Dingon klassikkobiisien alkuperäisversiot

Dingo on palannut ja tehnyt biisin nimeltä Facebookissa. Siinä lauletaan mm. ”Olen tässä sun Ritari Ässä, nettitikkuja sydämessä”. Monet ovat sosiaalisessa mediassa sydämistyneet tästä.

Mutta biisihän on aivan yhtä runollinen kuin Dingon aikaisemmatkin biisit! Toki tuntuu hassulta, kun nyt lauletaan 2010-luvun menosta eikä 80-luvun tekniikasta.  Mutta ettekö muka ole kuulleet näitä originaaliversioita?

”Ja käsi kädessä maksamme kaukopuhelun ja varattua se niin tuuttaa. Ja tämä hetki saa luurin pian johtovaurioon kun linjan aution kanssasi jaan.”

”Illan värivalot on kaikille juhlaa. Telkkareita syttyy ja pidetään hauskaa. Vasen kätesi hakkaa nappeja säätimen. Antennit ei vain yllä katolle sankarin.”

”Sinä ja minä kimppataksilla, sinä ja minä telefaksilla, sinä ja minä aamukasteessa.”

Traconin muistoja

Olin syyskuun alussa kunniavieraana Traconissa eli Tampereen roolipeli- ja animetapahtumassa. Tapahtumassa on tuhansia animeharrastajia, joista valtaosa on pukeutunut cosplay-asuihin. Kun ensisijaisesti roolipeleihin keskittyneitä kävijöitä on huomattavasti vähemmän, on selvää, että roolipelikunniavieras ei saa ihan yhtä innostunutta vastaanottoa kuin pääkunniavieras, Hopeanuoli-mangan luoja Yoshihiro Takahashi 🙂

’Traconissa roolipelaajalle kiinnostavaa ei olekaan massa vaan yhteishenki, joka syntyy, kun suuri osa alan toimijoista, julkaisijoista, suunnittelijoista ja muista yhtäkkiä tapaa toisensa melko kiireettömässä ilmapiirissä ja ehtii käydä sekalaisilla kokoonpanoilla päivällisellä. Se on aina hauskaa. Uusia kuulumisia ja ajatuksia on aina hauska kuulla.

Ohjelmaani kuului kirjailijahaastattelu, jossa Juhana Pettersson grillasi minua reilun tunnin verran kirjoista, roolipeleistä, fantasiasta, hevimusikaalista ja vähän kaikesta mahdollisesta. Lisäksi luin Ihmisen poikaa ääneen ainakin puolitoista tuntia yleisölle, jossa oli ilahduttavan paljon myös anime-väkeä. Molemmat videoitiin ja laitettiin YouTubeen, josta niitä sopii katsella tai kuunnella!

En tiedä, mitä kampaukselleni on tapahtunut tässä kirjanluvussa, mutta teeskennelkää, että se on viittaus johonkin anime-hahmoon, jota ette tunne.

En ole mikään manga- ja animeharrastuksen supertuntija, mutta koetan lukea ja katsoa sarjoja sen verran, että pysyn vähän perillä, mistä puhutaan. Ja coneissa käymällä törmää jatkuvasti johonkin harrastuksen uuteen aspektiin, tällä kertaa se oli ehkä J-rockin tahtiin esiintyvät koreografioidut tanssiryhmät, joita ilmeisesti harjoittelee useassakin kaupungissa Suomessa. Niin sitä pitää!

Kun minä olin pieni, scifi-porukoita ärsytti, kun roolipelaajat tulivat heidän tapahtumiinsa. Nykyään roolipelaajat järjestävät kaikki conit (paljolti tämänkin) ja jotkut valittavat, kun animeteinejä on joka paikassa. Pian ne järjestävät kaikki conit, jos näin ei vielä ole käynyt, ja sitten tulee joku uusi nörttiyden muoto, jota vanhukset kummaksuvat. Kawaii!

