Archive for tammikuu 2010

h1

Hevimusikaali 1827

tammikuu 22, 2010

Olen pantannut tätä tietoa pitkään, mutta nyt ei enää tarvitse, kun webbisivutkin ovat jo auki…

Vuoden päästä ensi-iltaan tulee käsikirjoittamani hevimusikaali nimeltä 1827. Kyseessä on Turun kulttuuripääkaupunkivuoden eka iso proggis, sen ohjaa näyttelijänä paremmin tunnettu vanha hevimies Juha-Pekka Mikkola ja tuottaa Turun Nuori Teatteri.

Pärekatot roihusivat ja myrsky yllytti liekkejä, kun Turku paloi tuhkaksi vuonna 1827. Järisyttävä ja pohjoismaiden suurin kaupunkipalo osoitti ihmisen pienuuden ja siirsi Suomen kaupallisen, kulttuurisen, akateemisen ja kansainvälisen keskuksen venäläisten hallintokaupunkiin Helsinkiin.

Mistä kaikki sai alkunsa? Onko syy todellakin pahaisessa piika-Mariassa? Onko metsien miehessä Väinössä avain pelastukseen? Onko apua Paavo Ruotsalaisesta, arkkipiispa Tengströmistä tai venäläisistä sotilaista? Löytyykö runoilija Elias Hellmanin ranteesta ruista, vaikka kaikki ympärillä roihuaa ja äitiä on ikävä?

Turkulaisten nuorten äänihuulet ovat kovilla, kun ilmoille kajautetaan ulkomaisen ja kotimaisen heavy metallin infernaalisimpia klassikobiisejä kautta aikain.

Jos esiintyminen kiinnostaa, niin kotisivuilla on ohjeet bändin ja näyttelijäryhmän koe-esiintymisiin…

Nää valokuvat on tiistaisesta kuvaussessiosta teatterilla. Käteni ei ole oikeasti palanut, se on photoshopattu! Tsekatkaa myös kotisivut, ne on aika hienot. (Navigointipalkki tosin katoaa alasivuilla, käyttäkää takaisinpäin-salamaa.)

Mainokset
h1

Parlamentarismin kritiikki

tammikuu 21, 2010

Kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.

Monet poliitikot Jyrki Kataisesta Erkki Tuomiojaan ovat vaatineet presidentin valtaoikeuksien vähentämistä entisestään. He sanovat haluavansa tehdä Suomesta ”parlamentaristisemman” maan. Siitä ei paljon puhuta, mitä tämä parlamentarismi on, ja toimiiko se sitten jotenkin erityisen hyvin. Mielestäni ei toimi, vaan ennen kuin puhutaan presidentti-instituutiosta, olisi syytä korjata parlamentti-instituutio.

Sanaa ”parlamentarismi” käytetään tässä keskustelussa samassa sävyssä kuin sanaa ”demokratia”, sillä se tarkoittaa sitä, että kansa saa päättää. Se on niin monumentaalisen upea juttu, että sitä ei voi mitenkään kritisoida. Se on automaattisesti mahtavaa.

Parlamentarismin vastakohta on heidän puheessaan yksinvaltius, Kekkos-henkinen puolidiktatorisin valtuuksin varustettu kuningaspresidentti. On historiatonta typeryyttä ajatella, että Suomeen ei enää koskaan voisi tulla epädemokraattista ”elinikäistä presidentiä”, mutta on asioiden vääristelyä väittää, että ongelma olisi tuolloin ollut presidentin valtaoikeuksissa. Kekkonen valittiin presidentiksi pari kertaa valitsijamiesjärjestelmällä (ei siis suoralla kansanvaalilla), sitten (kansan valitsemassa) eduskunnassa säädettiin poikkeuslakeja, joilla presidentin valtakautta pidennettiin ja vaalit päätettiin tarpeettomana ohittaa.

Silloin presidentti saattoi erottaa hallituksen ja hajottaa eduskunnan, ja hän myös nimitti hallituksen muodostajan eli pääministerin. Ei enää. Nyt sen sijaan hallituksen voi erottaa vain sen johtaja pääministeri itse, eli hän valvoo itse omaa toimintaansa.

