Petterssonin puolustus

Neljä historioitsijaa on syyttänyt tietokirjailija ja toimittaja Maria Petterssonia plagioinnista ja saanut syytöksilleen paljon näkyvyyttä lehdissä ja somessa. Itse syytösten paikkansapitävyyteen ei ole mediassa juuri pureuduttu.

Korostettakoon ensin, että arvostan sekä historiallista tutkimusta että populaaria tietokirjallisuutta suuresti. Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset on loistava esimerkki jälkimmäisestä. Syytöksiä esittäneet taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Susanna Välimäki, tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik, kulttuurihistorian professori Maarit Leskelä-Kärki ja musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen ovat tehneet hienoa ja tärkeää tutkimusta. Nämä asiat eivät mielestäni ole lähtökohtaisesti ristiriidassa.

Historiaa käsittelevän populaarin tietokirjallisuuden ja omassa tapauksessani historiallisten romaanien on tapana nojata historiallisessa tutkimuksessa esiin tulleisiin asioihin. Omana ohjenuorani romaanikirjailijana on ollut Antti Tuurin maksiimi: ”Kaikki, mikä tiedetään, pitää olla prikuulleen oikein. Mutta mitä ei tiedetä, sen voi keksiä.” Jos julkaistua tieteellistä tietoa ei saisi käyttää, ei Suomessa voisi ilmestyä historiallisia romaaneita eikä historiallisia tietokirjoja paitsi tutkijoiden itsensä kirjoittamia tieteellisiä teoksia. Itse en pitäisi sitä hyvänä.

Jouduin itse niin ikään neljän historioitsijan hampaisiin muutama vuosi sitten, kun kommentoin Turun paloa. Vastasin syytöksiin näin. Sittemmin sovimme kiistan ja pääsimme ystävällisiin väleihin. Syytökset Maria Petterssonia kohtaan ovat paljon vakavampia.

Syytökset

Tutkijat ovat esittäneet syytöksiään sekä sanomalehtien palstoilla että omassa blogissaan. Käyn nämä väitteet nyt yksitellen läpi.

Ensin historioitsijat ottivat yhteyttä Helsingin Sanomiin, jonka sivuilla 15.9. Leskelä-Kärki sanoo näin: ”Tavallinen lukija lukee kirjaa Petterssonin tekstinä, hänen löytöinään ja tulkintanaan, eikä hän voi tämän lähdeluettelon perusteella mitenkään tietää, että tiedot ja tulkinnat Ida Mobergin elämästä perustuvat Susannan ja Juhan valtavaan tutkimustyöhön, jota on tehty useita vuosia ja eri maissa.”

Jos tämä tavallinen lukija lukisi esimerkiksi Petterssonin kirjan esipuheen, sieltä paljastuisi useaan otteeseen, että kirja pohjautuu tutkijoiden työhön, ja siellä Pettersson myös kehottaa useita kertoja perehtymään aiheelle omistettuun kirjallisuuteen. Jota hänen teoksensa lähdeluettelossa onkin runsaasti vinkattu.

”Tutkijoiden mielestä on ongelmallista, että Pettersson ei tee eroa omien ja tutkijoiden ajatusten välille. ”Lukija ei voi kuin päätellä tietojen ja tulkintojen perustuvan Petterssonin omalle tutkimustyölle ja ajattelulle”, Välimäki sanoo.”

Onpas se lukija nyt hölmö. Veikkaan, että aika monelle on selvää, että kun luetteloidaan faktat jonkun henkilön elämästä, se pohjautuu tutkimukseen. Ja kun aletaan humoristisesti kommentoida asiaa, se on kirjailijan omaa lisäystä.

Syytteet jatkuivat Hesarissa 24.9. ”Tutkimus- ja opetusmaailmassa puhutaan yleisesti plagioimisesta silloin, kun tekstissä esiintyy joko sanasta sanaan samoja tai vain vähän muutettuja kohtia kuin toisessa tekstissä. Samaa sanoo Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Sen määritelmän mukaan plagiointi on vilppiä, joka loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.”