Infernal Musical pian enskarissa

Lyhyt traileri 1827 – Infernal Musicalille, puolentoista viikon päästä ensi-iltansa saavalle hevimusikaalille. Lippuja on vielä hiukan, mutta jos haluat valita paikkasi, varaa heti. Esityskausi on vain 21.1.-5.2.2011.

Monet ovat kysyneet, mikä hevimusikaali oikeastaan on. Onko siinä vain biisejä, vai sisältyykö siihen joku tarinakin? Muodoltaan se on kuin West Side Story tai The Producers – näytelmä, jossa tarina välillä kerrotaan laulamalla vuoropuhelun sijaan. Tyyliltään se on varsin erilainen, yhdistäen historiallista toimintaa heavy metaliin. Esityksessä on etupäässä tunnettuja kappaleita, kuten Paranoid, Carry On tai Hunting High And Low. Mukana on myös yksi oma biisimme (lyriikat minulta, sävelet musiikkiohjaaja Joona Lukalalta), ja yksi upouusi biisi Lordilta, Devil’s Crashing the Party. Broadway-termein siis musikaalin ”book” on minulta ja ”lyrics” Diolta ja monelta muulta. Mutta kyllä, helvetinmoinen tarina on tarjolla!

Jos olette Briteissä, suosittelen kuuntelemaan BBC Radio 3:n ohjelman Music Matters, ja heidän raporttinsa Turusta ja Tallinnasta, Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Siellä haastatellaan ainakin minua ja soitetaan jotain meidän biisejä.

Ajankohtainen kakkonen tekee myös ison Turku-jutun tällä viikolla, ja kuvassa on sekä musikaali että minä. (Tunnistatko t-paidan?) Myös VR:n Matkaan-lehden tammikuun numeroon kannattaa tutustua.

Rock on!

Lordi ja kaksi palanutta leidiämme sekä Devil's Crashing the Partyn sinkkujulkaisu.

Jeesus-biisien Top 10

Teen aina jokaiselle kirjoitusprojektilleni oman soittolistan, jossa on teemaan sopivaa musiikkia. Sitä kuunnellessa pääsee nopeasti oikeaan tunnelmaan. Ihmisen poikaa varten olen kasannut soittolistan, jossa on paljon nuoruuteni musiikkia, mutta erityisesti kappaleita Jeesuksesta.

Jeesusta tai kristinuskoa käsittelevää rokkia on vaikea googlettaa, koska löytyy niin paljon Jeesusta ja kristinuskoa ylistävää rokkia. Kriittisemmästä musiikista ei ole niin tehty listoja. Tässä yksi.

Hassisen Kone – Jeesus tulee. Aikanaan aika paheksuttavakin biisi 80-luvun alusta, nyt melko harmiton rallatus, jossa ironisoidaan ihmisiä, jotka odottavat Jeesuksen toista tulemista. Noihin aikoihin taisi joka toisessa lyhtypylväässä olla ruma aanelonen, jossa luki ”Jeesus tulee! Oletko valmis?” Ismo Alanko jatkaa biisissä: ”Viritä virtes! Osaatko psalmis? Jeesus tulee, vaihda jo pukua, alahan treenata ulkolukua.”

Depeche Mode – Personal Jesus. Kappale siitä, miten kaikki ovat joskus jollekulle toiselle ”Jeesus” eli se ainoa joka välittää. Tarinan mukaan biisi käsitteli alunperin Priscillan ja Elviksen suhdetta. Välillä olen ajatellut tämänkin olevan tv-pastori-biisi, koska siinä puhutaan Jeesukselle soittamisesta. Tästä on myös Johnny Cashilta ja Marilyn Mansonilta loistavat cover-versiot, jotka kaikki ovat soittolistallani. Nina Hagenin, The Clashin tai Tori Amosin versioihin en ole vielä kunnolla tutustunut, mutta ehkä tässä olisi ainesta jonkinlaiseen Personal Jesus –maratoniin, verrokkina monta tuntia kestänyt Sweet Dreams –cover-maraton, jonka Juhana Pettersson toteutti larppiimme En kadu mitään.

