetin, oman kielen ja oman valtion.

Nämä ajatukset syntyivät korkeakoulutuksen myötä, vaikka se tuolloin oli tarjolla vain harvoille. Niiden myötä koko köyhä kansa koulutettiin luku- ja kirjoitustaitoiseksi väeksi, joka pystyi seisomaan omillaan, ja jotka ymmärsivät olevansa ei alamaisia vaan kansalaisia.

Tämän kehityksen seurauksena meille tuli itsenäisyys, tasavalta, perusturva, peruskoulu. Sipilän tuleva hallitus satsaa puheissaan maanpuolustukseen ja talouskasvuun, ja leikkaa melkein kaikesta muusta.

Todellisuudessa maanpuolustus vaatii maanpuolustushenkeä, eli maan, jota kannattaa puolustaa. Maa, josta voimme olla ylpeitä, ja jossa kaikki voivat saada koulutuksen, on sellainen maa.

Talouskasvu ja yrittäjyys vaativat koulutetun väestön ja myös ulkomaalaisia innovaattoreita, jotka tulevat tänne töihin, perustamaan yrityksiä ja perheitä. Se taas vaatii ulkomaisia opiskelijoita, jotka voivat maksutta opiskella Suomessa.

Nyt nämä molemmat ovet ollaan sulkemassa tehostamisen nimissä. Jopa maanpuolustus ja talouskasvu kärsivät koulutusleikkauksista.

Koulutusleikkaukset eivät kohdistu minuun henkilökohtaisesti, koska olen jo koulutettu ammattitaiteilija. Melkein viisivuotiaan pojan isänä on kuitenkin kamala ajatella, millaisessa järjestelmässä lapseni joutuu kasvamaan.

Miksi hallitus haluaa näin huonontaa tulevaisuutta ja sahata oksaa, jolla me kaikki istumme? Ei ole mitään järkevää syytä leikata koulutuksesta. Se on jopa hallituspuolueiden omia ääneen lausuttuja päämääriä vastaan.

On vain yksi todellinen syy, miksi koulutuksesta halutaan leikata: tyhmää kansaa on helpompi hallita. Sille meidän on sanottava: Se ei käy.

Kiitos kaikesta, Peter von Bagh.

Tunsin Peter von Baghin ennen kaikkea elokuvahistorian professorina, mutta toisinaan törmäsimme myös Sodankylän leffafestareilla, kirjallisuuden parissa tai vastustaessamme yliopistouudistusta. Petteri oli erittäin innoissaan puhumassa mielenosoitusjärjestelyistä.

Viimeinen tapaamisemme taisi sijoittua ratikkaan, kun olin viemässä silloin alle kolmevuotiasta lastani tarhaan. Puhuimme Petterin kanssa siitä, miten elokuvarahoittajat ovat sivistymättömiä, sillä meidän projektimme eivät olleet juuri silloin saaneet rahoitusta.

Poikani osallistuu keskusteluun sanomalla: ”Minä olen kirjastobussi.”
Petteri ei hätkähtänyt yhtään, vaan vastasi: ”Niin, kun sulla on noi jalat, millä sä pääset eteenpäin, ja toi pää, missä on paljon tietoa varastoituna. Tosi hieno huomio kyllä.”

Petteri ei ollut mikään lepäämisen ystävä, joten en toivota rauhallista lepoa. Mutta arvostin häntä suuresti ja kiitän saamistani opetuksista sekä käymistämme keskusteluista.

TS-kolumni: Ei siihen saa koskea, se on taidetta

Turun Sanomissa 2.9.2012 julkaistiin osallistuvaa taidetta ruotiva kolumnini. Osansa saavat niin Kiasma kuin Kristian Smedskin.

Kolumnia kiiteltiinkin jo siitä, miten kulttuuri-ihminen (=minä) onnistuu laskeutumaan ”tavalliselle arhinmäkeläiselle tasolle”.

Solmukohta on mahtava!

Kirjoitin englanniksi ajatuksia ja muisteloita viime viikonlopun Solmukohdasta. Tällaisia:

Some thoughts and reminiscences from this year’s Solmukohta (Knutepunkt) in Finland. Solmukohta started as a conference/festival of Nordic larpers and has become a conference/festival of international larpers interested in the tradition of Nordic larp.

