Posts Tagged ‘Kirjoittaminen’

h1

Petterssonin puolustus

29 syyskuun, 2022

Neljä historioitsijaa on syyttänyt tietokirjailija ja toimittaja Maria Petterssonia plagioinnista ja saanut syytöksilleen paljon näkyvyyttä lehdissä ja somessa. Itse syytösten paikkansapitävyyteen ei ole mediassa juuri pureuduttu.

Korostettakoon ensin, että arvostan sekä historiallista tutkimusta että populaaria tietokirjallisuutta suuresti. Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset on loistava esimerkki jälkimmäisestä. Syytöksiä esittäneet taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori Susanna Välimäki, tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik, kulttuurihistorian professori Maarit Leskelä-Kärki ja musiikkitieteen yliopistonlehtori Juha Torvinen ovat tehneet hienoa ja tärkeää tutkimusta. Nämä asiat eivät mielestäni ole lähtökohtaisesti ristiriidassa.

Historiaa käsittelevän populaarin tietokirjallisuuden ja omassa tapauksessani historiallisten romaanien on tapana nojata historiallisessa tutkimuksessa esiin tulleisiin asioihin. Omana ohjenuorani romaanikirjailijana on ollut Antti Tuurin maksiimi: ”Kaikki, mikä tiedetään, pitää olla prikuulleen oikein. Mutta mitä ei tiedetä, sen voi keksiä.” Jos julkaistua tieteellistä tietoa ei saisi käyttää, ei Suomessa voisi ilmestyä historiallisia romaaneita eikä historiallisia tietokirjoja paitsi tutkijoiden itsensä kirjoittamia tieteellisiä teoksia. Itse en pitäisi sitä hyvänä.

Jouduin itse niin ikään neljän historioitsijan hampaisiin muutama vuosi sitten, kun kommentoin Turun paloa. Vastasin syytöksiin näin. Sittemmin sovimme kiistan ja pääsimme ystävällisiin väleihin. Syytökset Maria Petterssonia kohtaan ovat paljon vakavampia.

Syytökset

Tutkijat ovat esittäneet syytöksiään sekä sanomalehtien palstoilla että omassa blogissaan. Käyn nämä väitteet nyt yksitellen läpi.

Ensin historioitsijat ottivat yhteyttä Helsingin Sanomiin, jonka sivuilla 15.9. Leskelä-Kärki sanoo näin: ”Tavallinen lukija lukee kirjaa Petterssonin tekstinä, hänen löytöinään ja tulkintanaan, eikä hän voi tämän lähdeluettelon perusteella mitenkään tietää, että tiedot ja tulkinnat Ida Mobergin elämästä perustuvat Susannan ja Juhan valtavaan tutkimustyöhön, jota on tehty useita vuosia ja eri maissa.”

Jos tämä tavallinen lukija lukisi esimerkiksi Petterssonin kirjan esipuheen, sieltä paljastuisi useaan otteeseen, että kirja pohjautuu tutkijoiden työhön, ja siellä Pettersson myös kehottaa useita kertoja perehtymään aiheelle omistettuun kirjallisuuteen. Jota hänen teoksensa lähdeluettelossa onkin runsaasti vinkattu.

”Tutkijoiden mielestä on ongelmallista, että Pettersson ei tee eroa omien ja tutkijoiden ajatusten välille. ”Lukija ei voi kuin päätellä tietojen ja tulkintojen perustuvan Petterssonin omalle tutkimustyölle ja ajattelulle”, Välimäki sanoo.”

Onpas se lukija nyt hölmö. Veikkaan, että aika monelle on selvää, että kun luetteloidaan faktat jonkun henkilön elämästä, se pohjautuu tutkimukseen. Ja kun aletaan humoristisesti kommentoida asiaa, se on kirjailijan omaa lisäystä.

Syytteet jatkuivat Hesarissa 24.9. ”Tutkimus- ja opetusmaailmassa puhutaan yleisesti plagioimisesta silloin, kun tekstissä esiintyy joko sanasta sanaan samoja tai vain vähän muutettuja kohtia kuin toisessa tekstissä. Samaa sanoo Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Sen määritelmän mukaan plagiointi on vilppiä, joka loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.”

Suomen historian jännät naiset ei pyri olemaan eikä väitä olevansa tieteellinen teos. Miksi ihmeessä sen pitäisi noudattaa minkäänlaista tieteellistä käytäntöä? Itse laitoin kustannustoimittajan painostuksesta 1827-romaaniini lähdeluettelon ja kaduin sitä heti. Tieteelliseen tutkimukseen se totta kai kuuluisi, romaaniin ei. Suomen historian jännissä naisissa sellainen on ja se on aivan riittävän tarkka tällaiseen kirjaan.

Vaatimus siitä, että yleistajuinen tietokirja noudattaisi tieteellistä käytäntöä on aivan yhtä absurdi kuin jos minä kritisoisin jotain tutkijoiden tieteellistä artikkelia siitä, että se ei noudata kalevalaista nelipolvista runomittaa.

Blogin väitteet

Tutkijoiden julkaisemassa blogikirjoituksessa plagiointisyyte esitetään hyvin yksityiskohtaisesti.

Keskeinen väite tiivistetään blogissa näin: ”Maria Petterssonin kirjassa Suomen historian jännät naiset: Selvänäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia (Atena, 2022) plagioidaan muun muassa Susanna Välimäen ja Juha Torvisen artikkelia ”Musiikki salatietona: Säveltäjä-antroposofi Ida Moberg ja henkinen kilvoittelu”.”

Artikkeli ilmestyi Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmaisen toimittamassa mainiossa artikkelikokoelmassa Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Minulla on sekä se, että Suomen historian jännät naiset tässä edessäni juuri nyt.

Ensimmäinen täsmällinen kritiikki on, että tuo itse artikkeli olisi pitänyt olla Petterssonin kirjan lähdeluettelossa. Tyylikysymys, sillä kirja, jossa se ilmestyi, on lähdeluettelossa. Jos, luettuani Petterssonin artikkelin Mobergista, haluaisin tietää lisää, ja hankkisin käsiini Uuden etsijät, ei minun olisi kovin vaikea löytää sisällysluettelosta kohtaa Musiikki salatietona, jonka alaotsikossa Moberg mainitaan nimeltä. Lisätiedon löytämistä tuo lähdemerkintä palvelee siis aivan riittävästi. Pettersson on kuitenkin luvannut lisätä sen lähdeluetteloon, joten se siitä.

Seuraava väite on vähän omituinen sillä sen mukaan on annettu liikaa lähteitä:

”Kirjan lähdeluettelossa mainitaan myös Ulla Saaren (1997) Ida Mobergia koskeva Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineessa tehty pro gradu -tutkielma Ida Moberg (1859–1947): Unohdettu säveltäjä. Sitä Pettersson ei käsittääksemme ole voinut käyttää, sillä sen kahdesta yliopistollisesta arkistokappaleesta toinen on kadonnut kauan sitten ja toinen on eräällä tutkimushankkeella pitkäaikaislainassa.”

Kuulostaa kyllä melkoiselta Indiana Jones -tehtävältä löytää tämä gradu, joskin voihan siitä olla muitakin kappaleita kuin yliopiston kirjastossa. Sen sijaan lähdeluettelossa ollut Helena Holsti-Setälän gradu viittaa ahkerasti Ulla Saaren graduun, joten ehkä tekijän mielestä ei ollut kohtuutonta antaa jotain krediittiä myös Ulla Saarelle. Minusta sen kyllä olisi voinut jättää pois ellei sitä suoraan siteerattu.

Erilaisia lainauksia

Syytteet jatkuvat: ”Jotkin tarkastelun kohteena olevat Suomen historian jännät naiset -kirjan tekstikohdat ovat suoraa lainausta, jotkin enemmän tai vähemmän muunneltuja (esim. synonyymikorvaukseen perustuvia) tai epäsuoria lainauksia ja jotkin lähdetekstin tiivistyksiä, jolloin pitemmästä alkutekstistä on jätetty sanoja tai lauseita välistä pois.”

Tässä on iso lista syytöksiä, joten puretaan sitä hiukan.

Jotkut ovat suoraa lainausta. Jos ne on merkattu, mikäs siinä. Jos ei, no, palataan siihen tarkemmin plagiointisyytöksen kohdalla.

Jotkut ovat enemmän tai vähemmän muunneltuja lainauksia. Tai lähdetekstin tiivistyksiä. Ehkä tämä olisi ongelma tieteellisessä tekstissä, jossa keskustellaan tieteellisten löytöjen esittämisenä oman tutkimustyön tuloksena, mutta journalismin ja kaunokirjallisuuden parissa ”muunneltu lainaus” ei kyllä ole lainaus.

Kirjassa on epäsuoria lainauksia. Eli referointeja. Totta kai on. Sehän on koko tällaisen journalistisen, populaarin tietokirjan idea. Referoidaan eri lähteissä olevia tietoja jostain asiasta. Mikä ongelma siinä on?

Plagiointisyyte

Sitten tullaan itse pommiin: ”Suomen historian jännät naiset -kirjassa on yhteensä 54 lukua (sekä esipuhe). Tässä tarkasteltiin niistä vain yhtä. Tulokseksi saatiin 37 plagiointiesimerkkiä.”

Tutkijoiden mukaan Pettersson on siis plagioinut 37 kertaa yhdessä omassa artikkelissaan. Jos hän on plagioinut samassa vielä muitakin artikkeleita ja vielä jokaisessa yhtä paljon, niin sehän tarkoittaa tuhansia plagiointikertoja! Ei ihme, että media on tarttunut tähän väitteeseen.

Tutkijat ovat rakentaneet vertailutaulukon, jossa Petterssonin tekstiä verrataan tutkijoiden omiin teksteihin. He soveltavat siihen Taarna Valtosen ja Leena Valkeapään mallia, joka koskee hyvää tieteellistä käytöstä. Mielestäni on merkityksetöntä, noudatetaanko ei-tieteellisessä teoksessa hyvää tieteellistä käytöstä, mutta eteenpäin!

Ensimmäiset väitetyt plagiaatit ovat nämä:
”Suomen Teosofisen seuran”

”kuoro”

”Helsingin filharmonisen”

”jäsenet”

”Suomen Teosofisen Seuran”

”vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne”

Ja viimeisenä Väinö Valvanteen kirjoittama teksti, jonka molemmat artikkelit merkitsevät lainaukseksi. Se on kuitenkin laskettu yhdeksi näistä plagioinneista.

Tämä saattaa nyt kuulostaa pilkunviilaukselta tai siltä, että teen pilkkaa tutkijoiden todellisista huolista. Mutta nämä todella ovat näitä heidän nostamiaan plagiaatteja, kuten oheisesta ruutukaappauksesta käy ilmi.

Kuka tahansa asiasta kirjoittanut toimittaja olisi koska tahansa voinut kävellä Akateemiseen Kirjakauppaan ostamaan Uuden etsijät ja perehtyä näihin väitteisiin. Mutta minä teen sen nyt heidän puolestaan. Katsotaan siis tarkemmin tuota Musiikki salatietona -artikkelin kohtaa, jonka Pettersson tutkijoiden mukaan on plagioinut. Ja lainaan sen nyt journalistisessa tarkoituksessa.

”Kun Suomen Teosofinen Seura perustettiin, Moberg jatkoi toimintaansa siinä.

Vihkiäisjuhlassa oli yleisöä yli 500 henkeä. Runoilija Nino Runeberg esitelmöi, Mobergin johtama Teosofinen kuoro lauloi ja seuraan kuuluneet Helsingin filharmonisen seuran jäsenet toimivat orkesterina. Tilaisuudessa esitettiin muun muassa kaksi Mobergin uutta sävellystä: jo aiemmin mainitsemamme Auringonnousu-sarjan finaali eli Hiljaisuus (Rauha) sekä kuorolle ja orkesterille sävelletty Hymn: Se hur himlen ljusnar (suom. ”Hymni: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla”) Alcesten eli Nino Runebergin tekstiin. Seuran vuosikertomuksessa kuoron laulun todetaan olleen ”mieltä ylentävää”.

Ensimmäisen vuosijuhlan julkisessa kokouksessa Helsingissä 15.3.1908 Teosofinen kuoro lauloi Mobergin johdolla ja orkesterin säestyksellä jälleen Hymnin: Kas kuin taivas valkeneepi tuolla. Sen jälkeen kuultiin esitelmä ”Totuuden etsimisestä”. Useiden musiikkiesitysten ja puheiden jälkeen Oskar Merikanto soitti jonkin Sibeliuksen pianokappaleen ja kuoro lauloi Merikannon pianosäestyksellä ja Mobergin johdolla Dies irae -osan (”Vihan päivä”) Wolfgang Amadé Mozartin Sielunmessusta, mihin kokous päättyi. Saman tyyppinen ohjelma toistui seuraavan vuoden vuosijuhlassa. Kuoro esitti lauluja myös seuran illanvietoissa.

Suomen Teosofisen Seuran vuoden 1910 vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kuvaa musiikin merkitystä seuran tapahtumissa seuraavalla tavalla:

”Tässä näet [musiikkia esittävät] esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tämä havainto antoi meille aavistuksen, mitenkä tulevaisuudessa tulee olemaan vielä tuhatkertaa mahtavampaa, kun oikein osataan tätä puolta toteuttaa. [- -] Tällaiset soitto-esitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Maria Petterssonin kertomana Ida Moberg -luvun ingressissä nämä tapahtuvat menevät näin:

”Suomen Teosofisen Seuran perustamisjuhlaan on saapunut yli 500 ihmistä. Lavalle nousee teosofeista koostuva kuoro, jota säestävät Helsingin filharmonisen orkesterin teosofijäsenet. Kuoroa johtaa säveltäjä Ida Moberg, joka säveltää usein teosofian oppien mukaan. Suomen Teosofisen Seuran vuosikertomuksessa kirjailija Väinö Valvanne kirjoittaa näin: ”Esiintyjät ovat teosofisen hengen täyttämiä ja panevat korkeampia astraalisia värähtelyjä liikkeelle, vuodattaessaan sielunsa ulos säveliin. Tällaiset soittoesitykset muistuttavat mieleen niitä esoterisia ja maagillisia kokouksia, joita oli vanhalla Atlantis-mantereella.”