Jos presidentin valtaoikeuksia kasvatettaisiin, se olisi käytännössä pois hallitukselta ja pääministeriltä. Jos presidentin valtaoikeuksia vähennetään, saavat hallitus ja pääministeri niitä lisää. Presidentin vallan karsijat puolustelevat tätä sillä, että kansan valitsema eduskunta saisi lisää valtaa. Käykö näin todella?

Nykyään kansa valitsee presidentin suorilla vaaleilla, joten presidentti on suoraan kansan valitsema. Eduskunta valitaan suhteellisilla ja alueellisilla valueilla, mutta eduskuntaakin voi pitää kutakuinkin kansan valitsemana. (Eduskunnassa on toki vain niitä ehdokkaita, joilla on ollut varaa ostaa mainostilaa ennen vaaleja, mutta jätetään se nyt huomiotta.) Hallitus sen sijaan ei ole kansan valitsema.

Hallituspuolueilla on pieni enemmistö ja yleensä sen muodostajaksi ja pääministeriksi päätyy vaaleissa suurimmaksi päätyneen puolueen puheenjohtaja. Puheenjohtajan eli siis pääministerin on valinnut puoluevaltuusto. Käytännössä kyseessä on siis SDP:n, Kokoomuksen tai Keskustan puheenjohtaja, joka muiden puheenjohtajien kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen ilmoittaa, mitkä puolueet ottaa mukaansa hallitukseen. Eduskunnalla tai presidentillä, saati ”kansalla”, ei ole tässä mitään veto-oikeutta.

Puolueiden puheenjohtajat sumplivat keskenään, mitä ministerisalkkuja annetaan minkäkin puolueen jaettavaksi, mutta sitten puolue jakaa ne keskenään haluamallaan tavalla. Kunkin puolueen eduskuntaryhmä ja puoluehallitus päättävät, keitä puolueen aktiiveja nostetaan ministereiksi. Ministerin ei tarvitse olla kansanedustaja, meppi, kunnanvaltuutettu tai ylipäätään koskaan ollut vaaleissa ehdolla. Mikä tahansa puolue voi nimettää kenet tahansa omalle ministeripaikalleen, joten periaatteessa hallitus saattaa koostua vaikka kokonaan ei-kansanedustajista.

Hallituksen valitsee siis käytännössä muutaman puolueen puoluehallitus, yhteensä alle sata ihmistä. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta, mutta niin kauan kuin maassa on enemmistöhallitus ja puoluekuri säilyy, ei eduskunta voi tehdä muuta kuin hyväksyä hallituksen, hallitusohjelman ja kaikki hallituksen esitykset. Tällöin riittää periaatteessa, että kahdestasadasta kansanedustajasta sata on taivutettu hallituksen (eli hallituspuolueiden puoluehallituksen) linjalle, eivätkä 99 oppositiossa olevaa voi vaikuttaa mihinkään. (Puhemies ei saa äänestää.)

Vain perustuslaillisissa kysymyksissä on oppositiolla teoriassa mahdollisuus vaikuttaa, sillä ne on hyväksyttävä eduskunnassa kahden kolmasosan tai viiden kuudesosan enemmistöllä. Teoriassa, mutta ei välttämättä käytännössä.

Mikä lakimuutos vaatii muutosta perustuslakiin, siitä päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta. Valiokunta koostuu kansanedustajista ja sielläkin hallituspuolueilla on enemmistö, joka tietenkin tukee hallituksen linjaa. Pahimmillaan perustuslakivaliokunta käyttää valtaansa väärin niin, että kun kyseenalainen laki asiantuntijoiden mukaan vaatisi perustuslakimuutosta, valiokunta kuitenkin päättää tätä vastaan, koska muuten laki ei menisi eduskunnassa läpi. (Lex Nokia on tästä yksi esimerkki.)

