Posts Tagged ‘Taide’

h1

Helsinki on jo museoiden kaupunki

11 tammikuun, 2012

Helsinkiin halutaan Guggenheimilla saada ”Bilbao-efektiä”, jossa tänne tulisi hirveästi enemmän kulttuurituristeja kuin aikaisemmin. En tiedä oletteko huomanneet, mutta Helsingissä on JO aika paljon museoita ja turisteja. Pieni vertailu:

Bilbaon museot ennen kuin Guggenheim rakennettiin (*): Härkätaistelumuseo, Taiteellisten jäljennösten museo, Pyhän taiteen museo, Merimuseo, Baskimuseo ja Kuvataidemuseo. Toistan: Härkätaistelumuseo ja Taiteellisten jäljennösten museo!

Helsingin museot saman lähteen mukaan nyt ennen kuin Guggenheimista on päätetty mitään: Suomenlinna, Seurasaari, Ateneum, Kiasma, Design-museo, Kaupunginmuseo, Kansallismuseo, Kulttuurien museo, Mannerheim-museo, Sukellusvene Vesikko ja Sotamuseo. (Lisäksi kulttuurimatkaajille tietty Korkeasaari, Kansallisteatteri, Kansallisooppera, Finlandia-talo, Linnanmäki, Stadikka, Eduskuntatalo, empirekeskusta, Musiikkitalo…)

Kyllä minun on helppo kuvitella, että jos Härkätaistelumuseostaan tunnettu kaupunki saa yhtäkkiä hienon kuvataidemuseon, niin sinne tulee enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin. Mutta jos Helsingin kaltaiseen merkittävään museokaupunkiin tulee yksi lisää, niin vaikutus on vähäisempi, ellei mitätön.

Jos Helsingillä todellakin on valtion ja yksityisten lahjoittajien avulla käyttää 140-300 miljoonaa euroa kaupungissa toimivien museoiden kehittämiseen ja lanseeraamiseen, mitä järkeä on laittaa rahoja amerikkalaisen säätiön brändin kehittämiseen, kun niillä voisi kehittää ja mainostaa Stadia todellisena Museoiden kaupunkina? Sellaisena, kuin esimerkiksi Bilbao ei ole.

*: Käytin museoiden listaamisessa lähteenä englanninkielistä Wikitravel-sivustoa, josta puuttui ainakin Sinebrychoffin taidemuseo ja Arkkitehtuurimuseo, mutta en lisäillyt listaan mitään siltä varalta, että Bilbaostakin puuttuisi esimerkiksi joku kiinnostava Kivimuseo tai vastaava.
Vertailun vuoksi Tukholmalla oli epätasaisella sivustolla kahdeksan museota tai galleriaa, Oslolla neljätoista, Pietarilla kolmetoista (mukaan lukien massiivinen Eremitaasi), Tallinnalla neljä, Turulla kymmenen, Tampereella yksitoista, Rovaniemellä kolme, Espoolla ja Vantaalla nolla. (Heureka mainittiin Helsingin yhteydessä.) Aivan superluotettava lähde Wikitravel siis ei ole, mutta kertoo ehkä kaupunkien merkittävyydestä kansainvälisinä matkailukohteina.

Jos museo kuitenkin rakennetaan, niin osallistun arkkitehtikilpailuun oheisella pienoismallilla. Se on Alvar Aallon perinteitä postmodernisti jatkava rakennusteos, joka jatkaa Helsingin nykyrakentamisen linjaa ja sulautuu saumattomasti Katajanokan historialliseen ympäristöön toimien samalla yhdistävänä elementtinä ympäröivien Kauppatorin, empirekeskustan, Uspenskin katedraalin ja Suomenlahden välillä. Valkoinen väri ja laatikkomainen muoto korostavat puhtautta, talvea, suomalaisuutta, kansainvälisyyttä ja innovatiivisuutta. Klemmarit symboloivat teippiä, jota en kuitenkaan jaksanut etsiä.

