Aiheutin Petteri Orpolle pahan mielen

Valtiovarainministeri Petteri Orpolle on tullut paha mieli käsikirjoittamastani ja ohjaamastani animaatiosta, jossa hänen ajamansa sote-mallin epäkohdat paljastetaan. Tosi ikävää, Petteri! (Aiemmin julkisesti harmistuneet ovat mm. Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.)

 

Minullekin on tullut paha mieli! Se johtuu siitä, että Petteri Orpo tekee hallituksessa yhteistyötä rasistien kanssa ja antaa Keskustan siirtää suomalaisen demokratian maakuntiin vain, jotta voi puhaltaa suomalaisten verorahat sairauskonserneille ja veroparatiiseihin.

 

Haastattelun perusteella Petteri Orpo ei myöskään ole perehtynyt ajamansa sote-mallin vaikutuksiin. Jos hän ei ole jaksanut kuunnella oman ministeriönsä arvioita, niin tästä videolla ne olisivat alle kolmessa minuutissa selvinneet. Avaan tässä vielä keskeisen kohdan.

 

”Tuo ei ole mahdollista, tuottaja ei valitse asiakkaitaan eikä valitse kevyin perustein, minne ne lähetetään”, Orpo kuvittelee.

Miksi tuottajan kannattaa valita potilaat?

Jokaiselle tuottajalle (eli siis esimerkiksi yksityissairaalalle) maksetaan könttäsumma per potilas. Eli kun ”valinnanvapaudestaan” nauttivat kansalainen valitsee vaikka Töölön Mehiläisen, tämä firma saa tästä tietyn määrän rahaa riippumatta potilaan terveydentilasta.

 

Jos potilas on perusterve, hän käy sairaalassa kerran vuodessa hakemassa antibiootit poskiontelotulehdukseen. Se ei montaa euroa maksa firmalle, joten siitä ylijäävä osa könttäsummasta on voittoa.

 

Jos potilas on pitkäaikaissairas, hän käy sairaalassa jatkuvasti, ja tarvitsee kalliita hoitoja ja tutkimuksia. Se maksaa tuottajalle paljon enemmän kuin könttäsumma, joten tuottaja tekee tappiota.

 

Tuottajien kannattaa siis tähdätä siihen, että terveet valitsevat heidät, mutta sairaat eivät.

Miten tuottaja valitsee potilaat?

Eri tuottajat tarjoavat erilaisia palveluita. Tuottajan ei tietenkään kannata tarjota niitä vaikeimpia ja kalleimpia hoitoja, jolloin kansalaisen kannattaa valita sellainen sairaala, jossa ne hoidetaan. Käytännössä siis julkinen.

 

Tuottajat päättävät, mihin sijoittuvat. Jos sairaala on Eirassa, on selvää, että Jakomäen köyhä pitkäaikaissairas ei tule käyttämään vähiä ropojaan körötelläkseen sinne bussilla ja ratikalla. Yksityissairaaloiden kannattaa siis sijoittaa itsensä rikkaille alueille.

 

Lisäksi suurista voitoistaan yksityissairaalat tietysti käyttävät osan markkinointiin, mikä on tehokas keino värvätä tiettyä väkeä asiakkaiksi.

Ehdotus Petteri Orpolle

Minulla on sinulle ehdotus, Petteri! Jos palautat tämän sote-mallin kiltisti yksityissairaaloiden lobbareille, niin minä poistan videon Youtubesta.

Toivottavasti mielesi paranee.

Yksityiskohtaisempaan kritiikkiin hallituksen sote-mallista ja Vasemmiston järkevämmästä vaihtoehdosta sote-palveluiden hoitamiselle voi tutustua täältä.

Konkretiaa tekijänoikeuskeskusteluun

Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi lausuntonsa koskien kansalaisaloitetta tekijänoikeuslain muuttamiseksi. Se tuntuu olevan läpeensä fiksua tekstiä.

