Turun paloa ei ole tutkittu kunnolla

Kirjoitin Turun palosta kertovan musikaalin vuonna 2011 ja romaanin 2016. Maanantaina tuli kuluneeksi 190 vuotta palon syttymisestä ja minua haastateltiin Ylen Kulttuuricocktailiin. Haastattelussa muun muassa valittelin sitä, että paloa ei ole tutkittu kunnolla, esitin epäilyksiä palon alkuperästä ja spekuloin, mitä olisi tapahtunut, jos Turku ei olisi tuhoutunut.

Ylen Kulttuuricocktailin haastattelu löytyy osoitteesta https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/05/turun-suurpalo-vuonna-1827-mullisti-suomen-kirjailija-mike-pohjola-epailee

Eilen 6.9. joukko Turun yliopiston historiantutkijoita julkaisi vastineen, jossa he kiistävät nämä väitteet. Todettakoon heti kärkeen, että nämä tutkijat ovat suuresti arvostamiani, ja osaltaan heidän tutkimuksensa ovat jopa toimineet lähteinä kaunokirjallisessa työssäni. En voi kuitenkaan jättää heidän heittämäänsä hansikasta maahan makaamaan vaan vastaan haasteeseen.

He kirjoittavat:

”Turun palo ei näet suinkaan ole huonosti tunnettu historiallinen tapahtuma, jota tutkijat karttelisivat tai josta ei olisi varmaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Aiheesta on vuonna 1930 julkaistu yli 400-sivuinen tutkimus nimeltään Turun palo 1827, jota varten myös venäjää hallinnut professori Svante Dahlström kävi läpi palon oikeustutkinnan ja etenemisen sekä kartoitti sitä koskevia lähteitä niin seikkaperäisesti kuin mahdollista. Lisäksi palosta on esimerkiksi akatemiaprofessori Hannu Salmi julkaissut äskettäinkin artikkelin teoksessa Catastrophe, Gender and Urban Experience 1648–1920 (2017).”

Svante Dahlströmin tietokirja on tietenkin se perusteos, jota jokainen Turun palosta kiinnostunut penkoo, jos vain onnistuu saamaan sen käsiinsä. Kirja käy seikkaperäisesti läpi muun muassa palotoimea, rakennuskantaa, viranomaistoimintaa ja jälleenrakennusta. Se on minullakin tärkein lähde.

Sen jälkeen onkin ollut 87 vuotta aika hiljaista. Hannu Salmen tuore artikkeli onkin tiettävästi ensimmäinen kerta tänä aikana, kun Turun palosta löytyy jotain uutta tietoa! Hän paljastaa palosta syytetyn piika Maria Vassin kohtalon palon jälkeen.

Tämä jos mikä osoittaa, että palosta on edelleen mahdollista löytää uusia asioita. Se ei ole lainkaan loppuuntutkittu aihe.

Mikä tärkeämpää, Hannu Salmi lähestyy Turun paloa aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Hän tutkii palosta kertomisen sukupuolittuneisuutta, palon ihmiskohtaloita, inhimillistä katastrofia, jopa tunteiden historiaa. Tämä on täysin erilainen näkökulma kuin melko lailla perinteisempää historiankirjoitusta edustaneella Svante Dahlströmillä, joka – kaikella rakkaudella – pieteetillä luetteloi palaneiden viljatynnyreiden määrää.

Tästä näkökulmasta katsottuna on aivan häkellyttävän paljon, mitä Turun palosta ei ole vielä tutkittu. Voisin esittää verrokiksi Sari Näreen ja Jenni Kirveksen toimittaman artikkelikokoelman Ruma sota (2008), joka lähestyy jatkosotaa sellaisista näkökulmista, joihin emme ole tottuneet. Ja tämä onnistui siitä huolimatta, että toisesta maailmansodasta, toisin kuin Turun palosta, on historiankirjoitusta hyllymetreittäin.

”Palo on jo nyt varsin hyvin tunnettu historiallinen tapahtuma, josta on kirjoitettu historiantutkimusta toistatuhatta sivua.”

Hei pliis. Toistatuhatta sivua? Pitäisi olla toistatuhatta kirjaa.

Venäjän yhteydet

Vastineessa jatketaan:

”Keisarin tai venäläisten syyllisyys Turun paloon on silkkaa mielikuvitusta, eikä historiantutkimus ole löytänyt sille pienintäkään tukea.
…
Aikalaislähteet eivät myöskään kerro kapinahengestä venäläistä hallintoa vastaan, vaan ajatus lienee syntynyt myöhemmin aikana, jolloin venäläisvastaisuudella oli poliittisia tarkoitusperiä.”