PMMP – Henkilökohtaisesti. Jonkinlainen vastakohta Personal Jesuksen anteeksiantavalle Jeesukselle, tässä on tarjolla suomalaisille ehkä tutumpi kohtuuton ja ankara Jeesus, ilmeisesti narsismin symbolina. ”Henkilökohtaisesti oot Kristus itsellesi, muut saavat armahdustasi odottaa. Ja sinä henkilökohtaisesti ainoa sanelija, pääroolissa niin monen muun elämän.”

The Rolling Stones – Sympathy For the Devil. Musiikillisesti loistava paholaisbiisi, jonka kertosäkeessä viitataan Bulgakovin kirjaan Saatana saapuu Moskovaan. Itse säkeistöt kertovat Saatanan historiasta ristiinnaulitsemisesta nykypäivään. Kummallista kyllä, Perkele tuntuu vastustavan paitsi kristinuskoa, myös kapitalismia, sillä hänen hirveyksiinsä ei kuulu niinkään yleinen sodan levittäminen vaan lokakuun vallankumouksen kanntattaminen ja Saksan puolella oleminen toisessa maailmansodassa. Vahvasti amerikkalaisessa perspektiivissä siis ollaan, sillä aika moni suomalainen syyllistyi samoihin synteihin.

Kolmas nainen – Äiti pojastaan pappia toivoi. Jo kappaleen nimi kertoo loistavasti äidin ihanteiden ja pojan elämänkaipuun ristiriidasta – aihe, joka on toki läsnä myös omaelämäkerrallisessa romaanissani. Tarjolla on myös kenties paras suomalaisen rokin puoliriimi. ”Äiti pojastaan pappia TOI-VOI. POIka lauLOI, lauLOI ja JOI. Äiti TOI-VOI, POIka JOI.” Parasta on, että riimi ei nouse liikaa esiin, vaan tulee täysin luontevasti ja kikkailematta.

Genesis – Jesus He Knows Me. Amerikkalaisiin tv-pastoreihin pureutuva kappale. Hyvä biisi, mutta jutun kärkenä on (varmaankin tässä yhteydessä perusteltu) tekopyhyys. ”I believe in the family with my ever-loving wife beside me. She don’t know about my girlfriend, or the man I met last night.” Oman kokemukseni mukaan kristittyjä syyttävät tekopyhyydestä usein vain ne ateistit, jotka eivät tunne yhtään kristittyä. Ei sillä, etteikö Jumalankin leivissä olisi tekopyhää porukkaa, mutta tuskin se nyt jokaista kristittyä leimaa.

Juice Leskinen – Matteus, Markus, Luukas ja mä. Opetuslapsista tai evankelistoista on luonnollisesti laulettu paljon vähemmän kuin Jeesuksesta itsestään. Juice kuitenkin tekee evankeliumien kirjoittajista (jotka eivät edes eläneet samaan aikaan, saati että olisivat tunteneet toisiaan) jonkinlaisen bändin, joka vetää Palestiinan kiertuetta. ”Totuus päätyikö evakeljumiin, ei sen väliä niin, kunhan juteltiin, ja annettiin ihmisen viihtyä, Matteus, Markus, Luukas, ja mä. Ja Matteus hän vyyhtesi tarinaa, kertoi aikansa, sankarista, joka ihmistä soitti kuin kitaraa, tuli jostakin Nasaretista.” Juicella on aika paljon kristinuskoa käsitteleviä biisejä, joiden asenne uskontoa ja Jeesusta kohtaan vaihtelee hyvin paljon. Tämä ei ole mitenkään terävimmästä päästä, mutta näkökulma on hyvin freesi.