I’ve been a regular Knudepunkt goer since the third one in 1999. I haven’t missed a single event before last year’s one in Denmark. Which meant it was amazing to go back there this year when it was held in Helsinki.

This year apart from all the Nordics, I talked to people from Russia, Croatia, Israel, Germany, England, Latvia, Italy and the United States. On top of that I know we had visitors from pretty much all around Europe from Portugal to Latvia, from England to Bulgaria. So it’s really becoming international.

The editor of this year’s Solmukohta book States of Play, Juhana Pettersson, observed that ”Nordic larp” has become a tradition independent of the Nordic countries. So you can have Nordic larp in Mexico or Egypt. But you can also have larps in Finland that belong to some other tradition or remain more or less unaffected by that tradition. And that way you can even have Nordic larp being in dialogue with Finnish larp, and I guess my own Täällä Kirjokannen alla had quite a bit of that going on.

For me the whole experience started with the Nordic Larp Talks on Wednesday in Club PRKL in downtown Helsinki. You can see my talk titled How To Become a God, and all the others here.

Would you buy a used god from this man? Photo by Tuomas Puikkonen.

Next day all three hundred and sixty of us got on buses that drove us to the conference hotel Kiljavanranta next to some lake in the middle of the Finnish forest with some patches of snow left.

I ran two programs this year. One was called the Folk Fantasy Workshop, based on my article in States of Play (PDF). I gave a short presentation on the world in Täällä Kirjokannen alla, and then we started workshoping on taking each participants’ own country/nation/tribe/city/identity and turning that into a folk fantasy world. We had people from Sweden, China, Croatia and Russia present, and we had hardly gotten started when we already had to stop. The workshop might’ve been over ambitious, but I think the participants still made some interesting connections and maybe had some ideas they can later use for whatever they wish.

The other item was originally titled Contacting the Characters Within You, a self-help kind of approach to taking the roles and characters we carry around with us and using them for other things. Since the workshop was scheduled for Sunday morning, I had to rename it Hangover Yoga Workshop (and Contacting the Characters With You).

We started with twenty minutes of simple yoga exercises designed not to feel too bad for the hungover people, and wake everybody up a little bit. Then we started meditating on the characters we’ve played trying to identify five archetypes. The Good One, The Trickster, The Leader, The Shadow and The Brain. Not everybody had experience with all of these, but I think people sort of got the idea. We examined each one a little bit, and then chose two of them. Those two we made our own, trying to develop their physical language and put them on and off faster and faster. The idea was that the participants could learn to call on these characters in tricky situations in their ordinary life. For example a test might be very difficult for the participant in their everyday role, but putting on the role of The Brain might help them deal with it better. Different situations might require taking on different roles, and these sorts of exercises will hopefully help people to identify them better.

I think the workshop was a success since many people came to thank me for it later. I’m not an expert yoga master, either, but I think that went fine, as well.

One of the many highlights was being able to buy an early copy of Leaving Mundania from the author Lizzie Stark. I knew who she was since people had told me she visited last year’s Knudepunkt in Copenhagen. Leaving Mundania is a non-fiction book about larpers and the larp scene. It mostly focuses on larp in the United States, but the last chapter is titled Knudepunkt Blew My Mind. It was thrilling to read an excited outsider’s perspectives on the whole scene and the games we play and the the people we know. Of course, Lizzie’s not an outsider anymore.

She signed my copy ”Turku this!” Ironically, I accidentally left the book in the Turku School room (all the rooms were named after concepts in larp theory). So I really did Turku it. The next day it was gone. If you have it, I want it back!

The Pan-European tv drama / larp / transmedia experience The Spiral (formerly The Artists) is partly built by larpers, specifically Martin Ericsson and Adriana Skarped.  They showed us a sneak preview of the tv show’s trailer, which seemed really cool. Parts of the whole thing are made through a larp, as some sort of mocumentary. Difficult to explain, but you should totally follow it when it airs in September in several European countries including Finland. Or take part in the larp parts – it’s not too late!

Some players of The Spiral with game mistress Adriana Skarped in the middle.