Sekä haastattelussa että romaanissa spekuloin sillä, että Venäjän hallitus olisi sekaantunut Turun paloon. (Romaanissa on myös paljon muita mahdollisia pyromaaneja, mutta ei niistä tässä sen enempää.) Minulla ei tietenkään ole mitään savuavaa tulusta, jolla pystyisin todistamaan mitään sataprosenttisesti. Mutta jos Turun yliopiston historian laitoksella mietitään aiheita Turun paloon liittyvälle tutkimukselle, tässä joitain kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksen:

– Napoleon oli kukistettu, mutta Ranskan vallankumouksen aatteet levisivät Venäjällä ilman häntäkin. Juuri vuonna 1825 oli ollut keisari Nikolai I:tä vastustava upseerikapina. Kapinamieliala paitsi hallitusta, erityisesti keisari Nikolaita vastaan levisi Venäjällä. Miten se näyttäytyi Suomessa ja erityisesti Turussa?

– Suomen kenraalikuvernööri Gustaf Mauritz Armfelt (1812-1813) oli kritisoinut Turkua kovalla kädellä. Hänen mukaansa kaupungissa piti valtaa Turun valhekomissio, johon kuuluivat laiskat virkamiehet, kapinamieliset yliopistolaiset, juutalaiset kauppiaat ja häijyt akat.
Turun Akatemia sai myös osansa kritiikistä. Professorit olivat omavaltaisia, riidanhaluisia, velttoja, sukulaisiaan suosivia, keskinkertaisia tiedoiltaan, vallankumouksellisia periaatteiltaan sekä vailla käytöstapoja tai käsitystä yhteiskunnallisista velvollisuuksista. (Huom! Nämä olisivat nyt Helsingin yliopiston professoreita! Tämä ei ole kirjailijan piilotettua kritiikkiä Turun yliopiston professoreita kohtaan!)
Turkulaiset pitivät yhteyttä Ruotsin bonapartistisiin kanaljoihin ja kaupungissa vallitsivat ruotsalaiset ennakkoluulot. Turkua Armfelt luonnehti pahanhajuiseksi koirankoloksi, jossa oli myrkyttynyt ilmapiiri, kurjat katukiveykset ja maailman huonoin kansalaishenki. Turkulaiset olivat inhottavaa roskaväkeä, ja oikeastaan koko kaupunki olisi pitänyt polttaa poroksi.
Oliko Armfelt täysin yksin näiden ajatustensa kanssa vai saiko hän niille jotain vastakaikua?
Jos aikalaislähteet eivät kerro kapinahengestä venäläistä hallitusta vastaan, miten pitäisi tulkita Armfeltin näkemykset kapinamielisyydestä, bonapartismista, vallankumouksellisuudesta ja huonosta kansalaishengestä?

– Turun Romantiikka oli kaupungissa vaikuttanut liike, jossa yhdistyivät romantiikka, nationalismi ja kirjallisuus. Sen johtotähtenä oli suomenkielisen kulttuurin kehittäminen, mitä Venäjällä pidettiin uhkana. Yksi liikkeen keskushahmoista oli Akatemian opettaja Adolf Ivar Arwidsson, joka myös toimitti vallanpitäjiin kriittisesti suhtautunutta Åbo Morgonblad -sanomalehteä. Mielipiteidensä takia Arwidsson erotettiin yliopistosta ja hän joutui muuttamaan Ruotsiin. Turun Romantiikka kuitenkin jatkoi toimintaansa Turun paloon asti ja siihen kuuluivat muun muassa Elias Lönnrot, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Yliopiston muutta seura muutti Helsinkiin, jossa se oli tiukasti senaatin ja armeijan valvonnan alla. Millaisia suunnitelmia seuralla oli vuoden 1827 kevätlukukaudella ja vaikuttiko palo niiden toteutumiseen?

– Miksi Venäjä siirsi Suomen pääkaupungin Turusta Helsinkiin, jos Turussa ei ollut kapinahenkeä?

– Napoleon kukistettiin polttamalla Moskova, jossa hän ajatteli armeijoineen talvehtia. Venäjällä oli siis tuoretta kokemusta kaupunkien polttamisesta poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Miten tähän metodiin suhtauduttiin Turun palon aikaan?

– Upseerikapinan jälkeen keisari oli perustanut salaisen poliisin eli Keisarin Kanslian Kolmannen Osaston. Eräänlaisen Ohranan ja KGB:n edeltäjän. Osaston tehtävä oli tutkia ja estää kapinamielialaa ja ulkomaalaisten toimintaa vakoilun, pidätysten, sensuurin ja propagandan keinoin. Ulottuivatko Kolmannen Osaston lonkerot Suomeen ja jos ulottuivat, mitä se teki täällä?

– Kolmannen Osaston johtaja oli romaanissanikin esiintyvä kreivi Alexander von Benckendorff. Hänen aiempi uransa oli sotilaallinen ja kun Napoleon ratsasti pois poltetusta Moskovasta, palaneen kaupungin sotilasjohtajaksi tuli juuri tämä samainen von Benckendorff. Miten hän suhtautui Moskovan paloon? Oliko hänestä kaupunkien polttaminen validi poliittinen toimi samalla tavalla kuin sotaa sanotaan politiikan ulottuvuutena? (Todettakoon, että hänen johtamansa Kolmas osasto perustettiin noin vuosi ennen Turun palon syttymistä.)

