h1

Taidealan kannanotto Guggenheimista

marraskuu 30, 2016

Joukko suomalaisia taiteilijoita ja taiteen ammattilaisia on tänään allekirjoittanut seuraavan kannanoton koskien Guggenheim-museota:

*

Me taiteilijat ja taiteen ammattilaiset emme hyväksy Guggenheim-säätiön rahoittamista verorahoilla, kun samaan aikaan Suomen omilta museoilta leikataan rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.

Olemme kuitenkin ilahtuneita monien varakkaiden henkilöiden kiinnostuksesta designia ja arkkitehtuuria kohtaan ja toivomme, että tämä näkyy myös heidän suhtautumisessaan suomalaisia muotoilijoita, arkkitehtejä ja museoita kohtaan.

Guggenheimin toivotamme tervetulleeksi yksityisellä rahalla rakennettuna ja ylläpidettynä.

Allekirjoittajat:

Mike Pohjola, kirjailija
Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja
Selma Vilhunen, elokuvaohjaaja
Jukka Viikilä, kirjailija
Riikka Pelo, kirjailija
Juho Kuosmanen, elokuvaohjaaja
Ilona Anhava, galleristi
Martti Anhava, kirjailija, suomentaja, toimittaja
Sakari Kannosto, kuvanveistäjä
Miia Tervo, elokuvaohjaaja
Johanna Sinisalo, kirjailija
Ville Ropponen, esseisti, tietokirjailija
Aarne Tapola, elokuvaaja
Reetta Neittaanmäki, animaatiotaiteilija
Ilmari Arnkil, Kino Sherylin toimitusjohtaja, videotaiteilija
Kiba Lumberg, kuvataiteilija, kirjailija
Milla Martikainen, skenografi
Kati Raatikainen, koreografi
Pilvari Pirtola, kuvataiteilija
Petra Vehviläinen, teatteriohjaaja
Heinäsirkka, muusikko-räppäri
Sami Henrik Haapala, näyttelijä, tanssija, tohtorikoulutettava
Kasperi Mäki-Reinikka, mediataiteilija
Jarmo Kiuru, elokuvaaja
Rita Paqvalén, toiminnanjohtaja
Nina Jatuli, vaatesuunnittelija
Annamari Vänskä, taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkija
Merja Puustinen, kuvataiteilija, mediataiteilija
Tarja Nurmi, arkkitehti
Kati Åberg, mediataiteilija
Marja-Terttu Kivirinta, taidekriitikko, taidehistorioitsija
Sinna Virtanen, käsikirjoittaja, ohjaaja, dramaturgi
Hanna Järvinen, kriitikko
Aino-Maija Kaila, museonhoitaja
Kaisu Koivisto, taiteilija
Minerva Keltanen, Kansallismuseon näyttelypäällikkö
Kaarina Kuusisto-Lukkari, kuvataiteilija
Mervi Saarenmaa, kulttuurialan työntekijä
Kimmo Modig, taiteilija
Kari Soinio, valokuvataiteilija
Leena-Maija Rossi, tutkija
Monika Fagerholm, kirjailija
Pertti Jarla, sarjakuvataiteilija
Anna Paavilainen, näyttelijä, ohjaaja
Paleface, räppäri
Susanna Kuparinen, teatteriohjaaja
Taina Riikonen, äänitaiteilija
Antti Reini, näyttelijä
Pekka Aikio, äänisuunnittelija
Janos Honkonen, kirjailija ja käsikirjoittaja
Marja Pyykkö, elokuvaohjaaja
Tero-Pekka Henell, säveltäjä
Julius Jääskeläinen, arkkitehti
Ari Wirta, ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä
Susanna Vuorio, taidemaalari
Atte Timonen, piirtäjä, käsikirjoittaja, elokuvakriitikko
Roi Vaara, taiteilija
Okko Leo, näytelmäkirjailija, dramaturgi
Elena Näsänen, taiteilija
Marikki Hakola, mediataiteilija, ohjaaja
Eija Niskanen, Suomi-Japani -elokuvakoordinaattori
Vihtori Rämä, teatteriohjaaja
Iina Hänninen, ohjaaja, käsikirjoittaja
Josefina Turunen, monitoimitaiteilija
Marja Helander, kuvataiteilija
Jarno Elonen, elokuvaohjaaja
Neil Hardwick, ohjaaja
JD Sorvari, pelikäsikirjoittaja
Lija Fischer, teatteriohjaaja
Ushma Karnani, näyttelijä
Artemis Kelosaari, kirjailija, kriitikko
Jenni Toivoniemi, käsikirjoittaja, ohjaaja
Mikko Lipiäinen, kuvataiteilija
Maija Nurmio, tanssitaiteilija
Heli Tamminen, käsikirjoittaja
Reetta Aalto, elokuvaohjaaja
Chrzu Lindström, elokuvaohjaaja
Rebecca Viitala, näyttelijä
Otso Kantokorpi, taidekriitikko
Elina Merenmies, taidemaalari