The social aspect is very important in these events. Even though I went to bed quite early on two nights, I had a chance to party it out Saturday. DJ Hakkis’s 90’s gothic hits marathon was well appreciated! Also interesting discussions on commercial larps in Siberia, how Taoism relates to the works of Ursula K. Le Guin, politics in Israeli larps, German film funding, the great roleplaying theories of the day, capitalism and socialism in post-apocalyptic Swedish larps and lots of other great stuff.

There’s an influential indie roleplaying scene mostly in the US, but also internationally, that used to be associated with the forum The Forge. Over the years they’ve sent one or two ambassadors that usually get converted, but this time it seemed like there was a whole faction of these great people. Some came to preach, others to listen, but continuing this dialogue between ambitious clicks is very fruitful. The Swedish/Danish jeepform tradition is, I think, a sort of love/hate child between Nordic larp, US indie and Danish tabletop. The US indie crowd is discussing Solmukohta at the Story Games forum.

Ideas on jobs available for larpers because of their larping skils.

Some random notes  I made during the event:
”We have a special way of playing the post-death game.” -Alexey Fedoseev on Russian larps.
A StPetersburg game had in-game elections. If the conservatives won, the city was taken into history. With liberals, to the future.
Larps are not artificial, they are artifactual.
The Hollow Man Syndrome = there is no character, the player has to use their own experiences.
Read the book The Art of Curating Worship, a guidebook for Christian priests.

Solmukohta 2012 appreciation thread: http://laivforum.net/threads/20275-Solmukohta-2012-appreciation-thread!
Solmukohta talk on Twitter is here: https://twitter.com/#!/search/%23sk2012
My Nordic Larp Talk: http://nordiclarptalks.org/post/20957499776/how-to-become-a-god-mike-pohjola

A Finnish delicacy with an informative sign.

 

Nordic Larp Talks ja State of Play

Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, interaktiivisuudesta tai roolipeleistä, suosittelen viettämään tämän illan Club PRKL:ssä Helsingissä tai netissä seuraamassa tapahtuman live streamia. Tänään julkaistaan uusi Solmukohta-kirja States of Play sekä pidetään Nordic Larp Talks ensi kertaa Suomessa.

Ovet aukeavat kuudelta, erinomainen States of Play julkaistaan seitsemältä ja Johanna Koljosen emännöimä Nordic Larp Talks alkaa kahdeksalta!

States of Playn on päätoimittanut Juhana Pettersson ja siinä on kymmeniä todella kiinnostavia ertikkeleita Pohjoismaiseen roolipelitraditioon liittyvästä suunnittelusta, teoriasta, dokumentaatiosta ja seurauksista. Oma artikkelini Folk Fantasy käsittelee Täällä Kirjokannen alla -larppia ja mahdollista uutta alkua fantasiagenrelle. Kirja on myös ladattavina ilmaisena PDF-tiedostona.

Tässä hieman englanninkielistä infoa Nordic Larp Talkseista:

We are proud to welcome you to Nordic Larp Talks Helsinki 2012 – an evening of entertaining, thought-provoking and mind-boggling lectures about projects and ideas from the Nordic tradition of live action roleplaying games.

The talks are presented by writer, radio & television host as well as winner of the innovator category of this year’s The Swedish Grand Journalism Prize award, Johanna Koljonen.

You can follow the talks live streamed on nordiclarptalks.org Wednesday April 11th 8pm EEST or at the PRKL club in central Helsinki, Kaisaniemenkatu 4.

Speakers
Mike Pohjola – How to become a god
Johanna Macdonald – From stage to larp
JP Kaljonen – The interplay between player and man in the street
Jesper Bruun – Experimental Larp Design
Lizzie Stark – Playing in Graveyards: Terror collides with larp in New York City

Oma esitelmäni, How To Become A God, käsittelee draaman historiaa Dionysos-rituaaleista tositelevisioon ja edemmäs, ja miten tämä kaikki liittyy roolipelleihin. Samalla tulen myös vastanneeksi erääseen mysteeriin Aristoteleen Runousopissa, joka on ihmetyttänyt teatteritutkijoita kolmetuhatta vuotta…

Nähdään siellä!