– Palon jälkeen keisari Nikolai I kirjoitti noin kerran viikossa käskykirjeitä, joissa voivotteli Turun kohtaloa ja myönsi verohelpotuksia ja miljoonia ruplia jälleenrakentamiseen. Kolmessa ensimmäisessä kirjeessään hän toivoo erityisesti Turun Akatemian jälleenrakentamista, kunnes neljännessä päättääkin siirtää sen Helsinkiin. Turun Akatemia tunnetaan nykyään Helsingin Yliopistona. Miksi tsaari muutti mielensä?

Svante Dahlströmin kirja on hieno, mutta muun muassa näihin kysymyksiin hän ei vastaa.

Kirjailijan ja tutkijan erot

Olen ottanut ohjenuorakseni Antti Tuurin maksiimin: ”Historiallisessa romaanissa kaikki, mikä tiedetään, pitää olla oikein. Mutta se, mitä ei tiedetä, sen saa keksiä.” Turun palosta tiedetään aika paljon vähemmän kuin monesta muusta ajasta, joten sain keksiä aika paljon. Esimerkiksi kukaan ei tiennyt, mitä Maria Vassille kävi palossa tai sen jälkeen, joten sain keksiä sen.

Spoilerivaaran uhallakin kerron, että Maria kuolee romaanissa. Professori Hannu Salmen tuore tutkimus kuitenkin paljastaa, että hän jäikin henkiin ja eli vielä ainakin kolmetoista vuotta palon jälkeen. Jos kirjoittaisin romaanin nyt, Marian pitäisi siis jäädä henkiin!

Palaan vielä tutkijoiden vastineeseen:

”Helsinki ei olisi myöskään jäänyt nimelliseksi hallintokaupungiksi, vaan Venäjän keisarin vakaa tahto oli rakentaa kaupungista suuriruhtinaskunnan vallan keskus. Helsingin rakentamiseen satsattiin valtion taholta merkittävästi. Lisäksi hallinto muutti kaupunkiin vuodesta 1819 alkaen pysyvästi, joten peli oli Turun osalta pelattu jo vuosikymmen ennen paloa, vaikka väkimäärällisesti Helsinki ohitti Turun vasta 1840-luvun alussa.”

Historioitsijat kertovat, mitä oikeasti tapahtui. Mitä ei tiedetä, sen voi kirjailija keksiä.

Mutta mitä olisi tapahtunut? Siihen kysymykseen vastaaminen ei ole historiantutkijan yksinoikeus. Eivätkä he sitä edes varmasti tiedä. He tietävät vain, mitä tapahtui. Puhuin samasta asiasta professori Laura Kolben kanssa Huomenta Suomessa vuosi sitten.

Esitän, että jos Turku ei olisi palanut, historia olisi muutenkin mennyt eri tavalla. Ja siis totta kai olisi. Mutta miten? Vastineen allekirjoittaneet tutkijat ovat sitä mieltä, että koska keisari tahtoi rakentaa Helsingistä valtakeskuksen, näin olisi joka tapauksessa tapahtunut. Siitä todistaa sekin, että hallinto oli jo siirretty sinne. Mikään merkittävä ei olisi muuttunut.

Rohkenen olla eri mieltä.

Turussa oli erittäin vahva kansalaisyhteiskunta ylioppilaiden ja porvareiden muodossa. Turussa oli yhteydet Ruotsiin ja vallankumouksellisiin voimiin. Turussa eli kansallisromanttinen kapinaliike. Mutta Turussa ei oltu lähellä Venäjää eikä hallitus ollut siellä enää päsmäröimässä. Kapina näyttää aina mahdottomalta, kunnes se tapahtuu. Pietarissa oltiin jo lähellä vuonna 1825.

Monessa Euroopan valtiossa kansallisromanttinen liikehdintä ja epäsuosittu hallitus johtivat vallankumoukseen 1848. Toisissa se tapahtui uudestaan tai ensimmäistä kertaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Toteutuneessa historiassa Suomi oli tätä jälkimmäistä osastoa. Mutta jos tutkijat väittävät, että se ei mitenkään olisi voinut olla sitä ensimmäistä, jään odottamaan heidän perustelujaan.

Vastahaaste

Yhdymme siihen toiveeseen, että Turun palosta kirjoitettaisiin nykyaikainen laadukas historiankirja. Vastineen ovat allekirjoittaneet tohtorikoulutettava Topi Artukka, akatemiaprofessori Hannu Salmi, FT Panu Savolainen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen.

Artukan työn alla oleva väitöskirja käsittelee sukupuolta ja sosiaalisia suhteita Turussa 1812-1827. Kirsi Vainio-Korhonen tutkii sukupuolihistoriaa ja kaupunkien elinkeinohistoriaa 1700-luvun Suomessa. Salmi on jo tutkinut Turun paloa ja jopa haastatteli minua Turun Taiteiden yössä viime vuonna. Panu Savolaisen arkkitehtuurihistoriallinen teos Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin on ollut itselläni arvokkaana taustatietona romaaniani tehdessäni.

Toisin sanoen, tässä on se porukka, jonka se tietokirja pitäisi kirjoittaa! Koska pääsen lukemaan?