Pienoismalli on käytettävissä myös kotimaisten suuryritysten pääkonttoriksi Töölönlahdelle.

h1

Eläinoikeusliike, mikä teitä vaivaa?

9 tammikuun, 2012

Kannatan eläinten oikeuksia, sikatilakuvauksia ja turkistarhauksen lopettamista. Presidentinvaaleissa ajattelin äänestää ensimmäisellä kierroksella Paavo Arhinmäkeä ja toisella olen valmis äänestämään Pekka Haavistoa, olettaen että hänen vastaehdokkaansa ei ole Arhinmäki. Muun muassa siksi, että he ovat näiden vaalien vihreimmät ja eläinystävällisimmät ehdokkaat.

Symppaan erittäin paljon eläinoikeusliikettä. Niinpä onkin pakko kysyä, että hei, eläinoikeusliike! Mikä teitä vaivaa?

Näissä vaaleissa eläinoikeusliike on keskittynyt lähinnä mustamaalaamaan Haavistoa ja Arhinmäkeä, joiden nyt kaikin puolin luulisi olevan eläinoikeusliikkeen omat ehdokkaat. Heistä etsitään luupin kanssa joka päivä toinen toistaan hirvittävämpiä lipsahduksia, joita sitten suurennellaan, jotta kukaan ei varmasti äänestäisi kumpaakaan.

Tulee mieleen 80-vuotiaiden vasemmistolaisukkojen vaivaannuttava keskinäinen nokittelu siitä, kuka milloinkin ymmärsi kannattaa oikeaa neuvostopoliitikkoa ja miksi kaikki muut ovat aatteen pettureita.

Ymmärrättekö te, että jos te saisitte tahtonne läpi ja kukaan ei äänestäisi Haavistoa ja Arhinmäkeä, kaikki äänestäisivät turkistarhausta laillisena elinkeinona kannattavia lihaa syöviä ydinvoimadiggareita? Hieman erikoinen pyrkimys eläinoikeusliikkeelle.

Suuresti ihailemani Oikeutta Eläimille vaatii anteeksipyyntöä Pekka Haavistolta, sen vuoksi, mitä hän sanoi Alueviestin haastattelussa. Koska haastattelu on netissä äänenä, kirjoitan olennaisen kohdan tähän auki:

”Tällasiin naamioituneena tehtyihin iskuihin mun kantani on ollut kielteinen niinku kotirauha-ajatuksen vuoksi. Että mä olen ajatellut niinku verrata ajatusta siihen, että jos jonkun muun asian takia pihapiiriin tunkeuduttais, tultais naamioituneena, otettais videota, julkaistais se netissä… Nyt se tapahtu eläinsuojelun nimissä, mutta entäs jos vaikka uusnatsit jostain ihmeen syystä päättäsivät tehdä tällasta, niin sillon se varmaan tuomittaisiin erittäin jyrkästi. Siinä mielessä tarkotus ei pyhitä minusta keinoja, vaan jokanen joka toimii eläinsuojeluasialla, pitää toimia omalla nimellään, omilla kasvoillaan ja tuoda esiin omat tarkotusperänsä.”

Onko Haavisto Oikeutta Eläimille –järjestön mielestä periaatteellisesti väärässä? Ei. Hän vain ei tiennyt, että aktivistit eivät olleet naamioituneita. Vertasiko hän eläinaktivisteja uusnatseihin? Ei. Hän koetti problematisoida heille olettamaansa toimintamallia asettamalla sen vastapuolen käsiin.