Tekijänoikeuslain legitimiteetin ja kuluttajien näkökulmasta valvontaresurssit tulee kohdistaa yksityishenkilöiden ja kotitalouksien valvonnan sijaan laajamittaisen kaupallisen piratismin torjuntaan.

Toisin sanoen: Ongelma ei ole se, että Oiva, 13, lataa Cheekin levyn. Ongelma on, että Kim, 40, ottaa mainostajilta rahaa jakaakseen sen Oivalle. Kim varastaa Cheekiltä, Oiva ei. Toistaiseksi lakitoimet ovat kuitenkin kohdistuneet lähinnä Oivaan. Mutta myös Kimit ansaitsevat oikeusturvan ja ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan. Oivien vainoaminen sen sijaan ei auta mitään.

Asiasta on arvatenkin taas alkamassa kiivas netti- ja mediakeskustelu, joka pohjautuu retoriikkaan, demonisointiin ja käytännöstä vieraantuneisiin utopioihin riippumatta siitä, mitä kantaa ajetaan. Tässä hieman konkretiaa monella median haaralla toimivalta yrittäjältä ja taiteilijalta.

*

Suuri osa piratismikeskusteluun tekijäpuolella osallistuvista taitaa olla kauno- ja tietokirjailijoita sekä kääntäjiä. Koska Suomessa kirjat nautitaan etupäässä vielä kuollut puu -muodossa, ei kustannusmaailma ole oikeastaan edes konkretian tasolla saamassa nettijakelun ongelmia ja hyötyjä, piratismista puhumattakaan.

Ne, mitä piratisointi konkreettisesti koskee on kutakuinkin tässä järjestyksessä tv-sarjat, porno, elokuvat, musiikki, videopelit ja muut tietokoneohjelmat.

Tv-sarjojen rahoitus jenkeissä pohjautuu paljolti sarjojen saamaan näkyvyyteen. Piratismi on yksi näkymisen kanava. Esimerkiksi Game of Thrones -sarjan eurooppalaiset latausnumerot ovat yksi tunnusluku, jolla voidaan osoittaa sarjan olevan mahtava, ja josta voi päätellä, paljonko DVD-bokseja tullaan myymään. Netflix ja vastaavat palvelut toki vähentävät tätäkin.

Suomessa television piratisointi koskee lähinnä sitä, että ohjelmia tai esimerkiksi sketsisarjan yksittäisiä sketsejä katsellaan vaikka Youtubesta silloinkin, kun niiden esitysaika on päättynyt. Suomessa sarjojen rahoitus on pitkälti kanavien ja perinteisten mainoskatkomainostajien varassa, ja nämä taas maksavat tekijöille esitysoikeuksista. Jos kaikki kaupallisen kanavan esittämät jaksot laitetaan Youtubeen ja niitä katsotaan siellä vaikka satojatuhansia kertoja – sen sijaan, että kanava esittäisi sen, myisi mainosaikaa ja maksaisi tekijöille – tässä on kyse ihan oikeasta tekijöiden tulonmenetyksestä. Sen sijaan Yleisradio tuntuu olevan vähemmän huolissaan tästä, koska heidän tehtävänsä ei ole tehdä rahaa vaan tarjota veronmaksajien maksamia ohjelmia. Ylenkään tapauksessa tekijät eivät saa asianmukaista korvausta. Parempi olisi laittaa omat ohjelmat ikuisesti Areenaan ja maksaa korvauksia esimerkiksi katsomismäärien mukaan.

Pornoteollisuudesta en osaa sanoa tarkemmin, mutta käsittääkseni voittomarginaalit ovat ilmaisen nettipornon (eivät vain piratismin) myötä lähes kadonneet.