Suomen historian jännät naiset ei pyri olemaan eikä väitä olevansa tieteellinen teos. Miksi ihmeessä sen pitäisi noudattaa minkäänlaista tieteellistä käytäntöä? Itse laitoin kustannustoimittajan painostuksesta 1827-romaaniini lähdeluettelon ja kaduin sitä heti. Tieteelliseen tutkimukseen se totta kai kuuluisi, romaaniin ei. Suomen historian jännissä naisissa sellainen on ja se on aivan riittävän tarkka tällaiseen kirjaan.

Vaatimus siitä, että yleistajuinen tietokirja noudattaisi tieteellistä käytäntöä on aivan yhtä absurdi kuin jos minä kritisoisin jotain tutkijoiden tieteellistä artikkelia siitä, että se ei noudata kalevalaista nelipolvista runomittaa.

Blogin väitteet

Tutkijoiden julkaisemassa blogikirjoituksessa plagiointisyyte esitetään hyvin yksityiskohtaisesti.

Keskeinen väite tiivistetään blogissa näin: ”Maria Petterssonin kirjassa Suomen historian jännät naiset: Selvänäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia (Atena, 2022) plagioidaan muun muassa Susanna Välimäen ja Juha Torvisen artikkelia ”Musiikki salatietona: Säveltäjä-antroposofi Ida Moberg ja henkinen kilvoittelu”.”

Artikkeli ilmestyi Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmaisen toimittamassa mainiossa artikkelikokoelmassa Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Minulla on sekä se, että Suomen historian jännät naiset tässä edessäni juuri nyt.

Ensimmäinen täsmällinen kritiikki on, että tuo itse artikkeli olisi pitänyt olla Petterssonin kirjan lähdeluettelossa. Tyylikysymys, sillä kirja, jossa se ilmestyi, on lähdeluettelossa. Jos, luettuani Petterssonin artikkelin Mobergista, haluaisin tietää lisää, ja hankkisin käsiini Uuden etsijät, ei minun olisi kovin vaikea löytää sisällysluettelosta kohtaa Musiikki salatietona, jonka alaotsikossa Moberg mainitaan nimeltä. Lisätiedon löytämistä tuo lähdemerkintä palvelee siis aivan riittävästi. Pettersson on kuitenkin luvannut lisätä sen lähdeluetteloon, joten se siitä.

Seuraava väite on vähän omituinen sillä sen mukaan on annettu liikaa lähteitä:

”Kirjan lähdeluettelossa mainitaan myös Ulla Saaren (1997) Ida Mobergia koskeva Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa tehty pro gradu -tutkielma Ida Moberg (1859–1947): Unohdettu säveltäjä. Sitä Pettersson ei käsittääksemme ole voinut käyttää, sillä sen kahdesta yliopistollisesta arkistokappaleesta toinen on kadonnut kauan sitten ja toinen on eräällä tutkimushankkeella pitkäaikaislainassa.”

Kuulostaa kyllä melkoiselta Indiana Jones -tehtävältä löytää tämä gradu, joskin voihan siitä olla muitakin kappaleita kuin yliopiston kirjastossa. Sen sijaan lähdeluettelossa ollut Helena Holsti-Setälän gradu viittaa ahkerasti Ulla Saaren graduun, joten ehkä tekijän mielestä ei ollut kohtuutonta antaa jotain krediittiä myös Ulla Saarelle. Minusta sen kyllä olisi voinut jättää pois ellei sitä suoraan siteerattu.

Erilaisia lainauksia

Syytteet jatkuvat: ”Jotkin tarkastelun kohteena olevat Suomen historian jännät naiset -kirjan tekstikohdat ovat suoraa lainausta, jotkin enemmän tai vähemmän muunneltuja (esim. synonyymikorvaukseen perustuvia) tai epäsuoria lainauksia ja jotkin lähdetekstin tiivistyksiä, jolloin pitemmästä alkutekstistä on jätetty sanoja tai lauseita välistä pois.”

Tässä on iso lista syytöksiä, joten puretaan sitä hiukan.

Jotkut ovat suoraa lainausta. Jos ne on merkattu, mikäs siinä. Jos ei, no, palataan siihen tarkemmin plagiointisyytöksen kohdalla.

Jotkut ovat enemmän tai vähemmän muunneltuja lainauksia. Tai lähdetekstin tiivistyksiä. Ehkä tämä olisi ongelma tieteellisessä tekstissä, jossa keskustellaan tieteellisten löytöjen esittämisenä oman tutkimustyön tuloksena, mutta journalismin ja kaunokirjallisuuden parissa ”muunneltu lainaus” ei kyllä ole lainaus.