Arhinmäen kampanjasta löydetty ”skandaali” on kylläkin lähtöisin Iltalehdestä, mutta siihenkin jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet mukaan. Hän on nimittäin tilannut taideteoksen Teemu Mäeltä, joka on lehden mukaan ”kissantappovideostaan tunnettu taiteilija”. Teemu Mäen sairaita hengentuotteita ovat viimeisen vuoden aikana tilanneet muun muassa Ylioppilasteatteri, Voima-lehti ja Aalto-yliopisto. Mikään marginalisoitu friikki hän siis ei ole. Kissantappovideollaankin Mäki kritisoi sitä, miten käytämme eläimiä oman tyydytyksemme saamiseksi. Hän teki sen brutaalisti ja shokeeraavasti, mikä toki oli tarkoituskin. Kissat ovat minustakin kivoja. Mutta onko kissan tappaminen taiteen vuoksi jotenkin kategorisesti erilaista kuin lehmän kasvattaminen ja tappaminen tarjoushampurilaisen vuoksi tai minkin kasvattaminen luksusvaatteen vuoksi? Mielestäni ei.

Kyseessä on siis kaksi tekemällä tehtyä kriisiä. On hyvä, että kansalaisaktivistit toimivat omien ehdokkaidensa ja puolueidensa unilukkareina ja pitävät huolta siitä, että nämä pysyvät oikealla tiellä. Eläinoikeusliikkeellä toki on sananvapaus sanoa ja tehdä, mitä haluaa, mutta saavuttaako se näin sen, mitä haluaa? Punavihreiden tapellessa keskenään kyllä ne ovat porvarit ja konservatiivit, jotka ilahtuvat – eivät tehosikaloiden asukkaat.

Mitäpä, jos seuraavat kolme viikkoa käyttäisimme kertomaan Suomen kansalle, miksi vaikkapa Sauli Niinistöä äänestämällä eläimet kärsivät ja luonto tuhoutuu huomattavasti pahemmin kuin vihreitä ehdokkaita äänestämällä?

h1

Nordic Larp –kirja ilmestyy

22 joulukuun, 2010

Ystäväni Jaakko Stenros ja Markus Montola ovat puolitoista vuotta työstäneet valtavaa valokuvakirjaa kunnianhimoisimmista pohjoismaisista larpeista. Nordic Larp ilmestyy nyt keskiviikkona, itse sain tiistai-iltapäivällä oman tekijänkappaleeni. Ja sitä kyllä kelpaa hehkuttaa!

Kirjassa on kolmekymmentä loistavaa live-roolipeliä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Joitain pelejä olen ollut itse tekemässä (Luminescence, inside:outside, Europa, PanoptiCorp, Dragonbane), toisissa olen ollut pelaajana (Helsingin Camarilla, Ground Zero, The Executive Game, Hamlet, Zombie, Mellan himmel och hav, Silmäpuoli merirosvo) ja kaikista olen kuullut paljon hyvää.

Kirjassa esitellyn viidentoista larppivuoden aikana on ehditty tutkia muun muassa sukupuolirooleja, yhteiskuntaa, syöpää, Norjan natsimiehitystä, mafiaa, kansallisuutta, mielisairauksia, kapitalismia, Shakespearea ja spurguja, sekä seikkailla vampyyrien, lohikäärmeiden, steampunk-avaruusalusten, merirosvojen ja radion välityksellä kommunikoivien kuolleiden henkien parissa. Usein monet näistä ovat yhdistyneet samassa pelissä.

Oma artikkelini In Prison With Kafka and Beckett käsittelee Eirik Fatlandin ja minun suunnittelemaa ja Irene Tankin tuottamaa inside:outside –larppia (vuosilta 2001-2002), joka oli ensimmäinen oma pelini, joka pääsi taidegalleriaan. Kirjassa on pelistä kahdeksan sivua tekstiä ja Frode Dybvadin ottamia kuvia. Kuvat sinänsä ovat hyviä, mutta koska alkuperäiset katosivat Froden laukussa Färsaarille, ovat monet muut jutut paljon visuaalisempia. (Tämä käsittääkseni kuvaa hyvin sitä, miten suuren työn Stenros ja Montola ovat joutuneet tekemään löytääkseen vanhemmista peleistä kuvia.)