Elokuvia piratismi uhkaa aika vähän, ellei kyse ole ensi-iltaa edeltäneistä vuodoista. Toki leffoja piratisoidaan, mutta harva miettii, lataanko elokuvan vai menenkö teatteriin. Jos ei ole varaa käydä teatterissa, ei teini tai työtön vähennä lipputuloja lataamalla elokuvan ilmaiseksi. Sama henkilö voi myöhemmin ostaa DVD:n tai maksaa jatko-osan näkemisestä – tai kertoa leffasta varakkaammalle kaverilleen. Kun vanhempien elokuvien laillinen saatavuus on usein huonoa, on piraattisaiteilla myös funktionsa jonkinlaisena laittomana kansainvälisenä kirjastona, jonka kulttuurista merkitystä ei tule väheksyä. Kultturisen merkityksen tuottamisella ei tietenkään voi elää, jos mainosrahat menevät tekijöiden sijasta sivuston ylläpitäjälle, joten Netflixin kaltaisten laillisten vaihtoehtojen kehittämiseen kannattaa satsata.

Pelien piratisoinnin suhteen kyse on lähinnä isoista AAA-peleistä. En tiedä lukuja, mutta voisin kuvitella piratismin tekevän pientä lovea lyhyellä tähtäimellä pelifirmojen lompakoihin, mutta pitkän tähtäimen vaikutukset voivat olla negatiivisia tai positiivisia. Suomessa Alan Wake ja tuleva Quantum Break ovat harvoja esimerkkejä peleistä, jotka voisivat olla tulilinjalla.

Kun internet-piratismi musiikin kohdalla ilmiönä alkoi yleistyä joskus 90-luvulla, oli levyteollisuuden ensimmäinen ratkaisuyritys tehdä huonompia tuotteita. Itsekin ostin jonkun DRM-suojatun levyn, jota en pystynytkään tietokoneellani kuuntelemaan. Nyt tästä on luovuttu. Piratismia on toki vielä olemassa, mutta Spotify ja vastaavat ovat käytännössä tehneet siitä merkityksetöntä tai mahdollisesti positiivista. Siis sillä tavalla merkityksetöntä, että ne, jotka lataavat jonkun levyn Piratebaysta, eivät muutenkaan olisi silloin ostaneet sitä. Mahdollisesti positiivista sillä tavalla, että ne teinit, jotka ovat oppineet fanittamaan lataamaansa artistia, voivat varakkaampina käyttää paljonkin rahaa keikkojen, paitojen, levyjen, striimausten yms ostamiseen. Musiikkiteollisuus ei enää pahemmin pidä meteliä piratismista, koska se on jo sopeutunut ja voittanut.

*

Jos kommentoitte, pyydän olemaan vertaamatta immateriaalisten hyödykkeiden (esim musiikkitiedosto) jakamista materiaalisten hyödykkeiden (esim leipä) varastamiseen. Se ei helpota keskustelua.

Kiitos kaikesta, Peter von Bagh.

Tunsin Peter von Baghin ennen kaikkea elokuvahistorian professorina, mutta toisinaan törmäsimme myös Sodankylän leffafestareilla, kirjallisuuden parissa tai vastustaessamme yliopistouudistusta. Petteri oli erittäin innoissaan puhumassa mielenosoitusjärjestelyistä.

Viimeinen tapaamisemme taisi sijoittua ratikkaan, kun olin viemässä silloin alle kolmevuotiasta lastani tarhaan. Puhuimme Petterin kanssa siitä, miten elokuvarahoittajat ovat sivistymättömiä, sillä meidän projektimme eivät olleet juuri silloin saaneet rahoitusta.

Poikani osallistuu keskusteluun sanomalla: ”Minä olen kirjastobussi.”
Petteri ei hätkähtänyt yhtään, vaan vastasi: ”Niin, kun sulla on noi jalat, millä sä pääset eteenpäin, ja toi pää, missä on paljon tietoa varastoituna. Tosi hieno huomio kyllä.”

Petteri ei ollut mikään lepäämisen ystävä, joten en toivota rauhallista lepoa. Mutta arvostin häntä suuresti ja kiitän saamistani opetuksista sekä käymistämme keskusteluista.