Matti Karttunen, museotoimenjohtaja
Pilvi Takala, taiteilija
Toni Kitti, valokuvataiteilija
Ari Saarto, valokuvataiteilija
Tomi Humalisto, valosuunnittelija
Katariina Hillo, kuvataiteilija
Jaana Kokko, taiteilija
Jaakko Heikkilä, valokuvataiteilija
Gary Wornell, valokuvataiteilija
Felicia Honkasalo, kuvataiteilija
Perttu Saksa, valokuvataiteilija
Teemu Mäki, taiteilija, kirjailija, ohjaaja, kuvataiteen tohtori
Aki Haarala, muusikko
Einari Paakkanen, elokuvaohjaaja
Hedda Liukkala, sirkustaiteilija
Paula Noronen, kirjailija
Tuukka Nikkilä, äänisuunnittelija
Hanna Backända, Public Relations
Teemu Loikas, lavastaja
Niko Roivainen, valosuunnittelija
Paavo Halonen, kuvataiteilija
Kati Simonen, kuvataiteilija
Minna Mirha, käsikirjoittaja
Jonna Lylykangas, kuvittaja
Alexey Lungu, Motion Graphics Artist
Pekka Niskanen, videotaiteilija
Ville Lepistö, tuottaja
Elli Toivoniemi, elokuvatuottaja, ohjaaja
Elina Loisa, kirjailija
Mikael Kinanen, kuvataiteilija
Laura Haapakangas, pukusuunnittelija, lavastaja
Kirsi Reinola, käsikirjoittaja, toiminnanjohtaja
Carina Nyman, vaatesuunnittelija
Konsta Sohlberg, elokuvaaja F.S.C.
Ninni Heiniö, tuottaja
Jenni Kokander, näyttelijä
Tommi Kinnunen, opettaja, kirjailija
Elina Pohjola, elokuvatuottaja
Anna Nummi, kuvataiteilija
Susanna Airaksinen, teatteriohjaaja
Oona Loman, graafinen suunnittelija
Elina Minn, esitys- ja kuvataiteilija
Helena Haaparanta, muusikko, tuottaja, laulunopettaja, ääninäyttelijä
Pietari Koskinen, äänisuunnittelija, professori
Erika Erre, taiteilija
Jaakko Rustanius, taidemaalari
Urho Kähkönen, kuvataiteilija
Minna Jatkola, kuvataiteilija, maalaustaiteen opettaja
Cecilia Paul, näyttelijä
Anu Partanen, suomentaja
Ville Keynäs, suomentaja
Sami Kukka, laulaja-lauluntekijä
Juha Vaurio, muotoilija
Ahti Pitkänen, taidemaalari
Merja Kupiainen, tekstiilitaiteilija
Taisto Oksanen, näyttelijä
Heikki Korkalainen, muusikko
Kalle Mustonen, kuvanveistäjä
Hanna Appel, tanssija
Krista Petäjäjärvi, performanssitaiteilija
Vili Laitinen, äänisuunnittelija
Lauri Eriksson, valokuvaaja
Ahmed Al-Nawas, taidekuraattori
Egle Oddo, taiteilija
Tanja Koponen, kuvataiteilija
Vesa Kataisto, kustannustoimittaja
Antti Väre, näyttelijä
Joonas Suominen, näyttelijä, ohjaaja
Hanna Holopainen, kuvataiteilija
Myrsky Rönkä, sirkustaiteilija
Marianne Mäkelä, elokuvatuottaja
Juho Sarno, sirkustaiteilija
Kati Kärkkäinen, kuva-artesaani
Netta Lepistö, sirkustaiteilija
Sanna Halme, kuvataiteilija, skenografi
Keijo Ahlqvist, sarjakuvataiteilija
Eero Siren, dramaturgi, näyttelijä
Ossi Valpio, muusikko
Raisa Kekarainen, tanssija, tanssinopettaja, koreografi
Terhi Laitinen, kirjallisuuskriitikko, tietokirjailija
Viva Granlund, kuvataiteilija
Jari-Jukka Annala, muusiko, musiikkiterapeutti
Sivi Valima, kuvataiteilija
Leena Havukainen af Hällström, teatteriohjaaja
Panos Balomenos, kuvataiteilija
Annika Dahlsten, kuvataiteilija
Katri Suonio, kuvataideopettaja
Jukka-Pekka Kervinen, säveltäjä
Linda Latokartano, teatteriopettaja
Birgit Aittakumpu, teatterituottaja
Janne Kuusi, kirjailija, elokuvaohjaaja
Marja Niskanen, tuottaja
Janne Jankeri, äänisuunnittelija
Sanna Halme, kuvataiteilija, skenografi
Heli Heinäaho, museonjohtaja
Inger-Mari Aikio, runoilija, ohjaaja, tuottaja, kääntäjä
Sinikka Mokkila, näyttelijä
Pekka Niemi, musiikkiopiston rehtori
Terhi Laitinen, kirjallisuuskriitikko, tietokirjailija
Hanna Vähälä, vapaa taiteilija
Virpi Pajula, proviisori
Mikael Gustafsson, elokuvaaja
Riina Björkbacka, näyttelijä
Katariina Lume, lavastaja
Esko T. Koiranen, avustaja
Heidi Korhonen, teatteriopettaja
Janne Kristian Raunio, taiteilija