Minun nähdäkseni näissä teksteissä on aika paljon eroa ja yksittäiset sanat eivät ole mitään teoksia. Ne voivat olla tavaramerkkejä, esimerkiksi Pepsi tai Lego, mutta niitäkin saa journalistisessa ja tieteellisessä tekstissä käsitellä. Ainoa kohta, jossa on suoraan lainattu jotain, on tuo Valvanteen teksti.

Muutoin Pettersson kertoo samat faktat, jotka kerrotaan Musiikissa salatietona, mutta faktoilla ei ole mitään tekijänoikeutta. Eikä toisen paljastamien ja julkaisemien faktojen kertominen missään tapauksessa ole plagiointia. Toki on kohteliasta, että Pettersson laittaa tuon yksittäisen artikkelin suoraan lähteeksi.

Lähes kaikki 37 ”plagioinnista” ovat samanlaisia: yksittäisiä sanoja tai sanapareja, kuten ”Esoteerisissa liikkeissä”, ”sävelsi”, ”yksinomaan”, ”Teosofisen sekakuoron”, ”musiikkia”, ”on runollinen elämäkerta”, ”Sibelius”, ”henkistä kehitystä”, ”sekakuorolle, jousiorkesterille ja uruille” ja niin edelleen.

Joukossa on kuitenkin myös yksi kokonainen lause, joka samanlainen molemmissa artikkeleissa. Katsotaan sitä tarkemmin. Seuraava lause on siis identtinen.

”Suomen Teosofiseen Seuraan kuuluivat esimerkiksi Oskar Merikanto, Ida Moberg, Erkki Melartin, Axel von Kothen, Emil Kauppi, Leevi Madetoja ja Frida Sergejeff.”

Nyt on pakko sanoa, että aika vähän on villoja plagiaattiväitteessä tältä kohdin.

Kansallisbiografia

Toinen väitetty plagioinnin kohde on Välimäen Kansallisbiografiaan kirjoittama artikkeli Ida Mobergista.

Ensimmäisiä ”plagiointeja” ovat tavat kuvata Anna Blomqvistia ”merkittäväksi laulupedagogiksi”, Anna Ingmania ”musiikkikriitikoksi” ja Maikki Fribergiä ”naisasianaiseksi”. Minusta tämä ei ole plagiointia nähnytkään. Jos taiteiden tutkimuksen apulaisprofessori ilmoittaa, että Blomqvist on merkittävä laulupedagogi, niin sillä mennään.

Löytyykö täältä kokonaisia lausepareja? Kyllä, yksi. Mennään siihen lopuksi. Mutta nämä seuraavat ovat niin lähellä, että tarkastellaan niitä ensin.

Välimäki kirjoittaa: ”Pariskunta eli yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Pettersson kirjoittaa: ”Moberg ja Koch elivät yhdessä 43 vuotta, Kochin kuolemaan saakka.”

Välimäki kirjoittaa: ”Kochin kuoleman (1927) jälkeen Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Pettersson kirjoittaa: ”Puolison kuoleman jälkeen 70-vuotiaasta Mobergista huolehti hänen ystävänsä, opettaja ja antroposofi Thyra Albrecht (1875-1959), jonka luona hän asui loppuelämänsä.”

Välimäki kirjoittaa: ”hän oli ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän oli myös ensimmäisiä perusteellisen kapellimestarikoulutuksen modernissa konservatoriossa saaneita suomalaismuusikoita.”

Välimäki kirjoittaa: ”Moberg johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämänsä aikana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Hän johti orkesteria julkisessa konsertissa vain muutaman kerran elämässään.”

Ovatko nämä lauseet plagiointia eli ”toisen kirjoittaman tekstin esittämistä omana”? Minusta ei. Niissä vain todetaan samat asiat, mitkä Välimäkikin toteaa. Välimäen muotoilu on kuivan toteavaa eikä näissä lauseissa ylity teoskynnys. Välimäen Kansallisbiografia-artikkeli on merkitty artikkelin lähdeluetteloon.

Entä se yksi täysin samanlainen lause?

”Päätyönään hän kuitenkin piti säveltämistä.”

Tähänkö se jäi?

Selma Kajanus

Kolmas väitetyn plagioinnin kohde on Nuppu Koivisto-Kaasikin kirjoittama Kansallisbiografia-artikkeli Selma Kajanuksesta.

Samantapaisia lauseita on yksi:

Koivisto kirjoittaa: ”Hän kävi erikoisluvalla kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudest ja tähtitieteestä. Erityisen innostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta, jonka approbaturin hän tentti 54-vuotiaana.”

Pettersson kirjoittaa: ”Kajanus sai erikoisluvan käydä kuuntelemassa Keisarillisen Aleksanterin-yliopiston luentoja muun muassa sosiologiasta, ranskalaisesta kirjallisuudesta ja tähtitieteestä, mutta erityisen kiinnostunut Kajanus oli geologiasta ja mineralogiasta.”

Jälleen, Pettersson on artikkelissaan kertonut saman asian kuin yksi lähdeteksteistään. Kuten on tarkoituskin.

Säveltäjäkuva

Neljäs vertailtava teksti on Helena Holsti-Setälän gradu Ida Moberg (1859-1947): Aatteellisen naisen säveltäjäkuva.

Holsti-Setälä: ”Kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu Steinerin mukaan henkisestä maailmasta.”

Pettersson: ”Rudolf Steinerin mukaan kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu henkisestä maailmasta.”

Tässä siis Holsti-Setälä lainaa Rudolf Steineria. Ja Pettersson toistaa tämän lainauksen. Ovatko molemmat plagioineet Steineria?

Samanlaiset virkkeet kuuluvat näin:
Holsti-Setälä: ”Moberg on itse kuvaillut vanhempiaan seuraavasti: ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.” (Moberg 1945, 227.)”

Pettersson: ”Moberg kuvailee perhettään näin. ”Isäni Alexander Moberg oli pitkä ja komea puuseppä Helsingissä. Hänen vaimonsa oli harvinaisen ahkera, pieni, lihava vaaleaverikkö.””

Eli on siis jälleen toistettu lainaus. Mitä ihmeen plagiointia se on?

Ja:

Holsti-Setälä kirjoittaa: ”Aiemman maailman ihmiset olisivat Steinerin mukaan voineet kuvailla musiikin syvemmän olemuksen kokemusta näin: Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen [- -], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Maria Pettersson kirjoittaa: Ne kuulostavat esimerkiksi tältä: ”Ihminen ottaa maailman kokemisensa tietyssä määrin kosmoksesta ja yhdistää sen sitten eetteriruumiiseensa. Muinoin hänen tärkein maailmanelämyksensä oli sellainen […], että se vaikutti häneen välittömästi ja hän saattoi sanoa: sävelten maailma vetää välittömästi minuuteni ja astraalisen ruumiini ulos fyysisestä ja eteerisestä ruumiistani. Liikutan maallista olemassaoloani jumalallis-henkisen maailman mukana, ja sävelet soivat jonakin sellaisena, jonka siivillä jumalat vaeltavat kautta maailman. Tämän aaltoilun koen kokiessani sävelen.”

Kirjoittajien johdatus Steiner-lainaukseen on aivan erilainen, lainaus tietenkin samanlainen. Tutkijat ovat kirjoittaneet vielä pienen lisäyksen taulukkoonsa:
[HUOM. Mukaan on kopioitu mukaan jopa lainauksen poisto […], mikä paljastaa, että kyseessä on Holsti-Setälän eikä Steinerin tekstin kopiointi.]

Nyt jäitä hattuun, Holsti-Setälä. On päivänselvää, että Pettersson on käyttänyt lähteitä tekstissään. Hän ei ole käynyt tutkimassa arkistoja ja Mobergin kirjeenvaihtoa ja Steinerin koko tuotantoa siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen kirjansa ei ole tieteellistä tutkimusta. Gradu on. Musiikki salatietona on.

Populaarin tietokirjan tarkoitus ei ole paljastaa uutta tieteellistä tietoa vaan kertoa jo tiedettyä sellaiselle yleisölle, jota aiemmat julkaisut eivät ole tavoittaneet. Ja koska minulla on molemmat kirjat tässä edessäni, voin sanoa, että Uuden etsijät ei ole helppolukuinen joululahjakirja. Se on tieteellistä tutkimusta. Ansiokasta ja tärkeää. Mutta ei populaaria.


Lopuksi

Toivon historian tutkijoille lisää arvostusta ja rahoitusta ja aikaa päätyöhönsä. Toivon myös tietokirjailijoille työrauhaa ja kaikille ymmärrystä siitä, että tietokirja ei yleensä ole tieteellistä tutkimusta. Ja että julkaistu tieto on kaikille vapaata. Ja ihmiset lukekoot jännistä naisista kaikista mahdollisista kirjoista.

h1

Sinä vuonna 1918: Näin lukija valitsee romaanin kulun

22 tammikuun, 2018

Tällä viikolla ilmestyy immersiivinen romaanini Sinä vuonna 1918. Joissain kaupoissa se kuulemma jo on hyllyssäkin!

Kirjoitin pari päivä sitten immersiivisestä romaanista yleensä, eli siitä, miten lukija voi tehdä valintoja. Nyt päätin näyttää tästä ihan esimerkin julkaisemalla pienen otteen kirjasta.

Tämä pätkä tapahtuu pari vuotta ennen itsenäistymistä, kun vielä teini-ikäinen päähenkilö on (lukijan aiempien valintojen seurauksena) päätynyt asumaan torppari Jehki Pylkkään luokse. Pylkkään vuokraisäntä Mikko Häyrinen tulee paikalle perimään saataviaan, mutta Pylkkään mielestä sopimus ei ole laillinen. Päähenkilöllä on tilaisuus vaikuttaa asioiden etenemiseen ja kohtauksella on lukuisia vaihtoehtoisia loppuja. (Nämä tietenkin vaikuttavat sitten suoraan päähenkilön myöhempään elämään…)

Kirjassa on mahdollista päätyä samaan tilanteeseen myös niin, että päähenkilö onkin Häyrisen puolella, mutta tässä demotan nyt vain tätä yhtä suuntaa kohtauksesta.

Tilanne alkaa tästä:

Nyt kelaa tätä blogimerkintää alaspäin löytääksesi valitsemasi seuraavan kappaleen.

(Kirjassa arpominen tapahtuu selaamalla ja katsomalla satunnaisesti valitun sivun yläkulmaan merkitystä nopankuvasta silmälukujen määrä. Tässä tapauksessa voit heittää noppaa tai valita satunnaisen luvun.)

Tästä eteenpäin otteet ovat tämän osion lopetuksia. Kirjassa niistä jatketaan seuraavaan  tilanteeseen, mutta olen tästä näytteestä leikannut ne pois.

Luku- ja peli-iloa myös itse kirjan parissa!

h1

Mikä on immersiivinen romaani?

18 tammikuun, 2018

Gummerus julkaisee viikon päästä immersiivisen romaanini Sinä vuonna 1918. Tästä on monien lukijoiden päässä syntynyt varsin ymmärrettävä kysymys: Mikä ihme on immersiivinen romaani?

Idea on, että romaani on lukija tekee päähenkilön päätökset tämän puolesta. Päähenkilöä eli ”sinua” houkutellaan liittymään punakaartiin ja suojeluskuntaan. Kumman valitset? Vai jäätkö siviiliksi? Jos liityt suojeluskuntaan, siirry lukuun 101: Suojeluskunta. Jos liityt punakaartiin, siirry lukuun 113: Työväen järjestyskaarti. Jos et liity kumpaakaan, siirry lukuun 135: Siviili kansalaissodassa.

Alussa lukija valitsee päähenkilön sukupuolen ja kotiseudun, ja nämä tietysti määrittävät tarinaa varsin paljon. Sisällissota koski eri tavalla miehiä ja naisia, lappilaisia ja karjalaisia. Ennen sotaa päähenkilö saattaa päätyä torppariksi, työläiseksi, talonpojaksi tai aateliseksi, mikä tietysti myös vaikuttaa hänen tarinaansa myös paljon.

Henkilö saattaa myös kuolla tautiin, nälkään, luotiin, tappeluun tai jollain muulla tavalla – jopa ennen sisällissotaa. Tai selvitä veijarimaisesti hengissä tai jopa hyötyä sodasta. Ja on mukana rakkaustarinoitakin…

Mahdollisia elämänkohtaloita ja tarinoita on lukemattomia. Idea on, että kun lukija on saanut yhden tarinan päätökseen, hän lukee kirjan uudelleen ja tekee erilaiset valinnat. Näistä elämänlangoista punoutuu sitten kudos, joka on se varsinainen kokonaisuus ja teos.

Kyseessä on niin sanottu Choose Your Own Adventure -muoto, jota 80- ja 90-luvulla käytettiin jonkun verran nuorten seikkailukirjoissa. Rakastuin siihen silloin, mutta sitten koko muoto katosi Suomesta kokonaan ja maailmaltakin lähes täysin. Hypertekstin avulla on webissä toki ollut jotain yritelmiä.