Kotimaisen elokuvan viikko

Tulin eilen Oulusta Nordisk Panorama -leffafestareilta. Tänään puolestaan on vuorossa Rakkautta & Anarkiaa sekä Kotimaisen elokuvan viikko, jossa juonnan elokuvan jälkeisiä keskusteluita. Tässä oma saldoni:

Rat King: ma 24.9. klo 16.15: Petri Kotwica, ohjaaja ja Kaarle Aho, kirjailija
Vuosaari: ti 25.9. klo 16.15: Pauli Pentti, tuottaja
Hulluna Saraan: ke 26.9. klo 13.45
Miss Farkku-Suomi: ke 26.9. klo 15.45: Matti Kinnunen, ohjaaja-käsikirjoittaja ja Riku Mattila, musiikkisuunnittelija
Iron Sky: ke 26.9. klo 16.30: Tero Kaukomaa, tuottaja ja Samuli Torssonen, efektit
Puhdistus: to 27.9. klo 18.30: Antti J. Jokinen, ohjaaja

Kaikki leffat ja keskustelut ovat Kinopalatsissa. Kotimaisen elokuvan viikkoon kuuluu paljon muitakin hienoja leffoja, Kalle Kinnunen on toinen haastattelija. Tervetuloa!

Palkittu Baabelin metsä elokuvateattereihin

LEHDISTÖTIEDOTE

Lyhytelokuvia ei juuri elokuvateattereissa nähdä, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Kaksiminuuttinen seikkailutarina Baabelin metsä esitetään kaikissa Finnkinon teattereissa Koti eläintarhassa -elokuvan alkukuvana.

Baabelin metsä on seikkailuelokuva, jossa kolme lasta yrittävät pelastaa poronvasan pinteestä. Rauna-Aletta on saamelaistyttö, joka tarvitsee apua puun nostamisessa. Hän saa avukseen Erdemin ja Ibain, kaksi poikaa, joista toinen puhuu vain kurdia ja toinen baskia. He eivät jaa yhteistä kieltä, mutta ihmeenomaisesti ymmärtävät toisiaan.

Lyhytelokuvan käsikirjoitti Mike Pohjola ja tuotti Elina Pohjola. Ohjaus on Pohjoloiden yhteinen. Teos kuvattiin Rovaniemellä kesällä 2010 ja sen tuotti Taideteollinen korkeakoulu yhteistyössä Pohjola-filmi Oy:n kanssa. Saman vuoden lokakuussa elokuva voitti Languages Through Lenses -kilpailusarjan pääpalkinnon Prix Europa -festivaaleilla Berliinissä. Sen jälkeen Baabelin metsä on kiertänyt festivaaleilla ympäri maailmaa.

“Minulle on tärkeää, että elokuvat löytävät yleisönsä ja siksi haluankin löytää niille mahdollisimman monia eri levityskanavia”, tuottaja-ohjaaja Elina Pohjola kertoo. “Kun ehdotin Baabelin metsän teatterilevitystä FS Filmille ja Finnkinolle, he olivat heti yhteistyössä mukana.”

Baabelin metsää ja Koti eläintarhassa -elokuvaa levitetään maanlaajuisesti kaikissa Finnkinon teattereissa. Ne saavat ensi-iltansa perjantaina 27.4.2012.

Koti eläintarhassa (We Bought a Zoo) on riemastuttava tositarina kaikenikäisille eläinrakkaille. Elokuvan on ohjannut Cameron Crowe. Se kertoo yksinhuoltajaisästä (Matt Damon), joka ryhtyy perheineen kunnostamaan ränsistynyttä eläintarhaa. Muissa pääosissa nähdään mm. Scarlett Johansson ja Thomas Haden Church. Elokuvan musiikin on tehnyt Sigur Rós –yhtyeen päävokalisti Jón Þór ”Jónsi” Birgisson.

