Archive for kesäkuu 2007

h1

Valokuvanäyttely roolipelaamisesta

30 kesäkuun, 2007

Kävin tiistaina viimein tsekkaamassa suunnittelemani larpin pohjalta tehdyn valokuvanäyttelyn. Sehän oli hyvä! Kyseessä eivät ole mikään larppipukuja esittelevä fotokansio, vaan ihan oikea taidenäyttely.

Teimme valokuvaaja Juha Allan Ekholmin kanssa Anti-festivaaleille larpin nimeltä Todellinen kaupunki. Tai speksailimme yhdessä, jonka jälkeen minä toteutin larpin ja Ekholm sen pohjalta valokuvanäyttelyn. Näyttely avattiin Viktor Barsokevitsch -keskuksessa Kuopiossa, mutta on nyt Hippolytessä Helsingissä 27.7. asti. Käykää katsomassa!

Lisätietoja löytyy täältä:

http://www.hippolyte.fi/projektitila/ekholm.html

h1

Goottiviikko

30 kesäkuun, 2007

Sain fantasiaromaanini toisen käsisversion lähetettyä kustantajalle keskiviikkoyönä ja päätin palkita itseni viettämällä loppuviikon goottiklubeilla. Torstaina Anvil ja perjantaista sunnuntaihin Lumous-festivaali Tampereella.

Perjantaiksi oli tietty kasautunut kaikkia kirjoitusrupeaman aikana jääneitä rästitöitä. Hoidin Ropeconin flaierit painosta alan liikkeisiin ja kävin antamassa haastattelun Kansan Uutisiin. Valokuvaaja oli vain hyvillään, kun olin vielä eilisissä meikeissä ja kynsilakoissa, mutta tiedä sitten miten Kusarin keskivertolukijat suhtautuvat…

h1

Sinä tarvitset tätä blogia!

30 kesäkuun, 2007

Tervetuloa, rakas lukija, Mike Pohjolan jännittävään maailmaan!