Se oli julkaistu edellisenä päivänä ja myin niitä tapahtumassa. Kun annoin Mika Loposelle kappaleen, hän poltti sen ulkona tuhkakupissa. Kaikki katsoivat ja hurrasivat. Huusin: ”Get them while they’re hot!”
Tänän on Turun kouluikunnan manifestin kymmenenvuotispäivä. Se on roolipelimanifesti, joka tukee hahmoeläytymistä pelaajan päämääränä ja rehellistä maailmasimulaatiota pelinjohtajan maalina. Kaikista kirjoittamistani teksteistä se on herättänyt eniten keskustelua.
Siihen aikaan keskustelu roolipeliteoriasta keskittyi kysymykseen ”saako roolipeliteoriasta keskustella vai pilaako se koko harrastuksen?” Kun yritimme keskustella teoriasta ja käytännöstä ja siitä, mikä meistä on kiinnostavaa, meitä usein syytettiin siitä, että pilaamme hauskan kaikilta, koska ei sitä ole tarkoitus ottaa vakavasti, sen on tarkoitus vaan olla kivaa. Mutta oliko se kivaa? Voisiko se olla kivempaa? Mitä kiva tarkoittaa? Onko kivaa pelata hahmoa jolle tapahtuu kauheita asioita? Onko hauskaa, jos pelinjohtaja ei ole suunnitellut peliä kunnolla vaan repii kaiken hihastaan? Eivätkö jotkut kivat roolipelikokemukset ole kivempia, jos yrittää todella tuntea mitä hahmokin tuntee sen sijaan että vain esittäisi?
Keväällä 1999 norjalaiset roolipeliteoreetikot Eirik Fatland ja Lars Wingård kirjoittivat Dogma 99:n, ”ohjelmajulistuksen LARPin vapauttamiseksi”. He esittivät, että larpit voivat olla mielekäs väline taiteelliselle ilmaisulle ja että se pitäisi ottaa vakavasti. Olimme samaa mieltä. Sitten he jatkoivat, että roolipelit ovat enemmän näyttelemistä kuin eläytymistä ja että pelinjohtaja on lineaarinen tarinankertoja sen sijaan että olisi vuorovaikutteinen tai monilineaarinen mahdollistaja. Moista en tietenkään voinut sietää, joten minun oli kirjoitettava auki ensimmäinen osa manifestista, joka siihen asti oli elänyt vain kuvitteellisena nimenä. Siitä tuli Larppaajan siveysvala, jonka julkaisin netissä syksyllä 1999.
Dogma 99, kuten tanskalainen edeltäjänsä Dogme 95, sisälsi sääntöjä joita pelinjohtaja voisi käyttää haastaakseen oman tapansa tehdä taidettaan. Useimmat ymmärsivät, että näitä sääntöjä on kirjoittajien mukaan käytettävä jokaisessa pelissä, ja pitivät koko tekstiä höyrypäisenä. Turun koulukunnan Larppaajan siveysvalassa sen sijaan todellakin oli sellaisia sääntöjä, joita oli toteltava kun pelaa ”turkulaisen tyylin” pelissä. ”Puhun vain hahmossani pelin aikana” ja sitä rataa. Useimmat huomasivat, että pelaajien odotettiin seuraavan pelinjohtajan visiota ja ymmärsivät väärin, että roolihahmolla ei olisi vapaata tahtoa pelissä. Olisi pitänyt kirjoittaa se paremmin.
Joka tapauksessa Siveysvalasta oli paljon keskustelua ja päätin kirjoittaa itse Manifestinkin. Vuosittainen pohjoismainen larppikonferenssi Knutepunkt tuli Helsinkiin sinä vuonna ja sitä edelsi bileet (nykyisen ruotsinsuomalaisen julkkisjournalistin) Johanna Koljosen äidin asunnolla. Se oli keskiviikko 23:s helmikuuta, 2000. Siellä annoin ja myin ensimmäiset kappaleet manifestista, jonka olin kirjoittanut edeltävinä muutamana päivänä ja hakenut aamulla digipainosta. Kannessa oli kirjoitusvirhe, koska en tiennyt mitä eroa on sanoilla ”manifest” ja ”manifesto”.
Tuolloin Knutepunkteissa ei vielä ollut seminaarikirjoja, joten ihmiset olivat ihmeissään ja huvittuneita. Kappale manifestia poltettiin protestina. Paneelikeskustelussa minä ja Eirik Fatland otimme yhteen. Myöhemmin meistä tuli hyviä ystäviä ja järjestimme useita larppejakin yhdessä, ainakin pelit inside:outside ja (Juhana Petterssonin kanssa) En kadu mitään.
Seuraavana ja sitä seuraavana vuonna kaikki halusivat kirjoittaa manifestin vastauksena Turun koulukunnalle ja Dogma 99:lle. Syntyi Roihuvuoren manifesti, Meilahti-tyyli, Bristolin manifesti, Manifesti-manifesti, The Manifest Sunday ja tusinoittain muita. Jotkut käsittelivät roolipeliteoriaa, toiset olivat parodioita, useimmat kertoivat kirjoittajan omista pelimieltymyksistä ilman pyrkimystä pakottaa ketään muuta pelaamaan niiden mukaan. (Vaikka pakottaminen tietysti kuuluu manifestin tyylilajiin.)
Turun manifesti ilmestyy netissä toisinaan näkyviin ja aina uudet ihmiset suuttuvat sille. (Tämä 4chanista arkistoitu keskustelu kannattaa tsekata!) Sitten joku huomaa, että onhan tossa ihan hyvä pointti, ja keskustelu siirtyy roolipeliteoriaan. Ja joskus joku pitää siitä niin paljon, että kääntää sen omalle kielelleen. Toistaiseksi on Le Manifeste de l’Ecole de Turku ranskaksi, Manifest Školy Turku slovakiksi ja Manifest Školy Turku tsekiksi. Tänään julkaisen Larnir Haigh’n enäjänkielisen käännöksen. Nauttikaa!
Sittemmin olen kirjoittanut muita artikkeleita, jotka miellän osaksi Turun koulukunnan kanonisia tekstejä, ja kandityöni ja graduni on tarkoitus käsitellä larppeja, rituaaleja, Aristotelesta, Nietzscheä ja eläytymistä. Turun koulukunta elää.
Voisi olla hauskaa tehdä tämän vuoden Knutpunktissa Tukholmassa jotain erityistä manifestin kunniaksi. Ideoita saa esittää.
Ja lopuksi, juhlavuoden kunniaksi, tässä joitain valokuvia vuodelta 2000. Mukana iso liuta nykyisiä pelitutkijoita ja muita alan nimihenkilöitä nuoruuden kukkeudessaan. Nyt lähdenkin roolipelaamaan!
Portrait of the author as a young man.
Turun koulukunnan manifesti
Musta tuntuu 