Helsinki on jo museoiden kaupunki

Helsinkiin halutaan Guggenheimilla saada ”Bilbao-efektiä”, jossa tänne tulisi hirveästi enemmän kulttuurituristeja kuin aikaisemmin. En tiedä oletteko huomanneet, mutta Helsingissä on JO aika paljon museoita ja turisteja. Pieni vertailu:

Bilbaon museot ennen kuin Guggenheim rakennettiin (*): Härkätaistelumuseo, Taiteellisten jäljennösten museo, Pyhän taiteen museo, Merimuseo, Baskimuseo ja Kuvataidemuseo. Toistan: Härkätaistelumuseo ja Taiteellisten jäljennösten museo!

Helsingin museot saman lähteen mukaan nyt ennen kuin Guggenheimista on päätetty mitään: Suomenlinna, Seurasaari, Ateneum, Kiasma, Design-museo, Kaupunginmuseo, Kansallismuseo, Kulttuurien museo, Mannerheim-museo, Sukellusvene Vesikko ja Sotamuseo. (Lisäksi kulttuurimatkaajille tietty Korkeasaari, Kansallisteatteri, Kansallisooppera, Finlandia-talo, Linnanmäki, Stadikka, Eduskuntatalo, empirekeskusta, Musiikkitalo…)

Kyllä minun on helppo kuvitella, että jos Härkätaistelumuseostaan tunnettu kaupunki saa yhtäkkiä hienon kuvataidemuseon, niin sinne tulee enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin. Mutta jos Helsingin kaltaiseen merkittävään museokaupunkiin tulee yksi lisää, niin vaikutus on vähäisempi, ellei mitätön.

Jos Helsingillä todellakin on valtion ja yksityisten lahjoittajien avulla käyttää 140-300 miljoonaa euroa kaupungissa toimivien museoiden kehittämiseen ja lanseeraamiseen, mitä järkeä on laittaa rahoja amerikkalaisen säätiön brändin kehittämiseen, kun niillä voisi kehittää ja mainostaa Stadia todellisena Museoiden kaupunkina? Sellaisena, kuin esimerkiksi Bilbao ei ole.

*: Käytin museoiden listaamisessa lähteenä englanninkielistä Wikitravel-sivustoa, josta puuttui ainakin Sinebrychoffin taidemuseo ja Arkkitehtuurimuseo, mutta en lisäillyt listaan mitään siltä varalta, että Bilbaostakin puuttuisi esimerkiksi joku kiinnostava Kivimuseo tai vastaava.
Vertailun vuoksi Tukholmalla oli epätasaisella sivustolla kahdeksan museota tai galleriaa, Oslolla neljätoista, Pietarilla kolmetoista (mukaan lukien massiivinen Eremitaasi), Tallinnalla neljä, Turulla kymmenen, Tampereella yksitoista, Rovaniemellä kolme, Espoolla ja Vantaalla nolla. (Heureka mainittiin Helsingin yhteydessä.) Aivan superluotettava lähde Wikitravel siis ei ole, mutta kertoo ehkä kaupunkien merkittävyydestä kansainvälisinä matkailukohteina.

Jos museo kuitenkin rakennetaan, niin osallistun arkkitehtikilpailuun oheisella pienoismallilla. Se on Alvar Aallon perinteitä postmodernisti jatkava rakennusteos, joka jatkaa Helsingin nykyrakentamisen linjaa ja sulautuu saumattomasti Katajanokan historialliseen ympäristöön toimien samalla yhdistävänä elementtinä ympäröivien Kauppatorin, empirekeskustan, Uspenskin katedraalin ja Suomenlahden välillä. Valkoinen väri ja laatikkomainen muoto korostavat puhtautta, talvea, suomalaisuutta, kansainvälisyyttä ja innovatiivisuutta. Klemmarit symboloivat teippiä, jota en kuitenkaan jaksanut etsiä.

Pienoismalli on käytettävissä myös kotimaisten suuryritysten pääkonttoriksi Töölönlahdelle.

Eläinoikeusliike, mikä teitä vaivaa?

Kannatan eläinten oikeuksia, sikatilakuvauksia ja turkistarhauksen lopettamista. Presidentinvaaleissa ajattelin äänestää ensimmäisellä kierroksella Paavo Arhinmäkeä ja toisella olen valmis äänestämään Pekka Haavistoa, olettaen että hänen vastaehdokkaansa ei ole Arhinmäki. Muun muassa siksi, että he ovat näiden vaalien vihreimmät ja eläinystävällisimmät ehdokkaat.