Jesus Christ Superstar – Jesus Christ Superstar. Mahtavan musikaalin nimibiisi. ”Jesus Christ Superstar, do you think you are what they say you are?” Lyriikoissa käydään läpi epäloogisuuksia Jeesuksen toiminnassa: jos hän oli Jumalan poika ja hänellä oli joku suunnitelma, niin miksi hän toimi niin kuin toimi? Jos kuuntelette kappaletta (tai musikaalin koko erinomaisen soundtrackin) Spotifysta, suosittelen Lontoon miehitystä vuodelta 1996. Biisistä on myös slovenialaisen industrialbändi Laibachin nerokas coveri.

Monty Python – Always Look on the Bright Side of Life. Life of Brianin legendaarinen loppukappale toimii laulettuna ja vihellettynä. Elokuva itsessään oli murrosikäisenä tajunnanräjäyttävä ja biisi sille nerokas lopetus. Harmillisesti Eric Idle (joka elokuvassa esittää kappaleen) käytti sitä uudelleen näyttämömusikaalissaan Spamalot!, joka siis kertoo kuningas Arthurin tarinan lisäten siihen kaikki mahdolliset Python-hittibiisit. (Mukana on myös Finland, Finland, Finland.) Mutta kun Brianin elämässä syntyy nerokas kontrasti synkästä ristiinnaulitsemisesta ja hauskojen fiilisten viheltämisestä, on biisi lattea jos sen esittää Patsy-aseenkantaja masentuneelle kuninkaalle ja alateksti on sama kuin yläteksti: koeta hei piristyä!

Ramones – I’m Not Jesus. Tämän kappaleen sanat sopivat tosi hyvin Ihmisen pojan teemaan. ”Don’t wanna die for your sins. Got no special powers. Sacrifice and sacrilege. Hey man, I wanna live! I’m not Jesus! I can’t heal you. Taste my blood it doesn’t taste like wine. Can’t you see this cross isn’t mine?” Apocalypticalla on samanniminen pari vuotta vanha metallibiisi, jossa aikuinen mies kohtaa häntä lapsena hyväksikäyttäneen papin, mutta vaikka kappale on hyvä, se ei puhuttele mua yhtä oivasti kuin tämä. En minä ole Jeesus, antakaa minun olla ihminen!

Hevimusikaalin liput myynnissä!

Maailman ensimmäisen hevimusikaalin 1827 – Infernal Musicalin liput ovat vihdoin tulleet myyntiin! Varaa omasi Lippupisteestä.

Esitykset ovat välillä 21.1.-5.2.2011 Turussa uudessa Logomo-esitystilassa ja kyseessä on siis kulttuuripääkaupunkivuoden ensimmäinen iso proggis. Liput voi varata täältä.

Muistakaa myös likettää hevimusikaalia Facebook-sivulla!

Hevikuva

Toissaviikolla oli käsikirjoittamani hevimusikaali 1827 – Infernal Musicalin harjoitusviikonloppu ja promokuvaukset. Tässä yksi hieno kuva, josta tulee hyvin esiin sekä aikakausi, heviys että Turun palo. Liittykää faneiksi Facebookissa!

Hevimusikaali 1827

Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…

Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.

Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?

Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.

Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…

Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)

Vuosi statuksissa

Hauska Facebook-ohjelma teki kollaasin vuoden aikana käyttämistäni status-päivityksistä. Aika hyvä kokoelma, paitsi mitä nyt menin naimisiinkin siellä jossain 🙂

Jeesus-tutkimusta #1: Jesus Christ Superstar (1973, elokuva)

Kirjoitan Ihmisen poika –romaania nuoresta miehestä ja hänen suhteestaan Jeesukseen. Matkalla saan katsoa paljon Jeesus-leffoja ja lukea Jeesus-kirjoja, joten bloggaanpa niistä hiukan samaan tyyliin kuin Juhana Pettersson Research Blog Antarcticassaan.

Alunperin Jesus Christ Superstar oli käsittääkseni Andrew Lloyd Webberin levynä julkaistu rock-ooppera, josta sittemmin tehtiin lavamusikaali. Olen kuunnellut vuoden 1996 Lontoon esittäjien levytystä paljon, ja biisit tarjoavat mainion tulkinnan Raamatun aiheista. Musikaali on niin sanotusti läpisävelletty, eli siinä ei ole tavanomaista dialogia lainkaan vaan kaikki lauletaan.

Musikaali kertoo Johanneksen evankeliumin loppuosan, Jeesuksen tulon Jerusalemiin palmusunnuntaina, Juudaksen petoksen, ristiinnaulitsemisen. Tärkeissä osissa ovat myös Magdalan Maria, ylipappi Kaiafas, Pontius Pilatus ja Herodes. Keskiöön nousee Juudaksen ja Jeesuksen suhde. Jeesus on ollut ryhmänsä johtaja ja opettaja jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt hän on alkanut hyväksyä joidenkin seuraajiensa ajatukset siitä, että on Jumalan poika. Juudas varoittaa, että ylipappi Kaiafas lakkauttaa koko lahkon, jos Jeesus ei ota järkeä käteen, mutta itsekeskeinen marttyyri ei kuuntele Juudasta. Lopulta Raamatun tapahtumat kuitenkin tapahtuvat, mutta annetaan ymmärtää, että jos Jeesuksen kohtalo oli kuolla ristillä, Juudaksen kohtalo oli mahdollistaa se petoksellaan.

Sain vasta nyt katsottua musikaalista vuonna 1973 tehdyn mainion elokuvasovituksen. Tarina oli tietenkin biiseistä täysin tuttu, joten esiin nousivat lähinnä jotkin hillittömimmät tulkinnat.

Kuvastossa, kuten lyriikoissakin, on paljon tietoisia anakronismeja. Esimerkiksi basaarilla on iänikuisten huorien ja hedelmäkauppiaiden lisäksi myös postikorttitelineitä. Bassoisen paha juutalainen ylipappi Kaiafas ja hänen pappisneuvostonsa seisovat moderneilla rakennustelineillä ja näyttävät mustissa viitoissaan variksilta. Papeilla on myös todella härskit ja kummalliset mustat lakit, jotka sopisivat paremmin kellotapulille.

Isoin yllätys oli kuitenkin Herodes, joka esiintyy vain yhdessä kohtauksessa. Hän pilkkaa Jeesusta mahtavalla biisillä:

”Prove to me that you’re divine;
change my water into wine.
That’s all you need do,
then I’ll know it’s all true.
Come on, King of the Jews.
Jesus, you just won’t believe
the hit you’ve made around here.
You are all we talk about,
the wonder of the year.
Oh what a pity
if it’s all a lie.
Still, I’m sure that you can rock
the cynics if you try.
So, you are the Christ,
you’re the great Jesus Christ.
Prove to me that you’re no fool;
walk across my swimming pool.”

Kuunneltuna laulu kuulostaa huumoristisuudestaan huolimatta elegantin uhkaavalta, joten en todellakaan osannut odottaa, että Herodes olisi boksereissaan tyttö- ja poikarakastajiensa ympäröimänä oleva pulska ja flamboyantti Studio 54 -dandy.

Ei mitenkään paras Jeesus-filmi, mutta hyvää vastapainoa iänikuiselle tosikkomaiselle ajankuvan rakentamiselle, ja loistavat musat.

Ropecon-ohjelmaa #2, omat valinnat

Ropeconin (31.7.-2.8.2009 Espoon Dipolissa) ohjelmasta oli todella vaikea poimia ohjelmapolkua, joka vastaisi parhaiten omia kiinnostuksiani. Rituaalit vai historia? Historia vai salaliitot? Omakustanteet vai pelidemotus? Keikka vai työpaja?

Menen häihin lauantai-illaksi ja sunnuntaina ajattelin pöytäroolipelata. Mutta tällaisessa ohjelmassa varmaan viettäisin aikaani, jos en menisi, enkä pelaisi (enkä söisi, enkä roudaisi oman ohjelmani varusteita, enkä harhautuisi juttelemaan kenenkään kanssa, enkä…).