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

Advertisement

Aiheutin Petteri Orpolle pahan mielen

Valtiovarainministeri Petteri Orpolle on tullut paha mieli käsikirjoittamastani ja ohjaamastani animaatiosta, jossa hänen ajamansa sote-mallin epäkohdat paljastetaan. Tosi ikävää, Petteri! (Aiemmin julkisesti harmistuneet ovat mm. Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.)

 

Minullekin on tullut paha mieli! Se johtuu siitä, että Petteri Orpo tekee hallituksessa yhteistyötä rasistien kanssa ja antaa Keskustan siirtää suomalaisen demokratian maakuntiin vain, jotta voi puhaltaa suomalaisten verorahat sairauskonserneille ja veroparatiiseihin.

 

Haastattelun perusteella Petteri Orpo ei myöskään ole perehtynyt ajamansa sote-mallin vaikutuksiin. Jos hän ei ole jaksanut kuunnella oman ministeriönsä arvioita, niin tästä videolla ne olisivat alle kolmessa minuutissa selvinneet. Avaan tässä vielä keskeisen kohdan.

 

”Tuo ei ole mahdollista, tuottaja ei valitse asiakkaitaan eikä valitse kevyin perustein, minne ne lähetetään”, Orpo kuvittelee.

Miksi tuottajan kannattaa valita potilaat?

Jokaiselle tuottajalle (eli siis esimerkiksi yksityissairaalalle) maksetaan könttäsumma per potilas. Eli kun ”valinnanvapaudestaan” nauttivat kansalainen valitsee vaikka Töölön Mehiläisen, tämä firma saa tästä tietyn määrän rahaa riippumatta potilaan terveydentilasta.

 

Jos potilas on perusterve, hän käy sairaalassa kerran vuodessa hakemassa antibiootit poskiontelotulehdukseen. Se ei montaa euroa maksa firmalle, joten siitä ylijäävä osa könttäsummasta on voittoa.

 

Jos potilas on pitkäaikaissairas, hän käy sairaalassa jatkuvasti, ja tarvitsee kalliita hoitoja ja tutkimuksia. Se maksaa tuottajalle paljon enemmän kuin könttäsumma, joten tuottaja tekee tappiota.

 

Tuottajien kannattaa siis tähdätä siihen, että terveet valitsevat heidät, mutta sairaat eivät.

Miten tuottaja valitsee potilaat?

Eri tuottajat tarjoavat erilaisia palveluita. Tuottajan ei tietenkään kannata tarjota niitä vaikeimpia ja kalleimpia hoitoja, jolloin kansalaisen kannattaa valita sellainen sairaala, jossa ne hoidetaan. Käytännössä siis julkinen.

 

Tuottajat päättävät, mihin sijoittuvat. Jos sairaala on Eirassa, on selvää, että Jakomäen köyhä pitkäaikaissairas ei tule käyttämään vähiä ropojaan körötelläkseen sinne bussilla ja ratikalla. Yksityissairaaloiden kannattaa siis sijoittaa itsensä rikkaille alueille.

 

Lisäksi suurista voitoistaan yksityissairaalat tietysti käyttävät osan markkinointiin, mikä on tehokas keino värvätä tiettyä väkeä asiakkaiksi.

Ehdotus Petteri Orpolle

Minulla on sinulle ehdotus, Petteri! Jos palautat tämän sote-mallin kiltisti yksityissairaaloiden lobbareille, niin minä poistan videon Youtubesta.

Toivottavasti mielesi paranee.

Yksityiskohtaisempaan kritiikkiin hallituksen sote-mallista ja Vasemmiston järkevämmästä vaihtoehdosta sote-palveluiden hoitamiselle voi tutustua täältä.

Parnasso kehuu 1827:n

Turun palosta kertova historiallinen katastrofiromaani 1827 kehuttiin Parnassossa 1.9.2016. ”…palaset napsahtelevat kohdalleen hämmästyttävän hyvin sekä maailman että juonen kannalta.”

Parnasson arvostelu. Julkaistu tekijän ja päätoimittajan luvalla.

TS: Turkulainen Da Vinci -koodi on valmis!

Turun Sanomien arvostelu romaanistani 1827 ilmestyi tänään ja se on ylistävä. Kylläpä vierähtää kivi sydämeltä!

”Yksityiskohtainen palon kuvaus koskettaa varmasti etenkin turkulaisia, sillä kirjailija visualisoi sen todella taitavasti jokaista kadun nimeä myöten. Romaanin kiinnostavinta antia ovat kuitenkin tulkinnat palon syttymissyistä, ja niiden ympärille fantasiafiktioistaan tunnettu Pohjola rakentaa todellisen salajuonien verkon.
…
1827 on jännittävä ja viihdyttävä romaani, joka luultavasti kiinnostaa myös nuoria lukijoita. Elävää historiankirjoitusta!
…
Turkulainen Da Vinci -koodi on valmis!”

Veijo Hietala, Turun Sanomat, 1.8.2016

”Stop ruining games for us!”