Symppaan erittäin paljon eläinoikeusliikettä. Niinpä onkin pakko kysyä, että hei, eläinoikeusliike! Mikä teitä vaivaa?

Näissä vaaleissa eläinoikeusliike on keskittynyt lähinnä mustamaalaamaan Haavistoa ja Arhinmäkeä, joiden nyt kaikin puolin luulisi olevan eläinoikeusliikkeen omat ehdokkaat. Heistä etsitään luupin kanssa joka päivä toinen toistaan hirvittävämpiä lipsahduksia, joita sitten suurennellaan, jotta kukaan ei varmasti äänestäisi kumpaakaan.

Tulee mieleen 80-vuotiaiden vasemmistolaisukkojen vaivaannuttava keskinäinen nokittelu siitä, kuka milloinkin ymmärsi kannattaa oikeaa neuvostopoliitikkoa ja miksi kaikki muut ovat aatteen pettureita.

Ymmärrättekö te, että jos te saisitte tahtonne läpi ja kukaan ei äänestäisi Haavistoa ja Arhinmäkeä, kaikki äänestäisivät turkistarhausta laillisena elinkeinona kannattavia lihaa syöviä ydinvoimadiggareita? Hieman erikoinen pyrkimys eläinoikeusliikkeelle.

Suuresti ihailemani Oikeutta Eläimille vaatii anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta, sen vuoksi, mitä hän sanoi Alueviestin haastattelussa. Koska haastattelu on netissä äänenä, kirjoitan olennaisen kohdan tähän auki:

”Tällasiin naamioituneena tehtyihin iskuihin mun kantani on ollut kielteinen niinku kotirauha-ajatuksen vuoksi. Että mä olen ajatellut niinku verrata ajatusta siihen, että jos jonkun muun asian takia pihapiiriin tunkeuduttais, tultais naamioituneena, otettais videota, julkaistais se netissä… Nyt se tapahtu eläinsuojelun nimissä, mutta entäs jos vaikka uusnatsit jostain ihmeen syystä päättäsivät tehdä tällasta, niin sillon se varmaan tuomittaisiin erittäin jyrkästi. Siinä mielessä tarkotus ei pyhitä minusta keinoja, vaan jokanen joka toimii eläinsuojeluasialla, pitää toimia omalla nimellään, omilla kasvoillaan ja tuoda esiin omat tarkotusperänsä.”

Onko Haavisto Oikeutta Eläimille –järjestön mielestä periaatteellisesti väärässä? Ei. Hän vain ei tiennyt, että aktivistit eivät olleet naamioituneita. Vertasiko hän eläinaktivisteja uusnatseihin? Ei. Hän koetti problematisoida heille olettamaansa toimintamallia asettamalla sen vastapuolen käsiin.

Arhinmäen kampanjasta löydetty ”skandaali” on kylläkin lähtöisin Iltalehdestä, mutta siihenkin jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet mukaan. Hän on nimittäin tilannut taideteoksen Teemu Mäeltä, joka on lehden mukaan ”kissantappovideostaan tunnettu taiteilija”. Teemu Mäen sairaita hengentuotteita ovat viimeisen vuoden aikana tilanneet muun muassa Ylioppilasteatteri, Voima-lehti ja Aalto-yliopisto. Mikään marginalisoitu friikki hän siis ei ole. Kissantappovideollaankin Mäki kritisoi sitä, miten käytämme eläimiä oman tyydytyksemme saamiseksi. Hän teki sen brutaalisti ja shokeeraavasti, mikä toki oli tarkoituskin. Kissat ovat minustakin kivoja. Mutta onko kissan tappaminen taiteen vuoksi jotenkin kategorisesti erilaista kuin lehmän kasvattaminen ja tappaminen tarjoushampurilaisen vuoksi tai minkin kasvattaminen luksusvaatteen vuoksi? Mielestäni ei.

Kyseessä on siis kaksi tekemällä tehtyä kriisiä. On hyvä, että kansalaisaktivistit toimivat omien ehdokkaidensa ja puolueidensa unilukkareina ja pitävät huolta siitä, että nämä pysyvät oikealla tiellä. Eläinoikeusliikkeellä toki on sananvapaus sanoa ja tehdä, mitä haluaa, mutta saavuttaako se näin sen, mitä haluaa? Punavihreiden tapellessa keskenään kyllä ne ovat porvarit ja konservatiivit, jotka ilahtuvat – eivät tehosikaloiden asukkaat.