Suomessa parlamentarismi on siis viime vuosikymmeninä luisunut tarkoittamaan sitä, että hallitus tekee päätökset hallitusohjelman mukaan, ja eduskunnan on ne pakko hyväksyä. Hallitusta tai puoluehallituksia ei ole valittu kansanäänestyksillä, vaan puoluekoneistojen sisällä. Niinpä, kun sanotaan, että halutaan lisätä parlamentarismia, tarkoitetaan todellisuudessa, että halutaan lisätä puoluekoneistojen valtaa.

Jos suomalaisista vaikka puolet olisi puolueaktiiveja, tämä olisi ihan hyväksyttävää. Nyt puolueissa toimii erittäin pieni vähemmistö (noin kuusi prosenttia kansasta on puolueiden jäseniä) ja tämän vähemmistön sisällä vain pieni eliitti pääsee vaikuttamaan puoluehallitukseen (saati että tulisi siihen valituksi). Presidentin valtaoikeuksien karsiminen olisi siis käytännössä siirto kansan valitsemalta päättäjältä puolue-eliitille.

Presidentin valtaoikeuksiin ei ole syytä kajota ennen kuin parlamentarismi on kunnossa.

h1

Pyykkimuisto

tammikuu 8, 2010

Kymmenen vuotta sitten asuin yksiössä Kupittaankadulla Turussa. Siellä oli valtavat kellarikompleksit, joihin kuului pyörävarasto, kanahäkkivarastot, saunatilat sekä tietenkin valtaisa pyykki- ja kuivaustupa. Kuulin hiljattain erittäin byrokraattisesta polettisysteemistä jossain toisessa pyykkituvassa, mutta Kupittaankadulla vaatteiden peseminen perustui täysin luottamukseen.

Seinässä oli lista, johon merkattiin että koska on pyykännyt ja sitten siitä tuli lasku kotiin. Muistaakseni viisi markkaa per koneellinen. Pyykkikone käynnistyi vivusta vääntämällä. Tämän kummempaa valvontaa ei ollut.

Ainoana ongelmana oli, että kellarissa olevaa pyykkikonetta ei ykköskerroksen asukkaiden suojelemiseksi saanut käyttää klo 21 jälkeen, mutta itse olisin tietysti pessyt pyykkiä aina juurikin illalla. Koska asuin ekassa kerroksessa, päätin suoda itselleni luvan myöhäispyykkiin. En kuitenkaan halunnut jäädä kiinni huoltoyhtiölle, joten ovelasti merkkasin itseni muutamaa tuntia aikaisemmalle tyhjälle kohdalle, ettei tulisi sanomista. Eli jos 19-21 välillä kukaan ei ollut pessyt pyykkiä, niin merkkasin oman 21-22 pyykkini kohtaan 19-20. Nerokasta! (Tai niin luulin.)

Kerran tulin yhdentoista jälkeen hakemassa pyykkejä koneestani, mutta ne olikin nostettu viereiselle mattolauteelle ja koneessa oli jonkun toisen pyykit. Märkien vaatteideni päällä oli lappu, jossa luki: ”Jos kerran itsekin pyykkäät täällä ilmaiseksi, niin voisit vaivautua hakemaan pyykkisi ajallaan. T. Toinen salapyykkäri.”

(Tarpeetonta sanoakaan, mutta myös pyykkien kuivaus tapahtui isossa kuivaussalissa, josta aina välillä katoili sattumanvaraisia vaatteita. Ei hienoimpia kylläkään.)

Ja hyvät lukijat, tämä tarina on tosi! En ole miettinyt olisiko se allegoria jostain ajankohtaisesta aiheesta, mutta varmaankin on.

h1

Kalevala-fanit yhtykää

tammikuu 7, 2010

Perustin Kalevalalle faniryhmän Facebookiin. Käsittämätöntä, että moista ei vielä ollut. Liittykäähän!

Testasin samalla myös Wordlea ja tein lyhennelmän Kalevalasta. Paljon esillä olevat sanat ovat isommalla. Aika hyvin kuvastaa teosta. Keskeiset henkilöt ovat isolla, sitten on paljon sanomista ja virkkomista.