Tuolloin nuo olivat lähes pelkästään nuortenkirjallisuutta. Sinä vuonna 1918 on vakava aikuisten kirja aiheesta, jossa ei ole mitään hauskaa. Mutta huomasin, että juuri tämän muodon käyttö valaisee aiheesta sellaisia kolkkia, jotka ovat aiemmin jääneet varjoon.

Jännittää aika paljon, miten tämä toimii lukijoille. Kirja ilmestyy 27.1.2018. Samana päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta sisällissodan alkamisesta.

h1

Turun paloa ei ole tutkittu kunnolla

7 syyskuun, 2017

Kirjoitin Turun palosta kertovan musikaalin vuonna 2011 ja romaanin 2016. Maanantaina tuli kuluneeksi 190 vuotta palon syttymisestä ja minua haastateltiin Ylen Kulttuuricocktailiin. Haastattelussa muun muassa valittelin sitä, että paloa ei ole tutkittu kunnolla, esitin epäilyksiä palon alkuperästä ja spekuloin, mitä olisi tapahtunut, jos Turku ei olisi tuhoutunut.

Eilen 6.9. joukko Turun yliopiston historiantutkijoita julkaisi vastineen, jossa he kiistävät nämä väitteet. Todettakoon heti kärkeen, että nämä tutkijat ovat suuresti arvostamiani, ja osaltaan heidän tutkimuksensa ovat jopa toimineet lähteinä kaunokirjallisessa työssäni. En voi kuitenkaan jättää heidän heittämäänsä hansikasta maahan makaamaan vaan vastaan haasteeseen.

He kirjoittavat:

”Turun palo ei näet suinkaan ole huonosti tunnettu historiallinen tapahtuma, jota tutkijat karttelisivat tai josta ei olisi varmaa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Aiheesta on vuonna 1930 julkaistu yli 400-sivuinen tutkimus nimeltään Turun palo 1827, jota varten myös venäjää hallinnut professori Svante Dahlström kävi läpi palon oikeustutkinnan ja etenemisen sekä kartoitti sitä koskevia lähteitä niin seikkaperäisesti kuin mahdollista. Lisäksi palosta on esimerkiksi akatemiaprofessori Hannu Salmi julkaissut äskettäinkin artikkelin teoksessa Catastrophe, Gender and Urban Experience 1648–1920 (2017).”

Svante Dahlströmin tietokirja on tietenkin se perusteos, jota jokainen Turun palosta kiinnostunut penkoo, jos vain onnistuu saamaan sen käsiinsä. Kirja käy seikkaperäisesti läpi muun muassa palotoimea, rakennuskantaa, viranomaistoimintaa ja jälleenrakennusta. Se on minullakin tärkein lähde.

Sen jälkeen onkin ollut 87 vuotta aika hiljaista. Hannu Salmen tuore artikkeli onkin tiettävästi ensimmäinen kerta tänä aikana, kun Turun palosta löytyy jotain uutta tietoa! Hän paljastaa palosta syytetyn piika Maria Vassin kohtalon palon jälkeen.

Tämä jos mikä osoittaa, että palosta on edelleen mahdollista löytää uusia asioita. Se ei ole lainkaan loppuuntutkittu aihe.

Mikä tärkeämpää, Hannu Salmi lähestyy Turun paloa aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Hän tutkii palosta kertomisen sukupuolittuneisuutta, palon ihmiskohtaloita, inhimillistä katastrofia, jopa tunteiden historiaa. Tämä on täysin erilainen näkökulma kuin melko lailla perinteisempää historiankirjoitusta edustaneella Svante Dahlströmillä, joka – kaikella rakkaudella – pieteetillä luetteloi palaneiden viljatynnyreiden määrää.

Tästä näkökulmasta katsottuna on aivan häkellyttävän paljon, mitä Turun palosta ei ole vielä tutkittu. Voisin esittää verrokiksi Sari Näreen ja Jenni Kirveksen toimittaman artikkelikokoelman Ruma sota (2008), joka lähestyy jatkosotaa sellaisista näkökulmista, joihin emme ole tottuneet. Ja tämä onnistui siitä huolimatta, että toisesta maailmansodasta, toisin kuin Turun palosta, on historiankirjoitusta hyllymetreittäin.

”Palo on jo nyt varsin hyvin tunnettu historiallinen tapahtuma, josta on kirjoitettu historiantutkimusta toistatuhatta sivua.”

Hei pliis. Toistatuhatta sivua? Pitäisi olla toistatuhatta kirjaa.

Venäjän yhteydet

Vastineessa jatketaan:

”Keisarin tai venäläisten syyllisyys Turun paloon on silkkaa mielikuvitusta, eikä historiantutkimus ole löytänyt sille pienintäkään tukea.

Aikalaislähteet eivät myöskään kerro kapinahengestä venäläistä hallintoa vastaan, vaan ajatus lienee syntynyt myöhemmin aikana, jolloin venäläisvastaisuudella oli poliittisia tarkoitusperiä.”

Sekä haastattelussa että romaanissa spekuloin sillä, että Venäjän hallitus olisi sekaantunut Turun paloon. (Romaanissa on myös paljon muita mahdollisia pyromaaneja, mutta ei niistä tässä sen enempää.) Minulla ei tietenkään ole mitään savuavaa tulusta, jolla pystyisin todistamaan mitään sataprosenttisesti. Mutta jos Turun yliopiston historian laitoksella mietitään aiheita Turun paloon liittyvälle tutkimukselle, tässä joitain kysymyksiä, joihin haluaisin vastauksen:

Napoleon oli kukistettu, mutta Ranskan vallankumouksen aatteet levisivät Venäjällä ilman häntäkin. Juuri vuonna 1825 oli ollut keisari Nikolai I:tä vastustava upseerikapina. Kapinamieliala paitsi hallitusta, erityisesti keisari Nikolaita vastaan levisi Venäjällä. Miten se näyttäytyi Suomessa ja erityisesti Turussa?

– Suomen kenraalikuvernööri Gustaf Mauritz Armfelt (1812-1813) oli kritisoinut Turkua kovalla kädellä. Hänen mukaansa kaupungissa piti valtaa Turun valhekomissio, johon kuuluivat laiskat virkamiehet, kapinamieliset yliopistolaiset, juutalaiset kauppiaat ja häijyt akat.
Turun Akatemia sai myös osansa kritiikistä. Professorit olivat omavaltaisia, riidanhaluisia, velttoja, sukulaisiaan suosivia, keskinkertaisia tiedoiltaan, vallankumouksellisia periaatteiltaan sekä vailla käytöstapoja tai käsitystä yhteiskunnallisista velvollisuuksista. (Huom! Nämä olisivat nyt Helsingin yliopiston professoreita! Tämä ei ole kirjailijan piilotettua kritiikkiä Turun yliopiston professoreita kohtaan!)
Turkulaiset pitivät yhteyttä Ruotsin bonapartistisiin kanaljoihin ja kaupungissa vallitsivat ruotsalaiset ennakkoluulot. Turkua Armfelt luonnehti pahanhajuiseksi koirankoloksi, jossa oli myrkyttynyt ilmapiiri, kurjat katukiveykset ja maailman huonoin kansalaishenki. Turkulaiset olivat inhottavaa roskaväkeä, ja oikeastaan koko kaupunki olisi pitänyt polttaa poroksi.
Oliko Armfelt täysin yksin näiden ajatustensa kanssa vai saiko hän niille jotain vastakaikua?
Jos aikalaislähteet eivät kerro kapinahengestä venäläistä hallitusta vastaan, miten pitäisi tulkita Armfeltin näkemykset kapinamielisyydestä, bonapartismista, vallankumouksellisuudesta ja huonosta kansalaishengestä?

– Turun Romantiikka oli kaupungissa vaikuttanut liike, jossa yhdistyivät romantiikka, nationalismi ja kirjallisuus. Sen johtotähtenä oli suomenkielisen kulttuurin kehittäminen, mitä Venäjällä pidettiin uhkana. Yksi liikkeen keskushahmoista oli Akatemian opettaja Adolf Ivar Arwidsson, joka myös toimitti vallanpitäjiin kriittisesti suhtautunutta Åbo Morgonblad -sanomalehteä. Mielipiteidensä takia Arwidsson erotettiin yliopistosta ja hän joutui muuttamaan Ruotsiin. Turun Romantiikka kuitenkin jatkoi toimintaansa Turun paloon asti ja siihen kuuluivat muun muassa Elias Lönnrot, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Yliopiston muutta seura muutti Helsinkiin, jossa se oli tiukasti senaatin ja armeijan valvonnan alla. Millaisia suunnitelmia seuralla oli vuoden 1827 kevätlukukaudella ja vaikuttiko palo niiden toteutumiseen?

– Miksi Venäjä siirsi Suomen pääkaupungin Turusta Helsinkiin, jos Turussa ei ollut kapinahenkeä?

– Napoleon kukistettiin polttamalla Moskova, jossa hän ajatteli armeijoineen talvehtia. Venäjällä oli siis tuoretta kokemusta kaupunkien polttamisesta poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi. Miten tähän metodiin suhtauduttiin Turun palon aikaan?

– Upseerikapinan jälkeen keisari oli perustanut salaisen poliisin eli Keisarin Kanslian Kolmannen Osaston. Eräänlaisen Ohranan ja KGB:n edeltäjän. Osaston tehtävä oli tutkia ja estää kapinamielialaa ja ulkomaalaisten toimintaa vakoilun, pidätysten, sensuurin ja propagandan keinoin. Ulottuivatko Kolmannen Osaston lonkerot Suomeen ja jos ulottuivat, mitä se teki täällä?

– Kolmannen Osaston johtaja oli romaanissanikin esiintyvä kreivi Alexander von Benckendorff. Hänen aiempi uransa oli sotilaallinen ja kun Napoleon ratsasti pois poltetusta Moskovasta, palaneen kaupungin sotilasjohtajaksi tuli juuri tämä samainen von Benckendorff. Miten hän suhtautui Moskovan paloon? Oliko hänestä kaupunkien polttaminen validi poliittinen toimi samalla tavalla kuin sotaa sanotaan politiikan ulottuvuutena? (Todettakoon, että hänen johtamansa Kolmas osasto perustettiin noin vuosi ennen Turun palon syttymistä.)

– Palon jälkeen keisari Nikolai I kirjoitti noin kerran viikossa käskykirjeitä, joissa voivotteli Turun kohtaloa ja myönsi verohelpotuksia ja miljoonia ruplia jälleenrakentamiseen. Kolmessa ensimmäisessä kirjeessään hän toivoo erityisesti Turun Akatemian jälleenrakentamista, kunnes neljännessä päättääkin siirtää sen Helsinkiin. Turun Akatemia tunnetaan nykyään Helsingin Yliopistona. Miksi tsaari muutti mielensä?

Svante Dahlströmin kirja on hieno, mutta muun muassa näihin kysymyksiin hän ei vastaa.

Kirjailijan ja tutkijan erot

Olen ottanut ohjenuorakseni Antti Tuurin maksiimin: ”Historiallisessa romaanissa kaikki, mikä tiedetään, pitää olla oikein. Mutta se, mitä ei tiedetä, sen saa keksiä.” Turun palosta tiedetään aika paljon vähemmän kuin monesta muusta ajasta, joten sain keksiä aika paljon. Esimerkiksi kukaan ei tiennyt, mitä Maria Vassille kävi palossa tai sen jälkeen, joten sain keksiä sen.

Spoilerivaaran uhallakin kerron, että Maria kuolee romaanissa. Professori Hannu Salmen tuore tutkimus kuitenkin paljastaa, että hän jäikin henkiin ja eli vielä ainakin kolmetoista vuotta palon jälkeen. Jos kirjoittaisin romaanin nyt, Marian pitäisi siis jäädä henkiin!

Palaan vielä tutkijoiden vastineeseen:

”Helsinki ei olisi myöskään jäänyt nimelliseksi hallintokaupungiksi, vaan Venäjän keisarin vakaa tahto oli rakentaa kaupungista suuriruhtinaskunnan vallan keskus. Helsingin rakentamiseen satsattiin valtion taholta merkittävästi. Lisäksi hallinto muutti kaupunkiin vuodesta 1819 alkaen pysyvästi, joten peli oli Turun osalta pelattu jo vuosikymmen ennen paloa, vaikka väkimäärällisesti Helsinki ohitti Turun vasta 1840-luvun alussa.”

Historioitsijat kertovat, mitä oikeasti tapahtui. Mitä ei tiedetä, sen voi kirjailija keksiä.

Mutta mitä olisi tapahtunut? Siihen kysymykseen vastaaminen ei ole historiantutkijan yksinoikeus. Eivätkä he sitä edes varmasti tiedä. He tietävät vain, mitä tapahtui. Puhuin samasta asiasta professori Laura Kolben kanssa Huomenta Suomessa vuosi sitten.

Esitän, että jos Turku ei olisi palanut, historia olisi muutenkin mennyt eri tavalla. Ja siis totta kai olisi. Mutta miten? Vastineen allekirjoittaneet tutkijat ovat sitä mieltä, että koska keisari tahtoi rakentaa Helsingistä valtakeskuksen, näin olisi joka tapauksessa tapahtunut. Siitä todistaa sekin, että hallinto oli jo siirretty sinne. Mikään merkittävä ei olisi muuttunut.

Rohkenen olla eri mieltä.

Turussa oli erittäin vahva kansalaisyhteiskunta ylioppilaiden ja porvareiden muodossa. Turussa oli yhteydet Ruotsiin ja vallankumouksellisiin voimiin. Turussa eli kansallisromanttinen kapinaliike. Mutta Turussa ei oltu lähellä Venäjää eikä hallitus ollut siellä enää päsmäröimässä. Kapina näyttää aina mahdottomalta, kunnes se tapahtuu. Pietarissa oltiin jo lähellä vuonna 1825.