Mitäpä, jos seuraavat kolme viikkoa käyttäisimme kertomaan Suomen kansalle, miksi vaikkapa Sauli Niinistöä äänestämällä eläimet kärsivät ja luonto tuhoutuu huomattavasti pahemmin kuin vihreitä ehdokkaita äänestämällä?

Nordic Larp –kirja ilmestyy

Ystäväni Jaakko Stenros ja Markus Montola ovat puolitoista vuotta työstäneet valtavaa valokuvakirjaa kunnianhimoisimmista pohjoismaisista larpeista. Nordic Larp ilmestyy nyt keskiviikkona, itse sain tiistai-iltapäivällä oman tekijänkappaleeni. Ja sitä kyllä kelpaa hehkuttaa!

Kirjassa on kolmekymmentä loistavaa live-roolipeliä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Joitain pelejä olen ollut itse tekemässä (Luminescence, inside:outside, Europa, PanoptiCorp, Dragonbane), toisissa olen ollut pelaajana (Helsingin Camarilla, Ground Zero, The Executive Game, Hamlet, Zombie, Mellan himmel och hav, Silmäpuoli merirosvo) ja kaikista olen kuullut paljon hyvää.

Kirjassa esitellyn viidentoista larppivuoden aikana on ehditty tutkia muun muassa sukupuolirooleja, yhteiskuntaa, syöpää, Norjan natsimiehitystä, mafiaa, kansallisuutta, mielisairauksia, kapitalismia, Shakespearea ja spurguja, sekä seikkailla vampyyrien, lohikäärmeiden, steampunk-avaruusalusten, merirosvojen ja radion välityksellä kommunikoivien kuolleiden henkien parissa. Usein monet näistä ovat yhdistyneet samassa pelissä.

Oma artikkelini In Prison With Kafka and Beckett käsittelee Eirik Fatlandin ja minun suunnittelemaa ja Irene Tankin tuottamaa inside:outside –larppia (vuosilta 2001-2002), joka oli ensimmäinen oma pelini, joka pääsi taidegalleriaan. Kirjassa on pelistä kahdeksan sivua tekstiä ja Frode Dybvadin ottamia kuvia. Kuvat sinänsä ovat hyviä, mutta koska alkuperäiset katosivat Froden laukussa Färsaarille, ovat monet muut jutut paljon visuaalisempia. (Tämä käsittääkseni kuvaa hyvin sitä, miten suuren työn Stenros ja Montola ovat joutuneet tekemään löytääkseen vanhemmista peleistä kuvia.)

Koska larppi on medioimaton teos, jota ei voi tallentaa tai toistaa, on tällaisen kirjan toimittaminen  äärimmäisen hieno kulttuuriteko. Ilman sitä vanhat uraauurtavat roolipelit saattaisivat jäädä vain osallistuvien hapertuviin muistoihin ja nuotioiden äärellä kerrotuiksi tarinoiksi, nyt niistä on dokumentaatiota ja visuaalista todistusaineistoa. Tämän kirjan myötä pohjoismainen larppihistoria muuttuu kuolemattomaksi.

En ole tietenkään vielä ehtinyt lukea koko järkälettä, mutta selailun perusteella se on kattava otos täynnään kiinnostavia artikkeleita ja mahtavia valokuva-aukeamia. Kirja on saatavilla ainakin netistä ja Ateneumin ja Kiasman kirjakaupoista mutta sen voi hankkia myös julkaisubileissä tänään keskiviikkona 22.12.

Julkkarit ovat iltaseitsemästä eteenpäin Dubrovnikissa, Eerikinkatu 11, Helsinki. Tervetuloa mukaan!

Juhlat pidetään samanaikaisesti myös Oslossa, Kööpenhaminassa ja Oslossa, ja ne ovat live-streamilla yhteydessä toisiinsa. Videota voi seurata myös netissä ja siihen voi osallistua Twitterillä (#nordiclarp). (Lupaan, että kaikkien osallistujien ammattinimike ei ole Social Media Expert!)