Kirjassa on epäsuoria lainauksia. Eli referointeja. Totta kai on. Sehän on koko tällaisen journalistisen, populaarin tietokirjan idea. Referoidaan eri lähteissä olevia tietoja jostain asiasta. Mikä ongelma siinä on?

Plagiointisyyte

Sitten tullaan itse pommiin: ”Suomen historian jännät naiset -kirjassa on yhteensä 54 lukua (sekä esipuhe). Tässä tarkasteltiin niistä vain yhtä. Tulokseksi saatiin 37 plagiointiesimerkkiä.”

Tutkijoiden mukaan Pettersson on siis plagioinut 37 kertaa yhdessä omassa artikkelissaan. Jos hän on plagioinut samassa vielä muitakin artikkeleita ja vielä jokaisessa yhtä paljon, niin sehän tarkoittaa tuhansia plagiointikertoja! Ei ihme, että media on tarttunut tähän väitteeseen.

Tutkijat ovat rakentaneet vertailutaulukon, jossa Petterssonin tekstiä verrataan tutkijoiden omiin teksteihin. He soveltavat siihen Taarna Valtosen ja Leena Valkeapään mallia, joka koskee hyvää tieteellistä käytöstä. Mielestäni on merkityksetöntä, noudatetaanko ei-tieteellisessä teoksessa hyvää tieteellistä käytöstä, mutta eteenpäin!

Ensimmäiset väitetyt plagiaatit ovat nämä:
”Suomen Teosofisen seuran”

”kuoro”

”Helsingin filharmonisen”

”jäsenet”

”Suomen Teosofisen Seuran”

”vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne”

Ja viimeisenä Väinö Valvanteen kirjoittama teksti, jonka molemmat artikkelit merkitsevät lainaukseksi. Se on kuitenkin laskettu yhdeksi näistä plagioinneista.

Tämä saattaa nyt kuulostaa pilkunviilaukselta tai siltä, että teen pilkkaa tutkijoiden todellisista huolista. Mutta nämä todella ovat näitä heidän nostamiaan plagiaatteja, kuten oheisesta ruutukaappauksesta käy ilmi.

Kuka tahansa asiasta kirjoittanut toimittaja olisi koska tahansa voinut kävellä Akateemiseen Kirjakauppaan ostamaan Uuden etsijät ja perehtyä näihin väitteisiin. Mutta minä teen sen nyt heidän puolestaan. Katsotaan siis tarkemmin tuota Musiikki salatietona -artikkelin kohtaa, jonka Pettersson tutkijoiden mukaan on plagioinut. Ja lainaan sen nyt journalistisessa tarkoituksessa.

”Kun Suomen Teosofinen Seura perustettiin, Moberg jatkoi toimintaansa siinä.

Vihkiäisjuhlassa oli yleisöä yli 500 henkeä. Runoilija Nino Runeberg esitelmöi, Mobergin johtama Teosofinen kuoro lauloi ja seuraan kuuluneet Helsingin filharmonisen seuran jäsenet toimivat orkesterina. Tilaisuudessa esitettiin muun muassa kaksi Mobergin uutta sävellystä: jo aiemmin mainitsemamme Auringonnousu-sarjan finaali eli Hiljaisuus (Rauha) sekä kuorolle ja orkesterille sävelletty Hymn: Se hur himlen ljusnar (suom. ”Hymni: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla”) Alcesten eli Nino Runebergin tekstiin. Seuran vuosikertomuksessa kuoron laulun todetaan olleen ”mieltä ylentävää”.

Ensimmäisen vuosijuhlan julkisessa kokouksessa Helsingissä 15.3.1908 Teosofinen kuoro lauloi Mobergin johdolla ja orkesterin säestyksellä jälleen Hymnin: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla. Sen jälkeen kuultiin esitelmä ”Totuuden etsimisestä”. Useiden musiikkiesitysten ja puheiden jälkeen Oskar Merikanto soitti jonkin Sibeliuksen pianokappaleen ja kuoro lauloi Merikannon pianosäestyksellä ja Mobergin johdolla Dies irae -osan (”Vihan päivä”) Wolfgang Amadé Mozartin Sielunmessusta, mihin kokous päättyi. Saman tyyppinen ohjelma toistui seuraavan vuoden vuosijuhlassa. Kuoro esitti lauluja myös seuran illanvietoissa.