Monessa Euroopan valtiossa kansallisromanttinen liikehdintä ja epäsuosittu hallitus johtivat vallankumoukseen 1848. Toisissa se tapahtui uudestaan tai ensimmäistä kertaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Toteutuneessa historiassa Suomi oli tätä jälkimmäistä osastoa. Mutta jos tutkijat väittävät, että se ei mitenkään olisi voinut olla sitä ensimmäistä, jään odottamaan heidän perustelujaan.

Vastahaaste

Yhdymme siihen toiveeseen, että Turun palosta kirjoitettaisiin nykyaikainen laadukas historiankirja. Vastineen ovat allekirjoittaneet tohtorikoulutettava Topi Artukka, akatemiaprofessori Hannu Salmi, FT Panu Savolainen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen.

Artukan työn alla oleva väitöskirja käsittelee sukupuolta ja sosiaalisia suhteita Turussa 1812-1827. Kirsi Vainio-Korhonen tutkii sukupuolihistoriaa ja kaupunkien elinkeinohistoriaa 1700-luvun Suomessa. Salmi on jo tutkinut Turun paloa ja jopa haastatteli minua Turun Taiteiden yössä viime vuonna. Panu Savolaisen arkkitehtuurihistoriallinen teos Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin on ollut itselläni arvokkaana taustatietona romaaniani tehdessäni.

Toisin sanoen, tässä on se porukka, jonka se tietokirja pitäisi kirjoittaa! Koska pääsen lukemaan?

1827 on romaani Turun palosta. Kannen on suunnitellut Tuomo Parikka.

h1

TS: Turkulainen Da Vinci -koodi on valmis!

1 elokuun, 2016

Turun Sanomien arvostelu romaanistani 1827 ilmestyi tänään ja se on ylistävä. Kylläpä vierähtää kivi sydämeltä!

”Yksityiskohtainen palon kuvaus koskettaa varmasti etenkin turkulaisia, sillä kirjailija visualisoi sen todella taitavasti jokaista kadun nimeä myöten. Romaanin kiinnostavinta antia ovat kuitenkin tulkinnat palon syttymissyistä, ja niiden ympärille fantasiafiktioistaan tunnettu Pohjola rakentaa todellisen salajuonien verkon.

1827 on jännittävä ja viihdyttävä romaani, joka luultavasti kiinnostaa myös nuoria lukijoita. Elävää historiankirjoitusta!

Turkulainen Da Vinci -koodi on valmis!”

Veijo Hietala, Turun Sanomat, 1.8.2016

STT_20160801_TS_0011_print.pdf

h1

Mike Pohjola Ropeconissa

17 heinäkuun, 2016

Pohjois-Euroopan suurin itsenäinen roolipelifestivaali Ropecon pidetään tällä kertaa Helsingin Messukeskuksessa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Itselläni tapahtumassa jännittävintä on pitkään työn alla olleen uuden romaanini julkaisu.

Pidämme myyntialueella pöytää, jossa myymme sekä 1827-romaania, Myrskyn sankareita että muita tuotoksiani. Ehkä jotain pientä kilpailuakin on luvassa. Sen lisäksi järjestän peräti viisi ohjelmanumeroa!

1827 on romaani Turun palosta.

1827 on romaani Turun palosta.

Pe 29.7. Klo 21-22
1827 ROMAANI TURUN PALOSTA
Mike Pohjolan uusi romaani julkaistaan Ropeconissa. Historiallinen katastrofiromaani kertoo Turun palosta, jossa suuri osa kaupungista tuhoutui. Mutta kukaan ei tiedä, miksi kaupunki paloi – ei kukaan paitsi Mike.
Sali 201

Pe 29.7. Klo 23-01
1827 INFERNAL MUSICAL
Tule katsomaan yöleffanäytökseen Mike Pohjolan käsikirjoittama, vuonna 2011 Turun Logomossa esitetty 1827 Hevimusikaali. Tarina kulkee löyhästi käsi kädessä tuoreen kirjajulkaisun kanssa.
Sali 201

Mikko Vihervaaran ottama kuva 1827 Infernal Musicalista.

Mikko Vihervaaran ottama kuva 1827 Infernal Musicalista.

La 30.7. Klo 10-12
BALTIC WARRIORS – VIIKINKIZOMBIT PELASTAVAT ITÄMEREN
Viime kesänä pidettiin maailman kansainvälisin larppikampanja Baltic Warriors, joka oli myös merensuojeluun keskittyvä transmediateos. Mitä on meren rehevöityminen ja miksi siitä voi kertoa vain viikinkizombien avulla? Mike Pohjola kertoo ja näyttää videoita.
Sali 206

Zombie vikings crawling from the Baltic Sea to the shores of Poland in Baltic Warriors Sopot.

Zombie vikings crawling from the Baltic Sea to the shores of Poland in Baltic Warriors Sopot.

La 30.7. Klo 14-15
WRITING FOR PARTICIPATION
Participatory narration is a common feature of role-playing games, but it can also be applied in television, theater, advertisement and video games, among many others. Mike Pohjola is an award-winning transmedia screenwriter who will be talking about his own experiences on the subject and giving out tips on how to utilize your role-playing knowledge in the world of media.
Sali 208

Age of the Tempest – Sword of the High King.

SU 31.7. Klo 10-11
AGE OF THE TEMPEST – ROLEPLAYING FOR KIDS AND BEGINNERS
Age of the Tempest – Sword of the High King is a tabletop roleplaying game for kids and beginners. It was published in Finnish three years ago to wide acclaim. This year it’s out in English!
Sali 204-205

Nähdään conissa!

h1

Katajainen kansa Suomi 100 -hankkeeksi

6 marraskuun, 2015

Sain eilen tietää, että työn alla oleva interaktiivinen romaanini Katajainen kansa on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan. Kiitos ja jes! Kirja ilmestyy vuonna… no, arvaatte kyllä!

Tässä pieni pätkä romaanista vuoden 1917 alusta. Sitä ennen on jo päätetty, mistä olosuhteista päähenkilön tarina alkaa. Tässä tapauksessa päähenkilö on epärehellisen torppari Fredrikssonin huutolainen.

SuomiFinland100-banneri_valkoinen_RGB_790x444_14845

Taksvärkkihuijaus

Fredriksson on Gyldenhjelmin kartanon torppari. Osana vuokraansa hänen on lähetettävä työväkeään tekemään päivätöitä eli taksvärkkiä kartanon maille.

Kusti Fredriksson on kuitenkin kevätkylvöjen aikaan päättänyt pitää parhaat renkinsä ja piikansa omalla pellollaan, ja lähettääkin tilalle sinut, muut huutolaiset, luottovangin, kunnalliskodista tulleen mummon ja vieressäsi kunnantalolla seisseen mustalaisukon. Sen verran sinäkin ymmärrät, että nämä eivät ole mitään kelvollista työväkeä.

Teitä vahtimaan Fredriksson lähettää tyttärensä Olgan, joka on melkein aikuinen niin kuin sinäkin.

Kartanossa piisaa töitä: lantaa on kärrättävä navetoista pelloille, verkkolankoja kehrättävä ja muutenkin tehtävä kaikki kevättyöt. Sinä olet ahkera, mutta joistain taksvärkkiläisistä ei ole mitään hyötyä.

Rouva Gyldenhjelmin pehtoori tulee paikalle ja puhuttelee Olgaa.

”Mitä tämä on olevinaan? Tällaista roskaväkeäkö teidän isänne kuvittelee lähettävänsä?”

Fredrikssonin tytär yrittää selitellä tilannetta, mutta pehtoori on raivoissaan. Sinä voit vaikuttaa tilanteeseen!

Jos kerrot pehtoorille Fredrikssonin huijauksesta, siirry kohtaan Fredriksson kärähtää.

Jos yrität selittää tilanteen parhain päin, siirry kohtaan Pehtoorin suostuttelu.

Jos väität olevasi menossa Olgan kanssa naimisiin, siirry kohtaan Hätävalhe häistä.

Jos seuraat tyytyväisenä tilanteen kehittymistä, siirry kohtaan Riita pahenee.

Mitä sitten tapahtuu? Päähenkilön teot valitsee lukija, niiden seuraukset kertoo kirjailija – ja joskus myös sattuma. Ei ole suuri spoileri, että vuotta myöhemmin on käynnissä sisällissota, mutta päähenkilö saattaa vielä päätyä kummalle tahansa puolelle – tai ei kummallekaan. Jos edes selviää hengissä sinne asti…

h1

Epäloogisuuksien leikkipuisto

30 heinäkuun, 2015

Kirjoittanut Mike Pohjola. Julkaistu kokoelmassa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?, toim. Ville Hytönen, julk. Savukeidas, 2010. Juttu on osittain vanhentunut. Matias Turkkila on nykyään Perussuomalainen ja Suomen Uutiset -lehtien päätoimittaja, Maria Pettersson Journalistin päätoimittaja ja Elina Moisio Miltton Networksin toimitusjohtajaKimmo Kiljunen on kansanedustaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Jari Leino perusti Muutos 2011 -puolueen. Jussi Halla-aho on Eduskunnan puhemies. Wille Rydman on loikannut Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja nimitetty elinkeinoministeriksi. 

Kirjoituksen alkuperäisen julkaisun jälkeen Perussuomalaiset ja erityisesti puolueen Suomen sisusta ja Hommaforumista ammentava maahanmuuttokriittinen siipi on saanut kolme suurta eduskuntavaalivoittoa. Perussuomalaiset hajosi vuonna 2017, kun puolueen maltillisemmat poliitikot perustivat Siniset-puolueen, joka sittemmin lakkasi toimimasta. Vuonna 2023 Perussuomalaiset valittiin Petteri Orpon hallitukseen, jossa on useita maahanmuuttovastaisia ja äärioikeistolaisia ministereitä. Heistä elinkeinoministeri Vilhelm Junnila (ps) joutui eroamaan toisella ministeriviikollaan uusnatsikytköstensä tultua julkisuuteen ja Wille Rydman nimettiin hänen tilalleen.  

Jussi Halla-aho esiintyy blogissaan maahanmuuttokriittisen liikkeen senaattorina, äänitorvena ja ylipappina, mutta keiden kaikkien puolesta hän todella puhuu? Mitä muuta tähän asemaan liittyy ja miten se toteutuu? Halla-ahon blogi on ennen kaikkea keskustelun fokuspiste, mutta keskustelu harvoin alkaa sieltä tai päättyy sinne.

Kansikuva: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? Savukeidas, 2010.Tämä kirjoitus seuraa yhden maahanmuuttoon liittyvän aiheen kulkua kansanedustaja Kimmo Kiljusen (SDP) haastattelusta Hommaforumille, sieltä Halla-ahon blogiin Scriptaan ja sitten takaisin nettifoorumille. Mukana prosessissa ovat myös Helsingin kaupunginvaltuutettu Elina Moisio (vihr.), City-lehden toimittaja Maria Pettersson, Homma ry:n puheenjohtaja Matias Turkkila sekä suurehko joukko etupäässä nimettömänä pysyviä sympatisoijia Hommaforumilta.

Keskustelun keskiössä on Halla-ahon seuraajien ympärille syntynyt nettiyhteisö Homma, jossa monet kokevat, että Halla-aho puhuu heidän suullaan. Joidenkin mielestä tämä asettaa Halla-aholle myös tiettyjä velvollisuuksia, koska eihän heidän suullaan nyt ihan mitä tahansa voi sanoa, kuten tulemme huomaamaan.

Vaalizoom ja pakolaisen sielu

Koska tämä kirjoitus lukee kriittisesti Halla-ahon ja muiden maahanmuuttokriitikoiden tekstejä, on tarkastelussa sellaisen prosessi, jossa he vastaavasti lukevat kriittisesti jotain maahanmuuttomyönteistä tekstiä. Syytettyjen penkille joutuu SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen viime eurovaalien alla. (Kaikki tämän esseen lainaukset ovat ajalta ennen kuin demaritkin ryhtyivät “maahanmuuttokriittiseksi”.)

Perjantaina 22.5.2009 Kimmo Kiljunen ja kolme muuta ehdokasta esiintyi Eurovaalit09 – Vaalizoom -keskusteluohjelmassa TV1:llä. Kiljunen piti ohjelmassa seuraavan melko polveilevan ja improvisoidun puheen maahanmuutosta:

Ehdottomasti tässä tää maahanmuuttopolitiikka täytyy ratkoa eurooppalaisella tasolla, mutta minä ottaisin tähän periaatteellisemman linjauksen: Meil on Euroopassa tällä hetkellä kahdeksan miljoonaa laitonta siirtolaista. Kahdeksan miljoonaa ihmistä elää normaalin sosiaaliturvan, työlainsäädännön ulkopuolella, lainsuojattomina näissä yhteiskunnissa.

Kun tätä sadan vuoden päästäkin katsotaan, niin sitä ihmetellään tätä nykyistä tilannetta maailmassa, vähän niin kuin orjakauppaa mietitään, että ‘kuinka on mahdollista että linnut lentävät rajojen ylitse, mutta ihmiset eivät? He tulevat lainsuojattomiksi ylittäessään rajan.’ Ja tää on kysymys, joka esitetään jokaiselle.

Katsoitteko tuossa äskeisessä insertissä sitä poikaa? Katsoitteko sitä silmiin sitä maahanmuuttajapoikaa? Mikä sieltä loisti sieltä silmistä? Sama ihmisen sielu kuin jokaisessa meissä.

Tää on ihmisarvokysymys. Minä tunnistan sen seikan, että meidän täytyy lähestyä tätä asiaa myöskin niin, että kun Suomeen tullaan, noudatetaan Suomen lainsäädäntöä, opetellaan Suomen kieli, tullaan osaksi tätä, tullaan uussuomalaisiksi tai ruotsinkielisiksi, tullaan uussuomalaisiksi.