”Don’t bring X into gaming! Games are supposed to be fun.” I’ve heard that argument a million times, and usually it isn’t true.

Can games be art?

In the late 90s I heard a lot about how we’re not supposed to call games a medium or an artform, because games are supposed to be fun, and art is to opposite of fun. The discussion went on for a while, then a consencus was reached, and then a year or so later it would spring up again.

As far as I know, it never got to the point of death threats or rape threats or even online stalking, just flame wars online and in real life, and sometimes people got slightly mad at each other.

It went a little bit like this:

– This game that I’m making is art.
– No it’s not, you pretentious piece of shit, it’s a game!
– It’s a game that is also art. It’s an artistic game.
– How dare you call games art?
– It’s my game, and if I say it’s art, or at least aims to be art, then that’s what it is.
– Stop it! If you try to make all games into art, then they’re not fun anymore!
– I’m not trying to make all games into art, just this one.
– But a game is supposed to be fun.
– Can’t art be fun.
– Technically I guess it’s possible, but I know you’re trying to make the kind of art game that’s not fun.
– You’re probably right, since it deals with heavy themes, and the whole point is to make the player experience negative emotions and make hard decisions.
– There, so it’s not fun!
– You’re right. At least if you define fun as mindless escapism. Shooting at monsters and having a laugh.
– Hang on, I also have fun playing horror games.
– You mean it’s fun to be scared?
– Totally! And I have fun dying horribly, and sending armies to die, and battling wits against world leaders.
– So your definition of fun includes experiencing negative emotions, dealing with heavy themes, and making hard decisions?
– Shit, you’re right. Okay, so ”fun” is a bad word, maybe. But games should be entertaining and meaningful.
– I think art should be entertaining and meaningful.
– So what kind of art game are you making, then?
– Do you want to become a playtester?
– Sure! Sounds like fun!

That went on for a while in different forums and conventions, and so on, until everybody agreed that games are a medium that you can use to convey different experiences. The experiences could be entertaining or artistic or pornographic or political or pedagogic, or whatever. Just like with books or television, except sometimes cooler because they are interactive and participatory!

But even during the worst of those times, I bet that if I had been in a bar with my strongest opponents heatedly debating these issues, if a bunch of violent non-gamers had arrived and picked a fight with one of us, the others would have stepped in. Because after all, we are all interested in the same stuff, and share the same passion, and are even so passonate that we want to discuss it.

Manifesto

Once we agreed that games can be art, the pro-art group broke into smaller groups. Because an even more difficult question is: What kind of art should games be?

At one point I wrote a manifesto explaining how the point of role-playing games (both tabletop and larp) should be to immerse in your character. It was written in a very provocative style when I was 21, and obviously got many people riled up.

So we debated whether it’s more important to be your character, or tell a good story, or create a believable world, or have an important topic in the game, or what!

Many people who had previously not been so interested in talking about games as art now joined in and chose sides. And still some people were put off by all this fancy pancy talk about games as art, since they’re just supposed to be fun, right! (They tried to join the previous discussion.)

Once I was approached at a bar in a very strange manner by the owner of the bar. He said: – Mike, there’s a lady here who said you’re an idiot and you should kiss her ass.

I went to her table, and introduced myself.

– Hello, my name is Mike. I heard you think I should kiss your ass.
– Well, yeah.
– May I ask why?
– Because you wrote that stupid Manifesto, and you want to stop us from role-playing the way we like to role-play.
– Did you read the Manifesto?
– We’ve talked about it extensively in my group.
– May I give you the highlights from my point of view?
– Fine.
– I think role-playing games are so great and role-playing is so much fun that it makes sense to think about what you’re doing and do it as well as you can.
– Sure. But that doesn’t mean everyone should do it the way you want!
– No, they should do it the way they want to! And to help them, we should have clearly stated goals and styles that people can choose from or create their own style, or pick and mix.
– That makes sense. I just love role-playing games so much that I don’t want anybody to spoil them for me.
– Me, too! That’s the whole point. And obviously, you wouldn’t have been so angry about my Manifesto, if you didn’t really love the games you play!
– That’s true.
– Do you still think I should kiss your ass?
– No. Actually, I was expecting you to come to the table and be an asshole, and we’d have a shouting match and you’d storm out.
– I’ve noticed people can usually talk things out.

And that was true back then. This was around 2005, when we already had lots of forums and stuff, but social media was still in its infancy.

Gamergate

Now we’re seeing a new kind of discussion. That the message told in this medium should not be analyzed because then it’s not fun anymore.

For reference, message in all media is analyzed. Myself I’ve taken some courses on Media Studies and Comparative Literature at the university. People study films, tv, radio, music, websites, social media, video games, board games, mobile games, card games, role-playing games, gamers, gamer identity, gamer culture, gaming, and so on. It’s widely studied.

One of the many things that are being studied is the content in the games. By content I mean the audiovisual execution, but also the story, the characters, the world, the theme, the morals, and so on.