Pohjola-filmi on pohjoiseen elokuvaan erikoistunut tuotantoyhtiö. Seuraavaksi ensi-iltaan tulevat Wille Hyvösen dokumenttielokuva työnimeltä Kummisetä ja Mikko Kuparisen ohjaama, Tuuve Aron Merkki-novelliin pohjautuva Sirocco. Pohjola-filmin perustivat vuonna 2009 tuottaja Elina Pohjola ja käsikirjoittaja, kirjailija Mike Pohjola.

Stand By Me meets The Life of Brian

Kun Hollywoodissa tarjotaan elokuvaideaa, aloitetaan pitchillä (puolen minuutin puhutulla kuvauksella), siirrytään one-pageriin, synopsikseen (1-3 sivua), treatmentiin (3-10 sivua), step outlineen (20-60 sivua) ja siitä sitten varsinaiseen käsikirjoitukseen. Tämä on Ihmisen pojan one-pager, jonka avulla elokuvaoikeudet myytiin näyttelijä/tuottaja Ron Gilbertille.

SON OF MAN

An autobiographical Jesus novel by Mike Pohjola

 ”It’s Stand By Me meets The Life of Brian.”

I grew up in a religious family where everyone was sure I would one day be something great. I agreed.

I’m five years old when I decide to climb a tree with my best friend. It had just stopped raining and the forest is slippery, but my friend is very persuasive. He climbs first and I follow. Then maybe twenty feet up my rubber boot slips on the branch, and I fall. There are rocks down below, and my head will hit them any moment and I will die. Then at five feet above ground, I stop. I’m hanging upside down in mid-air. I look up, and see that the bootstrap on my rubber boot is caught in a branch. I climb down gently.

I walk back home with my friend, and he tells me the branches have scarred my face. My mother is horrified as she cleans the wounds. ”Your guardian angel saved your life,” she says.

That’s right, I think. God told my guardian angel to save my life. But why? He doesn’t save everyone’s life. Why am I special? What plan does God have in store for me?

Five or six years later, after carefully examining the Bible with a child-like furor, I realize that it’s possible – maybe not probable, but possible – that I’m the Second Coming of Jesus Christ. I’m proud that I’ve figured out God’s plan, but I also fear His punishment. What if He didn’t want me to know yet? I decide not to tell anyone, but try to be as good a Jesus as possible. I can’t smoke or drink or swear or disobey my parents or go around kissing girls. What kind of Jesus would I be?

The novel follows Julius, my alter ego, as he grows up in the shadow of his own Messianity. In the B plot we follow the Reverend Farfors who first baptizes little Julius as a young priest, and then goes on to become a sort of Pontius Pilate character later on.

The book follows Julius’ life from birth to until his about twenty-four. Despite all the Jesus stuff, he manages to experience many of the things that unite all those who grew up in the 80s and 90s. He plays Dungeons&Dragons, he loses his religion, he has several girlfriends, goes to demonstrations, he listens to metal music, he envies his friend’s Commodore-64, watches 9/11 on tv, makes graffiti, falls in love and fights with his parents. [SPOILEREITA POISTETTU.]

The book ends with [SPOILEREITA POISTETTU].

Publisher: Gummerus, 2011.
Language: Finnish, translations upcoming
Pages: about 500
Reference books: The Buddha of Suburbia, The Catcher in the Rye

Kesänovelleja

Lähden pian kesälaitumille täältä työhuoneeltani, joten tarjoankin teille vähän kesälukemista. Minulta ilmestyi nimittäin eriskummallinen kertomus sekä Ylioppilaslehdessä että Aalto-yliopiston Ainossa.

Olen kirjoittanut ja ideoinut nämä aivan eri aikaan, mutta molemmissa nuori aikuinen helsinkiläinen matkustaa Karjalaan nostalgisoimaan. Huomio, Markku Pölönen, tarinoiden elokuvaoikeuksia ei ole vielä myyty! Paljon muuta yhteistä näillä ei olekaan, paitsi ehkä että molemmat ovat myös vähän arkirealismista irrallaan, mutta niinhän minulla usein…

Ylioppilaslehden kesänovelli on nimeltään Vanhan linnan salaisuus, ja löytyy myös nettimuodossa.

