Posts Tagged ‘Yle’

h1

Mitä on transmedia?

4 joulukuun, 2014

Tässä kun junailen Tampereelle kehittämään transmediasuunnitelmia YLEn kanssa, muistin hiljattain tajunneeni, että aika harva kavereistani tietää, mitä transmedia on. Minäpä kerron.

Conspiracy For Goodin osallistujat kulkevat Lontoon kaduilla etsimässä rasteja, joissa voivat katsoa siinä paikassa kuvattua videota kännyköillään. Puhelimet muuttuvat ”ikkunaksi menneisyyteen”.

Transmedia tarkoittaa teosta, joka kerrotaan useiden medioiden kautta. Esimerkiksi tarina, jonka yhdestä osasta on tehty tv-sarja, toisesta live-tapahtuma kolmannesta sarjakuva ja neljännestä roolipeli. Ja jokainen yleisön jäsen voi valita, mitä näistä ilmaisumuodoista haluaa seurata, ja se vaikuttaa myös kokemukseen. Tarinan osat tukevat toisiaan.

Kyse ei siis ole siitä, että meillä on kirja, jonka pohjalta tehdään elokuva, jonka pohjalta tehdään videopeli. Kyse on siitä, että meillä on tarinamaailma, johon kirja, elokuva ja videopeli toimivat kukin omanlaisinaan ikkunoina. Tarina, joka toimii hyvin kirjassa, ei välttämättä toimi hyvin elokuvassa tai pelissä. Jokaista ilmaisumuodon vahvuuksia käytetään juuri sille sopivan tarinan kertomiseen. Yhdessä nämä osaset muodostavat kokonaisuuden, joka on osiaan suurempi.

Usein hyviin transmediaprojekteihin sisältyy myös yleisön osallistaminen jotenkin. Kyse voi olla joukkoistamisesta, mutta mieluummin vuorovaikutteisuudesta eli interaktiivisuudesta tai jopa osallistavuudesta. Eli yleisön jäsenet voivat halutessaan vaikuttaa tarinan kulkuun, syvyyteen tai tapaan, jolla sen kokevat.

Nykyään tyypillinen kevyt-esimerkki osallistavuudesta on, että tv-sarjan henkilöillä on omat some-profiilit, jossa heihin voi ystävystyä ja heidän kanssaan voi jopa chattailla.

Hardcore-osallistaminen, joka itseäni eniten kiinnostaa, vaatisi sitä, että tarinan keskeisten henkilöiden päätöksiin pystyisi oikeasti vaikuttamaan. Tämä vaatii tietysti täysin uudenlaista tekemisen mallia, jonka nykytekniikka mahdollistaa. Normaalisti esimerkiksi tv-sarja kuvataan vuotta ennen kuin se esitetään. Esimerkiksi Dollplay-nettisarjassa kuvasimme sarjaa sitä mukaa, kun sitä esitettiin, ja muokkasin käsikirjoitusta katsojien ja päähenkilön välisten keskusteluiden pohjalta.

Olen sanonut olevani ”tietääkseni Suomen johtava transmedia-kirjoittaja – ja myös ainoa”. (Mutta nyt, kun mietin, niin Remedyn Sami Järvi ja Mikko Rautalahti laskettanee samaan kategoriaan Alan Wake ja Quantum Break -pelien ansiosta. Kirjoitin nyt ”pelien”, enkä ”transmedia-kokonaisuuksien”, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan.) Mutta mitä se transmedia-kirjoittaminen sitten on?

Transmedia-käsikirjoitus pohjaa ”Raamattuun”, jossa käydään läpi maailman, tarinan ja henkilöiden perusteet, sekä jokaisen ilmaisumuodon osa siinä. Sen jälkeen sama kirjoittaja, suunnittelija tai joku muu suunnittelee siihen liittyviä yksittäisiä osa-alueita, kuten mobiilipelin, live-tapahtuman, tv-sarjan ja niin edelleen. Nämä osaset tulevat sitten taas osaksi ”Raamattua”, niiden vaikutukset toisiinsa mietitään huolellisesti ja niin edelleen.

Transmediaalisuus voi toki syntyä myös sattumalta tai suunnittelematta. Esimerkiksi niin, että on elokuva, jonka taustatarinaksi kehitetään sarjakuva ja josta julkaistaan myös roolipeli. Tällöin saattaa käydä niin, että joku tarina astuu toisen varpaille ja sitten elokuvan jatko-osan tekijät julistavatkin osan muista tarinoista epävirallisiksi. (Näin on toiminut esimerkiksi Tähtien sota.)

Itse olen perustanut Ruotsiin The company P -nimisen firman kymmenisen vuotta sitten. Me rupesimme tekemään ”osallistumisdraamaa”, koska silloin ei ollut vielä keksitty sanaa ”transmedia”, mutta samasta asiasta oli kysymys. Voitimme International Interactive Emmy -palkinnon SVT:n kanssa tehdyllä Sanningen om Marikalla. Sen jälkeen teimme Hollywood-tuottajien Joss Whedon ja Tim Kring kanssa kaksi projektia. Ensimmäinen oli Dollplay. Toinen ja isompi oli Nokian rahoittama Conspiracy For Good, joka oli jälleen ehdolla Emmyyn ja voitti useita muita alan palkintoja.

Nyt olen Suomesta käsin tekemässä muutamaa transmedia-projektia, joista kesällä Helsingissä pilotoitiin Itämeren rehevöitymistä käsittelevän transmedia-dokumentin Baltic Warriorsin larppeina ja keskustelutilaisuutena toteutettavia osioita. Täällä Hesarin uutinen ja hieno video larpista.

Ja siis kun kierrän maailmalla tai Suomessa olemassa transmedia-konsultti tai transmedia-kouluttaja tai transmedia-asiantuntija, niin kerron näitä samoja juttuja ja autan keksimään, miten yhä uusiin hankkeisiin saataisiin transmediaalisia tai osallistavia puolia.

h1

Torin onni?

26 huhtikuun, 2013

Toriparkki on hyvä sana, erittäin suomalainen. Kolmoiskonsonantti, paljon ärrää ja koota. Ulkomaalaisille voi väittää, että se on kirosana, vähän kuin ”kaurrrrapuurrrro”.

Kirosana siitä on tullut myös useimmille turkulaisille. Taloustutkimus selvitti keväällä, että 57 % turkulaisista vastustaa Toriparkkia ja vain 20 % kannattaa.

Mutta miksi Toriparkki-hanketta vastustetaan niin paljon? Johtuuko se torista, parkista vai hankkeesta? Veikkaan, että viimeisestä.

*

Toriparkkia vastaan on paljon hyviä perusteita liittyen sekä toriin että parkkiin. Torikauppiaat menettävät elantonsa pitkäksi aikaa ja kauppa saattaa näivittyä. Torin alla olevat arkeologiset kerrokset ovat vielä täysin tuntemattomia. Parkkihalli lisäisi yksityisautoilua ja ilmansaasteita keskustassa. Hanke onkin yhtäkkiä tulossa veronmaksajien kukkarolle.

Kyllähän te nämä pointit tiedätte, lisää varmasti tarjolla tämänkin blogin kommenteissa.

Mutta ovatko turkulaiset tosiaan näin innoissaan arkeologiasta ja liikennepolitiikasta? Onhan maailmassa suurempiakin vääryyksiä, esimerkiksi kaljuuntuminen.

Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Vaiste vastaa kysymykseeni.

*

Viime lauantain Turun Sanomien mielipidekirjoituksessaan Vaiste vähätteli Taloustutkimuksen Toriparkki-kyselyä. ”Outoa tuloksissa oli vastaajien tietämättömyys. Vain harva vastaaja oli hyvin perillä toriparkista tai sen tarpeellisuudesta”, Vaiste kirjoittaa. ”Vastaukset olivat paljolti ’musta tuntuu’ -pohjalta annettuja.”

Tänään hän jatkoi samalla linjalla: ”Ylen tutkimuksesta julkaiseman tiedon mukaan ’lähes puolet vastaajista kertoi tietävänsä toriparkista vain vähän ja noin kymmenesosa ilmoitti, ettei tunne suunnitelmia lainkaan’. Prosenttimäärä on sama kuin vastustajien, joten väistämättä herää kysymys, vastustetaanko hanketta vain periaatteen vuoksi ottamatta selvää sen sisällöstä.”

Ylen uutisen mukaan ”yli puolet toriparkkia vastustavista kokee tuntevansa hankkeen ainakin melko hyvin. Kannattajista sen kokee  tuntevansa ainakin melko hyvin vajaa kolmannes.” Eli hankkeen kannatus on todennäköisemmin ”musta tuntuu” -pohjalla kuin sen vastustus.

Mutta kansa on siis tyhmää, kun ei ymmärrä, että Toriparkki on pakko saada. Jos tämä ei ärsytä, niin mikä sitten? Miten olisi faktojen vääristely?

“Ehkä tiedon vähyyden vuoksi vastausprosentti oli erittäin alhainen”, Vaiste päättelee. Kuinka alhainen?

Kysely oli osa Turku Tänään -kirjetutkimusta, joka tehdään kaksi kertaa vuodessa. Tällä kertaa vastaajia oli 27,6 %.

Soitin Taloustutkimukseen ja kysyin asiasta. Syksyllä samassa tutkimuksessa vastaajia oli 25 %, vuosi sitten ilman Toriparkki-kysymystä 26 %. Vastausprosentti siis ei ollut “erittäin alhainen” vaan aivan normaali. Lisäksi otos oli edustava ja vastasi Turun alueen väestöpohjaa.

Tämä on aivan tyypillistä Toriparkin ajajien käytöstä. Jäävit valtuutetut, epämääräisesti ilmaistut laskelmat, kerran toisensa jälkeen palaavat kaavaehdotukset, korkeimman hallinto-oikeuden päätösten kiertäminen ja keskustelun hiljentäminen kuuluvat kaikki samaan pakettiin.

*

Parkkimaksut, arkeologia tai edes ilmansaasteet eivät saa minua raivoihini.

Vähättely, valehtelu, huijaaminen ja kansalaismielipiteen ohittaminen saavat. Turun politiisessa kulttuurissa nämä eivät ole mitenkään tavattomia asioita, mutta Toriparkki Oy on tehnyt itsestään niiden symbolin, eikä Heikki Vaiste ainakaan pyri lieventämään tilannetta.

Kunnes tämä muuttuu, Toriparkki pysyy kirosanana.