Posts Tagged ‘vaalit’

h1

Vaalilupauksia ei voi keksiä jälkikäteen

21 lokakuun, 2015
Muistatteko, kun nykyiset hallituspuolueet ennen vaaleja kertoivat 10 miljardin leikkauksista, jotka kohdistuisivat mm. koulutukseen? En minäkään, mutta Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle sunnuntaina kolumnoinut Tuomas Niskakangas ilmeisesti muistaa.

Screen Shot 2015-10-21 at 15.53.44Tuomas Niskakangasta tituleerataan sekä HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtajaksi että politiikan ja talouden toimituksen uutistuottajaksi. 18.10.2015 julkaistiin hänen kolumninsa Sekasorto etenee aikataulussa. Sen perusteella voisi kuvitella, että musta on valkoista ja valheet totuuksia.

Niskakangas käy läpi Sipilän hallituksen tekemiä ideologisia linjauksia ja väittää, että ne olisivat olleet hyvin tiedossa jo ennen vaaleja. Näin ollen hallituksella olisi myös kansan mandaatti politiikalleen ja ”Pulinat pois!” olisi oikeutettu vaatimus:

”Hallitus ei peitellyt aikeitaan. Vaalien alla valtion säästö- ja uudistustarpeet olivat esillä. Kansa äänesti niitä puolueita, jotka korostivat suurien menoleikkausten tärkeyttä. Maahan syntyi äänestystulosta heijasteleva hallitus.”

Tämä on melkoinen analyysi esitettäväksi kolumnissa, sillä se on täysin vastakkaista mieltä kuin sata prosenttia muista Suomen hallituspolitiikkaa käsittelevistä asiantuntijakirjoituksista.

Sipilä meni vaaleihin sammutetuin lyhdyin eikä kertonut politiikastaan juuri mitään. Sen verran tiedettiin, että muutaman miljardin hän haluaisi leikata. Samaa lupasi Timo Soini. Stubbin Kokoomus puhu 5-6 miljardista. Yksikään äänestäjä ei äänestänyt kymmenen miljardin leikkauksien puolesta.

Erityisen törkeä on hallituksen päätös leikata koulutuksesta, kun sekä Stubb että Sipilä yksiselitteisesti julistivat, että koulutuksesta ei leikata. Soini ei sanonut asiasta juuta eikä jaata. Melko outoa, jos tämäkin on nyt kansan vika.

Kauppatieteen maisteri Niskakankaan itsekritiikki rajoittuu tähän lauseeseen: ”Joukkoviestimien on syytä katsoa peiliin, jos ihmiset eivät ymmärtäneet, että luvatut miljardien leikkaukset näkyvät ihan oikeasti ihmisten arjessa.”

Virkkeen alkuosaan on helppo yhtyä: Joukkoviestimien on syytä katsoa peiliin.

Sipilän leikkauslista ei voi jälkikäteen muuttua hallituspuolueiden vaalilupauksiksi, edes maan päälehden toimesta.

h1

Osuuskaupan vaaleissa on lähes mahdoton äänestää hyvin

4 toukokuun, 2012

Osuuskaupan vaaleissa on muuten todella vaikeaa selvittää ehdokkaiden näkemyksiä. Vaalikoneella saa tietää muutaman näkemykset joihinkin tavaravalikoimaan liittyviin asioihin, mutta esimerkiksi korruptio ja ydinvoima loistavat poissaolollaan.

Äänestyssivulla ehdokkaita voi selailla ainoastaan puolueen mukaan, mutta ehdokassivulta ei pääse ehdokkaan vaalikonevastauksiin ja vaalikonevastauksia ei voi selata puolueen tai minkään muunkaan mukaan. Vaalikonevastauksista ainoa itse kirjoitettu kohta on joku tunnuslause luokkaa ”Tomaatit halvemmiksi!”, mutta sitäkään ei näe äänestyssivuston ehdokassivulta.