Mutta tää on mieletön tilanne maailmassa tällä hetkellä, että rajan ylityksestä tulee kriminalisoinnin kohde. Puolitoista vuotta ihmiset istuu vankiloissa, säilytyskeskuksissa.

Maahanmuuttokriitikoiden Hommaforum-keskustelupalstalla ohjelmaa ruoditaan muutaman kymmenen viestin verran. Tuolloin Halla-aho ei ollut vielä havahtunut mukaan. Pääasiassa palstalla hehkutetaan perussuomalaisten Sampo Terhoa ja haukutaan Kiljusta. Osansa kritiikistä saa myös Sirpa Pietikäinen, joka nimimerkki Jelupisterin (kirjoittanut 364 viestiä) mukaan on ”Kokoomuksen punavihersiiven perustaja ja henkilöitymä”.

Kiljusen lintuvertaus herättää huvitusta ja kummastusta muun muassa nimimerkissä MW (2570 viestiä): ”Tuppas hymyilyttämään, melkein, lintujen liitely. Kiljunen on varmaan keksinyt ihan itse tämän nerokkaan metaforan, kun noin tykkää makustella sitä suussaan aina kun maahanmuutosta ”keskustellaan”. Vai oliko se sittenkin Tommy Tee eduskunnan istunnossa, joka tämän viiltävän surumielisen, mutta silti niin selvästi VHM:n [Valkoisten HeteroMiesten] natsistisuuden osoittavan vertauksen ensimmäisenä ihmiskunnan historiassa ilmoille loihe lausumaan?”

Nimimerkki M (5328 viestiä ja käyttäjäkuvassa Astrid Thorsin kasvojen yli vedetty kieltomerkki) ironisoi Kiljusen vertausta: ”Linnuilla on pienet aivot ja ne syövät painonsa verran tai pari per päivä.” Ullanlinna (544 viestiä): ”Eikös niitä muuttolintuja pyydystetä verkkkoihin ja ammuta siellä etelämpänä?”

Phantasticum (740 viestiä) kirjoittaa: ”Vielä tästä lintujen lentelystä rajojen yli… Ellei Euroopan Unionin (EU-kansalaisten) vapaata liikkuvuutta oteta huomioon, onko se linnun lailla rajojen yli lentely niin vapaata kuin mitä Kiljunen antaa ymmärtää.” Sitten hän pohdiskelee, kuinka helppoa muka olisi muuttaa Afrikkaan tai Japaniin lailliseksi siirtolaiseksi.

Rinnalle syntyy toinen keskustelusäie otsikolla ”Kiljunen: Lentäväthän linnutkin rajojen yli”. Keskustelun aloittaa CaptainNuiva (1082 viestiä): ”Jos edustaja ei ymmärrä lintujen ja ihmisten yhteiskuntien eroja niin miten ihmeessä tuollaista jotkut äänestävät ja mitä tämmöinen ihminen tekee eduskunnassa? Jos Kiljunen nyt sattuisi tätä lukemaan niin voisiko näitä myös pitää itsestään selvyyksinä jos kerran faunapuolelta pitää esimerkkejä ihmisen yhteiskuntaan hakea: 1.Onhan linnuilla reviirinsä, miksei ihmisilläkin? 2.Tappavathan linnut jossain määrin toisiaan ilman pakottavaa syytä, mikseivät siis ihmisetkin? 3.Paskovathan linnut autojen katoille, mikseivät siis ihmisetkin? 4.Syöväthän linnut matoja, mikseivät siis ihmisetkin?”

Nimimerkki Ano Nyymi (2140 viestiä) jatkaa: ”Vaativathan linnutkin sossusta diskorahaa, vaativathan?” Ja Kala (317 viestiä): ”Tekeväthän linnutkin työtä elantonsa eteen.”

PK (842 viestiä): ”Eikös maahanmuuttajien vertaaminen eläimiin täytä viharikoksen tunnusmerkit? Vertaukseksi tekee entistä pelottavamman, kun tietää, mitä Helsingin kaupunki on SDP vetoisesti ehdottanut kauppatorilla parveilevien lintujen kohtaloksi.” MW (2569 viestiä): “Todellakin! Onko Kiljuinen rohjennut verrata sosiaaliturvapaikanhakijoita ulosteilla sotkeviin, kirppuisiin, tauteja levittäviin lintuihin? Hyi hyi Kimmo!”

Keskustelua on joitain kymmeniä viestejä parissa eri säikeessä. Saman verran ja samaan tyyliin on keskustelua sadoista muista haastatteluista, artikkeleista, tutkimuksista ja webbisivuista.

Olkinukke

Halla-aho viittasi tähän puheeseen seitsemän kuukautta myöhemmin kirjoittamassaan blogimerkinnässä Sananen sotalapsista ja evakoista, jossa hän puhui”mokutuksesta” eli monikulttuurisuuspuheesta: ”Mokutuksessa kerrotaan, että monikulttuurisuus on luonnollista, ihanaa ja väistämätöntä sekä että suomalaisissa ja Suomessa on yhtä ja toista vikaa. Mokutukseen kuuluu myös elimellisesti väite, jonka mukaan media ja poliittinen eliitti vähättelevät rasismia eivätkä tuo lainkaan esille maahanmuuton ja monikulttuurisuuden hyviä puolia. Mokutukseen voi tutustua mm. lukemalla sanomalehtiä, kuuntelemalla radioa tai katselemalla televisiota.”

Jussi Halla-aho esittää sitten Scripta-blogissaan lukuisia esimerkkejä mokutuksesta ja jopa übermokutuksesta. Hän ottaa muutaman todellisen elämän esimerkin übermokutuksesta, joka on hänestä niin äärimmäistä, että vaikuttaa jo itsensä pariodialta.

”Sitten asiaan”, Halla-aho kirjoittaa, ja aloittaa varsinaisen argumentointinsa purkamalla erään mokutukselle ominaisen mielestään virheellisen päättelyketjun.

Tässä pääsee esille yksi Halla-aholle tyypillinen tyylikeino, niin sanottu ”olkinukkeargumentointi” (engl. straw man). Siinä vastapuolen näkemyksiä vastaan ei hyökätä sellaisinaan vaan niistä muotoillaan ikään kuin olkinen harjoitusvastustaja, joka on helpompi voittaa. Sitten esitetään, että koska harjoitusvastustaja kaatui, on vastustajakin voitettu.

Ilmeisesti Halla-ahon tarkoituksena on pureutua väitteeseen, että ”ihmisten on saatava liikkua maailmassa vapaasti, koska vapaakaupan myötä myös pääoma saa nykyään liikkua vapaasti ja itse asiassa pääoman vapaa liikkuvuus osaltaan syyllistyy asuinolojen kurjistamiseen köyhemmissä maissa, kuten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa”.

Halla-aho ei kuitenkaan takerru tähän todelliseen kysymykseen, vaan esittää siitä oman versionsa:

Sitten asiaan. Mokutukselle ovat ominaisia virheelliset tai suhteellisuudentajun puutetta heijastavat päättelyketjut ja rinnastukset. Esimerkkinä virheellisestä päättelyketjusta voidaan käyttää hyvin tavallista teesiä, jonka mukaan ”ihmisten on saatava liikkua vapaasti, koska tavaratkin liikkuvat vapaasti”.

Kas, tämä väite onkin paljon helpompi kumota. Kukaan ei ole esittänyt tällaista väitettä, mutta siitä viis!

 Yrittäkääpä siirtää esimerkiksi autoja, ydinjätettä, viinaa, tupakkaa, räjähteitä tai tuliaseita mistä hyvänsä maasta mihin hyvänsä maahan, niin huomaatte, miten vapaasti ”tavara” liikkuu.

Huomioitakoon, että Halla-ahon fanipojat penäävät maahanmuuttokeskusteluun enemmän faktoja ja logiikkaa, jota heidän mielestään vihervasemmistolainen media ja poliittinen eliitti eivät tarjoa, mutta Halla-aholta niitä kyllä löytyy. Halla-ahon Scriptassa tarjoamat faktat ovat usein tällaisia yleistyksien, vääristelyiden ja oikeuden tilastojen sekoituksia.

Huomaamme siis, että jo vallitsevassa tilanteessa ihmisten liikkumisvapaus on huomattavasti laajempi kuin tavaran liikkumisvapaus. Esimerkiksi Romanian romaneista on selkeää taloudellista haittaa Länsi-Euroopan maille, mutta silti heidän maahantuloaan tai maassaoleskeluaan ei voida rajoittaa, toisin kuin vastaavaa haittaa tuottavan tavaran tuontia.

Tämä on jo hieman kummallinen väite, koska se ei toimi edes Halla-ahon olkinukkeparadigman sisällä. Kuka tahansa EU:ssa matkaillut saati EU:n perusperiaatteisiin tutustunut tietää varsin hyvin, että minkään laillisen tavaran tuontia ei rajoiteta Romanian ja Länsi-Euroopan välillä. On myös epäselvää, mikä tavara olisi “vastaavaa haittaa tuottava” Romanian romaneihin verrattavissa tai mitä tämä heidän aiheuttamansa “taloudellinen haitta” oikeastaan on.

Puhumattakaan siitä, että argumenttia ihmisten tai pääoman liikkumisvapaudesta ei sovelleta Euroopan Unioniin, jossa sekä ihmisillä että pääomalla on jo täysi liikkumavapaus. Ihmisten liikkumavapautta on kylläkin esitetty rajoitettavaksi juurikin romanialaiskerjäläisten torjumiseksi. Ja vastaavasti pääoman liikkumavapautta on esitetty rajoitettavaksi kansallisen talouspolitiikan ja sitä kautta esimerkiksi köyhien romanialaisten elinolojen kohentamiseksi.

Historiallisesti, siis ennen kuin suvaitsevaisto keksi Suomen kuuluvan yhtäläisesti kaikille, ihmisten maahantuloa on kontrolloitu ja rajoitettu samaa logiikkaa noudattaen kuin tavaroiden maahantuontia. Tavara, jota ei ole koettu uhkaksi Suomen taloudelle tai yhteiskuntarauhalle, on saanut tulla suhteellisen vapaasti. Muun tavaran tuontia on joko säädelty tai se on estetty. Vastaavasti ihmiset, jotka eivät ole olleet haitaksi Suomen taloudelle tai yhteiskuntarauhalle, ovat saaneet tulla maahan passiaan vilauttamalla. Muiden ihmisten tulemista on rajoitettu tai se on estetty.

Tässä Halla-aho on kohtalaisen oikeassa ja sama johtopäätös olisi itse asiassa pätenyt varsin mainiosti myös pääomaan. Vielä 80-luvulla suomalaisten yritysten osake-enemmistöä ei saanut myydä ulkomaille, mutta nyt on toisin. Halla-aho ei tässä kirjoituksessaan perustele, miksi monet maahanmuuttajat olisivat haitaksi Suomen taloudelle tai yhteiskuntarauhalle, koska blogin lukijat tuntevat jo valmiiksi hänen mielipiteensä tästä asiasta.

Lapsityöttömyys

Yksi maahanmuuttokriittisyyden suurista loogisista virheistä kiteytyy juuri tähän: jos me kurjistamme kehitysmaiden oloja ostamalla orjatyövoimalla diktatuureissa tehtyjä tuotteita (esimerkiksi Shellin bensaa ja Niken lenkkareita), niin miten voimme väittää, että meillä ei ole vastuuta kehitysmaiden kurjista oloista?

Halla-aho ja hänen aatetoverinsa ovat perinteisesti olleet haluttomia vastaamaan tähän kysymykseen, mutta City-lehdessä 1/2009 toimittaja Maria Pettersson saa Halla-aholta eräänlaisen vastauksen:

Screen Shot 2015-07-30 at 10.34.06Jussi Halla-aho: ”Onko suomalaisilla ylipäätään velvollisuus ratkaista ongelmia, joita eivät ole olleet aiheuttamassa? Valtion ei tulisi automaattisesti antaa kehitysapua. Ihmiset voisivat halutessaan maksaa ylimääräistä veroa, joka käytetään kehitysapuun.”

Maria Pettersson: Suomen ja suomalaisten toiminta ulkomailla tukee maailman kurjuutta. Ostamme elintarvikkeita kolmansista maista, vaikka työntekijöiden olojen tiedetään olevan surkeat. Yritykset käyttävät alihankkijoita, joiden tehtaissa maksetaan naurettavaa palkkaa, työolosuhteet ovat kurjat tai niissä käytetään lapsityövoimaa. Tulisiko Suomen kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka toimimme ulkomailla?

Jussi Halla-aho: ”Jos suomalaiset eivät osta ulkomaisen riistoteollisuuden tuotteita, ulkomainen riistoteollisuus pistää työntekijänsä pihalle. Täällä on helppo jeesustella sillä, että pikkulapset tekevät lenkkareita Intiassa, mutta jos me emme osta niitä lenkkareita, mitä ne pikkulapset sitten tekee? Heillä ei sen jälkeen ole yhtään mitään.”

Halla-aho siis uskoo auttavansa kehitysmaita, kun pakottaa niiden lapset tekemään hänelle lenkkitossuja! Miten jaloa! Ei kai peräti mokutusta? Eikö kansallismielisesti ajattelevan miehen tulisi ensin pitää huolta siitä, että Suomen 6-15-vuotiaat saisivat töitä? Nyt heidän työttömyysprosenttinsa on peräti 100%! Heillä ei siis Halla-ahon sanojen mukaan ole yhtään mitään. Tosin pitää muistaa, että Jussi Halla-aho on itsekin joutunut kärsimään lapsityöttömyydestä.