Suomen Teosofisen Seuran vuoden 1910 vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kuvaa musiikin merkitystä seuran tapahtumissa seuraavalla tavalla:

”Tässä näet [musiikkia esittävät] esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tämä havainto antoi meille aavistuksen, mitenkä tulevaisuudessa tulee olemaan vielä tuhatkertaa mahtavampaa, kun oikein osataan tätä puolta toteuttaa. [- -] Tällaiset soitto-esitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Maria Petterssonin kertomana Ida Moberg -luvun ingressissä nämä tapahtuvat menevät näin:

”Suomen Teosofisen Seuran perustamisjuhlaan on saapunut yli 500 ihmistä. Lavalle nousee teosofeista koostuva kuoro, jota säestävät Helsingin filharmonisen orkesterin teosofijäsenet. Kuoroa johtaa säveltäjä Ida Moberg, joka säveltää usein teosofian oppien mukaan. Suomen Teosofisen Seuran vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kirjoittaa näin: ”Esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tällaiset soittoesitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Minun nähdäkseni näissä teksteissä on aika paljon eroa ja yksittäiset sanat eivät ole mitään teoksia. Ne voivat olla tavaramerkkejä, esimerkiksi Pepsi tai Lego, mutta niitäkin saa journalistisessa ja tieteellisessä tekstissä käsitellä. Ainoa kohta, jossa on suoraan lainattu jotain, on tuo Valvanteen teksti.

Muutoin Pettersson kertoo samat faktat, jotka kerrotaan Musiikissa salatietona, mutta faktoilla ei ole mitään tekijänoikeutta. Eikä toisen paljastamien ja julkaisemien faktojen kertominen missään tapauksessa ole plagiointia. Toki on kohteliasta, että Pettersson laittaa tuon yksittäisen artikkelin suoraan lähteeksi.

Lähes kaikki 37 ”plagioinnista” ovat samanlaisia: yksittäisiä sanoja tai sanapareja, kuten ”Esoteerisissa liikkeissä”, ”sävelsi”, ”yksinomaan”, ”Teosofisen sekakuoron”, ”musiikkia”, ”on runollinen elämäkerta”, ”Sibelius”, ”henkistä kehitystä”, ”sekakuorolle, jousiorkesterille ja uruille” ja niin edelleen.

Joukossa on kuitenkin myös yksi kokonainen lause, joka samanlainen molemmissa artikkeleissa. Katsotaan sitä tarkemmin. Seuraava lause on siis identtinen.

”Suomen Teosofiseen Seuraan kuuluivat esimerkiksi Oskar Merikanto, Ida Moberg, Erkki Melartin, Axel von Kothen, Emil Kauppi, Leevi Madetoja ja Frida Sergejeff.”

Nyt on pakko sanoa, että aika vähän on villoja plagiaattiväitteessä tältä kohdin.

Kansallisbiografia

Toinen väitetty plagioinnin kohde on Välimäen Kansallisbiografiaan kirjoittama artikkeli Ida Mobergista.

Ensimmäisiä ”plagiointeja” ovat tavat kuvata Anna Blomqvistia ”merkittäväksi laulupedagogiksi”, Anna Ingmania ”musiikkikriitikoksi” ja Maikki Fribergiä ”naisasianaiseksi”. Minusta tämä ei ole plagiointia nähnytkään. Jos taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori ilmoittaa, että Blomqvist on merkittävä laulupedagogi, niin sillä mennään.

Löytyykö täältä kokonaisia lausepareja? Kyllä, yksi. Mennään siihen lopuksi. Mutta nämä seuraavat ovat niin lähellä, että tarkastellaan niitä ensin.

Välimäki kirjoittaa: ”Pariskunta eli yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Pettersson kirjoittaa: ”Moberg ja Koch elivät yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Välimäki kirjoittaa: ”Kochin kuoleman (1927) jälkeen Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Pettersson kirjoittaa: ”Puolison kuoleman jälkeen 70-vuotiaasta Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Välimäki kirjoittaa: ”hän oli ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän oli myös ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Välimäki kirjoittaa: ”Moberg johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämänsä aikana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämässään.”