Äänestin vanhalla kaavalla tuttua nuorta vasemmistolaista naista, niin ei voi mennä täysin metsään.

Äänestysaktiivisuudelle tämä ei kyllä voi tehdä hyvää. Todennäköisesti systeemin hämäryys johtaa siihen, että muista vaaleista tutut poliitikot tulevat taas valituiksi.

Etsin vaalien Medialle-sivustolta tähän postaukseen jotain sopivaa kuvaa, mutta sivu onkin täysin tyhjä. Tai ei täysin, lukee siellä näin: ”Tältä sivulta löydät koottuna vaalit järjestävien alueosuuskauppojen vaalitiedotteet.” Ei niitä sitten vissiin hirveästi ole.

Jos kuitenkin haluatte äänestää, niin täällä se onnistuu: http://www.s-osuuskauppavaalit.fi/

h1

TS: Pappani ja presidentti

4 helmikuun, 2012

Tänään Turun Sanomissa julkaistu kolumnini Pappani ja presidentti.

h1

Parlamentarismin kritiikki

21 tammikuun, 2010

Kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.

Monet poliitikot Jyrki Kataisesta Erkki Tuomiojaan ovat vaatineet presidentin valtaoikeuksien vähentämistä entisestään. He sanovat haluavansa tehdä Suomesta ”parlamentaristisemman” maan. Siitä ei paljon puhuta, mitä tämä parlamentarismi on, ja toimiiko se sitten jotenkin erityisen hyvin. Mielestäni ei toimi, vaan ennen kuin puhutaan presidentti-instituutiosta, olisi syytä korjata parlamentti-instituutio.

Sanaa ”parlamentarismi” käytetään tässä keskustelussa samassa sävyssä kuin sanaa ”demokratia”, sillä se tarkoittaa sitä, että kansa saa päättää. Se on niin monumentaalisen upea juttu, että sitä ei voi mitenkään kritisoida. Se on automaattisesti mahtavaa.

Parlamentarismin vastakohta on heidän puheessaan yksinvaltius, Kekkos-henkinen puolidiktatorisin valtuuksin varustettu kuningaspresidentti. On historiatonta typeryyttä ajatella, että Suomeen ei enää koskaan voisi tulla epädemokraattista ”elinikäistä presidentiä”, mutta on asioiden vääristelyä väittää, että ongelma olisi tuolloin ollut presidentin valtaoikeuksissa. Kekkonen valittiin presidentiksi pari kertaa valitsijamiesjärjestelmällä (ei siis suoralla kansanvaalilla), sitten (kansan valitsemassa) eduskunnassa säädettiin poikkeuslakeja, joilla presidentin valtakautta pidennettiin ja vaalit päätettiin tarpeettomana ohittaa.

Silloin presidentti saattoi erottaa hallituksen ja hajottaa eduskunnan, ja hän myös nimitti hallituksen muodostajan eli pääministerin. Ei enää. Nyt sen sijaan hallituksen voi erottaa vain sen johtaja pääministeri itse, eli hän valvoo itse omaa toimintaansa.

Jos presidentin valtaoikeuksia kasvatettaisiin, se olisi käytännössä pois hallitukselta ja pääministeriltä. Jos presidentin valtaoikeuksia vähennetään, saavat hallitus ja pääministeri niitä lisää. Presidentin vallan karsijat puolustelevat tätä sillä, että kansan valitsema eduskunta saisi lisää valtaa. Käykö näin todella?

Nykyään kansa valitsee presidentin suorilla vaaleilla, joten presidentti on suoraan kansan valitsema. Eduskunta valitaan suhteellisilla ja alueellisilla valueilla, mutta eduskuntaakin voi pitää kutakuinkin kansan valitsemana. (Eduskunnassa on toki vain niitä ehdokkaita, joilla on ollut varaa ostaa mainostilaa ennen vaaleja, mutta jätetään se nyt huomiotta.) Hallitus sen sijaan ei ole kansan valitsema.