(Yllä oleva humoristinen vertaus on esimerkki olkinukkeargumentista, jossa Halla-ahon suuhun pannaan vaatimus lapsityöllisyydestä ja sitten kumotaan se typeränä.)

Jos halutaan lopettaa kehitysmaiden asukkaiden auttaminen, olisi syytä ensin lopettaa kehitysmaiden olojen kurjistaminen. Yksi kurjistamisen muodoista liittyy juuri toisiinsa kytkeytyviin vapaakauppaan, Maailmanpankkiin, monikansallisesti toimiviin jättiyrityksiin ja massiiviseen korruptioon. On siis varsin perusteltua kysyä: Miksi ihmisten vapaata kulkemista pitää rajoittaa, jos pääoman kulusta on viime vuosikymmeninä tehty täysin vapaata?

Halla-aho sai ennen lehden painoonmenoa tilaisuuden tarkistaa lainauksensa, mutta ei halunnut koskea tähän kohtaan. Jutun julkaisun jälkeen Halla-aho erikseen kiitti toimittajaa hyvästä jutusta. Sitten myös Halla-ahon vaimo tuli kiittämään.

Pääomasta pääskyseen

Kirjoitettuaan blogimerkinnässään tavaran liikkumisesta, Halla-aho tulee lintuihin ja Kimmo Kiljusen keväiseen eurovaalilausuntoon. Sanasta ”lintu-argumentti” hän linkkaa ohjelmasta tehtyyn Youtube-videoon, jossa Kiljunen sanoo:

Kun tätä [maahanmuuttopolitiikkaa] sadan vuoden päästäkin katsotaan, niin sitä ihmetellään tätä nykyistä tilannetta maailmassa, vähän niin kuin orjakauppaa, mietitään, että ‘kuinka on mahdollista että linnut lentävät rajojen ylitse, mutta ihmiset eivät? He tulevat lainsuojattomiksi ylittäessään rajan.’ Ja tää on kysymys, joka esitetään jokaiselle.

Halla-aho analysoi Kiljusen väitettä:

Variaationa tavara-argumentista voidaan mainita lintu-argumentti: ihmisten on saatava liikkua vapaasti, koska linnutkin saavat lentää vapaasti. Ihmiset ja muuttolinnut ovat kuitenkin vertailukelvottomia kahdesta syystä: 1) Suomessa talvehtivat linnut ovat elimellinen osa suomalaista ekosysteemiä, ts. välttämättömiä Suomelle; 2) lintujen tuloa ei oikein voi estää. Veronmaksajien rahoilla elelevien turvapaikkaturistien tuskin voidaan katsoa olevan välttämättömiä Suomen taloudelle tai yhteiskuntajärjestykselle. Lisäksi heidän tulonsa ja asettumisensa voidaan estää, vaikkapa vain lopettamalla ilmaisen rahan ja ilmaisten asuntojen jakaminen.

Lisäksi minua ihmetyttää se, että jos ylipäänsä koetaan mielekkääksi rinnastaa ihmisten ja eläinten liikkuminen, miksi vertailukohdaksi valitaan juuri linnut, joiden liikkumisen estämiseen ei ole sen enempää keinoja kuin tarvettakaan. Entä rotat, torakat ja coloradokuoriaiset? Niiden liikkumisvapaus on vähintäänkin kyseenalainen, juuri siitä syystä, että niistä katsotaan olevan haittaa vastaanottavalle yhteiskunnalle. Siinä, missä lintu-argumentti on virheellinen, olisi itse asiassa täysin perusteltua kysyä, miksi rotat, torakat ja coloradokuoriaiset eivät saa tulla Suomeen vapaasti, jos kerran veroelätit, rikolliset ja potentiaaliset islamistitkin saavat.

Ennen kuin alatte kiljua, että vertasin maahanmuuttajia rottiin, torakoihin ja coloradokuoriaisiin, huomatkaa, että yllä linkitetyssä videossa Kimmo Kiljunen (SDP) vertasi maahanmuuttajia lintuihin. Tarkoittiko Kiljunen kenties, että maahanmuuttajatkin ovat aivottomia ja äänekkäitä otuksia, jotka pihistelevät ruokapaloja ihmisten pöydistä ja ruikauttavat kiitokseksi paskat näiden naamalle?

Yllä oleva on varsin tyypillistä Halla-aho-tekstiä: vääristellään, kärjistetään, provosoidaan, vittuillaan, vitsaillaan, agitoidaan. Lisäksi Halla-aho ei tiedä, että hänen mainitsemansa ”Suomessa talvehtivat linnut” ovat muuttolintujen vastakohta, tai jos tietää hänen vertauksensa muuttuu kerrassaan yllättäväksi.

Sitten vaihdetaankin jo aihetta. Tämä kaikki kolmisen ruudullista tekstiä olikin nimittäin sivupolku: ”Oikeastaan halusin tänään puuttua kahteen viime aikoina esillä olleeseen aiheeseen, nimittäin sotalapsiin ja Karjalan evakoihin.” Tätä ja Suomen pakolaisapu ry:n puheenjohtaja Thomas Wallgrenin kirjoitusta käsitellään pari ruudullista, sitten kritisoidaan vielä Helsingin kaupunginvaltuutettu Elina Moision (vihr.) kolumnia Vihreässä langassa 16.12.2009. Halla-ahon mukaan Moisio “tahtoo minareetteja Helsinkiin”, mutta saa kuitenkin “paljon anteeksi, koska hän on kotoisin Alavedeltä”. Koko pitkä ja polveileva Scripta-kirjoitus loppuu näin:

Yhdestä asiasta olen Elinan kanssa harvinaisen samaa mieltä: ”Maahanmuuttokeskustelu on epäloogisuuksien leikkipuisto.”

Asia ei kuitenkaan ole loppuun käsitelty, sillä Scriptassa julkaistu kirjoitus on aina vasta keskustelun avaus.

Hommaforum

Scripta on ollut olemassa kesäkuusta 2003 alkaen ja sille avattiin vieraskirja 15.4.2005. Vieraskirjan arkistosivulla Halla-aho muistelee:

Vähitellen, vuosien saatossa, Vieraskirja institutionalisoitui, ja siitä tuli maahanmuuttokriittisen verkkokansan keskeinen keskustelu-, linkki- ja uutisfoorumi. Yleisessä kielenkäytössä ”Vieraskirja” alkoi merkitä tätä nimenomaista vieraskirjaa.

Teknisen formaattinsa puolesta Vieraskirja ei tietenkään vilkkaaksi keskustelupalstaksi soveltunut, ja vaatimuksia kunnollisen foorumin puolesta esitettiin melkein alusta lähtien. Tuumasta kuitenkin päästiin toimeen vasta, kun tilanne vuoden 2008 aikana muotoutui kertakaikkisen katastrofaaliseksi. Vieraskirjan alasajo alkoi joulukuussa aktiivisten vieraskirjalaisten pystytettyä nyt jo asemansa vakiinnuttaneen Hommaforumin. Lopullisesti lappu pantiin luukulle 17.2.2009.

Vieraskirjaan tuli paljon yli satatuhatta viestiä, usein monta sataa päivässä. Hommaforum tai tuttavallisemmin pelkkä Homma syntyi sen pohjalle, mutta kasvoi pian sitäkin suositummaksi, todellakin ”maahanmuuttokriitikkojen” keskeiseksi nettifoorumiksi.

Hommaforumilla keskustellaan politiikasta, maahanmuutosta, uutisista ja salaliittoteorioista, mutta myös maahanmuuttoon mitenkään liittymättömistä asioista: urheilusta, kirjoista, sotahistoriasta, ateismista, aserajoituksista, huumorista. Monilla jäsenillä keskustelun sävyä leimaa niin sanottu VHM-lähtökohta, eli että täällä puolustetaan nyt Valkoisten HeteroMiesten uhanalaista asemaa. Todellisuudessa mielipiteet jakaantuvat paljonkin kun mennään muihin asioihin kuin maahanmuuttoon. Esimerkiksi Homoliitoista-keskustelussa on sekä puolustajia kuin vastustajiakin, joten kyseessä ei ole puhdas arvokonservatiivien foorumi.

Tyypillisesti VHM:t kokevat vastustajikseen maahanmuuttajia hyysäävät kukkahattutädit sekä vihervasemmistolaiset stalinistit, joiden agendalla on muun muassa feminismi, monikulttuurisuus, kulttuuri, kasvissyönnin edistäminen, sukupuolivähemmistöjen oikeudet, käsiaseiden rajoittaminen, turkistarhauksen kieltäminen ja vankeusrangaistusten lyhentäminen. Stalinismisyytöksiä viljelee ahkerasti myös Jussi Halla-aho esimerkiksi paheksuessaan Helsingin kouluihin tullutta kasvisruokapäivää. Ulkopuolisen on joskus vaikea hahmottaa, miksi Halla-aho aina vertaa kasvissyöjiä juuri Staliniin eikä koskaan esimerkiksi Hitleriin, joka kuitenkin oli kasvissyöjä.

Stereotyyppi on, että suuri osa hommalaisista olisi nuoria suomalaistaustaisia miehiä ilman korkeaa koulutusta, ja että he asuisivat muuttotappiopaikkakunnilla. Mukana on kuitenkin myös iäkkäämpää väkeä, sekä Halla-ahon itsensä kaltaisia koulutettuja kaupunkilaisia, ja keskustelua on myös täysin arkisista aiheista.

Halla-aho ja hommalaiset ajattelevat mielellään, että heidän mielipiteensä maahanmuutosta pohjautuvat objektiiviseen harkintaan, logiikkaan ja järkeen, kun taas Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka pohjautuu pelkästään tunteeseen, miellyttämisenhaluun ja sievistelyyn. Sitä, miksi maahanmuuttajista puhutaan usein hyvin negatiivisilla termeillä ei koskaan selitetä. (Halla-aho itse väittää, että se on pelkkä tyylilaji johon ei sisälly mitään arvotusta.) Todettakoon kuitenkin, että suoranaista nekruttelua tai ählyttelyä esiintyy melko vähän.

Halla-aho itse kirjoittaa Scriptassa 30.10.2008 otsikolla Suvaitsevaisten puheita:

Myötämieliseen lukijakuntaani (kömpelö ilmaus mutta en nyt viitsi ”faneistakaan” puhua) kuuluu monenlaisia ihmisiä. Miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, samaan ja vastakkaiseen sukupuoleen mieltyneitä, vaaleita ja tummia, kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia, erilaisiin korkeampiin voimiin uskovia sekä niitä, jotka eivät sellaisiin usko.

[…] Monikulttuurisuus ja huono maahanmuuttopolitiikka taas ovat huonoja asioita kaikkien kunnollisten ihmisten, ei vain valkoisten heteromiesten, kannalta.

Vaikka lukijoita on joka lähtöön, tietynlaiset myötämieliset lukijat ovat toki tilastollisesti tavallisempia kuin jonkun muun laiset. Nuoret naiset ovat selkeästi ongelmallinen kohderyhmä. Palautteen pohjalta voidaan tietysti tehdä vain summittaisia arvioita siitä, kuinka suuren osuuden he muodostavat myötämielisestä yleisöstä (koska kaikki eivät lähetä palautetta), mutta melkein kaikki kielteinen (ja omituinen) palaute tulee nuorilta (hyvin usein akateemisilta) naisilta.

Kyseinen blogikirjoitus on muuten kokonaisuudessaan varsin hauska, ja sisältää sähköpostitse käydyn vuoropuhelun erään tällaisen vihaisen nuoren naisen kanssa. Kannattaa lukaista.

Hommaforumilla on yli 4000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja reilusti yli kolmesataatuhatta viestiä. Se on siis volyymillään ylittänyt Vieraskirjan, joka sen synnytti, mutta säilyttää saman tunnelman.

Homman omalla Homma – siis hä? –sivulla palsta esitellään näin: ”Homma on valveutuneiden ja huolestuneiden kansalaisten muodostama maahanmuuttokriittinen, puolueisiin sitoutumaton kansanliike.” Homma on paitsi keskustelupalsta, myös voittoa tavoittelematon ja sitoutumaton yhdistys – Homma ry, joka “edistää suomalaisen yhteiskunnan henkistä ja taloudellista menestystä, tukee lähidemokratiaa, kestävää kehitystä, sananvapautta sekä yhteiskunnan jäsenten oikeutta viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön”.

Esittelyn mukaan foorumin jäsenet tapaavat toisiaan Hommakerhoissa, kutsuvat muita puhumaan kanssaan kaikesta, antavat mikrolainoja kehitysmaihin, kirjoittavat hyvin, piirtävät, ottavat kaiken aina hyvin hyvin vakavasti, pariutuvat (sivuston Deittihomma-osion kautta, jossa kylläkin toistaiseksi on seuranhakuilmoituksia vain naista etsiviltä miehiltä), keräävät adresseja eduskunnalle, saavat vastakaikua poliitikoilta ja puolueilta tai sitten perustavat uusia puolueita.

Mikrolainoista saa vaikutelman, että Homman takana on hivenen konsistentimpaa ajattelua kuin Halla-ahon huolissa kehitysmaiden lapsityöttömyydestä.

Koska Hommaforum on rakentunut Halla-ahon blogin vieraskirjan pohjalta, siellä tietenkin keskustellaan myös Halla-ahon blogista antaumuksella. Osastolla Suositeltavaa luettavaa ylimmäisenä on aina keskustelusäie Jussi Halla-ahon kirjoituksia, jossa tällä hetkellä (1.3.2010) on 1660 viestiä, jotka on luettu yhteensä 109688 kertaa. Muita suositeltuja ovat ainakin filosofi Jukka Hankamäen, Kokoomusnuorten maahanmuuttokriittisen puheenjohtajan Wille Rydmanin, kirjailija Anja Snellmanin, Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtajan Jussi K. Niemelän ja kirjailija Panu Rajalan blogit. Halla-ahon blogin kommentointi on silti monta kertaluokkaa suositumpaa kuin muiden yhteensä.