*

Lisää allekirjoituksia voi lähettää kommentteina tähän blogaukseen tai suoraan Mike Pohjolalle.

h1

Mike Pohjola Helsingin valtuustoon

marraskuu 23, 2016

Kun koko maailma sulkeutuu pimeyteen, meidän on rakennettava majakka.

Haluan rakentaa kanssasi Helsingistä sellaisen majakan, joka näyttää Suomelle, Euroopalle ja maailmalle valoa ja oikean tien.
Haluan rakentaa reilun, oikeudenmukaisen Helsingin, jossa kaikilla on hyvä olla.

Reilu Helsinki
– on hiilineutraali
– on Reilun Kaupan kaupunki
– pitää huolta nuorista ja vanhoista
– ei tuhoa luontoa asuntojen tieltä
– rakentaa asukkaita kuunnellen
– tarjoaa maksuttoman joukkoliikenteen
– hoitaa terveyttä ja hyvinvointia lähellä ja hyvin
– toimii esimerkkinä muille

Tätä majakkaa aletaan rakentaa nyt! Olen ehdolla kuntavaaleissa Vasemmiston listalta, sillä haluan toteuttaa tämän vision. Jos haluat auttaa, niin jaa tämä status tai kommentoi alle. Ehdota parannuksia tai ilmoittaudu tukiryhmään!

Millainen on sinun Reilu Helsinkisi?

vaali_fb_kuva2

h1

Guggenheimin kävijäarvailut

marraskuu 23, 2016

New Yorkin Guggenheim-museossa vieraili vuonna 2013 ennätykselliset 1,2 miljoonaa ihmistä. Koko kaupungissa kävi tuona vuonna 54,3 miljoonaa. Heistä siis peräti 2,2% kävi museossa! Upea luku.