Koska larppi on medioimaton teos, jota ei voi tallentaa tai toistaa, on tällaisen kirjan toimittaminen  äärimmäisen hieno kulttuuriteko. Ilman sitä vanhat uraauurtavat roolipelit saattaisivat jäädä vain osallistuvien hapertuviin muistoihin ja nuotioiden äärellä kerrotuiksi tarinoiksi, nyt niistä on dokumentaatiota ja visuaalista todistusaineistoa. Tämän kirjan myötä pohjoismainen larppihistoria muuttuu kuolemattomaksi.

En ole tietenkään vielä ehtinyt lukea koko järkälettä, mutta selailun perusteella se on kattava otos täynnään kiinnostavia artikkeleita ja mahtavia valokuva-aukeamia. Kirja on saatavilla ainakin netistä ja Ateneumin ja Kiasman kirjakaupoista mutta sen voi hankkia myös julkaisubileissä tänään keskiviikkona 22.12.

Julkkarit ovat iltaseitsemästä eteenpäin Dubrovnikissa, Eerikinkatu 11, Helsinki. Tervetuloa mukaan!

Juhlat pidetään samanaikaisesti myös Oslossa, Kööpenhaminassa ja Oslossa, ja ne ovat live-streamilla yhteydessä toisiinsa. Videota voi seurata myös netissä ja siihen voi osallistua Twitterillä (#nordiclarp). (Lupaan, että kaikkien osallistujien ammattinimike ei ole Social Media Expert!)

h1

Ashterdamissa

20 huhtikuun, 2010

Olen tuhkapilven vuoksi jumissa Amsterdamissa vaimoni kanssa. Aurinko paistaa ja koulu maksaa aiheutuvat kulut, joten huonomminkin voisi mennä, mutta monesta kivasta jään paitsikin.

Viikko sitten lensin Lontooseen The company P:n lyhyelle työkeikalle. Heathrow’lta otin keskiviikkoillalla koneen Amsterdamiin, jossa Elina ja minä osallistuimme opintojen puitteissa EU:n Languages Through Lenses –lyhytelokuvaworkshoppiin. Teemme myöhemmin kesällä lyhytelokuvan suunnitelmiemme pohjalta, ja tapasimme ympäri Eurooppaa tulleita tekijöitä, joilla on samat aikeet ja suunnitelmat.

Torstaina tieto tulivuorenpurkauksesta levisi pikkuhiljaa ja perjantaina olikin workshopissa täysi kaaos, kun kaikkien lennot piti sumplia uudelleen. Meidän lentomme oli vasta lauantai-iltana, joten silloin vielä toivottiin, että sille ehkä pääsisi.

Tarkoitukseni oli lähteä Helsingistä sunnuntaiaamuna Turkuun, jossa oli hevimusikaalin treeniviikonloppu, eli aika tiukkaan pakatun aikataulun olin itselleni kehittänyt. Kyllä tällä pakkolomalla oppii jotakin omasta suhteesta sekä lentomatkailuun että kiireeseen.

Sunnuntaina Turussa kuitenkin luettiin kirjoittamani käsikirjoitus 1827 – Infernal Musical –esitykseen, ilmeisesti vielä kutakuinkin lopullisella roolituksella. Siistiä! Näyttelijöiden ja muun työryhmän kommenttien perusteella tekstistä tykättiin ja projekti konkretisoitui tosi paljon itse kullekin. En malta odottaa, että pääsen itse lukuharkkoihin.

Hassua kyllä, mietin tekstiä kirjoittaessani, että saisinko mainittua vuonna 1815 Tyynellämerellä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen. Se peitti koko Maapallon pitkään kestäneeseen tuhkapilveen, jonka vuoksi sitä seurasi niin sanottu ”vuosi ilman kesää”. Oli kylmää, sadot menivät pilalle, ihmiset nälkiintyivät, Euroopan suurkaupungeissa oli ruokamellakoita.

