Archive for huhtikuu 2008

h1

Motherland 25.-27.4.2008

28 huhtikuun, 2008

Terveisiä Neuvostoliitosta!

Vuoden 1964 Tynkä-Neuvostoliitto oli pulassa, sillä natsit olivat rökittäneet sen pahasti suuressa isänmaallisessa sodassa ja viimeinen toivo oli salamyhkäinen sotilaskoulutusleiri Anastasia. Kyseessä oli Motherland-larppi, joka pelattiin viime viikonloppuna Roskildessa.

Read the rest of this entry ?

h1

Toinenkin

22 huhtikuun, 2008

Heiccu bongasi, että Sanaleikkikirjankin kansikuva on julkaistu:

Kannesta paljastuukin, että onnistuin houkuttelemaan esipuheen sanaleikkiveteraani Simo Frangénilta!

h1

Kadonneiden kyynelten kansikuva!

21 huhtikuun, 2008

Viimeinkin Gummerus antaa julkaista tämän, eli fantasiaromaanini kansikuvan. Klikkaa isommaksi:

Samalla sivulla on myös kirjan takakansiteksti sekä esittely allekirjoittaneesta. Mukana jälleen myös goottiherutusta:

Oma versioni takakansitekstistä olisi kutakuinkin ”Elsa Beskow goes punk”, mutta voi olla, että sitten kukaan ei ostaisi kirjaa 🙂

h1

02:37 Sinebrychoffin puistossa

16 huhtikuun, 2008

Ystäväni Juhana Pettersson teki erinomaisen lyhytelokuvan, jossa esittämäni haastattelija tekee tutkivaa journalismia Suomen tulevaisuudesta:

h1

Cannes #3

9 huhtikuun, 2008

Aika hienoa oli kyllä gaalassa. Punaisella matolla siemailtiin samppanjaa salamavalojen loisteessa ja juteltiin Stormbringer-roolipelin uuden version magiasäännöistä ruotsiksi ja englanniksi. Toivottiin vaan, että lehdistö ei tajua, millaisten nörttien kanssa ovat tekemisissä 🙂

Tänään on aikamoinen samppanjakrapula, mutta puhdas hybris pitää meidät jaloillamme. Tässä Sanningen om Marikan englanninkielinen show reel, josta saanee aika hyvän käsityksen itse tuotannosta.

Kirjoitan tätä osallistujille varatussa isossa kokous- ja nettitilassa. Vieressäni istuu pornotähden näköinen nainen, joka on tv-ohjelmien ja -konseptien ostaja. Hän kysyi, tiedänkö mistä saisi kokkelia. (En tiennyt, mutta jaoin kuulemani huhut kannabiskauppiaan sijainnista.) Sitten mimmi kertoi piipahtaneensa illalla Monacossa bilettämässä. Melkoinen lifestyle, mutta ei taida mimmi tietää mitään roolipelien magiasysteemeistä.

h1

Cannes #2

9 huhtikuun, 2008

Emmy press release.

h1

Cannes #1

8 huhtikuun, 2008

Cannesissa on parhaillaan käynnissä MIPTV-konferenssi-festivaali-eventti, eli olennaisesti hirveästi mediaihmisiä myymässä ja ostamassa televisio-ohjelmia ja ohjelmaformaatteja, sekä juhlimassa. Christopher Sandberg, Martin Ericsson ja mina olemme täällä Company P:n edustajina olennaisesti tapaamassa mahdollisia yhteistyökumppaneita ja juhlimassa.

Koska täällä on paikalla lähinnä bisnestyyppejä (siis tuottajia, markkinoijia, ohjelmapäällikköjä yms.) pitkätukkaiset nuoret miehet erottuvat edukseen. Samasta syystä varsinaisia hengenheimolaisia ei ole juurikaan tarjolla, mutta ihan hauskaa täällä silti on ollut. Palmuja, hiekkarantaa, teemakokkareita, hyvää ruokaa, Välimeri…

Varsinainen pääsyymme täällä oloon on tänäiltana oleva Interactive Emmy Gala, jossa olemme ehdolla Best Interactive Tv Service –osastossa. Oletan, että olemme liian kummallisia, mutta toisaalta SVT:n tekemä show reel on aika lähestyttävä. Siinä joku brittinainen selittää hitaasti ja ilmeikkäästi, mistä on kyse.

Itse palkintopatsaat ovat muuten kuulemma jääneet tulliin…

h1

Runokeikkoja keväällä

6 huhtikuun, 2008

Vedän runoja kevään aikana pariinkin otteeseen.

Nasevasti nimetty Vapaan kulttuurin festivaali autonomisten tilojen puolesta pidetään Turussa 11.-13.4. ja se on osa Turku Euroopan alakulttuuripääkaupungiksi -projektia.

Siellä on multa lauantaina kaksi runosettiä, ensimmäinen otsikolla PUNK klo 16 ja toinen otsikolla HEVI klo 2130. Muussa ohjelmassa nukketeatteria, räppiä, elokuvia, performanssia, vasemmistokuoroa, bändejä ynnä muuta mukavaa. Eventti pidetään tuoreeltaan vallatussa talossa, jonka sijainti ei ole vielä julkista.

Toinen, hivenen perinteisempi konteksti on vasemmistolaisen taiteilijayhdistys Kiilan kulttuuriklubi 6.5. Libertéssä Helsingin Kalliossa. Muusta ohjelmasta tiedossa elokuva Uralin perhonen ja bändi Happiness.