You can argue that studying games isn’t as much fun as playing them, and for many, you’d be right. Some people love to study games, because they love them so much. (In the 90s there were some game scholars who only studied games but rarely played them, which seemed to me like studying literature but not reading books, and which created a whole set of other debates, but let’s not get into that. Nowadays game scholars play games.)

Anyway, some people study games. And it’s probably not making the games less fun for you if somebody is doing that, as long as you don’t have to do it. But you can, if you want to.

One of the kinds of games that are studied are the big AAA titles like Grand Theft Auto V, and Alan Wake, and Shadows of Mordor. And one thing that’s been discovered, is that there are huge similarities between those games. Similarities that don’t exist between all major movies or major books or major tv shows. Often you don’t even have to be a scholar to discover these similarities, you just have to play a few of the games.

For me one of the major similarities is the main character. It’s very often a 30-something straight white guy with a low, growling voice, short dark hair, beard stubble, and a thirst for vengeance. Sometimes the guy is black. Sometimes he’s not out for revenge but he wants to save the world. Sometimes he has long or blond hair

And there’s nothing wrong with that guy! I love that guy! But is he the only thing that I love?

Now, I’m a 30-something straight white guy, so you’d expect him to be targeted for me. Someone in the game studio must sometimes say, ”Hey, could we have a gay main character? Or a female main character? Or a happy-go-lucky gay rastafarian artist main character?” (You get the point.) And the they’re told ”No, Mike Pohjola is a 30-something straight white guy, and he just can’t get those characters.”

I’d imagine that if we can play in the future, play in the past, play in imaginary lands and even abstract lands set in the imagination, we could play a woman, too.

Not all the time. I’m not saying all video game main characters should be women. But if less than 10% are women, isn’t that a bit odd? Like female gamers wouldn’t like to play ladies every now and then. Or guys just couldn’t take it if in one game they had to play as a woman?

When I make games (not AAA titles, but I’ve worked on many other kinds of games), I try to make sure the cast isn’t all male, all white, all straight, all 30, and so on. One of the characters can definitely be a 30-something straight white guy. But if they’re all 30-something straight white guys, and the game is not strictly about that, then it’s just odd.

The argument seems to go something like this. (Or would go if it wasn’t side-tracked by anonymous trolls.)

– Not all video game characters should be 30-something straight white guys.
– Why not?
– Because it’s not realistic.
– It’s not supposed to be realistic, it’s a game. It’s set in Middle-Earth!
– Even in Lord of the Rings not all characters are 30-something straight white guys. But I admit Tolkien didn’t have too many active women in his stories.
– There! Was that your only reason for wanting to forbid 30-something straight white guys in video games?
– I’m not forbidding them! I’m saying there should be other characters, as well.
– But why?
– Because many players are women, many players are gay or queer, many players are not white.
– If they love playing games so much, I’m sure they can get into the skins of a 30-something straight white guy.
– Of course they can! Otherwise they couldn’t play any games!
– Well, that’s what gaming is all about! Exploring new worlds and trying on new identities! I’m sure it’s quite an adventure for them to experience the life of a 30-something straight white guy.
– It used to be. But now it feels as if every game was set on Middle-Earth.
– What’s wrong with Middle-Earth?
– Nothing, but a little variety would be nice. You enjoy GTAV and Gears of War, right?
– Of course!
– Right, and they’re set in very different environments.
– Exactly. So a completely different experience.
– Except that you’re still playing a 30-something straight white guy.
– The main character in GTAIV was black!
– And that was great! But the fact you still remember it just tells me how rare it was.
– What’s wrong with playing a 30-something straight white guy?
– Nothing, but that’s all we do. What’s wrong with playing a 14-year-old gay black girl?
– Why would I want to play that?
– Let’s say you are a 14-year-old gay black girl, and…
– I’m not.
– Let’s say I am. And I love games. In what game can I play a character like myself?
– How would I know?
– Let me tell you: In no game with pre-made characters.
– What about roleplaying games where you make your own characters?
– They’re great. But what if I want to play something else?
– Don’t be so selfish. Not everyone wants to play a 14-year-old gay black girl!
– Not everyone wants to play a 30-something straight white guy.
– Yeah, but most gamers are 30-something straight white guys.
– First of all, that’s not true. Most gamers are women.
– Most real gamers, I mean.
– Second of all, even if it was true, could it be because most games are made by 30-something straight white guys about 30-something straight white guys for 30-something straight white guys.
– Of course! Because they’re the ones who buy and play games.
– By that logic, if you had more female characters, you’d have more women playing these games.
– Yeah, but women don’t like games.
– Because…
– Oh, you mean they don’t like the kinds of games that are all about 30-something straight white guys.
– Many women do like them. But it’s a bit repetitive.
– Okay, but you women are still a minority.
– Actually, I am a 30-something straight white guy. And I find it boring. I want more variety in my video games.
– Okay. I’m actually a 14-year-old straight white boy.
– So neither of us really knows what anybody else wants?
– I know what I want.
– And I know what I want. Can we agree that we’re both gamers and we both have a right to want these things from our games?
– Yeah, okay.
– Wanna play a game with me?
– Sure!