Ainossa on kolmeosainen seikkailu nimeltä Maan korvessa. Se ilmestyi Ainoissa 2/2011, 3/2011 ja 4/2011. Ensimmäinen lehdistä on näköislehtenä netissä (tarina alkaa ihan loppusivuilla), muita joutuu ilmeisesti vielä odottelemaan…

Prix Europa

Olemme tällä viikolla Berliinissä Prix Europa -konferenssissa. Kyseessä on eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden ja tv:n tekijöiden tapaaminen, jossa katsotaan ja kuunnellaan muiden tv-sarjoja, kuunnelmia, dokumentteja ja “emerging media” –produktioita (eli yleensä webbisivuja), ja arvioidaan niitä. Sitten äänestetään ja parhaana pidetty voittaa Kultaisen härän.

Elina ja minä osallistumme, koska lyhärimme Baabelin metsä valittiin mukaan Languages Through Lenses -kategoriassa. Viisitoista tiimiä ympäri Eurooppaa saapui lauantaina ja käytti koko sunnuntain katsomalla, kommentoimalla ja äänestämällä toistensa elokuvia. Sunnuntai-iltana paljastettiin, että Baabel oli kolmen jatkoon päässeen joukossa, ja kilpailisi opiskelijapalkinto Kultaisesta vasikasta lauantain palkintogaalassa. Jännää!

Elokuva on 90-sekuntinen seikkailutarina, jonka minä käsikirjoitin, Elina tuotti ja me ohjasimme yhdessä. Siinä saamelaistyttö, kurdipoika ja baskipoika yrittävät pelastaa poronvasaa pinteestä. Kyseessä on yhteistyötuotanto Pohjola-filmin ja Taikin välillä.

Olemme siis koko viikon täällä Prix Europassa. Joka päivä alkaa jonkun gurun pitämällä aamiaispuheella, ja sitä seuraa koko päivä näytöksiä joka puolelta maanosaa. Toisinaan on erikoistapahtumia, kuten Guy Meredithin luento epälineaarisesta tarinankerronnasta tiistaina tai tuottajien yhteistuotantopaneeli tänäiltana.

Maanantain aamiaispuheen piti brittiläinen dokumentaristi Paul Watson. Hän oli viihdyttävä puhuja ja kaipasi vanhoja hyviä aikoja, jolloin televisiossa ilmeisesti ei välitetty julkkiksista ja yleisön kosiskelusta. Saattaa olla oikeassakin. Mainitsen hänet kuitenkin siksi, että häneltä pääsi toistaiseksi matkan paras lause. “Film is the opera of arts.” Elokuva on taiteiden ooppera. Miettikääs sitä. Mikä ooppera sitten on? Mitää kysyä, jos näen hänet vielä täällä Berliinissä, joka on Saksan Frankfurt.

Tänään alkoi Emerging Media -osasto, missä yritän olla mahdollisimman paljon paikalla. Twiittauksen määrä meni heti katon läpi #PE10-tägillä, kun tapahtuma täytti sosiaalisen median ammattilaisilla. On kiinnostavaa verrata kaikkia näitä eurooppalaisia netti/interaktiivisuus/uusmedia/multimedia/jatkettu maailma/mobiili –produktioita The company P:n osallistumisprojektien kanssa.

Nyt takaisin konferenssiin ja odottamaan lauantaita… Sillä välin kannattaa katsoa Baabelin metsä täällä! (Tai odottakaa festivaalia joka näyttää sen, kuten Kettupäiviä Helsingissä.)