Katsotaan seuraavaksi, miten Homma reagoi Halla-ahon kirjoitukseen tavaran ja muuttolintujen liikkumisesta, mokutuksesta, sotalapsista ja evakoista.

Keskustelu alkaa

Halla-aho ei itse ilmoita Hommassa uudesta blogimerkinnästään, mutta etusivulta on linkki siihen ja sitä käsittelevään keskustelusäikeeseen. Keskustelun aloittaa nimimerkki Jjuhani (viestejä 176) 19.12. olennaisesti huomauttamalla että uusi blogimerkintä on julkaistu: ”Hyvää tekstiä. Taas lähti massapostitus nuivistettaville. Jussin teksti referoituna on paljon tehokkaampaa kuin itse selitettynä.”

Nimimerkki risto (viestejä 386) yhtyy mielipiteeseen: “Todella erinomaista settiä. Pitkästä aikaa oikein loistava kirjoitus, vaikka hyviä nämä ovat muutkin viimeaikoina olleet.”

slange (viestejä 287) jatkaa: “Kaikesta huomaa että Mestari on nyt levännyt ja hyvässä virkeässä vedossa. Sotalapsi-teema oli mieltälämmittävän pirteätä tekstiä, josta väsymys loisti poissaolollaan. Kyllä nyt kelpaa talvipäivänseisausta juhlistaa ja pesäpäiviä viettää.”

Termiä “Mestari” käytetään Jussi Halla-ahosta yleisesti mutta ainakin osittain ironisesti. Ideana on vitsailla Halla-ahon henkilökultin syvyydellä tyyliin: “Johtajan kutsuminen Mestariksi on tietysti leikkiä, mutta aion silti uhrata nuorimman lapseni Hänen vaalimenestyksensä varmistamiseksi.” (Nimimerkki Nikopol Scriptan vieraskirjassa 22.9.2008) Samaan tyyliin itseironisesti monet hommalaiset käyttävät itseään nimitystä “netsi”, eli nettinatsi, tai “naxu”, natsi, koska se on sana jota mokuttajat heistä ovat käyttäneet. Natseilu eli avoimen rasistinen puhe, tai käytös kirjoittaminen on siten naxuilua. [Katso myös Maahanmuuttokriittinen sanasto.]

Heikki Porkka (viestejä 467): “Jussin uusi kirjoitus on hunajaa sielulle. En voi sanoa, että aivan kuin omasta kynästäni, mutta sen voin sanoa, että aivan kuin hän lukisi ajatuksiani. […] Kimmo Kiljunen taas liikkuu niin korkeissa sfääreissä, että hänen logiikkaansa ei taida ymmärtää edes hän itse. Kimmo Kiljusen ja Thomas Wallgrenin ajattelu lähentelee Annika Lapintien (vas) maanläheistä ja loogista ajattelua.” Ilmeisesti vasemmistolainen naiskansanedustaja edustaa Porkalle äärimmäistä huuhaata.

mökö (viestejä 159): “Kieltämättä Mestarilla jälleen sana hallussa, upeaa tekstiä ja täyttä asiaa.”

Alussa useimmat viesteistä ovat tällaista ylistävää päännyökyttelyä. Mutta hommalaisten keskuudessa on myös niitä, jotka ulottavat kriittisyyden ja faktuaalisuuden vaatimuksensa omaan ajatteluunsa. Foorumille rekisteröitymätön BRG kritisoi olkinukkea tavaran liikkumisesta:

Hieman huolestuttavaa on tämä kritiikittömyys jolla näihin, sinänsä hyviin, kirjoituksiin suhtaudutaan. Esim. ”tavaratkin liikkuvat vapaasti” on tietääkseni hyvin harvoin (koska viimeksi?) käytetty fraasi ja lintu-argumentti on yhden? ihmisen järjetön aivopieru.
Jos nämä älyttömyydet olisivat mokutuksen kova ydin niin ymmärtäisin kirjoituksen mutta ketä tässä vastustetaan, olki-ukkoja? Vai oliko tarkoitus olla pelkkää hengenkohotusta ’omalle väelle’…
Terveisin,
kritiikkiosasto

Foorumin aktiivikäyttäjä J. Juntunen (viestejä 1393) komppaa yleistä ilmapiiriä: ”Kyllä tuo Jussi niin hienosti kirjoittaa ettei voi kuin ihmetellä.” Sitten hän kirjoittaa, miten tärkeitä Halla-ahon kirjoitukset ovat hänelle ja lähipiirilleen olleet, koska ne ovat estäneet heitä putoamasta monikulttuurisuutta symppaavaan koneistoon ja auttaneet heitä ajattelemaan itse.

Nimimerkki TH (viestejä 375) huolestuu maahanmuuttokriittisyyden imagosta ja kehottaa Halla-ahoa itsesensuuriin: “Halla-aho hiihtelee taas vaarallisilla poluilla kiihotuslainsäädännön näkökulmasta. Kyllä hän ymmärtää, miksi ihmisten vertaaminen rottiin ja torakoihin on aivan eri asia kuin lintuihin vertaaminen. Kehottaisin H-a:ta poistamaan kyseisen kohdan kirjoituksesta, jossa muuten on paljon hyvää. En sympatiseeraisi, jos hän tuosta joutuisi käräjille.”

Vielä myöhemmässä viestissä TH sanoo: “Minusta koko kiihotuspykälää ei pitäisi olla laissa, mutta tästä ihan erillinen juttu on se, että odotan ihmisiltä tiettyjä käytöstapoja ja sitä, ettei julkisesti töräytetä ilmoille ihan mitä tahansa.” Nimimerkki monokultturisti (viestejä 167) vastaa TH:lle: “Sinun käytöstavoillasi olisi jäänyt koko Scripta kirjoittamatta.” TH vastaa monokultturistille: “Epäilemättä. H-a on kuitenkin toistuvasti valittanut, että hänen asia-argumenttiensa sijasta mediassa on kiinnitetty huomiota vain hänen hölmöihin töräyksiinsä. Siitä huolimatta hän jatkaa töräytysten tehtailua. En ymmärrä tätä asennetta, että kaikkea H-a:n kirjoittamaa pitää puolustaa kuin jumalan sanaa. Tässä kirjoittamani on aivan normaalia kritiikkiä, jollaista saattaisin esittää kenestä tahansa kirjoittajasta.”

Myös M. (viestejä 795) suutahtaa TH:lle ja alkaa puolustaa Halla-ahon argumentteja: “Sananvapaus ei taas millään tavalla edellytä ”käytöstapoja”, vaan se kattaa myös mauttomat vertauksetkin, jotka eivät automaattisesti muutu ”kiihottamiseksi” vain siksi, että niiden kohteena on vähemmistö.”

Kun TH ei sympatiseeraisi, jos Halla-aho joutuisi käräjille, vastaa M.: “Vedin tuosta erinäisiä johtopäätöksiä suhtautumisestasi sananvapauteen.” TH selittää: “Sananvapaus on yksi asia, Suomessa vallitsevat lait toinen. Toisinaan hyvin harkittu kansalaistottelemattomuus huonojen lakien osalta voi olla paikallaan, mutta typerien möläytysten takia ei kannata käräjille hankkiutua.”

Myös mökö asettuu Mestarin doublethinkin kannattajaksi: “Eihän Jussi esittänyt vertausta, kyseessähän oli fiktiivinen ajatusleikki.”

Homma ry:n puheenjohtaja, omalla nimellään ja naamallaan kirjoittava Matias Turkkila (viestejä 284) tukee TH:ta, kun tämä puhuu ihmisten vertaamisesta rottiin ja torakoihin: “En kyllä tykkää minäkään. Ei välttämätön pointin kannalta, ja niin tylyä tyyliä, että jos teksti olisi tullut joltain muulta, niin olisin lopettanut lukemisen tuossa kohdassa.”

Sitten keskusteluun osallistuu itse Jussi Halla-aho (viestejä 865). Hän ei säästä kärkevää tyyliään vain mokuttajille ja hyysäreille, vaan jakaa sitä nyt myös suoraan Matias Turkkilalle: “Kun vielä jeesustelulta maltat lukea, mitä siinä sanotaan, huomaat, että ihmisiä ei verrata eläimiin vaan osoitetaan, että eläinargumentit eivät ole hyviä, koska eri eläimiin suhtaudutaan eri tavoin.”

Klassinen Halla-aho-veto. Hän voi blogissaan sanoa että “olisi täysin perusteltua kysyä” ja kun joku sanoo että hän on “kysynyt”, hän kiistää sen täysin. Hän haluaa verrata maahanmuttajia torakoihin mutta ei halua kantaa vastuuta sanomisistaan. Juuri tämän ristiriitaisen käytöksen vuoksi Halla-aho on niin ärsyttävä ja poleeminen hahmo.

Matias Turkkila vastaa Halla-aholle:

Joulu on jeesustelulle mitä parhainta aikaa, siispä sitä vielä tovin jatkan.
Sanasi ovat toki taiten asteltuja. Niinkuin aina. Tekstissä käytetty ”olisi .. täysin perusteltua kysyä”-rakenne hämärtää vertauksen esittäjää vähintäänkin kohtuullisesti.
Mutta mutta.
Oli esitetty vertaus sinun esittämäsi tai lukijan päässä syntynyt, vaikutus on melko samanlainen. Ja ellei syvenny tekstiin, jää mieleen vertailu ”rotat, torakat ja coloradokuoriaiset” equals ”veroelätit, rikolliset ja potentiaaliset islamistitkin”.
Kun tajuaa lukeneensa moista, syttyy päässä pieni punainen lamppu. Ja joku pään sisällä alkaa saarnansa: ”rasistista tekstiä, lopeta lukeminen tähän, pyyhi mielestä kaikki, mitä olet tähän mennessä lukenut”.
Henkilökohtainen äläwäbälä-reaktio siis. Ei-kovin-yllättävien syiden vuoksi en kuitenkaan ole ajatellut lopettaa Scriptan lukemista, joten aiheutat minulle henkisen ristiriidan. Olen mielummin moisia vailla, joten siksi protesti.

Halla-aho muuttaa keskustelun retoriseksi:

Itse en oikein ymmärrä sellaista herkkähipiäisyyttä, että jos muuten mielenkiintoisessa tekstissä on yksi lause, joka ei miellytä, lopetetaan lukeminen.
Minä en tee näin koskaan. Tekeekö joku muu oikeasti niin?
Vai onko se vain liioitteleva tapa ilmaista, että ei pidä siitä lauseesta?

Jari Leino (viestejä 1123) selittää Turkkilan reaktiota: ”Minun mielestäni Matias kuvasi rehellisesti sen vuosia jatkuneella aivopesulla rakennetun tiedostamattoman reaktion, joka on jokaisella (jopa valveutuneimmallakin) suomalaisen päiväkoti- ja koulujärjestelmän läpikäyneellä nykyään. Asennekasvatus eli aivopesu saa aikaan sen, että ihminen haluaa lopettaa lukemisen. Lisäksi hän näkee mielessään tekstin kirjoittajan Karjalalippis päässä. Vuosikymmenien mädätyksen tuloksia ei korjata hetkessä.”

Keskustelu jatkuu ja hommalaiset keskustelevat Halla-ahon teksteistä kolmannessa persoonassa ikään kuin Halla-aho olisi jonkinlainen kaukainen hahmo, joka ei itse osallistu keskusteluun. Miten olisi pitänyt sanoa, miltä tämä nyt vaikuttaa, mitä on tarkoitettu? Halla-aho väsyy ja kirjoittaa:

Kyseessä ei ole populistinen tyyli vaan minun tyylini.
Luultavasti ongelma on odotuksissa, joita kirjoituksiini ladataan. On olemassa mielikuvitus-Halla-aho, joka kirjoittaa koko ajan täydellistä tekstiä. Sitten on reaalimaailman Halla-aho, joka ei juuri koskaan pysty saavuttamaan mielikuvitusvastineensa asettamaa, korkealla sijaitsevaa rimaa.
Mielenkiintoista on, että edes vuosia jatkuva riman alittaminen ei ole kyennyt himmentämään mielikuvitus-Halla-ahon säihkettä (ja siten madaltamaan yleisön odotuksia).
Sekin pitäisi muistaa, että kyseessä on blogi. Harvemmin sellaisissa on kirjoituksia, jotka viimeistä lausetta myöten tyydyttäisivät kaikkia makuja. Ettekä te kenenkään muun blogilta sellaista vaadikaan.

Jari Leino vastaa heti: “Se on populistinen blogi ja sinä olet populisti.”