Sivuhuomiona neljä kirjailijaa vietti kesälomaa Sveitsissä tuolloin 1816, mutta juuri tämän ”vulkaanisen talven” vuoksi sää oli niin kehno, että he pysyivät sisällä ja päättivät pitää kauhutarinakilpailun. Siitä syntyi Mary Shelleyn Frankenstein – Moderni Prometheus ja John Polidorin esi-Dracula The Vampyre. Eli kaksi populaarikulttuurin keskeistä hahmoa syntyi kesättömän vuoden vuoksi. Samaan kämppään osallistunut Lordi Byron kirjoitti vuodesta vielä apokalyptisen runon Darkness.

Jätin tulivuorivuoden pois musikaalin dialogista, kun ajattelin, että ei kukaan usko tulivuorenpurkauksella voivan olla niin suuria seurauksia. Nyt olen itse jumissa Amsterdamissa, kun Eyjafjallajökull syöksee tuhkaa ilmakehään. Netistä ja puhelimella olen stalkkaillut fiiliksiä… Tässä kuvassa tekstiä luetaan ekan kerran ääneen.

Tänä viikonloppuna puolestaan on Ruotsissa Knutpunkt, jossa olin aikeissa pitää kolme ohjelmanumeroa: Jeesus-aiheisen larpin nimeltä Messias, rituaalityöpajan Erlend Eidsemin kanssa ja esitelmän Martin Elricssonin kanssa. Ensimmäisen peruutin ja kaksi muuta jäävät nyt muiden harteille. Harmittaa, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme perjantaina yöjunalla Kööpenhaminaan ja vaihdamme siellä tai Malmössä aamulla junaan, joka lähtee Katrineholmiin, lähelle Knutpunktia. Osallistuisimme ’Punktin viimeiseen iltaan ja jatkaisimme sieltä sitten bussilla Tukholmaan ja sunnuntaiyönä lautalla Helsinkiin. Aikamoinen seikkailu.

h1

Turun koulukunnan manifestin vuosipäivä

23 helmikuun, 2010

Se oli julkaistu edellisenä päivänä ja myin niitä tapahtumassa. Kun annoin Mika Loposelle kappaleen, hän poltti sen ulkona tuhkakupissa. Kaikki katsoivat ja hurrasivat. Huusin: ”Get them while they’re hot!”

Tänän on Turun kouluikunnan manifestin kymmenenvuotispäivä. Se on roolipelimanifesti, joka tukee hahmoeläytymistä pelaajan päämääränä ja rehellistä maailmasimulaatiota pelinjohtajan maalina. Kaikista kirjoittamistani teksteistä se on herättänyt eniten keskustelua.

Siihen aikaan keskustelu roolipeliteoriasta keskittyi kysymykseen ”saako roolipeliteoriasta keskustella vai pilaako se koko harrastuksen?” Kun yritimme keskustella teoriasta ja käytännöstä ja siitä, mikä meistä on kiinnostavaa, meitä usein syytettiin siitä, että pilaamme hauskan kaikilta, koska ei sitä ole tarkoitus ottaa vakavasti, sen on tarkoitus vaan olla kivaa. Mutta oliko se kivaa? Voisiko se olla kivempaa? Mitä kiva tarkoittaa? Onko kivaa pelata hahmoa jolle tapahtuu kauheita asioita? Onko hauskaa, jos pelinjohtaja ei ole suunnitellut peliä kunnolla vaan repii kaiken hihastaan? Eivätkö jotkut kivat roolipelikokemukset ole kivempia, jos yrittää todella tuntea mitä hahmokin tuntee sen sijaan että vain esittäisi?