Helsingissä käy vuosittain 3-3,5 miljoonaa matkailijaa. Helsingin kaupunginhallitus suosittaa tännekin Guggenheim-museon rakentamista, sillä heistä 550 000 tulisi käymään museossa. Siis jopa 15,7% tai huonona matkailuvuonna 18,3%!

Helsingin tynkä-Guggenheim olisi siis kaupunkiin tulevien turistien keskuudessa seitsemän kertaa suositumpi kuin New Yorkissa oleva jättimäinen pää-Guggenheim.

550 000 kävijällä Guggenheim olisi suositumpi kuin Korkeasaari, Tuomiokirkko tai Temppeliaukion kirkko, mutta vähemmän suosittu kuin Suomenlinna. Tätä suositumpia ovat vain liikematkailijoiden suosima Messukeskus sekä mahdollisesti Linnanmäki.

Helsingin Guggenheim olisi myös suositumpi kuin Ateneum, Kiasma, ja Amos Anderson yhteensä vuonna 2015. Siitä huolimatta, että suuri osa näiden vierrailijoista oli lapsia ja muita maksuttomia kävijöitä, jotka Guggenheimissa joutuisivat ostamaan lipun.

Vertailun vuoksi todettakoon vielä, että Louvressa käy 28,8% Pariisin matkailijoista. Se on Euroopan suosituin museo.

Ymmärrän kyllä, että jos nämä luvut pitäisivät paikkansa, Helsingin Guggenheim olisi niin mieletön attraktio, että se olisi suorastaan pakko rakentaa! Valitettavasti luvuissa on kyse enemmänkin lobbareiden haaveilusta kuin asiantuntijoiden ennusteista.

h1

Fossiilipohatat varautuvat ilmastonmuutokseen, varaudutaan mekin

marraskuu 19, 2016

Mike Pohjolan puhe puoluevaltuustossa 19.11.2016

screen-shot-2016-11-19-at-15-05-40Hyvät kaverit,

”Maailma muuttuu, Eskoseni.”

Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on jo aiheuttanut tsunameita, kuivuuksia ja muita sääilmiöitä ympäri maailmaa. Suomessakin rikotaan sääennätyksiä sekä kylmässä että kuumassa. Syyriassa kuivuudet ovat aiheuttaneet muuttoliikkeitä, jotka johtivat tuhoiseen sisällissotaan ja lopulta miljooniin pakolaisiin.

Tämä on vasta alkua.

Nykyisillä ilmastosopimuksilla jatkamme ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilipäästöjen lisäämistä vielä toistakymmentä vuotta. Sen jälkeen niitä aletaan hillitä, mutta aivan liian vähän.

Ainoa toivo ilmastonmuutoksen estämiselle poliittisin keinoin olisi maailmanlaajuinen talouisjärjestelmän, yhteiskunnan ja kulttuurin muutos kohti hiilipihiä, kestävää elämäntapaa. Aikaa on pari vuotta. Kuulostaako todennäköiseltä? Ei minustakaan.

Sanotaan optimistisesti, että tämän todennäköisyys voisi olla 15-20%.

Nyt vietetään kansallista Peliviikkoa. Tuo prosenttiluku tarkoittaisi siis sitä, että Maapallo heittää arpakuutiota ja saa kutosen.

Yksi pahimmista ilmastonmuutoksen mahdollisista seurauksesta olisi, että napajäiden sulaessa merenpinnat nousevat viisi metriä tai enemmänkin. Rannikkokaupungit, kuten Helsinki, Turku, Pori, Vaasa ja Oulu tuhoutuisivat. Rannikolla olevat ydinvoimalat, eli kaikki ydinvoimalamme, muuttuisivat käyttökelvottomiksi. Saarivaltiot hukkuisivat. Tsunamit lisääntyisivät entisestään. Ilmastopakolaisten määrä nousisi satoihin miljooniin.

Tämän todennäköisyys ennen kuin minä olen eläkeiässä on noin 20%. Sanotaan, että näin käy, jos heitämme nopalla ykkösen.