Jeesus-tutkimusta #6: Waiting For Armageddon (dokumenttielokuva, 2010)

Katsoin hiljattain pari dokumenttia Yhdysvaltain kristityistä fundamentalisteista. Niistä ensimmäinen oli tänä vuonna ilmestynyt Waiting For Armageddon, joka seuraa born again –seurakunnan matkaa Israeliin valmistautumaan lopun aikoihin. Kaikki vakuuttavat, että uskovat Ilmestyskirjan tapahtumien käyvän toteen vielä omana elinaikanaan. Teini-ikäinen tyttö harmittelee sitä, että on vähän epäreilua, kun hän ei ehdi saada omaa perhettä ennen kuin maailma loppuu.

Sekä elokuvan että katsojan asenne on hieman ylimielinen näitä kiihkoilijoita kohtaan, mutta toisaalta heidän ajatusmaailmaansa on kiehtovaa tutustua. Kaikki ovat innostuneita sodasta ja lopun aikojen taisteluista, ja tuntuvat muutenkin kannattavan sotimista. Povattu Antikristus sen sijaan on karismaattinen rauhan mies, joka tulee pakottamaan Israelin rauhaan arabien kanssa.

Hyvisten puolella ovat vain born again –kristityt, muut kristityt ovat samaa sakkia muslimien, hindujen ja ateistien kanssa. Toisaalta, kristityillä ja Israelilla on yhteinen vihollinen: muslimit. ”We’re fighting what is behind the Muslim people: Satan. Because Satan is actually trying to destroy the Jewish race.”

Mitään suurta dokumenttielokuvan taidetta tässä ei olla saatu aikaan, mutta amerikkalaisten uskovaisten ja Israelin todellisuuden yhteentörmäys on kiinnostavaa myös visuaalisesti. He käyvät pyhillä paikoilla ja miettivät, käydäänkö lopun ajan taistelu Armageddonin tasangolla vai kokoontuvatko armeijat siellä kenties hyökätäkseen Jerusalemiin.

Elokuvassa on paljon mahtavia lainauksia, kun näiltä apokalyptikoilta kysytään heidän uskomustensa yksityiskohtia. Yksi mies on tehnyt tarkat suunnitelmat, mitä haluaa tehdä, kun Jeesus perustaa maan päälle tuhatvuotisen valtakuntansa: ”I wanna be invited to be one of the ministers in his government. Whether that’s a dog catcher of some town, or the chief of agriculture of this area. So I look forward to it. I look forward to the rapture of the church. I wish it would happen before things get real bad.”

Jerusalemista haastateltavaksi on löydetty myös mainio rabbi, joka dissaa kristinuskoa ja Jeesusta minkä kerkiää: ”Whether there was a historical Jesus or not, our sources indicate he was a witch or a sorceror, a guy who had his eye on the ladies, and not the greatest guy in the world, and we don’t think he’s coming back.”

En tiedä, kuinka suurta osaa Yhdysvaltojen fundamentalisteista juuri tämä sakki edustaa, mutta Yhdysvaltain Israelin-politiikka tiettävästi pohjautuu paljolti juuri näihin Raamatun ennustuksiin. Leffassa kukaan born again –porukasta ei mitenkään kyseenalaista uskoaan tai edes myönnä sitä uskoksi, sillä kysehän on faktoista: ”You have Satan coming down, there’s the Antichrist, and it’s all against the backdrop of history. Of course, this is future history, since God knows the future. He knows it perfectly.”

Dokumentti maalaa ryhmästä hyvän ja kiinnostavan kuvan, ja suosittelen sitä kaikille aiheen ystäville.

Ashterdamissa

Olen tuhkapilven vuoksi jumissa Amsterdamissa vaimoni kanssa. Aurinko paistaa ja koulu maksaa aiheutuvat kulut, joten huonomminkin voisi mennä, mutta monesta kivasta jään paitsikin.