Keväällä 1999 norjalaiset roolipeliteoreetikot Eirik Fatland ja Lars Wingård kirjoittivat Dogma 99:n, ”ohjelmajulistuksen LARPin vapauttamiseksi”. He esittivät, että larpit voivat olla mielekäs väline taiteelliselle ilmaisulle ja että se pitäisi ottaa vakavasti. Olimme samaa mieltä. Sitten he jatkoivat, että roolipelit ovat enemmän näyttelemistä kuin eläytymistä ja että pelinjohtaja on lineaarinen tarinankertoja sen sijaan että olisi vuorovaikutteinen tai monilineaarinen mahdollistaja. Moista en tietenkään voinut sietää, joten minun oli kirjoitettava auki ensimmäinen osa manifestista, joka siihen asti oli elänyt vain kuvitteellisena nimenä. Siitä tuli Larppaajan siveysvala, jonka julkaisin netissä syksyllä 1999.

Dogma 99, kuten tanskalainen edeltäjänsä Dogme 95, sisälsi sääntöjä joita pelinjohtaja voisi käyttää haastaakseen oman tapansa tehdä taidettaan. Useimmat ymmärsivät, että näitä sääntöjä on kirjoittajien mukaan käytettävä jokaisessa pelissä, ja pitivät koko tekstiä höyrypäisenä. Turun koulukunnan Larppaajan siveysvalassa sen sijaan todellakin oli sellaisia sääntöjä, joita oli toteltava kun pelaa ”turkulaisen tyylin” pelissä. ”Puhun vain hahmossani pelin aikana” ja sitä rataa. Useimmat huomasivat, että pelaajien odotettiin seuraavan pelinjohtajan visiota ja ymmärsivät väärin, että roolihahmolla ei olisi vapaata tahtoa pelissä. Olisi pitänyt kirjoittaa se paremmin.

Joka tapauksessa Siveysvalasta oli paljon keskustelua ja päätin kirjoittaa itse Manifestinkin. Vuosittainen pohjoismainen larppikonferenssi Knutepunkt tuli Helsinkiin sinä vuonna ja sitä edelsi bileet (nykyisen ruotsinsuomalaisen julkkisjournalistin) Johanna Koljosen äidin asunnolla. Se oli keskiviikko 23:s helmikuuta, 2000. Siellä annoin ja myin ensimmäiset kappaleet manifestista, jonka olin kirjoittanut edeltävinä muutamana päivänä ja hakenut aamulla digipainosta. Kannessa oli kirjoitusvirhe, koska en tiennyt mitä eroa on sanoilla ”manifest” ja ”manifesto”.

Tuolloin Knutepunkteissa ei vielä ollut seminaarikirjoja, joten ihmiset olivat ihmeissään ja huvittuneita. Kappale manifestia poltettiin protestina. Paneelikeskustelussa minä ja Eirik Fatland otimme yhteen. Myöhemmin meistä tuli hyviä ystäviä ja järjestimme useita larppejakin yhdessä, ainakin pelit inside:outside ja (Juhana Petterssonin kanssa) En kadu mitään.

Seuraavana ja sitä seuraavana vuonna kaikki halusivat kirjoittaa manifestin vastauksena Turun koulukunnalle ja Dogma 99:lle. Syntyi Roihuvuoren manifesti, Meilahti-tyyli, Bristolin manifesti, Manifesti-manifesti, The Manifest Sunday ja tusinoittain muita. Jotkut käsittelivät roolipeliteoriaa, toiset olivat parodioita, useimmat kertoivat kirjoittajan omista pelimieltymyksistä ilman pyrkimystä pakottaa ketään muuta pelaamaan niiden mukaan. (Vaikka pakottaminen tietysti kuuluu manifestin tyylilajiin.)

Turun manifesti ilmestyy netissä toisinaan näkyviin ja aina uudet ihmiset suuttuvat sille. (Tämä 4chanista arkistoitu keskustelu kannattaa tsekata!) Sitten joku huomaa, että onhan tossa ihan hyvä pointti, ja keskustelu siirtyy roolipeliteoriaan. Ja joskus joku pitää siitä niin paljon, että kääntää sen omalle kielelleen. Toistaiseksi on Le Manifeste de l’Ecole de Turku ranskaksi, Manifest Školy Turku slovakiksi ja Manifest Školy Turku tsekiksi. Tänään julkaisen Larnir Haigh’n enäjänkielisen käännöksen. Nauttikaa!