As I said, this very reasonable (but imaginary) discussion tends to get side-tracked into line two by trolls desperate to make everything about evil feminists destroying games. The chance to actually have this discussion is destroyed.

Not a discussion anymore

GamerGate pretends to be about the above, but it’s not really about games anymore.

For some people it’s about expousing the corruption in the game media. And that’s a really lofty goal. But the corruption in the game media is not about individual game journalists receiving favors from indie game developers. (Maybe that sometimes happens, too, but that’s not what it’s about.)

The corruption is that the only reason game media exists is to get advertising money from game companies. This is the reason they do not write critical reviews of major games, or write exposes on game studios, or do any sort of proper journalism at all. Game media is a part of the marketing wing of the big game studios and distributors. That’s the corruption we should be looking at!

For many others it’s against standing up to ”social justice warriors,” i.e. people like me who are bored with only having 30-something straight white guys in games. If I had an honest one-on-one discussion with any of the people who think they oppose us, I guarantee it would go more or less like the discussion presented above.

Then there is the third group, the mean-spirited trolls so full of hatred and energy who often kidnap the above two groups to support their agenda. These are the people organizing campaigns of death threats, rape threats and boycott. Who dishonestly claim to want to stop game media corruption or stand up to ”social justice warriors” but who simply like to entertain themselves by launching these wars.

Wars that, to them, feel like entertaining online campaigns happening almost in a virtual reality. But which for others are deadly real. When people have to leave their homes and cancel their presentations because of fear that they will get attacked, killed or raped, you have stepped over the line.

Dear mean-spirited trolls, do you want to know what’s the reason why games sometimes are not fun? You are the reason. You take the fun out of gaming and out of being a gamer.

Stop ruining games for us.

/Mike Pohjola
The writer is a role-playing game designer, transmedia consultant and a novelist who has also worked as mobile game fiction designer, story consultant on video games, and game journalist. He is waiting for Shadows of Mordor to come out on Xbox.

Kolumni: Kirkko on arvoton

Tämän päivän kolumnini Turun Sanomissa: Kirkko on arvoton.

”Haaveideni kirkko olisi järjestelmällisesti heikompien, suvaitsevaisuuden ja hyvyyden puolella. Oikeasti kirkko yrittää olla vähän kaikkea meiltä, eikä sitten olekaan mitään mieltä.”

Torin onni?

Toriparkki on hyvä sana, erittäin suomalainen. Kolmoiskonsonantti, paljon ärrää ja koota. Ulkomaalaisille voi väittää, että se on kirosana, vähän kuin ”kaurrrrapuurrrro”.

Kirosana siitä on tullut myös useimmille turkulaisille. Taloustutkimus selvitti keväällä, että 57 % turkulaisista vastustaa Toriparkkia ja vain 20 % kannattaa.

Mutta miksi Toriparkki-hanketta vastustetaan niin paljon? Johtuuko se torista, parkista vai hankkeesta? Veikkaan, että viimeisestä.

*

Toriparkkia vastaan on paljon hyviä perusteita liittyen sekä toriin että parkkiin. Torikauppiaat menettävät elantonsa pitkäksi aikaa ja kauppa saattaa näivittyä. Torin alla olevat arkeologiset kerrokset ovat vielä täysin tuntemattomia. Parkkihalli lisäisi yksityisautoilua ja ilmansaasteita keskustassa. Hanke onkin yhtäkkiä tulossa veronmaksajien kukkarolle.

Kyllähän te nämä pointit tiedätte, lisää varmasti tarjolla tämänkin blogin kommenteissa.

Mutta ovatko turkulaiset tosiaan näin innoissaan arkeologiasta ja liikennepolitiikasta? Onhan maailmassa suurempiakin vääryyksiä, esimerkiksi kaljuuntuminen.

Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Vaiste vastaa kysymykseeni.

*

Viime lauantain Turun Sanomien mielipidekirjoituksessaan Vaiste vähätteli Taloustutkimuksen Toriparkki-kyselyä. ”Outoa tuloksissa oli vastaajien tietämättömyys. Vain harva vastaaja oli hyvin perillä toriparkista tai sen tarpeellisuudesta”, Vaiste kirjoittaa. ”Vastaukset olivat paljolti ’musta tuntuu’ -pohjalta annettuja.”

Tänään hän jatkoi samalla linjalla: ”Ylen tutkimuksesta julkaiseman tiedon mukaan ’lähes puolet vastaajista kertoi tietävänsä toriparkista vain vähän ja noin kymmenesosa ilmoitti, ettei tunne suunnitelmia lainkaan’. Prosenttimäärä on sama kuin vastustajien, joten väistämättä herää kysymys, vastustetaanko hanketta vain periaatteen vuoksi ottamatta selvää sen sisällöstä.”

Ylen uutisen mukaan ”yli puolet toriparkkia vastustavista kokee tuntevansa hankkeen ainakin melko hyvin. Kannattajista sen kokee  tuntevansa ainakin melko hyvin vajaa kolmannes.” Eli hankkeen kannatus on todennäköisemmin ”musta tuntuu” -pohjalla kuin sen vastustus.