Vomme tietysti toivoa, että ilmastonmuutos pysähtyy nykyiseen, jo pahaan tilanteeseensa. Sanotaan, että se olisi nopealla vitonen. Ilmastopakolaisia tulisi muutama kymmenen miljoonaa.

Entäs, jos Maapallo heittää nopalla 2, 3 tai 4? Ilmastonmuutos pahenee, merenpinnat nousevat pari metriä, ilmastopakolaisia on 40-100 miljoonaa. Tämän todennäköisyys olisi siis noin fifty/fifty.

Samalla, kun yritämme pelastaa maailmaa, meidän pitäisi varautua siihen, että se tuhoutuu.

Olin Sitran turvallisuusseminaarissa toissavuonna. Siellä ruotsalainen professori esitti vastaavia madonlukuja. Hänen mukaansa yhteiskunnan rakenteet, kuten demokratia ja poliisilaitos, romahtavat ilmastonmuutoksen seurauksena.

Kysyin, että jos miljardööri kuulee tämän, eikö hän silloin toteaisi, että hän ei voi enää luottaa siihen, että valtio huolehtii omaisuuden periytymisestä hänen lapsilleen. Hänen on itse pidettävä siitä huolta. Professorin mukaan asia on juuri näin, ja jokainen rikas industrialisti kyllä tietää nämä samat riskianalyysit ja todennäköisyydet.

Me tiedämme, että ilmastonmuutos on paha uhka ja sen tietävät myös Donald Trump, Juha Sipilä ja muut fossiilipohatat. Fossiilipohatat, jotka julkisesti kiistävät ilmastonmuutoksen tai estävät työn sen pysäyttämiseksi.

Nämä fossiilipohatat ovat rikastuneet ilmaston tuhoamiselle ja rikastuvat sillä edelleen. Mutta yksityisyydessän he tietävät kyllä, että maailmalle käy huonosti. He ovat jo hyväksyneet sen, että kun maailma heittää noppaa, siitä tulee 1, 2, 3, 4 tai 5. Siitä ei tule kutosta.

Samaan aikaan, kun he pumppaavat keskiluokan ja köyhien rahoja taskuihinsa, tyhjentävät maaperää luonnonvaroista ja vaikeuttavat ilmastonmuutoksen pysäyttämistä, nämä fossiilipohatat sijoittavat yksityisarmeijoihin, kelluviin keinosaariin, linnoitettuihin korkean paikan tontteihin ja keinoihin paeta tuhoamistaan valtioista oman lähipiirinsä kanssa.

Tästä on kyse, kun Shell yrittää porata öljyä Jäämerellä. Tästä on kyse TTIP:ssä. Tästä on kyse Donald Trumpissa, Vladimir Putinissa ja Juha Sipilässä. Tästä on kyse silloin, kun leikataan köyhiltä, koulutuksesta ja terveydestä, ja annetaan rikkaille. Tästä on kyse Talvivaarassa.

Fossiilipohatat tietävät tämän. He myös varautuvat katastrofiin.

Meidänkin täytyy tiedostaa tämä. Meidänkin on varauduttava katastrofiin. Me voimme ja meidän täytyy myös yrittää estää katastrofi ja estää fossiilipohattojen aiheuttama ilmastonmuutos. Jos emme siinä onnistu, meidän on kysyttävä, että kun ilmastonmuutos on tapahtunut, millaisen paremman maailman voimme silloin rakentaa. Vasemmistoa ja oikeudenmukaisuutta tarvitaan silloinkin.

Kiitos.

Mike Pohjola on Vasemmiston kuntavaaliehdokas Helsingissä.

h1

Tummaihoisena Turun palossa

lokakuu 28, 2016
Rosa Parks oli "mustien vapausliikkeen äiti", joka legendaarisesti kieltäytyi menemästä bussin taakse mustien istuimille. Tämän seurauksena hänet pidätettiin, mutta vaatimus mustien kansalaisoikeuksille räjähti koko kansakunnan tietoisuuteen.