Ovatko nämä lauseet plagiointia eli ”toisen kirjoittaman tekstin esittämistä omana”? Minusta ei. Niissä vain todetaan samat asiat, mitkä Välimäkikin toteaa. Välimäen muotoilu on kuivan toteavaa eikä näissä lauseissa ylity teoskynnys. Välimäen Kansallisbiografia-artikkeli on merkitty artikkelin lähdeluetteloon.

Entä se yksi täysin samanlainen lause?

”Päätyönään hän kuitenkin piti säveltämistä.”

Tähänkö se jäi?

Selma Kajanus

Kolmas väitetyn plagioinnin kohde on Nuppu Koivisto-Kaasikin kirjoittama Kansallisbiografia-artikkeli Selma Kajanuksesta.

Samantapaisia lauseita on yksi:

Koivisto kirjoittaa: ”Hän kävi erikoisluvalla kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudest ja tähtitieteestä. Erityisen innostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta, jonka approbaturin hän tentti 54-vuotiaana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Kajanus sai erikoisluvan käydä kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudesta ja tähtitieteestä, mutta erityisen kiinnostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta.”

Jälleen, Pettersson on artikkelissaan kertonut saman asian kuin yksi lähdeteksteistään. Kuten on tarkoituskin.

Säveltäjäkuva

Neljäs vertailtava teksti on Helena Holsti-Setälän gradu Ida Moberg (1859-1947): Aatteellisen naisen säveltäjäkuva.

Holsti-Setälä: ”Kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu Steinerin mukaan henkisestä maailmasta.”

Pettersson: ”Rudolf Steinerin mukaan kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu henkisestä maailmasta.”

Tässä siis Holsti-Setälä lainaa Rudolf Steineria. Ja Pettersson toistaa tämän lainauksen. Ovatko molemmat plagioineet Steineria?

Samanlaiset virkkeet kuuluvat näin:
Holsti-Setälä: ”Moberg on itse kuvaillut vanhempiaan seuraavasti: ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.” (Moberg 1945, 227.)”

Pettersson: ”Moberg kuvailee perhettään näin. ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.””

Eli on siis jälleen toistettu lainaus. Mitä ihmeen plagiointia se on?

Ja:

Holsti-Setälä kirjoittaa: ”Aiemman maailman ihmiset olisivat Steinerin mukaan voineet kuvailla musiikin syvemmän olemuksen kokemusta näin: Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen [- -], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Maria Pettersson kirjoittaa: Ne kuulostavat esimerkiksi tältä: ”Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen […], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Kirjoittajien johdatus Steiner-lainaukseen on aivan erilainen, lainaus tietenkin samanlainen. Tutkijat ovat kirjoittaneet vielä pienen lisäyksen taulukkoonsa:
[HUOM. Mukaan on kopioitu mukaan jopa lainauksen poisto […], mikä paljastaa, että kyseessä on Holsti-Setälän eikä Steinerin tekstin kopiointi.]

Nyt jäitä hattuun, Holsti-Setälä. On päivänselvää, että Pettersson on käyttänyt lähteitä tekstissään. Hän ei ole käynyt tutkimassa arkistoja ja Mobergin kirjeenvaihtoa ja Steinerin koko tuotantoa siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen kirjansa ei ole tieteellistä tutkimusta. Gradu on. Musiikki salatietona on.

Populaarin tietokirjan tarkoitus ei ole paljastaa uutta tieteellistä tietoa vaan kertoa jo tiedettyä sellaiselle yleisölle, jota aiemmat julkaisut eivät ole tavoittaneet. Ja koska minulla on molemmat kirjat tässä edessäni, voin sanoa, että Uuden etsijät ei ole helppolukuinen joululahjakirja. Se on tieteellistä tutkimusta. Ansiokasta ja tärkeää. Mutta ei populaaria.

Lopuksi

Toivon historian tutkijoille lisää arvostusta ja rahoitusta ja aikaa päätyöhönsä. Toivon myös tietokirjailijoille työrauhaa ja kaikille ymmärrystä siitä, että tietokirja ei yleensä ole tieteellistä tutkimusta. Ja että julkaistu tieto on kaikille vapaata. Ja ihmiset lukekoot jännistä naisista kaikista mahdollisista kirjoista.