Sittemmin olen kirjoittanut muita artikkeleita, jotka miellän osaksi Turun koulukunnan kanonisia tekstejä, ja kandityöni ja graduni on tarkoitus käsitellä larppeja, rituaaleja, Aristotelesta, Nietzscheä ja eläytymistä. Turun koulukunta elää.

Voisi olla hauskaa tehdä tämän vuoden Knutpunktissa Tukholmassa jotain erityistä manifestin kunniaksi. Ideoita saa esittää.

Ja lopuksi, juhlavuoden kunniaksi, tässä joitain valokuvia vuodelta 2000. Mukana iso liuta nykyisiä pelitutkijoita ja muita alan nimihenkilöitä nuoruuden kukkeudessaan. Nyt lähdenkin roolipelaamaan!

Portrait of the author as a young man.

h1

Hevimusikaali 1827

22 tammikuun, 2010

Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…

Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.

Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?

Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.

Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…

Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)

h1

Huomioita tietotaloudesta

24 marraskuun, 2009

Olin puhumassa Immateriaalitalous – Kapitalismin uusi muoto –kirjan julkaisutilaisuudessa. Kirjoittelin kirjan aiheen tiimoilta joitain ajatuksia, jotka myös esitin seminaarissa. Tässä ne lyhentämättöminä:

Suomalaisena taiteilijana tekijänoikeus suojaa kaikkia teoksiani. Jos otan vuoden vapaata palkkatöistä ja teen omalla riskillä taidetta, minulla on mahdollisuus hyötyä rahallisesti luovuuteni hedelmistä. Tämä on oikein. Jos teen niitä valtion apurahalla, eli ilman omaa taloudellista riskiä, saan nauttia luovuuteni hedelmistä ihan yhtä paljon. Valtio ei omista niistä murustakaan, eikä niitä saada levittää julkisesti ilman lupaani. Tämäkin on vielä melko oikein. Jos myyn valtion apurahalla luomieni teosten oikeudet Sanoma Oyj:lle, se saa nauttia minun luovuuteni hedelmistä aivan samalla tavalla kuin jos se olisi itse taiteilija, joka ne on luonut. Paitsi että sillä on enemmän lakimiehiä ja lobbaajia suojelemaan niitä. Ja se voi ostaa kymmenien taiteilijoiden elämäntöiden tekijänoikeudet toivoen, että joku niistä tuottaa viidenkymmenen vuoden päästä. Miksi sijoitustoimintaa suojellaan tekijänoikeuslaeilla? Tämä ei ole täysin oikein. Jos en myisi oikeuksiani ja sattuisin kuolemaan, jälkeläiseni saavat nauttia työni hedelmistä vielä 70 vuotta kuolemani jälkeen. Jos eläisin vaikkapa 90-vuotiaaksi, olisi suvullani siis tekijänoikeus teoksiini vielä vuonna 2128. Olettaen, että tekijänoikeuksia ei ole pidennetty ennen sitä. Vielä pojan-pojan-pojan-pojan-poikani nauttisi taiteeni rahallisesta arvosta. Tämäkään ei mielestäni ole oikein, mutta jonkun mielestä ehkä on. Mutta jos myisi oikeuteni Sanoma Oyj:lle ja eläisin 90-vuotiaaksi, Rafaela Seppälän pojan Alex Nayerin pojan-pojan-pojan-pojan-poika saisi nauttia luovuuteni hedelmistä vuonna 2128. Täytyisi olla melko kummallisella oikeustajulla varustettu ihminen, jos tämä olisi hänestä oikein.
Read the rest of this entry ?