Rosa Parks oli ”mustien vapausliikkeen äiti”, joka legendaarisesti kieltäytyi menemästä bussin taakse mustien istuimille. Tämän seurauksena hänet pidätettiin, mutta vaatimus mustien kansalaisoikeuksille räjähti koko kansakunnan tietoisuuteen.

Nyt vietetään Yhdysvalloissa Black History Monthia – kuukautta, jolloin korostetaan tummaihoisten vaikutusta USA:n historiaan. Tämä puoli on perinteisesti jätetty sivuun, kun valkoiset mieshistorioitsijat ovat kertoneet lähinnä valkoisten miesten saavutuksista. Sama ongelma on Suomessakin.

En tiedä, kuka oli ensimmäinen tummaihoinen Suomessa, mutta yksi kiinnostava tapaus on Turussa palon aikaan asunut Juan Pereira tai suomenruotsalaisittain John Perella. Aikalaiset kutsuivat häntä myös Pepeksi.

Pepe oli syntynyt Brasiliassa 24.6.1798 ja aikalaislähteissä häntä kutsutaan neutraaliksi ”mulattineekeriksi” ja – syyttävästi – roomaalaiskatoliseksi. Juan Pereira saapui Turkuun Tukholmasta 1821 salaneuvos von Troilin kamaripalvelijana ja yleni hovimestariksi asti. Von Troil piti hoviaan Brinkkalan talossa, eli Pepe oli todellakin Turussa vieläkin seisovan Brinkkalan talon hovimestari 1820-luvulla, kuten kirjassanikin kerron.

Vuonna 1823 perustettiin Turun Säästöpankki ja Pereira oli kassan 23. asiakas. Hän avasi tilin tallettamalla 140 ruplaa, mikä ei ollut mikään pieni summa.

Pereira meni kihloihin itseään viisitoista vuotta vanhemman kollegan Christina Wikholmin kanssa ja 1824 heille syntyi tytär Maria Theresia.

Pereira ei ollut tuolloin enää enää töissä von Troililla ja anoi Turun maistraatilta lupaa perustaa ”liköörikamari”, siis baari. Lupaa ei kuitenkaan heltynyt, ainakin nimellisesti sen vuoksi, että kaupungissa oli juottoloita jo riittämiin. Lieneekö epäilyttävä katolisuus vaikuttanut myös?

Luvan ruveta trahtööriksi eli ravintoloitsijaksi Pepe kuitenkin sai ja perusti Christina Wiklundin nykyisen Uudenmaankadun ja Vähä-Hämeenkadun kulman tienoolla ravintolan.

John Perella yrittää myydä hovimestarin univormuaan sanomalehti-ilmoituksella. Hän ehdottaa, että sitä voi käyttää esimerkiksi naamiaisissa. Lehtileike Åbo TIdningarista n:o 13, joka ilmestyi 16.2.1815.

John Perella yrittää myydä hovimestarin univormuaan sanomalehti-ilmoituksella. Hän ehdottaa, että sitä voi käyttää esimerkiksi naamiaisissa.
Lehtileike Åbo TIdningarista n:o 13, joka ilmestyi 16.2.1815.

Ruokala ei menestynyt, joten Juan Pereira jätti liikeyrityksen kihlatulleen, ja lähti itse kaupungista. Perimätiedon mukaan hän vaikutti sen jälkeen Taivassalon Kahiluodossa, joka kuului Pepen entisille työnantajille von Troileille.

(Turun palossa kertovassa romaanissani 1827 Pepe on jälleen Brinkkalan talon hovimestari, ja hän on aiemmin seurustellut mamselli Lisbeth Hellmanin kanssa.)

Mike Pohjola

PS. Suuri kiitos Jouni Elomaalle, joka auttoi Pepen taustojen selvittämisessä.

Turku paloi 1827. Samana vuonna pastori Peter Williams, Jr. perusti ensimmäisen amerikkalaisen mustien sanomalehden. Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa vasta 1865.