Sitten Matias Turkkila pääsee ääneen, ja tässä on mielestäni eräänlainen avain monen hommalaisen suhteeseen Jussi Halla-ahoon ja koko maahanmuuttokritiikkiin. Osa on rasistisia mölyapinoita, joiden henkilöpalvonta on jo kauan sitten ylittänyt vaivaannuttavan rajat. Mutta eivät kaikki. Turkkila kirjoittaa:

Voin puhua vain itseni puolesta. Teen sen näin: Joskus harvakseltaan tulee lukeneeksi tekstejä, joissa on jokin silmiinpistävä ”ideologiatunniste”. Sellainen tunniste voi olla kokonainen kappale, yksittäinen virke tai sitä pienempi osio. Sanakin riittää. Moinen tunniste signaloi tekstin kirjoittajan kuulumista tiettyyn mielipideblokkiin tai muuhun kirjoittajaerityisryhmään. Ja se kertoo minulle, että tähän tekstiin ei voi suhtautua samalla tavalla kuin neutraalihkoista lähtökohdista kirjoitettuun.
Tunniste voi olla vaikkapa sitaatti jostain pyhästä kirjasta. Tai se voi olla erkkolaista pönäkkää itsekehua. Tai se voi olla mokutusta. Tai naxutusta. Tai se voi olla Sepiä.
Se, mitä tunnisteen havaitsemisen jälkeen tapahtuu, riippuu omista mieltymyksistä kys. asiaa kohtaan. Jos havaitsee, että teksti on Sepiä, tulee tyypillisesti lopettaneeksi siihen paikkaan. Jos se on erkkolaista itsekehua, sen voi ehkä lukea loppuun, mutta tekstiin ei suhtaudu samalla luottamuksella kuin tunnisteettomaan tekstiin. Mokutus menee. Ehkä. Pyhä kirja -tekstit. Ehkä. Mutta naxuilu. Ei pysty. Ei vain pysty.
Herkkä hipiä: kyllä. Sellainen pitää olla.

Siis Homma ry:n puheenjohtajan mielestä faktoihin pohjautuva ja objektiivinen maahanmuuttokritiikki on tärkeää vastapainoa vallitsevalle tunteisiin ja mutuun pohjautuvalle monikulttuurisuusdiskurssille eli mokutukselle, joka esiintyy suuressa osassa suomalaista mediaa. Mutta yhtä vahingollista ja turhaa on tunteisiin ja mutuun perustuva rasistinen maahanmuuttokriittisyys, naxuilu.

Turkkila haluaisi, että Halla-aho puhuisi hänen toivomallaan tavalla ja olisi todella se järjen ääni, jollaiseksi monet hommalaiset häntä ja itseään mieluusti kuvaavat. Todellinen Halla-aho tökkii, mutta parempaakaan ei ole tarjolla.

Halla-aho: “Kyseisen kohdan kutsuminen naxuiluksi (by Matias) on hiukan naurettavaa.”

Turkkila: “Jos nyt aivan täsmällisiä ollaan, niin en kutsunut kyseistä kohtaa naxuiluksi. Puhuin tekstikohdasta ja naxuilusta rinnakkain, mutta relaatiota niiden välille en luonut. Mutta asioiden selkiyttämiseksi voin niin tehdä: Ihmisten vertaaminen rottiin, torakoihin ja coloradokuoriaisiin maistuu naxuretoriikalta. Se ei ehkä ole sellaiseksi tarkoitettu, mutta niin minä sen luen. En tykkää. Ei ole kivaa suositella muille tekstejä, joiden poljento kuulostaa hetkittäin Radio Ruandalta. Enkä näe erityistä hyötyä siitä, että sijoitetaan  muuten erinomaiseen tekstiin kohta, josta on mahdollisesti paljon haittaa mutta vähän hyötyä.”

Halla-aho: “Itse asiassa kutsuit. Kerroit ensin, että kyseinen kohta olisi saanut sinut lopettamaan lukemisen. Sen jälkeen annoit ymmärtää, että vain naxuilu aiheuttaa varmuudella tällaisen reaktion.”

Tämän Halla-ahon (loogisesti aukollisen) argumentin jälkeen keskustelu tyrehtyy vuodenvaihteen ajaksi.

Seuraavassa viestissä nimimerkki Oiva linkittää Halla-ahon uuteen kirjoitukseen, tällä kertaa ”Rauhan ja asevarustelun puolesta”, jossa käsitellään aselakeja ja kosovolaisen maahanmuuttajan Ibraham Shkupollin kauppakeskus Sellossa ampumia surmanlaukauksia. Alkaa uusi keskustelu.

Kultin piirteitä

Monissa kulteissa, totalitaristisissa valtioissa ja yhden asian liikkeissä voivat koko liikkeen aatemaailma ja tavoitteet kiteytyä yhteen ihmiseen. Vuonna 2008 ajateltiin, että Barack Obama silkalla cooliudellaan muuttaa koko maailman, ja äänestämällä häntä amerikkalaiset äänestivät toivoa ja muutosta. Italiassa Berlusconin kansansuosio perustuu osittain siihen, että hän on kova naistenmies ja italialaiset kotimiehet voivat elää hänen kauttaan. Antti Tuisku on tosi ihqu ja edustaa täydellistä poikaystävää, ja laulaa niinqu just mun tunteista.

Samalla tavalla ”Mestari” Jussi Halla-aho edustaa maahanmuuttokriittistä liikettä Suomessa ja monet hommalaiset haluavat kokea Mestarin kanavoivan heidän kollektiivista ajatteluaan ja arvomaailmojaan. Jos kanavointi epäonnistuu, eli paljastuu että Homman jäsenet ovat keskenäänkin eri mieltä jostain asiasta, joku älähtää. Jos Halla-aho alkaisi yllättäen puhua vaikka ydinvoimasta tai uskonnonvapaudesta, vierottaisi hän automaattisesti osan kannattajistaan.

Homman keskusteluihin on ulkopuolisen vaikea päästä sisään, koska kielenkäytössä on paljon omia sanoja: mokuttaja, hyysäri, kukkahattu, nuiva, mamu, VHM, naxuilu… Oppiakseen nämä sanat ja Homman puhetavan joutuu tietysti myös omaksumaan maahanmuuttokriittisen ajattelutavan. Sitten nuori netsi on initioitunut maahanmuuttokriitikoksi ja voi kokea Halla-ahon puhuvan hänenkin suullaan.

Halla-ahon suhde hänen kulttiinsa on usein melko vaivaantunut. Hän haluaa pelata kahta peliä: olla maahanmuuttokriittisen keskustelun kärkinimi mutta samaan aikaan yksityinen nettikirjoittelija jolla ei ole vastuuta kenellekään. Toisaalta kahden pelin pelaaminen tuntuu olevan Halla-aholle mitä luonteenomaisinta: hän puhuu maahanmuuttajista potentiaalisina islamistiterroristeina, mutta seuraavassa lauseessa kiistää olevansa rasisti.

Henkilökultti on jo olemassa, mutta Halla-aho ei uskalla täysin käyttää sitä hyväkseen. Hommatapaamiset, joissa Halla-aho pitäisi tunnin puheen rytmikkään ja bassovoittoisen musiikin säestämänä voisivat olla omiaan aiheuttamaan joukkohysteriaa. Kenties Halla-aho itsekin tajuaa tämän ja tietoisesti välttelee sitä. On vielä kokeilematta, kantaisiko Halla-ahon tyyli ja taito live-esiintymisissä vai toimivatko ne parhaiten netissä.

Hommalaisten maahanmuuttokriitikoiden turhautuminen yhteiskuntaan, ja toisaalta nettikirjoittelun tuoma yhteisöllisyys ovat omiaan ruokkimaan kritiikitöntä innostusta Halla-ahon kirjoittelua kohtaan. Ei ole mitenkään tavatonta, että tällaisesta taustasta nouseva liike esittää edustavansa ainoaa järjellistä politiikkaa ja kaikki muu pohjautuu tunteisiin ja hölmöihin ideologioihin. Se, että liike itsekin pohjautuu tunteisiin ja hölmöihin ideologioihin tuntuu häiritsevän ainakin joitain sen sisällä. Kenties aika on kypsä heidän erotella rasistiset näkemykset maahanmuuttopolitiikasta. Ainoa järkevä ja kiihkoton tapa tarkastella maahamuuttoa on katsoa sitä osana monimutkaista globaalia tilannetta, jossa Suomen valtio, Suomessa toimivat suuryhtiöt ja suomalaiset kuluttajat toimivat monella kentällä. Maahanmuuttajien syyllistäminen ei ole hedelmällistä tai järjellistä vaan rasistista, vaikka epäilemättä tuottaakin vaaleissa pikavoittoja Halla-aholle ja muille kouluttamattomien kansanjoukkojen manipuloijille.

Yhdestä asiasta olen Jussin kanssa harvinaisen samaa mieltä: ”Maahanmuuttokeskustelu on epäloogisuuksien leikkipuisto.”

*

LISÄYS 30.7.2015: Kirjaa ja tätä artikkelia tietysti käsiteltiin myös Hommaforumilla aikanaan. Osallistuin itsekin keskusteluun, jonka voi lukea täältä.

*

LÄHDELUETTELO

City-lehti 1/09. Maria Pettersson: Jussi Halla-aho – Vaarallinen vai väärinymmärretty?
Deittihomma
Homma – siis hä?
Homma ry
Hommaforum. Homoliitoista
Hommaforum. Jussi Halla-ahon kirjoituksia
Scripta. Sananen sotalapsista ja evakoista
Scripta. Suvaitsevaisten puheita
Scriptan vieraskirja
YLE TV1. Eurovaalit 09 – Vaalizoom (osa 3/3)

h1

The dreams have returned

29 joulukuun, 2013

For some reason I hardly ever remember my dreams. I’m sure that objectively speaking there are dreams, but it feels like I just lose consciousness for seven or eight hours, and remember nothing of that time. Like a book with several blank pages between chapters.

If I wake up in the middle of the night, I have a vague recollection of being in the middle of a dream, but it quickly evaporates, like morning mist on a bright summer day. I only have the faintest memories of even having dreamed.

I’ve theorized this has something to do with writing for a living. By the time I go to bed, the creative juices aren’t exactly overflowing anymore. It’s also possible it’s somehow related to stress or being busy. Whatever the reason, I suffer from a lack of dreams.

But on vacation it’s different: After some days of no stress and no writing the dreams come back! Last night it happened.

Last night I woke up from a really intense dream: my brother was trying to kill my with a makeshift knife. He’d made a pointy Lego structure and then somehow sharpened it like a prison shiv. We were maybe teenagers, maybe grown-ups, it didn’t really matter, but we were in our childhood home in Naantali. He chased me around the dinner table, and I remember trying to figure out how to get out. He’s stronger than me, has a better position, and is armed. Maybe I could jump through the window, but the fall and the broken glass would probably leave me unable to escape any further. At some point I realized the only way to beat him is to wake up.

Having an intense fictional experience like this when you’re completely unaccustomed to them was really powerful. It wasn’t a nightmare exactly, just a really exciting and scary regular dream. I had to read a book for a long time before I could fall asleep again.

This time I dreamt of a science fiction wedding with marvelous plot twists and characters. Often with dreams like these the ”great ideas” don’t really work in real life, either because they’re not ideas at all or because you’ve dream-jumped from the problem to having solved it with nothing in between. Like trying to find a hammer a nail, but lacking the right tool, then writing down ”a hammer” on a piece of paper, placing that next to the nail, and suddenly the nail is in. But this time the ideas were really good and novel. I wrote them down, and now it looks like they could make a nice short story or a film.

There were small elements in the dreams that I can immediately spot were from something that happened yesterday. One small scene from a movie we saw, playing with Lego, things like that. Most of it… I have know idea where it’s coming from, but I like it.

The dreams are back! Give me more!

h1

Ropecon-ohjelmaa!

24 heinäkuun, 2013

On taas se aika vuodesta, kun roolipelaajat, larppaajat, korttipelaajat ja muut siistit tyypit huomaavat askeltensa kulkevan, kuin jonkin sopivasti virittyneisiin ihmissieluihin vaikuttavan magneetin vetäminä, kohti Espoon Dipolia. Sillä siellä on Ropecon!

Itselleni tämän vuoden ehdoton pääjuttu on Myrskyn sankarien julkaiseminen. Sen tiimoilta on kaksi isoa esitelmää. Lisäksi olen paneelissa puhumassa kirjailijuuden ja roolipelaamisen suhteesta, sekä kerron englanniksi virheistäni. Istun myös Kaubamajassa myymässä Myrskyn sankareita ja toivottavasti ehdin sitä demottaakin. (Monet muut kyllä demottavat, joten ei huolta!)

Pe 20-22 Sali 26: Myrskyn sankarit: Joukkorahoituksella kauppoihin

Viime vuonna Myrskyn sankarit –projekti käynnistettiin Ropeconissa ja joukkorahoitettiin syksyllä. Tänään julkaistaan seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka, joka tulee syksyllä kauppoihin. Miten projekti kasvoi paljon suunnitelmiaan suuremmaksi? Entä mikä on seuraava askel?

La 13-15 Auditorio: Myrskyn sankarit: Viherhuppuja ja kotkasotureita

Seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka kertoo kapinasta pahaa keisaria vastaan. Onko laatikossa nopat? Mitä hahmoluokkia pelissä on? Miten maailma eroaa Myrskyn ajasta? Paljonko piiralla on kestopisteitä? Kuka haluaa pelata sikopaimenta, jos voi olla velho tai ritari?

La 17-18 Auditorio: Kaikki ne tekemämme virheet… roolipeleissä

Knutepunktista tuttu konsepti nyt Ropeconissa! Massi ja hänen kolme fantastista suunnittelijakollegaansa jakavat kaikkein oudoimmat, upeimmat ja katastrofaalisimmat virheensä pelien suunnittelun parissa. Viemme yleisön läpi yleisten virheiden – ja Mike Pohjola, Juhana Pettersson ja Timo Multamäki kertaavat kommelluksiaan. Opitaan virheistämme ja nauretaan häpeä pois!

Su 11-13 Sali 26: Roolipelit kirjailijan työvälineenä

Kirjailijat Juhana Pettersson (Sokerisamurai), Mike Pohjola (Ihmisen poika), Ville Vuorela (Vanha koira) ja Nina Hurma (Yönpunainen höyhen) keskustelevat siitä, miten roolipelit voivat auttaa romaanin kirjoittamisessa ja miten fiktion kirjoittaminen eroaa pelin kirjoittamisesta.