Viikko sitten lensin Lontooseen The company P:n lyhyelle työkeikalle. Heathrow’lta otin keskiviikkoillalla koneen Amsterdamiin, jossa Elina ja minä osallistuimme opintojen puitteissa EU:n Languages Through Lenses –lyhytelokuvaworkshoppiin. Teemme myöhemmin kesällä lyhytelokuvan suunnitelmiemme pohjalta, ja tapasimme ympäri Eurooppaa tulleita tekijöitä, joilla on samat aikeet ja suunnitelmat.

Torstaina tieto tulivuorenpurkauksesta levisi pikkuhiljaa ja perjantaina olikin workshopissa täysi kaaos, kun kaikkien lennot piti sumplia uudelleen. Meidän lentomme oli vasta lauantai-iltana, joten silloin vielä toivottiin, että sille ehkä pääsisi.

Tarkoitukseni oli lähteä Helsingistä sunnuntaiaamuna Turkuun, jossa oli hevimusikaalin treeniviikonloppu, eli aika tiukkaan pakatun aikataulun olin itselleni kehittänyt. Kyllä tällä pakkolomalla oppii jotakin omasta suhteesta sekä lentomatkailuun että kiireeseen.

Sunnuntaina Turussa kuitenkin luettiin kirjoittamani käsikirjoitus 1827 – Infernal Musical –esitykseen, ilmeisesti vielä kutakuinkin lopullisella roolituksella. Siistiä! Näyttelijöiden ja muun työryhmän kommenttien perusteella tekstistä tykättiin ja projekti konkretisoitui tosi paljon itse kullekin. En malta odottaa, että pääsen itse lukuharkkoihin.

Hassua kyllä, mietin tekstiä kirjoittaessani, että saisinko mainittua vuonna 1815 Tyynellämerellä tapahtuneen tulivuorenpurkauksen. Se peitti koko Maapallon pitkään kestäneeseen tuhkapilveen, jonka vuoksi sitä seurasi niin sanottu ”vuosi ilman kesää”. Oli kylmää, sadot menivät pilalle, ihmiset nälkiintyivät, Euroopan suurkaupungeissa oli ruokamellakoita.

Sivuhuomiona neljä kirjailijaa vietti kesälomaa Sveitsissä tuolloin 1816, mutta juuri tämän ”vulkaanisen talven” vuoksi sää oli niin kehno, että he pysyivät sisällä ja päättivät pitää kauhutarinakilpailun. Siitä syntyi Mary Shelleyn Frankenstein – Moderni Prometheus ja John Polidorin esi-Dracula The Vampyre. Eli kaksi populaarikulttuurin keskeistä hahmoa syntyi kesättömän vuoden vuoksi. Samaan kämppään osallistunut Lordi Byron kirjoitti vuodesta vielä apokalyptisen runon Darkness.

Jätin tulivuorivuoden pois musikaalin dialogista, kun ajattelin, että ei kukaan usko tulivuorenpurkauksella voivan olla niin suuria seurauksia. Nyt olen itse jumissa Amsterdamissa, kun Eyjafjallajökull syöksee tuhkaa ilmakehään. Netistä ja puhelimella olen stalkkaillut fiiliksiä… Tässä kuvassa tekstiä luetaan ekan kerran ääneen.

Tänä viikonloppuna puolestaan on Ruotsissa Knutpunkt, jossa olin aikeissa pitää kolme ohjelmanumeroa: Jeesus-aiheisen larpin nimeltä Messias, rituaalityöpajan Erlend Eidsemin kanssa ja esitelmän Martin Elricssonin kanssa. Ensimmäisen peruutin ja kaksi muuta jäävät nyt muiden harteille. Harmittaa, mutta minkäs teet.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähdemme perjantaina yöjunalla Kööpenhaminaan ja vaihdamme siellä tai Malmössä aamulla junaan, joka lähtee Katrineholmiin, lähelle Knutpunktia. Osallistuisimme ’Punktin viimeiseen iltaan ja jatkaisimme sieltä sitten bussilla Tukholmaan ja sunnuntaiyönä lautalla Helsinkiin. Aikamoinen seikkailu.