Turku paloi 1827. Samana vuonna pastori Peter Williams, Jr. perusti ensimmäisen amerikkalaisen mustien sanomalehden. Orjuus lakkautettiin Yhdysvalloissa vasta 1865.

h1

Tämä taika suojelee sinua pelleiltä ja pelolta

lokakuu 21, 2016

img_0818Pellepelko leviää Suomessa ja maailmalla. Harva on nähnyt pelottavia pellejä, mutta tosi moni on lukenut niistä, jakanut uutisia niistä tai jutellut niistä koulun pihalla. Pelko siis leviää vaikka pellejä ei ole.

Pelko pohjautuu omaan mielikuvitukseen. Siksi se onkin niin pelottavaa.

Mielikuvitusta ei ole helppoa ohjailla, mutta se on mahdollista. Pellet pystyivät siihen. Minäkin pystyn siihen. Ja nyt opetan, miten sinäkin pystyt siihen.

Tämä on taika, jolla voit suojautua pelolta. Pelleillä ei ole pahaa voimaa, mutta pellepelossa on. Tällä taialla pellepelon voima vähenee. Aina, kun kuulet jotain pellepelottelua, kerro sinä tästä taista, niin pellepelko menettää voimaansa.

Taika pellepelkoa vastaan

img_0819

Mieti, miten pelle pesee hampaansa. Mieti palaako pelle kesällä, kun sen iho on niin vaalea. Mieti, jos ötökkä lentää pellen silmään, miten se ottaa sitä pois sieltä. Sitten mieti, kauanko pelle käyttää aikaa kamman ja hiuslakan kanssa laittaakseen tukkansa ennen kuin lähtee ulos.

Hinkkaa oikean kätesi etusormella hampaitasi, kuin se olisi hammasharja. Samaan aikaan hiero otsaasi vasemmalla kädellä, kuin levittäisit aurinkovoidetta. Sen jälkeen räpyttele silmiäsi ja ota oikealla kädelläsi ”itikkaa” pois silmästä. Ja vasemmalla kädellä pörrötä tukkaasi.

Sano ääneen:

Pelle pesee hampaitaan,
iho palaa rannalla.
Pellen silmää kirvelee,
laittaa tukkaa kammalla.

Pellit kii, pellit kii. Pelleiltä pellit kii.
Pellit kii, pellit kii. Pelolta pellit kii. 
Pillit pussiin, pelit poikki, pellit, pellit kii.

Joka kerta, kun teet tämän, pellepelko menettää voimaansa. Ja muistat, kuinka pöljiä pellet ja niitä esittävät ihmiset oikeasti ovat. Jos vielä pelottaa, tee taika uudestaan. Pelon voima vähenee joka kerta.

(Taian tekeminen voi tuntua hassulta tai pöljältä, mutta se kuuluu asiaan. Jos nolottaa, ei pelota. Ja jos taiat olisivat ihan tavallisia juttuja, niin kaikkihan tekisivät niitä koko ajan.)

img_0820

Aikuisille

Ja hei aikuiset! Aina, kun jaatte uutisen pellestä, annatta pellepelolle vähän lisää voimaa. Jakakaa mieluummin tämä taika, niin vähennätte pellepelon voimaa.

Ai mistä minä tiedän, että tämä toimii? Olen koko ikäni tutkinut mielikuvitusta ja sen voimaa, ja oppinut paljon sellaista, mitä pidetään yliluonnollisena. Yleensä käytän näitä taitojani tarinankerrontaan. Nyt käytän niitä taistelemaan mielikuvituksessamme eläviä pahiksia vastaan. Mielikuvituksellamme riittää voimaa myös niiden pahisten voittamiseen.

h1

Kirja ei ole vain kirjailijan tekemä

lokakuu 10, 2016

Turun palosta kertova romaanini 1827 on saanut erinomaiset arvostelut ja tosi paljon näkyvyyttä. Kaikissa lehtijutuissa sun muissa aina korostetaan, että ooh, tässä visionäärinen legendaarinen kirjailija on silkkaa nerouttaan uudistanut historiallista romaania tai jotain. Ihan yksin!