Mutta kansa on siis tyhmää, kun ei ymmärrä, että Toriparkki on pakko saada. Jos tämä ei ärsytä, niin mikä sitten? Miten olisi faktojen vääristely?

“Ehkä tiedon vähyyden vuoksi vastausprosentti oli erittäin alhainen”, Vaiste päättelee. Kuinka alhainen?

Kysely oli osa Turku Tänään -kirjetutkimusta, joka tehdään kaksi kertaa vuodessa. Tällä kertaa vastaajia oli 27,6 %.

Soitin Taloustutkimukseen ja kysyin asiasta. Syksyllä samassa tutkimuksessa vastaajia oli 25 %, vuosi sitten ilman Toriparkki-kysymystä 26 %. Vastausprosentti siis ei ollut “erittäin alhainen” vaan aivan normaali. Lisäksi otos oli edustava ja vastasi Turun alueen väestöpohjaa.

Tämä on aivan tyypillistä Toriparkin ajajien käytöstä. Jäävit valtuutetut, epämääräisesti ilmaistut laskelmat, kerran toisensa jälkeen palaavat kaavaehdotukset, korkeimman hallinto-oikeuden päätösten kiertäminen ja keskustelun hiljentäminen kuuluvat kaikki samaan pakettiin.

*

Parkkimaksut, arkeologia tai edes ilmansaasteet eivät saa minua raivoihini.

Vähättely, valehtelu, huijaaminen ja kansalaismielipiteen ohittaminen saavat. Turun politiisessa kulttuurissa nämä eivät ole mitenkään tavattomia asioita, mutta Toriparkki Oy on tehnyt itsestään niiden symbolin, eikä Heikki Vaiste ainakaan pyri lieventämään tilannetta.

Kunnes tämä muuttuu, Toriparkki pysyy kirosanana.

Tunnista historiallinen Turun katu

Tarvitsen apua!

Romaanini 1827 Inferno on lähes valmis kustannustoimittajan käsittelyyn, mutta yksi kysymys on jäänyt vastaamatta. Henkilöt juoksevat sammutustöissä edestakaisin Hellmanin talosta, josta palo alkaa. Pohjois-etelä-suunnassa he kulkevat Brahenkatua pitkin, mutta kutakuinkin länsilounaasta itäkoilliseen kulkee joku pieni katu, jonka nimeä en ole löytänyt mistään. Tiedätkö sinä tämän kadun nimen? Paljasta se, please!

Tällä hetkellä harkitsen kutsuvani mysteerikatua Aninkaisten yläpoikkikaduksi. Myös kartan mahdolliset muut virheet saa paljastaa!

(Tämä ”hieno” kuvani pohjautuu Tillbergin karttaan vuodelta 1808.)

Kolumni: Rouva Lin valokuvat

Lauantain kolumnissani muistelen, kuinka Kiinan kommunistipuolueen propagandisti puhuu gooteista. Julkaistu Turun Sanomissa 5.1.2013.

1825 Adventti osat 22-28

”Pienet lapset itkivät ja vähän isommat juoksivat selittämättömän hulluuden valtaaminina katua kirkolle päin.”

1825 Adventti saa päätöksensä näissä viime joulun alla julkaistuissa jaksoissa. Jotkut ovat kyselleet, miksi kalenterilla on 28 osaa eikä 24. Kas siksi, että kyseessä ei ole joulu- vaan adventtikalenteri ja aikaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista jouluaattoon oli juuri tuo määrä päiviä sekä viime vuonna että vuonna 1825. (Tänä vuonnahan niitä oli alle 24.)

Edelliset osat löytyvät täältä, täältä ja täältä.

Tässä Elias Hellmanin, piika Maria Vassin, Runebergin ja monen muun tarina saa päätöksensä. Jouluaattona on tietysti erikoispitkä ”kaksoisluukku”, jossa käydään joulurauhan julistuksessa ja nautitaan jouluateriaa. Olin laskelmoinut tämän niin, että tarinaa seuranneet turkulaiset voisivat lukea pätkän historiallista joulurauhaa aamulla ja mennä sitten nykyiseen julistukseen niin, että todella tuntisivat olevansa osa vuosisataista jatkumoa. Eli tavallaan tarinan 29. osa toteutuisi livenä.

”Ajatelkaa, jos tulevaisuudessa joka kodissa uhrattaisiin sika Kristuksen syntymän kunniaksi”, arkkipiispa sanoi. ”Ja joulun alla täällä Tuomiokirkon vieressä kaupiteltaisiin kuusipuita koteihin vietäväksi ja kaupat tyrkyttäisivät namusia ripustettavaksi niiden oksille!”

Osa 22: Joulu-Bucki, 18.12.1825

Osa 23: Uutta intoa, 19.12.1825

Osa 24: Salainen ase, 20.12.1825

Osa 25: Häätö, 21.12.1825

Osa 26: Ramppikuumetta, 22.12.1825

Osa 27: Murjaanien kuningas, 23.12.1825

Osa 28: Jouluaatto, 24.12.1825

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 1826!