Hallituspuolueilla on pieni enemmistö ja yleensä sen muodostajaksi ja pääministeriksi päätyy vaaleissa suurimmaksi päätyneen puolueen puheenjohtaja. Puheenjohtajan eli siis pääministerin on valinnut puoluevaltuusto. Käytännössä kyseessä on siis SDP:n, Kokoomuksen tai Keskustan puheenjohtaja, joka muiden puheenjohtajien kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen ilmoittaa, mitkä puolueet ottaa mukaansa hallitukseen. Eduskunnalla tai presidentillä, saati ”kansalla”, ei ole tässä mitään veto-oikeutta.

Puolueiden puheenjohtajat sumplivat keskenään, mitä ministerisalkkuja annetaan minkäkin puolueen jaettavaksi, mutta sitten puolue jakaa ne keskenään haluamallaan tavalla. Kunkin puolueen eduskuntaryhmä ja puoluehallitus päättävät, keitä puolueen aktiiveja nostetaan ministereiksi. Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja, meppi, kunnanvaltuutettu tai ylipäätään koskaan ollut vaaleissa ehdolla. Mikä tahansa puolue voi nimettää kenet tahansa omalle ministeripaikalleen, joten periaatteessa hallitus saattaa koostua vaikka kokonaan ei-kansanedustajista.

Hallituksen valitsee siis käytännössä muutaman puolueen puoluehallitus, yhteensä alle sata ihmistä. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta, mutta niin kauan kuin maassa on enemmistöhallitus ja puoluekuri säilyy, ei eduskunta voi tehdä muuta kuin hyväksyä hallituksen, hallitusohjelman ja kaikki hallituksen esitykset. Tällöin riittää periaatteessa, että kahdestasadasta kansanedustajasta sata on taivutettu hallituksen (eli hallituspuolueiden puoluehallituksen) linjalle, eivätkä 99 oppositiossa olevaa voi vaikuttaa mihinkään. (Puhemies ei saa äänestää.)

Vain perustuslaillisissa kysymyksissä on oppositiolla teoriassa mahdollisuus vaikuttaa, sillä ne on hyväksyttävä eduskunnassa kahden kolmasosan tai viiden kuudesosan enemmistöllä. Teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä.

Mikä lakimuutos vaatii muutosta perustuslakiin, siitä päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta. Valiokunta koostuu kansanedustajista ja sielläkin hallituspuolueilla on enemmistö, joka tietenkin tukee hallituksen linjaa. Pahimmillaan perustuslakivaliokunta käyttää valtaansa väärin niin, että kun kyseenalainen laki asiantuntijoiden mukaan vaatisi perustuslakimuutosta, valiokunta kuitenkin päättää tätä vastaan, koska muuten laki ei menisi eduskunnassa läpi. (Lex Nokia on tästä yksi esimerkki.)

Suomessa parlamentarismi on siis viime vuosikymmeninä luisunut tarkoittamaan sitä, että hallitus tekee päätökset hallitusohjelman mukaan, ja eduskunnan on ne pakko hyväksyä. Hallitusta tai puoluehallituksia ei ole valittu kansanäänestyksillä, vaan puoluekoneistojen sisällä. Niinpä, kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.

Jos suomalaisista vaikka puolet olisi puolueaktiiveja, tämä olisi ihan hyväksyttävää. Nyt puolueissa toimii erittäin pieni vähemmistö (noin kuusi prosenttia kansasta on puolueiden jäseniä) ja tämän vähemmistön sisällä vain pieni eliitti pääsee vaikuttamaan puoluehallitukseen (saati että tulisi siihen valituksi). Presidentin valtaoikeuksien karsiminen olisi siis käytännössä siirto kansan valitsemalta päättäjältä puolue-eliitille.

Presidentin valtaoikeuksiin ei ole syytä kajota ennen kuin parlamentarismi on kunnossa.