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

Se ei pidä paikkaansa. Kirjan tekemisessä on auttanut tosi moni ihminen. Itse tekstiä on hiottu erittäin pitkään kustannustoimittaja Salla Pullin kanssa. Siis tyyliin viisi vuotta. Ilman hänen tarkkaavaisuuttaan, olisi jo neljä vuotta sitten julkaistu aivan keskeneräinen kirjantekele nimeltä ”1827 Inferno”. Onneksi ei julkaistu. Sen jälkeen on hiottu henkilöiden kutsumanimiä ja tekstin jakoa lukuihin ja murteiden oikeakielisyyttä ja rytmiä ja tyyliä ja pilkkuja ja vaikka mitä. Kiitos, Salla!

Kustantamossa ja sen liepeillä on myös moni muu ihminen auttanut kirjan tekemisessä. Tuomo Parikka on taittanut kirjan ja luonut siihen kannen. Anton Sucksdorff on ottanut kirjailijavalokuvan. Jani Blommendahl on järjestänyt kirjan painoon. Katja Leino ja Minttu Nikkilä ovat pitäneet huolta, että myös media huomioi kirjan olemassaolon – ja sen se todella on tehnyt! Laura Lyytinen, Inkeri Penttinen ja Rita Miettinen ovat selittäneet kirjakaupoille, miksi kukaan haluaisi ostaa Turun historiasta kertovaa romaania. Susanna Jussila on pitänyt pyörät pyörimässä kustantamossa. Mikko Meronen ja Anna Baijars ovat johtaneet koko laitosta tänä aikana.

Sitten on kirjapaino Bookwell Porvoossa, jossa PDF-tiedosto muuttuu paperiksi ja musteeksi. Siellä on töissä latojia, kirjapainajia, trukkikuskeja, laaduntarkkailijoita ja vaikka mitä. Olin seuraamassa siellä edellisen romaanini painoa ja sain nähdä nämä kovan luokan duunarit työn touhussa. Isot koneet imevät musteen, punavärin ja metallipantonen, siirtävät sen painolaatalle, iskevät paperiin, leikkaavat paperin, taittavat paperin vihoiksi, sitovat vihot kirjoiksi, leikkaavat reunat suoriksi, liittävät kannet päälle ja pakkaavat valmiit kirjat laatikoihin.

Sen jälkeen Kirjavälityksen kuskit ajavat kirjat kauppoihin ja kirjastoihin, kirjakauppojen myyjät laittavat ne esille ja myyvät niitä, kirjastonhoitajat vinkkaavat teosta kävijöille, kriitikot arvostelevat sen, toimittajat kirjoittavat juttuja (joissa keskitytään kirjailijoihin), tapahtumajärjestäjät kutsuvat kirjailijan kertomaan teoksestaan, ja toivottavasti lukijat vielä lukevatkin sen kirjan.

Lisäksi olen saanut korvaamatonta apua historiantutkijoilta, kavereilta, kollegoilta, perheeltä, museoihmisiltä, matkaoppailta, murretutkijoilta, arkistonhoitajilta ja monelta muulta, kun olen tehnyt taustatutkimusta kirjaani varten.

Kaiken päälle on vielä iso liuta äidinkielenopettajia, lehtoreita, professoreita, apurahalautakuntien jäseniä, poliitikkoja, virkailijoita, sun muuta, jotka mahdollistavat tämän kaiken, ja jotka pitävät pienen kielialueen omaa ja omaleimaista kirjallisuutta tärkeänä.

Elokuvissa ja näytelmissä ja sanomalehdessä ja roolipeleissä ja melkein missä vaan muussa ilmaisumuodossa nämä tekijät ovat näkyvillä käsiohjelmassa tai lopputeksteissä tai tekijälaatikossa. Kirjassa ei koskaan. Kirjailija saa itse laittaa ne kiitoksiin, jos haluaa.

En ymmärrä alkuunkaan, miksi näin on. Suomalaista kirjallisuutta eivät tee vain kirjailijat. Sitä teemme me kaikki!

Myös lukijat. Kiitos teillekin! Ja hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää.